SANOMATONTA

       

         MAAN ja TAIVAAN  VÄLILTÄ

 

       

 

                       KOOTUT RUNOT

                       mietelmät  

 

                     Valikoima yhdeksästätoista kokoelmasta

 

 

 

 

 

             Pentti Harjumaa

 

 

 

                          Kustantaja Väyläkirjat

                          2019

 

 

                           

Ranualla korpikuusen juurella syntynyt Pentti Harjumaa on toiminut lähes neljä vuosikymmentä sanomalehtimiehenä Rovaniemellä. Hänen kirjallinen tuotanto nousee lähelle kolmeakymmentä teosta runoja, ajatelmia, mietteitä, tarinoita, huutoja syvyydestä.

Tämän lisäksi hän on kerännyt suuren menestyksen saaneen Aaveriekkoja -teoksen, lappilaisia mystisiä tarinoita ja kummituksia sekä toimittanut jätkäkulttuurin perinnettä Nätti-Jussin tarinoita.

 

Pentti Harjumaan teoksista on osa valittu kotimaisen vähälevikkisen LAATUKIRJALLISUUDEN suosituslistalle. Yli 20 lehdessä olleissa arvosteluissa hän on saanut tunnustusta puhuttelevana ja koskettavana ajatusrunoilijana.

 

Häntä pidetään realistisena mystikkona, näkyjen näkijänä ja vastakkaitten elämäntuntojen ja voimien – paradoksien tulkkina. Ihmismielen tuntureilta käsin hän kuvaa elämän ja olemassaolon perusteita: syntymää, elämää, rakkautta ja kuolemaa. Hänen mielenmaisemassaan sekoittuvat tosi ja uni, vuodenajat näyksi ja utopiaksi ihmisen ikuisesta ikävästä ja rakkauden kaipuusta.

 

 – Elämä ja olemassaolo on suuri mysteerio. Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren tarinan ja salaisuuden. Maailmansyrjä ja kaikki on niin lähellä kuin ohuiden verhojen takana: Pimeys ja valo, itku ja nauru, taivas ja helvetti täällä maan päällä.

Pentti Harjumaan runous ei jää pelkästään sisäisten elämäntuntojen tutkimiseksi, vaan hän on myös yhteiskunnallisesti kantaaottava runoilija ja kirjailija. Hänen sanomansa kärki kohdistuu satiirisen purevana elämää jähmettäviä ja salpaavia ryhmiä ja laitoksia, tekojumalia ja väkivaltaa vastaan. – Näen että kaikessa luovassa toiminnassa ja sanataiteessa tulisi ilmetä jokin sanoma ja ajatus: Ei sanoja sanojen vuoksi, ei värejä värien vuoksi, ei näytelmiä näytelmien vuoksi, ei taidetta taiteen vuoksi.

Jo vuosituhansia sitten idän laadullisen luovan taiteen ja runouden ihanteena oli yksinkertaisuus ja selkeys, niin että sitä aivan tavallinen ”pesijämummokin” ymmärtää.

Mutta silti runouden tinkimättömänä vaatimuksena on moniulotteisuus, uusia tuntemattomia maailmoja ja polkuja avaava näky.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PENTTI HARJUMAAN kirjallista tuotantoa

runoja, ajatelmia, mietteitä, tarinoita, huutoja syvyydestä.

Tämä nimetön kaupunki…………………………1971

Kyselen kulkijoilta………………………………..1972

Lumesta kirje sinulle……………………………..1974

Pilvet palasina tiellä………………………………1976

Unien varassa virralla…………………………….1979

Tunturilta tunturille………………………………1981

Uskon kuvia lumessa……………………………. 1983

Revontulien reunalla……………………………  1985

Varjopuheita………………………………………1989

Nyt olen täällä……………………………………..1992

Aaveriekkoja Lapin mytologiaa.............................1994

Näkyjen jäljillä…………………………………….1996

Maailmassa minussa………………………………1999

Unessa valveilla……………………………………2001

Tyhjän päällä……………………………………  2002

Näköalapaikka…………………………………….2004

Olemassaolon ihmettelyä

mielentuntureilla kootut runot…………………….2005

Kirjeitä tuntemattomalle ystävälle……………….2007

Pieniä ja suuria tappauksia

lapsuudestani………………………………………2008

Sinisen lumen mietteitä……………………………2009

Pohjoisen ääniä…………………………………….2009

Sanomatonta……………………………………….2012

Uskon salattuja mielikuvia………………………..2013

Sanat vailla kotia…………………………………..2015

Kuplasta kuplaan………………………………….2017

Rivien välissä riittejä……………………………...2019

 

Sanomatonta maan ja taivaan väliltä

kootut runot mietelmät………………………………..2019

 

 

 

Nätti-Jussin tarinoita I  II  III………………………2013

Pohjoisen savottojen jätkäkulttuuria

toimittanut Pentti Harjumaa

Lapin yliopistokustannus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MOTTONA

Kuin vuosituhantisesta unesta

heränneenä

aukaisin silmäni

 

Se oli tämän joen rannalla, heräsin, aukaisin

silmäni.

Näin virran tulevan jostakin menevän jonnekin,

tajusin että minä olen.

Kaikki oli niin selvää, auringonpaiste, heinäsirkka

siritteli jossakin lähellä.

Linnut kisailivat savusaunan yläpuolella, valkoisia

pilviä purjehti taivaalla, en vain tiennyt niiden

nimeä.

En ollut huolissani vaikka en tiennyt joen nimeä,

en minkään näkemäni nimeä.

Mikään ei ollut salaista, joki oli aina ollut, tuo ihanasti

lämmittävä nimetön aurinko.

En ollut mistään tullut, en minnekään menossa, olin

vain täynnä onnellista olemista.

Kaikki oli minussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturilta tunturille

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksi ja toinen

vain ilmestyy tänne

lähtee

niin kuin sääsket

kun syksy tulee.

 

 

Monta vuotta ehti kulua

ennen kuin huomasin

minä itse voin hiihtää

omien rajojeni yli

vapaasti

tunturilta tunturille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä elämä

läpikäytävä

huippujen

rotkojen kautta

maksoi mitä

maksoi.

 

 

En epäile

etkö tuntisi

tunturit

kuin omat taskusi

mutta et silti tiedä

miksi he

ovat täällä.

 

 

Tunturi

pilvessä

taivaaseen

tahtoo

lentää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En suostunut ulvomaan

lauman mukana

erotettuna

kahlaan korviani myöten

umpilumessa

uhkapeliä elämäni

mutta vapaus yli kaiken

pää pystyssä ulvon.

 

 

Sinun vertaistasi

tunturia

en tunne toista

joka kevät parannat

rikkirevityn mieleni

puhtaaksi peset

olet suuri lääkäri.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pikku-ukot

presidentit

maaherrat

riekot ja korpit

samassa piirissä

kuoleman omia.

 

 

Päivä päivältä

minulle selviää

kirkastuu

ettei mikään selviä

kirkastu

tässä maailmassa.

 

 

Paska tunturit

huusin vihapäissäni

eksyksissä

väsyneenä

pimeässä

aamulla kaduin

puheitani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarvitsen silmiäni

korviani

suutani

käsiäni

jalkojani

päänupin neuvokkuutta

ketun oveluutta

selviytyäkseni maailman läpi

hautaan.

 

 

Itse kukin

omassa luomassaan

helvetissä

vankina

taivasta ikävöi.

 

 

Elämä

Kuolema

Piru

Jumala

läsnä koko ajan

poissaolevina

kiusaamassa minua.

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenta

perkeleen tunturit

mitä siinä toljotatte

minä se vaan olen

aamukusella.

 

 

Vasta kun naiseni

kasvoi

täyttä päätä

uutta päätä

tajusin

luoneeni

vahingossa

jotain valtavaa.

 

 

Rakkautemme

silmänräpäys

vai tuhannen vuottako

oli

ei sillä väliä

ihana uni se oli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturia vaihtamalla

ei parane

suuri ikävä.

 

 

Sisin olemuksemme

koskettui

paljas hipaisu

herätti sydämemme

rakastamaan

unohtumattomiksi

varjoiksi

toisillemme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lumesta kirje sinulle

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä tunturinlaella olen antautunut sinulle.

 

 

Tätä valtakuntaa hallitsee lumi, miljoonien miljoo-

nien kidekansa.

Jos et ole lumen ystävä, pakene henkesi edestä.

 

 

Sinun muotosi ja kukkulasi kiihottavat minua.

Olen tutkimusmatkailija.

Olet suloinen, toisinaan jäätävän kylmä, toisinaan

kuuma ja intohimoinen, synkkä ja pimeä, säteile-

vän valoisa.

Olet jännittävä. Rakastan sinua.

 

 

Tämän suurempaa lumiaavaa en ole nähnyt mis-

sään.

Myrskyn jälkeen tämän suurempaa rauhaa en ole

löytänyt mistään.

Nyt olen kotona. Lumi lämmittää sydäntäni.

 

 

Pienempi kuin piste iin päällä isolla puhtaalla pa-

perilla olen täällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Korvet ja erämaat ylistävät sinun lahjomattomuut-

tasi.

Vaikeina aikoinakaan et ole antautunut mielisteli-

jöille.

Olet aina pitänyt ryhtisi.

 

 

Sinun metsissäsi, tunturikuruissasi on niin turval-

lista ystävien tarpeiksi tiputtaa silloin tällöin tilkka-

nen pontikkaa.

Tiedän suuripiirteisyytesi, et anna ilmi poikaasi.

 

 

Sinun maassasi ei kiireellä paikkaa asua.

 

 

Näinä aikoina on niin vaikeaa erottaa, ketkä ystä-

viä, ketkä vihollisia.

Rintamat sekaisin tässä kaamoksessa.

 

 

Jos sanot tuntevasi Lapin, et tiedä miten tietämä-

tön olet.

Jos sanot valloittaneesi Lapin, paljastat typeryyte-

si.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kyselen kulkijoilta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toimittaja, sinä luulet välittäväsi uusia, tärkeitä uu-

tisia, isoja uutisia, totuuden mukaisia uutisia, puo-

lueettomia uutisia, objektiivisia uutisia, uutisia. Toi-

mittaja, sinä luulet silmilläsi ja korvillasi saavasi tie-

toosi kaiken, mikä on välittämisen arvoista kansal-

le.

Toimittaja, sinä luulet rajattomaksi valtasi kertoa

tai olla kertomatta asioista, että sinä tulkitset yleistä

mielipidettä.

Toimittaja, sinä luulet lehdistön olevan neljännen

valtiomahdin.

Toimittaja, mitä kaikkea sinä luuletkaan. Tiedätkö

että juoksupoikakin luulee.

 

 

Näillä tyhjänpäiväisillä sanoilla on saastutettu tä-

mä maa.

 

 

Lasken päiviä, kuukausia, vuosia. Kunhan tästä päi-

västä selviän, kunhan tästä vuodesta selviän, sitten

kaikki on paremmin.

Näin vuodet karkasivat käsistäni.

Haikeina muistelen tyhjiin valuneita päiviäni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilen seisoin toisessa joukossa, tänään toisessa.

Mistään en löydä omaa lippuani.

 

 

En aio luopua. Jonakin päivänä saavun perille.

Olen varma siitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unien varassa virralla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kuullut kerrottavan rohkeudestasi virralla.

Pelottavia koskia laskiessasi sinä viheltelet kuin

tyhjää vaan.

Kerro minulle salaisuutesi uskaltaa elää.

 

 

Joka puolella pimeällä virralla kuulen veneiden ai-

rojen kolketta, iänikuisten tanssilaulujen renkutusta,

virsien veisuuta, huutoja, kuiskauksia.

Kaikki ikävöivät jotakin, toiset eläviä, toiset kuol-

leita, toiset syntymättömiä.

Minä virran yläjuoksulta merkkiä lähtemiseen.

 

 

Taas tuijotan virralle. Ajatukseni kuin kurjet len-

tävät yläjuoksulle suurille hillasoille maailmasta

pois.

Ajatukseni eivät kuitenkaan kykene minua kuljet-

tamaan minnekään.

Näin kaikki aina jää vain uniksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Herään, kuulen sinun hiljaa kutsuvan minua nimel-

tä.

Hyppään ylös että peite lentää, kiihkeästi kuiskaan:

- Minä tulen tulen.

Turhaan etsin etsin sinua pimeässä.

 

 

Keväällä valo laukussasi sinä tulit, ennen kuin huo-

masinkaan tulivat linnut.

Sinä sydämeni pellot muokkasit kylvit uudelleen kas-

vulle.

Nyt pelloistani joka päivä poimin sinulle kauneim-

mat kukkani.

 

 

Kevätauringossa tunturin rinteessä näen selvemmin

maailman menon, ei minusta ole pelaajaksi.

Maailma menköön menojaan, minä aloitan neuvot-

telun itseni kanssa mitä kaikkea voin olla ilman.

Sinusta rakkaani en tahtoisi kuitenkaan luopua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kauan ikävöinyt yksin.

Nyt sinä olet ilmestynyt vierelleni.

Nyt ikävöimme yhdessä kaksi kertaa enemmän.

 

 

Koko elämäni ollut yhtä rakkauden etsimistä.

Sinun tapaamisesi jälkeen olen paennut rakkautta

henkeni edestä.

 

 

Opeta minua kurkottautumaan tähtiin.

Avaruutta täällä on, opeta ahdasta minääni.

Maailmalta salassa, sinulta salassa, minulta salassa

sydämeni sinua rakastaa.

 

 

En minä voi omistaa sinua enempää kuin tuulta joka

tulee ja menee.

Joka päivä eilisen muistot kipeinä olen valmis taas

tulemaan luoksesi ja lähtemään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä vauhdilla en ikinä opi näitä tuntureita

tuntemaan.

Enkä sinua.

Lähellä toinen maailma, taivas, mutta en löydä

tietä sinne.

 

 

Tunsin miehen joka ei uskonut itseensä ja kuoli

pois.

Tunsin miehen joka uskoi itseensä ja kuoli pois.

 

 

Menin sydämeni ovelle, soitin varovasti ovikelloa.

Ei sielläkään ollut ketään kotona.

Siinä seisoin oveni takana yksin suruineni.

 

 

Kaikki turhat sanat ja unelmat heittelen pois.

Hiihdän hiljaisuuden tunturille, opettelen uuden

kielen.

Tulen takaisin tuulispäänä.

 

 

 

 

 

Pilvet palasina tiellä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kiinnostunut kuulemaan sinusta:

Miten voit, oletko terve, onko sinulla leipää

kylliksi, onko asuntoa, oletko saanut työtä,

viihdytkö työssäsi, rakastetaanko sinua,

rakastatko sinä,

oletko onnellinen, ikävöitkö muualle, oletko

väärinymmärretty, oletko yksinäinen, ovatko ihmiset

siellä päin pikkusieluisia paskanaamoja, ovatko

reservinupseerit innostuneita ampumisesta,

onko sinulla tärkeitä asioita puolustettavana,

oletko uskossa?

Itsestäni kerron, kaikki nämä täällä.

 

 

Vaikka minne päin käännän pääni, näen samat

satujen kertojat lupaamassa kuut ja taivaat, kunhan

annatte äänenne meidän puolueellemme.

Vuodesta toiseen he antavat samat lupaukset,

väsymättä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä seinät, katto, lattiat, tuolit, pöydät, televisio,

kirjat, taulut ovat minulle enemmän kuin yksikään

ihminen.

Olen yksi heistä tässä esineitten valtakunnassa.

Esineet ovat valinneet minut vartiopäälliköksi.

Olen ylpeä tärkeästä virastani, tunnen olevani

tarpeellinen.

Pyyhin pölyjä, siivoan, hoivaan heitä.

 

 

Hiivi hiljaa sanojen taakse. Näet miten kauniidenkin

sanojen takapiha on törkyinen.

 

 

Monet sanovat näkevänsä liian syvälle ja liian

paljon, ovat siksi onnettomia.

Minä epäilen, todellinen onnettomuus siinä,

näkevät liian vähän, vain pinnan ja senkin värillisten

silmälasien läpi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Synnytyslaitoksella he huutavat kun heidän täytyy

syntyä.

Sairaalan toisella osastolla he huutavat kun heidän

täytyy kuolla.

Miksi tämä pelko ja kauhu tänne tullessa ja lähtiessä,

kyselen.

Ennakkoluuloako?

 

 

Näillä loputtomilla hyllymetreillä maailman

historian nimimiehet ajavat toisiaan takaa.

Kansat kuin karjalaumat ajetaan toistensa

kimppuun, tappamaan, kokonaiset armeijat menehtyvät

nälkään ja ruttoon.

Kansat rakentavat kaupunkeja, pilviä hipovia

pyramideja, näkevät unia paremmasta maailmasta,

uskovat jumaliinsa, pettyvät. Itkevät nauravat,

uskovat taas.

Tämä on kirjasto.

 

 

Joka ihmisen sydämentalossa ikävöin yöpyä, että

tietäisin miten tässä maassa asutaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmisellä tulee olla jokin linja, minkä puolesta

taistella, vaaditaan.

Minulla ei ole mitään linjaa. On vain tämä tyhjyys ja

tuska, tämä häkki.

 

 

Olen alkanut puhua mieluummin metsän puille,

kiville, tuulelle, linnuille kuin ihmisille.

Ei tarvitse aina pettyä.

 

 

Mitä muita sanoja minä voisin antaa sinulle

matkaeväiksi kuin aivan näitä tavallisia arjessa

kuluneita.

Tiedät kyllä, niin mielelläni hyvästelisin sinut

sanoilla, jotka eivät unohtuisi. Mutta sellaiset sanat

ovat vielä syntymättä.

Valhesanoihin en suostu, niin paljon rakastan

sinua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakkaani, ei meillä ole muuta asetta kuolemaa

vastaan kuin oma ruumiimme, sinulla kohtusi.

Minulla tämä elämänjänne, jolla siemeneni sinuun

kylvän.

Rakkaani, näillä aseilla taistelemme aina uuden

nuoruuden elämälle.

 

 

Nyt luulen saaneeni oikean suunnan selville.

En kyllä jaksa enää juosta, en kävellä.

Mutta konttaan ja ryömin sitä kohti.

 

 

Kättä paiskaamatta taakse katsomatta suunnistan

kohti tuntureita.

Tiedän ettet jää minua suremaan, mutta en jää

minäkään.

Hyvästi kaupunki hyvästi.

Olen vahingoniloinen, et saanut minua

ruumistilastoihisi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lapseni, lapseni, elämä on lyhyt.

Avaa silmäsi, rakasta kun kerran voit. Tämä taivas

on nyt sinun, nämä värit, tuulet ja linnut.

Avaa silmäsi, lähellä on rakastettusi suloinen syli.

Rakasta kun kerran voit, elä kun kerran voit, nyt

tänään.

Niin lyhyt on elämä, lapseni, lapseni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä nimetön kaupunki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä kaupungissa kaikki piilossa, uskon varassa.

Ystäviä luullaan olevan siellä, missä heitä ei ole.

Vihollisia siellä, missä heitä ei ole.

 

 

Hän on jo kauan viipynyt täällä, käsittämätön

tuska. Kaikki on aloitettava alusta. Tämä kaupunki

on tehnyt minut levottomaksi, se kasvattaa, kiduttaa

minut täyteen raivoon.

 

 

Minä lopetan tämän kilpajuoksun, tämän ilveilyn,

salailun ja kauniista elämästä puhumisen. Poistun

enkä enää palaa.

Moniko huomaa, että jälleen joku on lähtenyt?

Mieletöntä puhua surusta, kun kukaan ei tiedä sen

syvyyttä, ja kyynelistä ovatko ne aitoja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki täynnä jotakin, vaeltavat toistensa ohi.

Pimeys täynnä pimeyttä, valo valoa, tyhjyys

tyhjyyttä.

Minä täynnä outoa itseäni.

Kaikki täynnä jotakin. Jokin minussa puristuksessa.

Ahistaa.

 

 

Ajan itseäni takaa näillä oudoilla kaduilla. Tuuli

humisee, humisee.

 

 

Tässä nimettömässä kaupungissa kukin toistaa

samat fraasinsa, kumartavat samoja päälliköitä.

Samalla kukin yrittää säilyttää itsekunnioituksen-

sa  ja järkensä.

Tässä tehtävä.

 

 

Varikset ja korpit viihtyvät hyvin tässä

kaupungissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

He asuvat yksiöissä, kaksioissa, kolme huonetta

ja keittiö.

Päivästä toiseen he juovat aamukahvinsa,

selailevat kiireessä lehtiä ja töihin. Illalla kaatuvat

väsyneenä sänkyyn.

He eivät koskaan ehdi elää, kuunnella hiljaisuutta.

He kuolevat, elämättä.

 

 

Toisinaan ratsastan sateessa ja tuulessa yli likaisen

kaupunkinne.

Te ette tunne minua enkä minä muistele teitä.

 

 

Minä elelen hiljaisuudessa sisäavaruudessani.

Tähdet ja linnunradat kätkettynä minuun.

Olen rakentanut oman kaupunkini tämän

kaupungin sisälle, salaisesti, ilman byrokraattien

rakennuslupia.

Vain harvat tietävät onneni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuntelen aamusta iltaan puheita, pitkiä ja lyhyitä

puheita,

alistuvia puheita, kovia puheita, mahtipontisia

puheita,

suostuttelevia puheita, vaativia puheita, epätoivoisia

puheita, uskon puheita,

puheita, puheita, puheita.

 

 

Kun olette vielä sängyssä, hiivin postiluukustanne

sisälle unisiin aivoihinne.

Vartioin teitä isoilla ja pienillä kirjaimilla,

yleisellä mielipiteellä.

Pesen teidät tuoksuvalla painomusteella joka aamu.

Te kerrotte totena samat jutut ystävillenne lounas-

pöydässänne.

Olen kiltti, en halua teidän heräävän unestanne.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Murheissani mietin, mitä hyödyttää puhua sinulle.

Sinä et ymmärrä minua, enkä minä sinua.

Voi meitä, niin kaukana toistemme sydämistämme.

Oi, päätön ystäväni, emmekö voisi puhua tässä

yksinäisyydessä edes unista, kukista, auringosta,

puista, tuulesta ja varoa sanomasta enempää?

 

 

Tyhjä katu jatkui loputtomana jonnekin. En tiedä,

miten kauan olin kävellyt. Sitten huomasin

juoksevani täyttä vauhtia.

Taivaalla vilahteli tähtiä, pilvien raosta kurkisteli

kuu.

Juoksin, juoksin kuin hullu, päättömästi. Minua

vaani joku.

Jokaisesta porttikäytävästä uhkasi joku hyökätä

kimppuuni.

Yhtäkkiä minulle selvisi, minua ajoi takaa kuoleman

varjo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kestänyt eroa kauan.

Rakastan sinua yhä, vaikka en ole varma

tapaammeko milloinkaan.

Miten kaukana kuljetkin, olen aina lähellä sinua.

Tätä tunnetta en voi kertoa muille.

 

 

Kemijoen vedet syleilevät kaupungin rantoja kuin

miehet naisia.

Villiintynyt kiihko tarrautuu ihmisiin, isät ja äidit,

lapset ja harmaapäiset vanhukset kiiruhtavat joen

rannalle, tähyilevät malttamattomana pohjoiseen.

He näkevät, suuri joki murtaa kahleitaan, kevät on

tullut.

 

 

 

 

 

 

Revontulien reunalla

 

 

 

 

 

 

Äkkiarvaamatta sieppaan

sydämeni

kainaloon

hinaan sen tunturin laelle

näkemään

taivaan pilvet

näkemään

että maailma on kaunis.

 

 

Olen matkalla

tunturille

jota ei ole.

 

 

Olen aina

menossa tunturille

tai tulossa

pois

revontulien paimenena

tyhjyyden reunalla

kotia en löydä

mistään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun huomaan

sydämeni tyhjyyden

hapuilen narua

kaulaan

viime hetkessä

kuitenkin havahdun

mitä tyhjää

tappamaan.

 

 

Ensin se kopeloi

sitten se vain

työntyi

sisälleni

ikävä.

 

 

Läskikerros kasvaa

ruumiintaloni

ympärillä,

niin kuin kuka tahansa

vanki

uneksin

vapaudesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toisella puolen tunturia

ei ole mitään

mitään

mutta sieluni

ei suostu

uskomaan sitä

inttää itsepäisesti vastaan

hädissään väittää:

- jos ei muuta

niin valkoisia

enkeliriekkoja ainakin.

 

 

Joka on

tyhjien tunturien yli

hiihtänyt

jäätävässä viimassa

pimeässä

häntä ei voi aaveilla

pelotella.

 

 

Pärjäilen niin kuin

mies pärjää

hengissä olen

ei muuta.

 

 

 

 

 

 

 

Ajatukseni eivät pääse

irti sinusta

rakastan ja vihaan sinua

yhtä aikaa

tappelen muistojen kanssa

joka rintamalla

sydämeni luulee yhä

sinua ainoaksi oikeaksi

naiseksi

maan päällä.

 

 

Mitä minä

tällä ruumiilla

teen

jos en saa

sinua rakastaa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivä päivältä

vajoat yhä syvemmälle

unohduksen upottavaan lumeen

toisinaan unessa vielä

tapaamme

muistelemme rakkauttamme

sylikkäin haikeana

itkemme kohtaloamme

miten tässä näin kävi

emme enää löydä tietä

toistemme luo.

 

 

Ylittämätön syvä rotko

meitä erottaa

mutta myös yhdistää

myönnä tämä tosiasia

en koskaan parane

sinusta.

 

 

Minun ihoni huutaa

kaiken puutetta

sillä on rakkauden nälkä

sillä on elämän nälkä

sillä on toisen ihmisen nälkä

sillä on oman itsensä nälkä.

 

 

 

 

 

 

Älä tule luokseni enää

edes unessa

olen toipunut

erosta

pärjään jo

yksin.

 

 

Sinä et ollut

se oikea

vaikka rakkautemme

oli oikea.

 

 

Aina saat rakkaudesta

maksaa täyden hinnan

korkoineen

mutta jos tahdot

elää

rakasta

muuta vaihtoehtoa ei ole.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihanko totta sinä muistat vielä

kun tuhat vuotta sitten

tunturin laella

kevätauringossa

ristimme kädet

toistemme ympäri kietoutuneina

luimme Herran siunauksen

ihmeellinen rauha

täytti mielemme.

 

 

He olivat

kähmijöitä

sinuun verrattuna

kuinka sinut unohtaisin

olen sinua varten

tehty.

 

 

Riisun hellästi sinut

puhun ihollani

ikävästä

pitkästä kaipauksesta

tosi rakkaus

siellä

missä ruumis ylitetään.

 

 

 

 

 

 

 

Yhtenä yönä

minä vain yksinkertaisesti

piilouduin kohtuusi

aamulla et tiennyt

minun olemassaolostasi

vielä mitään.

 

 

Rakkaudestamme

hataria muistoja

sieltä täältä

valoisista kesäöistä

veden pärskeestä

uit ja sukeltelit

kuin enkeli

nyt toisen miehen

enkelinä

missä liet?

sellaista on elämä.

 

 

Revin sydämeni

sinusta irti

niin että veri roiskuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En osaa muusta puhua

kuin tuntureista

silloinkin kysymys

aina jostakin

muusta.

 

 

Voitte puhutella minua

miksi haluatte

yksinäistä tuntematonta

sielua

tunturissa:

Olen Suuri Henki

olen Suuri Pieni Henki

olen Pieni Henki

olen Hyttysen paska

en kukaan

olen kaikkea tätä.

 

 

Kun he myivät tunturini

lypsylehmäksi

turistien kaatopaikaksi

minusta tuli sissi

kuutamossa hiihtävä

kylmäverinen aave.

 

 

 

 

 

 

 

Juttelen vanhalle

saunalle

muuton edessä

en tiedä

onko taivaassa saunaa?

jos on epäilen

onko näin hyvää

ikävä sinua tulee.

 

 

Keittelen aamukahvia

mieli kirkkaana

yht´äkkiä näen selvästi

tuhat vuotta sitten

olin täällä

saman auringon nousun

silminnäkijänä

porotokka tuolla

kivenheiton päässä.

 

 

Höhlä tunturi

kun talven kanssa

aloit muhinoida

etkö tiedä

se on

laulujoutsenten karkottaja

kesän tappaja.

 

 

 

 

 

Siinä se

tunturi räpyttelee silmiään

toisena päivänä

enkelinä

toisena päivänä

paholaisena

kuin oikutteleva

nainen.

 

 

Erotusaidalla

huutoja kuiskauksia

laukauksia

puukon pistoja

sydämiin

kuoleman korahduksia

veren roiskumista

vitivalkoiselle hangelle

kiiluvia silmiä

höyryäviä ruhoja

pimeässä pakkasessa

kasoittain lihaa

lihaa lihaa lihaa

elämää varten

evästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Eivät ne täällä metrisessä lumessa

pitkälle pötki

etelän pöhöttyneet

sanat

paleltuvat

kuin russakat

tunturin jäätävässä viimassa.

 

 

Eivät ne anna levätä

rauhassa

sankarihaudassakaan

kiväärimiehiä vartiossa

vähän väliä

seppelenauhoja kasapäin

meidän nimissä

alituisia roskapuheita

vapaudesta.

 

 

Kirkon pölyttyneissä

hämähäkin verkoissa

haisevia

kärpäsraatoja

lasittunein silmin

tuijottelemassa

ihmisten tekemiä

jumalankuvia.

 

 

 

 

 

Voi tätä vankien määrää

mielipidevankeja

sotavankeja

työvankeja

uskonvankeja

pirunvankeja

jumalanvankeja

puolueenvankeja

muodinvankeja

ennakkoluulojen vankeja

ajatusvankeja

vapauden harhan vankeja.

 

 

Aikansa elänyttä

runokirjaa

pölyttyneitä sanoja

ei pelasta

elämälle

kirjailijan kuuluisa

nimi ja maine

ei piru eikä jumala.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siittiösolu ui

uutta maailmaa päin

räjähtävä vallankumous

päässä

pimeiden tunnelien

läpi

uutta tuntematonta elämää

päin.

 

 

Taivaalla pakenevia

tähtiä

kuin porotokkia

matkalla jonnekin.

 

 

Lapset

ja vanhukset

lähimpänä

olemattomuuden

reunaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä itua on

ikävöidä

uutta maata

uutta taivasta?

kun tämä läsnä olevakin

maailma

yhä tuntematon.

 

 

Tyhjäntoimittajia

tyhjänrunoilijoita

tyhjäneläjiä

joka tunturilla

vallan petojen

pyssymiehiä

juoksupoikia.

 

 

 

 

 

 

 

Uskon kuvia lumessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä lumoavana aamuna tervehdin teitä uskossa

sisällä olevia, rajalla olevia, ulkona olevia, sama

aurinko paistaa kaikille.

 

 

Uskon kaikkien tuntureiden olevan jumalanlapsia,

ihmisten puheisiin en usko.

 

 

Herään, hyvästelen tämän oikean uskon haikein

mielin. Edessäni aukeaa katoavan lumen suru.

 

 

Ei täällä kukaan tiedä lopullista varmaa, mistään.

Minua väsyttää selittää jatkuvasti näin selvää asiaa.

Mielen myrkyttäminen ahtaalla uskolla on yhtä ri-

kollista kuin luonnon raiskaaminen ja hävittäminen.

 

 

Niin kauan kuin samaan päähän mahtuu vaivatta

usko ja kypärä, on tässä maailmassa aihetta pel-

koon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uskon lujuudella ja määrällä ei harha ja valhe

muutu oikeaksi ja todeksi.

 

 

En minä herjaa ja pilkkaa itse uskoa, vaan siihen

kätkeytynyttä pimeyttä ja typeryyttä.

 

 

Suuri seurateltta huohottaa, vikisee, voihkii uskon

hurmiossa. Ukkonen salamoi, taivas mikä sade.

 

 

Siittiösolut lentävät kuin enkelit parvessa, jokainen

uskoo pääsevänsä perille.

 

 

Usko kuin usko, mitä muuta eroa niissä on kuin

toinen on ahtaampi toista. Neulansilmiä rivissä.

 

 

Ei mitään uskoa ole järjellä kyetty selittämään, ei

tätä uskoa, ei kommunismia, ei fasismia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uskon kirkkaassa valossa järki on hulluutta.

 

 

Vapaamielinen Jumala olisi tässä uskossa

kauhistus.

 

 

Tämän uskon lupaama ikuisuus pelottaa minua.

 

 

Kuinka monen onkaan tämä usko ruhjonut

päättömäksi laumassa määkyjäksi.

 

 

Omatunto on herkkä ja selkeä pikkuasioissa, mikä

on syntiä mikä väärin. Suurista maailman

vääryyksistä se ei sano mitään.

 

 

Tämän uskon osoittaminen hölynpölyksi on yhtä

toivotonta kuin typeryyden paljastaminen.

 

 

Jumalalla on naurussa pitelemistä, kun uskonvartija

selittää minkälainen on oikea usko, mitä Jumala tahtoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

Porot alkoivat itkeä kun näkivät minkälaiseen

uskonsuohon olin vajonnut korviani myöten.

 

 

Jos et itse nouse kapinaan ahdasta uskoasi vastaan,

eivät sitä muutkaan tee. Tällä menolla löydät itsesi

mielisairaalasta.

 

 

Uskosta juopuneet sielut ravaavat joka seuroissa

virsiä hoilaamassa. Selviä päiviä he eivät kestä.

 

 

Kuin sammakko kurnutan onnellisena tässä

uskossa, tämä lätäkkö on pelastukseni.

 

 

Pysyn laumassa itsepintaisesti mukana. Jos eksyn,

en eksy yksin.

 

 

Itken ja laulan täyttä kurkkua siioninlauluja kilpaa

tuulen kanssa tunturin laella. Olen löytänyt

ihmeellisen elävän uskon, sydämeni riemuitsee.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vapaa avoin usko paljastuu ennen pitkää ahtaaksi

vankilaksi, niin kuin avioliitto. Kukaan ei osaa

selittää, miksi näin käy aina.

 

 

Monta kertaa minun on synnyttävä ja kuoltava

päästäkseni lopulta valoon.

 

 

Jos et koskaan ole uskossa hullu, et ole milloinkaan

ymmärtänyt avarasta vapaasta uskosta yhtään

mitään.

 

 

Jos sydämessäsi on rauha, voit rauhassa vaeltaa

uskon inisevän sääskilauman läpi säikkymättä.

Pienistä pistoista ja ihonpuremista ei väliä.

 

 

Jos tuntureilla lentelisi enkeliparvia, eivät ne olisi

sen suurempia Jumalan ihmeitä kuin riekot ja

porotkaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka aamu varoen koskettelen ihoani, vieläkö se on

uskomassa ja taivastiellä.

 

 

En tiedä mitä ajattelisin tästä uskosta? Parempi

etten ajattele mitään, etten taas menetä yöunia.

 

 

Jäätyneitä sieluja lojuu joka puolella uskon lumessa

kuin poronruhoja teurastusaidalla.

 

 

Kompastelen särkyneiden jumalankuvien yli tunturin

laelle lähemmäksi taivasta.

 

 

Taivaassa varmaan hyväkuntoisista porotokista

iloitsen eniten, hyvistä jäkälämaista.

 

 

Olen väsynyt tässä uskossa alituiseen oikeassa

olemiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos ei koirani pääse taivaaseen, en minäkään sinne

halua, itkee pieni tyttö sydäntä särkevästi, kun

pyhäkouluopettaja oli sanonut, etteivät koirat

pääse taivaaseen.

 

 

Otin kuolleen sieluni kainaloon ja laahauduin

seuroihin. Läiskäytin sieluni saarnamiehen eteen

lattialle kuin härskin sillin, huusin: - Jos saat

herätettyä sen henkiin, uskon ihmeeseen.

 

 

Uusi sielu tuli pantua taas alulle, Herralle kiitos,

ylistys ja kunnia. Niin mielelläni toimin vähäisenä

välikätenä.

 

 

Uskon rautanaula päässäni en siedä paljon mitään,

raivostun vähästäkin synnistä.

 

 

Kun sieluja pelastetaan taivaaseen, ruumiita tulee.

 

 

Onko maailmassa ollut vielä mitään muuta uskoa

kuin taikauskoa?

 

 

 

 

 

 

 

Kymmenen vuotta uskossa, syntien pois panemista,

sydämeni kipeyttä.

