Pentti Harjumaa: Uskon salattuja mielikuvia, 2013

Uskon

salattuja

mielikuvia

tarinakokoelma

pentti harjumaa

Pienkustantaja: Revontulet

Rovaniemi 2013

Teoksia lainattavissa kirjastoissa

pentti harjumaa

pentti.harjumaa@pp.inet.fi

040-5167935

Painettu

Kopijyvä Oy

Joensuu 2013

ISBN 978-952-67215-8-3

Lukijalle saatteeksi

Pentti Harjumaa

USKON SALATTUJA MIELIKUVIA

Ihminen on kautta aikojen uskonut yliluonnolliseen maa-

ilmaan, luonnonhenkiin ja jumaliin, joita ei voi järjellä se-

littää.

Maailmassa on lukematon määrä uskonnollisia suuntia ja

ryhmiä, joille oma kokemansa ja tuntemansa Jumala ja

usko on ainoa oikea. Kaikki muut uskot ovat vääriä eivätkä

johda pelastukseen. Vastaavasti ateistit eivät usko Jumalaa

olevan olemassakaan. Se on muiden joukossa yksi uskon-

suunta.

Elämä ja usko ovat suuria mysteerioita. Maailma on risti-

riitojen repimä ja täynnä selittämättömiä paradokseja us-

kon ja epäuskon välimaastossa. Jokaiselle on lopulta totta

se, minkä hän todeksi uskoo. Olivatpa ne sitten vaikka ole-

mattomia mielikuvia. Tässä tarinakokoelmassa eri-ikäiset

ihmiset anonyymeina tilittävät salaisia uskon ja epäuskon

elämäntuntemuksia ja näkemyksiä pohjoinen lestadio-

lainen uskonsuunta ja suviseurat taustana. Sisäisesti koetut

mielikuvat ja ajatukset hyppivät mielivaltaisesti laidasta

laitaan.

Niin kuin kaikissa uskonnoissa ja uskoissa on alati toistu-

via rituaaleja ja tuntemuksia, niin myös näissä tarinoissa

ihmiset peilaavat samoissa ympyröissä ja uskonhäkeissä

sydämen tuntojaan ja ristiriitaisuuksia. Samantapaisista

tunnoista huolimatta silti jokaisella on oma tarinansa. Täs-

sä kirjassa kuvataan aivan tavallisten ihmisten mielissä

vellovia uskomuksia, joista tavallisesti uskosta puhuttaessa

vaietaan.

Tämä on tarinakokoelma kaikille eikä kenellekään tarkoi-

tettu sen kummemmin kokonaan luettavaksi. Sitä voi sil-

mäillä sieltä täältä ja nähdä, miten jokainen tuntee ja kokee

uskon omalla tavallaan.

Ollako vai eikö olla tässä uskossa?

Mies 34

Tämä on lapsuuteni usko. En ymmärrä siitä mitään ja sen vä-

hänkin olen käsittänyt ja ymmärtänyt väärin.

Usko on selittämätön mystinen salaisuus niin kuin elämäkin.

Jos joku sanoo ymmärtävänsä tätä uskoa, hän ei ainakaan

ymmärrä sitä.

Mutta silti tämä usko hallitsee pohjoisen ihmisen mielen- ja

sielunmaisemaa ja leijuu sen yllä kuin aave. Monet elämän

käännekohdissa kyselevät sydämessään: Ollako vai eikö olla

tässä uskossa?

Mutta minä sinnikkäästi roikun tässä porukassa mukana. Us-

kon ymmärtämisen sijasta minä etsin ja ikävöin yhteyttä toi-

seen etsivään elävään ihmiseen.

Minulle on samantekevää, onko tämä usko oikeassa tai vää-

rässä, illuusiota, satua tai unta.

Usko auttaa minua kestämään elämän vaikeuksia ja epätoivoa

tässä niin armottoman katoavassa maailmassa. Niin väliaikai-

sessa ja ohimenevässä. Hädän hetkellä voin turvautua tähän

uskoon, oli siitä apua tai ei.

Tässä uskossa jaetaan reilusti ilman turhia nipottelemisia syn-

tejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rauhaan ja

iloon asti. Tarvitsematta erikseen luetella syntilistaa ja selitellä

mitään. Sitä arvostan.

Syntyvyyden säännöstely on syntiä. Lapsia saa tulla niin pal-

jon kuin Jumala sallii ja antaa. Niistä kasvatetaan uusia suvi-

seuralaisia ja esivaltaa kunnioittavia kunnon kansalaisia ilman

viinan läträämistä ja kirouksia.

Tässä uskossa on eroottinen rakkaus ja yhtyminen arvossa. Se

on samoista elämänlähteistä kumpuavaa sydämen sykettä ja

ylimaallisen pyhää hurmiota niin kuin aito uskokin.

Luotan lapsenmielisesti elämään ja taivaallisen isän johdatuk-

seen tuli mitä tuli vastaan. Maailman perässä juokseminen on

yhtä tyhjän kanssa eikä tuo onnea. Se menköön menojaan.

En vaihda tätä ihanaa mielentilaa ja tunneuskoa mistään hin-

nasta mihinkään toiseen, vaikka en ymmärräkään siitä yhtään

mitään.

Se antaa turvaa niin pahoina kuin hyvinä päivinä.

Ikävöin valontielle

Nainen 22

Olen sairaanloisen yliherkkä tässä uskossa. Äärimmäisen ris-

tiriitainen tyyppi. Minulle tämä usko ja uskonkieli ovat lapsuu-

desta lähtien olleet tunneuskoa ja rakas pyhä mielentila, jossa

asun.

Olen uskon mystikko.

Välillä tuntuu, että en luovu tästä uskosta ikinä. Mutta hetken

päästä tunnen ja ajattelen toisin. Siitä on tullut minulle raskas

taakka ja este kehitykselleni.

En ole onnellinen tässä uskossa, elän elämätöntä elämääni.

Elämäni valuu hukkaan tässä uskomisen ahtaassa umpiossa.

Tunnen olevani kuin lintu häkissä.

Muistan kun lapsena äidille valitin ja itkin: - Muhun sattuu,

kun minua koulussa kiusataan kun olen uskossa.

Sitten kahdenkymmenen pinnassa alkoi tulla hetkiä, jolloin

sydämeni vauhkoontui enkä käsittänyt koko uskosta mitään.

Kaikki oli pinnallista ja kummallista höttöä.

Se tuntui pahalta, itkin yksikseni usein. Fundeerasin yökaudet,

mitä minun tulisi tehdä?

Onko tämä usko muodostumassa minun vapaalle tahdolleni

hirttosilmukaksi, jos en ajoissa pakene siitä henkeni edestä?

Mietin monesti, miten nuoristakin ihmisistä tässä uskossa

kehkeytyy vähitellen ahdasmielisiä uskon ja toisten menemis-

ten ja tulemisten pikkusieluisia kyttääjiä, uskon vartijoita. Sii-

hen minusta ei ole. Yököttää pelkkä ajatuskin siitä.

Miksi en sitten pakene tästä ahdistavasta uskosta, joka on

alkanut näivettää aitoa elämäniloani. En tiedä.

Tämä usko on kuin outo kummitus, aave, selittämätön lumoo-

jatar, joka pitää minun sieluani näpeissä.

Siitä on vaikea paeta.

Minä etsin tästä uskonhäkistä ulospääsyä. Rukoilen sitä.

Uskon, että se aika on lähellä. Tiedän, että Vapahtajani ja Lu-

nastajani elää ja saan pian astua uudelle vapauden ja rakkauden

tielle.

Valontielle.

Ketä uskoa?

Mies 26

Kierrän tätä uskoa kuin kissa kuumaa puuroa. Minä roikun

tässä uskonporukassa mukana ymmärtämättä siitä sen kum-

memmin mitään.

Mitä se usko on? Se ei ole selvinnyt minulle. Jotakin omituis-

ta näissä aikansa eläneissä uskon tarinoissa ja uskomuksissa

kuitenkin on. En tiedä, mitä? Ne ovat toisen maailman selittä-

mättömiä mielikuvia.

Raamatun kirjakokoelmassa on vaikeaselkoisia ja sekavia

ihmetarinoita vuosituhansia sitten eläneiden ihmisten ja heimo-

jen kohtaloista. Tarinoissa uskotaan yliluonnolliseen maail-

maan ja turvaudutaan henkien ja jumalien johdatukseen ja

apuun.

Kautta aikojen on etsitty selityksiä olemassaololle ja elämän

tarkoitukselle. Kuolemanvarjon maasta tietä pelastukseen. Näi-

den samojen elämän mysteerioiden edessä painii myös tämän

päivän ihminen.

Ketä uskoa ja seurata elämäntiellä?

Mitä yhteistä uskon kuvitelmilla ja elämän todellisuudella on?

Voiko ympäröivää maailmaa ylittää uskolla? Näitä kysymyk-

siä mietin väsyksiin asti eikä salattu uskonmaailma kuin muu-

kaan minulle aukene.

En ole missään nimessä ateisti, sehän on vain yksi uskon

suunta, ettei mitään korkeampaa henkeä ja Jumalaa ole.

Mutta ei tämä pohjoisen uskon suuntakaan näytä sen kum-

mempi olevan muista uskoista ja erikoisempi.

Maailma ja usko ovat sen kokoinen, minkälaisena kukin sen

näkee ja kokee. Se on tunnetila. Ei järjen asia.

Toisille riittää suviseuroissa mukana oleminen ja hengailu

ilman ajatuksia ja kysymyksiä. Seurojen ihana yhteistunnelma

ja henki sydänkesän kauneuden keskellä.

Ihmiset ovat erilaisia ja niin myös jokaisen sisäinen mielen- ja

sielunmaisema.

Yhtä ainutta oikeaa uskoa ei ole olemassakaan.

Kunkin oma usko on haavekuva taivaanrannan toisella puo-

len.

Minunkin sydämeni ikävöi todellista uskoa, joka kantaisi mi-

nut jotakin reittiä ja polkua myöten oikeaan taivaankotiin.

Aina sain synnit anteeksi

Mies 50

Tämä usko on minulle kaikki kaikessa. Minulle on Jumala

suonut kaksitoista lasta ja nyt on lastenlapsiakin useita.

Pienestä pojasta lähtien kuljin äidin ja isän kanssa seuroissa.

Varmaankin olen istunut sadoissa seuroissa. Suviseuroissakin

on ollut käytyä joka vuosi. Kesällä suviseuroihin pääsy oli

suurta seikkailua ja juhlaa.

Kaksitoistavuotisena koltiaisena myin suviseurakentällä jääte-

löä ja aloin vilkuilla tyttöjä. Kolmetoista vuoden ikäisenä pää-

sin panemaan ensimmäisen kerran vuotta vanhempaa tyttöä.

Suviseuroissa se tapahtui pienessä teltassa Siionin laulujen

säestyksellä. Se teltta oli aivan seurakentän laidalla eikä siinä

teltassa ollut muita.

Tyttö veti housut jaloista ja levitti haarat levälleen ja sanoi: -

Koeta, minkälainen pimppi minulla on.

No, minä sivelin sormillani sitä, tyttö kiihottui ja minullakin

alkoi seisoa. Tyttö kuiski korvaani että työnnä se sauva rakooni

ja kerro miltä se tuntuu. Se on tosi ihanaa herkkua.

Ennen kuin menin yhden lestadiolaisen tytön kanssa vihille,

panin ainakin kymmentä tyttöä. Kaikki ne antoivat mieli hyväl-

lä, eikä sitä touhua estänyt usko eikä mikään. Vaikka saarna-

miehet tolkuttivat usein, että naiminen avioliiton ulkopuolella

on syntiä.

10 Naimisen jälkeen sitten minulle annettiin aina reilusti syn-

nit anteeksi eikä siinä nipoteltu ja tarkemmin kyselty nimeltä,

mitä oli tullut tehtyä.

Kyllä tämä oikea usko on ollut minulle hyvä ja antoisa.

Vaikka tämä usko olisi illuusiota ja satua, sen voi lapsenmie-

lisesti ottaa vastaan ja elää todeksi.

Ei se ole läpihuuto juttu

Mies 60

Olen lapsesta lähtien kuulunut tähän uskoon. Kasvoin van-

hoillislestadiolaisessa kodissa ja ilmapiirissä. Penskana perheen

mukana laukkasin kymmenissä ja varmaankin sadoissa seurois-

sa.

Vuoden ja kesän huipputapahtuma olivat suviseurat. Niitä me

lapset odotimme enemmän kuin jouluna joulupukin tuloa. Lap-

suuteni oli onnellista aikaa. Uskominen oli mutkatonta ja itses-

tään selvää, kaikki oli totta mitä seuroissa sanottiin.

Ja jos oli lapsena tullut tehtyä jotakin sopimatonta, äiti saarna-

si vaikka joka ilta synnit anteeksi. Tämän rituaalin jälkeen mie-

li rauhoittui ja tuli hyvä olo.

Myös nuoruus kului tässä varmassa ainoassa oikeassa uskos-

sa. Löysin myös sievän ja verevän lestadiolaistytön suviseu-

roista 25-vuotiaana. Menimme vihille ja niin niitä lapsia alkoi

tulla jokseenkin joka vuosi. Neljänkympin pintaan tultaessa

tyttöjä ja poikia oli jo alun toistakymmentä.

Vuodet kuluivat lapsiperhettä huoltaessa, se oli loputonta työtä

ja työtä ja seuroissa istumista. Elämään ei mahtunut muuta.

Jossakin vaiheessa minä sitten ajauduin vakavaan uskonkrii-

siin, niihin loputtomiin oikean uskon fraaseihin. Aloin ajatella,

ettei nämä uskon asiat niin ole. Myöskin aivan kuin heräsin

jostakin syvästä unesta ja huomasin tämän uskonliikkeen kak-

sinaamaisuuden ja valheellisuuden.

Tajusin ja ymmärsin, miten tämä koko uskonporukka eli oma-

tekoisissa harhamaailmoissa ja kuvitelmissa, joissa ei ollut pää-

tä eikä häntää. Jumalan valtakunta oli muka yksinomaan

SRK:n mustien patavanhoillisten ukkojen hallussa ja määritte-

lemä. Tässä mätä uskossa käytettiin häikäilemättömästi henkis-

tä ja hengellistä väkivaltaa heikompia uskovia kohtaan.

Niin minut sitten toisinajattelijana heitettiin yli laidan tai läh-

din tästä uskonporukasta, miten päin vain haluaa sanoa.

Mutta sitten kävi niin, että en ole voinutkaan jättää tämän

uskon kiehtovia mielen- ja sielunmaisemien näkymiä. Siellä on

paljon lämpöä ja auringon valoa.

Tässä uskossa on jotakin selittämätöntä niin hyvässä kuin

pahassa. Ei siitä noin vain lähdetä oudoille vesille. Se ei ole

läpihuuto juttu, vaikka siinä ei ole päätä eikä häntää. Nyt olen

jonkinlainen kulttuurilestadiolainen.

Nöyryytettynä ja häväistynä

Nainen 60

Tuntui kuin koko maailma romahti niskaan, kun ne rupesivat

syyttämään siellä seurojen hoitokokouksessa minua ”väärään

henkeen” sortumisesta.

Sanoin, että olen penskasta lähtien uskonut samalla tavalla

koko ikäni, ollut jumalanlapsi niin kuin muutkin.

Mutta mikään ei auttanut: - Sinun selityksesi osoittavat, että

olet noussut Jumalan valtakuntaa vastaan.

Saarnamies tuijotti vihaisesti minua ja hoki, jos et nöyrry seu-

rakunnan edessä ja pyydä syntejä julkisesti anteeksi, joudut

ikuiseen kadotukseen ja piinaan. Missä piru ajaa sinua hiili-

hanko kourassa takaa.

Minä purskahdin itkuun ja lysähdin penkkien väliin lattialle.

Oli kuin maa olisi kadonnut altani. Mutta he tuntuivat vain

nauttivan minun äärimmäisestä sielun hädästäni.

Niin minä sitten nöyryytettynä ja häväistynä, yksinäisenä ja

hylättynä raahauduin iltayöstä kotiin itkien.

Olin äidinmaidossa imenyt tämän kotiuskon, jossa olivat mi-

nun kaikki uskonsisaret ja veljeni, ystäväni ja tuttuni. Minun

erottaminen lapsuuteni yhteisöstä järkytti ja rikkoi minun pe-

rusturvallisuuden tunteen sydänjuuria myöten.

Pian sen puhuttelun jälkeen elämä kävi sietämättömäksi, sai-

rastuin enkä pystynyt nukkumaan. Jouduin hakemaan apua

psykiatrin vastaanotolta.

En minä ole vuosienkaan jälkeen täysin toipunut tästä äitisiio-

nin erottamisesta, hylätyksi tulemisesta. Olen vuosien jälkeen

ihmeellisesti kuitenkin löytänyt sielulleni sisäisen rauhan Ju-

malan armoon ja rakkauteen luottaen samalla tavalla niin kuin

ennen lapsena.

Olen nyt sellainen yksinäinen lestadiolainen uskova susi, pe-

lastettujen kirjoissa.

Onnellinen tässä selittämättömässä uskossa.

En kaipaa toisten hyväksymistä, kunhan Jumala hyväksyy

minut sellaisena kuin olen. Elän ja uskon päivän kerrallaan.

On se kumma, kun oikea usko ei kelpaa

Mies 63

Rakkaudessa ja sodassa ovat kaikki keinot luvallisia. Niin

myös tähän oikeaan uskoon pelastaminenkin vaatii toisinaan

kovia otteita.

Ivalon Törmäsen kylässä joskus takavuosina oli koolla pirtti-

seuroissa koko kylänväki niin uskovaiset kuin uskottomatkin

kuten siihen aikaan oli tapana.

Puhujaksi sattui tunnettu väkevä saarnamies, joka sai naisväen

liikuttumaan ja hyrisemään itkuun ja katumaan syntejään. Eipä

aikaakaan, kun ahavoituneet poromiehetkin laidasta lukien

tekivät parannuksen.

Itse asiassa koko seuraväki tuli uskoon ja olivat hurmoksessa.

Joukossa oli kuitenkin yksi vanhempi poromies, äijänkäppyrä,

johon ei saarnamiehen puhe ja seuraväen hurmos tehonnut.

Hän vain istua jurotti paikallaan ja katseli rauhallisesti herätyk-

sen sekopäistä myllerrystä.

Uskoon tulleet kylän poromiehet ottivat tohkeissaan puhutte-

luun tohkeissaan tämän hyvän naapurimiehen: - Haluamme

myös sinut taivaan valtakuntaan mukaan, sulasta rakkaudesta.

Kaveria ei jätetä.

Niinpä he tarttuivat epäuskoista jaloista kiinni ja alkoivat ve-

tää ympäri pirtin lattiaa kuin märkää rättiä ja hokivat: - Tee

hyvä mies parannus ja ala uskomaan, met haluamme sinut us-

konporukkaan mukaan. Ei met voi jättää sinua yksin pirun ja

kadotuksen omaksi.

Sitkeä lapinäijä ei kuitenkaan taipunut uskoon, vaikka pää

kolisi lattiaan ja hän oli vähällä menettää tajuntansa pakotta-

misen rytäkässä.

Jälkeen päin sitten selvisi, että tämä poromies uskoi shama-

nismiin ja luonnonhenkiin eikä hän voinut luopua alkuperäis-

kansojen omasta ikivanhasta isien uskosta. Hän ei taipunut eikä

alistunut väkivallalla tuodun vieraan kristinuskon hapattaman

lestadiolaisten jumalan ja uskon edessä.

Tällaisia jääräpäitä löytyy pohjoisen kairojen kätköistä yhä

tänäkin päivänä.

- On se kumma, ettei kaikille tämä oikea usko kelpaa, vaikka

sitä sakilla rakastavin mielin tarjotaan, päivittelee lestadio-

laismies.

Väkivallan käytöstä käännyttämisessä hän ei näe mitään pa-

haa ja paheksuttavaa, kun se tapahtuu hyvässä tarkoituksessa

Jumalan nimeen.

Suviseurojen taivaallista ihanuutta

Nainen 80

On se mukavaa ja ihanaa päästä muuttamaan taivaankotiin.

Tosin en haluaisi lähteä sinne ihan vielä.

Nyt on kesä ovella ja suviseurat lähestyvät, mutta heikon

kunnon vuoksi en jaksa niihin enää osallistua. Mikä harmi.

Niin kauan kuin muistan, olen joka kesä ollut suviseuroissa

mukana.

Sen vain sanon, että sitten taivaasta tulen tänne maan päälle

suviseuroihin mukaan joka kesä. Takuulla tulen, vaikka kar-

kaan sieltä taivaasta muutamaksi päiväksi.

En tiedä ihanampia jumalanlasten yhteishetkiä ja yhteenkuu-

luvaisuuden tunnetta kuin mitä suviseurat ovat. Niitä ei voita

mikään, suviseuroissa tapaa aina tuhansittain kalliisti uskomas-

sa olevia sisaria ja veljiä. Voi sitä lämpöä, kuin suurta perhettä

ja tutut Siionin laulut kaikuvat telttakaupungin yllä kuin ihanin

tuulenhumina.

Tätä Jumalan valtakuntaa hallitsee tunteen kieli, joka valtaa

pohjoisen ihmisen mielen- ja sielunmaiseman kokonaan, täy-

sin. Usko on tunnekokemus eikä sitä järjen kautta voi ymmär-

tää ja tajuta.

Tämä usko on maailmanlasten mielestä silkkaa hulluutta, niin

kuin se toisaalta onkin.

Usko on elävästä sanasta ja hengestä kumpuava sydämen sy-

vyyteen ulottuva elämän autuaallinen voima.

Aivan kuin Siionin laulussa sanotaan:

- Jumalanlapsi korkeampaa nimeä tietää en voi.

Liikutun näistä sanoista usein sydänjuuriani myöten ja näen

taivaallisten ovien avautuvan sieluni silmillä.

Nappasi kohdalle

Nainen 54

Olen realisti. Ei tästä elämästä kannata tehdä numeroa, kunhan

uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja kunhan

elelee.

Ja uskoskelee tämän oikean lestadiolaisen porukan hännillä,

laitimmaisena sisarena. Keittelen hernerokkaa tomerasti ja vä-

symättä uskonuroksille, että jaksavat uskoa ja piereskellä mieli

ja sielu raukeana ja tyytyväisenä.

Saarnamiehet meuhkaavat kurkkusuorana viimeisistä ajoista

ja maailmanlopusta, mutta ei niitä puheita kannata ottaa ja us-

koa niin tosissaan. Samaan malliin net ovat veivanneet ja ho-

keneet vuosikymmeniä niin kauan kuin muistan.

Maailma seisoo paikallaan niin kuin ennenkin, aurinko nousee

ja laskee. Ei sen puolesta hätäpäiviä.

Mutta kyllä minulla on ollut myös vastoin käymisiä tässä us-

kossa. Kun naiminen oli tehty suureksi synniksi ilman avioliit-

toa, en tietystikään antanut pillua kenellekään vaikka panijoita

olisi ollut saarnamiehistä lähtien kun silmä välttyi. Mutta olin

tiukkana näissä asioissa.

Omaa lasta minä aloin haluta ja ikävöidä siinä kolmenkympin

paikkeilla. Mutta kohdalle ei vain sattunut sitä oikeaa uskovais-

ta miestä ja välillä näytti siltä, että jään vanhaksi piiaksi. Olin

ronkeli tämän suhteen.

Sitten lähempänä viittä kymmentä vuotta kolahti ja nappasi

kohdalle, se oikea verevä ja himokas uskovainen leskimies. Se

oli vientiä.

Se oli kova naimaan, yhtenään kömysi päälle ettei tahtonut

henki kulkea.

Mutta eihän siinä iässä enää lasta tehdä ja saada. Joka päivä

omassa sisäisessä maailmassani minä ikävöin syntymätöntä

tytärtäni, Päiviä. Toisinaan yön hiljaisina hetkinä olen itkenyt

tyynyn päällisen märäksi.

Voi sitä kipua ja sydämeni tuskaa.

Ja hokenut hiljaa, Päivi kulta, oma tyttäreni? Missä olet, minä

äiti täällä.

Tunnustaa rehellisesti, että minä kadehdin näitä lestadiolaisia

suuria perheitä.

Vaikka lapsilauman hoitamisesta on monenlaista työtä ja vai-

vaa, he tuovat onnea ja antavat elämälle sisältöä ja tarkoituk-

sen.

Tekojumalien vankeja

Mies 41

Olen tehnyt havainnon, että huomattavin osa pohjoisen lesta-

diolaisen herätysliikkeen ja luterilaisen kirkon vaikutuspiirissä

kasvaneista ovat piilouskovaisia.

He eivät tiedä olevansa uskon vankeja, vaan luulevat olevansa

sekä henkisesti että hengellisesti itsenäisiä vapaita sieluja.

He käyvät kirkossa silloin tällöin ja osallistuvat jumalanpalve-

luksiin, mutta eivät mielellään antaudu uskonasioista vaihta-

maan ajatuksia. Ahdistuvat siitä ja näkevät uskon olevan kun-

kin yksityisasian ja mistä ei kannata avoimesti puhua.

Myös vuosituhantiset luonnonkansojen uskomukset kuten

shamanismi asuu syvällä pohjoisen ihmisen mielen syvyyksissä

tietämättään.

Eivätkä ainoastaan suomalaiset ole kristinuskon piirissä olevia

piilouskovaisia. Näin myös eletään Euroopassa ja Amerikassa,

missä kokonaisten kansakuntien kulttuuri perustuu yhä edel-

leen Lähi-idän heimojen vuosituhansia sitten syntyneiden us-

komusten varaan.

Raamatun ristiriitaisiin tarinoihin ja kertomuksiin uskotaan ja

niitä palvontaan Jumalan pyhinä ilmoituksina.

Näin on myös muiden uskontojen kulttuuri lepää omien us-

komustensa ja luulojensa varassa.

Ihmiskunta elää edelleen vuosituhansia sitten syntyneiden

tekojumalien ja harhakuvitelmien piirissä ja vankina.

Kaikki pääsevät taivaankotiin

Nainen 27

On alkukesän ilta. Aurinko paistaa, yötön lähestyy. Valoa

tulvii joka puolella.

Katselen Kemijoen suurta virtaa. Joen törmällä kisailee ja

liitelee kymmenittäin pääskysiä, vasta tulleita. Rakentavat pe-

siä joen rantatörmälle.

Mieleni on levollinen. Sieluni iloitsee tästä pohjoisen mysti-

sestä uskosta, olemisesta ja olemassaolostani.

Mutta tämä on tilapäistä. Elämän taakka painaa.

Aluksi tuntui elämääni löytyneen ratkaisu tästä uskosta, kun

olin saanut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Olin

iloinen ja kiitin kyyneliin asti uskon antamasta turvasta ja pe-

lastuksen sanomasta.

Mutta ei mennyt kauaa, kun huomasin eksistentiaalisen selit-

tämätön ahdistukseni ja sydämeni kipeyden palanneen.

Ei siis tämä uskokaan osoittautunut ratkaisuksi, vaikka sitä on

niin ylistetty ainoaksi oikeaksi uskoksi, joka antaa ja tuo mu-

kanaan sisäisen mielenrauhan ja ilon elämään. Eikä vaadita

muuta kuin omakohtaista uskoa.

Ennen uskoon tuloani en ollut onnellinen ja enkä myöskään

uskoon tulon jälkeen en ole ollut onnellinen kuin hetkittäin.

Sydämeni on levoton, ahdistunut ja kipeä.

Mitä minun olisi tehtävä, että löytäisin onnen ja saisin sielul-

leni rauhan? Sydämeni etsii hellyyttä ja rakkautta, toivon ja

ikävöin, että minusta välitetään sellaisena kuin olen ilman ehto-

ja ja vaatimuksia.

Minä tunnen, että Vapahtajani ja Lunastajani elää.

Nyt minä uskon, että kaikki ihmiset pääsevät taivaankotiin.

Olivatpa he uskossa tai ei. Se tunne lievittää ahdistustani.

Katoavaisen uskon kyydissäkö?

Mies 32

Ihmiset omissa uskoissaan ja luuloissaan kuvittelevat, että

uskonnot ovat ikuisia koska ovat vaikuttaneet jo useita tuhansia

vuosia.

Raamatun ja Koraanin jumalat ovat oikeita jumalia ja hallit-

sevat maailmaa ja maailmankaikkeutta.

Mutta voi näitä harhaluuloja. Mitä vuosimiljoonien edessä

muutama tuhat vuotta on vielä yhtään mitään? Satojen tuhan-

sien vuosien kuluessa eri kulttuurit ja uskomukset tulevat ja

menevät. Myöskin maapallo avaruusaluksena häviää jalkojen

alta.

Elämme katoavaisuuden maailmassa.

Mitä on vanhoillislestadiolaisen puolentoista vuosisataisen

uskon sirpale ja Jumalan valtakunta? Sekö muka ei muutu ajan

saatossa piiruakaan ja on muuttumatonta pyhää Jumalan sanaa?

Voi tätä uskon pimeyttä.

Mutta niin kummallinen on ihmismieli, että tätä maailmaa ja

maailmankaikkeutta syleilevää uskoa voi suuruuden hulluudes-

saan jopa ihailla.

Lestadiolaiset ovat onnistuneet nappaamaan kiinni ja omi-

maan haltuunsa maailman todellisen Luojan, ainoan oikean

Jumalan, joka asuu vain täällä pohjanperillä lumen ja pakkas-

ten keskellä. Täällä on silmää nähdä ihmiskunnan olevan lui-

sumassa kadotuksen ja helvetin mustaa aukkoa kohti, jossa

pelastusta ei ole. Pohjoisessa ymmärretään, kuinka armottoman

katoavaa elämä on. Niin väliaikaista ja ohimenevää.

Itse kukin häviää kuin tuulenhenkäys eikä hetken päästä

asuinpaikka häntä enää muista ja tunne niin kuin ei olisi kos-

kaan ollut olemassakaan. Mutta taivaassa tunnetaan, joka us-

koo pelastukseen.

Mutta, mutta. Mitä arvelee tiede elämästä ja olemassaolosta?

Sen mukaan vastahan me lähdimme kaloista kehittymään ihmi-

sen näköisiksi. Mitä ja minkä näköisiä olemme miljoonien

vuosien päästä? Mitä uskomme? Parasta on, ettemme lähde

arvailemaan ja kuvittelemaan, koska siihen eivät tämän ajan

aivot riitä.

Jumala yksin tietää, mutta tietääkö hänkään? Luomistyö jat-

kuu. Lestadiolaisilla ei päätä palele olla uskon kyydissä muka-

na?

Jumala ei antanut minulle miestä

Nainen 69

Olen ollut tässä oikeassa uskossa ties kuinka kauan. Saarna-

miehet ovat julistaneet väärentämätöntä jumalansanaa. Olen

kolunnut sadat seurat ja paennut henkeni edestä pahaa maail-

maa ja syntiä.

TV:kin olen hävittänyt ja ollut nöyrä viimeisen päälle. Uskon

että minut otetaan taivaanportilla avosylin vastaan.

Usko kantaa, jumalansana kantaa, elämä kantaa.

Olen syntynyt tämän oikean uskon vapauteen, anteeksiantoon

ja rakkauteen. Huolenpitoon.

Olen luopunut eksyttävän maailman rakkaudesta. Pilluakaan

en ole antanut kenellekään, kun sitä oikeaa miestä ei Luoja

katsonut jostakin syystä satuttaa minun kohdalle. Vien tavarani

koskemattomana suurelle elämänantajalle. En tiedä, tykkääkö

se siitä, mutta näin vain on käynyt minun elämässä.

Aikanaan kapinoin ja murehdin vanhanpiian osaa, mutta nyt

olen lakannut suremasta, koska sille ei voi mitään.

Päiväni ovat nykyään yksinäisiä, mutta sinnikkäästi minä tais-

telen tässä uskossa loppuun asti. Mihinkäpä sitä tässä iässä

enää osaisi mennä.

Olen Jumalan valtakunnan asukas ja uskon laitimmaisena

jumalanlapsena itseni keskelle taivasta.

Siellä taivaan suviseuroissa tavataan kunniankruunut päässä,

sydämessä ilo ja silmissä autuaallinen kirkkaus.

Ulosheitetyn uskoa ja ajatuksia

Mies 43

Kyllä elämä on ihmeellinen. Suuri tuntematon selittämätön

Jumala pelasti minut siinä kolmenkympin tienoilla tämän har-

hautuneen ja väärän uskon kynsistä.

Siitä olen kiitollinen ja onnellinen.

Kasvoin penskasta lähtien lestadiolaisessa uskonyhteisössä.

Koin elämän turvalliseksi kasvuympäristöksi sääntöineen ja

miten piti elää. Uskoin kaiken, mitä minulle sanottiin Jumalan

valtakunnasta.

Sitten jossakin vaiheessa saarnamiesten Jumalan suuhun se-

pittämät tarinat ja sanelut, mitä saa ajatella ja uskoa, alkoi epäi-

lyttää ja ottaa päähän.

Minusta tuli uskon asioissa toisinajattelija. Aloin puuttua ää-

neen uskon epäkohtiin ja mielivaltaan, joista ei olisi saanut

puhua vaan vaieta.

No, se tiesi sitä, että minut heitettiin ulos uskonyhteisöstä tai

lähdin, miten päin vain sen haluaa ilmaista.

Eroaminen jostakin rakkaasta ja tutusta sosiaalisesta viite-

ryhmästä on aina ihmiselle kova paikka ja suuri elämänmuutos.

Tuskallinen ja ahdistava juttu ennen kaikkea silloin, kun se ei

tapahdu omasta vapaasta tahdosta.

Meni monta vuotta ennen kuin selvisin tasapainoon tästä

traumaattisesta elämäni käännekohdasta ja löysin muita minul-

le soveltuvia yhteisöjä.

Nyt olen kiitollinen tuntemattomalle Jumalalle siitä, että sain

etäisyyttä ja pääsin eroon lestadiolaisten tekojumalan valtakun-

nasta, vääristyneestä ja suorastaan sairaasta yhteisöstä, jossa

ihmiselle ei anneta vapautta uskoa kaikkeuden Luojaan oman

sisäisen näkemyksen mukaan.

Nyt olen aidosti omalla persoonallisella tavallani uskomassa,

jossa ei pikku syntejä lasketa miksikään. Suurista synneistä ei

huolta, sillä harvat pystyvät niitä edes tekemään. Mittavia talo-

usrikoksia ja rötöksiä isojen herrojen ja huijareitten malliin.

Olen elämänlahjasta kiitollinen tuntemattomalle Luojalle.

Usko kuin syöpä

Mies 33

Vanhoillislestadiolaisessa uskonliikkeessä jatkuu edelleen tänä

päivänäkin pienemmässä mittakaavassa hoitokokousten jäl-

keinen mielivaltainen, henkisen ja hengellisen väkivallan käyt-

tö ihmisoikeuksien loukkauksineen.

Uskonvarjolla harjoitettu terrorismi on kuin syöpä.

Mutta ulospäin tämä uskonyhteisö näyttelee, kuuluttaa ja ju-

listaa ainoaa oikeaa Jumalan valtakuntaa, anteeksiantoa, armoa,

rajatonta rakkautta ja jumalanlasten vapautta. Ovelaa kaksois-

viestintää.

Sanomattakin on selvää, että uskontojen joukossa lestadio-

laisuus ei ole suinkaan ainoa epärehellinen ja kaksinaamainen

yhteisö. Kristinuskon piirissä niitä lasketaan olevan yli kaksi-

kymmentä tuhatta.

Mutta mistä nämä uskonliikkeet saavat voimansa ja kannatta-

jansa? Ihminen on kautta aikojen ollut niin turvaton elämän

mysteerioiden edessä täällä kuolemanvarjon maassa ja maail-

massa, että hänen sydämensä hädässään tarrautuu minkälaisiin

tekojumaliin ja harhakuvitelmiin tahansa etsiessään sielulleen

rauhaa, turvaa ja oikeaa taivaankotia. Pelastusta.

Sellaista on elämä, sillä on hintansa joka yhteisössä ja kulttuu-

rissa.

Minut on unelmista tehty

Nainen 19

Olen elämäni ja tämän uskon edessä murroksessa. Tämä usko

läträä vain syntiensä kanssa eikä johda mihinkään.

Tässä uskossa on paljon muka tietämistä, mitä Jumala ihmis-

lapsilta tahtoo ja vaatii.

Olen yksinäinen ja orpo henki ja sielu. Mistä löytäisin todelli-

sia ystäviä, joihin voisin luottaa? Jotka eivät tuomitsisi minua,

sanelisi mitä saan ajatella ja mihin uskoa. Voisin vapaasti hen-

gittää ja uskoa vaikka tunturien Seitaan, jos siltä tuntuu.

Olen suurten ratkaisujen edessä, tämä lapsuuteni usko on pal-

jastanut karvansa ja pimeän puolensa. Lämmön ja rakkauden

sijasta usko tarjoilee pelkkiä harhakuvitelmiaan tuonpuoleisista

asioista, joista ei oikeasti kukaan tiedä mitään. Omituisia type-

ryyksiä, joissa ei ole päätä eikä häntää.

Saarnamiesten Jumalan suuhun sijoittamia tarinoita ja lupauk-

sia pelastuksesta.

Minusta usko on aivan jotain muuta kuin sokeaa mielivaltaa

ja tavallisten pienten ihmisten kiusaamista, piinaamista ja pe-

lottelua kadotuksen ja helvetin tulella, jos ei usko oikealla ta-

valla. Se on Jumalan pilkkaa, sairasta ja röyhkeää henkistä ja

hengellistä väkivallan käyttöä.

Minun nuori sydämeni etsii, ikävöi ja kaipaa todellista uskoa

suureen elämänantajaani.