Kymmenen vuotta uskosta ulos rimpuilemista,

sydämeni kipeyttä.

Tässä elämäni tarina.

 

 

Hei äitijumala, olen räväyttänyt ikkunat auki tähän

maailmaan etten tukehtuisi. Tanssin, laulan, rakas-

telen, nautin kaikesta kauniista. Ethän ole vihainen?

 

 

Uskon ovi paukautettiin nenäni edestä kiinni, en

tiennyt itkeäkö vai nauraa? Ensi töikseni vedin

kuitenkin keuhkoni ja sieluni täyteen raikasta puhdasta

ilmaa.

 

 

Kylänraittia kulkiessa kuulen karjalauman

ammuvan, uskossa ikävöivän taivaan kotia, jossa ei

rehu lopu.

 

 

Hau, hau täällä tuntureilla, niin on ihmisen

kuoltava kuin eläimenkin. Olen nähnyt monen

uskonsoturin hautaanpanijaiset, sama kohtalo kaikilla.

 

 

 

 

 

 

 

Nyt tämä oikea usko on kuin etääntynyt kaukainen

porotokka tunturissa.

 

 

Rakastan sellaista uskoa, joka ei vaadi mitään –

edes uskoa. Se on kuin tosi rakkaus ilman

ainuttakaan ehtoa. Taivas on mittaamattoman avara.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varjopuheita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen ikuinen

ihmisen etsijä

pilvien uneksija

kaikesta ulos

heitetty

varjopuhuja

toisesta maailmasta.

 

 

Edistystä, edistystä

olen jo niin pitkällä

osaan jo itse sulkea

itseni häkkiin

heilua ja huojua

toisten tahtiin

kuin oikea apina

unia en ole saanut vielä

kuriin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toinen vakuuttaa

maailma on

yhtä auringonpaistetta

toinen vakuuttaa

pimeää joka puolella

maailma on

mätämuna

ketä uskoa, en tiedä?

taidanpa alkaa vihdoin uskoa

omia silmiäni.

Kapakan ikkunasta

tulvii ulos

tylsä laulunhoilotus

harva tietää

mitä viikonloppuna tekisi

elämällä.

 

 

Olen mieluummin harhojen näkijä

kuin pölkkypää

lentäköön silmäni pilvissä

kuulkoon korvani olemattomia

kärventyköön sydämeni

rakkauden kiirastulessa

toimikoon kaikki aistini

sikin sokin

kunhan tunnen

että elän.

 

 

 

 

 

Ennen tänne tuloa

en tiennyt

taivaasta ja helvetistä

mitään.

 

 

Vuoronperään tuntureilla

saatanallinen pimeys

saatanallinen kirkkaus

saatanalliset sääsket

ei näitä kukaan kestä

ilman naisia ja viinaa

poronlihaa.

 

 

- Minä korostan sitä

etten puhu omiani,

mies selittää raamattu

toisessa kädessä

toisessa kirkon tunnustuskirjat.

- Siinäpä se vika onkin

ettet puhu omiasi

vaan pyörität tuhansien vuosien

takaista levyautomaattia,

sanoo toinen mies.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pimeä

astu reilusti esiin

ja tappele,

huutaa kynttilän liekki

uhmakkaasti

vaikka huomaa

olevansa motissa.

 

 

Aikamoinen

mölyapinoiden joukko

siellä maassa

messuaa

selittää X-planeetalla

maan radioaaltoja

kuunteleva

ihmistutkija.

 

 

Kesä kutsuu vauhdilla

luonnon

kertausharjoituksiin

puut hiirenkorvalle

kukat näkyville

sääsket ilmaan

kuin hävittäjäkoneet

käki karjumaa

kesän ihanuutta.

 

 

 

 

 

Rakkaus repii

kiduksiani

nieleskelen kyyneliä

sydämeni hakkaa

vimmatusti

käsittämätöntä että niin tavallinen

rakkaus

ottaa näin lujille

että henki vaarassa.

 

 

Elän kahden naisen

välissä

helvetissä.

 

 

Sinun sietämiseksi

ei ole mitään muuta

tietä

kuin rakkaus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä maa kuuluu

kaikille

eikä kenellekään

tämä taivas kuuluu

kaikille

eikä kenellekään

tämä elämä kuuluu kaikille

eikä kenellekään,

mutta sinä kuulut

minulle

sillä siisti.

 

 

Oikean rakkauden

etsimisestä

en luovu

ruumishuoneen ovellakaan.

 

 

Kippis

juodaan elämänmalja

pohjaan saakka.

Mutta mitä sitten

jos pohjaa ei

löydy?

kysyy kaveri.

 

 

 

 

 

 

 

Sanomalehtien sormeilija

joutuu pesemään kätensä

ainakin kymmenen kertaa

päivässä

aivoja hän ei huomaa

pestä koskaan.

 

 

Lehmät kyselevät

silmät kosteina

teurastuslaitoksen ovella

elämän arvoa

mies kehuu lihan

laatua.

 

 

Taas päivä livahti

ohi

jälkeä jättämättä.

 

 

Hölynpölyn sanoja

kuin villakoiria

joka paikassa

hyppii silmille.

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä on joku

tunnen

luulen että se olet sinä

äkkiä sydämeni puhkeaa

iloon.

 

 

Täällä

eri unelmat

eri runot

eri varikset

eri vitut

tiedä se.

 

 

Kyllä Lapin perkele

vastaa

kymmentä etelän

perkelettä

siitä vaan

koittamaan

etten puhu

tyhjää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koivikossa uutta

vitivalkoista lunta

tunturin rinne täynnä

tähtiä

riekkoparvi räkättää

porotokka kaivelee jäkälää

tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen

yhtä.

 

 

Miksi kadehtia

toisten elämää

kun omakin jo

tarpeeksi tylsää.

 

 

Kesä parkaisee

kauhusta

syksyn ajaessa mustalla

autolla

pihalle

kohtaloa ei voi

paeta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä voi alkaa

vaikka miksi

paitsi ei ihmiseksi

ilman ristille joutumista,

itse asiassa

mikään ei ole muuttunut

kahdessa vuosituhannessa.

 

 

Pimeää siellä

pimeää täällä,

todellinen runoilija

ei sepitä valheita valosta

tähdistä joita ei näy.

Todellinen runoilija

paljastaa pimeyden

vaikka keskellä kirkasta

päivää.

Ei tätä kaupunkia

tee pieneksi

vähäinen koko

vaan pienet

ajatukset.

 

 

 

 

Nyt olen täällä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmettely jatkuu yhä

mitä elämä on?

Aina sama ihmettely

keväästä syksyyn.

Ehkäpä huomenna kaikki

selviää,

siinä uskossa nukahdan

syksyn syliin.

 

 

Elämäni kuuma harha

tavoitella tavoittamatonta

tavoitella tunturia

jota ei ole

tavoitella taivasta

jota ei ole.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niin pieneen kukkaan

kertynyt

niin paljon kauneutta.

Siinä ilmiselvästi läsnä

Hän itse.

 

 

Elämä aina jossakin toisaalla

toisella tunturilla

ikävä ja kaipaus kourii

sydäntäni

istun kivellä odottamassa

sinun ilmestystäsi.

Porot uskovat kanssani

ihmeisiin.

 

 

Olen vastassa itseäni

peilin takana.

Kurkotan kädelläni

peilin taakse

tervehtiäkseen itseäni

kädestä pitäen,

mutta siellä ei ole

ketään.

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä

Euroopan reunalla

mutta maailman keskellä

kattelen joutekseni

telkkaria

kaikkialta yhtä lyhyt

matka

hautaan.

 

 

En kysy nimeäsi, kuka olet.

En kyttää ja valvo, miten elät.

En kysele, mihin uskot.

En kysele, syötkö pillereitä.

En kysele, kuinka monen miehen kanssa

olet maannut.

En kerjää rahojasi.

En kerjää rakkauttasi.

Mutta siitä pidän kiinni

että olet

ihminen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka minä tein sille miehelle

kahdeksan poikaa, kaksi tyttöä

silti minä haaveilin

oikeasta miehestä

oikeasta elämästä

oikeasta rakkaudesta

tunsin että elämä valui

hukkaan

tässä karusellissa.

 

 

Halujen roihussa

kutsun paikalle herra siittiön

esittelen hänet

neiti munasolulle

sitten nukahdamme.

 

 

Kaikessa hiljaisuudessa hautaan

keskosena syntyneitä runolapsiani

pöytälaatikkoon.

Surullista, surullista, eivät he koskaan

saaneet nähdä miten kaunis

maailma on

tunturit, korkea tähtitaivas.

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä ajattelen sinua

ensimmäistä kertaa

kuin outoa ilmestystä.

 

 

Aikaa on

vuosia, vuosia, vuosia.

Äkkiä sitten

ei ole aikaa

hyvästiä sanoa.

 

 

Hyvä että löytyy niitä,

jotka uskovat vielä

oikeisiin kummituksiin.

 

 

Kuu loistaa lainavalolla

niin kuin minä ja sinä

auringon valoa emme kestä

katsoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamulenkillä hölkkään

ajatuksella

maapallon ympäri

Lontoon, Washingtonin, Tokion

ja Moskovan kautta

takaisin napapiirille.

Ennen töihin lähtöä ehdin vielä

käväistä kuussa,

kun se kuhnailee tuossa

vaaran reunalla

ikkunan takana.

 

 

Poronliha auttoi selviytymään

talven yli

sinun sylisi muisto auttoi

selviytymään

harmaiden päivien yli.

 

 

Pimeä saa raivarin

kun saa kuulla auringon olevan

tulossa

tunturille

keväthangille hiihtelemään.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viisi miljoonaa sääskiä

ei voi olla väärässä:

olet herkkupala

sinun ihosi tuoksua

ei voi vastustaa

kuuma veresi huumaa

minä imen sinut

kuiviin.

 

 

Siittiösolu herätti

munasolun keskellä yötä

geenikartta kourassa

matkalle heti

tuntemattomiin maailmoihin

läpi pimeitten tunneleiden

valoa päin.

 

 

Älä ikinä antaudu

yhden miehen naiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen sotkeutunut sinun

verkkoosi

kuin kärpänen

hämähäkin verkkoon

älä kiduta minua

tapa minut kerralla.

 

 

Juuri kun

rakkaudessamme

kaikki näytti kirkastuvan

se toinen sotki kaiken.

 

 

Hakkaan tunturikiveen viestin sinulle

perässähiihtäjälle

osutpa sitten tälle paikalle

vaikka tuhannen vuoden kuluttua:

- Myös minä olen käynyt tällä

tunturilla

ollut olemassa

nähnyt auringon, kuun

tähtikirkkaan taivaan

kussut juuri tuon ison kiven

juurelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä yhtä kitinää

kätinää

rakkaus loppu

hinnat nousevat

eläminen kallistuu

hautaaminen kallistuu

mikään ei kannata

ei elää, ei kuolla.

 

 

Poro on poro

tunturi on tunturi

minä täällä

eikä kukaan tiedä

enempää

miksi.

 

 

Aina erehdyn väärälle

tunturille

aina autiompaa

aina tyhjempää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonto iloitsee kun pääsee

meistä eroon.

 

 

Tunturiladulla vastassa

outoja hiihtäjiä

eri maailmoista.

 

 

Oloksella ikävöin

Kaunispäälle.

Kaunispäällä ikävöin

Ylläkselle.

Ylläksellä ikävöin

Pyhätunturille.

Pyhällä ikävöin

Pallakselle.

Voi hyvä jumala eikö tämä

ikävöiminen koskaan lopu?

Olen kuin takaa-ajettu

poro.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minussa ja sinussa on

vielä toivoa

jos heräämme

huutaviksi kiviksi.

 

 

Saata minua vielä

tämän kesän yli

rakkaudella,

syksyllä tulkoon

maailmanloppu.

 

 

Vaihdan ruumista kuin

hevosta

niin matka jatkuu

vuosisatojen läpi.

Nyt olen täällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka aivastuksella uskon

olevan jonkun tarkoituksen,

tällainen minusta on

tullut

mystikko.

 

 

Joka hetki nyt tässä

kiidämme tunturiratsuilla

108 000 kilometrin tuntinopeudella

eteenpäin

aurinkoa ympäri,

vieläkö joku väittää

etteikö Euroopan reunalla

oltaisi

vauhdissa mukana?

 

 

Kaikki alkoi

silmäpelistä

sängyn kautta syntyi

pitkä juttu

niin tavallinen tarina

kehdosta hautaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturin kummitukset

elävät

eri maailmoissa

etelän kummitukset

eri maailmoissa.

 

 

Kumartelen, kumartelen

tyhjän takin edessä

aivan kuin siellä olisi

ihminen.

 

 

Minua ei miellytä

tämänpuoleinen

eikä tuonpuoleinen

ikävöin kolmatta maailmaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unohtamalla kaikki

tosiasiat

elämä on

siedettävää

kuolemaan tuomittujen

vankileirillä.

 

 

En arvannut että tästä matkasta

tuli niin vaikea.

 

 

Kun palaan tuntureilta, kysyvät:

- Pärjäsitkö sääskien kanssa?

Antoivatko kummitukset sinun

rauhassa nukkua?

Yrittikö hiljaisuus tehdä sinut

hulluksi?

Olitko joutua lapinnoidan

vangiksi?

Kukaan ei kysy:

- Löysitkö itsesi?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisen uuden oven auki

vetämistä

säikähdän.

 

 

Jos ne saisivat ottaa

kaiken mukaansa

taivas olisi romua

täynnä

helvetissä kaaos.

 

 

Tässä viesti sinulle

4000 vuoden takaa

katso tarkkaan tätä

kiviveistä

miten vähän meistä jää

jäljelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä niitä on

rakkautemme muistoja

kuin jäkäläkiviä sikin sokin

huutavia muistoja

kipeitä muistoja

taivaallisia muistoja

helvetillisiä muistoja

kusettavat yhä.

 

 

Musta puhuu vihreälle,

keltainen siniselle:

Ei silloin valoa kaipaa, jos ei tiedä

että pimeää on.

Ei silloin viisautta kaipaa, jos ei tiedä

että viisautta on.

 

 

Siellä missä on paljon elämää,

siellä on paljon kuolemaa.

Näin joka kesä tuntureilla

sääskien aikaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämäni maan päällä

lyhyesti kerrottu

hautakivessä.

 

 

Yksinäisiä susia aina tarvitaan,

joiden päälle sylkeä,

muuten laumassa ulvominen ei tunnu

miltään.

 

 

Tällä tiellä on harvassa

vastaantulijoita.

 

 

Miehestäkin voi kehittyä ihminen, vaikka ihme

se on.

 

 

Rakkaus koputti ovellemme. Emme uskaltaneet

avata ovea, pelkurit.

 

 

Euroopan kommunismin ja kapitalismin aaveilla

meni tyhjän kummitteluksi koko touhu.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä tänään pidetään valheena, huomenna sitä

pidetään totena.

Mitä tänään pidetään totena, paljastuu huomenna

valheeksi.

Kaikki on puolivaletta ja puoli totta.

Niin tuskallista on elää puolinaisessa maailmassa.

 

 

Puhtain paperein ei selviä hautausmaalle asti

kukaan.

 

 

Mitä enemmän elämää, sitä enemmän kuolemaa

täällä päin.

 

 

Olemattomuus tuijottaa minua suoraan silmiini.

Syvä pohjaton olemattomuus.

Sinne voi heittää vaikka koko elämän tavaroineen

eikä siellä ole vielä mitään.

Kaikki tunturit ja koko maailman

eikä siellä ole vielä mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulitikkuleikkimme johti rakkauden

leimahtamiseen

tuleen.

Palavina soihtuina saimme kolmannen asteen

palovammoja.

Oli mennä henki. Toipuminen oli hidasta.

Kaikkea sitä sattuu tässä maailmassa.

 

 

Hyvä on katsella taaksepäin, muistella mennyttä

elämää.

Hyvä on katsella eteenpäin, uskoa ja toivoa että

huomenna kaikki on paremmin.

Parasta on kuitenkin elää nykyisyydessä – nyt tässä

hetkessä.

Ei elämää voi säilöä.

 

 

Taas olet kätkeytynyt sohvalle sanomalehden

taakse.

Olen räjähtämispisteessä.

Olen kestänyt tätä kaksikymmentä vuotta.

En odota enää sekuntiakaan.

Nyt on aika puhua

välit selviksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka ei kestä pimeää, ei kestä valoakaan.

 

 

Pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, että hän itse

hylkää itsensä.

Kun on armoton itselle on myös muille.

Minne kadonnut rakkaus

sääli itseään ja toisiaan

kohtaan?

 

 

Eli niin tai näin, aina se jää puolitiehen.

Vajaaksi.

 

 

Joki uneksii.

Törmällä kukkivat pihlajat. Pääskyset pyyhkivät

vedenkalvoa.

Hyttyset surraavat.

Ilta-aurinko kurkistelee vaaran takaa.

Joen rannalla maleksii ihmisiä

Kaupunki matkalla huomiseen.

Ohuiden verhojen takana lymyää elämä

ja kuolema.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kysymysten kysymyksiin ei vastaa kuin oma

kaiku

pimeästä tunturin rotkosta.

 

 

Tyhjien peltitynnyrienkin kolistelu on tyhjää

parempi.

 

 

Yksi ja toinen valittelee, että elämä on tylsää.

Totta se on, kun itse sen tylsäksi tekee.

Ja tylsäksi tuntee.

 

 

Kokonaisten kansakuntien elämä lepää uskomusten

ja myyttien varassa.

 

 

Jokainen ajattelee vain omaa napaansa. Sekin jää

puolitiehen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silloin on elettävä kun elämä on. En minä

parempaakaan neuvoa tiedä.

 

 

Todellisen elämänteatterin rinnalla kaupunginteatterin

esitykset ovat joutavaa tyhjänpäiväistä hölynpölyä.

 

 

Mies rakensi komeaa punatiilistä omakotitaloa kaupungin

ykköstontille.

Nainen uurasti mukana.

Valmistumisesta unelmoitiin, onnesta ja rakkaudesta.

Vihdoin talo oli valmis, huomaamatta taloksi asettuikin

tyhjyys.

Hienossa uudessa talossa ei viihtynyt edes perheen

koira.

Uusi talo johti eroon ja miehen sydänvikaiseksi

loppuiäkseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aika aikaa kutakin.

Aika se tappaa pirutkin – jos se nyt lohduttaa

ketään.

Ihmispirujen hulluuteen en totu.

 

 

Ilman miehiä naiset eivät tule toimeen.

Ilman naisia miehet eivät tule toimeen.

Se on itsestään selvää.

Miksi niin itsestään selvää?

Miksi miehen ja naisen välinen rakkaussuhde on

niin vaikea?

Miksi rakkaus niin usein kääntyy katkeraksi

vihaksi?

 

 

Olet minulle totta ja unta, vettä ja lunta.

Olet liekehtivä näky, kukkiva niitty, poutapilvet

ja taivaan sini.

Olet minulle nainen toisesta maailmasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulun lapsi roikkuu pääsiäisenä ristillä.

Maailma piehtaroi myyteissä.

Vain apinat osaavat tuntea enää iloa ja aidosti

rakastella.

 

 

Kauan eläköön  rakkaus ja sekasotku. Se on

elämää.

Ei täällä kukaan omista ketään – edes itseään.

Olemme vuokralaisia talossa, jossa häätö päällä.

 

 

Kantapään kautta alan ymmärtää:

ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi joka päivä

täysillä.

Ei sitä hullukaan jaksa.

 

 

Todelliselle totuudenpuhujalle ei löydy

tässä maassa

ainuttakaan lehteä ja radion kanavaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ennen niin läheinen rakastettu,

vuosien mittaan  käynyt yhä

vieraammaksi,

en voi puhua sille enää puoliakaan mitä ajattelen.

Hyvät ruuat ja kahvit se aina kyllä laittaa,

mutta sieluni näkee nälkää.

 

 

Esitelmöitsijä:

Sadasta liitosta vain yksi prosentti on onnellisia

suhteita,

todellisia rakkausliittoja.

Suurin osa parisuhteista eivät ole hyviä eikä

huonoja. Vain harmaita, värittömiä, ilottomia.

Kesken esitelmän nainen pyyhkii salaa

silmäkulmiaan.

 

 

Vanhan maailman pönkittäjiä joka kulmalla.

Ei perkele, ei tämä eiliseen päivään tuijottaminen

vetele.

Katseet on suunnattava huomiseen.

Vaihdettava maan hallitus, luutuneet virkamiehet.

Jos sekään ei auta niin koko kansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saat sinä minua katsoa. Et näe muuta kuin portin

pielet.

 

 

Olen aina ollut ja olen, tunnen.

Olen ollut olemassa ikuisesti,

tunnen.

Olen kuolematon, tunnen.

Se on selittämätön tunne.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näkyjen jäljillä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minun ikuinen ikäväni tunturilta tunturille,

revontulilta revontulille,

tähtitaivaalta tähtitaivaalle

oikeaan kotiin.

Kahden olemattomuuden välissä,

kuilujen reunalla

vannoimme ikuisen rakkauden valan.

Katseemme kurkottautui tähtiin.

 

 

Minä ilmestyn sinulle tunturin laella,

kuun ja auringon valossa,

villijoutsenena,

ethän aja minua tiehesi?

Minä kiepun ympärilläsi inisevänä sääskenä,

ethän nitistä minua?

Minä ilmestyn eteesi huutavana kivenä,

ethän pelästy minua?

Minä juoksen vastaasi valkoisena porona,

ethän teurasta minua lihaksi?

Minä ylistän maailman kauneutta lapinvuokkona,

ethän tallaa minua?

Minä hyväilen sinua lämpimänä tuulenhenkenä,

ethän torju ihosi hyväilyä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lumihiutaleena palaan tunturille aina uusin

silmin,

vesipisarana iloisin mielin seikkailen monen puron

kautta suuren meren syliin,

ajasta aikaan tulen, menen, tulen.

 

 

Hiljaisuuden tunturilla riuhdon itseni

irti

valejumalista ja valepiruista

vapaaksi.

 

 

Minulla on monta naamiota, yksikään niistä ei ole

oikea.

 

 

Kysymysten kysymys, liikkuuko minussa ja sinussa

elävä henki

vetten päällä,

valtameressä ihomme alla?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joku puhaltaa minun läpi kuin tuuli, kuulen sen

kohinan,

maailmankaikkeudessa,

enempää en ole saanut selville kuin

jotakin on.

 

 

Tyhjyys virtaa lävitseni kuin suuri joki.

Joka askeleella minua painaa tyhjyyden

taakka.

 

 

Rannaton lumen hiljaisuus ympäröi

minua,

en näe tunturissa ketään,

vain Hänen valonsa häikäisee silmäni.

 

 

Minä säntään porolla täyttä vauhtia

pimeyttä pakoon,

kylmyyttä pakoon,

tyhjyyttä pakoon.

Yritän ehtiä ennen kuolemaa perille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voinko oppia porojen kieltä? Voinko oppia lintujen

kieltä, puiden ja kukkien kieltä?

Tunturin tyhjyyttä säikähdin. Onko minusta täällä

eläjäksi?

 

 

Ovellani on henkien Henki, nuuskii minua,

vieläkö minua voi kutsua ihmiseksi?

 

 

Toivotonta minun on selittää sinulle keväthankien

kirkkautta,

jos et ole omin silmin nähnyt sitä.

Toivotonta minun on selittää sinulle,

että elämme pimeää aikaa,

jos et ole huomannut omaa pimeyttäsi.

 

 

Koko elämäni olen ollut rähmälläni maailman

edessä,

elämän edessä,

kuoleman edessä.

Minua ei huvita tämä outo leikki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämäni täällä pelkkää lumen lapiointia,

tyhjien mielikuvien kanssa nuhjaamista.

Karvalakki päässä veisaan ajankuluksi poroille

virsiä.

Odotan aurinkoa pelastajaksi niin kuin

jumalaa.

 

 

Jumala ja Piru mahtavia herroja, niiden kanssa

ei ole leikkimistä.

Täällä oppii jäätävässä purevassa tuulessa nopeasti

kunnioittamaan heidän valtakuntaansa.

 

 

Kesän ensimmäinen sääski vinkuu korvassani,

en tapa vaan otan sen kiinni.

Haen suurennuslasin, ihastelen sääsken taidokkaita

siipiä,

kauneutta,

tunturien kesän lähettilästä,

elämän ihmettä.

Ilman sääskiä linnut eivät palaisi.

 

 

Minulla on kiire elää, mutta en tiedä mitä elämä on.

 

 

 

 

 

 

 

 

Heräsin, tuhansia tähtiä ja maailmoja tervehti minua

ikkunan takana.

Ihmettelin näkyä.

 

 

Kirottu tunturi minkä tempun teit minulle.

Houkuttelit

odottamaan jotakin suurta näkyä, joka paljastui

tyhjäksi.

Elämä livahti ohi.

 

 

Miksi tänne maan päälle on heitetty sellainen porukka,

joka tappaa

ja syö toisiaan?

 

 

Hiihtoladulla törmäsin itseeni. Maailma näytti

aivan toisenlaiselta.

Kummallinen päivä.

 

 

Ensimmäisellä tunturilla minulla katkesi sauva.

Toisella tunturilla irtosi suksi.

Kolmannella tunturilla katosi aurinko.

Neljännellä tunturilla yllätti pimeys.

Viidennellä tunturilla vasta ymmärsin,

että jotakin oli pielessä.

 

 

 

 

 

Tunturin reunalla täysikuu.

Minä huudan minkä jaksan,

oletko sinä siellä?

Kaiku vastaa,

oletko sinä siellä?

 

 

Luin juuri maailmankuulujen professorien,

valtiomiesten, filosofien,

kirjailijoiden, biologien, tutkijoiden, piispojen

ajatuksia elämän tarkoituksesta.

Yksikään ei uskaltanut myöntää, että ei tiedä.

 

 

Minä olen minä, yhtä aikaa pieni ja suuri,

koko maailmankaikkeuden

keskus.

Ihmeellistä, ihmeellistä.             

Revontulien vastaanotolla on meininkiä.

Presidentinlinnan juhlat kalpenevat taivaanjuhlien

rinnalla kissanristiäisiksi.            

Takana historialla väärennetty maailma.

Silmieni edessä

televisioruudun kokoiseksi puristettu maailma.

 

 

 

Viisas systeemi tämä tulemisen ja lähtemisen

periaate maan päällä,

kuka lieneekään idean takana.

 

 

Mikä minua rajan takana odottaa?

Paratiisi, helvetti, tyhjyys,

olemattomuus?

Ymmärrän, ei se kyselemällä selviä,

eikä uskollakaan.

Nyt on tämän maan päällisen elämän vuoro.

Elä.

 

 

Istun kivellä, kuuntelen tuulen kohinaa

elämänyliopistossa.

Kesken kaiken paikalle osuus yksinäinen poro,

joka opettaa minulle luonnon puhetta.

Eloonjäämistaitoa.

 

 

Hurahdin jälleensyntymisen uskoon ja selitin

syntyväni maan päälle yhä uudestaan ja uudestaan,

missä hahmossa tahansa, kissana,

koirana, lintuna, kärpäsenä.

Siisteyttä rakastava elämänkumppani hermostui,

huusi:

Ainakaan sontakärpäsenä ei ole tänne tulemista!

 

 

 

 

 

Täällä minä reppuselässä patikoin

maailmanympärysmatkaa

oman itseni ympäri. Tällä polulla on

harvoja vastaantulijoita.

Tuuli nukkuu, puistelen itseni hereille.

Pimeys vastassa,

mutta taivaanrannalla näen kajastavaa valoa.

 

 

Täällä minä hiljaisuuden paratiisissa tulen

kuulluksi ja nähdyksi

poroille ja riekoille, aaveille.

Täällä minä saan olla sellainen kuin olen,

huutaa, itkeä, irvistellä,

piereskellä, kiroilla.

Puhdistautua taivaan edessä.

 

 

Mitä ihminen on tietoineen ja viisauksineen?

Hän osaa kyllä rakentaa kaupunkeja ja lentokoneita,

mutta ei sääskelle siipiä,

antaa henkeä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sinun rakkautesi hylkäämänä minä huusin

kivusta kuin eläin.

Olin hyppäämässä tulvivaan kevätvirtaan,

kun varjominäni parkaisi:

Älä jumalauta höyrypää tee sitä yhden naisen takia.

 

 

Tuijottelen valkoista paperia kuin autiota

rannatonta lumiaapaa.

Se vaatii selvitystä elämästäni,  

mitä olen saanut aikaan?

Kuulen jonkun olan takaa  tiukkaavan:

Selitykseksi ei riitä työ,

perhe, poroporvarillinen kunniallinen elämä.

Oletko tappanut ajatuksesi, rakkautesi, näkysi,

haaveesi, utopiasi?

Hylännyt itsesi?

 

 

Menneiden ja tulevien päivien välissä

roikun

kuin kärpänen liimapaperissa. Luin juuri lehdestä,

ihmisellä ja kärpäsellä on sama alkuperä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren

tarinan ja mysteerion.

Totta, totta. Mutta totta myös pimeä pää.

Voi meitä, miten pitkä matka valoon.

 

 

Ilman aurinkoa täällä ei olisi eläviä eikä kuolleita.

Pyhä aurinko,

olet jumalani.

 

 

Vauhti kiihtyy. Talvet, keväät, kesät, syksyt

vilahtelevat ohi

kuin talot tienvarrella. On ennätettävä ajoissa

perille.

 

 

Joka hetki maailma tässä ympärillä, läsnä.

Kun kättäni huitaisen,

en voi olla koskettamatta maailmankaikkeutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syksyn tultua minulla on ihana etuoikeus palata

kotiin.

 

Tunturit roikkuvat helminä maa-äidin kaulassa

koruna

matkalla 450.000 kilometrin tuntivauhdilla

taivaalliselle vastaanotolle.

 

 

Onko hän runoilija? Onko hänellä oma ääni

ja sanottavaa?

Niinpä. Kenen äänellä epäilijä kyselee?

 

 

Minä silitin hänen tukkaansa ja kuivasin

hätääntyneitä kasvojaan,

hoin ääneen:

Kaikki on anteeksi annettu ihmisten

ja jumalien edessä.

Kenenkään ei pidä syyttää itseään eikä toisia

maailman hulluudesta,

niin vaikea tämä maan päällinen elämä on.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen yhtä pysyvä täällä kuin riekonlennon

jälki tunturissa.

Mutta se ei huoleta minua.

 

 

Olen taas saman ikuisen kysymyksen edessä:

Kuka minä olen?

Miksi olen täällä?

Sormi suussa kyselen, ymmällä.

Vihdoin huomaan kysyä:

Kuka siellä kyselee?

Kuuntelen korva tarkkana mielen syvyyteni

kosmista kohinaa.

Kyselijä ei ilmaise itseään.

 

 

Todelliselle Luojalle ei näytä olevan

konsti eikä mikään pakata satamiljardia aivosolua

pieneen pääkoppaan.

Tämä silmieni edessä surraava hienoksi ylistetty

tietokone

alkeellinen rakkine sen rinnalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuntelen tunturin julistusta:

Tyhjien tekojumalien ja aatteiden perässä

roikkuminen johtaa maailman tuhoon.

On tullut aika kirjoittaa uudet raamatut ja koraanit

pyhiksi kirjoiksi

uuden luonnonuskonnon perustaksi.

 

 

Pysyn täällä hengissä ruumiita syömällä. Toiset

ovat kasvissyöjiä.

 

 

Kauniilla tunturilla on kaksinkertainen vaara

tulla raiskatuksi

rahanonkijoiden kynsissä.

 

 

Kun rakastan kahta naista yhtä aikaa,

petän molempia.

Kun rakastan yhtä naista, petän itseäni.

Ketä minun pitäisi kuunnella?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onko täällä älyllistä elämää?

Mitä minä sillä tiedolla teen?

Jos on, tulen vain entistä surullisemmaksi

maailman hulluudesta.

Jos ei ole, se ei helpota minua yhtään.

 

 

Televisio pystyy nyt siihen kuin Jeesus aikoinaan:

Nostamaan kuolleet ylös muistelemaan elämäänsä

ja saavutuksiaan maan päällä.

Eilisiltana UKK seilasi valtiovierailulla pitkin

maailmaa.

 

 

Sellainen on tämä maailma:

On luonnollista syntyä.

On luonnollista kuolla,

selittää kaksi tohtorin väitöskirjaa tehnyt mies.

Joku kysyy, miksi  niin luonnollista syntyä ja kuolla?

Mies hämmentyy ja vastaa loukkaantuneena:

Ei pidä kysellä älyttömyyksiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Häneltä riistettiin sekin kunnia, vähäinen onni

olla maailman yksinäisin ihminen.

Joku toinen kiilasi väliin.

 

 

Tuntureilla on niin paljon hiljaisuutta,

että sitä riittäisi myydä vaikka koko maailmalle.

 

 

Kun syysmasennus on ohi, alan odotella

talvimasennusta.

Sen jälkeen on vuorossa kevätmasennus

ja kesäahdistus.

Jossakin vaiheessa tajuan, että voin jättää joitakin

masennuksia väliin.

Miksi käpertyä sohvan nurkkaan ja masentua

marraskuussa,

kun ehdin hyvin mukaan kevätmasennukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pidättele tuolista kiinni, syöksymme 108.000

kilometrin tuntivauhdilla aurinkoa ympäri.

Aurinkokuntamme syöksyy 450.000 kilometrin

tuntivauhdilla

kohti linnunratojen syvyyttä jonnekin.

Pidättele tuolista kiinni.

Etäännymme tästä hetkestä huimaa vauhtia

huomiseen.

 

 

Katotaan nyt  tämä elämä ensin loppuun.

Katotaan tuota noin

mitä sitten seuraa, loppuuko kaikki siihen.

Aika sen näyttää.

 

 

Joku ötökkä sinne tai tänne, mitä väliä sillä on.

Maailmankaikkeuden pyörittäjän mielestä ei niin

väliä, jos jossakin

Linnunradan kolkassa älykääpiöt tuhoavat jonkun

maapallon,

jota ei erota edes suurennuslasilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Välillä on osattava sanoa ei, toisinaan kyllä

selvitäkseen tässä mielipuolten maailmassa

hengissä eteenpäin.

Niin monien osalta ei sekään riitä, tulee joka

tapauksessa tapetuksi.

 

 

Mikä mieletön määrä kätkettyä elämää, naurua,

iloa, kyyneleitä,

huutoa, vimmaa, uhmaa, uskoa, toivoa, rakkautta,

ikävää, kaipausta, unelmia

lumen alla.

 

 

Siellä toisella puolen uskotaan tämänpuoleinen

elämä kovin ruusunhohtoiseksi. Muuten ei ole

selitettävissä sielujen tavaton into

työntyä joka reiästä tähän maailmaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En halua ikuista elämää, jos samat naamat aina

vastassa.

En halua ikuista elämää, jos samat tyhjänpäiväiset

telkkariohjelmat

joka jumalan ilta vastassa, lehtien hölynpöly.

 

 

Tutkimuksen mukaan kuudesta miljardista

ihmisestä 200 miljoonaa

parittelee joka hetki yötä päivää. Mukavaa on.

 

 

Keräsin itsestäni tietoa. Minussa on 40 litraa vettä,

luita 206 kappaletta, ihoa 11 kiloa, aivoja 1,4 kiloa,

lihaksia 650 kappaletta,

verta 5 litraa, soluja 100 biljoonaa kappaletta.

Mutta aivoavaruuteni suuruutta ja pienuutta

ei ole kyetty mittaamaan,

pahuuteni ja hyvyyteni määrää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luin poronjälkiä, ymmärtämättä.

Luin kokonaisen kirjaston ja raamatun läpi

enkä tullut hullua hurskaammaksi.

En saanut selville sen enempää kuin muutkaan,

miksi olemme täällä?

 

 

Olen olemassa eikä suurin osa maailmaa tiedä

siitä mitään.

 

 

Ei tämä tunturi, ei tämä tunturi, ei tämä

tunturi.

Mutta tämä tunturi tuntuu oikealta.

Sydämeni täyttyy ilolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maailma minussa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pysähdyin kuuntelemaan

mieleni syvyydestä

nousevaa

mykkää huutoa

joku näkymätön

joku käsittämätön

joku kuvaamaton

huusi

lähestyi minua.

 

 

Tosi rakkautta odotellessa

annan ihastusten

valerakkauksien

yhdenyön juttujen

tulla ja mennä,

uskon yhä

Se Oikea

ilmestyy

jonakin päivänä eteeni

kuin enkeli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puolustan kiihkeästi

ihmisen oikeutta

olla sellainen

kuin on,

millainen hän on?

joku kysyi,

minä vaikenin.

 

 

Rakkaani

olet liian etäällä

minua

sydäntäni ahistaa.

Rakkaani

olet liian lähellä

minua

sydäntäni ahistaa.

 

 

Pelkään naisia

pelkään pimeää

pelkään verokarhua

pelkään kirkon tekojumalia

pelkään itseäni

pelkään

koko maailmaa.

 

 

 

 

 

 

 

Talon aurinkoisella

seinällä

kärpänen

putsasi lentokuntoon

siipiään,

kesä ovella.

 

 

Ajatella

maailmassa on puolet

naisia,

silti ei minulle

löydy

ainuttakaan sopivaa.

 

 

Elämässä ei kannata

puhua

muusta kuin syntymästä

rakkaudesta

kuolemasta,

kaikki muu on

joutavanpäiväistä

ajanhaaskausta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Torjuin tyhjyyttäni

hikisellä juoksulenkillä

tulikuumalla saunalla

kämpän siivoamisella

astioita tiskaamalla,

tartuin kaksin käsin

kiinni

tavallistakin tavallisempaan

arkipäivään.

 

 

Sosiaaliturvatunnuksen

takana

suuri elämänsalaisuus

ei paljastu.

 

 

Katson taakseni

pienet jäljet

mutta jäljet kuitenkin

lumessa

iloitsen,

katson kauemmaksi

taakseni

jälkeni peittyvät

lumeen

mutta se ei huoleta

minua.

 

 

 

 

 

Kesäromanssi meni

menojaan,

palaan luoksesi

sinä olet turvallisesti

puolioikea

minulle

väärien rakkauksien

tiellä.

 

 

Täällä ei ole eri

vapauksia

kenelläkään,

jos se nyt jotakuta

lohduttaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä on hyllymetreittäin

aikansa eläneitä

homehtuneita

sanoja,

siivoan ne

roskakoriin.

Toisessa hyllykössä lojuu

kasoittain

hölynpölyn runoilijoiden

sanoja,

siivoan ne

roskakoriin.

Jos joillakin sanoilla

on valittamista

tulkoon puheilleni.

 

 

Muistan kuin eilisen

sen illan

kun yllättäen sanoit:

kuinka sinä olet jättänyt

itsesi

niin yksin

heitteille,

minä purskahdin

itkuun.

 

 

 

 

 

 

 

Aloin pitää itseäni

silmällä,

kuuntelin vaivihkaa

sydämeni ääniä

rakkauden haaveita,

pengoin salaa

aivojeni pimeitä

loukkoja,

huomasin talooni pesiytyneen

ristiriitaisen

oudon olennon.

 

 

Elämä on isoa

painavaa

selittämätöntä

uuvuttavaa

tyhjyyden edessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täällä paistaa väärä

aurinko,

täällä kukkii väärä

kesä,

täällä liekehtii väärä

rakkaus,

täällä juhlii väärä

porukka

kuin viimeistä päivää,

missä oikea elämä?

missä oikea rakkaus?

 

 

Tänne on pesiytynyt

paljon

elämätöntä elämää

aurinkorannoille

tuntureille

matkailuväen laukut

täynnä

elämättömän elämän

unia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tekeydyin poroksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin joutseneksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin sääskeksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin hillankukaksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin ihmiseksi

pirujen valta

kauhistutti minua.

 

 

Minä parkaisen avaruuden

yli

minä täällä

pimeässä maailmassa

niin yksin

niin yksin

että vituttaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iltalenkillä

ilahduin,

näin silmilläni yhä

kuulin korvillani yhä

maku-, tunto- ja hajuaistit

pelasivat kuin rasvattu

erotin koiran paskan

kissan pakasta yhä

selkeästi,

elämälle kiitos.

 

 

En siedä pikkusievää

valjua

rakkautta,

älä lavertele minulle

lämpimiksesi

rakkaudesta,

puhu tosissasi

rakasta tosissasi

tartu kiinni tosissasi

rakastele tosissasi

vaikka rytinässä

sänky hajoaisi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanonpa minä elämälle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

sanonpa minä maailmalle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

sanonpa minä rakkaudelle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

ottaa päähän tämä

meininki.

 

 

Suuren kaupungin kadulla

vilisee kasvoja,

jotka näen ensimmäistä

kertaa

ja viimeistä

kertaa

sekunnissa kaikki ohi,

he katsovat ohi

he kulkevat ohi

enkä minä tiedä heidän

unelmistaan mitään

matkansa tarkoitusta

eivätkä he minun.

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen tervejärkinen

ymmärtää

elämältä ei pidä odottaa

liikoja,

jokainen tervejärkinen

ymmärtää

rakkaudelta ei pidä odottaa

liikoja,

sydämeni ei vain ymmärrä

järkeä

mitä se sotkeutuu

asioihin joita ei voi

järjellä mitata.

 

 

Maailmassa ei ole

mitään

niin kovin tärkeää

mihin kannattaisi takertua

verissäpäin,

minä ylistän

elämän kaunista

turhuutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En löytänyt tietä

sinun luoksesi

vaikka oppaana oli

itse Rakkaus,

en tiedä kuka

huijasi

minua.

 

 

Lähetin kukat

asialle

en tiedä

tavoittivatko ne sinua?

 

 

Olin saanut sattumalta

kuulla

sinulla oli toinen

nainen,

siitä lähtien vuoteessamme

meitä on ollut kolme:

minä, sinä, toisen naisen

varjo

joka on kiusannut minut

hermoromahduksen

partaalle.

 

 

 

 

 

 

 

Missä se on suuri avara

maailma?

missä se on suuri avara

elämä?

minä en näe muuta

kuin pienen kaistaleen

kovaa katua

vastapäisen talon

betoniseinää

pölynharmaita ikkunoita.

 

 

Sydämeni pakahtuu tästä

kauneudesta

kaikki tämä elämän lumous

kauneus

ohikiitävässä hetkessä

ikuisuus.

 

 

Jos luonto panee

hanat kiinni

maailma autioituu

sadassa vuodessa,

ongelmat ratkeavat

itsestään.

 

 

 

 

 

 

 

Olen kuin sinä

kuu

lainavalolla ratsastaja,

kuka voi vakuuttaa rintaäänellä:

minä ajattelen vain omilla

aivoillani,

minä puhun vain omalla

äänelläni.

 

 

Syntymän edessä,

elämän edessä,

rakkauden edessä,

kuoleman edessä,

maailmankaikkeuden edessä,

syvyyden edessä

paljaana,

minä en voi paeta

minnekään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joku hipaisi minun

sisimpääni,

joku puisteli minua

hereille,

aurinko nousee

valo koputtaa ovelle.

 

 

Tavoittelen tavoittamatonta

minulla on pitkä matka

sinun luo

oman itseni luo,

minä kuulen tuulen kohinan

joku lähestyy minua.

 

 

Kenraali tekee

selväksi:

vihollinen on tuhottava

oli se oikeassa

tai väärässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikella on merkityksensä

maailmassa

joka aivastuksella

joka vastaantulijalla.

 

 

Uskon lapsenmielisesti yhä:

rakkaus on ikuinen

vain kohteet vaihtuvat

vain rakastajat vaihtuvat

tulevat ja menevät,

minä silmäpuolena kuurona

rampana

uskon lapsenmielisesti yhä:

maailmassa on enemmän rakkautta

kuin vihaa,

maailmassa on enemmän hyvää

kuin pahaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Todellinen joki virtaa

ikkunani ohi,

todellinen todellisuus virtaa

minun ohi,

todellinen rakkaus virtaa

sydämeni ohi,

en saa elämän syrjästä

kiinni

mistään kiinni

maailma virtaa ohi.

 

 

Minä olen Minä

turvassa ihmisiltä,

turvassa jumalilta,

turvassa itseltäni,

minä olen Minä

kaukaa tullut

maailmanparantaja

vaihdan ruumistani

kuin paitaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joku lähetti minulle sähkeen

linnunradan toiselta puolen:

olen kuullut maasta,

jossa taivas ja helvetti

sijoitettu samalle

planeetalle,

jossa ihmiset tappavat

toisiaan,

onko perää?

 

 

Tässä maailmassa on

kaikki

kauneus

mitään ei puutu

mitä ajatella voi,

jos jossakin on taivas

se on tämän maailman

kopio.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kärpäsellä on sama alkuperä

kuin ihmisellä,

kärpänen on enemmän kuin kärpänen,

poro on enemmän kuin poro,

ihminen on enemmän kuin mitä

on,

kaikki suuren elämänhengen

auringonlapsia.

 

 

Tunturilla ilmestyi

eteeni

valkoinen poro,

minä kysyin häneltä

latua

taivaankotiin,

hän viittasi minua

hiihtämään

vain eteenpäin

kohti valoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuren hiljaisuuden

edessä

kysyin valkoiselta

tunturilta:

mitä täällä maksaa

elämä?

mitä täällä maksaa

kuolema?

Tuuli vastasi:

elämä ja kuolema eivät maksa

täällä mitään,

ei lahjaa voi ostaa.

 

 

Suru ja ilo

soittivat samanaikaisesti

ovikelloani,

jopa sattuikin

käykää peremmälle

maistuisiko kuppi teetä?

tarvitsen molempien

lohdutusta,

toinen nainen hylkäsi minut

minä hylkäsin sen toisen

naisen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakkaudessa ei mikään

ole selvää

ensimmäinen voi tulla

toiseksi

toinen ensimmäiseksi.

 

 

Rakkauden nälässä

mikä tahansa

läskimaha

kelpaa,

rakkauden nälässä

kaikki näyttävät

kauniilta.

 

 

Löysin unohdettujen sanojen

joukkohaudan,

löysin elettyjen päivien

joukkohaudan,

löysin kadotettujen rakkauksien

joukkohaudan,

löysin hukkaan roiskittujen siittiöiden

joukkohaudan,

kauhistuin elämän silmitöntä

tuhlausta.

 

 

 

 

 

 

 

Jos sinua ei tunturin

hiljaisuus pysähdytä

olemassaolo

järkytä,

et ymmärrä elämästä

mitään

et ole elävien

kirjoissa.

 

 

Tunturien erakko opetti

minulle viisautta

elämäntaitoa:

todellinen mestari hiihtää

ilman suksia,

todellinen rakastaja rakastaa

naista

ilman naista,

todellinen lentäjä lentää

maailman ympäri

ilman lentokonetta,

todellinen tietäjä tietää

tietämättömyytensä,

mikään ei ole tässä

maailmassa sitä

miltä näyttää.

 

 

 

 

 

 

 

Tunturin hiljaisuudessa

osuu eteeni

sanoja,

joista kukin painaa

tonnin,

täällä ei kevyillä

sanoilla

pärjää.

 

 

Kun todellinen

todellisuus

totuus

pysyy piilossa,

etsin aitoa valetta

aitoa harhaa

aitoa teeskentelyä,

en tyydy

puolinaiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä en halua olla

kenenkään yläpuolella

mutta en alapuolellakaan,

olen valmis kohtaamaan

jokaisen vastaantulijan tasavertaisena

olentona,

minä elämän ihmeenä

minä en halua olla

enempää kuin olen

mutta en vähempääkään.

 

 

Saman peitteen alla

eri maailmoissa

selät vastakkain

sydämemme itkee hiljaa

yksin

muistohaudoissamme lepää

nuoruutemme  rakkaus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minun elämäni on

tavallista

asun aivan tavallisten

ihmisten keskellä,

joka päivä vastaani tulee

aivan tavallisia

teeskentelijöitä, öykkäreitä,

vaimonsa hakkaajia,

valehtelijoita, kieroilijoita,

varkaita,

kaunistelijoita, onnenonkijoita,

jeesustelijoita,

yleisiä naisia ja miehiä,

elämän sievistelijöitä,

aivan tavallisia

langenneita

enkeleitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuren tietämättömyyden

edessä

ei jumalista

ei piruista

ei poroista

ei riekoista

tiennäyttäjiksi,

jokaisella edessä

umpihanki

salaisuus toisella puolen

tunturia.

 

 

Otan lakin päästä

menneisyyden edessä,

otan lakin päästä

tulevaisuuden edessä,

kukaan ei tiedä

auttaako se mitään?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kumpi on arvokkaampi

ruumis vai sielu?

Ruumis on vain vähän aikaa

käyttökunnossa

sen arvo piilee

ainutkertaisessa hetkellisyydessä

se maatuu vaivatta

uusiokäyttöön

luonnon kiertokulussa.

Mutta kuolematon sielu

ongelmajäte,

niitä lojuu taivaassa ja helvetissä

kaikki nurkat täynnä

niistä ei pääse eroon

jumala eikä piru.

 

 

Tämä on valtavan laaja

kysymys,

tämä on helvetin vakava

kysymys,

tämä on selittämätön

kysymys,

pysyykö maailma pystyssä

ilman minua?

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä olen sellainen nautiskelija

en kehtaa oikein sanoakaan:

tuntuu niin hyvältä

kun naapurilla menee

nyt huonommin

kuin minulla,

se ei ole koskaan pitänyt minua

penninkään arvoisena.

 

 

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun hän syntyi.

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun hän kuoli.

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun minä näin ensimmäisen

kerran sinut,

joka muutit koko elämäni

hetkessä päälaelleen.

 

 

Täällä on itse

päätettävä

oma arvonsa

olla joku.

 

 

 

 

 

Tunnetulla naisten miehellä oli

kaunis uskollinen vaimo,

ja hänen toinen nainen oli uskollinen,

ja hänen kolmas nainen oli uskollinen,

ja hänen neljäs nainen oli uskollinen,

mutta hänen viides nainen ei ollut

uskollinen,

mies oli kauhuissaan

mihin tämä maailma on

menossa?

 

 

Minä kysyin tuntureilta

tietä,

minä kysyin poroilta

tietä,

minä kysyin pilviltä

tietä,

minä kysyin revontulilta

tietä, jokainen osoitti eri suunnalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lumoava lauantai-ilta

koko maailma saunoo

koko maailma tanssii

koko maailma ryyppää

koko maailma nai,

minä poltan kynttilää

seurustelen kutsumattoman vieraan

herra Yksinäisyyden kanssa

vastahakoisesti.

 

 

Sinulla on oma

maailmasi

minulla ei ole sinne pääsyä.

Minulla on oma

maailmani

sinulla ei ole sinne pääsyä,

olemme toisillemme tuntemattomia

suuruuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unessa valveilla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturi näkee maailman

sellaisena kuin se on

paljaana.

 

 

Tunturi sanoi:

huipulla aina tuulee,

pidä hatusta kiinni.

 

 

Tunturit, tunturit, tunturit!

miljoona vuotta teille

kuin yksi päivä,

eipä minulla sääskellä ole

muuta sanottavaa:

pitäkää pintanne!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun vitutus hellitti

hetkeksi,

lausahdin ylevästi:

ei elämä eikä taide

sittenkään ole paskaa

maailma on kaunis.

 

 

Kristityillä Vatikaaninsa

kielettyine kirjoineen,

islamilaisilla Mekkansa,

juutalaisilla Jerusaleminsa,

hindulaisilla pyhät luolansa,

yhteistä taivasta ei löydy

mistään,

mutta helvetti on yhteinen

ihan oikeasti

maan päällä.

 

 

Kesäaamuna minä pysähdyin

katsomaan

ihmettelemään:

kuka olet sinä,

joka muurahaisena polulla

tulet vastaan?

 

 

 

 

 

 

 

Parhaimmat päivät olivat

tunturissa,

kun ei tapahtunut sen

kummempaa.

 

 

Voi luoja, maailma

muuttunut

päälaelleen,

tähän asti uskottu ruumiin

kuolevan

ja sielun olevan kuolematon.

Nyt tiede tehnyt havainnon:

Sielu sammuu

kuin kynttilän liekki,

mutta ruumiimme on kuolematon.

Molekyylit ja atomimme

vaihtavat vain olomuotoamme

toiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka puolella tulee vastaan kirjoja,

joita en ole lukenut,

enkä tiedä niiden sanomasta

mitään.

Joka puolella tulee vastaan ihmisiä,

joiden elämästä,

itkuista ja suruista

en tiedä

mitään.

 

 

Älä selittele,

vaan elä.

 

 

Hän lojui sairasvuoteella,

heräsi,

kysyi:

- Joko olemme perillä?

- Missä, kysyin.

- Taivaassa.

- Ei vielä, sanoin.

Hän nousi sängyn laidalle istumaan,

kurkottautui katsomaan tutkivasti

ikkunasta ulos kukkivaa kesää,

mutisi itsekseen:

Luultavasti olemme perillä.

 

 

 

 

 

 

Tunturissa voi jokainen löytää

itsensä,

tai olla löytämättä.

Tunturissa voi jokainen tulla

suureksi näkijäksi,

tai olla tulematta.

Lumisokeus voi yllättää

kenet tahansa.

 

 

Kun mikään ei enää tuntunut

miltään,

hyppäsin jääavantoon pää edellä,

niin kyllä tuntui.

 

 

Ilman lunta tunturi ei ole

mitään,

ilman poroa tunturi ei ole

mitään,

ilman rakkautta minä en ole

mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä olen minä,

siinä on yhdelle ihmiselle

kylliksi kohtaloa.

 

 

Lipaston laatikoita penkoessani

käteeni osui vuosikymmenien takaisia

valokuvia,

varjomaailmasta:

Missä ovat isäni ja äitini? poissa,

missä ovat veljeni ja siskoni? poissa,

missä ovat lapsuuteni päivät, nuoruus? poissa,

missä ovat uskon luja varmuus, siioninlaulujen

taivaallinen sointu? poissa,

missä ovat ensirakkauden kihelmöivä lumous? poissa,

missä ovat aurinkoisen kesäpäivän kahvituokio

heinäniityllä? poissa,

missä ovat kalaverkkojen saalis,

lapsi juoksemassa kulleroniityn yli

kertomaan suuresta hauesta,

suuresta ilosta? poissa.

Kuvia toiselta puolen ajan rajaa,

tavoittamattomissa,

sydäntäni riipoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pelkkä ajatus, miltä maamme näyttäisi,

jos ryssä olisi miehittänyt Suomen,

puistattaa.

Pelkkä ajatus kirkon ja lestadiolaisten

jumalasta,

oikeasta uskosta

puistattaa.

 

 

Eikö täällä löydy enää

ainuttakaan

tervejärkistä

vanhan ajan haaveilijaa?

 

 

Lähdin tunturille erakoksi

paimentamaan

herkkiä ajatuksiani

kuin porotokkaa,

eipä aikaakaan, kun ei ollut mitään

paimennettavaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki on niin tavallista, pientä,

mitätöntä,

niin sinä todistelit vähän väliä.

Minä itkukurkussa väitin vastaan:

Elämä pienessäkin suurta,

sääskessäkin.

 

 

Oletko koskaan kysynyt,

mitä sääsken päässä liikkuu?

mitä poron päässä liikkuu?

mitä omassa päässäsi

liikkuu?

onko siellä ainuttakaan todella

omaa

ajatusta?

 

 

En ajattele mitään

sen kummemmin,

silti tunnen väkevästi

olevani

olemassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten vähän olen

ihminen,

nolottaa.

 

 

Tunturin hiljaisuus käpälöi

minua,

tekee hyvää.

 

 

Voi, miten paljon

elämästä

valuu

hukkaan

odottaessa.

 

 

Aina tänne osuu

joku,

joka näyttää ihmiseltä,

puhuu kuin ihminen, mutta on

jotakin

aivan muuta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olla olemassa,

tai ei olla olemassa,

niin yksinkertaista se on

ymmärtää

selittämätöntä.

 

 

Tunturi on vain tunturi,

kivi on vain kivi,

puu on vain puu,

poro on vain poro,

sääski on vain sääski,

sinitaivas on vain sinitaivas,

minä kuulen ja näen vain sen

minkä ymmärrän

en enempää enkä vähempää.

 

 

Outo tilanne,

nainen houkuttelee puhumaan

tunteista,

vaikka minä en tunne mitään,

ahistun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun ajattelen itseäni kuuden miljardin

porukan joukossa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

Kun ajattelen itseäni oman itseni

seurassa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

 

 

Vielä minä täällä asun,

piirongin päällä

valokuvassa,

en tiedä milloin tulen

siivotuksi

pöytälaatikkoon,

kaatopaikalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minulle tarjottiin

yksinäisyyden ja ahdistuksen

lievittäjäksi

jumalaa ja perkelettä,

kuudenlaisia tabletteja

ilman apua.

Sitten sinä ilmestyit

kuin tyhjästä

rakkauden hössötyksesi kanssa,

kas kummaa,

piristyin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturin laella mittailen

kädessäni tuhatmiljoonan ikäistä

jäkäläkiveä,

olenko minä yhtä sattumanvaraisesti

täällä kuin tämä kivi?

Minua kiusaa tämä

umpimähkäinen

olemassaolo,

tyhjäntien kujanjuoksu,

jumalien ja pirujen avuttomat

löpinät

kuilujen reunalla,

jotka eivät pelasta ketään.

 

 

Kahden naisen

koukussa,

kahden rakkauden

loukussa,

pyristelen kuin riekko

ansassa.

 

 

Lännessä nolla on nolla,

tyhjä on tyhjä,

ei-mitään.

Idässä nolla ja tyhjä

ovat täynnä jotakin.

 

 

 

 

 

Minulla ei ole mitään

sanottavaa,

mutta se on sanottava

aina uudelleen

mahdottoman hyvin.

 

 

Oleminen ja olemattomuus

kolikon kaksi puolta

kiusaa minua,

en saa otetta mistään,

minä elämän kelkasta

pudonnut yksinäinen

harhailija.

 

 

Kun pidät näpit irti

elämästäsi,

niin elämäsi sujuu

siedettävästi.

Ei pidä mennä sorkkimaan

elämää,

jos ei siitä mitään ymmärrä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ennen kuin osuu oikealle tunturille,

on hiihdettävä monen tunturin yli.

Vielä sekin on otettava huomioon,

kestettävä,

joka eilen oli oikea tunturi

onkin tänään väärä,

joka tänään on oikea tunturi

onkin huomenna väärä.

Joka eilen oli valoisa tunturi

onkin tänään pimeä.

Selviytyjän on retkelle ehdottomasti

muistettava

ottaa reppuun mukaan kunnon evästä

kuten kuivaa poronlihaa,

tulentekovälineet tulitikkuja

ja kirves.

 

 

Elämä ja kuolema suuri

arvoitus?

Kynttilän liekin sammuminen

selittää kaiken.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt hyväksyn sinut sellaisena

kuin olet,

ymmärrän, muillakin on

vaikeaa.

 

 

Olen saanut uskoni takaisin

maailman kauneuteen,

joka puolella näen uusia värejä,

iloa.

En ole aikoihin enää tyhjän takia

itkeskellyt.

 

 

Unohda siivoukset ja tiskit,

hampaat irvissä eläminen,

päätön kiire,

päästä irti,

anna maailman mennä menojaan

huomaat ihmeeksesi:

elämä kantaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muistatko vielä

miten paljon tässä kylässä

ennen naurettiin,

pantiin heinää seipäille,

hillastettiin, kalastettiin,

lämpimänä kesäpäivinä uitiin,

juostiin kilpaa,

naitiin,

mihin kaikki nämä ovat kadonneet?

 

 

Pohjoisen pitänyt lämpimillä

golf-virta,

sääsket, kärpäset, ötökät,

hoitaneet kasvien pölytyksen,

mahdollistaneet porojen elämän,

lintujen palaamisen,

mikään elämän perusteista

täällä

ei ole ihmisen,

politiikan ansiota.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos minä tuntisin sinut,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin itseni,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin maailman turhuuden,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin elämän ja kuoleman

tyhjyyden,

juoksisin karkuun.

 

 

Kun minä tunturinlaella tuijotin

taivaan tähtiä,

ne alkoivat vahtaamaan minua.

Kun minä tunturinlaella ikävöin

sinua,

sinä ilmestyit valkoisena porona

tuijottamaan minua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturi piilottelee

tyhjää,

tyhjää kauneutta.

 

 

Elämä on suurempi juttu

kuin minun rapistuva

ruumiini.

 

 

Pelastiko sinua elämä?

pelastiko sinua raha?

pelastiko sinua rakkaus?

pelastiko sinua lääketieteen

uusin tieto?

pelastiko sinua usko?

 

 

Aurinko nousee,

uusi aivan tavallinen

arkipäivä

parasta mitä tiedän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kärpänen kahdella silmällä

tuijotti minua

niin tutusti

aivan kuin oltaisiin

sisarruksia,

aluksi punastuin,

sitten kiusaannuin,

raivostuin,

eikö apinaksi nimittely

riitä?

kärpäsen sukulaiseksi en

suostu,

vaikka samassa mailmassa

eletäänkin.

 

 

Sääski suurempi ihme yhä

kuin televisio

tietokone

kännykkä.

 

 

Olemisen arvoitus lepää

tyhjän päällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En myy kenellekään

sieluani,

eipä silti, ei sitä kukaan ole

valmis ostamaankaan,

ei piru

eikä jumala.

 

 

Olisinko toisessa

olomuodossa,

porona, sääskenä, kotkana

tyytyväisempi,

onnellisempi?

 

 

Unohdin hetkeksi että maailma on

mätä,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi oman mitättömyyteni

surkeuteni,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että en ollut johtaja

enkä merkkihenkilö eikä minua ollut kelpuutettu

rotareihin,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että olin saamaton lohenkalastaja

ja hirvimies,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että kohtalo antoi minulle

kanamaisen pälpättävän vaimon,

olin onnellinen.

 

 

Istuin jäkäläkivellä,

tuntiin ei tapahtunut

mitään,

sitten yhtäkkiä joku kosketti minua,

mutta en päässyt selville,

mistä oli kysymys,

selittämätön pyhyyden tunne

valtasi mieleni.

 

 

Tunturissa jokainen

sana

painaa tonnin,

elämän kipu,

kauneus,

pimeys ja valo.

Hyppään sivuun

sanojen alta,

siiville.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyhjän päällä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahta puolen tyhjyyden

kuiluja,

aineen kapealla sillalla,

olen palaamassa takaisin syntymättömien

kotiin,

jossa ei alkua eikä loppua.

 

 

Ilman haaveita ja unelmia

elämäni

olisi tyhjääkin tyhjempi.

 

 

Tyhjä ei tee eroa

hyvän eikä pahan välillä,

ei oikean eikä väärän välillä,

ei jumalan eikä pirun välillä,

ei pimeän eikä valon välillä,

puolueeton tyhjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahden tyhjyyden välissä

minä rimpuilen

hämähäkin verkossa

kuin kärpänen.

 

 

Kirkko seisoo tyhjän

päällä

niin kuin kaikki muutkin.

 

 

Pappi kuvailee

tyhjää

tyhjässä kirkossa.

 

 

Tieteen mukaan maailmankaikkeus

syntyi tyhjästä

alkuräjähdyksessä 15 miljardia vuotta sitten.

Tyhjä siis paukahti,

vaikka kansanviisaus tietää,

tyhjä ei paukahda.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täysikuu,

ihmeellistä, ihmeellistä,

pysyy tuolla ylhäällä

tyhjän päällä

eikä tipu niskaan.

 

 

Elämä täynnä suuria tyhjiä

lupauksia.

 

 

Miksi elämällä on pakko olla

jokin tarkoitus?

eikö riitä,

elämä vain on.

 

 

Kun jalkojen alla on kovaa

maata,

kokonainen maapallo,

ei huomaa seisovansa

tyhjän päällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miksi he eivät ole jo täällä?

jos heitä maailmankaikkeudessa

kuhisee

kuin muurahaisia joka puolella.

Ehkäpä meille on onneksi,

etteivät asu aivan nurkan takana.

Onhan täällä maapallollakin aivan

tarpeeksi hitlereitä ja stalineita,

kaulankatkaisijoita

omasta takaa.

Fanaattisen uskon ja totuuden

levittäjiä.

 

 

Kaikki vauhdilla matkalla

tyhjän avaruuden yli

maahan,

jota ei ole.

 

 

Jos tyhjästä ei voi puhua muuta

kuin tyhjää,

siitä on vaiettava.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ainemaailma ei tunnusta

tyhjyyttä,

tyhjyys ei tunnusta ainetta,

yhteentörmäystä ei voi välttää.

 

 

Elämä on pienestä kiinni,

jos tyhjä kuu kyllästyy olemaan maan nöyrä

seuralainen,

lähtee omille teilleen,

maa suistuu radaltaan tyhjyyteen

tuhontielle.

 

 

Hetken loistan tähtenä,

silmäni häikäistyvät valosta,

hämmästelen atomeista kudottua

ihmeellistä nahkapussia

ympärilläni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miljoona kaupunki tyhjää melua

täynnä.

 

 

Tartun tyhjyyttä

kaksin käsin niin kiinni,

ettei ote lipsu.

 

 

Niin moni pyörii tyhjän

päällä,

väärässä paikassa,

väärässä ajassa,

väärän porukan mukana,

väärässä maailmassa.

 

 

Iltapäivälehdessä tyhjä lööppi

huutaa,

kirkuu

kuin olisi suurikin uutinen,

kilon lihoneen missin

vaikea löytää poikakaveria.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puhu lyhyesti,

tämä porukka ei tyhjää jaarittelua

kauan kuuntele.

 

 

Minä ymmärsin Hänen

kätkeytyneen

maailmankaikkeuden tyhjyyteen.

Tähdet ovat hänen kirjaimiaan,

joilla hän on kirjoittanut sanomansa

avaruuden tyhjään mustaan tauluun.

 

 

Älä repäise elämän verhoa

auki,

jos et kestä tyhjyyden taakkaa.

 

 

Joka ei ole päätänsä hakannut tyhjään

seinään,

ei tiedä todellisesta elämästä mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun putosin tyhjän päälle,

en tiennyt miten pitkä matka oli

tyhjästä tyhjään.

 

 

Tyhjä Joku kosketti minua,

miten ilmaista käsittämätön

tyhjä?

 

 

Törmäys todelliseen

tyhjään

muutti kaiken.

 

 

Jos ihminen ajattelee,

hänestä tulee vääjäämättä toisinajattelija,

tyhjänpuhujien kriitikko.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vahvinkin maailmanvalta

voimaton

tyhjyyden edessä.

 

 

Sukupolvi toisensa jälkeen

ilmestyy

tyhjästä,

katoaa tyhjyyteen.

Eri vapauksia ei ole kenelläkään,

kaikilla sama kohtalo.

 

 

Minun sydämeni tyhjyys,

levoton mieleni on aika pieni

asia,

maailmankaikkeuden tyhjyyden

rinnalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sinut on valittu ja kutsuttu

maailmankaikkeuden tyhjyyden

keskelle

pyörivälle aineen saarekkeelle,

silminnäkijäksi luomisen

suurelle näyttämölle.

 

 

Tyhjä syli ikävää täynnä.

 

 

Kaikkialta minä Häntä etsin,

tyhjyydestä ja aineen saarekkeilta,

pimeydestä ja valosta,

mutta Hän ei ollut siellä eikä siellä.

Kuin vahingossa satuin vilkaisemaan

oman sydämeni pohjattomaan

tyhjyyteeni

siellä Hän oli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aurinko paljasti

tyhjän huoneeni pölyhiukkasten

pesäksi,

käsillä suursiivouksen aika.

 

 

Kun huitaiset ympärillesi kädellä

päin maailmaa,

huomaat, koko elämä,

kaikki pyörii tyhjän päällä.

 

 

Kaikkialla heitä vilisee tyhjänpuhujien

ammattilaisia,

kirkossa, parlamentissa,

mediassa

syöttämässä kansalle tyhjiä mielikuvia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän oli rohkea, ei pelännyt

mitään.

Hän kuolemalla voitti tyhjän

kuoleman,

mutta siinä sivussa meni henki.

 

 

Elämä on satunnainen ilmiö,

seikkailu,

tyhjä kuolema pysyvä.

 

 

Raivaa pääkoppaasi tyhjää

tilaa,

näet maailman uusin silmin.

 

 

Illan saalis telkkarista

tyhjää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sydämeni kurkottautuu avaruuden

tyhjyyden yli

ikuisuuden ihanalle taivaanrannalle

turvaan.

 

 

Henki se on joka eläväksi

tekee,

vaikka tyhjän aaveen.

 

 

Jos olet autuaallisessa tyhjyyden

mielentilassa,

täynnä jotakin,

älä paljasta sitä ymmärtämättömille,

kellä onni on,

se onnen kätkeköön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vedän sisään  tyhjää

ilmaa,

puhallan ulos tyhjää

ilmaa,

näin pysyttelen elävien kirjoissa.

 

 

Minä palasin tyhjin käsin

kotiin,

äiti ja isä vastassa,

mummokin odotti minua.

 

 

Pane pääsi sisällä omat ajatuksesi

järjestykseen,

huomaat, niitä ei ole paljon,

mutta tyhjyyttä ja tietämättömyyttä sitäkin

enemmän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voiko kukaan elää

elämättä?

elämää se on tyhjänpäiväinenkin

elämä.

 

 

Tässä kaikki,

mitä tyhjyydestä tiedän,

en mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näköalapaikka

ohikiitävässä hetkessä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisella

näköalapaikka

ohikiitävässä hetkessä,

ihmettelylle,

hämmennykselle,

näkyvälle ja näkymättömälle

elämälle

olevalle.

 

 

Aina kun jollekin vastaantulijalle

ihmettelen

käsittämätöntä elämää,

olemassaoloa täällä

maan päällä,

hän vaihtaa puheenaiheen vikkelästi

päivän säähän,

päivittelee miten kaikki on niin kallista

kaupoissa.

 

 

Kokeeko ihminen lopulta

muuta

kuin vain oman itsensä?

senkin pintapuolisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

On lohdutonta tulla poliitikoksi, taiteilijaksi,

kirjailijaksi,

uskon julistajiksi,

jos ei ole mitään todellista

sanottavaa.

Lohduttomuus on kaksinkertainen, jos on jotain

sanottavaa,

mutta kukaan ei kuuntele.

 

 

Mitä ovat parhaimmatkaan taiteet

todelliseen

todellisuuteen verrattuna?

muuta

kuin pelkkiä tyhjänpäiväisiä

heijastuksia

ohikiitävistä unista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvin toimivaa satamiljardia

aivosolua

päänupissa on enemmän

kuin kaikki maailman kullat ja rikkaudet

yhteensä.

 

 

Elämällä ei ole mitään

sen kummempaa

merkitystä,

siinä sen autuus ja onni piileekin,

itse kukin voi luoda elämälleen

oman merkityksen

tai olla luomatta mitään,

vapaasti.

Kaiken kaikkiaan minun elämäni

on pienen pieni

maailmankaikkeudessa,

mutta minulle suurempi elämä kuin

ymmärrän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miksi mennä kapakkaan

kaljalasin äärelle pelkästään

synkistelemään

ruikuttamaan

maailman surkeutta?

kun voisimme yhdessä nauraa

pienille ja suurille

maailman hullutuksille,

ylistää ilomielin

elämän kaunista turhuutta.

 

 

Yksi uskoo ylösnousemukseen,

toinen jälleensyntymiseen,

kolmas ufoihin,

neljäs pelastaviin enkeleihin,

viides ikuiseen rakkauteen,

kuudes katsoo kohtaloaan kämmenen viivoista

tai tähdistä.

Vakuutellaan suvaitsevaisuutta

kuin yhdestä suusta:

kukin tulee uskollaan autuaaksi.

Mutta kun keskustelua jatketaan

pidemmälle,

paljastuu,

vain tämä minun uskoni on ainoa oikea,

muut väärässä.

 

 

 

 

 

 

Tuonpuoleisuus on pimeää

aluetta,

tuntematonta vyöhykettä,

jonne ei ajatuksella pääse

sanoilla yllä.

Silti uskon vahvasti,

kaikki ei ole

syntymäpäivän ja kuolinpäivän

välissä.

Olen matkalla oikeaan kotiin.

 

 

En tiedä, montako kertaa olen

jälleensyntynyt?

vai olenko kertaakaan,

kaikki on mahdollista tässä ihmeellisessä

maailmassa.