Hän on antanut minulle ihmeellisen elämäni. Tämä maailma

on taivaallisen kaunis.

Luotan siihen, mitä olet luvannut: - Jumalan valtakunta on

sisäisesti meissä.

Tulevaisuus on edessäni. Kesä ovella, kesä.

Minut on unesta ja unelmista tehty.

Olen kova ja herkkä uskossa

Mies 36

Minä uskon mitä vain. Olen kovapäinen tässä uskossa.

En piittaa joutavista pykälistä ja toisten vahtimisista. Saarna-

miesten selittämistä synneistä.

Minä uskon oman pääni mukaan, rukoilen jos sille tuulelle

satun. Elämyksiä ja tarinoita minä tässä uskossa metsästän.

Suviseuroissa tapaan monia uskonveljiä ja -sisaria, jotka ovat

ihan pihalla koko uskosta.

Varsinkin kaksikymppiset nuoret, niille on usko sivuseikka.

Ne vahtaavat toisiaan kiimassa.

Pojat metsästävät hyvän näköisiä lestadiolaisia tyttöjä, jotka

ovat hyviä saaliskohteita.

Pysähdyn toisinaan ajattelemaan, millaisessa uskonporukassa

oikeastaan olen mukana? Saarnamiehet ja uskon nokkamiehet

ovat erinomaisia kaksinaamaisia näyttelijöitä. Uskottelevat

olevansa Jumalan valtakunnan asialla, mutta ovatkin jotain

muuta.

Mutta maailma ja tämä usko on sellainen kuin on.

Kaikesta huolimatta minä pysyn tässä uskossa, oli se sitten

oikeassa tai väärässä.

Mihin minä sitten uskon, en tiedä.

Mutta minun sydämeni ikävöi oikeaa todellista uskoa, sanaa,

joka kantaa yli pimeitten uskonhaamujen ja kauhujen.

Olen kova lestadiolainen uskonjätkä, mutta sisäisesti suoras-

taan sairaanloisen yliherkkä ihminen.

Elävää elämää minun sydämeni janoaa ja yhteydentuntoa jo-

honkin korkeampaan Luojaan, sisäistä rauhaa ja iloa.

Suviseurojen tunnelmia

Mies 43

Olen kävelevä ristiriita ja paradoksi näissä uskon asioissa. En

vieläkään tiedä ja ymmärrä tästä uskosta mitään, vaikka olen

lapsuudestani lähtien ollut mukana tässä uskonliikkeessä. -

Usko tulee kuulemisesta, mutta minä epäilen sitä. Minulle sillä

on ollut päinvastainen vaikutus.

Saarnamiesten kliseitten ja fraasien loputtomat hokemat ja

veivaamiset oikeasta ainoasta uskosta ovat alkaneet ottaa kote-

loon ja ärsyttää minua. Mitään uusia ajatuksia ja elämäntuntoja

niistä ei voi saada irti.

Se on yhden ja saman levyn pyörittämistä seuroista seuroihin

vuodesta toiseen, se on käsittämätöntä uskontunteen vatkaa-

mista johtamatta mihinkään.

Sen sijaan tavalliset uskovaiset suviseuroissa ovat kiinnosta-

via, se lämmin ja rakkaudellinen ilmapiiri, joka siellä vallitsee.

Se ystävien ja tuttavien liikuttavat tapaamiset ja kohtaamis-

tuokiot, että tekin olette päässeet tänne Jumalan sanan kuuloon.

Sitten ihastellaan Jumalan antamaa aurinkoista säätä. Mutta

jos sattuukin satamaan vettä kaatamalla, ei senkään anneta häi-

ritä lämmintä tapaamishetkeä. Uskon avainsanat ”Jumalan ter-

ve” ja Siionin laulut suhisevat korvissa.

Myös jumalanlasten kymmentuhantinen joukko on aina

kummastelun ja ihastelun aihe, viisituhatta vetävä seurateltta ja

miten hyvin kaikki on järjestetty ja tehty viimeisen päälle.

Ruokahuolto pelaa ja ensiaputeltta on uskovaisine lääkäreineen

valmiina hoitamaan huonokuntoisia sanankuulijoita.

Isoille lapsiperheille on järjestetty asianmukaiset pesupaikat ja

pitkät käymälätkin ovat ihmeen siistejä, joskin paskan hajua ei

ole saatu kokonaan häivytettyä. Lapsia vilisee iloisina pitkin

mittavaa seurakenttää. Asuntovaunuja ja telttoja on tuhatmää-

rin. Saarnamiehet ja kovaääniset jauhavat kilpaa Jumalan suu-

hun sepittämiä pyhiä tarinoita, joita ei kylläkään juuri kukaan

kuuntele.

Saarnamiehet yksi toisensa jälkeen hokee ”Jeesuksen nimessä

ja veressä kaikki synnit anteeksi rauhaan ja iloon asti” Se on

kuin linnunlaulua uskon korville.

Kyllä tämä on ristiriitainen ja käsittämätön usko, mutta niin

olen minä itsekin.

En ymmärrä itseäni, miksi roikun tässä mukana? Mutta jos

vaihdan tämän uskon johonkin toiseen uskoon, kummeneeko se

siitä?

Huutavan ääni korvessa.

Mies 29

Tämä oikea usko ei siedä väärää henkeä ja lipsumista puoleen

eikä toiseen.

Jos Jumalan valtakunnalle ei ole kuuliainen, sellaiset on pak-

ko heittää kadotuksen ja helvetin kitaan. Selvä se. Tämä poh-

joinen usko on säilyttänyt ryhtinsä tinkimättä varjellessaan

pyhää oikeaa jumalansanaa myrskytuulia säikkymättä jo yli

170-vuoden ajan 1844 vuodesta lähtien, kun Lars Levi Laesta-

dius sytytti elävän tulen lapinmaahan. Aloitti huutavan äänen

korvessa.

Sitten hänen nimeään kantava lestadiolainen herätysliike lähti

tunturien kätköistä vyörymään yli maan piirin ja vaikuttaa tänä

päivänä Amerikkaa myöten ja monissa maissa. Tämä oikea

usko oli alussa niin elävä ja voimallinen, että jopa porotkin

tulivat uskoon ja lumessa paloi.

Vaaliessaan uskon puhtautta vuosien varrella vanhoillissuunta

on joutunut sittemmin heittämään viisi kuusi väärään henkeen

eksynyttä porukkaa ulos, kun alkoivat vikuroida ja arvostella.

Näitä oikeaa uskoa vastaan nousseita ovat rauhansanalaiset,

uusheränneet, isot ja pikkuesikoiset, pappissiipeläiset, mitä

kaikkea niitä onkaan.

l930-luvulla lestadiolaisten piirissä toimi korpelalaisuuskin,

joka yhdisti uskon ja erotiikan tunteet taivaallisiin naintikoke-

muksiin seuroissa. Se oli oikeilla jäljillä uskon mystisistä mie-

lenvirtauksista ihmissydämen syvyyksissä.

Lestadiolaisessa uskonyhteisössä on jotakin niin hurjan lujaa

ja mahtavaa uskonhulluutta, että sitä voi joko ihailla tai vihata

tai sen typeryyksille nauraa. Samalla se herättää pelkoa ja kau-

hua, jos sen kynsiin joutuu.

Uskonyhteisö julistaa maailmaa syleilevää lämpöä, rakkautta

ja anteeksiantoa, mutta väärään henkeen eksyneille se on armo-

ton ja kova. Myötätuntoa ei kadotukseen tuomituille tipu. Muu-

tamien vuosikymmenien väliajoin vanhoillissuunta ei voi muu-

ta kuin heittää änkyräuskovaiset ulos eristyksiin ja kadotuk-

seen. Muuta keinoa ei ole puhtaan uskon varjelemiseksi ja säi-

lyttämiseksi.

Nyt on jälleen hajaantuminen merkit ilmassa, sillä oikeaan

uskoon ei voi kelpuuttaa naispappeja eikä muitakaan väärää

henkeen lipsuneita. Jumalan valtakuntaan ei uskonvarkailla ole

tulemista ja asiaa.

Taivaallista nautintoa

Mies 45

Olen kokenut uskon ja erotiikan syvän ja autuaallisen yhtey-

dentunteen. Kun on korviaan myöten rakastunut, niin naiminen

avaa uskovaiselle taivaallisia ilon ja onnen tunteita. Hurmio on

sanoin kuvaamaton.

Tämän pyhän rakkauden läsnäolo aaltoilee ja säteilee kuin

tulinen hehku joka puolelle ruumista. Ei sitä voi selittää, sen on

jokaisen itse koettava ennen kuin ymmärtää mistä on kysy-

mys.

Harvat ja valitut pääsevät kuitenkaan nauttimaan tästä taivaal-

lisesta yhdynnästä. Etupäässä lestadiolaisessa perheissäkin

naiminen on vain jonkinlaista nautintoa ja lihan himon tyydyt-

tämistä. Usein velvollisuuteen perustuvaa väsynyttä äheltämis-

tä ja nylkyttämistä.

Monissa perheissä sukupuoliset himot katoavat lähes koko-

naan, kun ympärillä häärii suuri lapsilauma. Tässä uskonliik-

keessä on ehkäisy tehty synniksi ja lapsia uskovaisen naisen on

synnytettävä niin paljon kuin Herra suvaitsee niitä antaa, vaik-

ka henki menisi. Naiset joutuvat vastoin omaa tahtoaan toimi-

maan miehen ja uskon vuoksi ”synnytyskoneina”. Lääkärin

varoituksista piittaamatta monet naiset menettävät ennenaikai-

sesti henkensä, kun terveys ei kestä monia raskauksia.

Usko ja intohimoinen seksin väkevä yhteys synnytti 1930-

luvulla Torniolaaksoon lestadiolaisuuteen korpelalaisuudeksi

kutsutun uskonhaarankin.

Torniolaaksoon tuli Keski-Suomesta intohimoinen Toivo

Korpela niminen saarnamies, joka oli tosi vaikuttava puhuja ja

sai kuulijat pois tolaltaan ja selittämättömään taivaalliseen ero-

tiikan hurmioon. Seuroissa sattui tapauksia, että uskon ja lihan

himon hurmiossa naitiin ketä vain kohdalle sattui.

Hengen palossa samalla ihmiset odottivat hartaasti Jumalan

lähettämää kristalliarkkua eräänlaista ilmalaivaa noutamaan

uskovat Jerusalemiin ja sieltä edelleen lentämään valittujen

joukossa taivaaseen.

Tämä näyttäviin mittoihin paisunut eroottinen uskonliike liian

pitkälle mentyään sitten viranomaisten taholta kiellettiin ja se

vähitellen hiipui ja loppui siihen.

Mutta usko ja nautinnollinen hurmiollinen nainti ohjaa van-

hoillislestadiolaisten liikettä edelleen hyvin vahvasti, tosin pei-

teltynä piilossa. Mitäpä siinä luonnon aidossa kiimassa mitään

pahaa on.

Kahden tulen välissä

Mies 56

Onhan se hirveä tilanne, jos ihminen uskonsa takia tulee kiu-

satuksi, nöyryytetyksi ja häpäistyksi maailman taholta ja oman

uskonyhteisön sisällä. Missä hän on lapsuudesta alkaen ollut

mukana suurissa suviseuroissa ja iloinnut sydämensä pohjasta

Jumalan valtakunnasta.

Minä jouduin itse mukaan ja läheltä seuraamaan 1970-luvulla

vanhoillislestadiolaisten nokkamiesten aloittamaa yhteisöönsä

kohdistamaa ns. hoitokokoussarjaa, joissa syytettiin tavallisia

uskovaisia väärästä hengestä ja ties vaikka mistä.

Näissä mielipuolisen sairaissa sadoissa hoitokokouksissa kiu-

sattiin ikänsä uskossa olleita jumalanlapsia kuin keskiaikana

riehuneissa noitavainoissa. Monet eivät kestäneet sitä, vaan

menivät rikki ja hajalle.

Se oli käsittämätöntä meininkiä, kun ihmismieliä ja sydämiä,

ihmisoikeuksia ja vapaata tahtoa loukattiin julmasti ja häikäi-

lemättömästi uskon varjolla nöyryyttäen ja häpäisten. Jotkut

järkyttyivät syytöksistä niin, että ajautuivat jopa itsemurhan

partaalle ja osa tappoikin itsensä.

Hoitokokoukset oman yhteisön jäseniä kohtaan olivat niin

irvokkaita ja törkeitä, että niitä voidaan verrata Maon Kiinassa

ja monien muiden diktaattorien suorittamiin puhdistuksiin ja

terroriin omia kansalaisiaan kohtaan.

Uskontunteet ovat herkkiä, sydämen ja sielun syvyyksiin

ulottuvia asioita, ettei niitä voi ymmärtää ulkopuolinen, joka ei

ole kokenut uskonyhteisön painostusta ja hylkäämistä.

Onhan se sitten käsittämätön ja hirvittävä kokemus, kun en-

nen niin rakkaat uskonsisaret ja -veljet ja liikkeen nokkamiehet

alkavat äkkiarvaamatta kiusata ja syyttää mielivaltaisesti vää-

rään henkeen eksymisestä, vaikka on uskossa niin kuin ennen-

kin. Puolustautuminen oli mahdotonta. Se tulkittiin muitta

mutkitta nousemiseksi Jumalan valtakuntaa vastaan.

Hoitokokouksissa silmätikuksi tulleet jumalanlapset joutuivat

kahden tulen väliin: Uskoton maailma oli aina pilkannut ja

kiusannut ja nyt sitten myös oma yhteisö piinasi, kiusasi, nöy-

ryytti ja häpäisi heitä.

Ei voinut paeta minnekään eikä turvaa löytynyt mistään.

Väkivaltaisia voimia

Mies 44

Kukin uskoo omalla tavallaan ymmärtämättä ja tietämättä,

mistä on uskon mysteerioissa syvimmältään kysymys. Joillekin

usko on itsestään selvää: Kaikki on Jumalan työtä. Ateistit us-

kovat puolestaan ettei Luojaa ole. Mutta sekin on yksi

uskonsuunta.

Uskontunne ja kokemus ovat irrationaalinen ilmiö ihmismie-

lessä, mitä ei voi järjellä lähestyä ja selittää.

Lestadiolaisliikkeen meuhkaaminen jumalanvarjolla ja pal-

vominen heijastaa ihmismielen syvyyksissä jyllääviä selittä-

mättömiä voimia ja kuvitelmia ikuisesta elämästä ja pelastuk-

sesta uskon avulla.

Uskossa enempää kuin muussakaan palvonnassa ei ymmärretä

ja käsitetä hyvyyden ja pahuuden luonnetta ja voimia, oikeaa

eikä väärää, niiden suhteellisuutta elämän konkreettisissa tilan-

teissa.

Luojan luonto ei itsessään ole hyvä eikä paha, ei oikea eikä

väärä. Se vain on ja toimii luonnonlakien mukaan.

Ihminen toimii omien kuvitelmiensa mukaan ja näkee pahuu-

den voimat aina toisissa, mutta ei itsessään. Näin kaikki vääris-

tyy ja hämärtyy.

Näin maailman hyvyyden ja pahuuden voimat ovat uskonto-

jen välillä synnyttäneet veriä sotia. Sukupolvesta toiseen on

uskontojen nimissä alistettu monia kansoja ja tapettu toisin

uskovia miljoonittain.

Lestadiolainen uskonliike pikkuriikkisenä on myös ollut val-

mis käyttämään henkistä väki- ja mielivaltaa. Jos maalliset lait

eivät olisi estämässä käymästä toisiin ihmisiin käsiksi, niin

fanaattisimmat uskonsoturit sulasta rakkaudesta olisivat valmii-

ta hakkaamaan väärään henkeen eksyneitä henkihieveriin toi-

vossa palauttaa ne takaisin oikeaan uskoon ja ruotuun.

Näin tapahtui 1970-luvulla Rovaniemen maalaiskunnan ky-

lässä, missä käännyttäjät menivät yksin asuvan mummon mö-

kille ja uskonkiihkossa hakkasivat hänen televisionsa kirveellä

hajalle. Tämän synnillisen sontaluukun, koska vanha nainen ei

suostunut luopumaan sen katsomisesta ja uutisten seuraamises-

ta.

Ja kaikki tapahtui sulasta rakkaudesta jumalan nimeen.

Pöyhkeää ja röyhkeää uskoa

Mies 63

Sota on liian tärkeä ja vakava asia antaa se yksinomaan ken-

raalien käsiin. Samoin ja niin myöskään ihmistä ei saa alistaa

pelkästään saarnamiesten käsiin uskonsodan tantereelle ruhjot-

tavaksi ja armoille.

Lestadiolaisuus on pohjoisen kairoilla ominut Jumalan valta-

kunnan itselleen ja katsoo, ettei pelastusta sen ulkopuolella ole.

Vain heidän julistuksen ja syntien anteeksiannon kautta ihmi-

nen on taivaskelvollinen.

Kaikki muut maailmanuskonnot ja suunnat ovat väärässä.

Väite on niin hurja ja posketon, että se panee ajattelemaan ja

kyselemään, mistä näin hullun mahtavassa uskossa on oikein

kysymys?

Ei siinä mitään, että uskoo oman uskonyhteisön oikeaksi.

Mutta asettuminen muiden uskontulkintojen yläpuolelle ja var-

tioimaan, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei, se loukkaa ihmis-

oikeuksia, oikeudentuntoa ja pahoittaa mieliä.

Tällaisessa uskonnäkemyksessä on jotakin niin pöyhkeää ja

röyhkeää, että Jumalakin joutuu sitä häpeämään. Jumalan rak-

kauden ja pelastuksen sanoma on siinä ymmärretty perin juurin

väärin.

Monia ihmetyttää ja hämmentää tällainen typeryys, että onko

sellaisessa liikkeessä todellista uskoa lainkaan? Vaan aivan

jotain muuta mitä lie. Ymmärtämätöntä armotonta mielivaltaa

ihmismielten ja -sielujen alistamiseksi.

Jotakin tämän uskonliikkeen kuvitelmissa ja näkemyksissä on

pahasti pielessä.

Sääli niitä harhautettuja tavallisia nöyriä ihmisiä, jotka vilpit-

tömästi etsivät lestadiolaisuskon kautta yhteyttä todelliseen

Jumalan rakkauteen, armoon ja pelastukseen.

Taivaallista naintia

Mies 41

Se on aikamoinen määrä lapsia, Herran taimia, joita on pantu

alulle suviseuroissa. Ei sitä tiedä muu kuin Jumala.

Minullekin on siunaantunut iso perhe. Ainakin yksi lapsi tuli

varmuudella pantua alulle suviseuroissa. Minulla oli ollut ta-

vallista pidempi tauko naintihommissa. Niin minä sitten innos-

tuin rakastelemaan suviseuroissa, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Lapset olivat majoittuneet omaan telttaan.

Kyllä se nainti oli ihana taivaallinen ja erikoinen kokemus

seurapaikalla tuhansien jumalanlasten joukossa.

Silloin elettiin vielä pikkuteltta-aikaa, asuntovaunuja oli har-

vassa. Meillä oli uusi vaunu, jossa oli mahtavaa herätä aurin-

koiseen päivään ja Siionin laulujen huminaan.

Tuntui kuin taivaallinen isä oli joka aktissa läsnä.

Eipä aikaakaan, kun vaimo ilmoitti odottavansa taas uutta

lasta. Silloin hoksasin, että se suviseurojen aikaan alulle lähte-

nyt lapsi oli kaunis muisto ja taivaallinen uskonhedelmä.

Uusi elämä, minun ja Luojan yhteinen aikaansaannos.

Kun se oli tyttö, niin sille annettiin nimeksi Suvi Maria. Ni-

mestä aina muistin lapsen alkulähdön historian. Suloinen Her-

ran taimen se oli ja tuotti paljon iloa perheelle niin kuin kaikki

muutkin lapset. Vaikka suurperheen hoitaminen ja kasvattami-

nen oli toisinaan hyvinkin raskasta, silti yhtäkään lasta en an-

taisi pois.

Nyt minä leskimiehenä kuljeskelen suviseurakentällä omine

ajatuksineen ja katselen mielelläni nuorten uskovaisten naisten

ihanien pyllyjen keinuntaa ja säteilevää erotiikan hehkua.

Lihanhimo nostaa päätään ja valtaa mielen, mutta parempi on

jo hillitä tässä iässä noita eroottisia ajatuksia. Olenhan minä

oman osuuteni saanut näissä naintihommissa. Se on ollut elä-

mää se, johon voin olla tyytyväinen.

Minulla on kiitollinen mieli taivaalliselle Isälle kaikesta ja

olen mielissäni, kun omia lapsia ja lastenlapsia tulee seurapai-

kalla tuon tuostakin vastaan.

On onnea saada kuulua Jumalan valtakuntaan ja saada kuulla:

- Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki synnit anteeksi.

Väkeviä uskontunteita

Mies 36

Päiviä kestävissä suviseuroissa koetaan monenlaisia liikutta-

via tunnelmia ja elämyksiä niin kuin rokkarifestivaaleissakin,

joissa nuoria on koolla tuhansittain.

Suviseurojen ja rokkarifestivaalien osallistujien välillä on

kuitenkin silmiin pistäviä eroja:

Toisessa veisataan virsiä ja Siionin lauluja uskonhuumeiden

vallassa. Toisessa vastaavasti rokataan viinan ynnä muiden

huumeaineiden sumussa.

Huumeet kuin huumeet, ne sumentavat päät sekaisin ja silloin

järjenkäyttö on toisarvoista.

Suviseuroissa jylläävät väkevinä uskontunteet ja piilossa mu-

hivat eroottiset tunteet yhtenä myllerryksenä. Uskon ja nainnin

kokemukset tuottavat parhaimmillaan taivaallisia tuntemuksia,

missä ylitsevuotava kaiken syleilevä Suuri Rakkaus on läsnä.

Ruumiiden ja sielujen yhtymisen elämän alkuvoima ja hur-

mio. Etenkin lapsille suviseurat jäävät lähtemättömästi mieleen

läpi elämän. Monet uskovaiset vanhukset muistelevat silmät

kosteina lapsuuden aikaisia suviseuroja ihmeellisinä retkinä.

Mutta lasten kokemuksia ja tunnelmia vähäisempiä eivät ole

suviseuroissa nuorten ensi ihastumiset ja rakastumiset. Kaikki-

alla säteilee odottava tunnelma, heräävän erotiikan herkkä kai-

paus ja uteliaisuus uuden elämänvaiheen edessä. Kaikki odot-

tavat jotakin merkittävää tapahtuvaksi, suurta rakkautta Juma-

lan johdatuksena.

Suviseurat ovat suurimpia ja vaikuttavimpia nuorten avio-

markkinoiden tapahtumia, joissa sadat ja tuhannet nuoret ovat

myös löytäneet elämänkumppaninsa.

Syntyväisyyden säännöstely on syntiä ja siksi perheet ovat

suuria. Uskonliike kasvaa sisältäpäin ja voi hyvin.

Miksi olemme täällä ja minne olemme tosiasiassa matkalla?

Mikä on elämän tarkoitus? Onko usko ja koko elämä vain unen

kaltaista taivaan ikävää ja sydämen huutavaa kaipausta? Kuvit-

telua? Väistämättä ihminen joutuu selittämättömien kysymys-

ten eteen. Mitä on oikeasti rajan takana vai onko mitään?

Äkkiä minulla seurakentällä tulee sanomaton ikävä äitiä ja

isää, näenkö minä heitä milloinkaan? Niin vilpittömästi ja vah-

vasti uskossa ja toivossa eläneitä.

Pylväspyhimys

Mies 36

Vaikka suviseuroissa on kaikki tuttua järjestelyineen ja oh-

jelmineen, aina siellä kuitenkin tapahtuu myös jotakin odotta-

matonta ja arvaamatonta.

Mukana on sylivauvoista vanhuksiin ja sairauskohtauksia

tapahtuu. Toisinaan suviseuralaisen perheen lapsi on päässyt

karkaamaan ja hukkunut läheiseen jokeen. Myös vanhuksia

menehtyy usein sydänkohtauksiin ja lähtö tulee äkisti keskeltä

jumalanlasten joukkoa ikuisiin suviseuroihin.

Ranuan erämaapitäjän suviseuroissa 1973 sattui jotakin ar-

vaamatonta, joka oli johtaa murhenäytelmään. Olin suuressa

seurateltassa silminnäkijänä, kun kesken Siionin laulujen neli-

kymppinen mies pomppasi penkistä ylös ja lähti hurmion val-

lassa kiipeämään vieressä olevaa teltan tukipylvästä myöten

kohti suurteltan kattoa ja taivasta.

Yllättävän ketterästi mies vahvoilla käsillään nousi hetkessä

pylvästä useita metrejä ylöspäin. Siinä lähellä ollut pitkä nuo-

rimies tajusi vaaratilanteen ja nappasi kiipijän takinliepeestä

kiinni ja veti lempeästi mutta päättäväisesti miehen alas.

Kaikki tapahtui äkkiarvaamatta, mutta uskonveli nopealla

toiminnalla pelasti pylväsmiehen hengen. Jos mies olisi ennät-

tänyt kiivetä sileää pylvästä myöten korkealle, arvata saattaa,

että hänen voimansa olisivat ehtyneet ja hän olisi pudota mät-

kähtänyt alas kuin kivi kovien puupenkkien päälle. Tosi pahas-

tihan siinä olisi käynyt ei ole epäilystäkään.

Kymmenet ihmiset näkivät miehen yrittävän kiivetä suoraan

taivaankotiin. Siitä oli selostus myös aikakauslehdessä, missä

mies oli nimetty ”Pylväspyhimykseksi”.

Monet ovat kummastelleet miehen tekoa ja vaarantajun puu-

tetta. Minusta siinä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä syvästi

uskossa olevan voi vallata niin sanomaton sydämen ikävä ja

kaipaus päästä uskosta näkemiseen ja taivaankotiin heti eikä

viidestoista päivä.

Näin tapahtui tälle uskonveljelle, Siionin laulujen ylimaallisen

huminan kaikuessa voimallisena ja kutsuvana korvissa miehel-

lä olisi ollut hyvä lähteä ikuiseen taivaankotiin jumalanlasten

saattelemina.

Laulun sanoin: ”Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa”.

Tämä usko on kohtaloni

Nainen 40

Tämä usko on muodostunut minun elämäni kohtaloksi. Olen

äidin kohdusta lähtien ollut mukana tässä uskossa.

Enkä minä vielä nelikymppisenäkään tiedä, onko tämä minul-

le hyväksi vai ei. Kuinka paljon tämä usko on rajoittanut ja

typistänyt elämääni sen yksin Luoja tietää.

Monia asioita on sen takia elämässäni jäänyt kokematta, kos-

ka mikä tahansa vähäinenkin ilo ja mieluisa meininki on tässä

uskossa luokiteltu synniksi.

Syntiluettelo on pitkä: Iloa tuottava liikunta kuten tanssi on

syntiä. Teatteri ja elokuvat ovat syntiä. Uskottoman kanssa

avioon meno on syntiä. Ehkäisy on syntiä. Miehellä pitkä tukka

ja parta ovat syntiä. Korvarenkaat ja huulipuna ovat syntiä.

Haitarin soittaminen on syntiä. Välillä jopa kirkkokuorossa

laulaminen oli syntiä. Naispapiksi pyrkiminen on syntiä ja sii-

hen ryhtyminen johtaa Jumalan valtakunnasta erottamiseen ja

kadotukseen. Homoilla ei ole mitään ihmisarvoa ja pääsyä ju-

malanlapseksi.

Itse asiassa ahdasmielinen syntiluettelo on toivottoman pitkä,

ja sen ovat laatineet SRK:n patavanhoilliset ukot, joiden mieli-

valtaisiin näkemyksiin ei naisilla ole mitään sanomista. Heidän

mielestään muuttumatonta jumalansanaa ei ole varaa lähteä

muuttamaan piiruakaan.

- Synti on syntiä eikä siinä voi alkaa hempeilemään ja väljen-

tämään mitään menettämättä uskoa.

Olen minäkin välillä kapinoinut tätä uskoa vastaan, mutta se

ei ole johtanut mihinkään ja ollut yhtä tyhjän kanssa. Kieltänyt

uskoni monta kertaa ja ollut siitä vuosia ulkopuolellakin maa-

ilman lapsena.

Mutta aina olen sitten palannut takaisin uskonhelmaan. En

tiedä, mikä tässä uskossa on niin ainutkertaista ja vetävää, ettei

siitä pääse irti unissakaan.

Ehkä se johtuu siitä, että olen varmaankin äidinmaidossa ime-

nyt ja sisäistänyt tämän uskon. Itse asiassa jo kohdussa ollessa-

ni olen kuunnellut äitini Siionin laulujen hyräilyä taivaan ikä-

vässä ja kaipauksessa navettatöiden ohessa.

Joka kesä matkustimme suuriin suviseuroihin olivatpa ne mi-

ten kaukana tahansa. Ne olivat neljätoistahenkisessä lapsiper-

heessä vuoden kohokohta. Seurojen ihania lapsuuden muistoja

ei voi mikään himmentää ja pyyhkiä pois.

Puoleksi uskossa ja maailmassa

Mies 37

Olen jo pitkään ollut puoleksi tässä uskossa ja puoleksi maa-

ilmassa. Roikkunut siinä välimaastossa jumalanlapsena ja maa-

ilmanlapsena kuin löyhässä hirressä.

Olen ollut vuosia tämän uskonvankina ja elänyt elämätöntä

elämää kuin unessa. Toistaiseksi olen selvinnyt tässä uskossaa

eteenpäin karkaamalla omille lomille maailman menoihin ja

rientoihin, mistä uskonveljet ja -sisaret eivät ole tienneet mi-

tään, sillä olen hyvä näyttelemään.

Esimerkiksi olen ulkomaan lomamatkoilla tuulettanut itseäni

täysin rinnoin, tanssinut, juhlinut ja rakastellut monien verevi-

en naisten kanssa. Minulla on ollut hyvää vientiä nuorten nais-

ten kanssa, sillä olen hyvän näköinen ja olen eroottisesti himo-

kas ja vetävä. Itse asiassa aikamoinen ori, naiset vaistoavat sen.

Kaksinaamaisuus tässä uskossa on varsin yleistä kuten maa-

ilmassa yleensä, eipä silti. Varsinkin erotiikassa ja lihan himos-

sa. Ollaan hartaita uskovaisia, mutta kun silmä välttyy ja eikä

ole ahdasmielisiä kyttääjiä näkösällä, myös naiset ovat valmii-

ta hyppäämään vieraaseen sänkyyn.

Tapasin kerran lomamatkallani suloisen lestadiolaisen per-

heenäidin. Ihastuimme ja rakastelimme viikon intohimoisesti,

melkein asuimme sängyssä.

Nainen sanoi minun antaneen hänen seksielämäänsä ihanaa

vaihtelua ja tuuletusta, mitä välillä kaipaa. Hänen kohtalonaan

oli ollut liian nuorena alle kaksikymppisenä juuttua lestadio-

laiseen ahdasmieliseen junttiin ja joutua latomaan lapsia joka

vuosi. Elämään jaksamisen rajalle asti alituisen kitinän ja kä-

tinän keskellä. Ainoa henkireikä oli seuroissa käynti ja tavata

samanlaisia kohtalontovereita.

Nainen oli sydämeltään harras uskovainen. Hän ei sanoi aina

seuraavissa seuroissa pyytäneensä syrjähyppyjään ja tekemiään

syntejään anteeksi. Siitä tämä lestadiolainen usko on hyvä, että

siellä myös annetaan anteeksi reilusti syntejä, joita ei tarvitse

nimetä. Romautetaan kerralla vähän isommatkin synnit anteek-

si.

Pelko sydämessä

Mies 54

Perustuuko tämä usko pelkoon?

Minua kauhistaa pelottelu ja se saa mielen järkkymään. Muis-

tan kun kymmenvuotiaana seuroissa ensimmäisen kerran taju-

sin sydänjuuriani myöten, jos en tee parannusta ja usko synte-

jäni anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, mikä kohtalo minua

odottaa.

Minä itkin. Olin pois tolaltani. En tiennyt, mitä pahaa kuin

muutakaan olin lyhyen elämäni aikana ehtinyt tehdä, mutta

sydämeni mykkyrässä menin itkien saarnamiehen kaulaan pyy-

tämään suuria syntejäni anteeksi.

Siinä oli jotakin vastenmielistä ja nöyryyttävää pyytää ole-

mattomia syntejä anteeksi, sen ymmärsin. Mutta hirvittävä pel-

ko painoi mieltäni, että jospa saarnamies oli oikeassa ja olen

läpeensä paha ja joudun helvetin kauhuihin.

Pohjoisen erämaakylän kasvattina en tiennyt itse asiassa mis-

tään mitään. Minulla ei ollut tietoa ja kokemusta maailman

uskonnoista enempää kuin muustakaan. Pieneen elämänpiiriini

kuuluivat oleellisena osana seurat, joihin kokoontui tavallisesti

koko kylänväki.

Seurat oli aina iso järisyttävä tapaus, vanhemmat kylän

mummot tulivat liikutuksiin ja huusivat Herraa Jeesusta, ole

kiitetty kiitetty. Ihmiset kuuntelivat saarnamiehen tulenkiven

katkuisia julistuksia totisina, miten synnin orjina ihmiset ja

maailma eli.

Toisinaan saarnamiehen puhe herkesi lempeäksi ja maanitte-

levaksi, kutsuvaksi liikutuksen sävyiseksi kuvaukseksi taivaan

ihanuudesta, mikä on valmistettuna oikeassa uskossa oleville.

Vasta myöhemmällä iällä tajusin ja ymmärsin, minkälaiseen

myyttiseen aave- ja kummitususkoon olin juuttunut mielen

syvyyksiä ja sieluani myöten.

Moniin maailmanuskontoihin ja niiden lukemattomiin suun-

tiin tutustuneena sittemmin olen päätynyt päätelmiin, että usko

kuin usko eipä niissä ole vaihtamista. Ei täällä kukaan tiedä

lopullista varmaa, mistään.

Tässä pohjoisen mustavalkoisessa uskossa kaikki on niin sel-

vää. Joko olet uskossa tai et ole, jumalanlapsi ja pelastettu tai

maailmanlapsi kadotuksen ja helvetin tiellä.

Tämä usko antaa minulle turvaa ja toivoa oudon ja vieraan

maan päällä ja maailmassa.

Hirttämisaikeet jäivät siihen

Mies 49

Olen kuullut paljon parjaavia tarinoita tästä uskosta, miten

pimeä se on. Sille naureskellaan jos mistäkin syystä, miten

omituinen ja hullu usko se on.

Keksitään toinen toistaan perättömimpiä juttuja. Ei uskalleta

muka hankkia ikkunallista pesukonetta, koska pesussa vilahte-

levat naisten pikkupöksyt herättävät himokkaita synnillisiä

ajatuksia.

Oli miten oli, kyllä tässä pohjoisessa uskossa on paljon myös

myönteisiä puolia. Muuten ei ole selitettävissä, että tähän us-

konporukkaan kuuluu kymmeniä tuhansia uskovaisia, jotka

pitävät tiiviisti yhtä. Niiden keskinäinen sosiaalinen kanssa-

käyminen, toisista välittäminen ja lämminhenkinen yhteydenpi-

to ovat ihailtavia puolia. Esimerkillistä.

Luja aito usko ja sopivan kovakourainen tarkka psykologinen

käsittely voi myös pelastaa. Näin tapahtui Lapin erämaakylässä

eräänä talvipäivänä. Harrasta lestadiolaista uskonmiestä vas-

taan hiihteli synkkämielisenä tunnettu naapurin isäntä. Usko-

vainen mies kysäisi, no, mihin se naapuri on menossa?

Naapuri vastasi epätoivoisena: - Olen menossa kotilatoon

hirttämään itseäni, koska tämä elämä on niin vaikeaa eikä sillä

mitään merkitystä.

Uskonmies vaistosi, että nyt on tosi kysymyksessä. Hän suo-

rastaan karjaisi:

- Jokaisella elämällä ja kuolemattomalla sielulla on merkitys-

tä. Menetpä senkin ”paskahousu” tuohon lumihangelle polvil-

lesi, niin minä saarnaan sinulle synnit ja pahat aikomuksesi

Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi rauhaan ja

iloon asti. Naapuri säikähti uskonmiehen käskevää lujaa ääntä,

ja lysähti avuttomana polvilleen.

Uskonmies saarnasi synnit anteeksi ja raavaat miehet itkien

sitten syleilivät toisiaan ja ylistivät Jumalan ihmeellistä armoa

ja pelastuksen sanomaa.

Naapurilla jäi hirttämisaikeet siihen ja hän hiihteli ilomielin

kotiin jatkamaan elämäänsä uskossa.

Täpärä pelastus

Mies 67

Tämä on väkevääkin väkevämpi ja voimallinen usko, täynnä

toinen toistaan jännittävimpiä tarinoita pelastuksesta.

Naapurikylässä ennen sotia sattui tapaus, jossa vanhan naisen

sielun pelastaminen oli hiuskarvan varassa.

Mökin vanhaemäntä oli kuolinvuoteellaan ja tunsi voimien

yhä ehtyvän. Hänellä oli herännyt mieli ja tunto.

Hätääntyneenä hän sitten pyysi talon nuorta isäntää hakemaan

naapurikylästä uskonmiestä pelastamaan hänen kuolemattoman

sielunsa.

Niinpä nuori-isäntä valjasti hevosen ja lähti hakemaan tunnet-

tua lestadiolaista uskonmiestä. Päästyään perille hän kertoi

vakavan hätätilanteen, ja niin hän lähti sitten kiireesti laukot-

tamaan hevosta Jumalan lähettiläs mukanaan pelastamaan iso-

äitinsä sielua.

Vanhaemäntä vaikeroi kuolemankielissä sielunsa tuskissaan.

Läsnäolijat mökin ikkunasta vahtasivat silmät punaisina ja it-

kuisena talvitietä joen toista puolta sydämet vapisten, että nä-

kyykö hevosen rekeä ja ehtiikö uskonmies ajoissa pelastamaan

isoäitiä, joka näytti loppuvan millä hetkellä tahansa.

Isoäiti puoli tajuttomana tuijotti kauhuissaan kattoa kohti ja

vaikeroi helvetin porttien aukeavan ja vetävän häntä puoleensa.

Mutta viime hetkellä uskonmies syöksyi sisälle ja tarrautui

vanhaemäntään kiinni ja julisti siinä paikassa ja hetkellä kaikki

synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sitten nainen autuaallisen näköisenä siirtyi synnit anteeksi

saaneena rajan yli ja pelastui.

Uskonmies sulki sitten rauhallisesti vainajan silmät ja kaikki

polvistuivat rukoilemaan ja iloitsemaan naisen täpärää pelas-

tumistaan. Kiittämään ja ylistämään Jumalan armoa.

Turvallinen Elämänantaja

Mies 48

Ei tämä uskominen minulle koskaan ole ollut herkkua. Maa-

ilman viettelykset ja synti eivät jätä rauhaan, vaan rassaavat ja

ahdistavat mieltäni aina painajaisuniin asti.

Mutta siitä huolimatta en luovu tästä uskosta, vaikka kiemur-

telisin kuin mato koukussa vuodesta toiseen.

Oli tämä harhauskoa tai ei, ei sillä ole väliä. Usko on tunne- ja

mielentila, joka luo turvaa epävarmaan elämään ja maailmaan.

Onhan minullekin tapahtunut tässä uskossa kaikenlaista ja

olen tullut väärin kohdelluksi. Hoitokokousten aikaan heittivät

minut Jumalan valtakunnasta ulos muka väärään henkeen ek-

syneenä. Silloin aivan tavalliset riviuskovaiset joutuivat erityi-

sen mielivaltaisen ja nöyryyttävän kohtelun kohteeksi.

Monille se oli kipeä kokemus joutua tutusta ja rakkaasta viite-

ryhmästä ulos.

No, tämä ulossavustaminen osoittautui myöhemmin kuitenkin

minulle siunaukseksi. Huomasin että elämää on muuallakin

kuin pelkästään seuroissa luuhaaminen.

Minun on kiittäminen suurta tuntematonta Elämänantajaa,

joka pelasti minut tämän mielivaltaisen uskon kynsistä. Kävin

kierroksen maailman turuilla ja näin, ettei elämä millään suun-

nalla helppoa ole. Sekavaa ja harhaista meininkiä niin kuin

uskon kuvitelmissakin.

Niin minä sitten palasin tähän tuttuun turvalliseen uskoon,

jossa on paljon hyviä puolia.

Lestadiolaisuus on omituisella tavalla mystinen ja selittämä-

tön usko. Siinä on jotain kiehtovaa ylimaallista voimaa, uskoa

ja toivoa elämään tapahtui sitten mitä tahansa.

Myös uskon vapauden kokeminen on itsestä kiinni. Jokainen

voi uskoa omalla tavallaan ja noudattaa sisäistä näkemystään ja

löytää mielenrauhan ja onnellisuuden luottamalla siihen, että

suuri Elämänantaja pitää jokaisesta huolta, ettei hiuskarvakaan

lähde päästä hänen tietämättään.

Olen yliherkkä sielu

Nainen 32

On se kumma, että roikun yhä mukana tässä uskossa. Seu-

roihinkin lähden usein vasta vastenmielisen ja haluttoman tun-

teen jälkeen.

Tuntuu ettei tästä elämästä tule mitään. Kaikki menee pieleen.

Olen puskenut maailmaan jo seitsemän Herran tainta, vaikka

olen näin nuori.

Se on perseestä, että syntyvyyden säännöstely on tehty uskon-

liikkeessä suureksi synniksi. Se on näiden ukkojen mielivallan

aikaansaannosta. Naisia ei ole koskaan kuultu näin suuressa

elämänkysymyksessä eikä heillä ole ollut mitään

sananvaltaa.

Suviseuroihin koko konkkaronkka mennemme kyllä aina mie-

lellään. Se tuo sopivaa seikkailun tuntua ja vaihtelua tähän yk-

sitoikkoiseen ja tapahtumaköyhään elämänmenoon.

Kun elämä sujuu hyvin ja olen iloisella tuulella, maailma hy-

myilee, silloin minua ei tämä ahdasmielinen usko kiinnosta

tippaakaan.

Mutta kun ahdistun ja masennus painaa päälle, silloin etsin

turvaa tästä uskosta.

Kyllä minä tiedostan, että olen sisäisesti yli herkkä. Minua on

lapsuudesta alkaen seuroissa peloteltu, että jos ei ole oikeassa

uskossa ja eikä sinulle ole saarnattu syntejä anteeksi, niin jou-

dut kadotukseen ja helvetin kauhuihin.

Tälle syvälle sisälle juuttuneelle pelolleni en voi mitään. Roi-

kun siinä avuttomana mukana, vaikka tämä uskokaan ei ole

tuonut minulle sielun rauhaa, onnea ja elämäniloa..

Minua pelottaa tämä usko ja se typistää elämääni, mutta en

osaa siitä lähteäkään. Niin tapakulttuurin orja on ihmismieli ja

minä.

Mutta elettävä on.

Piilolestadiolainen

Mies 39

Uskottelin itselleni olevani onnellinen. Elämä oli olevinaan

suurta, kun sain uskoa synnit anteeksi tässä ainoassa oikeassa

uskossa.

En käyttänyt omia aivojani ja ajatuksiani. En halunnut kasvaa

itsenäiseksi aikuiseksi. Uskoin vain lapsenmielisesti kaiken

totena, mitä minulle selitettiin jumalansanana.

Mutta sitten eräänä päivänä tapahtui jotakin kummallista, ai-

van kuin heräsin vuosituhantisesta unesta. Monenlaiset ajatuk-

set alkoivat kalvaa mieltäni, eikö minulla ole muka hitustakaan

omaa tahtoa ja vapautta uskoa omalla tavallani minkä oikeaksi

näen?

Mietin, hunteerasin ja vatvoin uskonasioita puoleen jos toi-

seen. En uskaltanut puhua kenellekään ajautumisestani syvään

ristiriitaan lapsuuden uskoni kanssa.

Niinpä minä ratkaisin asian, että vähensin seuroissa juokse-

mista ja eristäydyin sellaiseksi yksin uskojaksi. En kieltänyt

lestadiolaista taustaani ja uskoani, mutta en siitä kertonut ke-

nellekään, mitä sisäisesti tunsin ja ajattelin.

Näin minusta tuli omassa sisäisessä yksinsäisyydessäni ja

ajatusmaailmassani yksin uskova lestadiolainen koko maail-

massa.

Piilolestadiolainen.

Mutta ei sentään ainoaa oikeaa uskoa omistava ja kuvitteleva.

En tyrkytä tätä uskoani kenellekään. Itse kukin uskokoon mi-

ten tahtoo, vaikka tunturin Seitakiveen, luonnonhenkien Juma-

laan, kunhan ei vahingoita muita.

Se on vapaata sydämen uskoa. Taivas on mittaamattoman

avara.

Olen umpilestadiolainen

Mies 64

Täytyy myöntää, että olen ollut koko ikäni sellainen umpiles-

tadiolainen, aina samalla lailla uskomassa. Minua ei ole haitan-

nut tässä uskossa enempää hoitokokoukset kuin muutkaan

tiukkojen rajojen sanelut ja vahtimiset. Ollakseen kelvollinen

Jumalan valtakuntaan kuria ja järjestystä tarvitaan.

Väärään uskoon, hempeilyyn ja väljyyteen eksyneitä on ilman

muuta puhuteltava ja ojennettava Jumalan sanalla, jopa anka-

rasti ja peloteltava kadotukseen ja helvetin tuleen joutumisesta.

Se ihmisluonto on sellainen, että se on aina taipuvainen syntiin

ja maailman iloihin. Toisille ei riitä yksi vaimo tai mies, vaan

juostaan kiimaisena ihastusten ja seksin perässä.

Tehdään syrjähyppyjä ja kun jäädään kiinni, niin kiemurrel-

laan kuin mato koukussa. Näytellään katuvaista mieltä ja pyy-

dellään seksisyntejään muka nöyränä anteeksi. Mutta antaapa

olla, kun uskonveljien ja -sisarten valvova silmä herpaantuu,

niin taas ollaan niiden makeiden syrjähyppyjen perässä kieli

pitkällä juoksemassa.

On se kumma ja mahoton. Joillekin ne naimisasiat ja seksi

ovat muodostuneet tässä uskossa pahaksi kompastuskiveksi.

En tiedä, mutta onko tämä usko tavallista eroottisempi? Kun

pillut ja kalut näyttelevät niin suurta osaa siinä? Sitä toisinaan

mietin ja kyselen.

Minulle on riittänyt yksi vaimo, vaikka täytyy rehellisyyden

nimessä myöntää, että kyllä minäkin suviseuroissa sorrun vah-

taamaan nuorten ja verevien lestadiolaisten naisten keinuvia ja

viekoittelevia pyllyjä, kun silmä välttyy. Mutta kiinni en ole

onneksi jäänyt näistä pikkusynneistä, pitävät minua hartaana ja

luotettavana umpilestadiolaisena, etteivät ne osaa epäillä mi-

tään.

On se niin rakas ja kallis tämä oikea usko, en voi kuvitella-

kaan elämää ilman sitä.

Mitä se usko on? sitä en kylläkään tiedä. Mutta eivätpä sitä

kyllä tiedä muutkaan, jos ollaan rehellisiä. Se on ihana uskon-

tunteen täyttämä mielentila, jota ei voi järjellä selittää.

Usko kantaa. Sydämessäni pesii selittämätön ilo ja toivo pääs-

tä kerran uskosta näkemiseen. Perille taivaankotiin.

Selittämätön voima

Mies 52

Kasvoimme molemmat tässä pohjoisen uskossa. Olimme hy-

viä ystäviä. Aina yhdessä käytiin seuroissa. Sitten myöhem-

mässä vaiheessa meidän kohtalona oli tulla myös tästä us-

konyhteisöstä ulosheitetyksi.

Olimme ajattelevia nuoria. Pohdimme ja analysoimme paljon

tämän uskon myönteisiä ja kielteisiä puolia. Kävimme syvälli-

siä keskusteluja siitä, miten voimallisesti lestadiolaisuus on

vaikuttanut pohjoisen ihmisen identiteettiin, mielen- ja sielun-

maisemaan.

Sitten toinen muutti työnperässä etelään ja niin ystävyyssuhde

pitkän välimatkan vuoksi heikkeni ja lopulta katkesi.

Yhtenä päivänä sitten sattumalta törmäsimme kauppakeskuk-

sessa, kun hän oli käymässä kotipaikkakunnalla. Voi sitä koh-

taamisen iloa. Lähdimme tietysti kahvittelemaan ja vaihtamaan

kuulumisia.

Huomasin hyvin pian, että hänelle oli tapahtunut jotakin outoa

mielen syvyyksissä. Hän oli löytänyt umpiuskovaisen naisen,

joka oli käännyttänyt hänet takaisin lestadiolaiseen uskoon

korviaan myöten. Mullistanut hänen ennen niin elämän viisa-

uksia pohtivan uteliaan ajatusmaailman mullin mallin.

Vaihdettuamme ajatuksiamme en tavoittanut hänen sisäisiä

elämäntuntojaan ja näkemyksiään enää juuri missään elämän

kysymyksissä. Hän oli merkillisellä tavalla kadonnut jonnekin

tavoittamattomiin, outoihin uskonmaailmoihin.

Hän kertasi loputtomasti Raamatun ja lestadiolaisen uskon

kliseitä ja fraaseja, ja piti niitä ainutlaatuisena ihmisen pelas-

tuksen sanomana.

Hän oli pistänyt ennen niin kirkkaana toimivan järkensä tas-

kuun, sammuttanut tietoisuuden valon. Hukannut itsensä ja

persoonansa jonnekin uskon pimeille kujille.

Hän oli eksynyt ja joutunut latteuksia vilisevien uskon kielen

ja sanojen vangiksi, tyhjien mielikuvien sanansaattajaksi ja

julistajaksi.

Tulin surulliseksi. Emme kohdanneet toisiamme. Huomasin

kuinka pitkäkin ystävyyssuhde voi katketa ja kadota jonnekin.

Uskolla on ihmismieliin vaikuttava suuri voima, oli se sitten

oikeaa tai väärää.

Pienessäkin voi nähdä suurta

Mies 28

Mitä ovat tässä uskossa läsnäolo ja poissaolo? Voiko olla sa-

manaikaisesti läsnä ja poissa?

Toisinaan tuntuu, etten seuroissa tavoita ketään. Tutut ihmiset

ovat näkyvillä, mutta elävä henki on poissa. Kuolleita henkiä

vilisee ympärillä. Entä minä itse, olenko minäkään kotona ja

läsnä omassa ruumiissa?

Minut valtaa omituinen outo tunne, missä minä olen? Saar-

namiehen puhe kaikuu tyhjille seinille. En uskalla puhutella

ketään. Jos sanon jotain, tulen joka tapauksessa ymmärretyksi

väärin.

En tule kuulluksi.

Kyselen itsekseni, mitä on tämä mystinen usko? Jokainen

näkee ja kokee vain sen verran, mitä ymmärtää ja se on vähän.

Kukaan ei ymmärrä elämän ja uskon pohjattoman syvyyden

arvoituksesta sen enempää.

Miksi kertoisin heille, että olen tipahtanut uskon mustaan

aukkoon. - Syvyydestä minä huudan sinua.

Mutta kukaan ei vastaa paitsi kaiku tunturissa, kun huudan:

Oletko sinä siellä? Kaiku vastaa: Oletko sinä siellä?

Elämä ja arkipäivä ovat kutistuneet ja kuivettuneet niin pie-

neksi ja mitättömäksi. Minne on paennut ja piiloutunut pyhä

uskoni?

Mutta silti minä sinnikkäästi uskon Jeesuksen nimessä ja ve-

ressä anteeksiantoon tässä niin epätäydellisessä ja vajavaisessa

oudossa elämässä maan päällä.

Uskon että pienellä ja suurella on jokin yhdistävä piuha. Ha-

luan nähdä pienessä uskossa jotakin suurta ja suuressa jotakin

pientä jotakin ihmisen sydämen kokoista.

Jossakin vesipisarassa aaltoilevan kokonaisen valtameren.

Taivaan valtakunnan.

Istun tunturin kivellä suuren luonnon sylissä. Olen täynnä

pyhän uskon lumousta ja hurmiota, pienenä ja suurena lunastet-

tuna jumalanlapsena.

Ei tämä johtanut mihinkään

Mies 74

Suoraan sanoen alan väsyä tähän oikeaan uskoon. Olen tässä

uskossa pyörinyt koko ikäni. Tuhlannut elämäni eikä se ole

johtanut mihinkään.

Eikä tämä usko oikein tarkoita mitään.

Se on yhtä linnunlaulua kuvitelmineen alusta loppuun asti.

Eikä tätä lestadiolaisten Jumalan valtakuntaa käsitä ja ymmär-

rä kukaan. Kunhan uskoa törötetään ja tapellaan oikeassa ole-

misesta verissä päin.

Piiruakaan ei anneta periksi, että voihan sitä pelastua muissa-

kin uskoissa.

Olen toiminut tässä uskonliikkeessä saarnamiehenäkin vuosi-

kymmeniä ja sadoissa seuroissa ympäri maata peräkyliä ja jopa

ulkomaita myöten julistanut jumalansanaa.

Tietämättä ja ymmärtämättä koskaan, kenen asialla olin ja

julistin. Mistä oli itse asiassa syvimmältään kysymys. Uskoin

vain niin peevelisti, koko sydämestäni ja sielustani, ettei kenel-

täkään voi enempää pyytää ja kiskoa irti.

Mutta varastoon ei ole silti uskoa kertynyt, ei euron vertaa, ei

tippaakaan, ei mitään.

Köyhäksi elämä jäi taloudellisesti maallisen mammonankin

suhteen, sillä matkasaarnamiehen palkkioilla ei päässyt rikas-

tumaan. Hädin tuskin elätin isoa perhettäni julistamisen rahoil-

la.

Nyt sitten sekin uskontienesti on loppumassa. Ikääntymisen

vuoksi minua on alettu karttamaan eikä pyydetä juuri minne-

kään enää puhujaksi. Selvää ikärasismia.

Nyt tämä uskonporukka on hylkimässä minua ja heittämässä

sivuun kuin rukkasen käyttökelvottomana, voitte arvata miltä

tuntuu. Ottaa päähän.

Tulevasta rajan takana olevasta elämästä ei kukaan kuolevai-

nen tiedä mitään koko maailmassa. Kaikki on uskon ja kuvi-

telmien varassa.

Olen nyt hyvästelemässä ja irtautumassa tästä kalliisti lunaste-

tusta uskosta, minkä takia olen tuhlannut elämäni tyhjien kuvi-

telmien meuhkaamiseen.

Mutta olenpahan kuitenkin ollut olemassa täällä maan päällä,

todesti, näkyvästi ja oikeasti omassa persoonassani.

Minussa on asunut ja vaikuttanut Joku Henki. En tiedä, kuka

on kaiken takana? Siihen on tyytyminen.

Lihavia ja ruipeloita

Nainen 29

Onhan tässä uskonporukassa mukana monen sortin tyyppejä,

hankalia ja ihania. Kaikenikäisiä. Kauniita ja rumia. Lihavia ja

ruipeloita.

Niitä hankalia uskontyyppejä ilmaantuu puun takaa yllättäen

milloin missäkin. Itse korostavia narsisteja, jotka heiluvat seu-

roissa teholiikutuksissa ja häiriköivät muita kuulijoita.

Minä en totta puhuen voi myöskään seuroissa sietää niitä kiti-

seviä ja parkuvia penikoita. Herran taimia, joita ei kielletä mis-

tään. Ne penkkien välissä juosta vilistävät kuin päättömät ka-

nat. Ovat hippasilla mistään piittaamatta.

Ja sitten nämä juoruilevat uskonämmät vatkaavat ja vahtivat

loputtomasti naapurien tekemisiä ja sieluntilaa. Haistelevat ja

kurnivat väärässä hengessä olijoita. Ovat urkkijoita ja ilmianta-

jia.

Ymmärrän kyllä, että jokaisen tulisi hyväksyä myös nämä sie-

tämättömätkin uskonsisaret ja -veljet. Mutta aina ei kuitenkaan

pinna tahdo kestää.

Kaikkien kanssa on kuitenkin yritettävä tulla toimeen, vaikka

miten ottaisi päähän. Aika aikaa kutakin, kaikki on lopulta niin

väliaikaista ja ohimenevää. Uskokin.

Minusta tämä on lohdullinen usko, oli se oikeassa tai vääräs-

sä. Saan lapsenmielisesti uskoa yöllä ja päivällä kaikki syntini

anteeksi Jeesuksen veressä ja nimessä rauhaan ja iloon asti.

Voin paljastaa, että minulla on joissakin asioissa hyvinkin

poikkeavia näkemyksiä tässä uskossa. Mutta en huutele enkä

tee siitä numeroa.

En nimittäin halua ja toivo itselleni ikuista elämää. Jos sellai-

sen Luoja antaisi, se olisi aika kamalaa iankaikkisesti tuijottaa

samoja naamoja ja itseänikin.

En tiedä, miten Luoja jokaisen elämän ratkaisee ja mihin si-

joittaa? Hän tietää ja hyvä niin, mitä se sitten onkin.

Viha ja rakkaussuhde

Mies 39

Minulla on sellainen viha-rakkaussuhde tähän pohjoisen tun-

turien kätköissä syntyneeseen uskoon.

Minua talutetaan tässä porukassa kuin pässiä narussa tuhan-

nen seurojen kautta kohdusta hautaan ja epämääräistä ylös-

nousemusta kohti.

Olen minä yrittänyt rimpuilla tästä epäilyttävästä sakista irti,

mutta toistaiseksi onnistumatta. Mikä kumma minua estää läh-

temästä tästä ahdasmielisten porukasta omille teilleni? En tie-

dä.

Aina kun olen ollut pääsemäisilläni irti näistä uskon harhaku-

vitelmista, niin jokin selittämätön voima ja tunne ovat vetäneet

minut takaisin seuroihin ja tutun porukan seuraan.

Ehkä se johtuu siitä, että se on ollut minulle elämäni tärkein

sosiaalisen kanssakäymisen viiteryhmä. Etenkin suviseurat

ovat vuosittain olleet merkittävin kesätapahtuma, virkistävä

tapahtuma, jossa on voinut irrottautua arkielämän menosta ja

aivan kuin heittäytyä johonkin toiseen maailmaan ja todellisuu-

teen. Uskon retkelle, jossa ei ole tarvinnut olla mitään ja samal-

la seikkailla keskellä Jumalan valtakuntaa.

Palata hetkeksi lapsuuden onnellisiin päiviin. Siionin laulujen

ihmeelliseen huminaan. Turvaan. Jumalanlapseksi.

Tämä tunneusko vetää puoleensa kuin musta aukko vastusta-

mattomalla voimalla. Tässä on jotakin käsittämätöntä poweria,

kiihottavaa ja pelottavaa. Pimeää energiaa ja hengenpaloa.

Se minua kuitenkin surettaa, että tämä usko yksin pyrkii vah-

timaan kuka on kelvollinen pääsemään Jumalan valtakuntaan.

Ei kaikkeuden Luoja noin vain kenellekään luovuta avaimiaan

yksinoikeudella, vaikka olisi kuinka isot luulot itsestään. Selvä

se. Ei sellainen mahdu kenenkään ajattelevan ihmisen päähän.

Mutta toisaalta, ihmisluonto on sellainen, taipuvainen mahtai-

luun. Voihan sitä ajatella niinkin, että jokaisessa uskossa jota-

kin käsittämättömän suurta ja ylimaallista?

Jota voi yhtä aikaa vihata ja rakastaa yli kaiken.

Jonkin uuden edessä

Nainen 19

Olen kai sisäisesti tavallista herkempi tyyppi. Pienestäkin

vastoin käymisestä mieleni järkkyy ja helposti masennun.

Minun elämäni on tähän mennessä pyörinyt vain tämän uskon

ympyröissä. Suviseurat ovat olleet vuoden odotetuin ja merkit-

tävin tapahtuma. Siellä olen tavannut samanhenkisiä nuoria ja

laulanut isossa teltassa Siionin lauluja.

Olen ollut onnellinen tässä uskossa.

Mutta viime talvena tapahtui sitten jotakin yllättävää. Ylioppi-

laskirjoitusten alla rakastuin korviani myöten uskottomaan poi-

kaan. Olin mennä aivan sekaisin. Hänen kauttaan minulle avau-

tui aivan uusia maailmoja.

Poika on kiinnostunut filosofioista ja perehtynyt maailman

uskontoihin ja idän viisauksiin monista näkökulmista.

Minun ahtaille uskon näkemyksille hän hienotunteisesti ja

hyväntahtoisesti vain hymähteli, kun kerroin että vain tämän

pohjoisen uskon kautta pelastutaan. Kaikki muut uskonnot ovat

väärässä koko maailmassa.

Minua vähän hävetti tämä yksioikoinen jumalansanan pelas-

tuksen oppi, joka oli minulle kaikki kaikessa.

Sitten minä kysäisin, miten hän näkee elämän ja oikean us-

kon. Poika vastasi:

- Meidät voidaan opettaa lukemaan, kirjoittamaan, soittamaan

ja uskomaankin kaikenlaisia asioita, mutta valoa ei voi kenen-

kään korvien väliin kaataa.

Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä. Jokainen uskoo

oman kehityskykynsä mukaan omalla tavallaan.

Tämä ihana ajattelija on avannut minun silmäni näkemään

maailmaa laajemmin kuin mitä tämä ahdas, yksisilmäinen ja

kaavamainen lestadiolainen usko on.

Olen nyt jonkin uuden elämännäkemyksen ja uskoni edessä

enkä tiedä, mihin se johtaa?

Toisaalta minulla on hirveä ikävä lapsuuden uskoani, jota

olen nyt hyvästelemässä. Minä itken.

Uppiniskaisia odottaa karmea kohtalo

Mies 62

Ei mitään uutta pohjoisen uskonrintamalla. Tosin maailma

entiseen malliin hyökkää tätä kallista uskoa vastaan ja musta-

maalaa sitä. Keksivät kaikenlaisia rumia juttuja siitä.

No, mitä siitä, jos jokunen lastenhyväksi käyttö tapaus on

paljastunut. Siitä on julkisuudessa nostettu turhan suuri mekka-

la. Pitäisihän median ymmärtää, että jokaiseen isompaan jouk-

koon mahtuu aina joitakin mätämunia.

Mutta ei niitä tässä uskossa ole keskimäärin enempää pedofi-

lia-tapauksia kuin muissakaan yhteisöissä. Suurin osa lestadio-

laisista on kunnon kansalaisia. Ihan tavallisia nöyriä ja hartaita

uskovaisia, joille väärentämätön oikea jumalansana on kaikki

kaikessa.

Nyt on sitten joku yliopiston tohtoritutkija ruvennut penko-

maan 1970-luvulla pidettyjä ns. hoitokokouksia. Mutta nehän

olivat aivan tavallisia puhutteluita niille, jotka olivat kalliista

elävästä uskosta eksyneet väärään henkeen, ”kososlaisuuteen”

ja liialliseen hempeyteen. Ja ties vaikka mihin.

No, joitakin tosin kovisteltiin ja säikäytettiin yötä myöten

hiukan kovakouraisemmin, että uppiniskaisia odottaa kadotus

ja helvetin tuli.

Siitä sitten heikkohermoisimmat menettivät yönunet ja jotkut

turvautuivat sydämen murtumisen vuoksi jopa lääkärinkin

apuun. Taisi siinä hoitokokousrytäkässä joitakin kuollakin.

Mutta sota, niin myös uskonsota ja puhdistus vaatii uhrinsa,

sille ei voi mitään.

Nyt myös peijakkaat nuoret naiset ovat ruvenneet kapinoi-

maan Jumalan valtakuntaan vastaan. Jotkut ovat ottaneet nais-

papin vihkimyksen ja aikovat ryhtyä peräti kirkkoherroiksi asti.

Mutta eivät silti aio erota tästä uskonyhteisöstä. Eihän sellaista

niskurointia voi sietää. Se on ennen kuulumatonta.

Oli miten oli, maailman ja uskosta luopuneiden hyökkäykset

eivät hetkauta ja horjuta mihinkään tätä ainoaa oikeaa Jumalan

valtakuntaa. Saarnamiehet jatkavat seurojen pitoa niin kuin

ennenkin piiruakaan muuttamatta elävää jumalansanaa.

Väärää henkeä ei voi sietää senkään uhalla, vaikka jälleen

kerran joudutaan pahimmat uppiniskaiset uskonsärkijät ja -

varkaat heittämään yli laidan kadotukseen ja helvetin tuleen.

Ikävöin todellista mielenrauhaa

Nainen 51

Olen elämää nähnyt ja kokenut monelta kantilta. Kolmen-

kympin kieppeille asti kiertelin maailmaa, pailasin räväkästi jos

minkinlaisissa porukoissa ja hypin sängystä sänkyyn huoletto-

masti. Tyydytin estoitta lihan himoa.

Tuo alapään pikkuelin on uskomattomalla ja käsittämättömällä

voimalla hallinnut elämäni menoa. Se on aiheuttanut minulle

iloa ja surua. Vitun himon takia olen ajautunut myös vaarati-

lanteisiin, tullut raiskatuksi ja henkikin oli mennä.

Elin railakasta elämää, kunnes sitten törmäsin tähän uskoon.

Koska olen kiihkeä luonne, niinpä sitten usko tempasi minut

sitten lujaan otteeseen täydestä sydämestäni. En jäänyt mihin-

kään puolitiehen. Liikutuin seuroissa herkästi ja kiitin Herraa

Jeesusta käsiä yhteen lyöden ja tanssien pitkin käytäviä.

Aika pian huomasin ja tunsin, että kiihkeällä uskon intohimol-

la ja vittuni lihanhimolla oli paljon yhtäläisyyksiä. Jokin salattu

taivaallinen yhteys uskolla ja seksuaalisuudella on.

Olin helisemässä, miten saan vilpittömän uskoni ja vittuni

intohimot sovitettua yhteen. Se oli kuuma yhdistelmä. Sitten

Jumala lähetti minulle pelastuksen. Tapasin suviseuroissa ni-

mittäin lestadiolaisen leskeksi jääneen saarnamiehen, jonka

kanssa heti synkkasi ja sytytti.

Niinpä sitten menimme sänkyyn muitta mutkitta ja se olikin

kiihkeä panomies, mahoton uskon ori. En ollut aikaisemmin

sellaista tavannut, vaikka monenlaisten miesten kanssa olenkin

rakastellut pitkin ja poikin. Kolmesta kympistä lähtien ehdin

hänelle synnyttää vielä kahdeksan lastakin. Se oli täyttä elä-

mää.

Sitten minä tässä viidenkympin pinnassa aloin väsyä sekä

uskoni että vittuni intohimoihin. Ajattelin, että niistä molem-

mista olisi aika päästä eroon ihan tavalliseen rauhalliseen elä-

mään. Mutta mitä vielä. Sen uskonmiehen hormonit jylläävät

yhä edelleen kiihkeänä kuin nuorena ja se on joka päivä vailla

vittuani, joka on hätää kärsimässä.

Mitä teen, en jaksa enää? Minun sydämeni ikävöi ja kaipaa

päästä näistä intohimojen orjuudesta eroon todelliseen vapau-

teen ja elämään iloisena ja rauhassa Jumalan rakkaudessa ja

armossa.

Se on totta, minkä todeksi uskoo

Mies 32

On se kumma, ettei kukaan tiedä lopullista varmaa, mistään.

Mitä se elämä ja tämä usko on?

Vuosituhansia sitten syntyneiden maailman uskontojen myytit

ja uskomukset ylimaallisista jumalista elävät ja vaikuttavat yhä

edelleen eri puolilla maapalloa ja voivat hyvin. Tänne pohjoi-

sen perukoille on pesiytynyt vanhoillislestadiolaisuus ainoaksi

oikeaksi uskoksi.

Aikamoista luuloa ja uskoa ja surullista mahtailua.

Mitä se elämä on ja mitä Jumala tahtoo? Eivät sitä näytä tie-

tävän enempää lestadiolaiset kuin muutkaan koko maailmassa.

Minua kiusaa ja rassaa ajatus, että kukin usko näyttää ratasta-

van lainavalolla ilman mitään omaperäisyyttä. Saarnamiehet

itkusilmässä ääni väristen toistelevat Raamatun fraaseja seu-

roissa kuin papukaijat ja sepittelevät Jumalan suuhun tarinoi-

taan pelastuksesta.

Sääli lestadiolaisia ja kaikkia uskontojen perässä juoksijoita.

Sääli myös itseäni. Minun kohtalona on tipahdella mielensy-

vyyksien ja uskon outoihin pohjattomiin kuiluihin.

Minulla on alituinen rakkauden nälkä, elämän nälkä, ihmisen

nälkä, kiihkeä ikävä oman itseni ja toisen ihmisen luo. Minä

janoan kaikkea sitä, mitä elämäksi kutsutaan.

Minussa sekoittuvat tosi ja uni. Pyhän aidon uskon ja unimai-

semien huutava ikävä oikeasta taivaankodista.

Mitä pidemmälle olen samoillut tässä näkyvässä ja näkymät-

tömässä maailmassa, sitä mystisemmäksi se on muuttunut -

hämmentäväksi kokemukseksi, että taivas ja helvetti ovat täällä

maan päällä.

Elän kuin unessa tässä uskossa.

Uskolla on hintansa

Mies 38

Olen yrittänyt vilpittömästi ottaa selvää, mistä aineksista, us-

komuksista, jumalakuvien myyteistä ja tarinoista tämä pohjoi-

nen lestadiolaisuuden uskonkäsitys on syntynyt ja koostuu.

Tätä uskoa hallitsee elämän kadotukseen joutumisen pelot ja

seksuaalisuuden intohimoinen pohjavire.

Kuolemanvarjon ja katoavaisuuden maassa ihminen on taipu-

vainen luonnostaan uskomaan yliluonnollisiin asioihin. Mitä

eteen sattuu tulemaan selittämättömän elämän ja maailman

edessä.

Eurooppalaisen kulttuurinpiiriin kuuluvana lestadiolaisuus

tukeutuu Lähi-idän heimojen parissa syntyneisiin Raamatun

tarinoihin ja myytteihin. Kristinusko tuotiin aikanaan tänne

pohjanperille pakolla ja väkivallalla niin kuin muuallekin.

Kirkko juurrutti ihmiset Raamatun tarinoiden jumalansanaan

ja ilmoituksiin. Sitten Lars Levi Laestadius löysi pohjoisen

ihmisen mielen- ja sielunmaisemaan tien ja avaimet sydämeen

ja sytytti roihuavan uskonpalon. Mutta mitä lestadiolainen usko

oikeasti pitää sisällään? Siihen vastaaminen onkin jo vaikeaa.

Usko ja uskominen ovat mysteerioita niin kuin elämä itse kai-

kessa moninaisuudessaan. Selittämätön.

Ehkä lestadiolaiseen uskoon sisältyy myös ripaus pohjoisen

luonnonhenkien shamaanien alkuperäisiä uskomuksia. Sitä sun

tätä ihmismielen syvyyksissä myllertävää ja vellovaa seka-

melskaa. Loveen lankeamisen kiivasta uskonhurmiota.

Lestadiolainen uskonliike tarjoaa ja antaa tuhansille ja kym-

menille tuhansille uskoville omakohtaista pelastuksen toivoa ja

turvaa elämänmenoon.

Myös mieltä ja sielua ruokkivaa sosiaalista tiivistä keskinäistä

kanssakäymistä samanhenkisten kesken.

Mutta uskolla on myös hintansa. Se synnyttää myös alituista

pelkoa oikeassa uskossa pysymisestä, ettei vain kuolematon

sielu joutuisi mustaan aukkoon ja ikuiseen kadotukseen.

Tämä oikea usko antaa toivoa ja kantaa.

Kaikki Luojan luomia

Nainen 36

Joka kesäiset suviseurat ovat tämän uskon odotetuin kohokoh-

ta. Niillä on suuri merkitys uskon vahvistamisessa.

Samanhenkiset yksinäiset sielut voivat silloin tavata toisiaan

yhteisellä suurleirillä kesäisen luonnon helmassa kukkivien

niittyjen keskellä.

Mutta kaikella on hintansa. Luonnonystävänä suren, että nä-

mä kukkaisniityt hetkessä tallaantuvat ja murskaantuvat usko-

vien jalkojen alla pöliseväksi hiekkakentäksi. Ja niin monet

pienen pienet elävät olennot ja ötökät joutuvat antamaan hen-

kensä ihmisten uskonsa tähden.

Kaikki ovat Luojan luomia.

Tunnelma suviseuroissa on sanoin kuvaamattoman ihana ja

mahtava. Se on jokaisen itse koettava. Autuaallinen taivaalli-

nen pyhä mielentila, missä ovat jalat irti maasta eikä olla köy-

hiä eikä kipeitä.

Suviseurat osataan myös ulkoisesti järjestää mallikkaasti. Hy-

vin organisoidut järjestelyt ovatkin joka kesäisen suviseurojen

ihmettelyn ja ihastuksen aihe.

Jopa armeijan kerrotaan ottavan oppia, miten loistavasti

kymmenien tuhansien huolto pelaa kuin rasvattu suurvessoja ja

lasten pyllyjen pesupaikkoja myöten.

Tuhannet uhrautuvat naiset häärivät väsymättä keittopatojen

äärellä talkoohengessä. Höyryäviä keittolautasia riittää, hedel-

mäsoppaa, leipää ja lapsille jäätelöä loputtomasti.

Kenenkään ei tarvitse kokea ja nähdä ruumiin eikä hengen

nälkää suviseuroissa.

Olen uskossa ja kiitetty olkoon tämä oikea usko.

Mutta sille en voi mitään, pienten elävien olentojen tallaan-

tumista kuoliaaksi uskovien jalkojen alle suren.

Apinaihmisen uskoa

Mies 32

Mitä se elämä on? Elämän tarkoitus? Oleminen ja olemassa-

olo? .

Todelliseen elämän ymmärtämiseen on matkaa. Tieteen mu-

kaan kalasta on lähdetty liikkeelle. Luonnon ja ihmisen niin

kuin myös uskontojen evoluution kehitys on vasta alkupäässä.

Äskettäin tunnettu biologi sanoi ihmisen keikkuvan yhä api-

nan asteella. Ihmisyys ja todellinen elämän kunnioittaminen ja

tietoisuuden valo puuttuu.

Arvata sopii, millä tasolla liikutaan myös uskontojen ja uskon

asioissa. Vanhan testamentin Jumala on ristiriitaisen julma ja

kova. Uuden testamentin Jumala on sen sijaan kehittynyt jo

lempeämmäksi ja armollisempaan suuntaan.

Mutta mihin kehittyy tämä pohjoinen usko? Joka kehuu sillä,

ettei sen tarvitse muuttaa uskoa mihinkään suuntaan piirua-

kaan.

Julistaako jaa levittäkö se oikean väärentämättömän jumalan-

sanan sijasta tietämättään pimeyden harhoja ja pelkoja? Mitään

sanomatonta mutu-uskoa, mikä ei johda mihinkään?