Ehkä on viisasta jättää

pohtiminen

filosofeille ja poroille,

jotka tietävät olemassaolon

salaisuudesta

yhtä paljon tai vähän

kuin minä ja kuka tahansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voiko kukaan selittää,

miksi niin vähän maan päällä eläneistä

80 miljardista ihmisestä on jäänyt jäljelle

näkyvää,

mitään?

Tällainen lukumäärä ihmisiä ei mahdu

kenenkään päähän.

 

 

Minua varoitettiin sääskistä,

jotka näyttävät päältä päin aivan

ihmisiltä,

en uskonut heitä, eihän sellaisia ole

olemassakaan,

kunnes joku tuli takaapäin,

pisti.

Nyt uskon tästä maailmasta mitä vain.

 

 

Kuu silminnäkijänä parkaisee,

tuijottaa

kauhuissaan,

äiti-maan raiskaajia,

soittaa hätäkeskukseen, eikö niitä

nylkijöitä

saada kuriin ja järjestykseen?

 

 

 

 

 

 

 

Näin vain on,

jotkut onnistuvat levittämään

harhansa

laajemmalle,

niistä muodostuu yleinen mielipide.

 

 

Hänelle kävi pahasti,

hän käveli itsensä yli.

 

 

Jokainen pitää vuorollaan käsissään

hetken ikuisuutta,

kuolemattomuutta.

 

 

Miljoona kirjaakaan ei riitä

kuvaamaan

maailman käsittämättömyyttä,

että jotakin on

joka vesipisarassa,

muurahaisessa,

joka polulla tulee sinua vastaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä on sitä mitä on,

vääryydet korvataan aina uusilla

vääryyksillä,

rakkaudet korvataan aina uusilla

rakkauksilla,

harhat korvataan aina uusilla

harhoilla,

sodat korvataan aina uusilla

verisemmillä sodilla,

unelmat korvataan aina uusilla

unelmilla,

pelot korvataan aina uusilla

peloilla,

ihmiset korvataan aina uusilla

ihmisillä,

oli elämä sitten sitä tai tätä,

aurinko laskee ja nousee.

 

 

Salatusta elämänantajasta ei voi

puhua,

mutta ei hänestä voi vaietakaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avasin oven autiotaloon,

kärpänen surisi ikkunalla

elossa,

ilahduin,

täällähän sykkii elämää.

Seinäliinasta erottui kauniisti ommeltu

teksti:

Jumala on rakkaus.

 

 

Tässä uskossa jokainen on

tietävinään

mitä jumala tahtoo,

mikä meitä rajan takana odottaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En osannut päättää minkä tien

valitsisin,

oli ahdistavaa valita yksi

nainen

samalla hylätä

monta muuta,

oli ahdistavaa valita yksi paikka

missä asua

samalla hylätä tuhat kaunista muuta

paikkaa

maan päällä,

oli ahdistavaa valita  

kerrallaan

vain yksi tie

mitä kulkea,

tuhat hylätä.

 

 

Oikeusistuimen pöydällä avoinna

raamattu,

suojakilpenä,

kun vääryyksiä korvataan

uusilla vääryyksillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka ei kuule syvällä sisällään

tuulen kohinaa,

hän ei kuule eikä näe paljon

muutakaan.

 

 

Olenko minä ruumiini

sisäpuolella

vai ulkopuolella?

keskellä ei-mitään.

Voi minun sydämeni ikävää,

kun sinä olet poissa.

 

 

Olemme matkalla Linnunradan

kolkalla,

tyhjän päällä,

tuntematonta kohtaloa kohti.

Mitäpä siihen on lisättävää?

vauhti on päätä huimaava.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En luota tekojumalien  

lupauksiin

ihanasta taivaasta pilvien

päällä,

enkä uhkauksiin helvetistä.

Uskon että siellä rajan toisella puolen

ovat toisenlaiset sempalot,

mitä korva ei ole kuullut, eikä silmä nähnyt,

mitä kuvitella voi.

No, sittenpähän nähdään,

aikanaan.

 

 

Filosofien pierut eivät osaa

selittämättömän elämän

edessä

enempää kuin muutkaan

kuin taivastella,

jotakin outoa tässä maailmassa on,

mutta mitä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vietän hyvää elämää,

en pelkää tunturin pimeää,

en revontulia,

en paksun lumen talvea,

en yksinäisyyttä,

en maahisia enkä kummituksia,

en rakkautta.

Tunturissa elämä on suurta,

kun se rakentuu niin pienestä,

ihmeellisestä pimeydestä

ja häikäisevästä valosta.

Hillasuolle meno on suurta

juhlaa,

tunturi ja hiljaisuus on mielentila.

Poroissa asuu elämän kauneus,

elämäntapa,

elinkeino.

Sydämeni sykkii täällä porojen

tahdissa.

Kaikkea tätä on mahdotonta sanoilla

tavoittaa,

selittää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämällä on kilpailija,

kuolema.

Kuolemalla on kilpailija,

elämä.

Minä heittopussina.

 

 

Yhtenä päivänä uupuneena lopetin

elämän

jahtaamisen täysillä,

kas kummaa, elämä alkoikin tuntua

leppoisan mukavalta,

nyt pelkkä oleminen

riittää

ilman suuria toiveita,

unia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Herra Elämä,

herra Kuolema,

kumpi teistä on todellisempi

täällä unien maailmassa?

herra Piru, mitä sinä sähläät

siinä välissä

jätä minut rauhaan,

herra Jumala,

sinä olet poissaolevana läsnä

ottamatta kantaa

maailman pahuuteen,

miksi?

 

 

Porot sanoivat tietävänsä paljon

sellaista,

mitä muut eivät tunturien elämästä

tiedä.

Pöllö, riekko, kettu, susi,

ahma,

ihminen vakuuttivat kilvan omia

tietotaitojaan.

Silti kukaan ei tiennyt, miksi he olivat

täällä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sinun silmiesi kirkkaus ja valo

kosketti minua,

hetki oli täynnä selittämätöntä

merkitystä,

kesken lauseen vaikenin,

hiljaisuus puhui.

 

 

Hän julisti maailman

muuttuneen

vauhdilla.

Minä kysyin,

mitä näyttöä siitä oli?

onko mitään historiallista tietoa?

eivätkö ajatukset pyöri samaa

rataa

seksin

ympärillä

kuin tuhat vuotta sitten?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tongin vintille unohtuneita

laatikoita,

löytyisikö sieltä jotakin uusiokamaa

kierrätykseen?

silmiini osui sadan vuoden takaisia lehtiä

aivan kuin uusia,

samat murheet kuin tänäänkin,

puute seksistä ja rahasta.

 

 

Onko muuta todellista

kuin tämä ohikiitävä

hetki?

uni ja pimeys takana ja edessä.

 

 

Niin moni luulee omiksi

puheiksi

muilta kuulemiaan

ajatuksia.

Joku toinen luulee omiksi

lainattujen, lainattujen ajatusten

puheita.

Mikä tässä maailmassa on kenenkin

omaa?

 

 

 

 

 

 

 

 

Olisiko maailmassa paha aukko

ilman minua?

Jos en olisi syntynyt, kuinka monta

eläintä olisi jäänyt syömättä,

monta kukkaa taittamatta,

monta tilastoa ja nimiluetteloa tekemättä,

monta puuta kaatamatta paperimassaksi,

öljylitraa tuhlaamatta,

liikennettä vaarantamatta,

monta veroa ja laskua maksamatta?

 

 

Pääni räjähtää,

jos ajattelen kaikkien sotien

huijausta

isänmaan, kodin, uskonnon nimessä,

ihmisen julmuutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämän ja kuoleman kanssa yhdessä

häkissä,

käsiraudoissa,

kiinni tyhjässä.

 

 

Minä hakkaan kepillä päälle

karkaavia

ajatuksia,

jättäkää minut rauhaan.

Minulla on tarpeeksi vaikeaa jo

muutenkin.

 

 

Olenkohan minä vahingossa

kulkenut itseni ohi?

kuka minulle paljastaisi

totuuden?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puhelet itselle tai muille

tulet joka tapauksessa väärin

ymmärretyksi.

 

 

Saapa nähdä, tunnemmeko

toisemme tunturissa,

kun riisumme naamiomme?

 

 

Tapasitko sinä Häntä

tunturissa?

ketä?

sääsken tekijää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                     Sanomatonta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                               

     

 

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla vaikka varoittavana esimerkkinä toisille.

 

 

­Suuri virhe on jatkuvasti pelätä virheitä eikä uskalla tehdä mitään. Ei uskalla elää.

 

 

Hyvät ajatukset ja sanat ovat eri asioita kuin auttaa konkreettisesti pulaan joutunutta.

 

 

Onko niin, kun ruumis vanhenee ja kuluu loppuun, Henki siirtyy uuteen ruumiiseen? Ja taas on kaikki aloitettava alusta, itkut ja surut, istuttava vuosiksi koulunpenkille, sitten  ruvettava etsimään työtä ja rakentamaan uutta omakotitaloa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kieli ei ole kaiken mieli. Sen ulkopuolelle jää aina jotakin tavoittamatonta.

 

 

Jos haluat maailmasta tietää jotakin, lue sanomalehtiä ja mediaa rivien välistä. Seuraa myös, mitä ne jättävät kertomatta.

 

 

Eivät papit tahallaan valehtele. Eivät he eivätkä ketkään muutkaan oikeasti vain tiedä enempää, mitään mitä on rajan takana. Siksi he saarnaavat kuvitelmiaan ja kertovat satuja.

 

 

Jokainen sukupolvi antaa sanoille oman merkityksensä ja sisältönsä, jotka painuvat aikanaan maan rakoon. Sama kohtalo kaikilla.

 

 

Jokainen kansakunta elää omissa harhoissaan, uskomuksissaan ja luuloissa. Valejumaliensa piirittämänä.

 

 

aailmalla on aina kysyntää menestyvistä uskomuksista ja valheista. Ne takaavat  median ja uskontojen olemassaolon.

 

 

 

 

 

 

 

 

Laki on hyvä nujertamisen keino, jos ei suostu alistumaan väärämielisiin lakeihin.

 

 

Jopa tosi uskovaisia on alkanut pelottaa näkymätön Jumala, joka leijuu kuin aave maailman yllä ja iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta itsemurhapommittajan hahmossa.

 

 

Politiikka on lupauksilla täytettyjen mielikuvien hallitsemista. Näillä aatteilla kaikki muuttuu paremmaksi ja ihanne-elämän ovet aukeavat, kunhan annatte äänenne.

 

 

Valtakunnassa ovat asiat sitä paremmin, mitä vähemmän tiedetään miten epäoikeudenmukainen se on.

 

 

Elämällä on aina sama kaava. Ensin pannaan alulle, sitten ilmestyy lapsi, joka opetetaan nöyräksi kansalaiseksi ja valtaklikin perässä hiihtäjäksi. Osa joutuu tykinruuaksi ja osa suljetaan mielisairaalaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka uskoo että maassa vallitsee sanan vapaus on yhtä kuin uskoisi joulupukkiin. Media ei koskaan ole edustanut ja edistänyt todellista joka miehen sanan vapautta ja kuulluksi tulemista, omistajien ja rahavallan sanan vapautta kylläkin mallikkaasti.

 

 

Alussa oli sana, siitä lähtien sanoilla on huijattu ja alistettu kokonaisia kansakuntia.

 

 

Lopetetaan synnyttäminen. Sadan vuoden kuluessa liikakansoitus ratkeaa itsestään ja luonto pelastuu tarvitsematta tappaa ketään. Niin yksinkertaista se on.  

 

 

Uskon rajoitukset antavat ryhtiä elämälle, että pysyy kaidalla tiellä.

 

 

Tarvitaan monta erehdystä ja harha-askelta, ennen kuin huomaa olevansa väärillä jäljillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saavutus sekin, että huomaa elämässä ja maailmassa olevan muutakin kuin oma napa.

 

 

Mitä merkitystä on vapaudella ja isänmaalla sille, joka menettää niitä puolustaessaan henkensä?

 

 

Jaa. Että mitäkö ajattelen tulevaisuudesta? On siinä pohtimista. Mutta ei se sillä selviä.

 

 

Tekeydy onnelliseksi, niin tulet onnelliseksi. Tekeydy hartaaksi uskovaiseksi, niin sinua luullaan jumalan mieheksi. Tekeydy hyväksi kansalaiseksi, niin sinua kunnioitetaan vaikka olisit varas ja veronkiertäjä.

 

 

Mitä hyötyä on järjestä hulluuden maailmassa?

 

 

Outo sanomaton on läsnä, tunnen sen hengityksen. Mitä se tahtoo minusta?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raamatun vanhatestamentti kertoo Jumalan sanana sukurutsauksista, rikoksista, numerologiasta, taikauskosta, veljesmurhista, isänmurhista, moniavioisuudesta, julmista sodista, raiskauksista, unista, ennustuksista. Uusitestamentti on arvoituskirja ilmestyskirjoineen. Ihmisten ja heimojen laatima mielikuvien ja myyttien kirja väen väkisin väännetään Jumalan ilmoitukseksi ja sanaksi. Kuka hyötyy tästä?

 

 

Tämä kesä ja maailma on tarkoitettu vain sääskille ja kärpäsille. Minä kärsin.

 

 

Lappi on sekopäisten tarinoitten, eräretkeilijöitten, sudenulvojien, haaveilijoitten maan ääri.

 

 

Elämä ei suostu sanojen vangiksi.

 

 

Hyvä kirjailija on kiinnostava ja koskettava elävänä ja kuolleena.

Haudan takaakin hän puhuttelee lukijoitaan, tulee lukulampun äärelle pimeänä talvi-iltana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sananvapautta voivat käyttää vapaasti ne, joita ei kuunnella eikä kukaan anna arvoa heidän puheilleen.

 

Ihmiseksi tuleminen on vaikeaa ja siksi se onnistuu vain harvoille.

 

 

Pintahenkisyys ja liito ovat tympeää ja sietämätöntä, mutta niin on syvähenkisyyskin varsinkin tekokuuluttaminen sisimmän tunnoista niin kuin joku tietäisi ja osaisi paikantaa ne itsestään selvänä.

 

 

Elämäni keikkuu luonnonlakien armoilla. Maallisista laeista viis. Ei minulla ole suurta ohjelmaa maailman muuttamiseksi. Opettelen elämään päivän kerrallaan yhä yksinkertaisemmin ja paljaammin.

 

 

Kun panet ajatuksesi järjestykseen, huomaat kuinka vähän niitä on. Ja nekin ovat pääasiassa laina-ajatuksia. Näillä eväillä on vain elettävä eikä tarvitse hävetä. Loistaahan se kuukin  lainavalolla.

 

 

Joka luulee tietävänsä, mikä on oikea, hänen on myös silloin tiedettävä, mikä on väärä. Jos hän ei sitä tiedä, hänen väitteensä oikeasta ja väärästä on yhtä tyhjän kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Totuus on aina suhteellinen ympäröivään maailmaan. Totuudet syntyvät ja kuolevat yhteiskunnan ja ihmismielten mukana. Mutta niin tapahtuu valheillekin. Mikään ei ole pysyvää katoavaisuuden maailmassa.

 

 

Kenelläkään ei ole kykyä erottaa totuutta ja valhetta toisistaan. Siksi maailma on tämän näköinen.

 

 

Eivät ihmiset varsinaisesti valehtele. Ne kertovat tarinoita ja satuja näkemästään ja kuulemastaan.

 

 

Aina tulee olemaan neuvojia, jotka luulevat tietävänsä mikä on sinulle parhaaksi ja miten sinun tulee elää ja mitä tuntea.

 

 

Hän ratsasti toisten mielipiteillä. Hän luuli niitä omiksi. Hän oli keksimässä polkupyörää uudestaan. Hän oli filosofian professori, poliitikko ja kansan mielipidejohtaja.

 

 

On vapauttavaa olla tuntematon suuruus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos et osaa kuunnella, ei sinua myöskään kuunnella. On yhtä kuin huudat tuuleen.

 

 

Elämä on aina enemmän kuin taide. Ole ihminen ihmiselle, vasta sitten taiteilija.

 

 

Vasta sen jälkeen kuin meillä ei ole mitään elämän tarkoitusta ja tärkeätä sanottavaa mistään, maailma ja todellisuus avautuu sellaisena kuin se on.

 

 

Iloitsen siitä, ettei minun tarvitse puolustaa kynsin hampain mielipiteitäni, koska minulla ei niitä ole.

 

 

Kun näemme ihmeen, emme huomaa sitä ihmeeksi. Jos huomaamme sen ihmeeksi, alamme etsiä sille luonnollista selitystä. Siksi emme koskaan saa kokea, hämmästellä ja iloita ihmeistä, vaikka koko maailma ja olemassaolo ovat täynnä  ihmeitten ihmeitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukaan ei tunne toista ihmistä ja onneksi ei tunne. Jos tuntisi, ei elämästä tulisi mitään.

 

 

Naamioni takaa ei kukaan näe minun todellista minääni. Eipä silti, en minäkään näe.

 

 

Itse kukin naamionsa takaa kertoo keksittyjä elämäntarinoitaan tietämättä mitä todella tapahtuu.

 

 

Olen täysin neuvoton uskon asioissa, mihin uskoa ja mitä väliä sillä on, mitä uskoo?

 

 

Tunnen yhä huonosti itseäni. Olen menossa kohti hautaa tuntemattoman minäni kanssa.

 

 

Tähtikirkasta taivasta katsellessa tunnen, miten äärettömän pieniä ihmiset ovat aivan kuin ei mitään. Ja samalla niin suuria, kun voimme havaita kaukaisten tähtien vilkuttavan meille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämme merkillistä aikaa. Nyt idiootitkin voivat olla maailmanlaajuisesti yhteydessä toisten idioottien kanssa netin kautta ja saada uskolleen vahvistusta.

 

 

Voiko kukaan olla oikeasti aikaansa edellä tai jäljessä? Mitä puhetta tämä on?

 

 

Kun elää tarpeeksi kauan, ei ole lopulta mitään sanomista kenellekään.

 

 

Jokainen näkee vain sen minkä ymmärtää.

 

 

Taidetta on kaikki se, minkä ihmiset taiteeksi määrittelevät ja näkevät, oli se sitten vaikka ruosteinen tyhjä tynnyri.

 

 

Olen säikky. Pelkään kaikkea näkyvää ja näkymätöntä. Pelkään elää, pelkään rakastaa, pelkään kuolla. En tiedä, ollako vai eikö olla? Olen kävelevä ristiriita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyhmyys ja typeryys on niin yleistä, ettei sitä huomaa. Sillä on monta naamiota.

 

 

Ilmaisemme itseämme fraasien kautta. Olemme sanojen vankeja. Emme ole vapaita. Jokainen sana on sidoksissa aikaansa. Olemme aikamme lapsia.

 

 

Tunturissa sanat vaikenevat. Ajatus ja silmäni kiipeävät korkealle taivaan sineen. Hiljaisuus täyttää maan ja taivaan. Kuulen omien sydämenlyöntien kohinan.

 

 

Hiljaisuus puhuu, minä kuuntelen. Olen keskellä ei-mitään tyhjää maailmankaikkeutta, joka on täynnä jotakin.

 

 

Maailma on, siinä on kaikki. Mitä maailmasta ja tuntureista voi sanoa.

Maailma on ja ei ole, mykistävä paradoksi. Maailma on totta ja epätosi.

Maailma on ja siitä ei voi puhua kuin vaikenemalla. Maailma on ja olemme olemassa kuin ohikiitävä pilvi.

 

 

 

 

                                         

                                       

 

 

 

Miten kuvata

sanomatonta

rivien välissä?

Miten löytää

sanomaton

sydämeni kaipauksen

piilonurkista

tähtien syvyyksistä?

Miten löytää ovi

sanomattomaan

sydämeesi?

 

 

Hääpari muutti

taivaaseen,

eipä aikaakaan

tulivat ryminällä alas.

Arki yllätti,

rakkaus loppu,

ero.

 

 

Miten paljon tuntureilla  

ei-mitään, tyhjää kauneutta

ilman näkijää,

hiljaisuutta

ilman kokijaa,

taivaankannen yli roihuavia revontulia

taideteoksia

ilman värimestareiden läsnäoloa.

 

 

 

Ennen niin kaikki kaikessa

elävä

rakkautemme

kivettynyt hautapatsaaksi

sydäntemme nurkkaan.

 

 

Mitä elämä voisi olla?

Mitä se on,

sydäntäni vihloo huutava

kuilu.

 

 

Kukin vuorollaan maailmanlopun

edessä,

yksin.

 

 

Poikkesin ystäväni

haudalle,

huomasin

hänen atomiensa ilmiselvästi

järjestäytyneen

kukkivaksi koiranputkeksi.

Sydämeni täyttyi  

ylösnousemuksesta

ilolla.

 

 

 

 

 

 

Voi tätä elämää,

elämä nylkee minut

paljaaksi

keskellä kirkasta päivää

kesken kaiken.

 

 

Jokin sisäinen ääni

olan takana muistutti

alituisesti minua:

- Katso itseäsi

kuinka huonosti ja ikävästi

kohtelet itseäsi,

elät,

tartu niskasta itseäsi

kiinni,

aloita puhtaalta pöydältä

uusi elämä

joka päivä.

 

 

Miten  kuvata

ei-mitään,

ääretöntä tyhjyyttä,

olematonta,

sanatonta,

kuvaamatonta,

elämätöntä elämää?

 

 

 

 

 

Norjassa varastettiin

taidemuseosta

Edvard Munckin teos Huuto,

ihmiset tulivat sankoin joukoin

katsomaan

taulun tyhjää paikkaa,

kokivat taide-elämyksen.

 

 

Ihminen on yhtä yksin

kuolleena

niin kuin elävänäkin.

 

 

Seison elollisen ja elottoman

rajalla

tunturinkivellä

hämmentyneenä,

kaikkiko täällä on atomeista

koottu?

Elämä ja kuolema,

siinäkö kaikki,

eikö sen ulkopuolella

mitään?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jäin kesän

sivustakatsojaksi,

näin minulle aina käy.

Odotan taas uutta kesää.

 

 

Ihminen oppii tuntemaan

itsensä

kaikkein viimeiseksi,

ja senkin pakon edessä.

Jokainen on itsensä vanki.

 

 

Tosi rakkaus on vähän niin kuin

kummitus,

kaikki puhuvat siitä

mutta harvat ovat nähneet sitä.

 

 

Olen elävien kirjoissa,

mutta millaisten elävien?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aina siitä lähtien kun sanoin

tahdon,

on tapahtunut paljon sellaista

mitä en ole tahtonut.

 

 

Menen vessaan

suljen oven,

itken.

 

 

Hän ylisti taidetta

ja uskontoa

parantavana terapiana

voimana,

näillä eväillä hän oli

selvinnyt päivästä toiseen

huomiseen

ilman psykiatreja,

pillereitä,

haulikkoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sovitaan:

En puhu,

jos minulla ei ole mitään todellista

sanottavaa.

Sovitaan:

älä puhu,

jos sinulla ei ole mitään todellista

sanottavaa.

Eipä aikaakaan, kun molemmat

huomaavat kielen joutavan museoon.

 

 

On ehdittävä ajoissa

perille.

Hän valitsi kiireessä

ohituskaistan,

hän kiiti

sekuntipelillä

suoraan ikuisuuteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jumalat syntyvät

asuvat

tällä puolen rajaa

kuolevat siinä kuin

ihmisetkin,

mutta eipä hätää

uusia syntyy tilalle.

 

 

Jos etsit

onnea,

lopeta vertailu

muihin.

Onneen ei tarvita muuta kuin

terveyttä

ja huono muisti.

 

 

Maailma ei rauhoitu

ennen kuin kaikki ovat

vainajia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä maassa puolet  

aina oikeassa

puolet väärässä.

Tässä maassa puolet

oikeasti

hulluja,

toinen puoli muuten vain

hulluja.

Todentajuisia selväjärkisiä

ei löydy

suurennuslasillakaan.

 

 

Oletpa viisas ykkönen

taikka

nolla,

muurahainen polulla,

sama kohtalo kaikilla

eri vapauksia ei kenelläkään.

 

 

Lyhyt kysymys:

Olenko oikealla planeetalla?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Linnut ja sääsket eivät tarvitse

virkatodistusta

passia todistaakseen olemassaolonsa.

 

 

En luovuta häntä vähällä

toiselle

miehelle.

Jos hän pettää minua,

tapahtuu kauheita.

No, mitä nyt omista pienistä

syrjähypyistä,

se on eri asia eikä niistä kannata

tehdä numeroa.

 

 

Luetpa oikein tai väärin ajan

merkit,

se ei pelasta ketään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen yhtä aikaa

poissa

läsnä

tässä maailmassa,

vieras ja outo porukan jatkona.

 

 

Voi kriitikoita,

eivät voi

ymmärtää

sanoin kuvaamatonta

runoutta.

 

 

 

 

On kaksi tapaa

hiihdellä tunturilla:

Mikään ei ole ihmeellistä,

lumen paljous,

sinitaivas,

kevätauringon kirkkaus,

hiihtäjät ladulla.

Tai kaikki on outoa

ihmeellistä

selittämätöntä.

 

 

 

 

 

 

 

Ruukun arvokkain

tila

tyhjä

tila.

Talon arvokkain

tila

tyhjä

tila

vain sellaisessa talossa voi

asua

mahtuu sisälle.

 

 

Maailmassa on aina

huippuhuijareille

kysyntää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käsittämätöntä,

Jerikon verilöylyt ja rosvoretket

Raamatussa

pyhinä

kirjoituksina.

 

 

Kirkko sulkee ovensa

ei anna armoa

toisinajattelijoille,

jotka uskovat lapsenmielisesti

kaikkien pääsevän

taivaaseen.

 

 

Vuosituhantiset

uskonnatsit

riehuvat yhä

sydäntemme ovilla

uhkailemassa

helvetin kauhuilla

maailmanlopulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän loi uraa.

Hän juoksi vauhdilla

kellon perässä,

ryntäili hyvien makupalojen

perässä,

vihreitten virkojen perässä,

nuoli pieniä ja suuria päättäjiä

varmuuden vuoksi.

Siinä sivussa hän toheloi perheensä

hajalle,

uhrasi rakkautensa,

uhrasi nuoruutensa.

 

 

Elämä on taitolaji,

ihmiselle käy huonosti, jos hän

erehtyy

pitämään yhtä valhetta ainoana

oikeana totena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hänen luona sain

hengittää

vapaasti

olla oikeassa tai väärässä.

Hän ymmärsi sanoitta

yksinäisyyteni.

Toisinaan intouduin kyselemään:

- Uskotko yliluonnolliseen?

uskotko telepatiaan?

uskotko että elämällä on jokin

tarkoitus?

uskotko että jokin selittämätön

kaikkeuden Henki

Jumala

Luoja on olemassa?

Hän kohautti vain olkapäitään,

mutisi itsekseen:

- Nämä ovat elämää suurempia

kysymyksiä.

Kaikki vastaukset vääriä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän ei koskaan päässyt

selville,

miksi maailma

oli sellainen kuin oli.

 

 

Hän raahasi tyhjyyden

taakkaa

isossa repussa.

Ystävä näki hänen

taakkansa:

- Miksi et heitä painavaa reppuasi

pois?

- Ei tämä niin yksinkertaista

ole,

tyhjän kantaminen.

Tämä on minun kohtaloni.

 

 

Ei täällä vainajien kanssa tule

ongelmia,

mutta elävien kanssa joudun yhtenään

törmäyskurssille.

Teki niin tai näin, aina tulee sanomista

kitinää ja kätinää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän ei suostunut

näkemään,

vaikka hänellä oli silmät päässä.

 

 

Hän oli ihailtavan

vastuullinen

maailmanlopun vartija

kenraali:

- Jos maailma on

lennätettävä

atomipommilla

ilmaan,

teen sen

ja minä otan siitä täyden

vastuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuolema telkesi hänet maan

alle

hautaan,

kolmantena päivänä

Kuolema

huomasi

vankinsa karanneen,

enkeli todisti niin tapahtuneen.

Kuolema hermostui:

- Ennen kuulumaton

tapaus

röyhkeys,

ovathan ne tavallisesti ennen

vainajat

pysyneet

haudoissaan.

Mitä täällä on tekeillä?

julistavat ylösnousemusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos todellinen pyhä

koskettaa,

ihmiselle avautuu aavistus

tien

olemassaolosta,

syvällä pinnan alla

jotakin on

ylimaallista.

 

 

Minä harhailen

sadan miljardin

hermosolun

aivoavaruuden kätköissä

tähtien linnunradalla,

eksyksissä,

orpona sieluna.

Tällä tiellä on harvoja

vastaantulijoita.

Ehkäpä huomenna tapaamme?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän istui hiljaa saunan lauteilla

vierelläni,

elämää nähnyt vanha mies.

Kysyi yllättäen:

- Kuinka monta vuotta aiot

vielä istua omassa vankilassasi?

Hämmennyin.

 

Pään pitää kestää sekin ettei

mitään

tapahdu,

suurin osa elämää on tapahtumattomia

päiviä

tavoittamattomia.

 

 

Piirrä unelmistasi kartta,

huomaat ettei siitä saa mitään

tolkkua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähetin mieleni

avoimena

tutkimusmatkalle

idän vuosituhantisia  

viisauksia

kartoittamaan.

Parinkymmenen vuoden

kierroksen

jälkeen palasin takaisin Euroopan

kotiveräjille

lännen kulttuurin jalanjäljille.

Tulos:

puoliviisauksia paljastui joka puolella

maailmaa.

Mitä tahansa kuka tahansa

maan päällä

päästää suustaan,

tuntuu että onhan se niinkin

puoli totta

puoli valetta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Omatunto, hirvittävä

peikko

voisitko lopettaa

kolkuttamisen

sisälläni.

En ole tehnyt mitään isompaa

väärää,

olen työtön

köyhyysloukussa.

Toisinaan teen vähäisiä

pimeitä

remonttitöitä

leivän jatkeeksi.

En soimaa itseäni

mistään,

kun näen miten miljoonahuijarit

kävelevät vapaalla jalalla

johtajina ja neuvoksina

arvostettuina kansalaisina

mitalit rintapielissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kotikyläni historiaa:

Yksi löysi rakkauden

naapurin tytöstä.

Toinen sekaantui lehmään,

kolmas hirtti itsensä

kotimännyn

oksaan,

neljäs syöksyi tunturirotkoon.

Kylän seurojen talolla kesän

valoisina

kuumina iltoina

soi haitari haikeasti,

läheiseltä järveltä kuului

tuntemattoman

veneen airojen kolketta.

 

 

Hän puhui ihmisen

äänellä,

se riitti ystävyyteemme.

Hän oli kaikista asioista

eri mieltä,

näki eri lailla.

Mutta hän puhui ihmisen

äänellä,

se yhdisti meitä kuilujen yli.

 

 

 

 

 

 

 

Mitä on ollut  

välillämme

ei koskaan katoa,

kuiskaat hiljaa.

Voit olla oikeassa tai väärässä,

sanon,

nauramme yhdessä kyynelten läpi.

Voihan olla,

ettei kuolemaa ole,

tapaamme toisella puolella

rajaa,

elämä ja rakkautemme jatkuu

jatkuu

ikuisesti.

 

 

Ääni olan takaa innosti:

- Kirjoita ja runoile, mitä näet

tunnet.

Minä sanoin, etten näe sen

kummempaa

enkä tunne mitään.

Ääni pettyneenä mutisi:

- Paha juttu. Olet kuolemassa

pystyyn.

Ryhdistäydy,

ota niskasta itseäsi kiinni.

 

 

 

 

 

 

Ei tänne nukkumaan tultu

maailmaan,

vetelehtimään,

sanoi muurahainen ja painui

aamutuimaan polulle kantamaan

kortta kekoon.

 

 

Jalat ovat entisellään.

Saa sanoa, niiden puolesta kyllä

pärjään,

mutta pää on reikiä täynnä

käynyt tohjoksi,

ajatukset eivät enää säteile niin

kuin ennen,

muisti pätkii,

aika ajoin en muista edes omaa

nimeäni.

Saa sanoa, ei ole hurraamista elää

vanhana

kääkkänä tässä

maailmassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toimittaja teki syntymäpäivä

haastattelua:

Kysyi,

miltä tuntuu täyttää kunnioitettava

sata vuotta?

Mies vastasi:

- Ei miltään.

 

 

Minulla on alituisesti kipeä

olo,

tunne,

jotakin elämästäni puuttuu,

jostakin jään aina osattomaksi.

En muuta toivo kun saisin vain oman

osuuteni elämästä,

osaisin elää niin ettei tarvitsisi pois

lähdön hetkellä

katua

elämätöntä elämääni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä pystyn silmäpuolenakin

näkemään,

maailma on mätä.

Jotain tarttis tehdä, mutta mitä?

 

 

Katotaan nyt mihin tunteet

vievät

kohtaloamme?

Katotaan nyt kestääkö rakkautemme

tässä mylläkässä?

kun sinulla on se toinen nainen,

minulla se toinen mies.

 

 

Sydämeni on lyönyt satatuhatta

kertaa

sinun vuoksesi,

etkä sinä tiedä siitä mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen saanut lahjaksi

kaksi kättä,

kaksi jalkaa,

kaksi näkevää silmää,

kaksi kuulevaa korvaa,

kymmenen sormea ja varvasta,

vatsalaukun, munuaiset, maksan,

sydämen,

viisi litraa verta ja tuhat kilometriä

verisuonia,

lujan luurankokehyksen

joustavan nahkapussin,

suun ja toimivan peräreiän,

munat ja kivekset, jotka tuottavat

tuhat siittiösolua sekunnissa ja pystyvät

hedelmöittämään

vaikka kaikki maailman naiset,

potkupallon kokoisen pään

sata miljardia aivosolua

opastamaan henkeäni

sieluani

rakkauttani

etten eksyisi tieltäni.

Olen upporikas,

voiko enempää elämältään

kukaan toivoa?

.

 

 

 

 

 

 

Elämästä kadonnut entinen

maku,

kun ovat hävittäneet helvetin ja taivaan.

 

 

Tutkimus paljasti

miesten liioittelevan peniksensä

kokoa

kolmella sentillä.

Naiset vaginansa syvyyttä parilla

sentillä.

Naisista teeskenteli orgasmia

joka kolmas.

Kumppaneiden henkinen yhteys

rakkaus

osoittautui kuitenkin yhdynnän

tärkeimmäksi

laadun mittariksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voi sinua

sydämeni

niin monen valerakkauden

perässä

olet juoksuttanut minua

huijannut

minua.

En enää tiedä

oletko minulle

todellinen ystävä

vai vihollinen?

 

 

Nietzsche uskoi

Jumalan kuolleen.

Joku toinen filosofi ihmetteli:

- Miten olematon voi kuolla?

Ihminen luonut jumalan

omaksi

kuvakseen

turvaksi

hädän hetkellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkko seisoo

tukevasti

paikallaan

ilman jumalaakin,

mutta ilman pirua sille kävisi

kehnosti.

 

 

Joka hetki jossakin syntyy

joku huijari,

sydämensärkijä,

jymäytettävä,

joku synkistelijä ja ilonpilaaja,

tyhjänpuhuja,

tyhjäntoimittaja,

uskon, toivon ja rakkauden

kadottaneita

elämän kauneuden

mustamaalaajia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajan tuhlareita

kaljalasin ääressä,

kirkon penkissä,

tuijottamassa illat pitkät telkkaria,

koulun penkissä,

virastoissa papereita kääntelemässä,

pilvien päällä kiertämässä

maailmaa,

maan alla kaivoksessa,

hevosten, lehmien, kanojen kavereina,

vankilassa,

presidentin linnassa,

eduskunnassa jauhamassa tyhjiä

puheita,

juoksemassa rahan perässä

huijaamassa hölmöiltä

omaisuuksia,

tappelemassa akan tai ukon

kanssa.

Kuka neuvoisi, mikä olisi viisain tapa

tuhlata aikaa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eduskunta lievensi Jumalan

pilkkalakia

poistamalla kuolemanrangaistuksen.

Vankilatuomio jäi.

Joidenkin päähän sentään pälkähti

kysellä

miten todellista

maailmankaikkeuden

Luojaa

ihminen kykenee pilkkaamaan

vaikka haluaisikin?

mutta sellaiset kyselijät naurettiin

ulos.

 

 

Mikä sinua vaivaa?

Oletko muuten vain masentunut

ilman mitään syytä?

Onko rakkaus pettänyt sinua?

Eikö sinua mikään huvita?