Minne ihminen voisi uskonasioissa paeta? Sillä kaikki maa-

ilman uskonnot ovat yhtä hatarien uskomusten ja luulojen va-

rassa. Eri vapauksia ei ole kenelläkään. Kukaan ei tiedä lopul-

lista varmaa, mistään.

Niin on ihminen luotu, että se pyrkii luonnostaan valoa kohti

ja etsii uskoa ja toivoa elämän epävarmuuden keskellä. Lohtua

ja pelastuksen sanomaa.

Niinpä minäkin roikun tässä äitini kohdussa saadussa uskossa

mukana yhä edelleen, vaikka se on minulle itse asiassa outo ja

käsittämätön.

Minun hyvä kaveri toisen suunnan uskossa lohdutti minua: Se

on sama missä uskossa luuhaa, jos se lievittää sydämen kipua

ja antaa mielenrauhaa.

Minulla on vahva tunne ja mielentila, että tämä on minulle

sopiva usko.

Se avaa minulle taivaallisen valon kirkkauden, mielen ja sie-

lun rauhanrannan.

Jumalan selän taakse piiloutuminen

ei onnistu

Mies 35

Minut potkittiin ulos tästä uskonliikkeestä, kun uskalsin ar-

vostella ja vaatia SRK:ta vastuuseen yhteisössä ilmenneistä

pedofiili-tapauksista.

Näitä kauhistavia suojattomien lasten hyväksikäyttämisiä on

tullut ilmi satamäärin.

Olen esittänyt uskonliikkeen johdon pikaista vaihtamista.

Jotakin mätää tällaisessa uskonliikkeen johtamisessa on.

Tämän uskon alle on kätkeytynyt vääristynyt ja sairas uskon-

maailma.

Kyykäärme on luikertanut uskonliikkeen sisälle, jota ei haluta

tunnustaa ja huomata? Sen toimintaan on pesiytynyt natsismin

ääriliikkeen piirteitä.

Jumalan sanaa keppihevosena käyttäen porukka yrittää val-

loittaa koko maailman sielut ainoan oikean uskon kannattajaksi

ja levittäjäksi?

Aivan kuten Hitlerin diktatuurin natsit ryntäsivät rotuopin

ylimmäisessä paremmuudessaan ja valittuna kansana valloit-

tamaan Eurooppaa ja koko maailmaa. Tuomitsemaan sieluja

kadotukseen ja ikuiseen helvetin tuleen, jotka eivät usko samal-

la tavalla.

Ovatko tässä uskossa mukana olevat tietämättään kannatta-

massa pimeää ja vaarallista natsiliikettä ja terrorismia?

Umpioitunut sairas uskonliike on paljastumassa kaikessa

karmeudessaan kaikelle kansalle ja myös Suomen luterilaiselle

kirkolle, minkälaista kyykäärmeiden pesää se kantaa povellaan

ja on antanut valvomatta huseerata kirkkona kirkossa.

Valtaosa lestadiolaisista riviuskovaisista ovat aivan tavallisia

kunnon kansalaisia.

Kaksinaamaisuudesta ja mielivaltaisesta toiminnastaan paljas-

tunut ja pilvistä maan pinnalle tipahtanut uskonliike on nyt

totisen paikan edessä.

Jumalan sanan alle piiloutuminen ei enää onnistu ja selitykset

auta ja pelasta.

Nyt on suunnan muutoksen ja tarkistuksen aika, mikä on oi-

keaa ja väärää uskoa ja henkeä.

Ikävöin todellista valoa

Mies 43

Minulta meni kauan ennen kuin huomasin, että tästä uskosta

puuttuu rakkaus ja todellinen elämänkunnioitus.

Jokaiselle kuuluu luovuttamaton ihmisoikeus, uskoo ihminen

sitten mihin tahansa. Eikä toisella ole jumalansanaan ja -

varjoon vedoten oikeutta ja tietoa jaotella ihmisiä oikeaan ja

väärään uskoon kuuluvaksi. Ketkä pääsevät taivaan valtakun-

taan ja ketkä joutuvat kadotukseen.

Se ei ole ihmisen asia. Eikä kukaan voi asettua portinvartijak-

si Jumalan asemaan.

Raamattuun on turha vedota.

Raamatussa on ihmisten kirjoittamia käsityksiä Jumalasta.

Kirjakokoelma ei ole mitään pyhää sanaa ja ylimaallista ilmoi-

tusta mistään todellisesta. Se sisältää ristiriitaisia ja sekavia

mielikuvia ja myyttejä kylläkin.

Tämä pohjoinen uskonliike ei poikkea juurikaan muista us-

konsuunnista eikä kirkoista. Paitsi että se on täynnä hataria

uskon tulkintoja ja oman navan kaivelua, miten oma nahka ja

sielu tulee vain pelastetuksi.

Jos joku ei usko samalla tavalla, hänet katsotaan väärään hen-

keen eksyneeksi. Hänet heitetään kylmästi yli laidan kadotuk-

sen pimeyteen.

Siinä ei armoa anneta eikä tunneta.

Tässä pinnallisessa uskon näkemyksessä naisen terveys ja

elämä joutuu uhatuksi jatkuvien synnytysten vuoksi. Jos lääkäri

kieltää uudet raskaudet kuoleman vaaran vuoksi, niin eikö mi-

tä, mies jumalansanaan vedoten omassa itsekkäässä himossaan

vaan naija töröttää edelleen sumeilematta. Jos kohtalona on

puolison kuoleminen lapsivuoteeseen, niin kyllä Jumala antaa

tilalle uuden naisen.

Mitä tällainen usko on? Typerää ja uskomatonta ajattelua ja

järjen käyttöä.

Uskon ahtaissa ympyröissä ja omassa itsekkäässä liemessä

pyörimisessä todellinen elämänkunnioitus hämärtyy. Toisen

ihmisen pelastus ja kunnioitus jää toisarvoiseksi kaksinaamai-

seksi hölynpölyksi.

Voi kun minun sydämeni ikävöi todellista valoa.

Usko kadonnut jonnekin

Mies 73

Olen jäänyt yksin eläkeläisenä asumaan pieneen asuntoon.

Ajatukset ja maailma on supistunut pieneksi.

Vaimo on kuollut ja lapset lentäneet maailmalle, kuka minne-

kin, osa ulkomaille asti. Eivät juurikaan pidä isäänsä yhteyttä.

Heillä on omat kiireensä.

Olen tässä uskossa pyörinyt vuosikymmeniä. Olen ollut vaki-

tuinen seuroissa kävijä. Onhan siellä tullut tutuksi paljonkin

uskonveljiä ja sisaria, mutta yhteydet ovat jääneet pinnallisiksi.

Ei niistä tässä yksinäisyydessä ole juurikaan apua.

Minun oma uskokin on käynyt vähiin, kuivunut ja kuihtunut

omituisella tavalla. Mielikuvat jumalansanasta ja saarnamiesten

selitykset eivät tunnu enää missään ja eivät sytytä niin kuin

joskus nuorempana.

Usko pelastukseen on katoamassa jonnekin epämääräiseen

usvaan.

Elämän tarkoitus on kadonnut mustaan aukkoon. Elämäni on

kutistunut olemattoman pieneksi ja eikä tarkoita enää oikein

mitään.

Raamatun Saarnaajan puheet elämän, maailman turhuudesta

on enemmän kuin totta. - Ja minä näin, että kaikki on turhuuk-

sien turhuutta tämän taivaan alla.

Kesä lähestyy ja suviseurat, joita odottelen. Jospa kävisin

vielä kerran siellä nuuskimassa ilmapiiriä, vaikka kyllä minä

tiedän sen entuudestaan. Samoja pinnallisia kohtaamistuokioita

seurakentällä:

- Jumalan terve!

Onpa sinuakin mukava nähdä. Sitten ihastellaan sitä, kuinka

Jumala on antanut kauniin sään seuraväelle, jumalanlapsille.

Aurinko hehkuttaa lämpöään taivaan täydeltä.

Kukaan ei sen kummemmin kysele ihmismielen ja sydämen

syvempiä uskon ja elämäntuntemuksia. Miten on talvi mennyt,

miten usko ja elämä kantaa? Kuinka Jumala on pitänyt huolta

ja ruokkinut uskoasi?

Voi, miten ihminen kymmentuhantisen suviseuraväen kes-

kuudessakin on voi olla orpo ja sivullinen. Kaiken keskellä

yksin.

Uskon ja rakkauden hurmiota

Mies 31

Minun on pakko tunnustaa, että rakastan tätä pohjoisen hullua

uskoa yli kaiken, vaikka en ymmärrä siitä henkäsen pöläystä.

Enkä itse asiassa välitäkään ymmärtää, sillä uskoa ei voi jär-

jellä selittää ja ymmärtää. Usko on mielen syvyydestä nouse-

vaa tunnetta yli maallisen maailman todellisuudesta.

Uskontunne ohjaa maailmaa enemmän kuin järki, vaikka sitä

ei hevillä myönnetäkään.

Samoin kuin erotiikka ja rakkaus kumpuavat tunteen alitajun-

nan selittämättömästä maastosta.

Siis uskolla ja rakkaudella, pilluilla ja kaluilla on enemmän

yhteistä kuin osataan arvatakaan.

1930-luvulla Torniolaaksossa vaikuttanut korpelalaisuus

muistetaan yhä. Seurat saattoivat päättyä seksiorgioihin Juma-

lan kunniaksi ja taivaallisiin hurmion kokemuksiin.

Minulla itselläkin on kokemusta uskon ja naimisen ylimaalli-

sesta yhteydestä ja ihanuudesta. Törmäsin joitakin vuosia sitten

tähän pohjoiseen uskoon. Tapasin suviseuroissa viehättävän

eroottisuutta säteilevän nuoren kauniin uskovaisen naisen, olin

hetkessä myyty ja mennyttä miestä.

Vain sellainen, joka itse on kokenut uskon ja rakastelun yh-

teistä taivaallista hurmaa, voi tietää ja ymmärtää sen ihanuutta.

Tällaisessa naimisessa ikään kuin ruumis ylitetään ja joku yli-

maallinen Rakkaus ottaa syliinsä ja kuljettaa kokijat ylitse-

vuotavaan iloon taivaan esikartanoihin.

Elämänlähteille.

Silloin ei lestadiolaisessa uskossa syntyvyyden säännöstely

käväise mielessäkään ja jokainen lapsi saa tulla, jos on tullak-

seen Jumalan lähettiläänä.

Kyllä niitä nyt joka vuosi tuleekin. Nytkin suviseuroissa uusi

jumalanlapsi antoi ensi merkkejä rakkaan vaimoni masussa,

niin että tulossa ollaan.

Ensi kesän suvijuhlilla sitten yhdessä lauletaan uudesta lap-

sesta kiitollisena Siionin lauluja Herralle.

Lainauskolla ja valolla

Nainen 42

Minulta meni kauan ymmärtää, ettei tämä usko juurikaan

poikkea muista

suunnista.

Ei riitä, että kuvitellaan olevan ainoa oikea ja usko, jolle Ju-

mala on vain yksinomaan ilmoittanut pelastussanomansa ja

pääsyn taivaan valtakuntaan.

Mitä omaperäistä itse asiassa tässä uskossa on? Ei mitään.

Niinhän muissakin suunnissa uskotaan. Saarnamiehet sepittele-

vät Raamatun tarinoita Jumalan suuhun sijoitettuna.

Tässä uskossa korostetaan, ettei pidä puhua omia, vaan vää-

rentämätöntä jumalansanaa. Mutta siinäpä se juuri vika onkin,

ettei tästä uskosta löydy hakemallakaan mitään omaperäistä

uskonnollista ajattelua.

Ratsastetaan lainauskolla ja valolla. Vailla ymmärrystä.

Ilman omia sydämen ja uskontunteita. Niinpä usko usein jää-

kin ulkopuoliseksi ja pinnalliseksi. Käytännön arkipäivän tou-

huiluksi, seuratoiminnan ylläpitämiseksi ja epämääräiseksi

syvempien uskontunteiden ikävöimiseksi.

Toistellaan toistamisesta päästyäänkin vain vuosituhansia

sitten Lähi-idässä heimojen keskuudessa syntyneitä Raamatun

tarinoita, uskomuksia ja myyttejä ainutlaatuisina Jumalan sa-

noina ja ilmoituksina.

Myönnän, että tällaisilla lainauskolla ratsastaminen on alkanut

ottaa päähän. Se ei johda mihinkään.

Tähän uskoon minut on lapsuudesta asti kasvatettu ja koko

ikäni olen tässä uskonyhteisössä tuhertanut ja tuhlannut elämä-

ni.

Nyt tunnen olevani tavanomaisen lestadiolaisen uskon ja ta-

pakulttuurin vanki ja unelmoin mieleni ja sieluni vapaudesta.

Mutta haaveeksi se taitaa jäädä.

Mihinpä minä toiseen uskoon hyppäisin, tavanomaisia laina-

uskoja kaikki vain eri paketissa. Eikä minulla itsellänikään ole

juuri muita kuin sirpaleisia lainasanoja ja -ajatuksia. Olen yhtä

tyhjä kuin muutkin, uskallan rehellisesti tunnustaa.

Taidanpa pysyä tässä tyhjäpäiden rakkaassa uskossa mukana.

Nyt olen lähdössä suviseuroihin veisaamaan sydäntäni liikut-

tavia Siionin lauluja, ne ruokkivat minun köyhää ja tyhjänpäi-

väistä uskoani.

En voi muuta kuin ihmetellä

Nainen 49

Heräsin kuin unesta näkemään kuinka armottoman katoavaa

elämä on. Niin väliaikaista ja ohimenevää.

Mihin ne vuodet ovat kadonneet, pian täytän viisikymmentä

vuotta?

Minulla on pari tytärtä, jotka ovat lentäneet pesästä ulos

omaan elämään ja perustaneet perheet ja lapsenlapsiakin on jo

joitakin.

Yksin huoltajana kasvatin lapseni, kun mies osoittautui lui-

huksi.

Muutama vuosi sitten ymmärsin, että jotakin minun elämästä-

ni puuttui. Aloin kaivata uskoa, joka antaisi minulle turvaa ja

johtaisi jotakin suurempaa elämän tarkoitusta kohti.

Valoa kohti.

Sitten törmäsin uskovaiseen naiseen ja ystävystyin. Hän hou-

kutteli minut mukaan suviseuroihin ja sillä reissulla tulin us-

koon.

Aluksi kaikki tuntui ihmeelliseltä johdatukselta käsittää juuri

tämä pohjoisesta alkunsa saanut ja levinnyt usko, elävä Juma-

lan valtakunta, jossa jokaiselle saarnataan synnit anteeksi Jee-

suksen nimessä ja veressä rauhaan ja iloon asti.

Jossa lapsenmielisesti voi uskoa ilman ehtoja. Näin minä us-

koin ja sydämeni iloitsi ja riemuitsi, että olin löytänyt polun

valontielle.

Mutta eipä aikaakaan, kun tulin tuntemaan tämän uskon aivan

muuna kuin vapaamielisenä yhteisönä. Sen sisällä oli kyllä

ihanaa ja vilkasta sosiaalista kanssakäymistä, seuroissa juok-

semista ja pulla kahveja, mutta uskon näkemykset ja ajattelu

olivat jämähtäneet vuosituhansia vanhoihin Raamatun tarinoi-

hin ja myytteihin, joita yksioikoisesti pidettiin itsestään selvästi

väärentämättömänä jumalansanana ja ilmoituksena.

Pikkusieluinen ja toisia kyttäävä oikean uskon vahtiminen ja

hengen haistelu osoittautui ahdistavaksi ja sietämättömästi.

Tajusin ja ymmärsin, ettei sitä kestä pirukaan. Puhumattakaan

jos janosi ja ikävöi aitoa vapaata uskonyhteyttä.

Avaramielinen lestadiolaisnainen säilyi edelleen ystävänä ja

ymmärsi suruni.

Oli Jumalan armoa päästä irti tästä ihmisyyttä ja elämää alen-

tavasta uskosta omille teilleni vapauteen.

Turhia taakkoja

Mies 38

Alan ymmärtää, etten ole tullut tähän maailmaan ketään ko-

mentelemaan enkä kenenkään komenneltavaksi.

Enkä toisten uskoa vahtimaan ja jahtaamaan väärään henkeen

eksyneitä.

Uskokoon itse kukin miten haluaa.

Taivas on mittaamattoman avara.

Epäilen, ettei ihmisen uskolla maailmankaikkeuden rinnalla

ole mitään merkitystä. Se sääsken uskoa eikä tarkoita itse asi-

assa mitään.

Mutta ihminen on vastuullinen teoistaan täällä maan päällä.

Olen ottanut etäisyyttä tähän uskonporukkaan oman sielun

rauhani vuoksi.

On sääli, että tähän pohjoisen uskonyhteisöön lapsuudesta asti

kiinni kasvaneet joutuvat rimpuilemaan ja kipuilemaan äärira-

joille saakka päästäkseen irti tästä paskamaisesta pikkusielui-

sesta ja ahdistavasta uskosta, josta on kadonnut ilo ja rakkau-

dellinen lämpö toisiaan kohtaan.

Maailman menosta erilleen umpioon ajautunut ja kutistuva

mielivaltainen lestadiolaisporukka pyöriköön ja kieriskelköön

omassa mehussaan miten haluaa. Se on heidän ongelmansa.

Mutta ihmisten sieluja kadotuksella pelottelevat ja lasten tör-

keät hyväksikäyttäjät on saatettava vastuuseen teoistaan eikä

peittelyä pidä sietää.

Varaudu siihen

Mies 22

Se on vastenmielistä ja inhottavaa. On ihmisarvoa loukkaavaa

ruveta ronkkimaan toisen uskontunteita ja suoralta kädeltä

tuomitsemaan kadotukseen joutuvaksi tuntematta häntä pät-

kääkään.

Jumalan varjolla tapahtuvaa julmaa ja armotonta terroria ei

pidä kenenkään hyväksyä ja sietää.

Tällaisia näkemyksiä toin julki tutun uskovaisen poikasakin

piirissä. He kauhistelivat minun ajatuksia ja olivat hämmenty-

neitä.

Toivoin vain avointa keskustelua tästä rakkaasta uskonliik-

keestä. Uudistusta. Mutta erehdyin.

Nyt ovat jälleen suviseurat lähestymässä ja olen ajatellut nii-

hin osallistua kuten ennenkin.

Mutta uskallanko enää sinne mennä?

Sain nimittäin yllättäen kavereiltani sähköpostiviestin: Kun

tulet suviseuroihin niin saat varautua siihen, että met hakataan

sinut henkihieveriin.

Saat kunnolla turpiin, kun olet ruvennut epäilemään ainoaa

oikeaa Jumalan valtakuntaa ja häpäiset puheillasi sitä.

Jumalan nimessä met sulasta rakkaudesta sinut hakataan ja

höyhennetään, että palaisit takaisin oikealle uskontielle. Jumala

on armoton ja ankara luopioita kohtaan, voi siinä turpaan lyö-

misessä mennä vaikka henki.

Varaudu siihen.

Liian väljää uskoa

Mies 63

Hei pojat, tässä uskossa ei julisteta väärentämätöntä jumalan-

sanaa kuten ennen vanhaan.

Olen perehtynyt ja lukenut lestadiolaisuuden alkuaikojen

raikkaita uskon tuntoja. Silloin Torniolaaksossa nähtiin kukat

ja ikkunaverhotkin syntinä ja maailman koreutena.

Nyt ei elävää sanaa kirkasteta enää kunnolla. Vanhat saarna-

miehet lässyttävät ja lälläröivät rakkauden armon evankeliumil-

la.

Liian väljäksi on uskominen mennyt. Ei usko voi olla pelkkää

lällärikamaa. Lakia ja järjestystä tarvitaan. Synti on saarnattava

synniksi suoraan ja peittelemättä. Sukupuolimoraali on löyhty-

nyt tässä uskossa.

Suviseuroissakin nuoret pojat ja tytöt harrastavat avoimesti

silmäpeliä, kihisevät ja sähisevät keskenään kiimaisena. Vaikka

yrittävät kumppaneitaan etsiessään peitellä tarkoituksiaan.

Kaksinaismoraali rehottaa. Eivät keskity jumalansanan kuun-

telemiseen.

Tosin ennen pirttiseurojen aikaan yöllä saarnamiehet paneske-

livat maalaistyttäriä ja nättejä vereviä piikoja, jotka eivät uskal-

taneet kieltäytyä kun pyhä uskonmies ja vielä saarnamies pyrki

jalkojen väliin.

Olen kuullut monta tositapausta. Kyllä tämä usko on aina tar-

vinnut kunnon moraalinvartijoita. Seksi on aina ollut erityisen

makiaa tässä uskossa. Se on taivaallisen ihanaa ja nautinnollis-

ta. En minäkään ole malttanut pysyä siitä erossa.

Lapsia saa tulla niin paljon kuin on tullakseen ja Jumala an-

taa. Lapsi tuo leivän tullessaan. Ei huolta, sillä Jumala on ke-

hittänyt onneksi yhteiskunnan sosiaalisen verkon auttamaan

lapsien elättämisessä, kasvatuksessa ja koulun käymisessä.

Olen huolissani tämän uskon liian väljäksi menemisestä, mo-

raalin höltymisestä.

Pitäisihän sen jokaisen ymmärtää, että synti on syntiä vaikka

sen voissa paistaisi. Ja seksi on seksiä, jota voi harrastaa aino-

astaan vain uskossa puhtaalla sydämellä ja kalulla.

Tämä usko on rakkaudellinen, toivoa herättävä ja pelastusta

julistava elävä Jumalan valtakunta, jossa naiminenkin on pyhää

ja autuaallista Herran kunniaksi:

- Lisääntykää ja täyttäkää maa. Niin on kirjoitettu.

Kahden maan kansalaisia

Nainen 39

Suurin osa ihmisistä on uskon maailmoista ja ihanista tunteis-

ta ulkona kuin lumiukot takapihalla.

Sääli, sillä he menettävät paljon uskon mielikuvituksen kieh-

tovasta rikkaasta maailmasta.

Usko tuo tylsään arkipäivään säpinää ja elämisen meininkiä,

kun Jumala antaa ison lapsilauman pyörimään ja touhuamaan

ympärille. Usko antaa elämälle merkityksen täällä maan päällä

ja pelastuksen toivon.

Joka viikon lopuksi mennään rauhanyhdistykselle seuroihin,

tietty. Siellä tavataan toisia isoja lapsiperheitä, kuunnellaan

saarnoja, juodaan kahvia, iloitaan yhdessä olosta ja sosiaalises-

ta kanssakäymisestä.

Kaikki on niin luontevaa, lämmintä ja rakkaudellista. Ei hait-

taa, vaikka pienet lapset äityvät toisinaan kiukuttelemaan ja

parkumaan. Kenellä on paskat housuissa, ne korjataan pois

kaikessa rauhassa ja kenenkään hämmentymättä.

Se on lämmintä keskinäistä talostelua jumalansanan neuvojen

äärellä. Saa olla uskomassa heikkonakin. Saarnamies julistaa

pöydän takaa aina vähän väliä pyytäville synnit ja kiusaukset

anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, ja toiset

uskonsisaret ja -veljet vahvistavat yhteismuminalla sen.

Ah, se on onnea ja iloa saada jumalanlapsena elää ja touhuta

irti pahasta maailmasta lunastettujen joukossa tässä ainoassa

oikeassa uskossa Jumalan valtakunnan kansalaisena.

Lestadiolainen on kahden maailman kansalainen, tämänpuo-

leisen ja tuonpuoleisen. Matkalla taivaan valtakuntaan.

Ja jokakesäiset suviseurat, mihin jumalanlapset kokoontuvat

ympäri maata kymmentuhatpäisenä joukkona nauttimaan yh-

dessä olosta ja iloitsemaan uskostaan. Se on vasta jotakin, mitä

ei voi sanoilla kuvailla.

Hernerokkaa ja hedelmäsoppaa riittää ja lapsille jäätelöä, mi-

kä ei lopu. Paskahuusitkin on saatu sellaisiksi, ettei siellä juuri-

kaan haise. Ja jos vähän haiseekin, se on jumalanlasten tuttuja

hajuja.

Kaikki on Jumalan työtä ja armoa.

Parempi pysytellä hiljaa

Mies 55

En ymmärrä tätä hyökkäystä ja kamalien törkyjen levittämistä

elävää Jumalan valtakuntaa vastaan.

Jos nyt on paljastunut uskonliikkeen piirissä joitakin lasten

hyväksi käytön tapauksia, ei siitä mediassa olisi kannattanut

nostaa sellaista mekkalaa.

Parempi olisi pysytellä hiljaa niin kuin SRK:n johto on aina

tehnyt eikä ole turhia huudellut ja toitottanut uskon sisäpiirin

tapauksia maailmalle. Vaikka sen korviin onkin kantautunut

huhuja vuosien varsilla, että jotkut uskonmiehet ovat erehty-

neet toisinaan paneskelemaan omia lapsiaan ja läheisiään.

Voi herranen aika, jopa yliopiston tutkijat ovat keksineet ru-

veta penkomaan tässä uskonyhteisössä 1970-luvulla pidettyjä

”hoitokokouksia”. Sehän oli normaalia sielunhoitoa, että vää-

rään henkeen eksyneitä hiukan kovistettiin. Sanottiin näille

Jumalan valtakuntaan vastaan nousseille suoraan, että kadotuk-

seen ja helvettiin menette että kolisee jos ette nöyrry ja tee pa-

rannusta epäuskon kauheista synneistä.

Naiset ovat sitten ruvenneet myös pullikoimaan ainoaa oikeaa

elävää uskoa vastaan ja kyseenalaistamaan selviä sääntöjä, ett-

eivät naispapit ole Jumalalle kelvollisia.

Yksi lestadiolainen nainen vihitytti itsensä naispapiksi. Selvä-

hän se oli, että sellainen luopio jouduttiin erottamaan tästä rak-

kaasta uskonliikkeestä. Mutta se vain itsepintaisesti aikoo py-

syä tässä uskossa ja tunnustaa sitä, itsepäinen kuin mikä.

Voi mahoton, sellaistakin eksytyksen henkeä levitetään, että

kaikki muka pääsisivät omalla uskollaan taivaaseen.

Mutta erehtyvät pahanpäiväisesti. Autuaaksi ei tulla kuin tä-

män ainoan oikean elävän uskon kautta, se on selvä se. Ei ole

epäilystäkään.

Elämme maailmanlopun aikoja. Raatelevat susilaumat käyvät

yhä julkeammin jumalanlasten kimppuun. Onneksi pääsemme

pian pois alta ja pahan maailman keskeltä uskosta näkemiseen.

Näemme edesmenneet rakkaamme taivaansaleissa ja jälleen

näkemisen riemu ja ilo on rajaton. Sitä sydämemme ikävöi aina

kyyneliin asti.

Läski on läski uskossakin

Tyttö 17

Olen ulkonäköni vuoksi joutunut tässä uskossa kiusatuksi.

Nyt minä aloitan kevättalvella hyvissä ajoin ennen suviseuro-

ja tiukan ruokavalion ihannevartalon ja viehättävyyden saavut-

tamiseksi, ettei ole ennen nähty.

Joka ilta minä omassa huoneessani muilta salassa rukoilen

hartaasti Jumalalta apua onnistua tulemaan viehättäväksi ja

säteileväksi kaunottareksi Jumalan kunniaksi ja tietysti myös

poikien hurmaamiseksi.

Voin minä hätätapauksessa turvautua vaikka kauneusleikka-

ukseen.

Muistan takavuosien suviseuroja surullisena ja kauhulla. Li-

havahkon ja tyllerömäisen vartaloni vuoksi olen nimittäin jou-

tunut uskovaisten tyttöjen taholta julmasti kiusatuksi.

Olen saanut karvaasti kokea, että tässä uskossa piilee ja vallit-

see yhtä ilkeät ja häijyt kiusaamistavat kuin maailmassakin.

Armoa ei anneta eikä tipu, jos sattuu joutumaan suviseuroissa

niiden silmätikuksi syystä tai toisesta. Ennen kaikkea jos on

ruma ja lihava.

Hyvännäköistä uskovaista tyttöä palvotaan ja arvostetaan täs-

sä uskossa aivan toisella tavalla.

Läski on läski ja sille nauretaan.

Kunnon kansalaisia

Mies 42

Valtaosa lestadiolaisista ovat kunnon kansalaisia ja luotettavia

työntekijöitä, joihin voi luottaa.

Aina tietysti eksyy joka porukkaan myös joitakin luihuja ja

epäluotettavia tyyppejä, joiden kanssa on aihetta pitää silmät

auki.

Uskossa olevien työtoverien kanssa voi keskustella ja vaihtaa

ajatuksia vaikka mistä maailmanmenosta ja tapahtumista. Hei-

dän joukossaan on erittäin selväjärkisiä maailmaa nähneitä ja

elämää ymmärtäviä kavereita.

Mutta uskon asioista ei kannata jutella, seinä tulee äkkiä vas-

taan. On parempi vaieta ja pysyä hiljaa. Heillä oma uskon maa-

ilmansa eikä siihen ulkopuolinen pääse käsiksi ja saa mitään

selvää, mistä on kysymys.

Minä luulen, että usko on heille itsellekin selittämätön mys-

teerio.

Ohikiitäviä hetkiä

Mies 34

Elämä on kiihkeää tässä iässä, monta rautaa tulessa. Minulla

on jo seitsemän lasta ja lisää on tulossa. Olen tässä uskossa

mukana ja monessa muussakin toiminnassa kunnanvaltuustoa

myöten.

Seuroja on joka viikonvaihteessa. Menemisiä on niin runsaas-

ti, ettei taivas ja iäisyysasioita ehdi juurikaan ajatella. Kaikki

aika tahtoo mennä näissä maallisissa touhuissa.

Lapsena oli tässä uskossa niin mutkatonta olla. Illalla nukku-

maan mennessä äiti aina siunasi meidät lapset yöpuulle Jeesuk-

sen nimessä ja veressä synnit anteeksi ja toivotti rauhaisia unia.

Nyt äiti ja isä ovat jo taivaassa. Minulla on välillä heitä niin

ikävä.

Uskoni on tässä kiivaassa elämänmenossa hapertunut, vaikka

ulkoisesti olen rauhanyhdistyksen talkootoiminnassa ahkerasti

mukana.

Välillä tuntuu, ettei tässä uskomisessa ole mitään tolkkua.

Epäuskoni valtaa toisinaan mieleni, että onko tämä usko ja

kaikki muutkin uskonnot pelkkää ihmisten aivojen tuottamia

harhakuvitelmia Jumalasta?

Ovatko ihmiset elämän epävarmuuden, yksinäisyyden ja soti-

en keskellä aina turvautuneet yliluonnollisiin voimiin täällä

kuolemanvarjon maassa? Etsineet turvaa jumalista?

Onko tämäkin uskon Jumalakin samaa maata? Pelkkä aivojen

tuottama harhakuvitelma ja huijaus ainoasta oikeasta uskosta ja

Jumalan valtakunnasta, jonne ei ole muilla pääsyä kuin lesta-

diolaisilla?

Olen uskossa ja epäuskossa. Uskon yliluonnollisiin kummi-

tuksiin ja Jumalaan yhtä aikaa.

Ikävöin syvällisempää uskoa. Mutta minulla ei ole aikaa us-

koa. Elämä on yhtä kiireistä arkipäivän myllerrystä, tulemista

ja menemistä.

Ohikiitäviä päiviä ja hetkiä. Sydämeni kärsii.

Oikealle uskolle ei kukaan voi mitään

Mies 67

Olen eläkeläinen ja minulla on nyt aikaa joutekseni uskoa ja

pyöriä tässä uskossa mukana. Käydä seuroissa vaikka joka

viikonvaihteessa.

Seurata nuorten lestadiolaisperheiden lapsilauman meuhkaa-

mista. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Säpinää ja mei-

ninkiä riittää. Täytyy sanoa, että lapset, nuoret ja vanhat ovat

iloisia ja onnellisia tässä uskossa. Olen ikäni ollut sellainen

umpilestadiolainen ja kepulainen. Tässä uskossa on eniten mu-

kana tolkun kepulaisia ja jonkin verran niitä parempiosaisia

kokoomuslaisia. Vasemmistolaisia ei siedetä tässä uskossa. Ne

eivät peri taivaan valtakuntaa. Ne ovat Jumalan kieltäjiä.

Vaikka kyllä minäkin olen ollut työläinen kaiken ikäni, koval-

la työllä pientä maatilaa hoitanut ja rehkinyt savotoilla metsä-

töissä. Onhan siellä työväen porukassakin valtaosa rehtiä po-

rukkaa, mutta se punainen aate ärsyttää.

Se tökkii ja pelottaa yhä vieläkin, vaikka kommunismi onkin

kutistunut olemattomiin kuin pyy maailmanlopun edellä.

Mutta tämä rakas usko on minulle kaikki kaikessa. Se on aina

kiehtonut ja koskettanut sydäntäni, vaikka en kyllä vieläkään

ymmärrä siitä yhtään mitään Se on rehellisyyden nimessä

myönnettävä.

Varsinkin nuorena uskoin lujasti ja keuhkosin joka käänteessä

tämän ainoan oikean uskon puolesta, fanaattisesti. Mutta nyt

on tämä usko väljentynyt ja kuivunut vähiin minussa. En tiedä,

löytyykö sitä minusta enää sinapin siemenen vertaakaan.

Onhan niitä kilpailevia uskonsuuntia siellä sun täällä, kuten

helluntalaisia, jehovalaisia, mormoonilaisia, körttiläisiä, vapaa-

kirkkolaisia ja tietysti kirkkouskovaisia, mutta yhdessäkään

niissä ei julisteta elävää Jumalan sanaa.

Ei tulla autuaaksi ja pelastuta. Selvä se, saa niissä väärissä

uskoissa meuhkata miten tosissaan ja aidosti tahansa, mutta

huonosti käy.

Sielu pääse ei ikinä pääse perille ja nauttimaan taivaallista

iloa.

Kaikkiaan uskontokuntia kristinuskon piirissä lasketaan ole-

van peräti yli kaksikymmentätuhatta eri suuntaa, mutta missään

muussa kuin tässä uskossa ei pelastuta. Se on saletti eikä sille

voi väärät uskojat mitään.

Kunnianpiru jyllää

Mies 34

Ei tunnu mukavalta, kun se kunnianpiru jyllää ja on pesiyty-

nyt myös tähän rakkaaseen oikeaan uskoonkin.

Varsinkin suviseuroissa kehutaan ja leuhkitaan suuruudellaan

muihin suuntiin verrattuna.

Joka kesäisiin suviseuroihin osallistuu 60-70.000 sanankuuli-

jaa eli enemmän kuin yhteenkään muun uskonryhmän kesäjuh-

liin maassamme. Körttiläisiä niin kuin evankelisiakin on kesä-

juhlissaan koolla vain mitättömän vähän, joiden määrää ei kan-

nate edes mainita.

Jumalanlasten mahtavaa joukkoa ihastellaan joka käänteessä

ja korostetaan medialle. Tapahtuman hienoja järjestelyitä ylis-

tetään ja ne toimivatkin kuin armeijassa ja rasvattu.

Tämä suuruuden ja mahtavuuden alituinen korostaminen on

vastenmielistä.

Erityisesti mollataan menen tullen lestadiolaisia pienempiä

uskonhaaroja, joita ei kannata ottaa huomioon. Näitä sirpale-

ryhmiä on jo lähemmäksi kolmekymmentä.

Torniolaaksossa löytyy sellaisia lestadiolaisia ”uskontaskuja”,

joissa samanmielisiä uskovia asuu ainoastaan yhdessä syrjäky-

lässä. He ovat kerääntyneet yhden saarnamiehen ympärille ja

uskovat hartaasti olevan ainoita oikeita jumalanlapsia koko

maailmassa. Kaikki muut uskot ovat väärässä.

Nämä yhdenkylän uskovien mielestä vanhoillislestadiolaisten

leventelyt suuruudesta ja väen paljoudesta todista mitään, että

he olisivat oikealla tiellä ja pelastuisivat. Ehei.

Kunnianpiru vaivaa myös saarnamiehiä. He kilpailevat veris-

sä päin, ketkä osaavat parhaiten, liikuttavimmin ja vaikutta-

vimmin julistaa elävää Jumalan sanaa. Sitä ei julkisesti kyllä

myönnetä, mutta uskon sisärenkaassa pidetään tarkkaa listaa

parhaimmista uskonjulistajista.

Häntäpään julistajia tarkkaillaan ja joiltakin sekavilta toheloil-

ta otetaan saarnaoikeus jollakin tekosyyllä pois. Yksi keino on

mielivaltaisesti syyttää jonkun eksyneen väärään henkeen.

Sokea sääski sääskien pilvessä

Mies 31

Tämä usko ei anna minulle mitään. En käsitä, miksi minä silti

roikun siinä mukana. En osaa selittää. Niin kummallinen on

vain ihmismieli. Tämä usko ei johda mihinkään eikä oikein

tarkoita mitään. Se on kuin paskakärpästen surinaa ja pörinää

sokeitten kuolleitten sielujen ympärillä ja liepeillä.

Se minua ottaa päähän, kun saarnamiehet ovat muka tarkkaan

tietävinään, mitä Jumala ajattelee ja tahtoo. Mistä pirusta niillä

on se tieto? Raamatun tarinat ovat mitä ovat, ihmisten kirjoit-

tamia myyttejä ja tarinoita. Kuvitelmia Luojasta.

Monet ihmettelevät tämän uskon silmitöntä ahtausta. Mikä

tahansa harrastuskin on syntiä. Eräs nuori mies ei voinut ajatel-

lakaan liittyä sellaiseen porukkaan, missä tanssia pidetään syn-

tinä. - Ilman sitä en pysyisi terveenä, ilo ja elämänhalu katoaisi.

Kukapa voi ymmärtää elämän tarkoitusta ja Luojan suunni-

telmia?

Tutkijoiden mukaan suuri Elämänantaja on luonut maan pääl-

le noin 30 miljoonaa erilaista lajia. Biologian huipputekniikalla

varustettua olentoa, mitä omituisempia hyönteisiä ja ötököitä.

Luoja on lahjoittanut esimerkiksi pari senttiselle tuhatjalkaisel-

lekin neljäkymmentä silmää kahden sijasta eli hän ei napeilla

pelaa.

Uskonasioissa Luoja sallii myös tuhansittain eri suuntia. Les-

tadiolaisuus on pienen pieni uskonsirpale, josta maailmalla ei

itse asiassa tiedetä mitään.

Silti tällä uskonporukalla on otsaa väittää, että tämä usko on

ainoa oikea Jumalan valtakunta maan päällä ja vain heidän

kauttaan pelastuu. Jos tämä ei ole sokeutta ja typeryyttä, mikä

sitten?

Mutta onneksi Jumala sallii tällaisenkin yksisilmäisen, ih-

mismieliä ja sieluja kiusaavan uskonporukan meuhkaamisen ja

keuhkoamisen maan päällä.

Mittaamaton on hänen avaramielisyytensä.

Kummallinen on tämä maailma ja arvoituksellinen. Tällainen

ahdasmielisten uskonporukkakin näyttää olevan tarpeellinen,

koskapa sillekin löytyy kymmeniin tuhansiin nouseva ikioma

itsekiduttajien lauma.

Ehkäpä juuri tästä syystä minäkin roikun tässä uskossa muka-

na? Olen uskonhullu ja hörhö omalla tavallani ja sokea sääski

sääskien pilvessä.

Nuoruuteni ja onneni kukkuloilla

Nainen 22

Suviseurat ovat joka kesäinen ihana, lämmin ja rakkaudelli-

nen kohtaamistapahtuma. Pitkän talven odotuksen jälkeen on

mahtavaa kokoontua samanhenkisten ihmisten ja äänimaailman

pariin virkistäytymään.

Kaikki ovat tuttuakin tutumpia ääniä. Saarnojen ja Siionin

laulujen humina seurakentän yli, lasten kitinä ja kätinä, ruoka-

lautasten kolina ja kilinä, ”Jumalan terve” huudahdukset. Ovat

kuin lintujen laulujen taivaallista viserrystä korville.

- Onpa kiva, että sinäkin olet päässyt näihin suuriin suviseu-

roihin jumalanlasten joukkoon unohtamaan muutamaksi päi-

väksi maalliset murheet ja iloitsemaan taivaan pilvistä ja us-

konauringon ihanasta lämmöstä. Seurakentän yläpuolella liite-

lee pääskysiä ja satakieliä taivaalla. Aurinko paistaa lämpimäs-

ti.

Vuoden aikana syntyneille kymmenille jumalanlapsille suvi-

seurojen äänet ovat uusia kokemuksia korville ja silmille. Ih-

metellen he katsovat lastenvaunuista käsin väenpaljouden me-

noa ja meininkiä. Vastaavasti nuorempi sukupolvi on kasvanut

ja elämänkevään puhjetessa uudet eroottiset ajatukset kihisevät

ja sähisevät salaisesti mielessä. Silmäparit etsivät kiinnostavia

kohteita.

Osa vanhemmasta väestä, vaarien ja mummojen sukupolvesta

on siirtynyt talven aikana taivaan kunniaan, päässeet perille.

Uskosta näkemiseen. Nyt he katselevat hymyhuulilla lastensa

ja lastenlastensa säpinää, hyörinää ja meininkiä sieltä pilven-

reunalta. Uudet sukupolvet tulevat ja menevät ja äänet vaihtu-

vat. - Katso, uudeksi minä teen kaikki.

Niin myös suviseurat ovat jälleen tulleet uusine äänineen kor-

vin kuultaviksi ja silmien nähtäväksi. Mutta usko ei muutu ja

Jumalan lupaukset pelastuksesta pysyvät sukupolvesta toiseen

samana maailman loppuun asti.

Näen kuinka suurella lämmöllä ja hartaudella jokaiselle kättä

nostavalle ja pyytävälle isossa seurakentässä jaellaan syntejä

anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan ja iloon asti.

Istahdan keskelle seurakentän nurmikkoa ja minun sydämeni

itkee ilosta, että minäkin saan jälleen olla täällä omieni kalliisti

ostetun porukan keskellä uskossa mukana.

Minua lähestyy siinä samassa suviseurojen mielitietty ja olen

lähdössä entistä enemmän taivaalliseen lentoon ja hurmioon

onnessa.

Parasta pysyä erossa

Mies 40

Minua vaivaa neljänkymmenen kriisi. Olen levottomalla mie-

lellä. Onhan nämä maailman menot ja hommelit tullut nähtyä.

Yksi aviokin on takana päin.

Sydämeni on alkanut kaivata jotakin pysyvämpää ja rauhalli-

sempaa elämänmenoa. Tyhjän perässä juokseminen saa riit-

tää. Voisin kokeilla vaikka uskoa. Olen kuullut kehuttavan sitä

pohjoisen uskoa, että se antaa mielelle ja sielulle sisäisen rau-

han.

Olen ajatellut, että jos menisin ensi kesän suviseuroihin katte-

lemaan ja nuuskimaan, minkälainen se lestadiolaisten uskonpo-

rukka oikein on? Sanovat, että siellä otetaan uusi etsijäsielu

iloiten vastaan ja julistetaan saman tien kyselemättä synnit an-

teeksi Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi rauhaan ja iloon

asti.

Kuulostaa hyvältä ja lupaavalta. Ennen suviseuroihin menoa

satuin tapaamaan vanhan nuoruuden kaverin, jonka tiesin ol-

leen pitkään mukana tässä uskonliikkeessä. No, minä utelin

häneltä, että minkälainen se uskonporukka on ja mitä tunte-

muksia ja kokemuksia sinulla siitä on?

Sinullahan on ollut pitkään lestadiolainen vaimokin ja iso

perhe.

Minäkin olen ajatellut perehtyä siihen uskoon ja ryhtyä vaikka

uskovaiseksi. Etsiä uusia tuulia elämääni.

Nuoruuden koulukaveri yllättäen suorastaan parkaisi kauhuis-

saan:

- Voi, voi älä hyvä mies vain sorru siihen uskonporukkaan,

siinä elämälle käy hullusti. Se on tylsä yhteisö kuin mikä. Se

on kyllä jokaviikkoista seuroissa ravaamista, mutta siihenpä se

sitten jääkin. Minä olen sanoutunut irti siitä porukasta jo aika

päiviä sitten. Vaimo siinä uskossa roikkuu edelleen vielä. Kai-

paavaa ja ikävöivää sielua ei siellä ruokita ja ravita muulla kuin

sekavilla katteettomilla uskomuksilla, joita saarnamies Jumalan

suuhun ja sanomaksi sepittelee.

Se on pelon usko. Ihmisiä pelotellaan tässä mielivaltaisessa ja

ahtaassa uskossa ikuiseen kadotukseen joutumisella, jos ei usko

samalla lailla kuin siellä sanotaan ja saarnataan. Todellinen

uskonvapaus puuttuu. Se on kaksinaamainen usko, julistetaan

rakkauden ja armon sanomaa, mutta todellisuus se on jotakin

muuta.

Hän neuvoi minua mielenrauhan säilyttämisen ja varjelemisen

vuoksi pysymään erossa ja kaukana tästä pimeänpesästä.

Yksinäisten tunteiden armoilla

Mies 58

Kiertelen yksinäisenä ja outona suviseurakenttää.

Surumielisyys ja tyhjyyden tunne valtaa mieleni ja sieluni.

Minulle se on tuttu tunne.

Tunnen olevani oman ja muiden tuhansien tyhjien päiden ym-

päröimänä ja niin orpona ja yksinäisenä täällä seurakentällä

hortoilemassa.

Olen tullut tänne suviseuroihin tyhjyyttä kokemaan ja tunte-

maan niin kuin aikaisempinakin kesinä. Mikä minua vaivaa?

Minulle eivät nämä saarnat ja pölinät sano mitään. Jättävät täy-

sin ulkopuolelle.

Tuskin se on näiden suviseurojen ja uskon vika. En tiedä.

Tyhjyys ja surumielisyys ovat minun alituinen mielentilani,

joka seuraa minua kuin takiainen. Se liihottelee outona lepatta-

vana aaveena jossakin mieleni ja sieluni syvyyden päällä.

Olenko minä ja koko seuraväki tullut tänne tietämättään tyh-

jyyttä

metsästämään?

Ovatko kaikki tänne tulleet vinksahtaneita, epätodellisia aa-

veisiin ja humpuukiin uskojia?

Mitä on todellinen todellisuus ja ihmisjärki, tyhjyyden mie-

lentila jossakin sydämen ympärillä? Mitä seuraväki siitä tietää?

Tapaan tuttuja ja läheisiä uskonveljiäni ja -sisariani ja juttelen

uskosta heille muina miehinä niitä näitä, mutta en paljasta heil-

le sisäisiä todellisia tuntemuksiani. Tyhjyyttäni.

Mitä on tämä usko, en tiedä. Se on minulle selittämätön arvoi-

tus. Tämän sorttiset loputtomat puheet Jumalan tarkoitusperäs-

tä ja ajatuksista ovat tyhjiä olettamuksia ja kuvitelmia.

En ole huolissani tyhjyyden tunteesta. Ehkä se on myös yksi

uskomisen muoto selittämättömän Jumalan edessä?

Levoton mieleni ja sieluni rauhoittuu. Siionin laulut humise-

vat korvissani.

Jumala ja kummitukset uskon

kohteena

Mies 32

Suviseuroissa saarnamies julistaa:

- Jumalanlapset ovat kahden maailman asukkaita, tämän maan

läpikulkijoita ja taivaan valtakunnan kansalaisia.

Olemme vieraita ja muukalaisia täällä maan päällä. Tämä

elämä on läpikulkupaikka. Jumalanlapset ikävöivät taivaan

valtakuntaan pääsyä lunastettujen joukkoon.

Saarnamies kuvailee liikutuksen tuntein Jumalan mittaama-

tonta ylitsevuotavaa rakkautta uskovia kohtaan ja taivaan

ihanuutta.

Jokin tässä saarnamiehen itsestään selvässä ja varmassa tai-

vaan valtakunnan kuvailussa mättää? Tuonpuoleisesta maail-

masta ei kukaan tosiasiassa tiedä yhtään mitään.

Koko ihmiskunnan historian aikana rajan takaisesta maail-

masta ei ole saatu ainuttakaan todellista merkkiä ja tietoa tähän

päivään mennessä, vaikka monien uskontojen kirjakokoelmat

100

raamattuineen ja koraaneineen kuvailevatkin taivaan ja helvetin

olemassaoloa jumalien varmoina ilmoituksina.

Niinpä suviseurojenkin puheet ovat epämääräisiä kuvauksia ja

höttöä niin kuin kummitustarinat ja aaveet ihmisten mielissä.

Tutkimusten mukaan Jumalan niin kuin kummitustenkin ole-

massaoloon kuitenkin uskoo tosissaan enemmän kuin puolet

ihmisistä.

Niin kummallinen on ihmismieli ja aivot, joita voi huijata itse

asiassa mihin vain.

Jotakin mystistä kuitenkin jumalissa, kummituksissa ja aa-

veissa on, joihin niin moni kuitenkin kiihkeästi uskoo. Sydä-

mensä ja sielunsa kaipauksessa ja ikävässä.

Kukaan ei tiedä itse asiassa elämän tarkoitusta?

Vaikka näen lestadiolaisen uskon hataruuden, mutta se ei silti

estä minua viihtymästä suviseuroissa. Kukaan ei tiedä, mitä

uskoo. Enkä myöskään minä sen enempää.

Siihen on ihmisen tyytyminen tässä salatussa ja selittämättö-

mässä maailmassa.

101

Tuntematon usko ja elämä

Nainen 26

Istun suviseurojen suuressa teltassa. Kuuntelen Siionin laulu-

jen kaikkialle kantautuvaa ihanaa huminaa.

Sydämeni on täynnä elävää ja sykkivää uskon henkeä. Sieluni

lentää rohkeasti kohti päin selittämätöntä uskoa kuin pääsky-

nen kohti taivaan sineä.

Saarnamies julistaa, että jumalanlapsen on opeteltava pane-

maan järki taskuun, muuten ei uskomisesta tule mitään. Ilman

nöyrää uskoa ei taivaan valtakunnan ihanuus kuolemattomalle

sielulle aukene.

On vain uskottava täydestä sydämestä, mitä jumalansana kir-

kastaa. Epäuskolle ei pidä antaa pikkusormeakaan. Muuten

hukka perii.

On riennettävä avoimin mielin ja sieluin päin kalliin uskon

elämänlähteitä.

Kuin huomaamattaan seurapenkissä herään kuin unesta usko-

ni hurmiosta ja epäilykseni alkaa ahdistella ja piinata mieltäni.

Usko ja epäusko.

Järkeni kuiskaa olan takaa korvaani, että onko sinun pakko

uskoa sokeasti kaikkea sitä, mitä kuulijoille uskon nimessä

jumalansanana syötetään?

Jotenkin minulle tuli outo ja paha olo, olenko minä uskon

huumassa sokeasti eksynyt huijareitten porukkaan?

Suurin osa uskoo nöyrästi ja vilpittömästi, mitä selitetään eikä

aseta sanaakaan kyseenalaiseksi saarnamiehen julistuksesta.

102

Ovatko täällä kaikki nenästä vedettäviä pörröjä? Olenko minä

yksin onneton katala epäilijä?

Kuinka kukaan voi tietää tuonpuoleisesta elämästä mitään,

kun tämänkin puoleinen elämä ja todellisuus jää tuntematto-

maksi. Elämän ihmeellistä monimuotoisuutta ja tarkoitusta

tunnetaan itse asiassa yhä edelleen olemattoman vähän.

Usko on mielentila kunkin päässä. Minä kuuntelen nöyränä

sisäistä ääntäni. Olen epäilyksistäni huolimatta turvallisella

mielellä, sydämeni ja sieluni iloitsee elämän lahjasta.

Pyhä rakkaus läsnä

Tyttö 17

Kirjoitin juuri tyttöystävälleni iloisen kirjeen. Toivottavasti

näemme jälleen suviseuroissa.

Tässä on vielä niihin pari kuukautta aikaa, mutta odotan suvi-

seuroja kieli pitkällä ja malttamattomana.

Minun sydämessäni ja sielussani on entisestään usko vahvis-

tunut, olen aivan kiihkossa ja hurmiossani. En tahdo pysyä

nahoissani.

Olen tavannut kevättalvella rauhanyhdistyksen seuroissa

paikkakunnalle muuttaneen tosi söpön samassa uskossa olevan

pojan, johon olen rakastunut korviani myöten.

Olen alkanut seurustella sen kanssa. Pitkät illat luuhaan sen

kanssa milloin missäkin. Koulunkäynnin silti hoidan hyvin.

103

Olemme puhuneet paljon uskosta ja myös seksistä, voiko en-

nen avioliittoa mennä sänkyyn. Se on aikamoinen pulma, sillä

hormonit molemmilla hyrräävät aivan mahotonta vauhtia.

On me kyllä sormilla harjoitettu toistemme tyydyttämistä,

mutta naimaan emme ole vielä uskaltaneet ryhtyä. Vaikka on

voimakas tunne, ettei naimisessa ole mitään väärään oli sitten

aviossa tai ei, jos se tapahtuu Jumalan kunniaksi ihanan rak-

kauden hurmiossa.

Ollaan jo suukoteltu. Koskettelu ja kiehaaminen toisen ihoa

vasten on autuaallisen kiehtovaa ja ihanaa. Tuntuu kuin taivaal-

linen uskon ja erotiikan yhteys ympäröisi meitä. Taivas ja maa

aukeavat ihmeellisellä ja selittämättömällä tavalla rakkaudessa.

Siinä on taivaallinen pyhä elämänhenki läsnä.

Se rakkauden kohde tulee myös suviseuroihin. Minä esittelen

sen silloin sinulle.

Tuntuu että olen valmis mahdollisimman pian solmimaan

parisuhteen sen pojan kanssa ja lapsia saa tulla niin paljon kuin

on tullakseen ja Jumala tahtoo. Uskon että kestän kaikki niin

myötä kuin vastoin käymiset, sillä olen nuoruuden voimissaan

ja kukoistuksessa.

104

Oletko Sinä siellä?

Mies 33

Minä tuskailen olemista ja olemassaoloa. Tunnen olevani les-

tadiolaisen uskon vanki ja häkissä.

Ovi on auki, mutta en uskalla lähteä ulos. Jos pakenen, pel-

kään sieluni joutumista surman suuhun ja kadotuksen tielle.

No, sama se sille, tunnen nytkin olevani jo hukassa ja eksyk-

sissä. Mutta niin ne ovat kyllä kaikki muutkin, kuuluivatpa he

sitten mihin porukkaan tahansa. Näin luulen.

Mihinkä ja minne ihminen voisi paeta? Sama outo, turvaton ja

katoava maailma vastassa.

Käki kukkuu ja kevät on.

Suviseurat lähestyvät ja minun on kaiho sinne. Vaikka tiedän,

ettei se poista sydämeni ikävää ja kaipausta.

Mutta haluan silti päästä muutamaksi päiväksi jumalanlasten

suuren joukon keskelle. Omieni pariin, vaikka mitään ei jäisi-

kään käteeni ja sielulleni.

Mitä on uskon myyttien ja todellisuuden takana? en tiedä, se

on arvoitus. Näin on kaikkien uskontojen osalta, ei se porukkaa

vaihtamalla parane.

Mutta, mutta. Sellainen on ihminen, johonkin se sielun hädäs-

sä tarrautuu, vaikka oljenkorteen. Liekö usko ollut aikojen

alusta lähtien mukana? Missä vaiheessa ihminen on aloittanut

uskomisen korkeampaan Henkeen ja maailman Luojaan?

Onko oikea usko kirkastunut jo kymmeniä tuhansia vuosia

sitten? Ovatko ensimmäiset uskojat olleet vanhoillislestadio-

105

laisia? Vaikka mitä sillä tiedolla on väliä. Lars Levi synnytti

pohjoisen oikean uskon kaksisataa vuotta sitten.

Mahtaako tämä usko olla vielä olemassa sadantuhannen ja

miljoonan vuoden päästä samanlaisena? Kaikki merkit viittaa-

vat siihen, että luomistyö jatkuu ja ihmisen aivot kehittyvät ja

usko sen mukana. Mutta ei kannate lähteä arvailemaan. Tietää-

kö sitä edes Jumala?

Mutta nyt on parasta keskittyä tähän päivään ja tuleviin suvi-

seuroihin tässä hetkessä. Vaikka epäuskoisena, vailla mieleni

vapauden tunnetta ja iloa.

Sellaista on elämä. Syvyydestä minä huudan, oletko sinä Luo-

jani siellä? Lunastajani?

Jumala rohkaisi joutsenparvella

Nainen 19

Kaikki näyttää menevän pieleen. Poikaystävänikin lähti lät-

kimään eikä tästä uskostakaan ole pelastajaksi.

Nyt tässä orpona mietin, mitä tehdä, minne mennä? Ei haluta

lähteä suviseuroihinkaan. Nuoret uskonystäväni varmaankin

nauravat minun epäonnistumisilleni.

Rakkauskin pakenee minua. Sydämeni on niin kipeä ja kärsii.

Tuntuu kuin elämällä ei olisi mitään merkitystä.

Tämä rakkaus oli minulle kaikki kaikessa. Nyt sydämeni on

niin alaston ja tyhjä. Tyhjääkin tyhjempi. Tuntuu, ettei minua

auta tämä uskokaan tässä asiassa tippaakaan.

106

Istun yksin sohvalla ja itken elämäni orpoutta. Käteeni sattuu

Hesasin sivu ja silmääni osuu muistosäe:

- Me lähdemme elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me

elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä

olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisee

toisten teitä, me kuolemme, emme kuitenkaan kuole, vaan

elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä.

Onko niin, että en pääse tästä rakkaudesta eroon koko elämäni

aikana, vaikka olen tullut hylätyksi?

On sanottu, että suurimmankin rakkauden on kuoltava että

elämä voisi jatkua.

Olen vielä nuori ja elämä edessä päin. Ehkä minun on viisasta

uskon avulla terästyä, voittaa surkeuteni, lopettaa voivottelu ja

synkistely.

Aion lähetä avoimella ja reippaalla mielellä suviseuroihin ja

nauttia siekailematta jumalanlapsena olemisen onnesta ja us-

koa, että kyllä Jumala järjestää minulle vielä toisen rakkauden

kohteen, kunnon uskovaisen pojan, joka on minulle tarkoitettu

oikeaksi.

Kyllä se tästä. Istun suuren joen rannalla kesäpäivän aurin-

gossa. Sinitaivaalla matkalla pohjoiseen kymmenpäinen laulu-

joutsenten parvi, jotka tervehtivät minua lämpimästi. Jumala

varmaan lähetti ne minua ilahduttamaan ja minä itken ilosta.

107

Ei nokan koputtamista

Mies 41

Vietin nuoruudessani aikamoista raikulielämää. Kohelsin pit-

kin ja poikin Eurooppaa ja sen ulkopuolellakin kiertelin maa-

ilmaa ja tutustuin eri

kulttuureihin. Ryypiskelin ja kokeilin monen maan naisiakin,

miltä tuntui. No, ei niissä isoja eroja ollut, nainen on nainen,

kylmempi tai kiihkeämpi, oli sitten minkä maan kansalainen

tahansa.

Etsin elämän janossani sitä ja tätä, jotakin ainutlaatuisen kos-

kettavaa ja suurta, mutta en tiennyt mitä. Sitten kolmenkympin

pinnassa elämän sisäinen tyhjyyden tunne vain paheni. Aloin

sitten uskonnosta etsiä jotakin syvällisempää elämälleni. Ensin

tutustuin luterilaisen kirkon uskovaisuuteen ja huomasin sen

tekokristillisyydeksi ja - pyhyydeksi.

Sitten kiertelin ja nuuskin läpi eri uskon suuntia ja porukoita.

Tutustuin jehovalaisiin, mormoneihin, vapaakirkkolaisiin, vii-

denteen herästysliikkeeseen, körttiläisiin, evankelisiin, hellun-

tailaisiin ja vanhoillislestadiolaisiin.

Ensin minua eniten viehätti ja liikutti lestadiolaisten elävä

usko, mutta vähän myöhemmin alkoi ottaa päähän sen ainoan

oikean olemisen taakka. Uskonyhteisö oli ahdas kuin mikä ja

rehenteli ylimielisesti, ettei missään muussa uskossa voi pelas-

tua kuin tässä uskossa.

Niinpä minä nostin kytkintä ja jätin sen oikean uskon omaan

mehuunsa.

108

Olen nyt sellainen omalla tavallani uskova mystikko ja pe-

rehdyn maailman uskontofilosofioihin, joissa tutkitaan jumali-

en olemassaoloa ja vaikutusta ihmisten ajatteluun kautta vuosi-

satojen.

Tietysti jokainen suunta uskoo olevansa eniten Jumalan suo-

siossa. Mutta harvat sentään uskaltavat paljastaa oman typeryy-

tensä ja röyhkeästi väittää, ettei muissa suunnissa voi pelastua.

Tutkimattomat ovat Jumalan tiet niin uskon kuppikunnille kuin

muillekin. Kukapa tietää?

Ehkä hän on tasapuolisesti kaikkien uskontojen Jumala niin

lännessä kuin idässä, pohjoisessa kuin etelässä. Eikä siinä ole

lestadiolaisilla enempää kuin muillakaan nokan koputtamista.

Näin uskon ja hyvä niin, sydämeni iloitsee.

Miksi olemme täällä?

Mies 22

Minua on ruvennut ällöttämään yli hilseen menevät uskonnot

ja uskot kaikenkarvaisilla vaatimuksilla sielun pelastumiseksi.

Jos et usko määrätyllä tavalla Jumalan suuhun saarnamiehen

sepittämien selitysten mukaan, sinut muitta mutkitta tuomitaan

armotta kadotukseen ja ikuiseen pimeyteen.

Jotakin kornia ja ällöä tässä on, kohtuutonta.

Näin kaikissa uskonnoissa. Mutta lestadiolaisessa uskonliik-

keessä aivan erityisesti.

Niin kuin ihmisrievulla pelastuminen ikuiseen elämään on

jostakin epämääräisestä uskosta kiinni. Minä uskon, että ihmi-

109

nen on liian pieni tekijä vaikuttamaan luonnonlakeihin maail-

mankaikkeudessa ja elämän suuriin perusjuttuihin ja kysymyk-

siin. Uskoo sitten niin tai näin.

Parasta on elellä vain päivä kerrallaan tekemättä kenellekään

pahaa. Ihminen on vastuullinen teoistaan täällä maan päällä.

Ihmisyydestään.

Mitä tavallisen ihmisen synteihin tulee, hän ei edes kykene

tekemään mitään suuria isoja kavalluksia, rötöksiä ja muita-

kaan pahoja syntejään. Ne ovat eri miehet, jotka niitä tekee.

Pienistä synneistä ei niin kannata pitää lukua.

Elämä on itsessään suuri lahja, josta on aihetta iloita aina kun

voi. Toisaalta elämä on myös taakka, jota ei tulisi lisätä min-

käänlaisilla uskon vaatimuksilla ja pelottelulla sielun kadotuk-

seen joutumisesta.

Siksi uskon kanssa meuhkaaminen ja keuhkoaminen minua

ällöttää ja on idioottimaista touhua. Olen läheltä seurannut les-

tadiolaisen uskonliikkeen touhuja. Eipä totisesti tee mieli lähteä

tähän mielipuoliseen ja tyhjänpäiseen uskon kanssa pyörimi-

seen ja intoiluun mukaan. Siinä vahingoittaa vain oman mie-

lensä ja sielunsa.

Elämässä tarvitaan ensisijaisesti todellista toivoa ja rakkautta,

mutta ei kaiken maailman tekojumalien vaatimuksilla rasitettua

ja ahdistavaa pimeää uskoa.

Mitä tämä usko on? Ovatko uskomukset tuonpuoleisesta elä-

mästä vain pelkkiä kuvitelmia vai huijausta? Kenelläkään ei

tosiasiassa ole todellista tietoa elämän peruskysymyksistä,

miksi olemme täällä?

110

Sen sijaan valoisaa ja lämmintä sydämen uskoa minä ikävöin

ilman ehtoja.

Pää ei kestänyt uskoa

Mies 27

Usko voi sekoittaa herkän ihmismielen ja -sielun hyvinkin

levottomiin ja outoihin mielentiloihin ja tuntemuksiin.

Minäkin olin sortua lestadiolaisen uskonhuumeen koukkuun.

Itsesuojeluvaisto kuitenkin viime tipassa varoitti ja pelasti, ettei

päässä ehtinyt ruveta pahemmin surisemaan.

Jouduin tähän uskonporukkaan mukaan kuin huomaamatta

uskovaisen hyvän kaverin vaikutuksesta. Hän houkutteli minut

mukaan suuriin suviseuroihin.

No, minä sitten jotenkin lankesin porukkaan ja ruuvasin tosis-

saan alkaa uskoa herkällä mielellä ja sydämellä. Mutta aika

pian sitten huomasin, ettei minun pää sitä kestä.

Usko vaikutti minuun kuin huume, jäin koukkuun ja aloin

tulla siitä sairaanloisella tavalla riippuvaiseksi. Uskon kysy-

mykset alkoivat sitten alituisesti pyöriä mielessä ja haittasivat

jopa nukkumista.

Silloin minä jätin koko uskomisen sikseen, ettei mieli sen

takia mene kokonaan rikki ja sekaisin. Joudu hulluin huoneelle.

Monia jumalansanan julistus vahvistaa uskoa ja valaa toivoa

elämään ja pelastukseen. Minulle se vain lisäsi kysymyksiä.

Raamatun ristiriitaiset ja sekavat selitykset vain lisäsivät epäi-

lyksiä.

111

Myös uskon kaikenkarvaiset rajoitukset ja kaksoisviestintä

alkoivat rassata mieltäni. Se että usko antaa sielulle rauhan ja

vapauden eivät vakuuttaneet minua. Käytännössä ja teoissa ne

osoittivat kuitenkin aivan jotakin muuta.

Saarnamiehen itsevarmat tulkinnat Raamatun jumalansanasta

eivät lisänneet luottamusta uskoon. Jokin tässä uskossa oli pie-

lessä.

Mieleni valtasi surullinen ja kummallinen tunne, että on pa-

rempi pysyä erossa tällaisesta kaavoihin ahdetuista uskon tai-

kasanojen rituaaleista, joilla ei todellisuuden kanssa ole mitään

tekemistä.

Jossakin vaiheessa koko usko menetti minulle merkityksensä

ja muuttui omituiseksi sekavaksi tyhjänpäiväiseksi kielipeliksi.

Näytelmäksi ja teatteriksi asioista ja pelastuksesta, josta ei

kenelläkään ole itse asiassa tietoa ja varmuutta

Ikävä todellista elämää ja rakkautta

Mies 56

Tämä usko on jättänyt sormenjälkensä minun mielen- ja sie-

lunmaisemaani. Olen penikasta lähtien ollut tässä lestadio-

laisessa uskossa mukana.

Uskonhulluus ei parane minusta koskaan. Uskon loppuun asti

vaikka en ymmärrä siitä yhtään mitään.

Mutta eihän usko olekaan järjen asia. Joka kerran on lestadio-

lainen on aina lestadiolainen. Ei pääse irti niin kuin ei syvälle

vajonnut huumenarkomaanikaan, vaikka kuinka yrittäisi.

112

Tämä usko ei pelasta ketään. Elämä vain valuu hukkaan seu-

rojen ympyröissä pyörimisessä.

Elämä virtaa jossakin toisaalla.

Olenkohan minä kuollut pystyyn? Kun pysähdyn kuuntele-

maan sisäisiä elämäntuntojani ja ääniäni, en kuule muuta kuin

tyhjää tuulen huminaa.

En tiedä, onkohan muitakin uskoon hukkuneita sieluja kuin

vain minä?

Minä välitä olla uskomisessa oikeassa enkä väärässä. En

enempää kenenkään yläpuolella mutta en alapuolellakaan.

En minä osaa tästä uskosta lähteä muuallekaan maailmaan

tässä iässä, vaikka olen kurkkuani myöten täynnä tätä uskoa.

Humpuuki, kaksinaamaisuus ja epärehellisyys elävät ja jaksa-

vat hyvin tässä uskossa niin muuallakin maailmassa. Uskon

puheet eivät ole tästä maailmasta, mutta eivät tuonpuoleisesta-

kaan.

Olen kiertänyt tätä uskoa kuin kissa kuumaa puuroa enkä ole

päässyt selville, mistä on kysymys? Mutta siitä on kokemuksia,

että taivas ja helvetti ovat maan päällä ihmisten silmien edessä.

Olen juuttunut tähän uskoon kuin täi tervaan. Sääli ihmisiä

ahdistusten ja uskontojen puristuksessa, sääli minua.

Uskon keskellä minulle on paljastunut alaston totuus elämän

taakasta tyhjyyden markkinoilla. Ei kaikki ole sitä, mitä usko-

taan ja miltä näyttää.

Olen eksyksissä ja hukassa niin kuin kaikki muutkin. Mutta

elettävä on.

113

Sellainen on ihminen, niin minkälainen? En tiedä. Minulla on

niin ikävä todellista elämää, taivasta ja maata. Toisen ihmisen

lämpöä ja rakkautta.

Onko Raamatusta neuvonantajaksi?

Mies 32

Lueskelin lehteä. Jälleen yksi uskonhörhö opasti ja neuvoi

lukijoita. Hän kyseli huolestuneena, mihin tämä maailma on

menossa, kun oikeaa uskoa ei löydy enää hakemallakaan mis-

tään.

Hänen mielestään apu löytyy Raamatun jumalansanan neu-

voista, joka opettaa miten ihmisen tulee uskoa pelastuakseen.

Uskontietävän mielestä Raamatun sanoma on erehtymätöntä

ja pyhää jumalansanaa, joka ei kaipaa ”päivittämistä” nykypäi-

vään. Hänen hukkumaton sana pysyy iankaikkisesti sellaisena.

Jos ihmiset uskoisivat evankeliumiin ja pyytäisivät syntejään

anteeksi nöyrällä mielellä, maailmassa vallitsisi toisten kunni-

oittaminen ja rakkaus. Hän vain sattui unohtamaan, että juuri

uskonnot ovat synnyttäneet kautta vuosisatojen verisiä sotia ja

mieletöntä kärsimystä.

Aikamoisen sokeaa ja ymmärtämätöntä puhetta uskon aiheut-

tamista pimeistä puolista, teoista, elämästä ja todellisuudesta.

Vuosituhansia sitten aikakautensa ihmisten kirjoittamasta

Raamatusta ei ole neuvonantajaksi tämän päivän ihmisyyden ja

elämänkunnioittamisen unelmaan. Ihmiseksi kasvamiseksi.

114

Raamattu on ristiriitainen kirjakokoelma Jumalan ilmoituk-

sesta ja toiminnasta, joka ei suinkaan ole pelkästään rakkautta

ja vapautta julistava. Vaan hän on samalla pelottavan julma ja

kostonhimoinen olento, jos ei hänen oikkujaan noudateta ja

oteta vakavasti. Armoa ei silloin anneta ja tipu.

Raamatun vanhan testamentin tarinoissa on kauhistuttavia

elämän ja ihmisoikeusloukkauksia ja rikoksia. Niin sanotusta

pyhästä kirjasta löytyy parikymmentä kuolemantuomiotakin

vähäisistä teoista, jotka eivät satu miellyttämään tätä diktaattori

Jumalaa.

Kristinuskon olisi vihdoinkin aika päivittää pyhä kirjako-

koelma tähän päivään ja todellisuuteen. Ilman että kaikkivaltias

alituisesti uhkailee ja pelottelee ihmisiä kadotuksella ja helve-

tin kauhuilla.

Sokeista uskonhörhöistä ei totisesti ole neuvonantajiksi ih-

miskunnan pyrkiessä kohti parempaa maailmaa ja elämänkun-

nioitusta.

Tavallisia ihmisiä

Mies 36

Minulle on käynyt yhä tärkeämmäksi vapaus uskoa, valita ja

elää omalla tavallani. Välittämättä muiden mielipiteistä, mutta

kuitenkin vastuullisesti elämää ja toisia kunnioittaen.

Ymmärrän että ihminen on vastuussa teoistaan täällä maan

päällä.

115

Mihinkään tuntemattoman Jumalan selän ja uskon taakse ei

voi paeta. Eri vapauksia ei ole kenelläkään.

Minulle on tullut tämän uskon oikeassa olemisen pakosta

taakka. Tekopyhyys ei johda mihinkään. Epämääräisten mieli-

kuvien varaan pönkitetty pelastuksen sanoma ei vakuuta.

Usko julistaa tekopyhästi vapautta, toivoa ja rakkautta, mutta

teot ovat jotakin muuta.

Sääli tätä lestadiolaista uskonlaumaa, jossa on paljon mukana

aivan tavallisia vilpittömiä ihmisiä.

Kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua, jos hän jonkun epä-

määräisen uskon vuoksi itse hylkää oman itsensä.

Ihmisiä joka lähtöön

Mies 32

Tapasin entisen koulukaverin pitkästä aikaa vuosien jälkeen.

Olin kuullut hänen tulleen uskoon. Muistin hänet rehelliseksi ja

suoraselkäiseksi tyypiksi. Kysyin uteliaana, minkälaisia koke-

muksia hänellä on tästä pohjoisen uskonliikkeestä?

Lestadiolaisuudesta kerrotaan monenlaisia juttuja ja tarinoita,

myönteisiä ja kielteisiä puolia. Joidenkin mielestä tämä usko

on varottava pimeydenpesä.

Koulukaveri vastasi muitta mutkitta:

- Onhan se vähän erikoinen uskonporukka, joka yksin omistaa

oikean uskon ja Jumalan valtakunnan. Sen ulkopuolella ei löy-

dy koko maailmasta muualta pelastusta. En ota siihen kantaa,

en tiedä onko se totta.

116

Mutta rehellisyyden nimessä voin sanoa, että tämä on tylsä

usko. Se on yhtä seuroissa juoksemista ja saarnamiesten tolkut-

tomia uskon selityksiä. Sekavia ja tylsiä.

Mutta se on myös uskonkavereitten tiivistä keskinäistä yhtey-

denpitoa ja kanssakäymistä. Jostakin syystä minä tykkään sei-

lata tämän uskonporukan mukana. Ensisijaisesti aivan tavalliset

riviuskovaiset ovat sydämellisiä ja mukavia käytännön ihmisiä.

Niiden seurassa viihdyn.

Uskon nokkamiehiin on sen sijaan pesiytynyt uskolla hyöty-

jiä, kaksinaamaisia ketkuilijoita. Ne tekeytyvät ja näyttelevät

niin harrasta niin harrasta uskon naamaa, mutta ovat kaikkea

muuta. He ovat uskonpoliitikkoja ja oman edun ja hyödyn ta-

voittelijoita ja henkien haistelijoita uskon ja Jumalan varjolla.

Ulkopuolisilta usein näyttää, ettei lestadiolaisessa uskonliik-

keessä ole rakkauden sanomaa ja toisen ihmisen välittämistä

jäljellä enää hitustakaan?

Mutta se ei ole totta. Kyllä tässä uskonyhteisössä voi edelleen

tavoittaa myös aitoa lämpöä ja rakkautta. Rakkaus ei ole kuol-

lut, ihmiset tukevat toisiaan kestämään ja kantamaan elämän

vastoinkäymisiä ja taakkaa.