Ovatko unelmasi hajonneet

taivaan

tuuliin?

Eikö akkasikaan pysty sinua enää

viihdyttämään?

Paha juttu.

 

 

 

 

 

 

 

Kautta aikojen,

leipä on ollut tärkeämpää kuin

vapaus.

 

 

Yksinäisyys suostui vihdoin puhumaan

minulle,

meistä tuli hyvät kaverit lopulta.

 

 

Parannetaanko maailmaa

eniten

rukoilemisella

palopuheilla

vai runojen kirjoittamisella?

Kaikkiko vain tuulen

tavoittelua?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avasin oven tyhjään

kotiini

mieli maassa,

orpona.

Eipä aikaakaan,

elävä kärpänen pörräsi iloisesti

ikkunalaudalla,

ilahduin,

en ollutkaan yksin.

 

 

Heitin ehkäisypillerit roskikseen,

tulkoon,

joka on tullakseen.

En selittele,

nähköön itse maailman ilot ja surut,

kauneuden,

kurjuuden.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minkä varassa kukin elää,

kulkee?

Olemmeko puoleksi ainetta,

puoleksi henkeä?

kahden maailman

kansalaisia,

olevan ja olemattomuuden

kuilun reunalla,

pimeän ja valon välissä.

 

 

En pelkää,

kuolleilla ei ole enää mitään

hätää.

 

 

Älä väkisin aja sydäntäsi

umpikujaan.

Hellitä hyvä

mies

anna sen vitun olla.

Hellitä hyvä

nainen

anna sen kalun olla.

Ne käyvät hengen päälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Talvi veistelee lumienkeleitä

tuntureille.

Vieläkö kyselet:

- Enkeleitä, onko heitä?

 

 

Maailman surullisin laulu

yhä

laulamatta,

maailman iloisin laulu

yhä

laulamatta,

maailman paras taideteos

yhä

maalaamatta,

maailman paras kirja

yhä

kirjoittamatta.

Maailman kaunein rakkaustarina

yhä

syntymättä.

Mutta älä sure:

jokaiselle elämä antaa oman

osuutensa

maan ja taivaan lahjoista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen omalla tavallaan

maailman

napa,

myönnän.

Jokainen diktaattori luulee

olevansa

kuolematon

napojen napa,

perässä pörrää ruumiskärpästen

parvi.

 

 

Elämänneuvoja kannusti:

- Tärkeintä maailmassa

olla oma itsesi.

Joku kysyi:

- Mistä minä tiedän olla

oma itseni?

Hän vain jatkoi neuvojen

jakamista

kaikkiin

elämän ongelmiin

vastaamatta kysymykseeni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naiset joutuvat elämänsä

parhaimmat vuodet

torjumaan

konstilla jos toisella

liian innokkaita

tulijoita,

vaikka lapsirakas

olisikin

kaikkeen eivät voimat riitä.

Miehet joutuvat alituisesti varomaan

vuosikymmeniä

etteivät roiski huolimattomasti

siittiösoluja

rakoon kuin rakoon.

Elämä ei ole

helppoa

liikakansoitetussa maailmassa,

silti innokkaita tulijoita tunkemassa

joka raosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vankilasta vapautettu

murhamies

sotarintamalla kysyi:

- Paljonko täällä saa miehen taposta?

Sotakaverit vakuuttivat:

- Mitä enemmän tappaa, sitä enemmän

saa kunniamerkkejä.

Jos itse tulee tapetuksi, pääsee kirkon

vierelle

sankarihautaan.

Täällä tarvitaan hyviä

tappajia.

Sellainen on ollut isänmaan meininki

kautta aikojen.

 

 

Miksi

elämä ja kuolema pakottavat

kaikki

elävät

puun ja parkin väliin?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toden ymmärtämiseen

tarvitaan

enemmän mielikuvitusta

kuin unien selittämiseen.

 

 

Meren syvyyksistä

kalasta on

lähdetty liikkeelle.

Pitkällä marssilla

merkillisten muodonvaihdosten

mylläkässä

tähän on tultu,

unelmaksi

kasvaa

ihmiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                             

 

 

                             Rakkauden mysteerin edessä

 

                                     

 

                                                            

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Sydämeni kiihkossa ja vapisten odotan Sinun tapaamistani.

  Minun Ihmiseni, Elämäni Naisen kohtaamista kasvoista kasvoihin.

  Tavoitammeko ja kosketammeko toisiamme?

  Tässä minä olen, avoimena ja suojattomana Sinun edessäsi.

  Rakkauteni edessä.

 

  Olen oudossa ja selittämättömässä mielentilassa. Tässä minä runouden polulla etenen rakkauden äänettömiä unia kohti jonnekin sydämeni ja sieluni suunnalle.

  Rakkauden lähteille. Niille tunturipoluille, jossa Sinä olet

tullut vastaani ja avannut minulle outoja uusia ihania ja kipeitä puolia tunteen maailmoista, joissa rakkauden se salattu jokin ja syke ennalta arvaamattomina tuulina kohisee.

  Tässä sydämeni ja mieleni liikahduksia.  Tässä väläyksiä rakkauden äänettömästä kielestä, joka voi tulla ilmi ja välähtää katseessani ja hiljaisuudessani Sinuun rivien välissä.    

  Ohitse kiitävässä ikuisessa hetkessä.

 

  Niin, tässä minä olen rakkauteni kanssa. Rakastuneena Sinuun. Sinusta erotettuna. Sinä menit pois ja tässä minä teen surutyötäni ja kamppailen pirstoutuneen sydämeni kanssa. Opettelen eloonjäämisoppia.

  Sydämeni sykkii rakkaudessa. Sydämeni tavoitti Sinut ja samassa kun kohtasimme, olikin hyvästelyn ja jäähyväisten aika.

  Toisemme pois antamisen aika, alun ja lopun aika.

  Minä rakastuin Sinun taivaan pilviisi, jotka kulkevat tuolla

tunturien  yläpuolella kaukana, kaukana. Ihmeelliset rakkauden pilvesi. Tavoittamattomina unina.

  Rakkaudella ja hellyydellä minä alastomana ja paljaana lähestyin ihoasi. Sinun sydäntäsi.

  Mitä rakkaus on, ei sitä kukaan tiedä. Mutta sen salaperäisen hipaisun jokainen elävä tunnistaa ja tuntee tielle osuessa.

  Rakastaville ohitse kiitävään hetkeen kätkeytyy ikuisuus. Juuri tämä yö kestää ikuisuuden.

  Aamunkoittoon on vielä aikaa. En ole mistään tullut enkä minnekään menossa. Eilistä päivää ei ole, tässä ja nyt olen Sinulle.

  Rakkaudelle.

  Tämä hetki ikuisuudessa ajallistaa tämän rakkauden kokemisen ja kohtaamisen.

  Sinä juuri Sinä olet siinä sylissäni, ja juuri minä hyväilen

ihoasi. Suutelen Sinua.

  Hyväilen ja suutelen jotain tulevaa, mitä minulle tulee

tapahtumaan ilman että voin sille mitään.

  En minä voi ottaa haltuun rakastettuani enkä itseäni. Enkä

rakkautta ja rakkauden tulevaisuutta.

  Tulevia rakkauksia.

  Rakkaus on hetkessä kiinni. Rakkaus on joka hetki ainutlaatuista, toistumatonta, liikkuvaa, pakenevaa, ohikulkevaa. Ja samalla omituisella tavalla ikuista hetkessä.

  Rakkaudella ei ole menneisyyttä. Rakkaus ei ole oppinut menneistä rakkauksista mitään. Uudelle rakkaudelle ei ole sääntöjä.

  En voi ennakoida rakkauttani, sitä rationaalisesti ymmärtää. Enkä voi pitää rakkaudesta mitenkään kiinni. Rakkaus vain

tulee ja sykkii minussa Sinun sylisi kautta.

  Niin kauan kuin minä kykenen rakastumaan ja kokemaan henkistä ja aistillista ruumiillista eroottisuutta ja intohimoa Sinuun, minä tunnen olevani olemassa.

  Minulla on vielä hetki aikaa elää ja kuulla sydämenlyöntieni kohiseva rytmi Sinun ihoasi ja sydäntäsi vasten.

  Rakkauden kutsun ja huudon hetkellä minun on paljastettava Sinulle itseni ja heikkouteni, uskallettava astua pimeästä sydämeni loukosta katseesi eteen. Avoimena ja paljaana. Luovuttava suojamuureistani ja turvallisuudestani. Pysyvyydestä, järjen ja selkeiden käsitteiden ylivallasta.

  Rakkaudessa putoan elämän alkulähteille. Se on heittäytymistä kuiluihin vailla olemassaolon kiintopisteitä.

  Rakkauteni on mieletön. Se on mielettömyyteen vajoamista.

  Rakkaus on kirjaimellisesti itsensä lähettämistä rakkauskirjeessä Sinun osoitteeseesi. Ja otettava se riski, että kirjeeni voi mennä väärään osoitteeseen tai Sinä et voi tai kykene ottamaan sitä vastaan. Tai palautat rakkauskirjeeni avaamattomana takaisin tai revit sen lukematta sitä.

  Rakkauteni on loputonta tulemista ja lähtemistä ja eroamista Sinusta. Tie ja matka Sinun läpi jonnekin taivaankotia kohti.

  Rakkauteni saapuu lähtiessään, lähtee saapuessaan. Se on  

tarjoutumista, avautumista, vetäytymistä Sinun rakkautesi tieltä pois.

  Rakkauden kohtaamisessa kadotan oman eksistentiaalisen perustan ja itseni.

  Rakkaus repii rikki maailmani. Se särkee ja murtaa hajalle

maailmani. Haavoittaa.

  Rakkaus vie minut toiselle puolen rajaa oudoille

vesille.

  Rakkaus lähettää minut Sinulle ja Sinut minulle. Se avaa

 

 

toiseuden ja vierauden minussa ja Sinussa  ja kumpikin olemme tuomittu omaan yksinäisyyteemme.

  Tässä minä olen rakkauden edessä. Pelasta minut ja tee

mahdottomasta mahdollinen, rukoilen. Minä olen haavoilla. Mutta suurimmankin rakkauden on kuoltava niin kuin surunkin, että elämä voi jatkua.

  Rakkautta ja Sinua en voi ottaa haltuuni.

  Mutta rakkauskirjeessä minä lähetän äänettömän viestin Sinulle:

  Minä rakastan Sinua!

  Rakkauden sanani välähtävät tässä ikuisessa ohikiitävässä hetkessä tähdenlentona taivaalla.

  Rakkauden ei milloinkaan tarvitse pyytää anteeksi vierailuaan, mitä se sitten tuokin tullessaan.

  Rakkaus ei jää murehtimaan ja suremaan, sillä jokainen uusi rakkaus unohtaa edellisen.

  Rakkauden paikalle jää aina lopulta tyhjyys ja suuri suru. Tässä surussa minä sydämeni lämmöllä ja kiitollisena muistan Sinua, joka johdatit minut pyhän rakkauden alkulähteille.

  Syntymän, rakkauden ja kuoleman alkulähteille.

  Täältä syvyydestä minä tervehdin Sinua, rakas. Rakkauteni tiennäyttäjä.

 

  Mitä tämä rakkauden uneni Sinuun on, ihmettelen. Nämä avoimet haavani. Tämä kipeyteni ja tuskani.

  Tämä äänetön sisäinen itkuni.

  Minä en tunne rakkautta ja kuitenkin se on selvästi hipaissut minua Sinun kauttasi.

  Rakkaus on paljon enemmän kuin eroottinen ja seksuaalinen ikävä ja kaipaus toisen sylissä.

  Rakkaus on läheisyyden ja hellyyden nälkää ja janoa, ihon

 

Syvää huutoa ja unia. Elämän kauneutta ja ylistystä yhdessä. Elämän palvelua.

  Rakkaus on sydämen mielikuvien näkyjä ja ihon kiintymystä tuhansin eri kielin.

  Rakkaus koskettaa väkevimmin silloin, kun tuntee toisen

vastaavan rakkauteen. Ja juuri minulle on suotu onni saada osakseni rakkautta oman itseni tähden.

  Ja minun on uskallettava lähteä rakkauden mukaan, jos tahdon että minua rakastetaan.

  Tiedän, tiedän toki. Mitä rakkaudesta on sanottu taivaan ja maan välillä  ja silti se on kaikkina aikoina jäänyt selittämättömäksi.

  Rakkaus ja elämä ovat aina kätkeneet syvimmän salaisuutensa ihmislapsilta.

  Mikä tahansa muuttuu kauniiksi rakkauden edessä ja

valossa.

  Maailmassa ei ole mitään sen arvoista, joka olisi enemmän kuin rakkaus.

  Rakkaus on harhakuvitelmista väkevin ja tulisin. Tulla

rakastetuksi ansiotta ilman perusteluja ja järkisyitä, on ihmeellinen elämänlahja.

  Rakkaus on kuin varjoni, joka seuraa minua ja pakenee kun yritän sen saada kiinni.

  Rakkauden koukkuun jäätyäni en voi muuta kuin rakastaa yhä enemmän ja lopulta syöksyä syvään rotkoon ja haavoittua tultuani hylätyksi.

  Rakkaus on suurta huijausta itseään ja toista kohtaan. Onnellinen rakkaus päättyy aina lopulta onnettomasti.

  Rakkaus nostaa, laajentaa, rikastuttaa olemassaoloa ja saa

näyttämään maailman kauniilta.

  Sydämeni on levoton ja minä kärsin. Minä olen sairastunut

rakkauteen. Nyt minä tiedän, mitä tuska on. Mitä sydämeni

särkyminen on.

  Rakkautta ei voi käskeä ja ohjata.

  Minun ja Sinun sydämemme oikuille emme voi mitään. Rakkaus asettuu sydämiimme lupaa kysymättä ja myös lähtee sieltä.

  Minun oli niin vaikea huomata, ettei Sinun sydämesi sittenkään ollut rakastunut minuun. Niin kauan elin harhaluulossa.

  Minulle on kerrottu, että tosi ystävyys voi johtaa rakkauteen, mutta rakkaus ystävyyteen ei koskaan. En tiedä, mikä on totta mikä ei.

  Oi rakkaus, Sinä olet liikauttanut minua. Sinä olet koskettanut minua. Sinä olet satuttanut minua. Särkenyt maailmani.  

  Nyt minä ihmettelen tässä tyhjän päällä suuren suruni kanssa tunturien taivaan pilvien alla.

  Tämä vaikea rakkaus on lähestynyt minua Sinun  kauttasi. Elämäni Naisen uninäkynä.

  Tämä onni ja suru.

  Taivaallisena pilvenä muistelen ja ajattelen Sinua. Ilmestyksenä.

Sydämeni ilolla.

  Minä elän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

     

 

 

                       

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                Sanat vailla kotia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monien harha-askelien jälkeen ihmiskunta on löytämässä tien  pimeyden ja taikauskon piiristä kohti valoa.

 

Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä eikä paha. Hän toimii mitään sen kummemmin ajattelematta porukan mukana ovatpa ne sitten paholaisia tai enkeleitä.

 

Elämä on menemistä tulemista ja meininkiä tyhjän perässä juoksemista ja tuulen tavoittelua. Mutta joka tapauksessa elämää iloineen ja suruineen.

 

Ihmiskunnan elämän menoon on pesiytynyt joukoittain vaarallisia kaatopaikalle kuskattavia mätäneviä myrkyllisiä sanoja.  

 

Maailma on täynnä harhaan johtavia todeksi naamioitunutta valhetietoa.

 

Sinuun on kätketty ja säilötty ihmiskunnan ihanteet ja unelmat paremmasta maailmasta. Pane toimeksi.

 

Ikuisuus on avoin tila, aikaa on yhä uudelleen jälleen syntyä ja tulla vaikka miksi.

 

Usko ja uskomukset ovat suurempi vaara kuin valheet johtaa kenet tahansa harhaan.

 

 

 

 

 

 

 

Valheellisilla mielikuvilla voi kummasti piristää viheliäistä ja tylsää elämää.

 

Kaiken päivää toimettomana vetelehtivästä ihmisestä tulee näkymätön ulkopuolinen, tyhjyyteen hukkuva aave.

 

Miksi jotakin olevaa on ja ei-olevaa? Mitä on siinä välissä? Onko hengellä pysyvää olotilaa missään, vaan kaikki on väliaikaista ja katoavaa?

 

Tieteen mukaan aineruumiin atomit ovat kuolemattomia.

Mitä hengelle tapahtuu ei ole tietoa.

 

Voiko samanaikaisesti olla läsnä ja poissa? Jos voi, onko se henki vai aave? Mitä oleminen oikeastaan on?

 

Kukaan ei ymmärrä elämää, vaikka jokapäiväinen oleminen ja olemassaolo ovat läsnä joka hetki.

 

Synnyt, elät aikasi, kuolet. Tarkoittaako se oikein lopulta mitään?

 

Aurinko sammuu ja maapallo palaa poroksi ja katoaa kuin tuhka tuuleen. Myös miljoonat tähdet häviävät tyhjyyden pohjattomaan kuiluun. Sama kohtalo kaikilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

Olemme yhä edelleen apinaihmisen kehitystasolla. Mutta evoluutio lupaa parempaa. Jonakin päivänä maan päälle ilmestyy Ihminen.

 

Elän kahden valheen ja harhojen varassa. Toinen on se, että uskon avulla pelastuu ja toinen ettei pelastusta ole. On jokin kolmas tie, kaikki pelastuvat olemattomuuden taivaan valtakuntaan.

 

Maailmankuulu filosofi sanoo: - Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Minä sanon: Siitä juuri onkin puhuttava ja pantava kivetkin huutamaan.

 

Raamatun sekavasta kirjakokoelmasta ei ole elämäntien oppaaksi. Sillä vain sekoittaa mielenrauhan ja maailman todellisuuden.

 

Minua kiinnostaa kuollut usko, mitä se on? Voisiko se paljastaa, mitä on elävä usko harhoineen?

 

Kuinka taivaallista, kuinka ihmeellistä, tämä on mainio päivä ja  hetki olla ei-mitään.

 

Onneen riittää vain yksi lämmin katse ja päivä on pelastettu.

 

Olemme ihmisapinoita, mutta monikaan ei sitä tiedä. Ja mitä sitten, vaikka tietäisikin. Apinasta on pitkä matka todelliseksi Ihmiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tappohommiin ei sekopäitä kelpuuteta. Maan terävimmät aivot johtavat sotaa. Moraalista viis. Jumalaa huudetaan avuksi häviön hetkellä.

 

Kaikkien on alistuttava voiman ja panssareiden edessä.

 

Olet kiertänyt ympäri maailmaa etkä ole oppinut elämästä enempää kuin peräkylän emäntäkään.

 

Olen innokas harrastelija eläjä. Se riittää minulle, kunhan vain antavat minun olla ja elellä rauhassa.

 

Kävin tyhjän puheilla. Ei vaatinut mitään, tuntui hyvältä.

 

Jokainen kiusaa omaa itseään, kohtelee kuin vihollista. Ihminen on itselle oikea kiusankappale. Siihen sivulliset päälle. Ei ihme, jos elämä välillä on vaikeaa ja sietämätöntä.

 

Voit olla kiitollinen elämättömästä elämästäkin. Itse kukin saa oman osuutensa elämän iloista ja suruista kykyjensä ja jaksamisensa mukaan.

 

Sodassa ei koskaan ammuta ihmisiä vaan vihollisia. Toisessa maailmansodassa tapettiin 55 miljoonaa vihollista ei ainuttakaan ihmistä. Historia ylistää sukupolvi toisensa jälkeen sotasankareita. Murhamiehistä ei puhuta mitään.

 

 

 

 

 

 

 

Minä harhailen tunturissa ajamassa takaa varjoani.

 

Tyhjyyteen mahtuu koko maailmankaikkeus, lukemattomat tähdet ja ajatukset. Myös jumalien kotimaa. Tyhjän lumous on kiehtova ja kantava voima.

 

Kukaan ei tiedä milloin maailmankaikkeus on syntynyt ja loppuuko se koskaan? Kaikki on arvelujen ja olettamusten varassa. Mitä aika on? Mitä tila, tyhjyys, energia on? Mitä elämä ja kuolema on?  

 

Aurinkoa minä tervehdin ja ylistän. Se on todellinen Elämänantaja ja ylläpitäjä.

 

Sellainen on maailma. Sellainen on elämä. Sellainen on ihminen. Niin minkälainen? En tiedä. Jossakin sekavassa hämähäkin verkossa itse kukin pyristelee ymmärtämättä mistä on kysymys.

 

Tietämättömyyden pilvi ympäröi meitä.

 

Ihmiset ovat eksyksissä ja hukassa mutta moni ei vain tiedä sitä.

 

Kenen toimesta maailmaan sikiävät aina uudet tappajat. Eikö niistä päästä ikinä eroon?

 

Menneisyys ja tulevaisuus nykyhetkessä läsnä. Ikuisuus.

 

 

 

 

 

 

 

 

Siis jumalia, onko heitä? Ihmisten tekemiä valejumalia sitäkin enemmän.

 

Psykiatrit ja psykologit arvostettuja ihmismielen puoskareita, käytetään selittämättömien asioiden ”asiantuntijoina”. Näitä irrallaan olevia puolihulluja ja koko hulluja.

 

Jos aikoo maailmaa parantaa on ensimmäiseksi katsottava omaan peiliin.

 

Ei miestä tai naista vaihtamalla parane suuri ikävä. Ei uskoa vaihtamalla parane suuri ikävä.

 

Nyt on elämän vuoro, kannattaako täällä vain olla? Elämä soljuu silmien alla ohi ja minä vain istuskelen kaljalasin ääressä tylsänä ja tyhjänä.

 

Tyhjänmiettijän onnea. Tyhjää joka puolella silmänkantamattomiin.

 

Näyttää siltä, että karvalakkipääni on arvokkainta elämässä, mitä tiedän.

 

Itse kukin eksyksissä keskellä ihmismerta oudolle planeetalle heitettynä. Ei ihme, jos pelko täyttää sydämen.

 

 

 

 

 

 

 

Maailma ja elämä pitävät minun edessä peiliä. Eipä huvita katsoa kaikkea typeryyttä.

 

Vietin kesän västäräkkien, tiirojen, lokkien, hämähäkkien, sääskien, kärpästen, laulujoutsenten, pääskysten kanssa. Kaikki ovat veljiä ja sisaria. Olen yksi heistä onnellinen ja samalla onneton vailla tarkoitusta.

 

Minulla olisi todella asiat huonosti, jos uskoisin tämän uskon ja omat mielipiteeni ainoiksi oikeiksi koko maailmassa.

 

Sääli niitä jotka uskovat kaikki heille syötetyt valheet ja huijaukset Jumalan sanana nöyrällä mielellä.

 

Uskontojen ja uskon taikasanaston pelottelun eturiviin on valjastettu sana Jumala. Se vastaa vähintään ydinpommin uhkaa.

 

Elämässä ei ole mitään pelättävää niin kuin ei kuolemassakaan. Anna niiden tulla ja mennä.

 

Monilla on niin kiire, ettei ole aikaa tavata edes itseään.

 

Ihmisen olemassaolo on yksiselitteisesti riippuvainen konkreettisesta maailmasta ja ruumiintodellisuudesta omien nahkojen sisällä.

 

 

 

 

 

 

 

Alituinen tivaaminen oletko uskossa vai ateisti, inhottaa. Kaikki ovat eksyksissä ja hukassa tai ei sitten kukaan.

 

Voi näitä uskon, toivon ja rakkauden selkään puukottajia, jumalan ja pirun lähettiläitä. Pyhän elämän häpäisijöitä.

 

En tiedä mitä sanoin, mutta pidän kynsin hampain kiinni, mitä sanoin, mitä se sitten olikin.

 

Rakkaus on sokea, minne sinä menet, sinne minäkin menen vaikka olisit minkälainen paskiainen ja matkalla helvettiin. Minä en päästä sinua silmistäni. En ikinä suostu eroamaan sinusta.

 

Viisas ei elä menneisyydessä, eikä tulevaisuudessa, vaan tässä  hetkessä ja ymmärtää katoavaisuuden läsnäolon.

 

Nyt viisikymppisenä ymmärrän elämää enemmän kuin koskaan ja nytkin niin vähän, ettei kannata mainita ja tehdä siitä numeroa.

 

Minä huusin tuntureita, poroja, riekkoja ja sääskiä avuksi. Mutta tunturi pysyi vaiti, poroilla oli täysi työ kaivaa jäkälää ja pysyä hengissä, riekko lenteli ympäri tunturia ja käkätti itsekseen, sääsket olivat kiinnostuneita vain minun veren imemisestä. Silloin ymmärsin, oma apu paras apu.

 

 

 

 

 

 

 

 

Toisinaan on mieltä ylentävää ajatella, ettei tarvitse koko maailman murheita kantaa yksin. On mukava keitellä lämpimässä kämpässä iltateetä ja laittautua yöpuulle ilman sen kummempia huolia. Aamulla herätä aurinkoon.

 

Mitä minä näille haaveille teen? Ne kiusaavat minut hulluksi. Joka porukassa tunnen itseni niin vieraaksi ja sivulliseksi.

 

Umpitollo ihmiskunta ei osaa elää sovussa.

 

Kadotus ja helvetti vastassa, jos eksyy elämän polulla toisista ihmisistä ja tarkoituksesta.

 

Jos aikoo syödä sanansa, ei kannata puhua paskaa. Jos aikoo selviytyä eteenpäin, on opittava tuntemaan ympäristön olosuhteita ja elämisen ehtoja, valehtelemaan ja huijaamaan niin kuin muutkin. Muuten sinut heitetään veneestä yli laidan.

 

Mitä minä teen kaiken maailman sirpaletiedolla? Eikö täällä ole jo tarpeeksi sekopäisiä maailmanparantajia?

 

Ilman kasvatusta ei kenestäkään tule ihmistä. Mutta kenestä on kasvattajaksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

Kohdun suulta kurkistelen outoa maailmaa. Elämäni suurin rohkeus oli hypätä keskelle tuntematonta porukkaa alastomana ja puolustuskyvyttömänä toisten armoille.

 

En voi unohtaa rakkauttamme. Elät ikuisesti muistoissani, vaikka en tiedä mitä se ikuisuus tarkoittaa.

 

 Ei tämä nykyaika ole mitään elämää, jos ei saa toisia tappaa enää edes isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta. Vanhaan hyvää aikaan kivikauden ihminen sai tappaa vapaasti ja myös vastustajan syödä.

 

Se on todellinen ystävä, joka ei hylkää sinua ja on puolellasi silloinkin, kun olet väärässä ja sekopäinen paska juntti.

 

Minua kalvaa alituinen ikävä, mutta en tiedä minne? Maailmankaikkeuden tyhjyys ja yksinäisyys piirittää minua.

 

Niin yksinkertaista se on, jos et kenellekään rakkautta anna, et voi sitä myöskään saada. Eikä sinulla ole oikeutta sitä vaatia.

 

Lähdin naapuriin saunareissulle, maailma avartui. Huomasin, että on muutakin elämää.

 

Rakas päiväkirja, olen ihan rahaton. Mitä teen? Menenkö hirteen vai ryöstänkö pankin?

 

 

 

 

 

 

 

 

En siedä kaksinaamaista maailmaa ja kirkkoa, olen ainainen toisinajattelija ja vallankumouksellinen. Mätä maailma hyppii silmille.

 

Toisille elämä jää polkemaan paikalleen ja nahistumaan. Toiset lähtevät kiertämään maailmaa oppimatta mitään.

 

Mitä vanhemmaksi elän, sitä selvemmin ymmärrän että maailma menee menojaan ilman minua välittämättä mitä mieltä olen tästä kaikesta.

 

Suomalainen nainen on yhtä sitkeä kuin suomen hevonen ja sopii kaikenlaisiin tehtäviin.

 

Olen täällä uskonvartijoiden hampaissa. Nahkani on sääskilauman piirittämä ja verenimijäin reikiä täynnä. Taistelen uskomusten hulluutta vastaan. Yritän pysyä järjissäni.

 

Lars Levin perässä hiihtäjät tarjoilevat täällä taivasta ja helvettiä ilmaiseksi. Ei täällä napeilla pelata tunturien maassa.

 

Ihmiset uskovat kuvitteellisen Jumalan olevan olemassa ja ylistävät hänen tekojaan ja suuruuttaan. Eivät osaa selittää,

miksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen henki henkien joukossa, tuntematon, outo, hukassa. Kukaan ei tiedä, miksi minut on heitetty tänne Linnunradan kolkkaan keskelle apinaihmisten joukkoa?

 

Olen ollut eksyksissä ja kateissa, nyt olen tässä hetkessä. Tunnen että jokainen on aina perillä, oli hukassa tai ei. Ei mitään hätää.

 

Voima ja ylistys maalle, joka minua kantaa auringon ympäri ja kesään. On tämä hurja matka halki avaruuden, ihmeellinen matka. Toisaalta niin kiehtova, toisaalta niin tylsä että itkettää.

 

On kiehtovaa ja pelottavaa olla mukana maailmankaikkeuden suurella näyttämöllä. Meille on annettu elämä ja kuolema samassa paketissa, olet sitten sääski tai ihminen. Sama kohtalo kaikilla.

 

Elämä sammuu kuin kynttilän liekki, siinä kaikki. Sitä kutsutaan kuolemaksi.

 

Yritän muistella ja pitää mielessä elämäni kulkua, mutta yhä enemmän se alkaa tuntua unelta.

 

En tiedä olenko oikeasti olemassa vai enkö? Tässä välimaastossa kompuroin kuin mikäkin outo otus.

 

Silmäni näkevät kirkkauden.  Elämälle halaus. Aurinko paistaa ja kimalainen pörrää.

 

 

 

 

 

Tänään laulan vapaudesta ensimmäistä kertaa, minulle ovat kasvaneet siivet, sydämeni iloitsee. Eläkää lapseni täysillä tässä hetkessä. Kerään kulleroita tunturin rinteeltä.

 

Elämä hämmentävä kupla maailman kaikkeuden keskellä ei-mitään. Tunnen että nahkojeni sisällä asuu joku tuntematon henki.  

 

Sinun on itse löydettävä elämälle joku tolkku ja tarkoitus. Olla syömättä liikaa, liikuttava joka päivä kunnon lenkki.

 

Karmea loppu, tämä elämä ja usko olikin huijaus.

 

Kaikenkarvaiset käsittämättömät rituaalit liittyvät valtaan. Mitä tehokkaampi armeijan tappajakoneisto sitä täsmällisemmät rituaalit ohjuksineen ja kirkossa valanvannomisineen.

 

 

Maailma on täynnä nimettömiä uskon myrkyttämiä uhreja, elämätöntä elämää.

 

Istun tässä Kemijoen törmällä joutekseni, aurinko paistaa, vesi välkehtii, on kesä ja ikuisuus tässä hetkessä. Sydämeni on onnea tulvillaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olet kahden portin läpikulkija, elämän ja kuoleman. Tässä välissä pelissä hämmentävä elämä.

 

Tarvitseeko ihminen olemiselleen mitään erikoista syytä? Enempää kuin sääsketkään, jotka ilmaantuvat kesän lämmössä tunturipurojen varsille iloitsemaan olemisestaan.

 

Kieli ja sanat, ajatukset, tunteet, viisi pääaistia ja järki ovat ”työkaluja” ilmaista jotakin, miltä maailma näyttää, miltä elämä maistuu ja tuntuu täällä kuolemanvarjon maassa.

 

Sananvapaus on sitä, että pitää olla tilannetajua missä turpansa aukaisee, ettei joudu hankaluuksiin ja vahingoita itseään. Leimatuksi tulleena ei ole kiva elää.

 

Jos et ajattele, toiset päättävät puolestasi. Jos ajattelet, poliitikot joka tapauksessa päättävät puolestasi ja laativat lakeja, mitä sinun on noudatettava olivatpa ne kuinka typeriä ja vääriä tahansa.

 

Joku on luonut tänne maapallolle taivaan ja helvetin. Itse kukin voi valita taivaansa tai helvetin oman makunsa mukaan. Jos ei itse siihen pysty ja ymmärrä omia valintojaan, aina joku toinen tekee sen puolestasi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pahin uskon vainooja on usko itse, täynnä uskoa ja epäuskoa, jumalan ja pirun lepyttelyä ilman todellista mielenrauhaa.

 

Terävät sanat pistävät kuin sääsket ihon vereslihalle. Lohduttavat sanat parantavat ja valavat toivoa.

 

Nyt on elämän vuoro elää tässä ajassa. Mitä sen jälkeen seuraa ei kukaan tosiasiassa tiedä mitään? Parempi jättää kuoleman jälkeisten päivien arvailut sikseen.

 

Hyvä muisti on lahja, mutta huonomuistisuus on vielä suurempi lahja. Maailma näyttää joka päivä uudelta ja ihmeelliseltä.

 

Jos ihminen ei tunne itseään, hän ymmärtää itseään ja muita alituisesti väärin. Ei ihme, jos elämme väärinymmärrettyjen maailmassa.

 

Maailma on täynnä olemassaolon ihmeitä, mutta emme osaa nähdä niitä ihmeinä. Siksi elämä näyttäytyy tylsänä ja tyhjänä ihmeitten äärellä.

 

Maailman vierailun jälkeen palaan takaisin olemattomuuden ikuiseen taivaankotiin turvaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minua puhuttelee sisältä päin Pyhä eikä tällä pyhyyden tunteella ole perinteisen jumalan kanssa mitään tekemistä.

 

Jokainen luo oman kuvitteellisen jumalakuvansa. Jokaiselle on lopulta totta se, minkä hän todeksi uskoo. Ei ole oikeaa eikä väärää Jumalaa.

 

Kautta aikojen vallanpitäjät ovat päättäneet, mikä on Pyhää ja mitä ei saa loukata. Valtioiden lippujen, johtajien patsaiden tai kansallissankareiden loukkaaminen tietää vankilaa ja monissa maissa jopa kuolemaa. Sodan jälkeen voittaja tuhoaa toisen pyhänä pitämiä kohteita.

 

Sukellan pää edellä tuntemattomaan maailmaan. Uskon lujasti vanhoihin satuihin.

 

Olen etsinyt kiihkeästi elämälle sisältöä ja valaistumista seksistä, viinasta, teosofiasta, tuntureilta, maailman kiertämisestä, meditaatioista, mystikoista, filosofioista, kirjoista ja taiteesta. Yhä kaikki hämärän peitossa.

 

Haluan syksyn tunturiretkellä nauttia luonnosta ja elää joka solulla, mutta en elää ikuisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisella on edessä kirjaimellisesti hyppy tyhjyyteen. Siihen loppuvat kitinät ja kätinät elämän vaikeudesta ja verojen korotuksista.

 

Valoisat lämpimät sanat ilahduttavat minua ja nostavat tunteeni pintaan. Rakkauden sanat eivät katoa vaikka minä katoan näkymättömiin.

 

Kun ihmisen sielu jäätyy pahuuden ja julmuuden voimat pääsevät valloilleen.

 

En tiedä, mitä on oikea elämä ja kuolema. Olenko vain jäljitellyt oikeaa elämää? Onko kaikki vain unta?

 

Elämästä ei saa muodostua ihmiselle myöskään vankilaa.

 

Kerrohan arvoituksellinen minäni, ketä olet rakastanut eniten? Äitiäsi, isääsi, veljeäsi, sisariasi vai puolisoasi? Vai ystäviäsi? Voi, en tiedä. Olenko oikeasti edes itseäni? Olen yksinäinen outo susi.

 

Tuolla tunturin laella ihmeelliset enkeliporot ja pilvet revontulien taivaalla. Olemme tähtien poikia ja tyttäriä keskellä maailmankaikkeutta retkellä ohikiitävässä hetkessä. Sydämeni tulvii onnea.

 

 

 

 

 

 

Kirkot saavat olla niin takapajuisia kuin lystäävät, kunhan pysyvät omissa ympyröissään ja uskossaan. Ulkopuoliset voivat ihastella rauhassa kultaisia ikoneita ja suitsukkeita ja pappien näytelmiä.

Yhtenään joudun kirjaamaan ylös ajatukseni harhalaukauksia ja ihmiskunnan harharetkiä ja pimeyksiä.

 

Jos et kykene muuhun, niin koeta ainakin näytellä läsnäoloasi tässä hetkessä.

 

Maailma ei tiedä minun sielunelämästä mitään. Eipä silti, en minä itsekään tiedä onko minulla sielua edes olemassa?