Myös sydämen ja mielen syvyyksistä nousevaa nöyrää usko-

mista Jumalan rakkauteen ja johdatukseen löytyy. Lestadio-

lainen uskonyhteisö koostuu porukasta, jossa löytyy monenlai-

sia ihmisiä joka lähtöön.

117

Väärää kunnioittamista

Mies 70

Jokainen ihminen on erilainen. Maailma ja elämä ovat täynnä

erilaisia, maallisia, aatteellisia ja uskonnollisia näkemyksiä,

mielipiteitä ja vakaumuksia.

Olipa ihmisen henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus

kuinka karmea ja pimeä tahansa, sitä on vain muka kunnioitet-

tava. Jumalan pilkkaamista suojellaan oikein lakipykälien avul-

la.

Tällä tasollako on ihmisen järjenkäyttö, ymmärrys ja ajattelu?

Ei ihme, jos maailma on tämän näköinen.

Jos uskonnoissa jyllää ihmisoikeuksia polkevia pelottavia

natsismin piirteitä ja pimeitä näkemyksiä, pitäisikö niitä silmät

ummessa kunnioittaa? Vieläpä lain voimin suojella?

Eikö sellainen ole väärää ja pelottavaa kunnioittamista?

Sellainen otusko kuin apinaihminen muka pystyisi pilkkaa-

maan todellista maailmankaikkeuden Luojaa, vaikka haluaisi-

kin? Ei vakuuta.

Tietysti yksittäisen ihmisen henkilökohtaisen uskon va-

kaumuksen ja tunteen voi jättää rauhaan eikä lähteä sitä varsi-

naisesti loukkaamaan, mutta sen takana piileviä pimeyksiä suo-

rastaan olisi velvollisuus paljastaa, kyseenalaistaa ja pilkata.

Pyhien tunteiden taakse kätkeytyneitä saattaa naurunalaiseksi.

Osoittaa niiden harhaisuus, vaarallisuus ja tuhoisuus ihmis-

mielelle ja sielulle.

Rajansa kaikella.

118

Ihmisen sisäinen mielen- ja sielunkehä on ulkopuolisilta suo-

jattu ja koskematon. Se on yhteydessä maailmankaikkeuden

ikuiseen elävään henkeen ja on tämän maailman ulottumatto-

missa. Sen sijaan ihminen omassa hukassa olemisessaan tar-

rautuu ulkopuolisiin uskontojen harhaisiin, ahtaisiin ja mieli-

valtaisiin uskomuksiin ja kuvittelee niitä Jumalan ilmoituksik-

si. Jos joku uskoo ja luulee niitä omiksi ja loukkaantuu kritii-

kistä, hän on käsittänyt uskonnon pahasti väärin.

Ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus on jokaisen perus-

oikeus. Näin ollen uskontoa ei voi lähestyä epämääräisen kun-

nioittamisen näkökulmasta:

Uskonnon avulla ei ole oikeutta pahoinpidellä, ahdistaa ja

alistaa ihmismieliä ja sieluja.

Uutta etsivä janoava uskonhullu

Nainen 23

Minusta tuntuu, ettei kukaan kuuntele minua täällä suviseu-

roissa.

Ihmiset tohottavat maallisten asioiden kimpussa. Uskosta

keskustelu jää vain muutamien fraasien varaan, joita pidetään

itsestään selvinä oikean uskon

perustana.

Minä en osaa uskoa sillä tavoin. Jotenkin jään irralliseksi ja

ulkopuoliseksi muista.

Kuljeskelen seurakentällä uskoni ja itseni edessä paljaana,

herkällä mielellä ja yksin.

119

Minua ahistaa. Huoleton iloinen uskoni on poissa.

En tiedä, onko ennen niin lapsenmielinen ja mystisen ihana

usko pakenemassa minusta?

Minua ei tyydytä enkä lumoudu suviseurojen pinnallisista

touhuista ja ontoista kliseistä. Tämä väen paljous Jumalan val-

takunnassa ei pelasta ketään.

- Jumalan terve. Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit

anteeksi. Näiden rituaalien taikasanojen ohella jotakin syvälli-

sempää ja koskettavampaa yhteydentuntoa ja lämpöä sydämeni

kaipaa ja ikävöin jumalanlasten kesken.

Ymmärrän kyllä myös tämän sosiaalisen kanssakäymisen

tärkeyden, sukulaisten ja ystävien tapaamisen puolen. Yhtey-

dentuntoa vahvistavan tunnelman.

Mutta se ei saisi olla kokoontumisen syy ja pääasia.

Minne on kadonnut sydämen uskomisen aito lämpö ja ilo täs-

tä hetkestä?

Uskosta ja elämänlahjasta on kylliksi aihetta ylitsevuotavaan

kiitokseen ihmeellisen maailman, kesän kauneuden ja kaikkien

elävien olentojen ja ötököiden keskellä ja rinnalla.

Ole kiitetty Herrani Jeesus, sisälläni kuplii nuoruuden syke

kiitosta elämälle. En pelkää olla uutta etsivä ja janoava uskon-

hullu.

Jokaisella on oikeus uskoa omalla tavallaan ilman pelkoa jou-

tumisesta tuomiolle väärään henkeen eksymisestä.

Uskon auktoriteettien aika on ohi. - Katso uudeksi minä teen

kaikki. Taivas on mittaamattoman avara.

120

Onko taivaassakin yhtä kiire?

Nainen 42

Olen omalla tavallani mystisessä uskossa ja minun puolestani

jokainen voi uskoa, miten haluaa.

Tulin aamulla tänne suviseuroihin.

Täällä on yhteenkuuluvaisuuden upea ja mieltä ylentävä tun-

nelma. Seurojen järjestely on huippuluokkaa ja asian tuntevaa.

Jumalanlapsille on varattu riittävästi syömistä, suuret padat,

ruokapöydät, vessan reikiä sadoittain ja kusipaikkoja, ensiapu-

asema, kovaäänisiä kymmenittäin saarnojen kantautumiseksi

kaukaisempaankin seura-alueen kolkkaan tuhansiin asuntovau-

nuihin ja pikkutelttoihin.

Keskellä seurakenttää nousee ylväänä suurteltta, johon sopii

yli viisituhatta kuulijaa. Lippurivissä liehuu siniristilipun rin-

nalla kymmenien eri maiden lippuja merkiksi siitä, että Juma-

lan valtakunta on levittäytynyt yli rajojen.

Enpä usko, että taivaassa kyettäisiin järjestämään suviseuroja

paremmin kuin mitä täällä maan päällä. Onko siellä taivaassa

näin kauniita paikkojakaan, luontoa ja kesäkukkien loistoa?

Näin mielettömän paljon pieniä ja suuria eläviä olentoja, sääs-

kiä ja ötököitä kuin täällä?

Täällä maan päällä on miljardeja ihmisiä, joista jokainen on

erilainen ja käsittää myös uskon omalla tavallaan. Eivätkä he

ole kuulleet tästä pohjoisen uskosta halaistua sanaa. Eivät tiedä

tätä oikeaa uskoa olevan olemassakaan.

Luoja ei ole paljastanut salaisuuttaan, miksi tällaisella kum-

mallisella avaruusaluksella kiidämme maailmankaikkeudessa

121

ympäri aurinkoa vimmattua 108.000 kilometrin tuntivauhtia

kerta toisensa jälkeen? Aurinkokunta vastaavasti kiitää 450.000

kilometrin tuntinopeudella kohti kaikkeuden syvyyttä jonnekin

päin. Ollaanko koko konkkaronkka matkalla kiireellä kohti

taivaankotia?

Kiire on ainakin huima. En tiedä, miksi sellainen hoppu? On-

ko taivaassakin sama meno ja kiire?

Ihmeellistä elämä täällä maan päällä. Mutta täällä ei ole mi-

tään pysyvää. Kaikki on niin väliaikaista ja ohimenevää. Aika

rientää ja suviseuratkin ovat taas hetken päästä ohi. En tiedä,

miten on taivaassa? Täällä kaikki ovat uskon ja kuvitelmien

varassa.

Outoa.

Suviseurojen taikauskoa

Nainen 32

Olen koko pitkän kevätkauden odottanut suviseuroihin pää-

syä.

En tiedä, onko minulla uskoa jäljellä enää ollenkaan? Sieluni

on kuiva kuin janoinen maa. Odotan ja ikävöin vilvoittavaa

sadetta.

Levottomat ajatukseni kiertävät ympärilläni kehää. Uskallan-

ko avata suviseuroissa tyhjän sieluni? Saanko uskoa sellaisena

kuin olen vai nitistetäänkö se henkihieveriin ja maanrakoon jo

kättelyssä?

Vieläkö suviseuroissa virtaa anteeksiantamuksen, armon ja

rakkauden vedet kaikille rutiköyhillekin jumalanlapsille?

122

Minua kiusaa ajatus, että liikkuuko suviseuroissa yhä elävä

Henki ja sana? Vai jäävätkö kymmenet saarnat vain pelkiksi

sanojen helinäksi ja tyhjiksi puheiksi?

Muistan, että niin monet ovat aikaisemmista suviseuroista

joutuneet lähtemään kotimatkalle tyhjin mielin ja sieluin. Hai-

kea taivasikävä sydämessä.

Odotanko suviseuroilta liikoja? Vain harvat ymmärtävät toi-

sen ihmisen todellista sielun hätää, vaikka kuinka olisi samassa

uskossa mukana. Jokainen puhuu toisen ohi kohtaamatta itse

asiassa ketään. Se on ihmisen osa tässä maailmassa.

Suviseuroissa kaikki on niin itsestään selvää oikeaa samaan

muottiin valettua uskoa. Kyllä pintauskojille kättennostolla

saarnataan kevyesti kerta heitolla kaikki synnit anteeksi Jee-

suksen nimessä ja veressä, mutta aidosti epäilijöille osoitetaan

ovea ulos Jumalan valtakunnasta.

En tiedä, olen aralla mielellä, uskallanko sittenkään osallistua

kaipaamilleni suviseuroille?

Onko minulla sijaa Jumalan valtakunnassa sellaisena kuin

olen?

Onko siellä suviseuroissa läsnä itse elävä Henki, joka on luo-

nut taivaan ja maan? Elämän ilon ja kukkien kauneuden?

123

Ihme ja kumma

Nainen 64

Minulla on sellainen tunne, että minun edesmenneet rakkaat

vanhempani ja kymmenvuotiaana kuollut siskoni ovat joka

kesä suviseuroissa mukana. Myös isovanhempani ovat läsnä.

On sellainen mystinen selittämätön tunne, aivan kuin kuulen

heidän puheensa, äänensävynsä ja mielilauseensa. On ihanaa

saada olla yhdellä koolla jumalanlasten joukossa, nähdä suku-

laisia ja ystäviä.

Istun tässä isoteltan seurapenkissä puoli nukuksissa. Kuunte-

len toisella korvalla saarnamiehen sanan ropinaa kuin sadetta ja

Siionin laulujen voimallista huminaa. Mitä ihmettä, tapahtuu

jotakin kummaa. Vierelle istahtaa edesmennyt rakas äitini ja

halaa hellästi ja siunaa minua rakkaudella ”Jeesuksen nimessä

ja veressä”.

Havahdun ja herään omaan haikeaan itkuuni ja sanomatto-

maan ikävääni. Siinä samassa äitini on kadonnut näkymättö-

miin ja minä yritän epätoivoissani pälyillä ympärilleni, minne

se äiti katosi? Hänhän oli varmasti äsken läsnä tässä vierelläni

ja halasimme hellästi toisiamme jälleennäkemisen ilossa. Kier-

rellessäni seurakentällä olen toisinaan näkevinäni heidät takaa

päin. Kun kiirehdin askeleitani ja yritän tavoittaa vanhempani

niin kasvot ovatkin muita.

Suviseuroissa on Jumalan valtakunta koolla maan päällä. Us-

kon lapsenmielisesti, että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta.

Olemme taivaan ja maan kansalaisia samanaikaisesti. Jumalan

valtakunta on täällä sisäisesti läsnä.

124

Uskon, että taivaankotiin perille päässeille Jumala jakaa mat-

kalippuja ja lomapäiviä piipahtaa suviseuroissa tervehtimässä

rakkaitaan ja sukulaisiaan. Mutta heillä ei ole lupa näyttäytyä.

Toisinaan tämä lupaus kuitenkin unohtuu ja näemme yli rajan

hetken välähdyksenä puolin ja toisin.

Minulla on vahvistunut tunne, että suviseuroissa on moninker-

taisesti enemmän jumalanlapsia koolla kuin mitä lasketaan

siellä olevan ja on näkyvillä.

Siellä ovat läsnä monet edesmenneet jumalanlapset ja myös

suuri joukko syntymättömiä lapsia, jotka katselevat ja tutustu-

vat etukäteen minkälaisen uskonporukan keskelle heidät on

luvattu lähettää tänne maan päälle iloitsemaan elämän lahjasta.

Äiti ja isä vastassa

Nainen 64

Vuosikymmeniä kestäneen maailman kierroksen ja hörhöilyn

jälkeen olen palannut takaisin tähän pohjoiseen lapsuudenus-

koon.

Odotan innolla lähestyviä suviseuroja, jossa en ole käynyt

vuosikymmeniin. Lapsuudessa kuljin niissä vanhempieni ja

sisarusteni kanssa joka kesä ja ne jäivät onnellisina tapahtumi-

na mieleen.

Nyt tässä istuskelen pohjoisen peräkylän syntymämökkini

portailla, kukalliset verhot lepattavat avoimessa ruutuikkunassa

ja käki kukkuu jossakin lähimetsikössä. Ensimmäiset kullerot

125

ovat ilmestyneet pihapiiriin. Joella uiskentelee joitakin laulu-

joutsenia ja telkkiä sulassa sovussa.

Kotikylän seuroissa iloittiin minun kotiin paluusta ja palaami-

sesta Jumalan valtakuntaan. Minulle tutut kyläläiset uskovaiset

saarnasivat kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovin-

toveressä. Tässä nyt istun mökinportailla auringossa onnelli-

sempana kuin koskaan. Sellaisessa sieluni tunnetilassa, etten

paljon onnellisempi voisi olla.

Ilon kyyneleeni nousevat silmiini. Kaikki lapsuuteni onnelli-

set vuodet palaavat mieleeni ja tavoittavat sydämeni kiitolli-

suudella, että saan nyt jälleen tässä hetkessä elää jumalanlapse-

na. Maailman hörhöilyt ovat nyt takana päin. Luulin sieltä löy-

tävän rakkauden ja ilon, mutta se osoittautui pettäväksi harhak-

si. Sieluani ympäröi tyhjyys ja kaiken turhuuden tunne. Sydä-

meni oli kipeä ja huusi elämänjanossa todellisen rakkauden

perään.

Suviseuroihin pääsyä odotellessani hyräilen tuttujen Siionin

laulujen pätkiä: - Jumalanlapsi korkeampaa nimeä en maan

päällä tietää voi. Ihana rauhan ranta suloisen levon antaa. Olen

onnekas, elämä on suosinut minua, että olen saanut kasvaa

vanhoillislestadiolaisen kodin lämpimässä ja rakastavassa il-

mapiirissä. Jumalanlapset ovat kaikki kuin yhtä suurta perhe-

piiriä. Näin muistan lapsuuden suviseurojen ajoilta.

Vieraan maailman turhuuden ja pitkän harhailun jälkeen olen

nyt lähdössä onnellisena suvisseuroihin iloitsemaan toisten

jumalanlasten kanssa yhdessä olosta ja elämänlahjasta yli

maallisten rajojen. Odotan ja tiedän sen hetken koittavan, jol-

loin äiti ja isä ja kaikki rakkaani ovat minua vastassa.

126

Kultaakin arvokkaampi aarre

Mies 45

Olen joka kesäisellä eräretkellä tunturien hiljaisuuden ympä-

röimänä. Onnellisena keittelen tulilla kalakeittoa tässä sääski-

en, koppakuoriaisten ja ötököiden parissa.

Täällä tulen kuulluksi ja nähdyksi poroille ja riekoille. Puhe-

len itselleni niitä näitä ja jokin suuri elämänhenki ymmärtää

sydäntäni.

Täällä sieluni puhdistautuu taivaan edessä.

Olen erakkoluonne. Minulle eivät maailman turhuudet mark-

kinat ole tuoneet onnea, mielen ja sielun rauhaa.

Olen nyt etelän oravanpyörästä hyppäämässä sivuun ja olen

vakavasti ajatellut palata takaisin pohjoisen mielen- ja sielun-

maisemiin.

Minulle tapahtui hiljattain jotakin outoa ja odottamatonta.

Tapasin lapsuuden ystäväni, joka kertoi löytäneensä alkuperäi-

sen pohjoisen uskon ja tavoittaneen sisäisen ylimaallisen tai-

vaallisen rauhan.

No, minä muistin pohjoisen uskon toivottoman ahdasmielise-

nä, pikkusieluisena ja elämää rajoittavana. Mielivaltaisena ja

holhoavana.

Mutta hän sanoi olevan omasta itsestä kiinni, millaisena us-

kon kokee ja tuntee. Niinpä minä aloin muistella uskon myön-

teisiä lapsuuden aikaisia hyviä puolia ja kokemuksia.

Silloin usko oli lämpöä ja ihanaa yhteishenkeä vapauden ja

rakkauden ilmapiirissä. Jokainen sai olla sellainen kuin oli.

127

Nyt jälleen tämä usko on kultaakin arvokkaampi aarre. Olen

palannut sydämeni aidon uskon juurille.

Tunturien hiljaisuudessa minä nyt onnellisena kuuntelen Ju-

malan tapaa puhua minulle tuulen huminassa.

Jumala on rakkaus.

Uskon pohjoisen henkiin

Mies 28

Ihmismieliä on ympäröinyt kautta vuosituhansien erilaisten

uskomusten ja aaveiden henkimaailma.

Tutkimusten mukaan Jumalien olemassaoloon ja kummituk-

siin uskoo yhä ainakin puolet ihmiskunnasta. Henkimaailman

ja uskontojen ympärillä pyörii valtava rahastus ja sokea usko

yliluonnollisiin asioihin, kummallisuuksiin, kielipeleihin ja

rituaaleihin.

Vuosimiljoonien aikana ovat ihmisaivot kehittyneet tutkimaan

monimutkaisia tauteja, käymään kuussa ja selvittämään maail-

mankaikkeuden alkua ja luonnetta. Mutta samanaikaisesti näitä

samoja aivoja voidaan yhä huijata uskonnoilla ja aaveilla täyttä

päätä.

Monenlainen humpuuki maailmassa menestyy ja voi yhä

edelleen hyvin.

Miten tämä on mahdollista? Ehkä siksi, koska ympäröimä

maailma ja todellisuus ovat yhä edelleen niin outo, kummalli-

nen ja selittämätön.

128

Näkyvää ainetta arvioidaan maailmankaikkeudessa olevan

vain viisi prosenttia. Kaikki muu on pimeää ainetta ja energiaa,

josta ei tiedetä mitä se on.

Pimeän aineen ja henkimaailman sisälle mahtuu ja voi kuvi-

tella monenlaisia jumalia ja kummituksia, mitä mieleen vain

sattuu pälkähtämään.

Ihmisaivot kykenevät tuottamaan myös näkyviä hallusinaa-

tioita niin enkeleistä kuin pahojen henkienkin läsnäolostakin.

Paitsi että maailmassa on näkyvää kaikkea paljon, niin myös

näkymättömiä hyviä ja pahoja henkiä on paljon ympäröimässä

ihmiselämää. Ne ohjaavat ja houkuttelevat uskomaan ihmis-

mieliä mihin vain.

Ilman uskoa ja toivoa ei elämästä tulisi mitään.

Ihminen on vapaa eikä kuitenkaan ole vapaa uskomuksista

henkimaailman ja oman itsensä edessä.

Mitä se maailma ja todellisuus on? Se näyttäytyy selittämät-

tömän monena jumalien läsnäolona ja poissaolona.

Minä uskon näihin pohjoisiin henkiin, mitä ne sitten ovatkin.

129

Uskon kyttääjiä ja väkisin tyrkyttäjiä pelkään

Nainen 46

Minä nyt olen sellainen hiljainen lestadiolainen, omassa sisäi-

sessä uskonmaailmassa viihtyvä. Tunnen, ettei Jumala painosta

minua mihinkään. Ei puoleen eikä toiseen. Saan olla sellainen

kuin olen uskossa hissuttelija ilman sen kummempaa kenen-

kään ohjausta ja paimentamista.

Se sopii minulle ja siitä iloitsen.

Olen yksin ja omin nokin uskoja ja jumalanlapsi. Tiedän kyl-

lä, ettei sellainen sovi uskon laumassa määkyjille. Mutta sille

en mahda mitään.

Käyn kyllä joka kesä suviseuroissa, mutta en paljasta omape-

räisiä uskonnäkemyksiäni kenellekään, ettei minua aleta syyt-

tämään väärä henkiseksi.

En halua tulla sinänsä eristetyksi muista jumalanlapsista, kos-

ka tässä uskonyhteisössä on paljon todella mukavia ja lämmin

henkisiä ihmisiä. Heidän kanssaan viihdyn ja virkistyn, mutta

uskon kyttääjistä ja portinvartijoista haluan pysytellä kaukana.

En halua heidän tonkivan minun sisäistä mieltäni ja pahoitta-

van sitä ehdoin tahdoin.

Samaistun näissä uskonasioissa jotenkin tähän villiin pihapii-

riin, joka kasvaa ja rehottaa ilman ohjausta. Tässä pihassa ei

ruohonleikkurin pärinää kuulla. Jo vuosia sitten sovittiin per-

heen kesken, ettei kenenkään tarvitse rehkiä pihanurmikon

leikkaamisen takia.

Piha saa kasvaa villinä ja vapaana luonnon omilla ehdoilla.

130

Istun pihakeinussa ja silmäilen onnellisena, kun ympärillä

Luojan lähettiläät päivänkakkarat, ketoneilikat ja kissankellot

huojuvat lempeässä kesätuulessa ja loistavat kauneuttaan.

Perhosia lepattaa siellä täällä kukasta kukkaan ja myös kima-

laisia surraa jossakin.

Näin minun uskonikin saa kasvaa ja voimistua hiljaisesti

omaa tahtia sydämen ja sielun sopukoissa ilman ohjausta, villi-

nä ja alkuperäisenä.

En päästä ketään uskonjäärää sitä myrkyttämään. Tämä on

todellista vapaata uskoa, joka antaa minulle sisäisen rauhan ja

jossa viihdyn.

Yli pimeitten päivien uskossa

Mies 62

Olen päässyt yhä lähemmäksi uskoa, ettei minun tarvitse to-

distella ja selitellä sitä kenellekään mitä se on. Sisäinen us-

konmaailmani.

Olen nähnyt monen lestadiolaisen uskon käpertyvän ja kuivu-

van olemattomiin. En tiedä ja tunne heidän kohtaloaan, miksi

on näin päässyt käymään.

Aurinko nousee kerta toisensa jälkeen tunturien takaa. Maa-

ilmanlopun ennustajat ja odottajat ovat ymmällä.

Koen itseni täällä maan päällä oudoksi ja vieraaksi muukalai-

seksi. Aivan kuin elämäni päivät katoaisivat johonkin ei mi-

hinkään ja jäljelle jää vain omituinen tyhjyyden tunne. Haikea

surumielisyys.

131

Elämänjanoni ja rakkaudennälkäni sekoittaa minut levotto-

maksi mielipuoleksi. Tästä uskostakaan ei ole minulle enempää

kuin muillekaan pelastajaksi.

Näen unia lumikinoksen takaisesta oikeasta taivaankodista.

En pelkää tässä uskossa yksinäisyyttäni enkä sitä, olenko oi-

keassa vai väärässä hengessä. Olen turvallisella mielellä, mi-

nun lunastajani elää.

Olen uskon mystikko. Hän on antanut minulle elävän hengen,

kuolemattoman sielun, se riittää minulle ja siitä iloitsen.

Minun ei tarvitse uskoa mitään ja silti olen joka tapauksessa

hänen lapsensa ja hän pitää minusta huolta.

En ole velvollinen suviseuroissa selittämään uskoasi kenelle-

kään. Ulkopuolisille kyttääjä uteliaille en paljasta ajatusmaail-

mastani ja tunneuskostani mitään. Miksi paljastaisin sellaista,

mitä en itsekään ymmärrä mitä usko syvimmältään on.

Onko se samanaikaisesti epäuskoa ja uskoa?

Kaiken he ymmärtävät joka tapauksessa väärin.

Riittää kun sanon eläväni uskossa ja olen jumalanlapsi mui-

den joukossa. Myönnän, etten minäkään ymmärrä toisten us-

kon aitoutta ja syvyyttä.

Eikä minua häiritse sekään, jos uskossa on paljon pinnallisia

teeskentelijöitä. Se on heidän elämäänsä.

Minua ilahduttaa ja sytyttää ainoastaan tämä mystinen selit-

tämätön hullu usko, joka kantaa minua yli pimeitten päivien

kohti valoa.

132

Pikkutytön pelkoa ja häpeää

Nainen 43

Muistelen vieläkin kauhulla sitä lapsuuden aikaista suviseu-

ramatkaa.

Suviseurat olivat koko perheelle aina vuoden kohokohta, jo-

hon äiti valmistautui huolella hankkimalla tavallisesti meille

tytöille uudet mekot hyvissä ajoin ennen seuroihin lähtöä.

Minä sain valkoisen sinikukallisen tuliterän mekon, joka oli

tosi mieluinen ja kaikki kaikessa. Olin siinä kuin salaperäinen

keijukainen tai säteilevä prinsessa.

Niin sitten koitti kauan odotetun suviseurojen alkamisen päivä

ja hetki. Ensimmäisenä päivänä paistoi aurinko, mutta jo yöllä

ja seuraavana päivänä satoi rankasti ja seurakenttä tuhansien

jalkojen alla muuttui mutavelliksi.

Äiti antoi meille kumisaappaat ja olimme intoa täynnä lähdös-

sä kiertelemään suviseurakentälle. Äiti varoitti mutavellistä ja

ettei saa ryvettää itseään. Minä ja sisareni lupasimme olla va-

rovaisia.

Kuinka ollakaan, meitä vastaan tallusteli saman kylän vähän

isompia tuttuja poikia, joille oli mieluisaa kahlata ja juosta mu-

tavellin keskellä. Pojat rupesivat innolla näyttämään meille

tytöille, kuinka muta ja rapa komeasti lentää.

He rupesivat juoksemaan rinkiä meidän ympärillä vauhdilla

eikä me tytöt ehtineet juosta mihinkään pakoon. Rapa lensi ja

sotki minun kauniin keijukaismekon siinä rytäkässä aivan mus-

taksi ja likaiseksi.

133

Hätäännyin ja rupesin itkemään hillittömästi. Pojat säikähtivät

ja juoksivat pakoon ja jättivät meidät tytöt yksikseen.

Minä sitten sisareni kanssa menin itkien äidin luo majapaikal-

le. Äiti voivotteli kauhistuneena, minkälaisia rapamustia enke-

lilapsia olimmekaan.

Olin toivottoman häpeissäni ja tuli hirveä tunne, ettei äiti eikä

Jumala ikinä anna anteeksi tapahtumaa vaikka se ei meidän

syytä ollutkaan. Eivätkä pojatkaan sinänsä tarkoittaneet pahaa,

vaan olivat pidemminkin ihastuneita naapurin nätteihin tyttöi-

hin.

Lopulta äiti leppyi ja julisti ennen yön tuloa meille kaikki

möhläykset ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Voi sitä anteeksiannon ihanuutta ja samalla häpeää, en kos-

kaan voi sitä unohtaa. Elämäni kauheinta pikkutytön häpeää.

Tulisieluista saarnamiestä ikävä

Nainen 54

Se oli tulisieluinen hyvä saarnamies. Se saarnasi pirttiseurois-

sa aina niin koskettavasti ja liikuttavasti, ettei tavallisesti kui-

vaa silmää ollut kenelläkään.

Se oli niitä vanhan ajan saarnamiehiä, maankuulu. Sillä oli

kysyntää. Se toimi vuosikymmeniä vanhoillislestadiolaisen

uskon sananjulistajana pitkin kyliä.

Minä olin useinkin nyt edesmenneen saarnamiehen seuroissa.

Muistan, kun hän kerrankin paukutti tulipunaisena Jumalan

sanaa seuroissa Raamattu nenän edessä auki.

134

Pitkän pöydän takana hän kiihdytti itsensä jonkunlaiseen

hurmostilaan ja huusi: - Etsikkoaikaa on enää vähän jäljellä.

Russakatkin pirtinmuurin reunalla itkevät, jos ette syntisäkit tee

nyt heti parannusta.

Jumala kattoo vinosti pintaliitäjiä, jotka vain suulla tunnusta-

vat uskonsa, mutta sydämessään ovat aivan jotakin muuta.

Häntä ei voi petkuttaa, hän näkee jokaiseen sydämeen viimeis-

tä sopukkaa myöten.

Jumala puhkuu vihaa sellaisia uskonketkuilijoita, omahyväisiä

ja -vanhurskaita siipeilijöitä kohtaan. Helvetti on auki ja ikui-

nen piina edessä.

Tähän uskoon on pesiytynyt uskonvarkaiden joukko SRK:n

johtoa myöten, jotka eivät ymmärrä uskosta enempään kuin

sika hopealusikasta.

Saarnamies jatkoi jyrinää: - Elämme pettureiden ja oikeasta

uskosta luopuneiden pintaliitäjien lopun aikoja.

Usko ja rakkaus ovat rappeutuneet. Voi tätä maailman syn-

ninpesää.

Tässäkin kylässä kerran oli talo, jossa eli vaatimattomia tosi

uskovaisia.

Nyt ei talosta ole jäljellä jälkeäkään. Pihapiirissä aikoinaan

niin kauniisti kukkivat tuomi ja pihlajakaan, mutta eivät enää.

Jäljellä on vain tyhjä autio rauniokenttä.

Minulla on niin ikävä tätä tulista lahjomatonta saarnamiestä.

Niitä ei enää ole tässä uskonliikkeessä. Jumala on korjannut

heidät kaikki taivaanvaltakuntaan.

Nyt saarnamiesten joukkoon on pesiytynyt etupäässä mitään

sanomattomia tyhjänpuhujia.

135

Uskoa ei pidä lähteä räpelöimään

Mies 65

Istun suviseurojen isossa teltassa. Saarnamies on valinnut

puheen lähtökohdaksi vanhan testamentin jonkun jakeen.

Teltta on täynnä Jumalan sanan kuulijoita. En tiedä, kuinka

moni itse asiassa kuuntelee julistusta ja ajatteleeko mitään sen

kummempaa?

Olen lapsuudesta lähtien ollut tässä uskossa. Uskonut että

Raamatun tarinat Jumalan teoista, hyvyydestä ja kiivaudesta

ovat tosia ja pyhiä sanoja.

Vasta viime vuosina olen alkanut epäillä näitä Raamatun tari-

noita Jumalan pyhiksi ilmoituksiksi. Tarkistaa ajatustottumuk-

siani.

Talvella muutama kuukausi sitten kirjastossa sattui käteeni

professori Richard Dawkinsin kirja Jumalharha.

Kirjan lukemisen myötä silmäni avautuivat ja kauhistuin van-

han testamentin Jumala kuvaa. Kirjailija toteaa:

- Jumala on kirjallisuuden vastenmielisimpiä hahmoja. Jumala

on mustasukkaisuudestaan ylpeä, pikkusieluinen, epäoikeu-

denmukainen, anteeksiantamattoman kontrollifriikki. Koston-

haluinen, verenhimoinen etninen puhdistaja, naistenvihaaja,

homofoobikko, rasisti, lapsenmurhaaja, kansanmurhaaja, tuho-

laismainen, suuruudenhullu, sadomasokistinen ja oikukkaan

pahansuoja kiusaaja.

Vanhan testamentin Jumalan antamista ohjeista löytyy pari-

kymmentä kuolemantuomiotakin pikkurikkeiden tekijöille. Ne

136

ovat edelleen voimassa ja niitä toteutettaisiin, jos eivät maalli-

set lait olisi tänä päivänä näitä kuolemantuomiota estämässä.

Mietin siinä seurapenkissä surullisena, että kuinkahan moni

näistä kuulijoista on tarkistanut ajatustottumuksiaan? He usko-

vat niin kuin ennenkin piiruakaan mitään muuttamatta, niin

kuin saarnamies julistaa.

Raamatun jumalansanan ilmoitus on katoamaton ja ikuinen.

Ja usko sama, jota ei pidä ihmisen itse lähteä järjen avulla räpe-

löimään suuntaan eikä toiseen. Jos aikoo pysyä oikealla tai-

vaantiellä.

Millaisella apinatasolla usko muhii?

Mies 53

Onhan minulla ollut tässä tunneuskossa vuosien varrella mo-

nenlaisia vaiheita ja tuntemuksia.

Jossakin kahdenkympin tienoilla olin äärilestadiolainen sy-

dämen sopukoita myöten, fanaattisesti. En sietänyt lipsuilua ja

väärään henkeen eksyneitä vähääkään, tuomitsin ne muitta

mutkitta kadotukseen joutuviksi.

Kyttäsin ja vahdin muiden mukana toisia. Metsästin ja paljas-

tin valeuskovaisia ja uskonvarkaita.

En sietänyt, että uskovainen tyttö tai poika seurusteli ja meni

naimisiin uskottoman kanssa. Olin valmis sellaiset siltä is-

tuimelta erottamaan Jumalan valtakunnasta.

Sitten vuosien kuluessa ahdasmielisyys väljeni ja enkä jaksa-

nut enää jahdata kenenkään pikkusyntejä. Ajattelin, että ol-

137

koon, se on jokaisen oma asia pitää omatuntonsa puhtaana syn-

neistä. Jos eivät sitä itse tee, niin huomaavat sen omissa na-

hoissaan viimeistään silloin, kun taivaanportit heidän nenänsä

edestä paukautetaan kiinni.

Mutta joiden päät olivat täynnä itsestään selvää ja kivenkovaa

uskomista. Se hämmensi ja sai mietteliääksi, että millaisella

apinaihmisen tasolla ja pimeyden loukoissa uskominen yhä

edelleen pesii?

Kaikki on selittämättömän ja mystisen tunneuskon varassa.

Niin minä sitten päädyin vähitellen epäilemään koko tätä us-

koa hataraksi usvapilveksi.

Silti minä uskon ja pysyn tässä lapsuuden uskossa mukana

ruumishuoneen ovelle asti. Olen lähdössä suviseuroihin juma-

lanlasten yhteisiin kesäjuhliin.

Epäilykseni kaikkien uskojen epävarmuudesta ja hataruuksis-

ta pidän omana tietonani.

Ilman tätä uskoa olisin jäänyt syntymättä

Mies 50

Uskovainen äitini oli nuorena seurustellut pitkään uskottoman

pojan kanssa. He olivat olleet syvästi ihastuneita ja rakastuneita

toisiinsa.

Elämä hymyili ja onnellinen tulevaisuus oli käden ulottuvilla.

Mutta toiset uskonsisaret olivat sitten tulleet väliin. Uskotto-

man kanssa seurustelu ja avioon meno katsottiin tässä uskossa

suureksi synniksi.

138

Äidille oli kova paikka erota rakastamastaan pojasta. Hän itki

katkerasti ja suri. Laihtui ja kuihtui luurangoksi, mutta hän ei

uskaltanut erota ja luopua lapsuuden uskostaan sielun ja tai-

vasosuuden pelossa.

Niin tiet erosivat ja äiti löysi sitten vuosien kuluttua lestadio-

laispojan, joka ei suinkaan ollut hänen elämänsä suuri rakkaus.

Minä sitten synnyin yhdeksänlapsisen perheen nuorimmaisek-

si. Jos äitini olisi ollut rakastamansa miehen kanssa parisuh-

teessa, minä olisin jäänyt varmaankin syntymättä.

Tässä uskossa ei nimittäin syntyväisyyden säännöstelyä hy-

väksytä ja se on synti.

Ilman lestadiolaista uskonliikettä ei minuakaan olisi.

Minun on olemassaolostani kiittäminen tätä uskoa.

Olisiko ollut parempi, että en olisi syntynytkään? En tiedä.

Toisaalta, elämä on ihmeellinen lahja, vaikkakin sillä on hin-

tansa.

139

Nainen ei kelpaa mihinkään

Nainen 32

Tämä on miesten sanelema raadollinen usko.

Nainen ei kelpaa puhujaksi, ei papiksi, ei SRK:n johtokun-

taan, ei mihinkään, missä hän voisi olla vaikuttamassa yhteisiin

uskon näkemyksiin ja suuntaan.

Sen sijaan nainen kelpaa alamaiseksi, miehen naima kump-

paniksi ja nautinnon välineeksi. ”Synnytyskoneeksi” ja pentu-

jen ruokkijaksi ja hoitajaksi. Kukaan ei kysy, haluaako nainen

tulla kerta toisensa jälkeen raskaaksi ja jaksaako hän kantaa

ylivoimiensa elämäntaakkaa.

Miehet ovat päättäneet, että ehkäisy on syntiä ja kielletty.

Sillä siisti. Mitä nainen saa harrastaa ja ajatella. Mikä on sove-

liasta ja miltä saa näyttää.

Miehet ovat jämähtäneet jonnekin kivikauteen ja kätkeytyvät

Raamatun selän taakse, ettei Jumala sellaista muka salli. Se on

hölynpölyä.

Ei voi muuta kuin hämmästellä ja ihmetellä tällaista toisen

sukupuolen alistamista. Tämä on merkillinen usko. Toisaalta se

on täynnä omituista pimeyttä ja toisaalta hellyttäviä rakkauden

puolia.

Minä sain kasvaa tämän uskon turvallisessa kodissa ja siitä

olen kiitollinen. Vasta aikuisiässä jouduin vakavaan ristiriitaan

näiden ahtaiden ja mielivaltaisten uskonmiesten kanssa.

Ymmärsin ja näin heidän pimeytensä ja sokeutensa. Rimpui-

lin vähitellen uskosta ulos ilman katkeruutta, vaikka vaikeaa se

oli. Yhä edelleen elän kaksoiselämää, koska en halua pahoittaa

140

rakkaan äitini mieltä. Annan hänen luulla olevani edelleen us-

kossa.

Olen luojalleni kiitollinen, että se on pelastanut minut tästä

ahtaasta taikauskon piiristä avarammille elämän poluille ja

vesille.

Ajattelen toisinaan surullisena niin monien hirttäytymistä

omaan ahtaaseen uskoonsa ja häkkiinsä, josta eivät uskalla

astua ulos vapauteen. Vaikka ovet ovat joka hetki auki.

Feministille ja naisten oikeuksille tässä uskossa ei ole sijaa ja

anneta mitään arvoa.

Uskon, että siitä miehet joutuvat ennen pitkää maksamaan

aikamoisen hinnan Jumalan ja elämän edessä.

Kuka olet sinä, joka muurahaisena tulet vastaan?

Mies 45

Suviseurakentän yllä leijuu itsestään selvänä vahva uskon

henki.

Mistä lähteistä tämä usko on peräisin? Onko se pohjanperille

pesiytynyttä lainauskoa? Vuosituhansien takaisia Lähi-idän

heimojen uskomuksia, kuvitelmia ja tarinoita Jumalan ilmoi-

tuksesta ja johdatuksesta?

Mihin on kadonnut pohjoisen ihmisen omaperäinen usko

omiin suojeleviin luonnon henkiin? Joita ei tarvinnut pelätä.

Niiden kanssa elettiin ennen vanhaan sovinnossa ilman kado-

tuksen ja helvetin pelkoa.

141

Miten ihmiset on saatu houkuteltua mukaan tähän lainaus-

koon, joka ei tunnu luonnollisena istuvan tänne pohjoisen kai-

roille?

No, kaikki tietävät, että se on kirkon pakko perua. Kirkko toi

kristinuskon väkivaltaisesti miekan avulla ja pelottelun saatte-

lemana tunturien ihmisten uskomusmaailmaan.

Nyt näitä Lars Levin uskon perillisiä täällä seurakentällä sei-

laa tuhansittain tietämättä, mistä uskossa on kysymys. Mutta ei

tarvitse ymmärtääkään. Riittää kun jokaiselle uskovalle on an-

nettu käyttöön taivasten valtakunnan avaimet. Samassa oikeas-

sa uskossa oleva voi toinen toistaan vahvistaa Jumalan valtuut-

tamana ja nimeen avainsanoilla:

- Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä kaikki synnit anteeksi

rauhaan ja iloon

asti. Minäkin yhdyn sydänten ylitsevuotavaan iloon. Suviseurat

ovat täynnä ladattua tunnelmaa. Etenkin nuorten seurakoke-

mukset ovat tuoreita ja väkeviä.

Vanhemman väen ei sen sijaan tarvitse kuunnella saarnoja ja

uskoa sen kummemmin mitään. Kaikki saarnat ja selitykset

ovat heille tuttuja entuudestaan sadoista kyläseuroista.

Niinpä he voivat keskittyä sukulaisten, ystävien ja tuttujen

kohtaamistuokioihin ja elämäntuntoihin. Iloisiin jälleen näke-

misiin.

Seurakentällä minua tulee vastaan muurahainen, jolta kysyn: -

Kuka olet sinä, joka muurahaisena tulet polulla vastaan?

Oletko uskossa?

142

Uskoa sen verran mitä sydän kestää

Mies 52

Laaja tutkimus vahvistaa yltiömäisen fundamentalismin lisää-

vän tuntuvasti sydäntautien riskiä.

Sydän vain ei kestä äärimmäistä ilon eikä surun meuhkaamis-

ta. Olipa sitten kysymyksessä uskonto, urheiluharrastus tai

elämää rajoittava ruokavalio.

Ahdas usko alkoi sitten rajoittaa elämääni ja ajatusmaailmaa-

ni. Niin minä sitten lopetin sen uskomisen.

Tulin siihen tulokseen, että jos tekee elämässä vain rehellistä

työtä eikä kenellekään tee tietoisesti mitään pahaa, se riittää.

Uskon, ettei siellä toisella puolen rajaa sellaista tuomaria ole-

kaan, joka voi sellaisen sielun tuomita pahaan paikkaan. Ei

tarvitse pelätä mitään.

Tämän saman ovat monet muutkin elämän koulimat ihmiset

huomanneet, että on viisasta äärimmäisiä maailman ja uskon

vouhotuksia välttää.

Kultainen keskitie on osoittautunut elämässä turvallisimmaksi

reitiksi eteenpäin. Varsinkin sisäiset uskonasiat ainoasta oike-

asta uskosta ja Jumalan omistamisesta käyvät sydämen päälle.

Keuhkoamalla verissä päin, että vain tämä on ainoa oikea

usko, siinä on jotain säälittävää.

Historia osoittaa, että yksipuoliset uskonnot ovat aiheuttaneet

kautta aikojen kansoille ja ihmiskunnalle lukemattomia uskon-

sotia ja kärsimyksiä. Vaikka pyrkimyksenä on ollut pelastuksen

ja hyvän sanoman julistaminen.

Elämässä ja uskossa kohtuus kaikessa.

143

Onneksi lestadiolaisessa uskonliikkeessä ovat tavalliset ri-

viuskovaiset vaistonneet vaaran. Suviseuroissakin he tapailevat

sukulaisiaan ja ystäviään lämpimin ja iloisin mielin. He ovat

elämänmyönteisiä ja kuuliaisia kahden maan ja maailman kan-

salaisia. Tämän puoleisen ja tuon puoleisen.

Kuuntelevat saarnoja siinä sivussa ja uskovat vain sen verran

kuin pinna ja sydän kestää.

Toista oli ennen

Mies 86

Voi että sydämeni iloitsee, kun olen jälleen päässyt suviseu-

roihin. Ne ovat aina minulle suuri elämys.

En ole tavannut täällä enää montaakaan minun ikäistäni. Lap-

sia on tosi paljon ja nuoria, nousevan sukupolven jumalanlap-

sia.

Minulla on erityisen ikävä täällä edesmennyttä vaimoani. Hän

siirtyi toistakymmentä vuotta sitten taivaan kotiin odottamaan

minua.

Mutta silti minä sieluni silmillä etsin häntä ja odotan hänen

tulevan vastaani millä hetkellä tahansa nuorena, iloisena ja

nauravana tyttönä. Tutustuin häneen aikanaan viiden kuuden-

toista vuoden ikäisenä täällä suviseuroissa ja sitten muutaman

vuoden päästä menimme vihille.

Hän synnytti minulle 14 lasta. Yksi tyttärestäni perheineen toi

minut tänne ja lupasi huolehtia minusta. Lapsistani puolet on

uskomassa ja toiset ovat menneet maailman teille.

144

- Minua huolettaa kovasti, jos en heitä kaikkia lapsiani sitten

tapaankaan taivaassa? Joudunko heistä ikuisesti eroon? Olen

itkenyt ja sydämeni on ollut kipeä, kun elävät uskottomana ja

miten heille sitten käy kun tämä maailma on jätettävä ja tulee

lähdön hetki?

On se ihme, kun maailmanlapset eivät käsitä tätä ihanaa elä-

vää uskoa. Nytkin täällä seurakentällä liikkuu elävä henki ja

kutsu taivaan kotiin.

Mutta sen olen pannut merkille, että toista oli ennen. Vanhan

ajan vaikuttavat ja väkevät saarnamiehet ovat kadonneet seu-

roista. Muistan joitakin tulisieluisia puhujia, kun sellainen

saarnasi pirttiseuroissa ei ollut ainuttakaan kuivaa silmää. Osa

seuraväen naisista kiittivät äänekkäästi ”Herraa Jeesusta ja löi-

vät käsiä yhteen”, ja hyppivät pitkin seiniä.

Silti kaikki oli niin luonnollista ja taivaalliset näyt ja kirkkaus

loistivat kuulijoiden silmistä, vaikka talvinen pimeys oli ikku-

noiden takana.

Näiden väkevien puhujien matkassa silloin elävä henki kulki

kylästä kylään ja herätti paljon pohjoisia sieluja näkemään tai-

vaallisen ihanuuden ja uskon antaman turvallisuuden tunteen.

145

Sellaisiksi ovat elävät olennot luotu

Nainen 42

Elän elämänvaihetta, että en jaksa uskoa mitään. Koko elämä

on pielessä.

Kompuroin masentuneena pimeässä ja tämä pohjoinen usko

on kuivunut kokoon.

Ei siitä tosipaikan edessä ole apua.

Niin muka elävästi uskossa ollut mieheni lähti nuoremman

naisen perään. Minä jäin seitsemän lapsen kanssa yksinhuolta-

jaksi.

Tuntuu, että en jaksa enää. En usko Jumalan rakkauteen ja

hyvään enkä muuhunkaan. Elämäniloni on kadonnut ja maail-

ma näyttäytyy harmaana ja pimeänä. Lasteni takia täytyy kui-

tenkin pysyä elossa ja yritän huoltaa niitä.

En halua kuolla mutta en elääkään. Olen umpikujassa ja valoa

ei näy miltään suunnalta. Opiskeluaikana perehdyin maailman

uskontoihin. Luin kaikenmaailman kummallisuuksia eri uskois-

ta ja ihmisen ikävästä ja kaipuusta etsiä sielulleen mielenrauhaa

ja pelastusta.

Sitten törmäsin tähän pohjoiseen uskoon. Se kosketti sydän-

juuria myöten minua ja sen piiristä löysin miehenkin. Olimme

molemmat elävästi uskomassa ja onnellisia. Kului vuosia ja

lapsilauma kasvoi. Sitten huomasin mieheni muuttuvan omitui-

seksi ja hiljaiseksi, enkä saanut sisäistä yhteyttä häneen enää.

Eräänä päivänä se sitten sanoi rakastuneensa nuoreen vere-

vään lestadiolaisnaiseen naiseen ja ilmoitti lähtevänsä. Tiedän

146

ettei saa erota, mutta uskon anteeksiantoa ja armoa riittävän

toisen naisen peräänkin lähteneelle miehelle.

Minä en osannut sanoa siihen mitään. Itkin vain. Nyt en osaa

sanoa mitään enkä tiedä, onko tässä uskossa ollut koskaan mi-

tään tolkkua? Sen olen kyllä huomannut, ettei usko ole järjen

vaan tunteen asia. Se on selittämätön mielentila. Jokaisen itse

koettava. Mutta maailma ja todellisuus ja kaikki jää kuitenkin

lopulta pintaraapaisuksi elämän edessä, epätäydelliseksi ja va-

javaiseksi.

Elämä on suuri mysteerio ja kukaan ei tiedä, mistä on kysy-

mys, lopulta.

On totta, että sääskelläkin on unelmansa. Mutta hänkin vais-

toaa, kuinka armottoman katoavaa elämä on. Elämä, mitä se

on? Tarkoittaako se sääskelle ja kenellekään itse asiassa oikein

mitään?

Mutta elettävä kuitenkin on satoi tai paistoi. Sellaisiksi ovat

elävät olennot luotu.

147

Aina turvassa

Mies 34

Olen tästä uskosta pihalla kuin lumiukko. Usko on minulle

käsittämätön outo maailma enkä ymmärrä siitä mitään.

Siitä huolimatta olen uskossa, vaikka en tiedä mitä uskon.

Tässä maailmassa ei mikään ole selvää. Maailma on täynnä

kummallisia selittämättömiä paradokseja.

Pähkäilen hyvän ja pahan, pimeyden ja valon, uskon ja epä-

uskon, rakkauden ja vihan, maan ja taivaan välimaastossa,

maailmankaikkeuden ympäröimänä oudolla planeetalla.

Minulla on elämännälkä. Syvyydestä minä huudan sinua tun-

tematon Henki.

Saarnamiehet julistavat: - Usko tulee kuulemisesta.

Onko usko jotakin käsittämätöntä kielipeliä? Uskomuksia

maailmasta, jota ei ole?

Mitä synti on ja helvetillä alituinen pelottelu?

Elämässä tulisi puhua rehellisesti elämäntunnoista asioiden

oikeilla nimillä.

Hyvä ja paha, sitä on etsittävä omasta sydämestä. Missä ovat

ajatuksemme ja tavaramme, siellä asuu sydämemme.

Ihminen on osa selittämätöntä elävää luontoa, jossa ravinto-

ketju rakentuu toisten syömiselle. Elämä tarvitsee elämää, pie-

nimmästä suurimpaan pysyäkseen hengissä. Niin yksinkertaista

se on. Kenelläkään ei ole eri vapauksia.

Synnymme, elämme ja kuolemme. Kuinka armottoman ka-

toavaa elämä on. Joka syksy kukat ja lehdet kaikki heidän kau-

neutensa putoavat maahan kuoleman syliin.

148

Toisista maailmoista ei kukaan tiedä mitään.

Mitä tiedämme tästä maailmasta? Emmehän tunne edes itse-

ämme. Kaikki on hatarien olettamusten ja uskomusten varassa.

Silti minä uskon. Mihin muuhunkaan ihminen voi turvautua

tämän elämän suurella näyttämöllä kuin uskoon, toivoon ja

rakkauteen?

Sääli ihmistä, joka tekee uskosta taakan. Ihminen on luotu

vapauteen, mutta silti hän elää rituaaliensa ahtaassa häkissä.

Toivoa on

Mies 59

Kaikilla uskoilla on puolensa ja puolensa.

Elämän turvattomuus ja katoavaisuus ovat saaneet kautta ai-

kojen ihmisen etsimään luonnonhenkistä ja jumalista apua ja

pelastusta.

Kaikissa uskonnoissa kuitenkin edellytetään luottamusta ja

uskomista jumaliin ilman epäilyksiä.

Sokea uskon vaatimus on vääristänyt uskonnon henkisen ja

hengellisen väkivallan ja mielivallan käytölle.

Varsinkin kristinuskossa on käytetty täsmäasetta helvetin pel-

koa estotta hyväksi ja saatu ihmiset nöyriksi ja kuuliaisiksi.

Niin myös tässä pohjoisen uskossa. Näistä vuosituhansia van-

hoista ihmisten tekojumalista ja taikauskoista olisi aika päästä

eroon.

Mutta sepä ei niin vain onnistu. Uskonnot yhä edelleen elävät

ja voivat hyvin ihmisten mielissä ja tunne-elämän sopukoissa.

149

Vaikka Friedrich Nietzsche julisti jo sukupolvia sitten, että

”Jumala on kuollut” hänen arvionsa osui pahasti pieleen.

Mutta tunnetun kirjailija-filosofin julistama jumalan kuolema

voi hyvinkin ennakoida ihmisten tekojumalien kuolemaa.

Raamatun ja Koraanien ja idän uskontojen jumalat ovat ih-

misten pään sisällä syntyneitä tekojumalia. Näiden kirjako-

koelmien sekavat ja ristiriitaiset ajatukset ja mielikuvat jumali-

en ilmoituksista, teoista ja vaatimuksista tulevat jossakin vai-

heessa armotta kuolemaan.

Se aika saattaa olla lähempänä kuin osataan arvatakaan tämän

päivän maailman myllerryksen edessä, missä tekopyhyydet ja -

jumalat ovat joutumassa yhä selvemmin suurennuslasin alle

kännyköiden ja tietokoneiden aikakaudella.

Vanhojen uskojen selitykset paljastuvat ennen pitkää mieliku-

vituksen tyhjiksi houreiksi.

Mutta todellinen Luoja ei kuole ja katoa minnekään maail-

mankaikkeuden suurella näyttämöllä ihmisen julistuksella ja

uskolla niin tai näin.

Ehkäpä sadantuhannen tai miljoonan vuoden päästä ihmiselle

paljastuu Hänen tarkoitusperänsä elämästä täällä maan päällä.

Toivoa on.

150

Kukin tuntee hänen läsnäolonsa

Mies 52

Ei niissä lopulta ole suuria eroja, oli usko kuin usko, nainen

kuin nainen. Oli uskossa tai ei.

Elämässä on tullut koettua monenlaisia puolia ja asioita. Olen

ollut suhteessa uskovaisiin ja ei-uskovaisiin naisiin. Kaikilla

tavara on ollut hyvää luonnontuotetta eikä moittimista.

Mutta rakkaus on pyhä asia ja kaikki kaikessa. Ilman rakkaut-

ta ei seksi ole mitään.

Rakkaus ja usko ovat syvimmältään mitä suurimmassa määrin

tunteen asioita ja kokemuksia.

Seurustelin alta kaksikymppisenä opiskeluaikana viehättävän

tytön kanssa. Olimme niin rakastuneita kuin vain nuoret voivat

olla. Tyttö ei kuulunut mihinkään uskonsuuntaan tai lahkoon

enkä myöskään minä ollut uskon kanssa missään tekemisessä.

Kävimme yhdessä toisinaan juhlimassa, elokuvissa, teatterissa

ja tansseissa, otimme joskus ravintolailloissa ryypynkin, mutta

muuten elimme ihan tavallista maailman mukaista elämää.

Seksielämä oli kiihkeää ja taivaallisen nautinnollista.

Sitten kului muutamia vuosia ja törmäsin yhtenä viikonloppu-

na sattumalta lestadiolaiseen nuoreen viehättävään naiseen.

Jokin hänessä kolahti minuun perusteellisesti ja niin me mo-

lemmat rakastuimme toisiimme korviaan myöten.

Hänen kiihkeä usko Jumalaan teki minuun syvän vaikutuksen.

Hän tutustutti minut tähän pohjoiseen uskonliikkeeseen ja tulin

uskoon. Sekä maallinen että uskon taivaallinen rakkaus yhdisti

meitä ja elimme monia onnellisia vuosia. Meille syntyi seitse-

151

män lasta. Mutta sekin rakkaus jossakin vaiheessa muuttui ja

kuivui kokoon ja erosimme. Nyt elelen yksin, paitsi lapsistam-

me pidämme yhteisesti huolta ja kasvatamme niitä vuoro vii-

koin.

Merkittävin havainto elämässäni on, ettei naisissa ja uskoissa

ole suuria eroja.

Kaikista suurin on rakkaus ja usko elämään. Onnellisista päi-

vistäni olen elämälle kiitollinen eikä minun tarvitse katua mi-

tään.

Elämäämme ohjaa jokin suuri ja rakastava selittämätön Voi-

ma, Henki, Jumala.

Kukin elävä olento tuntee hänen läsnäolonsa omalla tavallaan.

Itkin ahdasta mieltä ja sokeutta

Mies 42

Minä näin unta, että olin suviseuroissa. Tapasin seurakentällä

monia sukulaisia ja tuttavia. Iso teltta oli täynnä kuulijoita.

Saarnat kaikuivat yhtenä virtana kovaäänisten kautta kaikkial-

le. Siionin lauluja laulettiin välillä. Meno ja tunnelma olivat

tavallisia. Sitten kesken kaiken tapahtui jotakin outoa ja kum-

mallista. Juhlaportin yläpuolelle ilmestyi pilvenhattara, josta

astui seurakentälle Jeesus Kristus häikäisevän valokehän ympä-

röimänä. Seuraväki säikähti pahanpäiväisesti, osa purskahti

itkuun, osa vapisi pelosta ja osa luikki pakoon minkä kintuista

lähti.

152

Jeesus rauhoitteli seuraväkeä: - Ei tämä minun ilmestyminen

tänne mikään maailmanloppu ole. Älkää peljätkö, minä en

tullut teitä tuomitsemaan, erottelemaan ja ottamaan mukaan

taivaan valtakuntaan. Itse kukin tulee vuorollaan, kun aika on.

- Tulin vain vilkaisemaan, miten te täällä maan päällä jakse-

lette ja uskotte. Oikomaan muutamia vääriä käsityksiä uskomi-

sesta. Minulle on tehty kanteluita, levitätte uskoa että vain tei-

dän kautta voi päästä Jumalan valtakuntaan. Minun on nyt tässä

oikaistava tämä väärä luulo ja usko. Älkää hyvät ihmiset siihen

langetko ja niin ahdasmielisiä olko.

Jeesus jatkoi opettamista: - Ei se seuraväki tätä rataa mene.

Jumalan valtakunta on mittaamattoman avara. Itse kukin voi

uskoa omalla tavallaan minkä porukan piirissä tahansa. Kaikki

pääsevät ja ovat tervetulleita taivaan valtakuntaan. Ei siellä

hyttysiä kuurnita.

Elämä on annettu ihmislapsille ja kaikille luoduille lahjaksi.

Kaikki lajit ja olennot elävät luonteensa ja omatuntonsa mu-

kaan. Myös ihmisille on annettu mahdollisuus elää ihmisiksi ja

vastuullisesti elämää kunnioittaen.

Jeesus kohotti kätensä ja julisti Jumalan valtuuttamana ih-

misenpoikana:

- Kaikkien uskontojen, suuntien ja kuppikuntien keskinäinen

karsinointi on väärää uskoa. Semmoisella uskolla piinaatte vain

itseänne. Toistan, kaikki pääsevät taivaaseen ja sillä sipuli.

Seuraväki hermostui ja nyrkit pystyssä huusivat: Väärä Jeesus

Kristus on ilmestynyt. Ei me uskota tuollaisia puheita. Potas-

kaa.

Säikähdin ja sitten minä heräsin.

153

Ajatus saapui yllättäen vieraaksi

Mies 36

Ajatus saapui yllättäen kutsumatta luokseni ottamaan selvää

uskontilastani.

Missä mennään? Mikä on sieluntilasi? Oletko vielä lapsen-

mielisesti mukana tässä uskossa?

Se usko ja henki asustaa ja kuljeskelee pohjoisen ihmisten

mielen- ja sielunmaisemissa? Se oli alunperin lohdutuksen,

toivon ja ilon usko pohjanperillä. Se oli ihana ja vapaamielinen

usko? Mutta mitä se nyt mahtaa olla?

Elämä tunturien maassa on kovaa ja haastavaa. Kun on valoa,

sitä on mielettömästi. Kun on pimeyttä, sitä on mielettömästi.

Lyhyt kesä, pitkä kylmä pimeä talvi, kaunista mutta karua

seutua. Toimeentulo niukkaa. Työttömyyttä, sairautta ja surke-

utta. Poroillekaan ei tahdo riittää jäkälämaita. Näkevät nälkää,

kun entiset mehevät jäkälämaat on kaluttu tyhjiksi.

Mutta miten on uskosi laita? Olen kuullut, että lestadiolainen

usko on kadottanut alkuperäisen elävyytensä ja voimansa ja

käynyt sietämättömän ahtaaksi. Jämähtänyt paikalleen. Pelkkä

aivastuskin on syntiä ja siitä on tehtävä parannus. Oletko alis-

tunut siihen ja menettänyt persoonallisuutesi?

Elätkö uskonhäkissä? Oletko onnellinen uskossa? Ajatus urk-

kii ja tutkii minun uskontilaani eikä päästä minua vähällä. Ker-

ron että elän omaa elämääni enkä ole tilivelvollinen kenelle-

kään. Ei Jumala minua hätyytä ja vahtaa. Se on avaramielinen

ja saan uskoa omalla tavallani. Sillä on maailmainkaikkeuden

ja miljardien galaksien ja tähtien hoitamisessa ja elämän huli-

154

nassa ja kuhinassa sellainen rumpa päällä, ettei se kyllä ehdi-

kään eikä halua puuttua yksittäisten olentojen perään katsomi-

seen.

Se on antanut jokaiselle omatunnon, että voi sen mukaan elää

ihmisiksi ja vastuutuntoisesti. Ihminen on velvollinen suojele-

maan elämän monimuotoisuutta ja luontoa kykyjensä mukaan.

Varoa roskaamasta ja turmelemasta tätä kaunista planeettaa,

joka on maan päällinen taivas.

Ehkä on parempi, että annetaan lestadiolaisten kieriä omassa

uskon mehussa ja ahtaissa ympyröissä. Se on heidän tapansa

elää tylsää elämätöntä elämäänsä ja tulla autuaaksi. Olen hänen

kanssaan samaa mieltä.

Keittelin kahvit ja hyvästelin Ajatuksen omille teilleen.

Mahtava usko

Mies 19

Olin suviseuroissa. Siellä oli mahtava tunnelma. Poikasakki

innostui luettelemaan tämän pohjoisen uskon hyviä puolia.

- Uskovaiset osaavat käyttää viimeistä teknologiaa. Kovaääni-

set kuuluvat hyvin kaikkialle ja nettiyhteydet pelaavat. Järjeste-

lyt on tehty viimeisen päälle ammattitaidolla.

- Täällä on ihana, lämmin ja rakkaudellinen tunnelma. Lesta-

diolaiset nuoret osaavat rakastella ja nauttia seksistä täysin

siemauksin.

- Uskossa tiedetään tarkasti, mikä on syntiä ja mikä soveliasta

tässä uskossa.

155

Joukossa on loistavia kyttääjiä, jotka voimia säästämättä varti-

oivat naapurin pysymistä oikeassa uskossa. Väärään uskoon

eksyneille annetaan kenkää.

Syntien anteeksiantamisessa Jeesuksen nimessä ja veressä on

poweria, se antaa takuun Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi.

- Tässä uskossa on rentoa rahvastunnelmaa ja sivistyneitä

uskojia paljon. Myös lapsia, tulevaisuuden uskon toivoja.

- Saarnamiehet ovat toinen toistaan parempia jumalansanan

julistajia, jotka osaavat selittää vaikka korpin valkoiseksi uskon

vahvistamiseksi.

- Oikea usko on turvallinen. Sitä ei uskalla kyseenalaistaa ja

epäillä edes itse Jumala eikä Piru. Jos joku rupeaa tälle uskolle

turpaa aukomaan ja epäilee uskovaisia hihhuleiksi, sille lyö-

dään luu kurkkuun eikä periksi anneta tuumaakaan.

- Uskon automaatti toimii tosi hyvin, paremmin kuin kilpaile-

villa uskonsuunnilla, jossa sekoillaan sinne ja tänne.

- Tämä on Jumalan ja ihmisen kokoinen usko, jossa naiset

ovat uskollisia synnyttäjiä Herran tahdon mukaan, vaikka henki

menisi.

- Tässä uskossa ei ole mitään pahoja ja yököttäviä valheellisia

puolia. Se on mahtava usko.

- Eiköhän pojat lähdetä seurakentälle suloisia tyttöjä jahtaa-

maan. Tunnelma oli toiveikas ja taivaallinen.

Onnellinen usko. Aurinko paistoi ihanasti.

156

Minä häpesin tätä rappiouskoa

Mies 43

Minä näin unta, että olin taivaassa. Luonto näytti samanlai-

selta. Oli kauniita kukkaisniittyjä, metsää, järviä, eläimiä, lintu-

ja ja kaikenmaailman ötököitä niin kuin maan päälläkin. Mutta

erojakin oli, elämä näytti paljon onnellisemmalta ja iloisem-

malta. Taivaassa ei ollut elämän suunnattomia ristiriitaisuuksia,

hyvän ja pahan taistelua ja muitakaan paradokseja ja vastakoh-

taisuuksia kuin täällä. Pahuus oli taivaan planeetalta ajettu tie-

hensä. Ihmiset olivat sydänjuuria myöten ystävällisiä ja hyviä

toisilleen.

Valkopukuisia enkeleitä opasti ihmisiä hyville tavoille ja lii-

kennettä, ettei törmäilty toisiinsa. Niitä pyöri vähän kaikkialla.

No, minä kysäisin yhdeltä viisaan näköiseltä enkeliltä, että

minkälaiselta se taivaasta käsin näyttää ihmisten maan päälli-

nen elämä? Ovatko heidän uskonsa Jumalasta ja taivaasta oi-

keita?

Enkeli katsoi minua ja sanoi: - Kyllä täällä taivaassa naures-

kellaan ihmisten hörhöilylle, typerille ja vääristyneille uskon

kuvitelmille. Eivät ne näytä oppivan mistään mitään. Ennen

kaikkea pahuus, korruptio ja kaikenlainen huijaus rehottaa pie-

nimmästä suurimpaan. Petos ja itsepetos. Sukupolvesta toiseen

jatkuvat sodat ja tappamiset, tahallisen kärsimyksen tuottami-

nen toisille, kiduttaminen ja nöyryyttäminen ovat iljettävää ja

kammottavaa veljeilyä pahuuden kanssa.

Maan päällisen taivaan ja paratiisin keskelle ihmiset ovat itse

luoneet omat helvettinsä. Kun pahuus ja ilkeys uhkaa tuhota

157

koko elämän, sitten he hädässä kääntyvät Jumalaan puoleen ja

anelevat anteeksiantoa ja armoa.

Niin pohjoisen usko kuin muutkin uskot ovat vääristyneitä ja

harhaisia. Pielessä ja mielivaltaisia. Ahdasta ja suvaitsematonta

rappiouskoa. He eivät tunne ja ymmärrä elämän todellista lah-

jaa ja arvoa, Jumalan rakkautta ja armoa ihmisiä kohtaan.

Sitten ne vielä meuhkaavat Jeesuksen verellä ja jakelevat syn-

tejänsä anteeksi hänen nimessään, mikä sekin on niin vasten-

mielistä ja iljettävää.

Olemme taivaassa niin armollisia, että oli uskossa tai ei, hyvin

tai huonosti eläneitä, vaikka pahoja murhamiehiä, kaikki met

otetaan sisälle ja aloitetaan täällä todellinen uudelleen koulut-

taminen hyviksi ja elämää kunnioittaviksi ihmisiksi.

Minä häpesin tätä väärää ja vääristynyttä uskoa, jossa itsekin

olin ollut mukana lapsuudesta lähtien. Sitten minä heräsin.

Ei sillä väliä olenko oikeassa vai väärässä

Mies 39

Olin pitkään lestadiolainen.

Sitten minä eräänä päivänä heräsin kuin vuosituhantisesta

unesta ja ymmärsin, että ihmisten korvien välissä muhii mieli-

kuvituksellisia valejumalia.

Nyt en usko mihinkään yliluonnolliseen.

Maailmankaikkeus ja elämänilmiö ovat syntyneet tuntemat-

tomien prosessien ja omien luonnonlakien alaisena.

158

Kaikki uskonnot ja uskot ovat syntyneet ihmisen sanomatto-

masta ikävästä ja kaipauksesta turvautua johon suurempaan

kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen pelastavaan voimaan.

Minä kokeilin ateistina olemista.

- Mutta hyvänen aika, ateismihan on yksi uskon suunta, mi-

nulle huomautettiin. Se on uskoa, ettei jumalaa ole.

Ajattelevana ja järkevänä ihmisenä minä sitten luovuin ateis-

tisista ajatuksista ja uskon suunnasta ymmärrykseen, että en

tiedä, onko korkeampaa luojaa johtamassa maailmankaikkeutta

ja elämää vai ei.

Olemista ja olemassaoloa verhoaa selittämätön salaperäisyys.

Mystinen verho.

Nyt minä olen uskossa ja ei-uskossa, olen ja en ole. Olen tässä

pohjoisen oikeassa uskossa ja samalla ei-uskovainen.

Enkä minä näe siinä mitään omituista.

Sanokoon ja nähköön maailma sen miten haluaa. Olen sisällä

ja ulkona, sivullinen ja ulkopuolinen. Muukalainen.

Eikä sekään ole totta, olen oikeassa ja väärässä uskossa täällä

kummallisella maan päällisellä matkalla niin kuin kaikki muut-

kin elävät olennot pienimmästä suurimpaan.

159

Kivetkin huutavat

Nainen 31

Elämä jumittaa, ei oikein saa kiinni mistään. Ennen niin elävä

uskoni on kuivunut kokoon ja seuroissa käynti on käynyt vas-

tenmieliseksi.

Ei seuroista saa uutta potkua elämälle enää hakemallakaan.

Elämäni on nykyään pienten lastenhoitoa, arkipäivän mene-

mistä ja tulemista. Innotonta hosumista.

Pelkään, että elämäni on henkisesti jumittumassa ja jämähtä-

mässä paikalleen. Kivettymässä ja elävä henki katoamassa?

Uskominen on yhtä tyhjän kanssa. Tyhjyyden ja toivottomuu-

den tunne täyttää mieleni. Vaistomaisesti tiedän, ettei tyhjyy-

dessä voi pidemmän päälle elää. Se on täytettävä merkityksillä.

Usko on eräs tärkeä kantava voima. Usko antaa elämälle mer-

kityksen.

Kävi miten kävi elämässä, mutta tätä pohjoista uskoa en halua

jättää mistään hinnasta. Se on ollut minulle henki ja elämä ja

torjunut alituisesti ahdistavaa tyhjyyden tunnetta.

Olen lähdössä suviseuroihin. Jospa sieltä saisin uutta potkua

elämälle ja uskolle? . Jos ei muuta, niin saan ainakin vaihtelua

arkipäivään ja on mukava tavata sukulaisia ja uskon ystäviä.

Toivottavasti tämä tyhjyys myös seuroissa hellittää. Hapuilen

tässä uskossa eteenpäin päivän kerrallaan. Mitä se on elämä ja

ei-elämä? Mitä on oleminen ja ei-oleminen? Mitä on läsnäolo

ja poissaolo? Mitä on uskominen ja ei-uskominen?

Näitä kysymyksiä minä pähkäilen ja mietin. Vastauksia on

vaikea löytää tai onko niitä edes olemassa? Mutta mitäpä minä

160

tässä haikailen? Tarvitseeko uutta sen kummemmin löytää-

kään? Uskominenhan on paljolti tahdon asia ja tunne- ja mie-

lentila.

Mitä minä tässä pelkäämään paikalleen jämähtämistä ja muu-

takaan. Tässä uskossa tyhjille ja epäilevillekin sieluille saarna-

taan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan ja

iloon asti. Tämä usko on täynnä ladattua tunnelmaa. Äänellään

se lintukin laulaa ja uskoo huomiseen. Sydämeni ilahtuu yllät-

täen puuntakaa pilkistävästä auringon valosta.

Kivetkin huutavat ja rohkaisevat minua uskomaan turvallisel-

la mielellä.

Sydämeni itkee

Nainen 44

Jokin tässä uskossa koskettaa minua. Se on osa minun mielen-

ja sielunmaisemaani.

Vasta suviseuroista tulleena poikkean sydänkesän aurinkoise-

na päivänä Pajalan kirkontörmälle Lars Levin profeetan jalan-

jäljille kuin kuka tahansa turisti ihmettä odottaen.

Istun kukkaniityn keskellä ja toivon sielun silmilläni näkeväni

sinun astelevan joen rantapolulla. Olen kuin unessa. Minulla on

niin ikävä sinua profeetta. Juuri sinä herätit ja sytytit tunturi-

kansan sydämet liekkeihin ja ylimaalliseen uskoon ja rakkau-

teen pimeän kaamoksen ja talven viiltävien tuiskujen keskellä.

Sinä julistit sydämesi innolla ja palavasti toivoa ja rohkeutta

kestämään päivästä toiseen elämän karua todellisuutta kärsi-

myksen, epävarmuuden ja nälkäkuoleman uhan varjossa. Ker-

161

roit iloiten uskon ihanasta löydöstä ja sanomasta, että on ole-

massa toinen maa ja taivas jossa on ikuinen kesän kirkkaus ja

kukkien kauneus, missä ei aurinko laske. Missä ei porotokilta

jäkälä lopu ja eikä niiden tarvitse pelätä alituisesti susien ahdis-

telua ja raatelua.

Tässä jokitörmän polulla minä poimin sylillisen luonnonkuk-

kia matkani muistoksi. Rukoilen sinun astelevan vastaani elä-

vänä profeettana. Toivon sinun selittävän minulle kuin pienelle

lapselle, mitä usko on ja taivaan isän turva täällä katoavaisuu-

den maailmassa. Kuinka väliaikaista ja ohimenevää elämä on

täällä kuolemanvarjon, itkun ja surun maassa.

Mutta turhaan minä odotan sydämeni kivussa ja ikävässä si-

nun ilmestymistä kiven alta joen polulle silmät säkenöiden ju-

listamaan vapauttavaa sanaa elämän ihmeellisyydestä ja ilosta.

Rakkaudesta.

Pappilan pirtissä asuu hiljaisuus, jotkut kulkijat selailevat pos-

tillaasi omissa maailmoissaan. Joen rantapolulla vain kesän

kukat loistavat kauneuttaan salattuina, vedet välkkyvät aurin-

gossa, poutapilvet eivät verhoa sydämeni hullua ikävää.

Minä en ymmärrä tästä uskosta mitään, mutta silti minä uskon

ja muistan sinun rohkeat lämpimät sanasi:

- Rakkaus on suurin suoja epätoivoa ja surua vastaan. Minun

sydämeni itkee.

162

Uskon kuvitelmista ei apua

Nainen 50

Lapsuudestani lähtien olen ollut uskossa. Kaksikymppisenä

suviseuroissa sitten Jumala johdatti minulle uskovaisen sopivan

oikean miehen.

Uskoin syvästi ja vankasti, että avioliitostani tulee onnellinen,

sillä Jumala ei voi erehtyä.

Alkuvuosina olimmekin onnellisia. Lapsia syntyi jokseenkin

joka vuosi ja perhe kasvoi jo kymmenhenkiseksi. Sitten minun

voimat alkoivat ehtyä ja seksielämä ei enää sujunut entiseen

malliin. Minua vaivasi haluttomuus ja muutenkaan en ollut

enää onnellinen. Mies oli mahoton naimamies ja hänelle olisi

pitänyt joka välissä

antaa.