 

Suurin kaikista Olemattomuus ympäröi maailmankaikkeutta ja meitä joka askeleella.

 

Nyt tietoni on vajavaista, mutta äitimaan sylissä minun ei tarvitse sitä surra.

 

Ota oppia apinoilta. Tarkkaile otsaryppyjä, hymykuoppia, nenän nyrpistyksiä ja muita eleitä. Näin opit tuntemaan ihmisen.

 

Sanojen avulla voin tutustua uusiin tuntemattomiin maailmoihin ja ihmiskohtaloihin.

 

Ihmisen ei tarvitse olla hullu tehdäkseen hirviötekoja kommunismin ja natsismin aatemaailman sokaisemana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uskon erämaassa vastassa synnin ryteikköjä ja upottavia suonsilmäkkeitä.

 

Haluan tulla nähdyksi ihmisenä, porona, kärpäsenä, sääskenä elämän suurella näyttämöllä.

 

Itsestään selvyyksien maailma pelottaa.

 

Aavistus aamusta ikkunan takana, vedän peitteen uudelleen korville enkä uskalla herätä kuolemanvarjon maailmaan.

 

Herään kuvittelemani maailman keskelle, keitän aamukahvin ja selailen sanomalehteä.

 

Elämäni tarkoitus tässä hetkessä, enempää en tiedä. Eikä se huoleta minua.

 

Sanat sanomatonta kantaa elämäni rakkautta, iloa ja eron tuskaa. Tunturin laella panin kiven toisen päälle merkiksi että olin kerran täällä.

 

 Hän on päässyt tuntureille missä ei vuosia lasketa eikä aika piinaa ja kosteta.  Ikuisen olemattomuuden ja rakkauden taivaankotiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikään ei ole hyvää ja pahaa sinänsä. Kaikki muuttuu pahaksi silloin jos en kohtele toista niin kuin itseäni.

 

Sotilas voi vapaasti valita, ampuuko hänet vihollissotilas vai oma teloitusryhmä.

 

Pilvien alla elämän kaunis petollisuus, pilvien päällä painovoimaton petollisuus ja tyhjyys vastassa.

 

Mitä minä täällä teen, haamujumalien maailmassa? Joka askeleella vastassa selittämätön elämä.

 

Satatuhatta hiusta ihmisen päässä epätoivoa ja raivoa täynnä maailman hulluudesta.

 

Ihmettelen miksi niin paljon ihmiselämää luiskahtaa elämättä ohi?

 

Ihmiskunta vasta alkutaipaleella avaruusraketilla lähdössä kohti uusia planeettoja ja taivaita. Aikaa on.

 

Katselen suuren Kemijoen yli, Ounasvaaran vihreää metsää ja taivaan poutapilviä elokuun 29 päivänä kello 14.51. Näihin hetkiin on sitoutunut ikuisuus niin kuin kahdeksantuhatta vuotta sitten kivikauden ihminen katseli tässä rannassa samaa maisemaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämän ja kuoleman kehässä ei ole erivapauksia kenelläkään, ei muurahaisilla, sääskillä, riekoilla, poroilla ja ihmisillä. Sama kohtalo kaikilla.  Haamujumalien ja huijareiden lupauksien avullako ihminen uskoo pelastuvansa?

 

Vuosituhantisesta unesta heräsin tuijottelemaan taivaan tähtiä keskellä maailman pimeyttä. Voi minun unelmieni ja sydämeni huutavaa ikävää.

 

Hänen äänensävynsä paljastaa, onko hän todellinen ystävä vai valeystävä.

 

 

Täällä minä maailman ja valejumalien harhoissa sopertelen. Odotan eksyttävistä unistani kerran herääväni maan ja taivaan kirkkauteen.

 

Elämä on aivan liian suuri asia, että siitä voisi puhua koskaan itsestään selvyytenä. Onko elävä arvokkaampi kuin syntymätön ihminen?

 

Jotakin on. Ohikiitävässä hetkessä asuu ikuisuus ristiriitojen keskellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä avaa hetkeksi ikkunan maailmankaikkeuteen. Olemattomuudesta tulemme ja sinne palaamme. Olemme ohi kiitävän hetken elämän kuplia ja varjo heijastuksia.

 

Rakkaus on kuin kummitus, se näyttäytyy äkkiarvaamatta missä tahtoo ja livahtaa hetkessä näkymättömiin. Sekoittaa sydämet pois tolaltaan.

 

Tyhjennä mielesi ja älä pelkää tyhjyyttä. Älä päästä pahoja ajatuksia sisälle. Odota rauhallisesti ja kärsivällisesti uusien tuulien ja ajatusten puhaltavan.

 

Ihmiset ovat samanhenkisiä. Kyllä isänmaan ja uskonnon koirat tunnistavat toisen koiran.

 

Sanoin porolle:

Voi sinua tunturissa nälässä paksussa lumessa harhailijaa, miltä elämä maistuu?

Sanoin riekolle:

Voi sinua tunturissa harhailijaa, eikö sinullakaan ole muuta tehtävää kuin selviytyä hengissä päivästä toiseen?

Sanoin vastaan tulleelle hiihtäjäturistille:

Voi sinua hikihatussa lykkijää, minne niin kiire? Ehditkö tunturin kauneutta ja sinitaivasta ihailla?

 

 

 

 

 

 

 

 

Pysähdyin ihmettelemään, kun kaduilla ja toreilla, eduskunnassa, kanslioissa, presidenttien ja kuninkaiden palatseissa, hallitusten ja ministerien puheissa vilisi vain luutuneita fraaseja sanomatta mitään.

 

Elämälle pahimpia uhkia ovat typeryys ja tyhmyys.  Viime vuosisadan huutavia tyhmyyksiä ja ihmisen alennustiloja olivat ensimmäinen maailmansota ja toinen maailmansota. Tollojen mielipuolten silmittömiä teurastuksia ja julmuuksia.

 

Tämän ajan vaarallisimmat sekopäät piiloutuvat uskontojen sisälle.

 

Historia ja kaunokirjallisuus, kulttuuri ja taide, älymystö ja taiteilijat rimpuilevat samoissa hämähäkin verkoissa kuin kaikki muutkin maailman elämänvalheissa eksyksissä.

 

Uskonnoissa tehdään hikihatussa töitä seuraavan elämän eteen, vääräuskoiset on erotettava ja tuomittava kadotukseen ja helvettiin jo tässä elämässä. Jos olet kuuliainen ja nöyrä jumalan sanan selittäjille ja vallankäyttäjille sinulle luvataan taivastontti.

 

Uskon vankeja joka häkissä. Apua, mitä teen? Parempi että pidät turpasi kiinni, jos etsit mielenrauhaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä avaa hetkeksi ikkunan maailmankaikkeuden tirkistelyyn. Tähtiä ja outoja ötököitä joka puolella.

 

Monet luulevat ajatuksia omikseen ja uusiksi, kun järjestelevät omaksumiaan kliseitä ja fraaseja vain toiseen järjestykseen.

 

Lapsi ei kysy, mitä järkeä tässä on. Hän juoksee konttaa leikkii ja on täysillä maailmassa kiinni. Vasta aikuisena joillekin paljastuu elämän turhuus ja katoavaisuus, kaikille ei koskaan ja hyvä niin.

 

Mitä eroa on valeuskovaisella ja oikealla uskovaisella? Ei mitään. Molemmille valetaivas ja valehelvetti antavat elämälle makua ja sisältöä.

 

Vittujen ja kalujen niiden voimalla elämä uusiutuu sukupolvelta toiselle.

 

Ihmiskunta ei selviytyisi ilman tekojumalia ja uskomuksia ja toivoa pelastuksesta.

 

Maailma tarvitsee huippuhulluja. Puolihullut vain sekoittavat maailman.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Otsaani koputetaan, uskallanko avata ovea? Muuttuuko elämä entistä hullummaksi?

 

Ihmisellä ei ole muuta onnea kuin iloita pienistä ohikiitävistä hetkistä eikä jumiutua elämän valheisiin. Nauttia seksin ja elävän hengen hurmiosta. Rakkauden ihanasta tunteesta.

 

Odottaisinko sittenkin vielä huomiseen, jos maailma tästä vielä kirkastuisi?

 

Ei sinun tarvitse olla rakastunut, voimme silti asua yhdessä ja iloita elämästä. Rakkaus on vain sotkemassa ihan mukavaa asumistamme.

 

Mitä hyödyttää juuttua menneisyyden vangiksi? Portit ovat auki huomiseen ja uuteen päivään.

 

Hän halaa puuta ja nauttii elämästään. Puu pysyy vaiti.

 

Politiikassa ja uskonnossa puoskarointi ihmisten mielillä ja sydämillä on tavallista. Vain lapset näkevät, ettei keisarilla ole vaatteita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuntelin biologin puhetta elämän alkujuurista. Hän sanoi ihmisen lähteneen alulle merimadosta ja kehittyneen kalaksi. Apinaihmiseksi kasvamiseen kului sitten satoja miljoonia vuosia. Todelliseksi Ihmiseksi yhä pitkä matka.

 

Kuolleet sanat ja kirjat ovat roskia roskien joukossa.

 

Aika se on joka tappaa kuolemankin.

 

Kautta aikojen on laadittu rikollisia lakeja ja niiden varjolla pakotettu ihmisiä tappamaan toisiaan kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Ihmisoikeudet ja elämän kunnioitus yhä hukassa.

 

Rohkaisin riekkoa kuin veljeäni: Voi sinua yksinäistä harhailijaa lumen valtakunnassa. Älä luovuta.

 

Katson ikkunasta ulos maailman menoa ja näen unta vapaudesta. Minulla ei ollut mitään tänne tullessani ja enkä vie mitään täältä lähtiessäni.

 

Rakkauden muistot monen lumen takana, silti en lakkaa ikävöimästä ja kaipaamasta sinua. Uskon vahvasti, että vielä toisessa maailmassa tapaamme ja voin vain kuvitella sitä jälleen näkemisen iloa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolikolla on aina kaksi puolta, elämä ja kuolema. Maailmankaikkeus ja planeetat ja elävä henki leijuvat tyhjän päällä.

 

Rakas usko ei ole tästä maailmasta. Elävä henki ei viihdy tässä kaupungissa.

 

Historia kuvailee yhä sotia sankaritekoina ja iljettäviä suurmurhamiehiä sankarijohtajina.

 

Seison lapsuuden kodin pihalla. Kaikki paikallaan ja ennallaan,

luonto kukkii, äiti ja isän poissa. Istun pihapiirin leikkikivelle. Muistot tulvivat ja täyttävät sydämeni. Itken haikeasti kaipaustani ja ikävääni.

 

Ihmiskunnan suuria sotarikoksia kutsutaan kunnian kentiksi. Murhamiehiä sotasankareiksi.

 

Älä pyri näkyville. Näkymättömänä sivullisena näet selkeämmin hullun maailman menon.

 

Kokonaisten kansakuntien kulttuuri lepää uskomusten ja myyttien varassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämäni niin tavallista arkipäivän pyöritystä, lapsen parkua ja takapuolen pyyhkimistä, korvakipua, kaupassa juoksemista, sitä ja tätä, uuden pennun odottamista, mies työssä aamusta iltaan. Ei siinä unelmille ole sijaa.

Ihmisen on niin vaikeaa tunnustaa tosiasiaa, että hän on vain yksi eläinlaji muiden joukossa. Vaarallinen itselle ja toisille. Kaikki samassa veneessä.

 

 

Istun hiljaa suuren virran törmällä ja katselen pohjoiseen. Näen jokiäidin nousevan tulvana kesää vastaan. Sydämeni hypähtää ilosta onnea täynnä.

 

Minua ällistyttävät ihmiset, jotka kiertävät ympäri maailmaa vimmalla näkemättä juuri mitään ja tuntematta edes omia varpaitaan ja ajatuksetkin ovat lainatavaraa.

 

Maailmassa ja elämässä tulee joka päivä vastaan outoja tapauksia. Siinä on aivan tarpeeksi minkä silmä näkee ja korva kuulee.

 

Hankkiudu eroon omista ja maailman ennakkoluuloista ja tule omaksi itseksesi.  

 

Jos tuijotat hartaalla mielellä kauan tähtiin ne alkavat vilkuttamaan sinulle. Olet yksi tähti muiden joukossa.

 

 

 

 

 

 

 

Minä täällä. Elämä seilaa näkyvien ja näkymättömien henkien porukassa vauhdilla auringon ympäri.

 

Parempi iloita aina kun voi kuin mennä nurkkaan synkistelemään ja itkeskelemään kun se ei siitä parane ja kummene.

 

Et ole luonnon suuressa kiertokulussa sääskeä ja kärpästä kummempi. Samalla huomaat olevasi ainutlaatuinen elävä joku koko maailmankaikkeudessa.

 

Onko tässä maailmassa ainuttakaan täysjärkistä? Mutta toivossa on hyvä elää, ehkä maailma on parempi sadantuhannen vuoden kuluttua?

 

Onko omaa minuutta tai henkeä olemassakaan? Vai asuuko yhteinen taju ja tietoisuus korvien välissä kuin auringon valo?

 

Miksi kuolemaa pelätä. Nyt on elämän vuoro. Yksi maailma kerrallaan.

 

Ei elämässä mitään vikaa ole. Jos elämisestä jää paha maku suuhun niin katso peiliin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koputa kiven ovelle ja mene sisälle. Kuuntele mitä sillä on elämästä sanottavaa.

 

Nolla elämää. Päässä kihisee tyhjyys ja epämääräinen tunne ja ikuinen kysymys: Ollako vai eikö olla.?

 

Ihmiselämä on liian lyhyt ymmärtämiseen mistä on kysymys. Mutta riittää kun tuntee että tämä on mainio päivä sataa tai paistaa.

 

Maailman mysteerin ja pyhyyden tunteen voi kokea aivan tavallisessa arkipäivässä kuka tahansa.. Sananselittäjät ja huijarit ovat asia erikseen.

 

Todellinen nahkojen sisällä asustava ihminen ja ystävä on aivan jotain toista kuin tietokoneen takana leijaileva ystäväksi tekeytyvä pilviveikko.

 

Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan hulluuteensa, kunhan se ei vahingoita ja rajoita muita.

 

Taivas ja helvetti eivät ole ylhäällä eikä alhaalla, ei vasemmalla, ei oikealla, vaan  sydämessä ihmismielen syvyydessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä kauemmin elän, sitä enemmän näen kärpäsiä pörräävän ympärilläni.

 

Äärettömän maailmankaikkeuden miljardien galaksien ja tyhjyyden keskellä kaikilla sama kohtalo.

 

Katsoin ikkunasta ulos ja menin peilin eteen. Oho, onpa maailma kummallinen, minäkin ole olemassa.

 

 

Milloin se maailmaloppu tulee? Mitä sinä sillä tiedolla teet? Tässä on muutakin ajateltavaa. Pitäisi siivota kämppä ja laittaa jotain iltapalaa. Suunnitella huomisen menoja.

 

Elämällä ei ole sen kummemmin suuntaa, sinun on itse löydettävä se.

 

Mikä on kaunista mikä rumaa, sitä ei pidä antaa toisten määriteltäväksi. Luonnon kauneudella ja jokaisella omansa.

 

Sekavien aikojen ja tunteiden myllerryksessä on viisasta pitää mölyt mahassa, ettei maailma muutu vielä tästäkin pahemmaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilot ja itkut, päätön koheltaminen, unelmat ja rakastumiset tekevät tästä elämästä kiehtovan ja taianomaisen.

 

 

Kieli ja sanat elävät ihmisten puheissa ja teoissa ja kuolevat niiden mukana.

 

Ei haittaa jos horjut laidasta laitaan kunhan olet elämässä kiinni. Älä jää paikalleen makaamaan.

 

Kerran se vain kirpaisee elämä, niin hyvässä kuin pahassa, ilossa, surussa ja onnessa.

 

Yhtään päivää ei voi ottaa uusiksi. Jokainen sukupolvi on aikansa lapsia elämän suurella näyttämöllä.

 

Olen realisti mystikko jalat tukevasti maassa ja ajatukset pilvissä. Etsin uusia ja olemattomia tuntureita, joita silmä ei ole ennen nähnyt ja korva kuullut.  

 

Kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua, jos hän itse hylkää itsensä.

 

Jos tahdot tietää kuolemasta jotain niin elä. Elämä ja kuolema ovat kavereita käsi kädessä kulkijoita niin hyvässä kuin pahassa. Ilman toista ei ole toistakaan.

 

 

 

 

 

 

 

Asiat eivät useinkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Niiden takana on taka-ajatuksia ja toinen todellisuus.

 

Porkkana on porkkana eikä muuta. Turha siihen on sekoittaa koko maailmaa.

 

Minulla tuli nälkä, tein tulet piisiin ja paistoin iltapalaksi lenkkimakkaraa. Vasta viikkojen päästä huomasin, että se oli mieleenpainuva poikkeuksellinen ilta vaikka ei valaistumista tapahtunutkaan.

 

Maailmassa on mieletön määrä toisen ihmisen ja sotien aiheuttamaa turhaa käsittämätöntä kärsimystä. Ihmiset ovat piruja ja enkeleitä toisilleen.

 

Arvostettu sotasankari kenraali meni saunaan, hän riisui sota-asunsa ja arvomerkit päältään pois. Alaston mies näytti aivan tavalliselta mitättömältä äijän käppyrältä lauteella.

 

Naurunalaiseksi tulemista valtaklikit pelkäävät enemmän kuin mitään muuta.

 

Mistä löytäisin sanansaattajan, jolla olisi todellinen ihmisen ääni ja sydämen rakkaus?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Haluan elää aivan tavallisen ihmisen ja kansalaisen elämää. En ole tullut tänne kenenkään komenneltavaksi ja ketään komentelemaan.

 

Maailma taikauskon vankina. Huomenna on perjantai ja 13 päivä. Pelottaa.

 

Kirjahyllyissä rivi toisensa jälkeen hengettömiä ja kuolleita kirjoja.

 

Hän katsoi taakseen pieniä jalanjälkiään eikä ollut tyytyväinen elämäänsä mitä oli tullut tehtyä ja miten elettyä. Mutta sitten hän lohdutti itseään: Vaikka pienet jäljet niin jäljet kuitenkin.

 

Maailmassa silmiä ja korvia kaikkialla enemmän kuin koskaan, silti ei elämän tarkoitus selviä.

 

Vältyt monelta harmilta ja ahdistukselta pitämällä suusi kiinni pikku hitlereiden ja stalien edessä, joita vilisee joka paikassa yhä. Toivotonta sakkia.

 

Kadulla vastaan tullut mies pysäytti uskonkiihko silmissä ja kysyi: - Oletko ajatellut kuolemaa? Voit vaikka huomenna kuolla. Vastasin: - Oletko ajatellut elämää, nythän on juuri elämän vuoro, ellet ole jo kuollut pystyyn? Mies häkeltyi ja paineli niskat kyyryssä kiireesti eteenpäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun vihdoin opin maailmalle ja itselle nauramaan, se helpotti kummasti elämääni.

 

Kun hyvät tappaa kaikki pahat pois tulee maailmasta hyvä.  

 

Minun kauhistuttaa elämän sattumanvaraisuus. Vahingossa lähdin alulle ilman tarkoitusta ja merkitystä ei toivottuna tapauksena.

 

Eikö suomalaisilla olisi jo aika tulla puusta alas?

 

Elämän ja kuoleman välissä tähyilen tähtiä. Kuinka ihmeellistä kuinka taivaallista tämä on mainio hetki.

 

Maailmankaikkeus on jatkuvan muutoksen alainen. Elämä on synkkiä ja lumoavia rakkaus tarinoita täynnä miljoonien vuosien ajalta.

 

Toiset menevät rohkeasti elämää päin, toiset pakenevat vauhkoina elämää ja luonnon sokeita voimia sinne tänne.

 

Vaikka pelkäisit kuollaksesi valitse rakkaus. Vaikka sydämesi räjähtäisi kappaleiksi valitse silti rakkaus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän lähti keskeltä ei mitään etsimään todellista elämää. Maailman kiertämisen jälkeen vuosikymmenien päästä hän palasi kotikonnuille kertomaan, ettei hän muuallakaan nähnyt sen kummempaa.

Raamattu on kymmenien kirjojen kokoelma, missä ylistetään Jumalan tekoja ja alistetaan ihmisiä nöyriksi yhden diktaattorijohtajan palvojiksi myyttien, satujen, tarujen ja legendojen keinoin ja helvettiin joutumisen uhkauksin.

 

Kenellä on valta se määrittelee sanojen merkityksen. Sinun sanojasi ei noteerata miksikään, jos olet tuntematon suuruus ilman valtaa.

 

Olenko syntynyt väärälle planeetalle väärään aikaan? Eikö täällä ole vieläkään opittu elämään ihmisiksi?

 

Ihminen luulee ja uskoo taivaan ja helvetin olevan jossakin toisella puolen rajaa. Ei usko omia silmiään että ne ovat alituisesti porsaspäässä läsnä.

 

Todellinen este maailman avautumiselle on rajoittuneisuus ja ahdas mieli.

 

Vihollinen on vaarallinen. Mutta ystävä se vasta vaarallinen on jos sitä ei osaa varoa.  

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiset ovat puoliksi henkiä ja puoliksi eläimiä, jokaisesta asuu hyviä ja pahoja henkiä.

 

Inisevissä sääskilaumoissa tuntureilla elämä sykkii ja riemuitsee. Linnuilla tarjolla yllin kyllin evästä.

 

Kuolleet ajatukset ja sanat haudan takaa huutelevat eläville miten elää. Mutta todellinen elämä ei suostu katsomaan taaksepäin.

 

Uskonnot ja kirkot ovat aikansa eläneiden kuolleiden henkien mätäpesäkkeitä.

 

Joka kerrankin elämässä havahtuu ja herää paluuta entiseen ei enää ole. Hän näkee maailman uusin silmin.

 

Suurin osa elää aivan tavallisia arkipäivää ilman ajatuksia ja mitään sen kummempia ihmettelyitä ja suuria elämyksiä. Elämä on jokaiselle niin pientä tai suurta millaiseksi hän sen itse kokee ja tuntee.

 

Elämän viettelyksistä suurin on rakkaus olipa se oikea tai väärä.

 

Kahden ikuisen pimeyden välillä minä olen väkevästi olemassa, valokeilassa. Koko maailmankaikkeuden silmien edessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Minun maailmani, minun huoneeni, minun ikkunani, kaikki silmieni edessä. Tuntuu aivan kuin en olisi ollut koskaan täältä poissa vaan aina täällä. Odotan jälleen uutta kesää ja sydämeni on onnea täynnä.

 

Maailma on mätä ja hullu vai olenko minä hullu? Näen ihmiskunnan riehuvan kuin eläimet tappamalla ja syömällä toisiaan.

 

Sankarihautoihin maan alle kätkettynä mieletön määrä kesken jäänyttä nuoruuden kukoistavaa elämää. Ristien paljoutta katsellessani sydäntäni vihloo ihmiskunnan hulluus. Millä oikeudella ihminen tappaa ja murhaa toisia?

 

Taivas ja helvetti eivät ole mikään paikka vaan mielentila korvien välissä.

 

Yön ja unien jälkeen jokainen päivä alkaa alusta uutena elämänä.

 

 

Ihmiselle tapahtuu hyviä ja pahoja asioita sekaisin. Kukaan ei vain tiedä miksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämällä on puolensa ja puolensa, taivaalla ja helvetillä puolensa ja puolensa. Samantekevää onko ihminen rikas vai köyhä. Pääasia miten hän osaa elää.

 

Jokaiselle seksiä kykyjensä ja tarpeensa mukaan, myös rakkautta ja suuria tunteita.

 

Jos ihmiselle ei oma hyväksyminen riitä hän ei osaa ottaa vastaan muiltakaan sitä. Hän on tuuliajolla.

 

Mieli harhaili siellä täällä pilvien päällä. Iltalenkille lähtiessä piti pakottaa itseni takaisin ympäröivään todellisuuteen ja pukeutua  kylmää viimaa vastaan lämpimästi.

 

Täällä yksinäisellä planeetalla matojen ja ökötöiden keskellä meillä on kaikkien yhteinen elämä ja koti.

 

Jokainen tarvitsee maan jonka päällä kulkea ja elää niin kuin linnutkin pesimäpaikkansa.

 

Rakastan elämänmakuisia ajatuksia ja sanoja. Maailmanlopun saarnaajia pelkään. Nautin täysin siemauksin elämän lahjasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen elämässä kiinni kynsin hampain viime metreille asti niin kuin kuka tahansa elävä olento ötököistä suurimpaan.

 

Tällä menolla hillitön kiima johtaa maailman tuhoon. Ihmiskunta lisääntyy kuin rottalauma ja edessä on ennennäkemätön katastrofi.

 

 

Olenko oikealla vai väärällä tiellä? Minua ei kiinnosta kumpikaan tie. Etsin polkua elämän salattuja lähteitä kohti.

 

Kirjastoissa asuu ihmiskunnan historia ja pitkä muisti tarinoineen. Kalasta on lähdetty liikkeelle ja nyt ollaan tässä.

 

Ehkäpä sadantuhannen vuoden päästä on apinaihmisestä kehittynyt ja kasvanut todellinen elämää kunnioittava Ihminen.

 

Aivan tavallisen naimisen kautta tähän maailmaan synnytään ja ilmestytään.

 

Kuka räjäytti 15 miljardia vuotta sitten maailmankaikkeudessa suuren pommin?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mistä ihmeestä joku sai aineen siihen alkuräjähdykseen? Oliko ennen alkua jotakin olemassa?  No, eipä sillä ole merkitystä mitä uskon ja oli se niin tai näin.

 

Miten luotettavaa kaikkina aikoina onkaan ihmisen oikea varma usko ja tieto?

 

Muutama vuosisata sitten vielä uskottiin varmasti maan olevan litteä pannukakku ja koko tähtitaivaan keskipiste. Sitten huomattiin yllättäen maan kiertävän aurinkoa eikä päinvastoin.

 

Nyt pienen pieni kivinen maa planeetta seilaa pimeässä avaruudessa Linnunradan reunalla matkalla jonnekin. Kukaan ei tiedä minne?

 

Ei elämää kannata elää hampaat irvissä. Jos joku väen väkisin kuitenkin haluaa synkistellä pimeissä loukoissa ja itkeä kädet ristissä olemisen kurjuutta. Elämä sallii senkin. Siitä vaan.

 

Miltä tuntuu olla ei kukaan? Olla näkymätön. Kukaan ei välitä tietää olenko olemassa vai en.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mieletön määrä maailman väärin ymmärtämistä, väärin tuntemista, väärin sairastamista ja lääkitystä. Vääriä ahdistuksia ja kärsimyksiä, vääriä pelkoja ja rakkauksia.

 

Minkä ihminen todeksi uskoo se on hänelle totta ja sen yli ei kävellä. Oli vastassa vaikka koko maailma.

 

Kristinuskon rappio ja vitsaus leijuu kuin aave Euroopan ja koko maailman yllä.

 

Mistä nousee kaipaus ja elämä? Maasta nousee kaipaus ja elämä. Minä tahdon lentää tähtiin.

 

Olen ajan kyydissä. Se tapahtuu mikä tapahtuu olenpa minä eksyksissä tai hukassa tai oikealla tiellä.  

 

Eipä tässä elämässä ole sen kummempaa kun vaan hengittelen menemään. Toisinaan kyllä vähän hengästyttää maailman meno.

 

Ihmisen ei pidä lähteä arvailemaan, mitä on rajan takana. Tietämättömillä mielikuvilla pilaa vain tämän ihmeellisen elämän tässä hetkessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämään opitaan vain elämällä, näyttelemään näyttelemällä, teeskentelemään teeskentelemällä, valehtelemaan valehtelemalla, rakastamaan rakastamalla, luottamaan luottamalla, auttamaan toista ihmistä auttamalla. Näin yksinkertaista elämä on.

 

Olen tässä maailmankaikkeuden suurella näyttämöllä, tarkemmin Linnunradan galaksin reunan aurinkokunnassa. Tarkemmin Tellukseksi nimetyllä maapallolla, pohjoisessa Napapiirillä Kemijoen rannalla tuijottelemassa virran ja Ounasvaaran yli auringon nousua.

 

Mikä on joka lajilla yhdellä sanalla kuvattuna elämän idea? Selviytyä eteenpäin.

 

Hyvä ja paha ovat jokaisessa ihmisessä läsnä riippumatta oli hän nuori tai vanha.

 

Ihmiskunta elää yhä sokeaa keskiaikaa. Päät täynnä tyhjänpäiväistä tietosilppua ja harva tietää missä mennään.

 

Valtiovallat pienimmästä suurimpaan rikollisella lainsäädännöllä ja mielivallalla terrorisoivat omia kansalaisiaan ja teloittamisen uhalla pakottavat sotiin ja teurastamaan toisten kansojen tavallisia ihmisiä.  

 

 

 

 

 

 

 

 

Älä pelkää. Tämä maailmankaikkeus ole ei ensimmäinen eikä viimeinen.

Muistatko aikaa kun yhdessä pilvissä lennettiin?

 

Kuolemaa ei ole kukaan nähnyt, vaikka se keikkuu jokaisen olkapäällä.

 

Jos Kristus olisi hirtetty ihmisen kaulassa roikkuisi hirttoköysi.

 

Vaikka suomen kielessä on 200.000 sanaa en löydä oikeaa sanaa tälle tunteelle. Vastassa outo maailma.

 

Olen enää vain puoleksi hengissä.

 

Ihminen asuu kielessä ja kuihtuu ja rapistuu sen mukana.

 

Tietämättömyys ja valheet ovat edelleen ihmiskunnan pahimpia vihollisia.

 

Jos poistetaan maailmasta uskomukset ja harhat, sodat ja pahat unet, rakkauden odotukset ja pettymykset, kiire ja työ, mitä jää jäljelle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanani eivät katoa, vaikka minä katoan.

 

Sanojen avulla avaan uusia tuntemattomia maailmoita. Uusia outoja ajatuksia.

 

Kirkko yhtä väärin ymmärrystä taivaan ja helvetin välissä.

 

Kenellä valta sillä halussa myös sanojen merkitys.

 

Jokainen laulakoon omalla äänellään. Kyllä maailmaan ääntä

mahtuu.

 

               

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                       

 

                         

 

   

 

 

                                         Kuplasta kuplaan

                                                                                                                 

 

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

           

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen on omalla tavallaan outo lintu.

 

Toisille ja itselle vieras.

 

Etsin itseäni.

 

Epäilen ettei minulla ole mitään todellista sanottavaa.

 

Niin kuin ei muillakaan.

 

Haen sanojen yksinkertaista kauneutta.

 

Maailma kukkii sanoissa.

 

Täällä vilisee varjoihmisiä ja valejumalia.

 

Mutta pirut ovat aitoja ja oikeita.

 

Huumorin tajuttomat ihmiset tappavat elämä ilon.

 

Rakkaudessa ohikiitävä hetki ja ikuisuus läsnä.

 

Olen ylimaallisten tunteiden alkulähteillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kotona omassa kehossa vaikka katto vuotaisi.

 

Miksi opettaa naisia vihaamaan omaa vartaloaan?

 

Korjaamaan sitä koska se ei ikinä kelpaa.

 

Kaikilla tulisi olla tilaa olla olemassa.

 

Ilman painostusta tai syrjintää.

 

Ilman uskonnon valejumalien terroria.

 

Syyllisyyden tunnetta.

 

Monien silmissä maailma on liian surkea paikka ikuiselle elämälle.

 

Ihmiskunta sellaisena kuin se nyt on tulee katoamaan.

 

Vain hullu toivoo jälleen syntymistä tai ikuista elämää.

 

Riehaantuneet revontulet piristävät illan kulua.

 

Maailma on pirstoutunut palasiksi.

 

En usko muuhun kuin mitä näen mikä on.  

 

 

 

 

 

 

 

 

En voi ymmärtää luonnon mieletöntä tuhlausta.

 

Kovuutta ja raakuutta.

 

Miehen yhdessä siemensyöksyssä tuhoutuu kolmesataa miljoonaa siittiösolua.

 

Niin harvat ja valitut pääsevät maaliinsa.

 

Miksi kaikki kaunis tapetaan ja tuhotaan?

 

Heikompia tappamalla ja kiduttamalla.

 

Muka demokratiaa valekaapuun piiloutuneena.

 

Joka puolella vilisee uskottavan tuntuista valehtelua.

 

Jälleen saalistetaan ihmisiä kommunismin ja fasismin jalanjäljille.

 

Eivätkö nämä höyrypäät ikinä opi mistään mitään?

 

Veristen aatteiden tiellä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä puhun koko ihmiskunnan suulla.

 

Tuntemattomat jumalat ja henget riehuvat täällä.

 

Olen sytyttänyt soihtuni tunturin laelle poroille ja riekoille.

 

Olen rakastunut sinuun ja minua painaa suru.

 

Sinä et halua minua.

 

Olen matkalla en mihinkään.

 

Silti elän aikani minkä elän.

 

Kuulin tunturipuron laulavan.

 

Huomasin purossa polskivan tammukoita.

 

Paistoin nuotiossa makoisan tammukka aterian.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erottaa oikea väärästä vaatii kokenutta silmää.

 

Joka kepillä on kaksi päätä.

 

Elämän erehdykset korvataan uusilla erehdyksillä.

 

Oikea usko tekee ihmisen sokeaksi.

 

Minulle riittää yksinkertainen rauhallinen elämä.

 

Luulitko minua poroksi?

 

Luulitko minua riekoksi?

 

Luulitko minua kotkaksi?

 

Vesi kielellä maistelen poron sydäntä ja lihaa.

 

Edessä on päivän matka yli tunturin.

 

Porojen erotusaidalla minä ryystän verta.

 

Paistan kampsuja verestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On kiire, on kiire.

 

Elämä ei odota.

 

Kaikkea vanhaa vaalitaan kuolleiden luilla.

 

Kuluneilla fraaseilla, näivettyneillä sanoilla ja ajatuksilla.

 

Monia ympäröi pelkästään alaston raaka todellisuus.

 

Maailma välillä itkettää ja välillä naurattaa.

 

Elämä on iloa ja tuskaa.  

 

Joka päivä uusi päivä edessä.

 

Iloitsen olemassaolostani.

 

Varaudun arvaamattomiin sattumiin.

 

Aika rientää. Kaikki muuttuu.

 

Mikään ei pysy paikallaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylisanoilla ja alisanoilla outona lintuna elämän läpi.

 

Telkkaria katsellessani näen maailman liukuvan ohi.

 

Pyhiä puita, pyhiä kiviä, pyhiä vuoria.

 

Ihmisen henki on ainutkertainen ja pyhä.

 

Pyhää valtaa ei ole.

 

Mutta raakaa mielivaltaa on.

 

Vallan käsikakkara sotaoikeus teloitutti armotta pelkoon sairastuneita oman maan kansalaisia.

 

Palautti hyväntahtoisesti puolisolle ammutun rakkaan miehensä arkussa varoituksella: - Ei saa avata.

 

Naisen joutui jatkamaan elämäänsä orpojen pienten lastensa kanssa ylikäymätön murhe mielessä.

 

Sankarivainajia käytetään yhä uudelleen ja uudelleen hyväksi nostattamaan isänmaallisia tunteita ja sotahenkeä.

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiset rakastavat koiria enemmän kuin toisia ihmisiä.

 

Silitä minua, rutista minua.

Ota syliin. Minussa asuu lapsi.

 

Minä huudan hulluna rakkautesi perään.

 

Pitkä matka nollasta ihmiseksi.

 

Pystytkö rakastamaan takertumatta minuun?

 

Muistot eivät jätä rauhaan.

 

Häät jätettiin pitämättä.

 

Yhteisestä hautapaikasta luovuttiin.

 

Kuvittelen ja unelmoin mahdottomia.

 

Saatana kätkeytyy Jumalaksi ja Jumala piruksi.

 

Rauhan mieheksi julistautunut Kristus tapettiin kiduttamalla.

 

Helvetti on läpi vuorokauden auki kaikille.

 

Natsien ja kommunistien jälkeläisiä vilisee joka puolella.

 

Kyttäämässä uutta tulemista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtiot varjelevat lippujaan pyhinä.

 

Lippujen perässä marssitaan ja kuollaan.

 

Valtion propaganda ja valeet ovat pysyviä.

 

Ammattitautina tyhmyys kukoistaa.

 

Tänne tullaan ilman passia vain kohdun kautta.

 

Niin yksinkertaista se on.

 

Ennen minua oli ja jälkeeni jää varmuudella elämää.

 

En ole koskaan ymmärtänyt elämästä mitään.

 

Silti olen elänyt aivan tavallista normaalia elämää.

 

Onneksi en tiedä maailman monista hirveyksistä mitään.

 

Jokaisessa sodassa ovat kaikki häviäjiä.

 

Kärsimyksiä ei voi sanoilla kuvata.

 

Valtiovallan julmuuksia ja rikollisia sotia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ryöstösotia sotia riehuu kaikkialla.

 

Kansat ja ihmiset ovat röyhkeitä lurjuksia toisia kohtaan.

 

Luonto on sokea ja rankka elinympäristö monille eläinlajeille.

 

Vaalit ovat yksi tapa haalia petollista valtaa toisten kustannuksella.

 

Tyhjillä lupauksilla ja puheilla.

 

Opettele päästämään irti.

 

Kirjoita tärkeä kirja itselle.

 

Kirja odottaa lukijaansa ja ymmärtäjää vaikka sata vuotta.

 

Päässä suhisee hämmennys mitä täällä tapahtuu?

 

Rehellinen valehtelija tarvitsee oikeaa tietoa.

 

Uskollisia kuulijoita.

 

Oikeaa tietoa ja tietämättömyyttä hallitseva saa kansan puolelleen.

 

Ihmisoikeudet ovat tiedossa mutta kukaan ei niitä noudata.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisella sydämellä on salaiset surunsa ja ilonsa.

 

Olen ohikulkija pienellä planeetalla.

 

Linnunradan peräkylässä.

 

Ajelehdin kuplasta toiseen.

 

Ajatteleeko ja ohjaako minua joku vieras henki?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                              Rivien välissä riittejä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Outoja varjoja ja aaveita maailman yllä.  

 

Ihmiset harvoin myöntävät virheitään.

 

Aina vika on jossakin toisaalla.

 

Valta tekee ihmisestä sokean.

 

Ihmiskunta on ajautumassa tyhjän päälle.

 

Maailmankaikkeudella on salattu tarkoitus.

 

Ihmisen asuttama planeetta pölyhiukkanen.

 

Ihmiset pöyhkeilevät täällä.

 

Kuvittelevat olevansa korvaamattomia.

 

Hetken päästä kenestäkään ei kuulu enää

koskaan mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiselämä on täynnä huutoa ja vimmaa

vailla tarkoitusta ja merkitystä.

Maailmankaikkeuden suurella näyttämöllä ei kenelläkään

ole sen kummempaa roolia.

 

Ihmisille tapahtuu selittämättömiä kauheita asioita.

 

Eivätkä mielikuvituksen jumalat voi ihmistä pelastaa.

 

Kärsimyksiä lievittää.

 

Ei ole onnellista eikä onnetonta loppua.

 

Kukaan ei osaa selittää miksi olemme täällä?

 

Siinä on ihmettelemistä kerrakseen.

 

Ihminen kierii ahdistuksen kourissa.

 

Ennen jumalat antoivat elämälle tarkoituksen

ja merkityksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miksi ihmisen elämällä tulisi olla jokin tarkoitus?

 

Oli niin tai näin, hyvä niin.

 

Tarkoituksettomuus ja tyhjyys avaa uusia ovia.

 

Luoda uusia vapauksia ihmisenä olemiselle.

 

Luoda itse omalle elämälleen tarkoitus ja merkitys.

 

Ilman että on sidottu määrättyyn rooliin.

 

Ihminen voi tehdä ja luoda mitä haluaa.

 

Ihmisen elämää rajoittaa oma tietämättömyys.

 

Neuvottomuus.

 

Ylistetty olkoon hyppäys todelliseen

vapauteen.

 

Hyvän ja pahan ulkopuolelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihminen voi luoda paratiisin tai helvetin maan

päälle.

Uuden rakastavan ihmisen.

 

Lumoavan taiteen ja kulttuurin.

 

Elämän kauneuden.

 

Oman näköisen merkityksellisen elämän.

 

Minä huusin, itkin, vapisin ilosta

ihmeellisen elämän edessä.

 

Minä olen olemassa.

 

Maailmankaikkeuden tyhjyyden keskellä.

 

Minä olen.

 

Jokaisen elämäntarina kätkeytyy ohikiitävään

hetkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aloitan uuden päivän valoisin mielin.

 

Herään ja käyn vessassa.

 

Sytytän keittiöön valon.

 

Kiehautan kahvit ja kaurapuuron, panen mustikoita sekaan.

 

Herätän lapset, huolehdin kouluun.

 

Ajan polkupyörällä töihin.

 

Päivä on täynnä menemistä ja meininkiä, ajatuksia

ja tunteita.

 

Eikö päivässä ole tarpeeksi tarkoitusta?

 

Niin paljon kuin kantaa jaksaa.

 

Itse kukin voi elää täysillä jos niin tahtoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen voi juuttua synkistelemään ja ruikuttamaan

omaan mitättömyyteensä.

Maailma ja sanat ovat täynnä tyhjien mielikuvien

perässä juoksemista.

 

Eksyksissä.

 

Onni juoksi minut kiinni ja huusi hyppää kyytiin

syliin.

 

Itkin ilosta.

 

Höyrypäisiä sanoja vastassa joka nurkan takana.

 

Pelottaa.

 

On mentävä vain rohkeasti eteenpäin.

 

Tännekö sanat raahasivat minut oudoille tuntureille?

 

Sanojen valta on koetuksella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Väärät sanat eksyttävät ihmisiä.

 

Sanat kantavat maailman taakkaa.

 

Kärsimyksiä.

 

Hirveyksiä.

 

Häpeällisten sanojen edessä ihminen on suojaton.

 

Haavoittuvainen.

 

Rehellisille sanoille ei löydy yösijaa.

 

Jotkut sanat saavat ihmiset hyvälle tuulelle.

 

Nauramaan.

 

Jokaisella on puhevapaus kunhan ei sano mitään

merkittävää.

 

Potkut saaneet sanat etsivät orpoina yösijaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pohdin sanoilla oikeaa ja väärää.

 

Sanat lähtevät etsimään onnea.

 

Vapauden sanoja kaivattuja vieraita.

 

Varjot pitenevät ilta pimenee.

 

Sanat hyvästelevät minut haikein mielin.

 

Kapinalliset sanat änkesivät iholle.

 

Sanat astuivat varpailleni.

 

Tarkoittivat muka hyvää.

 

Tyhjiä sana-aaveita Euroopan yllä.

 

Olen elävien intohimoisten sanojen puolella.

 

Se on elämää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunhan kansa säilyy, säilyy elämäkin.

 

Sitkeä elämä.

 

Elämä on ristiriitainen paradoksi.

 

Outojen henkien ja sanojen mahti.

 

Tämä planeetta pysyy radallaan, minä en.

 

Henki etsii oikeaa kotia.

 

Luonto ei ole hyvä eikä paha.

 

Elämä toistaa loputtomasti itseään.

 

Iho rajaa maailman.

 

Nahkapussi luo turvallisen kodin.

 

Rahalla on taivaallinen voima.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä setvin menneitä vuosia.

 

Olisiko toisenlainen valinta ollut onnellisempi tie?

 

Sattuman armoilla.

 

Huima matka maailman läpi.

 

Typerien sotien ja tappajien seurassa.

 

Ihminen kutistuu voiman edessä.

 

Olen ampiaisten piirittämä.

 

Mieli kääntyilee kuin tuuliviiri.

 

Sytytän piisiin lämmittävän tulen.  

 

On hyvä olla hetki ilman ajatuksia ja sanoja.

 

Kurkotan kohti olemisen merkitystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yritin kantaa koko maailman taakkoja.

 

Sorruin niiden alle.

 

En halua tietää maailman julmuuksista mitään.

 

Maailma on täynnä kykenemättömiä ihmisiä rakastamaan,

kokemaan tunteita.

 

Idiootit matkivat toisiaan.

 

En kestä kylmää tunteetonta katsetta.

 

Tunteet ovat pinnassa, hän ajattelee niin samalla tavalla.

 

Se on rakkauden merkki.

 

Toivon että maailmassa löytyisi enemmän tilaa naurulle

ja ilolle.

 

Ei maailmaa kannata ottaa niin kuoleman vakavasti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oleellista on miltä ihmisestä itsestä tuntuu.

 

Itsensä huijaaminen ja lohduttaminen on

taitolaji.

 

Koiran ulkoiluttaminen kolmesti päivässä

auttaa suruun ensi hätään.

 

Raivoaminen, huutaminen, itkeminen

lattialla käppyrässä ulvominen.

 

Kaikki ne ovat selviytymiskeinoja.

 

Tuskan tunteet voi myös pakastaa.

 

Minussa raivoaa mustasukkaisuutta, katkeruutta,

kateutta, kostoa.

 

Erosurussani en kyennyt syömään ja nukkumaan.

 

Oli kova paikka säilyykö järki päässä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maailma pursuaa liikaväestöä.

 

Jos hankit lapsia tuhoat maapallon.

 

Teet väärin.

 

Mutta asialla on toinenkin puoli.

 

Jos lapsien tulo loppuu

maapallo autioituu sadassa vuodessa.

 

Ilman lapsia ei ihmisellä ole tulevaisuutta.

 

Toivottavasti maailmassa on aidolle ilolle

ja hymylle tilaa.

 

Nuorena mietin liikaa mitä muut minusta ajattelevat.

 

Nyt minulle on samantekevää mitä maailma minusta

ajattelee vai ajatteleeko yhtään mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hurmaannun naisista joilla on läsnä olemisen

kyky.

Yhtymisen ja taivaallisen hurmion vaisto ja taito.

 

Oi, kuinka elämä säteilee.

 

Minä syleilen häntä kukkien niityllä, taivaan valopilvet

kiitävät.

 

Helvetti on hetkeksi väistynyt.

 

Maailma ja elämä valaistuvat.

 

Kuulen pulinaa, seinä vastassa, ovi kiinni.

 

Nuorilla on oma maailmansa.

 

Olen pois purjehtiva pilvi taivaanrannalla.

 

Vuodet ja nimet katoavat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olin vaikean valinnan edessä.

 

Annanko sen tapahtua taivaallisen nautinnon

hurmion tulla.

 

Se on maailman luonnollisin hetki.

 

Kohtuuton kasvatustaakka pariksi kymmeneksi vuodeksi.

 

Yhden illan jutusta.

 

Suhteetonta.

 

Kuinka vähästä kaikki on kiinni.

 

Poden huonoa omaatuntoa, minusta ei ole isäksi.

 

Olen pelkuri, myönnän sen pitkin hampain.

 

Kullakin on omat heikkoutensa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voittaako maailmassa typeryys ja hulluus?

 

Mistä ihmiset saavat syyn ja voiman elää?

 

Listaan hyvän olon aiheita.

 

Minua ei kiusaa vaikka kukaan ei lue näitä

ajatuksiani.

 

Se on heidän menetyksensä.

 

Olla katsomatta  maailmaa uusin silmin.

 

Uskoa vai silmät ummessa valeuutisia.

 

Harhaan johtavaa mainontaa.

 

Älä syyllistä ja pakota itseäsi mihinkään.

 

Älä laihduta, älä lihota itseäsi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ole rauhassa aivan tavallinen.

 

Älä paljasta typeryksille itseäsi

säästyt paljolta.

 

Ovatko ihmiset jumalten sanansaattajia?

 

Vai suuria teeskentelijöitä ja huijareita?

 

Valehtelin itselleni vuosia kuinka onnellinen olin.

 

Vaikka olin ahdistunut, onneton ja kärsin.

 

Vietän kaksoiselämää salassa.

 

Sanat ovat onttoja tyhjiä kuoria.

 

Ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia laumasieluja.

 

Uskon ja uskomusten orjia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toiset pakenevat aaveita.

 

Toiset yksinäisyyttä ja tyhjyyttä.

 

Toiset tuntevat eksyneensä väärälle planeetalle.

 

Toiset etsivät taivaan valtakuntaa.

 

Toiset pelkäävät helvetin kauhuja.

 

Toisilla ei elämästä hajuakaan.

 

Jumalat ja pirut tappelevat pään sisällä.

 

Kenen joukossa seisot kenen puolella olet?

 

Varjomaailmasta kukin etsii ulospääsyä.

 

Minä vain pähkäilen selitän mitä elämä

voisi olla?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikkialla ihmiset elävät väärin.

 

Kärsivät vatsavaivoista.

 

Naivat vääriä naisia ja miehiä.

 

Elävät viheliäistä elämää unelmiensa kanssa.

 

Odottivat suurta rakkautta, turhaan.

 

Anna ajatusten ja sanojen lentää.

 

Niin löydät itsesi vaikka kuusta.

 

Maailmankaikkeuden peräkylästä.

 

Tai et mistään.

 

Taivas lellii sinua, olet erityinen.

 

Olet merkittävä, ainutlaatuinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonto panee jokaisen ruumiin atomit uusiokäyttöön

 joko enkeliksi tai kissaksi.

Jokainen on merkityksetön ja samalla merkittävä.

 

Kävelevä ristiriita.

 

Jokainen elää omassa kuplassaan.

 

Vale elämää.

 

En minä valinnut tätä elämää.

 

Se vain sattui kohdalle sattuman oikusta.

 

Joka maa on valmis lähettämään nuorukaisia

kuolemaan sotaan.

 

Roistovaltioita joka puolella maailmaa.

 

Satuin syntymään aikaan ettei minua tapettu

sankarihautaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksikään kansakunta ja valtio eivät ole selvinneet

puhtain paperein.

Ovat tehneet rikollisia ja roistomaisia tekoja.

 

Täällä minä tappajien porukassa.

 

Hyvällä onnella selviän hengissä satavuotiaaksi.

 

Avaan sinulle oven.

 

Mutta en voi varjella sinua.

 

Täällä pätee vahvemman laki.

 

Mutta ihminen on sitkeä eläinlaji.

 

Rottien luokkaa pimeissä koloissa.

 

Pysytellä hengissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Autuaita ovat rauhantekijät.

 

He saavat periä rauniot ja poltetun maan.  

 

Aloittaa elämisen aina alusta toiveikkain mielin.

 

Odottaa Jumalalta varjelusta apua turhaan.

 

Ihmisen elämä on silmänräpäys.

 

Niin kuin sääski tunturissa.

 

On, on, ei, ei.

 

Olemattomuuden ja olevan välissä heiluu miekka

pään päällä.

 

Kun parkaisen samalla on huutamalla huudettava ei, ei.

 

Nyt olen täällä maan päällä elämän soihdun kantajana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minua vaivaa mikä on totta mikä ei?

 

Miksi mitalilla on aina kaksi puolta?

 

Elämä sammuu kuin kynttilän liekki.

 

Mitä täällä maan päällä on tekeillä?

 

Voisiko tänne rakentaa paratiisin?

 

Ilman piruja?

 

Keltaisten kukkien kenttä joen rannassa hehkuu.

 

Lehmiä niityllä, levollisina märehtivät.

 

Ovat täynnä maailmaa.

 

Levollisuutta.

 

Älä usko että maailma on läpeensä paha.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                             

Valtaosa maailman ihmisistä ovat hyviä.

 

Rakkautta kaipaavia ihmisiä.

 

Iloisia sovussa eläjiä rauhan lähettiläitä.

 

Ihmislaji on vasta elämänsä aamussa.

 

Vasta ilmestynyt valittu kutsuttu kansa.

 

Toivoa herättävä eläin eläinten joukossa.

 

Suunnannäyttäjä.

 

Että kaikki elävät saisivat oman osansa.

 

Elämän juhlasta.

 

Uudet sukupolvet ilmestyvät elämän

suurelle näyttämölle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olemattomuudesta tulleet.

 

Olemattomuuteen palaavat.

 

Tärkeintä on mitä tapahtuu välissä.

 

Kumpi on tärkeämpi ruumis

vai henki?

 

Ruumis mätänee ilman henkeä.

 

Henki tarvitsee asuinsijaksi ruumiin.

 

Toinen ei pärjää ilman toista.

 

Ruumiin syvyydestä minä huudan.

 

Minä täällä.

 

Sydämeni sykkii.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka kerrankin todella herää paluuta ei ole.

 

Mitä runous ja taide ovat ilman ihon ikävää

ja kaipausta?

 

Iho on kiintymyksen, rakkauden, eroottisten

tunteiden vastaanottajaa?

 

Kokija.

 

Iho on hellyyden mittaria minälle.

 

Iho suojelee henkeä.

 

Iho rekisteröi kipua, lämpöä, kylmyyttä.

 

Iho tunnistaa hyvän ja pahan.

 

Iho nauttii ja iloitsee hellästä hyväilystä.

 

Kärsii joutuessaan törmäyskurssille maailman kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aivot ovat tajun, tietoisuuden, järjen, hengen

komentokeskus.

Ruumiin rappeuduttua asuinkelvottomaksi

henki joutuu pakenemaan.

 

Maailmankaikkeus avautuu ulos ja sisälle päin.

 

Ikuisen ikävän ja rakkauden janon

läpäisemänä.

 

Kaikella on aikansa.

 

Tämän taivaan alla.

 

Elämä on kautta aikojen pitänyt puolensa.

 

Ehtinyt kokea monta ilmastokatastrofia.

 

Ihmisellä ei mitään hätää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Haa, minä sieppaan arvaamatta

sydämesi.

Olen seurannut sinua sillä silmällä.

 

Olet minun makuuni.

 

Tainnutan mielesi.

 

Makaan kanssasi.

 

Hellästi panen sinut tiineeksi.

 

Niin on maailmaan aina tehty uusia lapsia.

 

Vanha sukupolvi kaatuu hautaan.

 

Elämä on sitkeä ilmiö, ei häviä mullistusten edessä.

 

Ihminen pärjää pohjoisnavan jäätikölläkin.

 

Saharan kuumalla aavikolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monet ovat nähneet kuoleman

ihan vierestä.

Eivät silti tiedä mitä se on.

 

Monet ovat nähneet syntymän

ihan viereltä.

 

Eivät silti tiedä mitä se on.

 

Arvoitus ei ratkea.

 

Miksi olet juuri sinä olemassa?

 

Olet kävelevä ristiriita eläin.

 

Paradoksien paradoksi..

 

Lempeä ja julma.

 

Et osaa kuunnella ihmisen hätää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä ja kuolema ovat läheisiä kaveruksia

joka päivä.

Jokaiselle on tuttu elämän pituinen kuoleminen.

 

Elämän päättymisen jälkeen kuolema katoaa

jäljettömiin.

 

Kuolemaa ei ole.

 

Hautausmaalla ei kuolemaa ole.

 

Jokainen hyppiköön omaksi ilokseen.

 

Huutakoon Jumalaa Perkelettä avukseen.

 

Laulakoon omaa virttä.

 

Painikoon ja tapelkoon omien pirujensa kanssa.

 

Kullakin on omat murheensa ja ilonsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Herättyäni muistelen millainen se yhteinen

uni oli.

Lensin kanssasi pilvissä.

 

Näimme aamunkoiton kajahtavan.

 

Itkimme ilosta.

 

Mahdatko olla vielä hengissä?

 

En vuosiin ole kuullut sinusta pihaustakaan.

 

Joka päivä muistan sinua.

 

Lämmintä syliäsi ikuisuuden takaa.

 

Annetaan ihmisten uskoa hyvään maailmaan.

 

Eksyn metsään, kysyn puulta kaatolupaa

tulta varten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onko totta että tunturi on henkiä täynnä?

 

Pienet sanat eivät merkitse mitään.

 

Suuret sanat eivät merkitse mitään.

 

Kuuntelen tuulen huminaa, kohinaa.

 

Taivaalle on syntynyt uusi tähti.

 

Kuulkaa, laitokselta kuului ensi parkaisu.

 

Tyttövauva haukotteli, nukahti.

 

Uusi tähti on syntynyt keskelle ei mitään.

 

Nuku, nuku, nuku rauhassa piisissä palaa

lämmin tuli.

 

Sytytin tunturin ylle revontulet sinun

elämäsi kunniaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saavuit sekasortoineen maailmaan.

 

Mutta eiköhän tästä selvitä henkien suojeluksessa.

 

Vapisen ilosta, olen niin innoissani.

 

Linnut laulakoon ylistystä.

 

Kurkottelen kohti pilviä vasemmalla kädelläni

raavin takapuoltani.

 

Olenko minä tyhjänpuhuja?

 

Olen tolkun ihminen.

 

Toisena hetkenä minua ahdistaa musta aukko.

 

Elän valossa mieluummin.

 

Olen valonlapsi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanoissa liekehtii rakkaus.

 

Ihminen menee yllättävän pienestä rikki.

 

Usko tuhoaa ja pelastaa.

 

Maailma on täynnä epämääräisiä vinksahtaneita ihmisiä.

 

Susia, karhuja, jäniksiä, hiiriä, ötököitä.

 

On tervettä ja pelottavaa uskoa.

 

Moni lapsi perii vanhemmiltaan mustavalkoisen

maailmankuvan.

 

Siitä on vaikea päästä irti.

 

Ehdoton yksisilmäisyys on vaarallista itselle ja toisille.

 

Juorut ja valeuutiset leviävät nopeammin kuin

oikeat uutiset.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonnossa kaikki syövät toisiaan

pysyäkseen hengissä.

Elämä ja kuolema yhdessä elämän tiellä.

 

Sota tekee rumaa jälkeä, toisilta vie yläraajan

toisilta alaraajan.

 

Toisilta ainoan hengen.

 

Kaikki selitykset vapaudesta ja isänmaasta

ovat valheita.

 

Hyvin käytetyn elämän jälkeen on hyvä rauhallisin

mielin nukkua pois.

 

Nuorena kaikki ovat unelmia täynnä avoimen

elämän edessä.

 

Minä löysin ja valitsin oman tieni ja kuljin sitä.

 

En pelännyt ongelmia ja esteitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen valmis taistelemaan oikeuksistani.

 

Vaikka koko maailma on vastassa.

 

Tie oli yksinäinen ja tyhjyyden taakka raskas

kantaa.

 

Kukaan ei osannut minua lohduttaa.

 

Eikö minulla ole taitoa elää?

 

Elämä on taitolaji.

 

Ihmiset iskevät päätänsä tyhjään seinään.

 

Niin on jos siltä näyttää, sanoi presidentti.

 

Milloin miltäkin.

 

Maailma on mielikuvituksen tarinavarasto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mielikuvituksen jumalat elävät aikansa ja kadottavat

merkityksensä.

Tilalle syntyy uusia jumalia, nekin katoavat aikanaan

jäljettömiin.

 

Elämä saa merkityksensä ihmisten yhteisistä

tarinoista.

 

Kansakunnan uskomuksista, myyteistä ja mielikuvista.

 

Kun ihmiset lakkaavat uskomasta valtaan se katoaa

hetkessä.

 

Valtakoplat menettävät petollisen valtansa.

 

Ihmisten on syytä pelätä eniten omaa itseään.

 

Historiallisia totuuksia ei ole.

 

Historia on täynnä mielikuvia ja tarinoita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Odotin  rakkauden kaupunkia.

 

En pikkusieluisia uskomusten ja uskon orjia.

 

Omahyväisten teeskentelijöiden laumassa itkin

ja vapisin kuin lapsi.

 

Kuulin pilvistä äänen tämä on kaikista tunnetuista

maailmoista sittenkin paras.

 

Täällä elävät voivat syödä toisiaan tyytyväisenä

ja onnellisena.

 

Kunnes tulevat itse syödyksi.

 

Minulla ei ole mitään ajateltavaa ja sanottavaa.

 

Olen tarpeeton tyhjä henki.

 

Ihminen on alakuloinen surumielinen eläin.

 

Ihminen ei koe tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonto ei ole hyvä eikä paha.

 

Se on vain kehys elämälle.

 

Elävien on mukauduttava luonnon olosuhteisiin

selviytyäkseen.

 

Keksittävä keinoja ettei palellu.

 

Varottava ettei putoa jäihin ja huku.

 

Luonto ei vihaa eikä rakasta sen kummemmin ketään.

 

Se vain on jokineen, järvineen, tuntureineen sinisen

taivaan alla.

 

Yritän ymmärtää maailmaa ja elämää.

 

Enkä kuitenkaan ymmärrä.

 

Olen miljardien bakteerien ja virusten piirittämä

käsittämätön henki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukaan ei näytä ohjaavan maan ja taivaan kulkua.

 

Sattuman varassako tämä kaikki pyörii?

 

Kaikkiko täällä ovat sattuman lapsia?

 

Oudossa maassa.

 

Käsittämätön typerä usko omituisella tavalla

lumoaa.

 

Olenko minä ihminen vai joku kummitus aave?

 

Miksi kuolleita nimitetään kuolleiksi?

 

Vaikka ei ole mitään tietoa.

 

Hehän voivat elää täyttä päätä toisessa todellisuudessa.

 

Perille päässeenä onnellisena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen puoleksi elossa ja kuollut.

 

Ei tästä kannata tehdä numeroa.

 

En muista viime vuoden puheista sanaakaan.

 

En päivien kuluista.

 

Aivan kuin en olisi ollut olemassakaan.

 

Syntymä tuo tullessaan elämän mukana

myös kuoleman.

 

Eläimet joutuvat luovuttamaan lihansa toisten syötäväksi.

 

Elämän ylläpitämiseksi ja jatkumiseksi.

 

Ihminen on osa luontoa.

 

Mitä tapahtuu kuolemassa tietoisuudelle ei kukaan

tiedä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käsittämätön syntymä, elämä, rakkaus

ja kuolema.

Ei mitään ihmeellistä ja samalla ihmettä kaikki.  

 

Kukin rakentaa itse oman häkkinsä.

 

Outo linnun ääni kajahtaa metsiköstä.

 

Onko sillä jokin viesti minulle?

 

Minun sisälläni asuu outoja henkiä.

 

Moni on sitä mitä ei ole.

 

En tiedä millainen haluaisin oikeasti olla.

 

Olen aamusta iltaan eksyksissä.

 

Täällä ei tapahduttu koskaan mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä se oikeasti ikuinen elämä on?

 

Mitä ikuinen rakkaus?

 

Mitä ikuinen kuolema?

 

Salaisuuden ovi ei aukea.

 

Kristitty, muslimi, buddhalainen, homo, hetero.

 

Mies, nainen, valkoinen, musta, keltainen.

 

Kaikki ovat kuoleman omia.

 

Ei ole varmaa pääseekö kukaan koskaan perille.

 

Polku kulkee yhä ylemmäksi tunturin laelle.

 

En tiedä odottaako minua kukaan?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikilla sama sukujuuri.

 

Minä ikuisuuden tällä puolen tässä hetkessä.

 

En tiedä olenko elävien vai kuolleiden kirjoissa?

 

Pimeys ja valo välkehtivät avaruuden yli.

 

Mielipiteitä on kahdenlaisia.

 

Oikeita ja vääriä, valkoisia ja mustia.

 

Miksi media julkaisee vääriä mielipiteitä?

 

On vain mielipiteitä ja itse asiassa ei niitäkään.

 

Olen kiitollinen.

 

Olen saanut syntyä ihmiseksi maan päälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta olla vain oma itseni.

 

Tyhjyys leijuu ympärillä.

 

Kuuntelen pään sisäistä kohinaa.

 

Kaduttaa mitä tuli sanottua.

 

Kaduttaa kun pidin suuni kiinni.

 

Usko on sanojen toisella puolen tavoittamattomissa.

 

Vähän pintaa raaputtamalla alta paljastuu

julmuus ja pahuus.

 

Viholliskuvia.

 

Mustavalkoisia kuvia.

 

Vuosisatojen synkkä varjo lepää raskaana

ihmiskunnan yllä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ahdistunut sääski on virittänyt surullisen laulunsa.

 

Tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus yhä kaukana.  

 

Lait ovat aina laadittu vahvemman oikeudella.

 

Ajatuksella ja mielikuvituksella.

 

Pääset kiinni olemattomaan.

 

Ikuinen ajaton syntymän ja kuoleman

kiertokulku.

 

Mielikuvilla ohjataan maailmaa.

 

Politiikan unissa kävelijät johtavat maailmaa.

 

Tietämätön tuonpuoleisuuden setviminen taivaasta

ja helvetistä ei johda mihinkään.

 

Jokainen on tavallinen ja erityinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun lähden maailman ongelmat jäävät

ennalleen.

Minulle selvisi samanaikaisesti ettei joulupukkia

ja jumalaa oikeasti ole.

 

Silti niitä juhlitaan ja ylistetään vuodesta toiseen.

 

Vieraat lähtivät minä jäin yksin.

 

Mutta en pelännyt yksinäisyyttä.

 

En ole elämän enkä kuoleman orja.

 

Jokaiselle on totta se minkä hän todeksi uskoo.

 

Yhtenä yönä Piru ja Jumala istuivat sohvallani

sulassa sovussa.

 

En tiennyt oliko se unta vain olinko valveilla?

 

Säikähdin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä vikaa olemattomuuden ja tyhjyyden taivaassa?

 

Tilaa on.

 

Sydämeni hehkuu nuoruuden yöttömässä yössä.

 

Sinun sylissäsi ohikiitävän hetken.

 

Olen ahne seksille ja rakkaudelle.

 

En usko johdatukseen en kohtaloon.

 

Uskon sattuman oikkuihin.

 

Munasolu pyydysti sattumanvaraisesti siittiösolun

syliinsä.

 

Niin alkoi elämän pituinen seikkailu maailman läpi.

 

Sattumien leikki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä on ohimenevä luonnonoikku.

 

Aurinkokunta katoaa mustaan aukkoon.

 

Mutta se ei ole kuolleiden ongelma.

 

Älä turhaa murehdi. Ole huoletta.

 

Jos pystyt nauramaan maailman mielettömyydelle

ja hulluudelle, helpottaa.

 

Olet lähempänä tervejärkisyyttä kuin itse tiedätkään.

 

Älä niele mitään purematta, vatsasi toimii,

maailma hymyilee.

 

Aivopesty on valmis kuolemaan vapauden harhan vuoksi.

 

Kuuntele omantunnon heikkoja kuiskauksia.

 

En ole varma olenko oikealla tiellä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tylsien päivien jälkeen elämä maistuu.  

 

Erityisen merkitykselliseltä.

 

Muistatko kun vannomalla vannoimme rakkautemme

kestävän ikuisesti.

 

Niin äkkiä kesä meni.

 

Rakkaus karkasi muuttolintujen matkaan.

 

En halunnut muuta kuin aivan tavallisen elämän.

 

Elämänkumppanin pari lasta ja rivitalonpätkän.

 

Myös virkeän Lapin koiran.

 

Toiset kyselivät, toiset eivät, elivät vain päivän

kerrallaan.

 

Toiset odottivat ihmettä, toiset eivät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmisaivoissa häärii monen sorttisia henkiä.

 

Hyvät ja pahat joutuvat tuon tuostakin törmäyskurssille.

 

Elämänvalheiden paljastaminen on raskasta sydäntä

raastavaa työtä.

 

Tarjosivat hernekeittoa ja kahvia.

 

Lupasivat kaikkea hyvää kunhan antaisin ääneni heille.

 

Kun annoin ääneni heille, ajat huononivat ja verotaakka

vain kasvoi.

 

Minua ei kuunneltu. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

 

Nyt olen poliittisesti koditon.

 

En luovuta ääntäni kenellekään vaikka henki menisi.

 

Elämä on täynnä arvaamattomia juttuja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuin vuosituhantisesta unesta heränneenä katselen

maailmaa uusin silmin.

Yhdestä elämästä on moneksi.

 

Enkä tiedä jatkuuko tarina tästä eteenpäin.

 

On rakkautta yhdistäviä tunteita ja sanoja.

 

On rakkautta erottavia tunteita ja sanoja.

 

Elänkö väärin?

 

Mitä se oikea elämä on?

 

Minä kaipaan maahan jota ei ole.

 

Mielikuvitus ei riitä kuvailemaan sitä.

 

Toivo pesi sydämeni puhtaaksi surusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt olen valmis kohtaamaan sinut uutena

ihmisenä.

Vastaan tulee pimeitä ja valoisia päiviä.

 

Surullisia ja iloisia hetkiä.

 

Arvaamattomia päiviä.

 

Tiukan paikan tullen nauru auttaa.

 

Jos ei auta niin sitten ruma irvistys ja kiroilu.

 

Keskellä kiireisiä arkipäivän asioita ja tavaroita.

 

Huutoa, menoa ja meininkiä.

 

Yhtäkkiä ei ole kiire minnekään.

 

Mistä löytäisin eläviä sanoja matkaevääksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arvoituksellinen aivoavaruus.

 

Ihmishengen seikkailu.

 

Taide ja kirjallisuus, ilo ja suru, tyhjyys vastassa.

 

Kilpikonna kökötti koko talven liikkumatta huoneen nurkassa.

 

Miten se sai ajan kulumaan?

 

Älä välitä mitä sanon.

 

Ne ovat joka tapauksessa vääriä sanoja ja ajatuksia.

 

Oikeita ilahduttavia sanoja on vaikea löytää.

 

Minä harhailen epätoivoisesti kaupungin katuja ja elämän kujia.

 

Sydämeni hehkuu rakkauden ikävää ja kaipausta.

 

Onnen löytämiseksi parasta sittenkin olla oman itseni maailman

napa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juuri tämän sukupolven kanssa minun on seikkailtava

maailman läpi.

Kanssakulkijoina typeriä ja viisaita, etupäässä kuitenkin

tavallisia tyhjiä päitä.

 

Rumia ja kauniita.

 

Toivonsa menettäneitä ja uskon harhoihin hurahtaneita.

 

Minä laulan elämälle ylityslaulun vaikka hampaat irvissä.

 

Maailma on naisia puolillaan.

 

Silti ei löydy sitä oikeaa,

 

Minä hyvästelen sinut pala kurkussa

kyyneleet silmissä.

 

En tiedä tapaammeko enää milloinkaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En ole kuollut mutta en elossakaan.

 

Kaipaus pitää minut hengissä.

 

On jotakin mitä odottaa.

 

Meillä on rakkauden side, olet olemassa.

 

Tyhjyyden syvyyksien tiellä kaikilla sama kohtalo.

 

Valoa ei näy.

 

Niin yksinkertaista elämä on.

 

Hän vain lähti sattumalta alulle.

 

Aloitti kasvamisen ja hengittämisen.

 

Joka aamu nipistän itseäni.

 

Olenko vielä elossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähdenkö etsimään shamaanien jumalia tuntureille?

 

Kuuntelen puron solinaa, tuulen huminaa, metsän

ja lintujen laulua.

 

Hiljaisuutta ja perhosen liitelyä ylistän yli kaiken.

 

Koko aurinkokunta ja maailmankaikkeus katoavat

tyhjyyteen kun aika on.

 

Kaikki muistotkin katoavat jäljettömiin.

 

Kaikella on aikansa.

 

Jäät ryskyen rynnivät eteenpäin.

 

Jokiäiti nousee tulvana vastaan.

 

Sydämeni iloitsee kahleista vapaan vesien

villiä riemua..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oman turvallisuutensa vuoksi on parasta

olla hiljaa.

Niin maailma pyörii.

 

Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoille.  

 

Valta tuomitsee hävinneet sotarikollisiksi.

 

Valta nostaa omat murhamiehet kunniaan.

 

Sotasankareiksi.

 

Ihmiset elävät valheiden välimaastossa tietämättä

oikeaa ja väärää.

 

Elämän ja kuoleman kiertolaisena.

 

Toinen lakkaa hengittämästä, toinen aloittaa

hengityksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Netin näyttöpääte avaa tien yli maailman.

 

Pohjoisesta etelään, lännestä itään.

 

Katson suuren joen yli.

 

Aurinko kurkistelee metsän takaa.

 

Ajatukset lentävät kuuhun.

 

Elämä on alituista eloonjäämistaistelua.

 

On yritettävä välttää auton alle jäämistä.

 

Pahojen virusten ja bakteerien päälle karkaamista.

 

Syövän iskemistä.

 

Jokainen joka selviää kahdeksankymppiseksi voi

onnitella itseään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivällä ja yöllä ei ole eroa kuolleelle

 

Sodassa kaatuneelle ei isänmaa eikä vapaus

merkitse mitään.

 

Silmänräpäys ja elämä ovat ikuisesti ohi.

 

Ihmisiä polulla, vetten päällä, pilvissä.

 

Aurinko paistaa niin eläville kuin kuolleille.

 

Älä tahraa mainettasi valekaapuun kätkeytyneenä.

 

Sotilas ei koskaan ammu ihmisiä vaan vihollisia.

 

Ammattitappaja ei pidä lukua kuolleista.

 

Sotasankari.

 

Uskoo olevansa kunniallinen kansalainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaveri kertoi jälleen syntyneensä maan päälle

sata kertaa.

Toisinaan karhuksi, sudeksi, ahmaksi, poroksi.

 

Riekoksi, joutseneksi, tunturipöllöksi ja ihmiseksi.

 

Ihmisenä eläminen on ollut vaativin osa yrittää elää

ihmiseksi.

 

Kukaan täällä ei pärjää yksin.

 

Jokainen on avuton alasti riisuttuna.

 

Hylättynä.

 

Lumet vyöryvät hiihtäjien yli.

 

Elämällä on hintansa.

 

Ihmiskunta elää aina vaaran vuosia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arkeologi puhdistaa kahdentuhannen vuoden

takaisia kalloja.  

Jeesuksen kallo on jäänyt löytymättä.

 

Joka sukupolvella on omat valtahuijarinsa.

 

Hirmuhallitsijansa, ammattitappajansa.

 

Onnellinen se joka säilyttää päänsä.

 

Kaikilla on kyky ajatella ja nähdä olemattomia.

 

Jos uskaltaa poiketa arkipäivän polulta.

 

Ihmisaivoissa tietoisuus vaihtelee.

 

Ihminen on tietämättään yleisen mielipiteen orja.

 

Kirkkoihin on aina kätkeytynyt taikausko.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joka päivä on aloitettava elämä alusta.

 

Joka päivä kuoltava, peruutuspeiliä ei ole.

 

Eletty varjokin katoaa.

 

Taivaan ja helvetin välissä.

 

Seitsemän miljardia ihmistä loukussa.

 

Koko luomakunta huokaa.

 

Kärsivät, nälissään syövät toisiaan.

 

Kauhistelen pimeän talven pakkasaamua.

 

Pitkä matka kevään valoon.

 

On pakko kestää.

 

Olemmeko unohtaneet toisemme?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oi, kuulkaa kuolleet ja elävät sielut iloitkaa

aina kun voitte.

Ajan lyhyt silmänräpäys, elämä.

 

Tuuli puhaltaa tunturien yli.

 

 Aurinkokunnalla ja maalla sama kohtalo.

 

Syöksyvät päin pimeyttä.

 

Tuntematonta kohtaloa kohti.

 

Olen tyhjästä syntynyt maan tomuhiukkanen.

 

Yhtä kuin en mitään.

 

Silti taivas syleilee minua.

 

Olen tähtien poika.

 

Päätäni pyörryttää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokainen on valittu puhumaan ihmiskunnan äänellä

ja suulla.

Pohjoisessa ja etelässä, lännessä ja idässä.

 

Kiitä onneasi että sinulla on kovaa maata jalkojesi alla.

 

Ei kannata kitistä ja kätistä tyhjästä.

 

Jotakin tapahtuu koko ajan.

 

Maailma ja elämä ovat täynnä yllätyksiä.

 

Jos sinulla on silmät auki ja kyky katsoa.

 

En halua kuulua unissakävelijöiden sukupolveen.

 

En halua kuulua tappajien porukkaan.

 

En haluaa huijareiden valevapautta puolustaa.

 

Uhrata henkeäni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täydellisyys on julmuutta.

 

Kuollut on kuollut.

 

Elävä on elävä.

 

Luonnonjumalia ei kuunnella.

 

Ihmiskunta on hukassa.

 

Epätodellinen ja vääristynyt maailma.

 

Jokaisella on oma tarinansa.

 

Kukaan ei jaksa kuunnella ketään?

 

Televisio ja media syytävät hölynpölyn tietoa

ympäri maailmaa.

 

Eivät tiedä mitä todella tapahtuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hämmästyttäviä arvoituksia.

 

Perimmäisiä kysymyksiä.

 

Miksi juuri tällainen maailma ja elämä?

 

Maailmankaikkeudessa?

 

Luonnonlait muodostuivat otolliseksi.

 

Elämälle.

 

Edellytyksellä ja ehdoilla, että kaikki saavat

syödä toisiaan.

 

Elämä ja kuolema samassa paketissa.

 

Tieteen mukaan on monia universumeita.

 

Osa tyhjiä, osa ainetta täynnä, osa varjokaikkeuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuntematon elämä tunkeutuu iholle.

 

Kuumat tunteet sekoittavat pään.  

 

Hiki valuu joka huokosesta.

 

Joka ei sopeudu ovesta ulos.

 

Elämä on lihaa, verta ja luita, ääntä ja vimmaa.

 

Syöksyn halki päivien läpi kohti alkua.

 

Palaan muistin kotiin turvaan.

 

Maa, vesi, ilma eivät kuulu kenellekään.

 

Samalla kaikille.

 

Rosvot ovat toista maata.

 

Typerykset ovat valmiita innolla sotaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunturit ja Helsinki ovat mielentiloja.

 

Usko on mielentila.

 

Koko maailma on mielentila.

 

Todellinen ja epätodellinen uni.

 

Kukaan ei voi olla enempää eikä vähempää.

 

Syntymättömät olemattomat huutavat syvyyden yli.

 

Ulvovat kuin sudet elävien ja kuolleiden maassa.

 

Aurinkojumala luo kirkkauttaan.

 

Kukat heidän kauneutensa ylistävät elämää kilpaa.

 

Poltan kynttilää kahdesta päästä.

 

Kummastelen tätä hullua maailmaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En suostu perässä juoksijaksi.

 

Monilla ei ketään jonka vuoksi itkeä.

 

Joka aamu herään valmiiseen maailmaan

ja päivään.

 

Ei ole valittamista.

 

Hyppää rohkeasti elämän sekaan.

 

Sanojen linnut valavat uskoa ja toivoa.

 

Aurinko paistaa.

 

Toivon sanat kantavat minua.

 

En tiennyt että se oli viimeinen tapaaminen.

 

Itken hiljaa.

 

Rakkautemme oli kaunis uni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiskunta elää henkivaltojen puristuksessa.

 

Näkymättömien henkien piinaamissa kuplissa.

 

Ruumis on vain välitila taivaan tähtiin.

 

Ottakoon kukin vastaan näkyjä ja ajatuksia tai olkoon

ottamatta.

 

Pyöriköön omassa kuplassaan ja mehussa.

 

Kuvittelin vähän räväkänpää ja iloisempaa elämää.

 

Enemmän rakkautta ja toisten ymmärtämistä.

 

En typeriä moukkamaisia sotia.

 

En kammottavia tappoaseita toisten pään menoksi.

 

Piiloudun erämaan kätköihin sivulliseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maailma ja elämä ovat kaikille avoinna pienimmästä

suurimpaan.

Toisille tylsä paikka.

 

Toisille suunnattoman rikas ja kaunis.

 

Olemassaolon paratiisi ja taivaan esikartano.

 

Aurinko räväytti lämmön päälle.

 

Lumet sulavat vauhdilla.

 

Jäät ryskyvät joessa.

 

Jokiäiti nousi tulvana vastaan.

 

Tämä on ihmeellisen kaunis maa.

 

Jos se ei kelpaa painukaa helvettiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos elämä käy sietämättömän tylsäksi ja tyhjäksi

aina voi keksiä jotakin.

Vaikka hölkätä pitkin metsiä.

 

Naida itsensä poikki, riehua kylillä.

 

Revetä uskomaan.

 

Odottamaan taivasta.

 

Mutta ensin on oltava valmis kuolemaan.

 

Vuodet vierivät tyhjän tuhertamisessa jää

elämättä.

 

Maailmassa on monen sortin mökeltäjää.

 

Monet yrittävät hyötyä toisten kustannuksella.

 

Rakentavat  pilvenpiirtäjiä niin kuin eläisivät

ikuisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtio ja kirkko kiskovat kansalaisilta ilman omatunnon

tuskia rahat.

Tyhjien lupausten ja sanojen pyörittämiseksi.

 

Köyhiä petkutetaan ja nöyryytetään säälittä.

 

Jeesus sanoi: - Köyhät teillä on aina keskuudessanne.

 

Ei kukaan halua sellaista elämää ettei mikään tunnu

miltään.

 

Herään aamuisin ajatukseen ja tunteeseen ettei tämäkään

päivä kirkastu.

 

Tuo mitään hyvää ja iloa tullessaan.

 

Ei toinen tajua toisen todellista ahdistusta ja masennusta.

 

Ennen kuin itse sairastuu ja kokee sen sydänjuuria myöten.

 

Jokaisella on oma ilonsa, ahdistuksensa ja taakkansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen roikkunut vuosikaupalla hengissä puolikuolleena.

 

Toiset katselivat piilossa voimattomana maailman

meininkiä.

 

Kommunistit ja natsit vuoronperään veivät toisiaan kilpaa

teloitettavaksi.

 

Vasta kuolleena hänen kunniansa palautettiin.

 

Julistettiin merkittäväksi kirjailijaksi ja taiteilijaksi.

 

Hän raahasi ja kuvasi henkensä uhalla veristä aikakautta.  

 

Hän tunsi kivun ja kärsimyksen.

 

Kuinka moni elämää ymmärtämätön kuvittelee, että maailman

voi parantaa vihan avulla.

 

Pikku hitlereitä ja stalineita vilisee joka nurkalla yhä.

 

Vankilat ja teloitukset ovat arkipäivää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyrannillekin tulee muurien ja vartijoiden läpi

Noutajansa.

Sodassa tappajista tehdään sankareita.

 

Tämän maailman elämänmeno ei kelpaa kenellekään

esikuvaksi.

 

Onko tässä taivaan ja helvetin välissä roikkumisessa

mitään tolkkua?

 

Piinata itseään ja uskoa olemattomia ja yrittää elää tätä

päivää.

 

Väkivaltaan uskova maailma ei voi sietää rauhanjulistajia

sekoittamassa elämänmenoa.

 

Niinpä kuten Jeesus, Martin Luther King, Mahatma Gandhi

ja muut rauhanmiehet tapettiin pois tieltä häirikkönä.  

 

Älä jää varjoon ja ääneti jos sinulla on omatunto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiset ovat kuulleet väsyksiin asti roistovaltioiden

valheita.

Menneet valtamurhamiehet löytyvät museoista vaarattomina

vahahirviöinä.

 

Liuta uusia hirviöpäitä odottamassa tilaisuutta luikerrella valtaan.

 

Ydinsodan pelot hiiviskelevät kuin aaveet maailman yllä.

 

Roistovaltiot uhkailevat yhä kansakuntia säälittä.

 

Tarpeen tullen iskemme vihollisen niskaan ydinkärkiohjuksilla

välittämättä seurauksista.

 

Nämä roistokoplat ovat onnistuneet valhepuheilla saamaan

käsiinsä vallan.

 

Lait ja väkivalta koneiston armeijan.  

 

Suut sensuroidaan ja tukitaan kansalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Köyhät ja rikkaat samassa veneessä.

 

Kuoleman omia.

 

Iloitkaa ja surkaa kaikki yhdessä.

 

Kantakaa ylväästi elämänsoihtua.

 

Eivät tunturit ja taivas unohda sinua.

 

Olit kerran täällä.

 

Jokainen kivi, jokainen atomi on kuolematon.

 

Muuttolinnut palaavat joka kevät riemusaatossa.

 

Poronvasojen syntymisen aikaan.

 

Toiset palvovat toisia patsaita, toiset toisia.

 

Minä pelkään kivisydämiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On toivotonta vastustaa tyhmyyttä toisella

tyhmyydellä.

Veristä aatetta toisella verisellä aatteella.

 

Täytyy elää.

 

Usko ja toivo kantaa.

 

Aika kulkee kahteen suuntaan.

 

Täällä on sopeuduttava tyhjien sanojen tulvaan.

 

Ole realisti.

 

Todellisuus ja arkipäivä ympäröivät sinua.

 

Mielikuvituksen mahtia ei voi rajoittaa.

 

Voit kuvitella vapaasti olemattomia.

 

Lentää pilvissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvät kauniit sanat ovat eri asia kuin teot.

 

Todellisten tekojen mukaan jokainen punnitaan.

 

Ymmärtämätöntä ja tietämätöntä kansaa on kautta aikojen

huijattu ja johdettu harhaan.

 

Pienet sielut tekevät maailman pieneksi

suuret suureksi.

 

Maailman avartaminen onnistuu vaivoin.

 

Niinpä maailma on täynnä pikkusieluja.

 

He kuvittelevat omistavansa maan.

 

Ilman, pilvet, veden.

 

Ovat valmiita taistelemaan maan palasista ja kukkuloista

verissä päin.

 

Uusia maan omistelijoita syntyy kuin kärpäsiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onnellisen mieli on vähään tyytyväinen.

 

Hän näkee elämän päivät lahjana.

 

Jokainen ihminen on erilainen ja ainutlaatuinen.

 

Hyviksi kirjoiksi katson kirjat kuin olisin kirjoittanut

ne itse.

 

Niin samanlainen on ajatuksen juoksu kuin itselläni.

 

Yksikään ihmiskohtalo ei ole yhdentekevä.

 

Vaikka se siltä näyttää.

 

Elämä on pieniä ja suuria merkityksiä täynnä.

 

Koen nykyisen politiikan ja meiningin kansalle vaarallisena.

 

Todellista ihmisarvoa ja vapautta loukkaavana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Älä anna kielen ja sanojen alistaa sinua ahtaisiin

kaavoihin.

Sanoilla voit rohkeasti ja pelottomasti avartaa

maailmankuvaasi.

 

Harva ymmärtää elämän uudistamisen tarpeen ja

luonteen.

 

Elämä rientää joka päivä eteenpäin.

 

Ei elämä vaan sinä raahaat mukanasi vanhaa kamaa.

 

Harvat ymmärtävät elämän moninaisuutta ja kauneutta.

 

Mitä elämä parhaimmillaan voisi olla?

 

Maailma on täynnä huikaisevia luonnon ihmeitä maalla

ja meressä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Älä vahdi tyhjiä ajatuksia.

 

Ne eivät johda mihinkään.

 

Monet juuttuvat tylsään arkipäivään.

 

Lihovat ja kuolevat pois.

 

Monilta jää elämä aikomukseksi, elämättä.

 

Ajatukseksi että pitäisi tehdä jotakin.

 

Ihminen matkii perinteitä.

 

Toistelee oppimiaan fraaseja.

 

Kutsuu sitä elämäksi.

 

Opettele ajattelemaan ja kysymykset ovat tärkeämpiä

kuin vastaukset.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihminen ei tiedä onnentunteesta mitään.

 

Ilman joutilaisuuden aikaa.

 

Kokeminen ja tunteminen ovat todellisempaa kuin todellisuus.

 

Se ylittää rajat ja nousee pilviin.

 

Jos ihminen olisi tarkoitettu katsomaan taaksepäin

silmät olisivat myös selässä.

 

Eteenpäin elävän mieli.

 

Yksikään ei ymmärrä ja näe mihin suuntaan maailma

on menossa.

 

Silti sadat miljoonat ovat joukolla ja innolla mukana.

 

Tässä maailmassa on pakko katsoa, ettei joka hulluuden

perään lähde.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanan mahti on merkityksellä ladattua kieltä.

 

Mielikuvia ja tietoa.

 

Maailman ja todellisuuden ymmärtämistä.

 

Arvostetut sanankäyttäjät ymmärtävät toisia.

 

Mielipide-eroista huolimatta.

 

Poliitikot arvostavat eniten niitä jotka ovat heidän kanssaan

samaa mieltä.

 

Silmieni avauduttua näen maailman uusin silmin.

 

Rakkaus on aina ottamista ja antamista, antamista ja ottamista.

 

Iloitse siitä ja nauti.

 

Kuuntele ja näe näkymättömiä.

 

Olet kahden maailman kansalainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onko irvokkaampaa ja iljettävämpää, kenttäpappi

siunaamassa Jumalan nimeen vääriä tekoja ja murhia.

Sodan julmuuksia, teloituksia.

 

Puhuminen vapaasta maasta ja kansalaisista on huijausta.

 

Vapaata kansaa ei ole missään maassa.  

 

Jokaisella näkemisellä on omat rajansa.

 

Jokaisella tietämättömyydellä on omat rajansa.

 

Vastuu maailman erehdyksistä kuuluu jokaiselle.

 

Kukaan ei voi niistä paeta.

 

Ajattelijalla ja kirjailijalla on vasta silloin jotain merkitystä

jos hän on ihmisen ja elämän tulkki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos ei kykene nauramaan omille erehdyksille ja itselleen

ymmärrys elämään on vähäinen.

Kuuntele toista koko sydämellä ja herkällä korvalla.

 

Ole läsnä.

 

Siellä missä nähdään ihminen siellä viihtyvät myötätunto, rakkaus

ja elämän kauneus.

 

Kuka synnyttää yleisen mielipiteen, oikean ja väärän?

 

Eikö todellista tietoa kukaan halua kuulla?

 

Kuinka vähän ihminen elää nykyhetkessä?

 

Ajatukset riippuvat eilisessä tai huomisessa.

 

Kaikki elämä on tapahtumista, liikettä, meininkiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä elämä olisi ollut toisenlainen sen toisen

rakkauden kanssa?

Et voi valita kuin yhden tien kerrallaan.

 

Muut tiet jäävät pois.

 

Elä rohkeasti ja säilytä puhdas mieli.

 

Ihminen on tekojensa summa.

 

Ihminen on sitä mitä syö.

 

Olet tuntemattoman mielesi vanki ja orja.

 

Joiltakin puuttuu valehtelemisen taito ja he joutuvat

puhumaan totta ohi suun.

 

Elämä ja kuolema eivät ole vastuussa mistään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurin osa maailman kärsimyksistä, kurjuudesta, vääryyksistä

ovat ihmisen itsensä aiheuttamia.

Ihmiskunta elää häpeällisessä alennustilassa.

 

Käy yhä uudelleen ja uudelleen mielettömiä tuhoisia sotia,

joissa kaikki häviäjiä.

 

Ihmiset hikoilevat turhien taakkojen alla pelkojen ja kauhun kehässä.

 

Eivät uskalla elää vapaina henkinä.

 

Iloita elämän lahjasta.

 

Ihmiset eivät siedä toisiaan jos naapurit eivät usko samalla tavalla.

 

Ovat mielettömän ennakkoluuloisia.

 

Kärsivällisyyteen oppii vain kärsivällisyydellä.

 

Elämään vain elämällä, kuolemaan vain kuolemalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täydellisessä on varmaan jotain vinossa.

 

Täydellisyys on julmuutta.

 

Sivistys on eri asia kuin lukeneisuus.

 

Kaikki muu on hölynpölyä paitsi se mitä olemme toisillemme.

 

Jos juokset monen rakkauden perässä menetät lopulta kaikki.

.

Sydämeen jää jäljelle tyhjyys.

 

Älä asetu maailmassa kenenkään puolelle.

 

Älä ketään vastaan.

 

Maailman hahmottamisen myötä kasvaa ymmärrys.

 

Kuolema avaa elämälle uusia väyliä ja mahdollisuuksia.

 

Kuolema ei ole loppu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisessa asustaa kaksi ihmistä.

 

Toinen näkyvissä, toinen näkymättömissä.

 

Ihminen on kahden maan kansalainen.

 

Ihminen on epätäydellinen ja virheitä täynnä.

 

Tekoja voi antaa anteeksi itselle ja toisille.

 

Todellinen rakkaus on loputonta anteeksiantoa.

 

Ei hyvää parisuhdetta kannata heittää roskiin yhden eikä vielä

kahdenkaan pettämisen takia.

 

Kansakunnan historia perustuu myytteihin ja valemuistoihin.

 

On jotakin muutakin kuin näkyvä maailma.

 

Toisia todellisuuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukaan ei tiedä tuonpuoleisesta mitään.

 

Elämässä voi kestää mitä vain.

 

Tietämällä että on portti aina auki.

 

Olemattomuuden rauhan rannalle.

 

Ihminen on outo itselle.

 

Ei tunne kumpaakaan minää kuin osittain.

 

Ihmisen usko on tunnetta ja pelkkää luuloa.

 

Ihminen rimpuilee tyhmyyden ja tietämättömyyden

hämähäkin verkossa.

 

Eniten olen oppinut elämäntaitoja aivan tavallisilta

arkipäivän ihmisiltä.

 

Kirjaviisaus on täydentänyt sitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Armeijat ja aseet ovat jokaisen kansakunnan häpeä.

 

Jokainen sotilas on näkyvä merkki ihmiskunnan alennustilasta.

 

Typeryydestä ja tyhmyydestä.

 

Unelma ihmisyydestä on yhä kaukana.

 

Varoin kenenkään varpaille astumasta.

 

Enkä antanut kenenkään astua omille varpailleni.

 

Huomasin elämäni tukalaksi tässä pyrkyrien porukassa.

 

Istuin avuttomana yksinäisenä, suojattomana.

 

Yksi ja toinen kävi sivumennen potkaisemassa minua.

 

Näin ihmiset huolehtivat lähimmäisistään.

 

Olen niiden puolella jotka yrittävät avata ovia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elän päivän kerrallaan huolettomasti ilman syytä

ja tarkoitusta kuin lapsi.

Hyvä etten syntynyt kivikauden aikaan petojen syötäväksi.

 

Hyvä etten syntynyt mustan surman ja nälkäkausien aikaan.

 

Ei tämäkään vuosisata ollut hyvä aika syntyä.

 

Tyhjyys oven takana, mutta en päästä sitä sisälle.

 

Kuolema on yhtä kuin ei mitään, olematon.

 

Elämä ja kuolema kuuluvat saumattomasti yhteen.

 

Ilman toista ei ole toistakaan.

 

Kuolema palvelee elämää.

 

Ihminen ei käsitä sitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjojen sanoista on paennut elämä.

 

Kivettyneitä hengettömiä sanoja joka puolella.

 

Minulla on niin ikävä eläviä sanoja.

 

Elämä on tyhjiä haaveita täynnä.

 

Mitä sitten vaikka saavuttaakin jotakin?

 

Katoavaisuuden maailmassa.

 

Minua ilahduttavat pelastustarinat.

 

Masennusten ja ahdistusten kautta löydän lopulta

oman sisäisen rauhan.

 

Olkoon vaikka se olisi vain kuvittelua.

 

Ihminen räpiköi aatteen, uskon, myyttien, kuplien

hämähäkin verkossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monilla eliölajeilla on maan päällä miljoonien vuosien

kokemus elämisen vaikeudesta.

Silti sinnikkäästi jatketaan vain eteenpäin.

 

Vaikka syödyksi tulemisen vaara vaanii joka hetki.

 

Tekojumalien ja harhojen aaveista ei pääse karkuun.

 

Eiliselle ja huomiselle ei kukaan mahda mitään.

 

On vain tämä hetki ja voi tehdä jotakin.

 

Satojen miljoonien syntymättömien lauma kyttäämässä

pääsyä maan päälle.

 

Kukaan ei voi valita syntymäänsä.

 

Paikkaa eikä aikaa.

 

Millaisen porukan keskelle joutuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiskunnan omissa käsissä on maapallon liikakansoittumisen

pysäyttäminen.

Lopettamalla naiminen.

 

Niin yksinkertaista se on.

 

Sadan vuoden kuluttua maan päällä hortoilee vain enää jokunen

horiseva vanhus.

 

Mutta mahoton on mahoton.

 

Halua ja kiimaa ei voi hallita ja pysäyttää kukaan.

 

Maailman lajien liika lisääntymistä eivät pysty pysäyttämään

muu kuin julma nälkäkuolema.

 

Ihmisen elämä on kuin linnunlento taivaankannen yli.

 

Jäljelle ei jää mitään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eikö maailman ja ihmisen tyhmyydelle mahda kukaan

mitään?

Ihminen voimansa tunnossa kuvittelevat voivansa tehdä

mitä vain.

 

Tuhota vaikka koko maapallon elämän.

 

Valtioiden suurmurhamiesten ihannoivia perässä juoksijoita vilisee joka

puolella.

 

Uskollisia tappajia.

 

Kuolemakaan ei pysäytä näitä suurmurhamiehiä.

 

Valtajärjestelmät pysyvät sortoineen.

 

Isot murhamiehet pulisevat vielä aikansa haudan takaakin.

 

Kuten mausoleumissa makaavat epätoivoisina Lenin, Mao,

Kim Il-sung, Ho Tsi Minh elävien töllisteltävänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonnonlakien yli ei voi kukaan kävellä.

Jokainen vain käväisee täällä ja katoaa jäljettömiin.

Miljardien vuosien päästä koko maapalloa ei ole.

 

Kaikki mitä elämän varrella tunnemme ja koemme on tässä.

 

Ulkopuolisesta maailmasta ja tuonpuoleisuudesta ei ole

hajuakaan.

 

Uskomuksia ja luuloja riittää kyllä.

 

Olemattomuuden ja olevan välissä.

 

Aamulla pörräävät uudet kärpäset ikkunassa.

 

Maapallo kiertää aurinkoa, kantaa harteillaan katoavaa

elämää ja ihmislaumaa.

 

Jokaisella on oma kohtalonsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä piru ihmislajia vaivaa?

 

Tämä maailma syö ihmistä päältä ja sisältä.

 

Ihmisen itsensä kyhäämä helvetti tulee iholle.

 

Jokainen tulee tänne parkuen ja lähtee itku kurkussa.

 

Ei tämä ole niin hyvä paikka elää syrjittynä köyhänä.

 

Onko tämä maailma jollekin jokin koekenttä?

 

Ihmiset, myyrät, oravat, porot, riekot, onkilierot, kalat

syövät toisiaan.

 

Kuka hyötyy tästä näyte ja koe elämästä?

 

Ajatuksen alkuja ja loppuja.

 

Löyhkääviä ruumiita ja verilammikoita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käskyjä, komentoja, tykinruokaa.

 

Voiton ja vapauden kuvittelua ja hurmaa.

 

Valtiaat jakavat vääryydellä oikeutta.

 

Kuolema iloitsee saadessaan palvella elämää.

 

En alistu kiusaajien edessä.

 

Kidutettu ruumiini.

 

En tunne olevani tyttö enkä poika.

 

Tunnen olevani välillä naisen ja miehen nahoissa.

 

Mistä nousee kaipaus?

 

Maasta nousee kaipaus.

 

Se on merkki että olen yhä elossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten ihminen voi paljastaa todellisia ajatuksia

jos niitä ei ole?

Pitäisikö opetella lavertelemaan tyhjää?

 

Kaikilla on oikeus elää tai ei kenelläkään.

 

Syntyä, elää, iloita, rakastaa, mennä pois.

 

Vaihtaa muotoa.

 

Ihminen oppii tuntemaan itseään vain elämällä.

 

Pelkkä kuvittelu ei riitä.

 

Kavahda väärää valetietoa.

 

Kavahda tietämättömyyttä.

 

Kavahda myös totuutta joka haavoittaa sydämiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Menestyvät ihmiset ovat realisteja.

 

Osaavat käyttää toisia ihmisiä hyväkseen.

 

He ovat lauman kellokkaita.

 

Ihmisen sisäisestä maailmasta ei löydy muuta kuin

pimeyttä.

 

Epätoivoa, hulluutta ja tyhjyyttä.

 

Jokaisella on oma Jumalansa.  

 

Muita parempi Jumala.

 

Masentunut voi keventää ahdistustaan viemällä

koiransa ulos.

 

Keittämällä väkevät kahvit.

 

Ne ovat pieniä isoja tekoja arjessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmiset ovat elävinään uudenlaista aikaa.

 

Palaavat aina entisiin ennakkoluuloihin ja uskomuksiin.

 

Mikään ei näytä muuttuvan tämän auringon alla.

 

Ihmiset pettyvät ja turhautuvat jos uutta sotaa ei valmistella

ja tule.

 

Varustautuminen ja sotaharjoitukset maksavat miljoonia

turhaan

 

Millaisia ihmiskuvia media marssittaa näköisille.

 

Sellaiselta saadaan maailma näyttämään.

 

Vaikka todellisuus on aivan jotain muuta.

 

Saunan kiukaalla on mieli ja höyry on sen kieli.

 

Kuuntele sitä. Kiduta itseäsi lämmössä ja nauti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voiko hiljaisuus huutaa?

 

Räjäyttää pään hajalle?

 

Tehdä mielipuoleksi?

 

Sopivasti hiljaisuutta, sopivasti ääniä.

 

Se on elämää.

 

Tunturin hiljaisuus on parantava lääkäri.

 

Miksi kukaan haluaisi olla samanlainen?

 

Piehtaroida seuraavat kaksikymmentä vuotta samojen

ennakkoluulojen häkissä?

 

Elämä on vain ohimenevä ilmiö.

 

Maailmassa ei ole kivaa ja helppoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parempi olla houkka ja hullu omin neuvoin.

 

Kuin tyhmän lauman mukana.

 

Minä kiemurtelen tässä maailman turhien kärsimysten,

ahdistusten, epätoivon verkossa.

 

Maailmassa on enemmän iloa ja toivoa kuin

epätoivoa, tietäkää se.

 

Ihmisellä on vapaa tahto itse tehdä omat virheensä.

 

Laatia elämän ilot ohjenuoraksi

 

Puolikuollut on ennakkoluuloinen kyvytön mihinkään.

 

Kukaan ei tiedä mikä on oikein mikä väärin?

 

Ihminen on sidottu arjen harmaiden tylsien hetkien taakan

kantajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos kaikkien halut toteutuisivat maailma olisi kaamea

paikka elää.

Itse kukin joutuu toisinaan venyttämään omatuntoaan.

 

Jos sellainen on vielä tallella.

 

Luonnossa kaiken aikaa lajit piiloutuvat ja hämäämät toisiaan

selviytyäkseen hengissä.

 

Ihminen on luomakunnan etevin petkuttaja ja valehtelija.

 

Taiteilija rimpuilee harmaiden värien sekasotkussa.

 

Ystävät kehuvat, mutta rehellistä palautetta ei saa mistään.

 

Jos taidekriitikko kirjoittaa jotakin lehteen sekin on mitä sattuu.

 

Ymmärretty ja nähty väärin.

 

Vaikka ruumis kuolee atomit eivät katoa minnekään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki lopulta pelastuvat ja pääsevät perille.

 

Minä olen vastahakoinen ennustamaan mitään.

 

Täällä puolikuolleiden porukassa.

 

Koko elämäni ja tekemiseni on pitkälti korviketta.

 

Jollekin mille ei ole sanoja.

 

Se on räpiköintiä suurella kaikkeuden merellä.

 

En tarvitse enää näyttämistä ja toisten tunnustamista.

 

Mutta jos joku löytää sanomisestani jotain niin hyvä.

 

Tuntuu hyvältä jos on syntynyt jonkinlaista kohtalon

yhteyttä.

 

Mitä ei voi sanoilla selittää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen yhä epätietoisempi mikä on merkittävää mikä ei.

 

Maailmassa hölynpölyn taidetta, tauluja ja kirjoja seinät

ja hyllyt täynnä..

 

Mistä tällainen tietäminen?

 

Aivan kuin elämää ei olisi ulkopuolella.

 

Ei kieltä ja sanoja kukaan omista.

 

Sanat ovat vapaita taivaan lintuja.

 

Itse kukin sanoille antaa oman merkityksensä.

 

On räjähtäviä sanoja kuin pommeja.

 

Ymmärrä sanojen mahti.

 

Sanoilla on luotu kokonaisia uusia kansoja.

 

Myyttejä, uskontoja, kulttuureja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken jo sanotun voi sanoa ja kirjoittaa uudelleen.

 

Antaa sanoille uuden merkityksen ja sisällön.

 

Niin on maailma tehty.

 

Ilman kuvitelmia ja unia maailma olisi vielä tylsempi paikka.

 

Aikakausi toistaa mennyttä aikakautta niin kuin vuodenajat

toisiaan.

 

Sodat toistavat toisiaan, julmuudet ja kidutukset toisiaan.

 

Sukupolvet ja ihmiset eivät opi historiasta mitään.

 

Silloin on elettävä kun elämä on.

 

Kauhua ja pelkoa kylväneet aatteet kommunismi ja fasismi

väijyvät yhä nurkan takana.

 

Syyllistyivät vuosisadan historian suurimpiin ihmisoikeusrikoksiin.

 

Murhasivat kymmeniä miljoonia ihmisiä uuden paremman maailman tieltä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihminen on yksi eläinlaji pelkoa herättävä mahtailija.

 

Onko alhaisempaa ja iljettävämpää eläinlajia kuin ihminen?

 

Tuhoaa ja polttaa, ryöstää ja murhaa toisen maan tuntemattomia

tavallisia ihmisiä?

 

Kirjahyllystä loikkasi kimppuuni aatteilla riehuvia sanoja silmille.

 

Karjaisin tännekö kirjan kansien väliin mokomat olette piiloutuneet

ja tehneet pesänne?

 

Mitään raskaampaa en ole pitänyt käsissäni kuin

tyhjyyden taakkaa.

 

Kaveri kysyy mikä tätä maailmaa vaivaa?

 

Teitpä vaikean kysymyksen.

 

Maailma jäänyt jumiin aikansa eläneisiin aatteisiin.

 

Uskomuksiin, tekojumaliinsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kansat ja ihmiset meuhkaavat omissa kuplissaan.

 

Eivät uskalla päästää irti.

 

Pelkäävät menneiden henkien aaveita.

 

Joillekin elämä on läpihuuto juttu.

 

Turha sitä on murehtia.

 

Tietämättömyyden muurin takana asuu valtaosa ihmisiä.

 

Tavoittamattomissa.

 

Jokainen elää ja näkee mitä näkee omassa kuplassaan.

 

Kukin tuntee ja tietää mitättömän vähän mitä tapahtuu

todella.

 

Mahdollisten maailmojen olemassaolo leijuu mielikuvituksen

varassa.

 

Kullakin omat mielikuvansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta ei hätää valoa pilkottaa.

 

Ihmiskunta unesta heränneenä syöksyy kohti tuntematonta.

 

Tuli vastaan mitä tuli.

 

Elämä on enemmän kuin raju juttu.

 

Ylistän Luojan rämäpäistä uudistavaa elinvoimaa.

 

Pienistä ötököistä suurimpaan.

 

Luonto on ihmeellinen selittämätön taivaan lahja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   (Takakannen teksti)

                               

                            S A N O M A T O N TA

                                Maan ja taivaan väliltä

 

  Rovaniemeläisen Pentti Harjumaan yli 25 teoksen

kirjallinen tuotanto tutkii ja valottaa runoelmin, mietelmien

ja tarinoin olemisen ja olemassaolon elämänperusteita.

  Häntä pidetään realistisena mystikkona, elämän ja ihmisen ristiriitaisten voimien ja tuntojen paradoksien tulkkina.

  Elämä perustuu maan päällä toisten syömiselle ja eri lajien kilpailulle olemassaolosta.

  Ihmiskunta on osa luontoa, yksi eläinlaji. Kun ihmiselle kehittyi kyky kuvitella olemattomia, hän erottautui muista ylivoimaiseksi hallitsevaksi lajiksi. Samalla ilmaantuivat myös jumalat ohjailemaan ihmisen elämän kulkua.

  Ihmiskunnan historia on täynnä ankaraa taistelua nälkää ja tauteja vastaan. Armotonta vallan käyttöä, sotia, julmaa alistamista ja sortoa toisia kohtaan.

  Kävelevän ristiriitaisen ihmisen ja luonnon kautta Harjumaa peilaa olemassaoloa menneisyys taustana sanataiteen keinoin.

Tämän päivän ihmistä piinaavat pelot julman historian toistumisesta entistä tuhoisammin seurauksin. Elämään on tullut mukaan myös yhä korostuneemmin yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne. Kysytään onko elämällä lopulta mitään merkitystä ja tarkoitusta?

  Todellinen ihmisyys on yhä hukassa. Verisestä historiasta huolimatta tämä ihmeellinen planeetta Maa on tunnetusti paras paikka elämälle.

  Kauneudelle, rakkaudelle ja ilolle.

 

                 

             

(takakannen tekstin loppuun liitettävä tämä runo)

 

                     TUNTURIA VAIHTAMALLA

                     EI PARANE  

                       SUURI IKÄVÄ

                   

 

Kansi Merja Vilenius

ISBN………………………….