Kaikenlaiset ristiriidat avioelämässä vain kasvoivat hyvästä

yrityksestä huolimatta.

Sitten mies vain lähti. Oli löytänyt nuoremman naisen tyydyt-

tämään hänen seksielämää.

Minä järkytyin ja petyin syvästi, sydämessä velloi alituinen

itku ja kipu.

Minä jouduin saman tien myös pahaan uskonkriisiin, menin

aivan sekaisin. Alun perin olin ollut ehdottoman varma uskos-

sa, että Jumala valitsi minulle oikean aviomiehen.

Maailman romahtamisen ja avioeron jälkeen aloin epäillä, että

tässä uskossa on jotakin pahasti pielessä ja huijauksen makua?

Uskoin, ettei todellinen oikea Jumala ikinä tekisi minulle täl-

laista elämääni järisyttävää korppua?

163

Löysin sitten uskonyhteisön ulkopuolelta hyvän ja kiltin mie-

hen, jonka kanssa elämäni on vakiintunut ja olen löytänyt uu-

den onnellisuuden. Viihdymme tosi hyvin yhdessä ja seksikin

sujuu paremmin kuin koskaan.

Mutta tämä toisen miehen valinta oli minun oma valintani,

eikä siihen Jumala sekaantunut millään lailla.

Häneen minä edelleen uskon, mutta entiset uskonystäväni

uskokoon omiin harhoihinsa.

Arkipäivän elämä on taitolaji, siinä eivät pelkät uskonkuvi-

telmat auta.

Olen outo ilmestys täällä.

Mies 37

Lännen ja idän kulttuurien filosofioissa ja uskonnoissa on

ajatuksia vähän joka lähtöön.

Vastakohtia. Paradokseja. Sovittamattomia ristiriitaisuuksia.

Minä olen kasvanut lapsuudesta lähtien tässä tutussa pohjoi-

sen uskossa, mielen- ja sielunmaisemassa.

Tämä yksinkertainen usko oli niin itsestään selvää, ainoa oi-

kea, mitä tiesin.

Sitten myöhemmällä iällä aloin miettiä, mitä tämä usko oikein

on ja mitä se sisältää? Merkitsee?

Mitä ovat uskossa läsnäolo ja poissaolo?

Voiko olla uskossa ja samanaikaisesti epäuskossa?

Hämmennyin. Tunsin, että olin uskossa sisällä ja samalla ul-

kona kuin lumiukko.

164

Suviseuroissa kiertelin seurakenttää tuhansien uskovien jou-

kossa ja olin samanaikaisesti poissa ja läsnä. Tapasin sukulaisia

ja ystäviä ja juttelin heidän kanssaan uskon ihanuudesta ja Ju-

malan valtakunnasta itsestään selvänä asiana.

Jokaiselle oli selvää, että kaikki maailman muut uskot ovat

väärässä. Turhaa muissa uskoissa olevat meuhkaavat ja kuvitte-

levat pääsevänsä taivaan valtakuntaan. Ei sinne noin vain men-

nä ilman oikeaa uskoa.

Mutta jokin sisälläni kaihersi, voiko se olla totta? Jokin tässä

mättää.

Kukin uskoo mitä uskoo ja on omalla tavallaan aina sekä vää-

rässä että oikeassa.

Olin outo ilmestys täällä. Niin minä orpona ja sivullisena

sieluna kiertelin seurakentällä. Yksin ja kodittomana ja enkä

tiennyt, olinko ulkona vain sisällä?

Sen lumous ja salaperäisyys oli kadonnut tästä uskosta taivaan

tuuliin.

Läsnäololla ja poissaololla, pienellä ja suurella, uskolla ja

epäuskolla on jokin yhdistävä piuha. Kaikki liittyy kaikkeen.

Usko voi olla syvällistä ja pinnallista, yhtä aikaa. Uskon voi

kokea ja tuntea pienenä ja suurena aivan kuin vesipisarassa

nähdä aaltoilevan kokonaisen valtameren.

Merkityksellisenä voimavarana ja elämän pelastuksen toivo-

na.

Hämmentyneenä astelen suuren seurateltan sisälle ja yhdyn

täysin sydämin Siionin laulun pakahtuvaan taivasikävään.

165

Ystävänä yksinäisyys ja usko

Nainen 37

Olen yksinäinen neljää kymppiä lähestyvä nainen tässä uskos-

sa. Minulla on kyllä ystäviä, mutta olen kunnon miestä ja lasta

vailla. Jumala ei vain ole johtanut minun kohdalle oikeaa mies-

tä, johon olisin voinut rakastua korviani myöten. Ja päästä

naimisen ja uskomisen kautta täysin siemauksin nauttimaan

taivaallista esimakua ja iloa.

Olen minä kokeillut useitakin miehiä sekä uskossa olevia ja

ei-uskovia jääriä. Aina ne ovat tuottaneet syvän pettymyksen ja

olleet rakastelussa sellaisia keskinkertaisia äheltäjiä, joista ly-

hyen suhteen jälkeen on ollut pakko päästä eroon.

Niin sitten on jäljelle jäänyt tämä alituinen kipeä ja polttava

läheisyyden kaipuu ja ikävä. Yksinäisyys ja usko.

Suviseuroissa en paljasta kenellekään, että minä olen ensisi-

jaisesti täällä kattelemassa ja etsimässä kunnon miestä. Minun

jalkojen välissä sykkivä uskovainen pillun rako on täynnä ka-

lun ikävää, myönnän. Se on minulle kaikki kaikessa todellinen

maan päällinen elämänlähde. Pillun ja kalun läheistä ylimaal-

lista taivaallista suhdetta minä ikävöin ja kaipaan.

Lämmintä syliä ja tosi rakkautta. Tunnen, että vain eroottinen

rakkaus ja usko yhdistettynä ovat onnellisuuden, nautinnon ja

elämänilon lähteitä.

Tässä uskossa naimista ja uskoa on aina pidetty arvossa, vaik-

ka sen hoitamisessa on jotenkin jääty puolitiehen ja pinnalli-

seksi. Yritystä kyllä on, uskon miehet ovat kiimaisia kovia pa-

nomiehiä ja naiset valmiita antamaan, mutta naimisen taivaalli-

166

sesta ilosta ja ihanuudesta ei ole osattu nauttia ja hoitaa Juma-

lan lahjana.

Ilman säännöstelyä suuren lapsilauman keskellä naiset väsy-

vät ja uupuvat työtaakan alle. Siinä sitten naimailot katoavat ja

siitä tulee pakkopullaa. Sääli naisia.

Minun kohtalona on yksinäisyys. Jumalalla on kai jotain mi-

nua vastaan, kun se ei lähetä minulle kunnon miestä, vaikka

pillu on vetreässä hyvässä ja kunnossa.

On raskasta ajatella, että minun biologinen aika synnyttämi-

seen alkaa pian olla ohi. Ymmärtäväistä tosi panomiestä ei

vain näy ja kuulu.

Nyt uskottelen itselleni, etten tarvitsekaan ketään. Onhan mi-

nulla ystävänä yksinäisyys ja tämä usko.

Väärälle planeetalle väärään aikaan

Nainen 34

Lapsuuteni ja nuoruuteni jouduin elämään tämän pohjoisen

uskon kiusattuna ja helvetillä peloteltuna. Tämä usko ruhjoi ja

jätti syvät haavat mieleeni ja sieluuni. En ole vieläkään koko-

naan toipunut siitä.

Muistan elävästi, kun saarnamies seuroissa kuvaili kuoleman

ja helvetin kauhuja ääni väristen. Hän jyrisi joutuvan kadotuk-

seen pienimmästä suurimpaan jokaisen, jotka elävät synnissä.

Nämä kauhukuvaukset järkyttivät lapsena ja nuorena minua

niin, että en seuroista tulon jälkeen tahtonut uskaltaa nukkua

helvettiin joutumisen pelossa.

167

Välillä sydämen pohjassa kouri hirveä pelko, että helvettiin

tässä joutuu väkisin vaikka kuinka yrittäisi olla nöyrästi oikeas-

sa uskossa. Itse asiassa uskon kiusaamassa tunkkaisessa ja syn-

nintuntoisessa ahtaassa kasvuympäristössä minusta kasvoi ja

kehittyi masentunut, monivammainen, säikky ja pelokas aikui-

nen, joka ei uskaltanut elää ja iloita elämänlahjasta kuoleman ja

helvettiin joutumisen pelossa.

Mutta toisaalta, hyväähän ja sielun pelastusta tämä usko yritti

tarjota, mutta siinä sivussa tietäen tai tietämättään ruhjoi ja

kiusasi lapsuuden ja nuoruuden herkässä iässä olevia sieluja

rikki ja hajalle, vammaiseksi.

Teki maailmasta pahan paikan löytää iloa, rakkautta ja onnea.

Elää tavallista normaalia elämää. Kesti vuosia, ennen kuin

minä pääsin kovan sisäisen taisteluni avulla vähitellen kiusa-

tusta uskosta vapaammille vesille.

Nyt olen päässyt niin pitkälle irti tästä uskosta, etten enää

kanna kaunaa kiusaajilleni. Ymmärrän, että kaikki tässä sai-

raassa uskossa ovat omalla tavallaan uhreja. Kaikella tässä

maailmassa on hintansa.

Nyt olen ilokseni huomannut, ettei uskolla kiusaaminen ole

sittenkään kyennyt pilaamaan koko elämääni. Nyt voin uskoa

mitä haluan vapaana sieluna.

Koen olevani ylipäätään muukalainen tässä maailmassa. Sille

minä en mahda mitään, jos olen syntynyt tahtomattani väärälle

planeetalle väärään aikaan vuosituhansia piinaavien valejuma-

lien ja myyttien keskelle.

Minä ikävöin uusia maita ja taivaita.

168

Se on elämää se

Nainen 36

Yhtenä iltana naapurissa asustava uskon ystäväni tuli luokseni

alakuloisena ja synkän näköisenä. Olin oppinut tuntemaan hä-

net valoisana luonteena ja Jumalaan luottavana viehättävänä ja

hyvännäköisenä naisena. Hän sanoi uskomisen olevan vähissä.

Se on yhtä tyhjän kanssa. Luottamus Jumalaan on kärsinyt

haaksirikon, kadonnut koska mitään ei tapahdu ja kuulu.

Kuinka niin? - Olen uskonut tähän asti vahvasti ja vakaasti,

että Jumala järkkää minulle oikean sopivan miehen. Mutta sitä

ei näy eikä kuulu, en näytä kelpaavan kenellekään. Alan her-

mostua, olen kai jäämässä vanhaksi piiaksi. Jotakin outoa tässä

on, vaikka suviseuroissa on miehiä tuhansittain, minulle ei vain

löydy sellaista, johon voisin tosissaan ihastua ja rakastua.

Ei tästä ainoasta oikeasta uskosta ole mihinkään, olen syvästi

pettynyt. Heitän sen tyhjänä painolastina hiivattiin, lopetan

kaikenlaisen ahdasmielisen niuhotuksen ja alan elämään niin

kuin maailmassa eletään. Alan käydä kapakoissa ja iskeä kenet

kohdalle sattuu, oli ukkomies tai ei. Ja alan kokeilemaan ryyp-

päämistäkin.

Minä lohdutin häntä ja kokeneempana neuvoin: - Voi hyvä

uskonsisar, ei sinun tartte lähteä tästä uskonliikkeestä mihin-

kään. Et ole vain huomannut, että jos sinä vain tosissaan hi-

mokkaita ja halukkaita panijoita etsit, niin tässä uskossa lymy-

ää runsaasti ukkomiehiä, jotka silmät kiiluen ovat valmiita syr-

jähyppyihin kun vähäinenkin tilaisuus ilmaantuu. Vaikka joka

sormelle, jos vähänkään antaa aihetta ja vinkkiä. Ei heitä usko

169

pidättele. Vaikka kyllähän ne päällepäin näyttelevät niin pyhää

ja viatonta naamaa, että voi hemmetti.

Olisihan sinun pitänyt jo huomata, että miten kaksinaamaista

sakkia mahtuu joka porukkaan. Myös tähän uskoon. Minulla on

ollut jo pitkään salainen intohimoinen suhde ukkomieheen, jota

en ole paljastanut kenellekään. Se on ollut kiehtova ja hurmaa-

va kuuma hullusuhde. Ymmärrän toki, se kestää aikansa ja on

tilapäinen ja ohimenevä, mutta niinhän se on koko elämäkin.

Uskossa naiminen on taivaallista, en tiedä parempaa koko

maailmassa.

Houkuttelin ystävääni jatkamaan uskomista vähän väljemmäl-

lä ajatuskaavalla.

Ahdas syntilista on tehty tiukkapipoisia varten. Intohimoinen

elämä voi sykkiä yhtä lailla uskonverhojen takana niin kuin

maailmassakin. Se on elämää se.

Jotakin on elämän suurella näyttämöllä

Mies 34

Minulla on unelma, että tämä usko vie perille. En tiedä minne,

mutta hyvä niin, mihin Luoja minut johtaa ja vie.

Olen tässä uskossa korviani myöten. Mutta olen omapäinen.

En usko Raamatun sekaviin ja ristiriitaisiin selityksiin, minkä-

lainen Jumala on ja mitä hän tahtoo ja vaatii ihmislapsilta.

Ne ovat ihmisten tekojumalan selityksiä.

Todellinen maailmankaikkeuden Jumala on tuntematon, selit-

tämätön ja eikä kukaan luotu voi sitä käsittää. Samalla kuiten-

170

kin jokainen elävä olento sen tuntee nahoissaan ja sielussaan

hänen olemassaolonsa ja suuruutensa.

Ehkäpä Jumala on läsnä kaikkialla, pienessä ja suuressa, eikä

missään. Läsnä ja poissa, se on elämän suuri salaisuus ja para-

doksi. Kaikessa.

Mutta kaikki on arvailua. Mutta jotakin on täällä maailman-

kaikkeuden ja elämän suurella näyttämöllä. Täällä maan päällä

on kaikkea mitä ajatella saattaa ja voi ymmärtää. Mitä lie muu-

alla ja taivaassa?

Elämä on avoin kauneudelle ja rumuudelle., hyvyydelle ja

pahuudelle, valolle ja pimeydelle, rakkaudelle ja vihalle, uskol-

le ja epäuskolle.

Kaikille on annettu oma ruumis ja henki, sydämineen, keuh-

koineen, maksoineen, kaluineen ja pilluineen, käsineen ja jal-

koineen, hiuksineen ja varpaineen. Ja aivot miljardeineen so-

luineen, tietokoneista ihmeellisin.

Mutta silti tietämättömyys rehottaa uskonasioissa ja on sitä

mitä on, kukaan ei tiedä mistään mitään. Syvimmältään. Miksi

olemme täällä ja minne matkalla? Siksi oikeasta uskosta kiih-

koilu on surkea pimeyden merkki. Mitäpä kukaan voi mitään

näille tuomionjulistajille, omaan uskoonsa ja pimeyteensä huk-

kuneille. Ei edes säälikään auta.

Kaikki me pyörimme planeettojen karusellissa yhteisen aurin-

gon ympärillä omissa maailmoissamme.

Uskon, että suuri Luoja kuljettaa ja ohjaa meitä parhaaksi

katsomallaan tavalla.

Minun unelmani on uskoa ilman selityksiä, tietämättömänä,

mutta turvallisella mielellä uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

171

Harhailevien ajatusten ansassa

Mies 67

Ajatukseni harhailevat tässä uskossa ja missä lie.

Miljardeja kasvoja maan päällä, jokainen erilainen omissa

maailmoissaan ja uskossa.

Jokainen niin yksinäisenä, orpona ja outona lähellä ja kaukana

toisistaan samassa maailmassa. Painajaisuniensa ja uskomus-

tensa piirittämänä. Ansassa.

Jokainen on ohikulkumatkalla jonnekin. Mutta mitä se tarkoit-

taa ja miksi elämä ja kuolema asuvat samassa talossa?

Kaikki on hataran uskossa varassa. Usko ja epäusko piinaavat

jokaista vastaantulijaa.

Kuinka armottoman katoavaa elämä on. Niin väliaikaista ja

ohimenevää. Mutta miksi? Mitä usko tarkoittaa ja auttaa tässä

tietämättömyyden maailmassa? Onko siitä turvaksi ja pelasta-

jaksi? Kukaan ei halua tulla huijatuksi ja harhaanjohdetuksi.

Todellinen tieto on yhä piilossa ja salattu.

Arkipäivät, viikot ja vuodenajat livahtavat ohi aivan kuin

huomaamatta, lapsuus, nuoruus, keskipäivä ja sitten onkin yht-

äkkiä ilta. Pettymys ja haikeus, tässäkö se oli kaikki?

Uusia kasvoja ilmaantuu ympärille, niin tuttuja ja toisaalta

kuitenkin niin outoja ja vieraita. Millaisella uskolla he aloitta-

vat elämänsä?

Minun kohtalona on tämä arvoituksellinen pohjoisen usko.

Hyvässä ja pahassa. Turvassa ja epäturvassa. Luottamuksessa

ja pelossa.

172

Onko niin, että ihminen on oman maailmansa ja uskonsa van-

ki, yksinäisen tunturin tyhjyydessä? Sielun harhailussa maan ja

taivaan välissä? Kaikki kysymykset jäävät lopulta avoimiksi,

huutavat tyhjyyttään.

Selitän uskoani Raamatun tarinoilla, edesmenneiden ihmisten

luomien jumalien selityksillä ja uskomuksilla.

Annan näille mielikuville oman merkityksen ja tulkinnan ja

uskon ne sydämeni huutavassa ikävässä ja kaipauksessa tien-

näyttäjäksi ilman todellista tietoa ja ymmärrystä elämän tarkoi-

tuksesta ja matkasta.

Joko on uskossa tai ei ole

Mies 41

Lehdessä sattui silmääni piispan haastattelu. Hän sanoi pel-

käävänsä uskovia, jotka ovat uskossaan niin varmoja ja ehdot-

tomia, ettei todelliselle avoimelle ja kyselevälle keskustelulle

ole mitään sijaa. He tietävät itsestään selvästi, millainen Jumala

on, mitä hän tahtoo ja ajattelee. Mitä on oikea usko. Mitä on

synti.

Juuri niin, niin minäkin olin vuosia pelännyt lähestyä ja tutus-

tua tarkemmin tähän ahtaaseen ja jyrkkään pohjoiseen uskoon.

Ei tehnyt mieli mennä seuroihin. Ajattelin, että pyöriköön ja

piehtaroikoon siellä omissa oikean ja varman uskon mehuissa

niin paljon kuin sielu sietää. Mitä minä menen sinne mieltäni

pahoittamaan.

173

Sitten tutustuin työpaikalla lestadiolaiseen nuoreen naisopet-

tajaan, josta tuli hyvä ystävä. Hän oli ajatteleva ja avaramieli-

nen. Viihdyimme yhdessä ja voimme keskustella mistä vain,

myös uskomisesta. Niin siinä sitten kävi, että rakastuimme toi-

siimme.

Hän houkutteli minut yhtenä kesänä mukaan suuriin suviseu-

roihin ja minulle aukesi siellä kokonainen uusi uskonmaailma.

Tulin uskoon, vaikka en käsittänyt siitä mitään. Ymmärsin,

ettei usko ole järjen asia, vaan se perustuu ihmismielen ja sie-

lun tunnekokemuksiin ja elämyksiin.

Nyt olen elänyt vuosia yhdessä sen naisen kanssa ja olemme

molemmat korvia myöten uskossa ja onnellisia. Meille on Ju-

mala siunannut jo puolikymmentä lastakin.

Luoja on avartanut myös minun mieltäni niin, että nyt ymmär-

rän myös tämän uskon tiukkapitoisuutta ja jyrkkyyttäkin.

Usko edistää myös terveyttä: Ei alkoholia, ei riskejä, ei uhka-

pelejä, ei syrjähyppyjä, ei kapakoissa venymistä, ei henkihieve-

riin itsensä rääkkäämistä urheilussa, ei ylensyömistä, ei sydän-

suruja.

Usko on monille niin tärkeä turvallisuuden ja pelastuksen

perusta, ettei siitä ole varaa lippua ja tinkiä piiruakaan mihin-

kään suuntaan.

Joko on uskossa tai ei ole. Joko on jumalanlapsi tai lavean

maailman turhuuden markkinoilla eksyksissä ja hukassa.

174

Luja kuin tunturien kallio

Nainen 28

Olen saanut omakohtaisesti kokea ja iloita, että tämä usko

kantaa. Rukous auttaa ja antaa voimia, vaikka välillä ei tahdo

jaksaa panna edes käsiä ristiin ja rukoilla mitään. Ei kiittää

elämänlahjasta ja että on saanut uskoa synnit anteeksi.

Maailmassa rypevät väittävät, että uskovaiset ovat tavallista

ahdistuneempia sieluparkoja. Kauheat pelot syntiin lankeami-

sesta ja pienikin epäilys oikeassa uskossa pysymisestä estävät

tavallisen normaalin elämän. Tunnonvaivat karkaavat päälle ja

saavat mielen levottomaksi ja hätääntyneeksi.

Mutta minä sanon, ettei maailma ymmärrä uskovaisen uskon

syvää olemusta ja mielenlaatua. Mikään ei ole mukavampaa ja

turvallisempaa kuin aamulla herätä uuteen päivään ja huomata

olevan samassa uskossa kuin eilenkin.

Ei selittämätöntä uskoa tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, kun ei

ajattele mitään ja uskoo vain piiruakaan muuttamatta justiinsa

niin kuin ennenkin ja pyytää syntejään anteeksi ja saa kuulla

aina samalla tavalla vapauttavan kalliin julistuksen:

- Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki synnit anteeksi

rauhaan ja iloon asti.

Kutsukoon maailma vähättelevästi tätä uskoa miksi haluaa ja

kallista jumalanlapsen avainkieltä ”kaanaan” puhetta taikasa-

noiksi. Mutta jos ei Jeesuksen nimeen pyhiä sanoja julisteta

prikulleen niin, silloin ovat väärät henget ja valeuskovat liik-

keellä.

175

Myös tervehtimisestä oikean uskovaisen tunnistetaan: - Ju-

malan terve ja erotessa toivotetaan Jumalan rauhaan.

Jos joku hyvästellessä toivottelee toista vaikkapa sanoilla: -

Jumala olkoon kanssasi, heti tiedetään, ettei hän ole aidosti

oikeassa uskossa. Vaan väärään henkeen eksynyt kadotukseen

joutuva sieluparka.

Kyllä minä olen koettanut koko sydämestäni uskoa ja olla

valona, mutta ei maailma käsitä ja ymmärrä uskon vapautta,

iloa ja autuutta.

Miten taivaallisen ihana tunne on, kun on synnit anteeksi Jee-

suksen nimessä ja veressä.

Maailma menköön menojaan, mutta tätä uskoa ei horjuta

mikään. Se on luja kuin tunturien kallio aikojen alusta loppuun

asti.

Rakas kissani on uskossa

Nainen 53

Minä elelen rakkaan kollikissani Toivon kanssa onnellisena

uskossa.

Yhdessä Toivon kanssa odottelen suviseuroille pääsyä. On

ihanaa sitten hänen kanssaan tepastella seurakentällä ja esitellä

sukulaisille ja tuttaville elämäni parhainta ystävääni.

Minä ulkoilen joka päivä Toivon kanssa ja se pitää minun

kuntoani yllä. Myös samassa sängyssä nukumme ja kerromme

surumme ja ilomme toisillemme.

Olen sydänjuuriani myöten tässä oikeassa uskossa ja niin

myös Toivo. Se on tosin hiukan salaperäinen lestadiolainen

176

kissa. Joka karvaa myöten ainakin silloin uskossa, kun se on

kotona. Kevätkauden riiuu matkoilla se kyllä nai joka naaraan,

minkä kiinni saa. Silloin sillä usko saattaa lipsua ja se tekee

syntiä ajattelematta seurauksia.

Mutta ei hätää, silloin minä saarnaan sille kaikki synnit an-

teeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Juttelen sille, miten tärke-

ää on elää uskossa taivaallisen isän varjeluksessa kissana.

Välillä Toivo huolestuneena kyselee, että pääseekö hänkin

varmasti taivaan valtakuntaan ja saleihin? Hän on kuullut ih-

misten puhuvan, etteivät eläimet pääse taivaaseen kun niillä ei

ole sielua. Mutta minä olen vakuuttanut sydämeni pohjasta, että

kaikilla elävillä olennoilla on sielu ja niin myös Toivolla.

Kaikki viattomat eläimet pääsevät taivaaseen. Siellä on suun-

nilleen samanlaista kuin maan päälläkin kaikkine eläimineen ja

ötököineen sillä erotuksella, ettei ole enää syntiä ja pahuutta.

Toivoa pelottaa lähteä suviseuroihin. Sinne ei saa koiria ja

kissoja viedä eikä niitä katsota hyvällä silmällä. Tästä huoli-

matta aina siellä kuitenkin joitakin lemmikkieläimiä nähdään

lähinnä asuntovaunualueella, kerron hänelle.

Minä otan joka tapauksessa sydänystäväni Toivon mukaan ja

lupaan suviseuroissa puolustaa hänen aitoa ja syvää uskoaan

Luojaan. Taivas on tehty kaikkia eläviä olentoja eikä vain ih-

misiä varten. Ennen kaikkea valeuskovaiset eivät siedä Toivon

tuloa seurakentälle, koska he tietävät kissojen olevan tark-

kasilmäisiä ja -vainuisia. Yhdellä nuuhkaisulla se vainuaa vää-

räuskoiset, huijarit ja pedofiilit, joita aina kymmentuhantisessa

joukossa valitettavasti lymyää.

177

Löysin mielenrauhan ja ilon

Mies 46

Tutustuin nuoreen mukavaan naiseen.

Kerran hän houkutteli minut mukaan tunturien eräretkelle

ruskan aikaan samoilemaan Saariselän maastoon. Tällä retkellä

koin uusia elämyksiä, ihanaa luonnonrauhaa ja hiljaisuutta.

Tällä matkalla suurin yllätys oli, että nainen paljastui lestadio-

laiseksi. Hän jutteli uskon antamasta turvasta, uskosta ja toi-

vosta elämään ja iloon.

Se teki minuun vaikutuksen ja kolahti. Aloin miettiä, mitä

minä uskon ja vai onko minulla mitään? Olenko tyhjä henki?

Oudolta ja kummalta se naisen usko tuntui. Mutta en minä

siitä välittänyt, vaan lähdin sen naisen mukana suviseuroihin

katsomaan minkälaista porukkaa nämä lestadiolaiset olivat ja

mikä meininki. Kuuntelin ja kuuntelin ja huomasin, että nämä-

hän ovat kunnon uskovaisia. Pyrkivät rehellisesti luottamaan

Jumalan armoon ja rakkauteen. He ovat myös kunniallisia ja

rauhallisia kansalaisia ilman viinan läträystä ja huumehörhöi-

lyä.

He pyrkivät elämään sovussa kaikkien kanssa kuitenkaan

mielistelemättä ketään ja välttäen kaikenlaisia pahan maailman

riettauksia. Se miellytti minua.

Lestadiolaisten sosiaalinen kanssakäyminen ja vähempiosais-

ten tukeminen ja auttaminen tekivät myös vaikutuksen minuun.

Tosin tässä uskossa on ahdasmielisyyttä, mutta sama se sille.

Ehkä se on myös vähän tylsä. Mutta eihän mikään ole täydel-

listä tässä vajavaisessa ja epätäydellisessä maailmassa.

178

Uskonkaveria ei myöskään hevillä jätetä pahaan maailmaan

heitteille ja eikä karkaamaan väärään henkeen. Kyllä tässä us-

konliikkeessä täytyy jotakin olla, koska satatuhatta sielua on

mukana.

Tämä usko levittää ja luo vahvaa turvallisuuden tunnetta, tar-

koitusta ja selkeyttä epävarmaan elämään. Niinpä minäkin sit-

ten otin vastaan uskon. Sain synnit anteeksi ja armon tulla tä-

hän kummalliseen uskonporukkaan mukaan.

Löysin mielenrauhan ja elämänilon. Elämänkumppanina on se

luontoretkeilijä nainen, joka johdatti minut tälle uskontielle.

Olen jonkinlainen kulttuurilestadiolainen enkä häpeä sitä.

Kehittyvä muuttuva usko

Mies 26

Olen pannut ilahtuneena merkille, että maailma on muuttu-

massa.

Nyt mediassa ja netissä uskosta ja uskonnoistakin keskustel-

laan ja vaihdetaan ajatuksia monipuolisemmin kuin ennen.

Myös toisinajattelijoiden kritiikki ja epäilykset pääsevät uskon-

asioista paremmin esille.

Näin myös lestadiolaisesta uskosta nähdään julkisuudessa

mielipiteitä ja näkemyksiä oikean uskon vahtijoiden ja vaali-

joiden ohi ja harmiksi.

Yksioikoiset SRK:n johdon ja nokkamiesten ahtaat selitykset

ainoasta oikeasta tiestä pelastukseen ovat onneksi murenemas-

179

sa ja hajoamassa taivaan tuuliin. Jokainen voi omalla uskollaan

tulla autuaaksi eikä sille kukaan mahda mitään.

Sosiaalisen netin välityksellä ihmiset huomaavat olevansa

uuden aikakauden kynnyksellä. Avarammat uskomukset hen-

kimaailmasta ja elämän tarkoituksesta vyöryvät esiin.

Auttaako tämä pääsemään lähemmäksi parempaa maailmaan,

ihmisoikeuksia ja elämänkunnioitusta kaikkia eläviä olentoja ja

sieluja? Sen aika tulee näyttämään.

Kaikki maailmanuskonnot ja niin myös lestadiolaisuus ovat

aikakautensa lapsia. Niiden käsitykset ”pyhien kirjojen” Juma-

lan ilmoituksesta ja pelastuksesta ovat sekavia ja ristiriitaisia.

Sitä ja tätä.

Raamattu on kirjakokoelma vuosituhansia sitten eläneiden

ihmisten ajatuksia ja uskomuksia Jumalasta, eivät enempää

eikä vähempää. Tämän hetken uskonnot ja pienen pieni uskon-

sirpale lestadiolaisuus ovat sadantuhannen ja miljoonan vuoden

päästä aivan jotain muuta. Tai sitä ei ole olemassakaan.

Jumalan luomistyö maailmankaikkeudessa jatkuu ja ihmisai-

vot myös kehittyvät ja hahmottavat maailmaa ja elämäntarkoi-

tusta silloin ties millä tavalla.

Aivojen kehitystä ei voi tietää. Niinpä tämän päivän usko-

mukset muuttumattomasta ja ikuisesta jumalansanasta ovat

pelkkiä kuvitelmia. Myöskin Jumalan aivoitukset muuttuvat

evoluution mukana. Nyt tämän hetken lestadiolainen usko tar-

joaa turvaa monille ihmismielille ja sieluille ja hyvä niin. On-

han se tyhjää parempi.

Olen itsekin jonkin sortin lestadiolainen kummajainen. Uskon

että minustakin pidetään huolta eikä ole hätäpäivää.

180

Näiden herrojen kanssa ei leikkimistä

Mies 40

Täällä tunturien kätköissä Jumala ja Piru ovat mahtavia herro-

ja, joiden kanssa ei ole leikkimistä.

Täällä oppii pimeän kaamoksen ja jäätävän talven kourissa

kunnioittamaan luontoa ja sen takana hallitsevia voimia. Iloit-

semaan kesän kauneudesta ja yöttömän yön valosta.

Ylistämään sinua tuntematon suuri Luoja.

Mutta pelkäämän Pirun aiheuttamia temppuja ja metkuja.

Kummituksia.

Minä rukoilen: Kun sinä ilmestyt minulle tunturin laella kuun

ja auringon välissä villijoutsenena, ethän aja minua tieheni?

Minä rukoilen: Kun sinä ilmestyt inisevänä sääskiparvena,

ethän ime minun vertani kuiviin?

Minä rukoilen: Kun sinä ilmestyt äkkiarvaamatta eteeni huu-

tavana kivenä salamoita ja maailmanloppua ennustaen, ethän

pelästytä minua kuoliaaksi?

Minä rukoilen: Kun sinä juokset vastaani porona, annathan

anteeksi, jos minun on pakko syödä sinut elääkseni?

Kun sinä ilmestyt minulle valkolehtisenä lapinvuokkona, mi-

nä lupaan ylistää sinun kauneuttasi enkä tallaa sinua.

Kun sinä kesän valossa ja kirkkaudessa hyväilet lämpimänä

tuulenhenkenä minua, minä ilomielin uskon sinun rakkauteesi

ja anteeksiantoosi. Minä olen vajavainen syntinen ihminen ja

olen niin usein eksyksissä, mutta minä lupaan rinnallasi urhool-

lisesti taistella pimeyden voimia vastaan.

181

Minä uskon, että sinä lähetit Lars Levi Laestadiuksen kirkas-

tamaan kiveliöitten kansalle sinun pelastuksen sanomaasi.

Nyt tämä Jumalan valtakunnan viesti on levinnyt ympäri

maan ja rajojen ulkopuolellekin. Suviseurat ovat ovella ja olen

nyt sinne lähdössä tapaamaan uskonveljiäni ja -sisariani.

Sinulla on voima ja kunnia.

Siellä usko läsnä,

missä ruumis ylitetään

Mies 56

Minulta meni kauan ennen kuin tajusin, että usko muodostaa

oman kielipelin maailmansa. Lestadiolaisuudessa oman ”kaa-

naan” kielensä.

Kuinka se on sidoksissa tunne- ja mielentilaan. Uskolla ei ole

mitään tekemistä järjen kanssa. Se on irrationaalinen kokemus

ja usko Jumalan läsnäoloon kaikessa näkyvässä ja näkymättö-

mässä.

Jumala ilmoittaa tahtonsa Raamatun pyhässä kirjassa, miten

ihminen voi pelastua synnin turmeluksesta taivaan valtakun-

taan ja iankaikkiseen elämään.

Usko on ihmeellinen, mystinen ja salattu mielentila ihmissy-

dämessä. Se on tunnetta, että maailmankaikkeuden Luoja ja

Jumala on minutkin uskon ja anteeksiantamuksen kautta kel-

puuttanut lapsekseen. Kuinka onnellinen olen hänen antamas-

taan elämänlahjasta, joka jatkuu sitten ikuisesti rajan toisella

puolen taivaassa.

182

Usko on läsnä siellä, missä sanat ylitetään aivan kuin mies ja

nainen ylittävät ruumiinsa naimisessa ylimaalliseen kokemuk-

seen ja nautintoon elämän, syntymän ja kuoleman alkulähtei-

den äärellä. Onnellisesta naimisesta tulee ylitsevuotavaa Juma-

lan palvelua. Läsnäolon tuntu luomisen työstä erotiikan kielellä

ilmaistuna. Sen vain tuntee ja se kohottaa ihmisruumiin ja sie-

lun taivaalliseen pilveen.

Kaikki elävät samaa maailmaa ja niin myös uskon, taiteen ja

runouden kieli kuvaavat elämää ja olemassaoloa vain eri näkö-

kulmista. Parhaimmillaan ne ruokkivat ja kohottavat ihmismie-

len ja sielun pilviin, ikävään ja kaipaukseen oikeaan taivaan

kotiin pääsemisestä. Olen lestadiolaisessa uskossa omalla ta-

vallani, vaikka tiedänkin ettei uskonporukka minua hyväksy ja

kelpuuta joukkoon.

Minä rukoilen: Anna minulle viisautta ymmärtää tätä uskoa,

vaikka en järjellä ymmärräkään siitä henkäsen pöläystä.

Anna minulle voimia ja rohkeutta paljastaa uskon varjolla

ratsastavat huijarit ja valeuskovaiset, jotka antavat väärän ku-

van ja viestin maailmalle, mitä ihmisen sydämen usko ja rak-

kaus kaikkia eläviä olentoja kohtaan oikeasti on.

Ihmisyys.

183

Hän tukee vilpitöntä etsijää

Nainen 39

Onhan tämä aikamoinen usko. Se on muhinut ja lymynnyt

minun pääkopan sisällä niin kauan kuin muistan. Se on seuran-

nut minua kuin takiainen eikä ole jättänyt rauhaan. Tässä us-

kossa ovat käsikkäin usko ja epäusko niin kuin kolikolla on

kaksi puolta. Jumala ja Piru eivät pärjää ilman toista niin kuin

ei kirkkokaan. Hyvät ja pahat henget seuraavat varjona jokai-

sen olan takana.

Tässä uskossa ei ole mitään suhteellisuuden tajua. Sen vaiku-

tus on vähemmän kuin pieru Saharan hiekkaerämaassa seitse-

män miljardin sielujen joukossa. Vain kourallinen ihmisiä on

jotain kuullut lestadiolaisten omistamasta Jumalan valtakun-

nasta jonkun halaistun sanan tai ei yhtään mitään.

Miten sellaisen uskon kautta voi pelastua, jos sitä ei tiedetä

olevan olemassakaan?

Aina vähän väliä ovat tämän uskon portinvartijat sormea he-

ristellen julistaneet minun olevan väärässä uskossa ja hengessä,

tietämättä ja tuntematta pätkääkään sisäistä sielutilaani. Olleet

sysäämässä minua kadotukseen ja helvetin portista ikuiseen

piinaan ja vaivaan.

Näiden väärämielisten syytösten painamana olen rukoillut

taivaan isää pelastamaan sieluni heidän kynsistään. En ole elos-

telija, en pedofiili, en joka yö vaimon panija ja piinaaja, en

valeuskovainen vaan rehellinen syntinen enkä ole tuomitse-

massa ketään helvettiin. Uskon lapsenmielisesti, että kaikki

184

pääsevät taivaaseen koirineen ja kissoineen ja muine rakkaine

lemmikkeineen.

Tämä usko ei ole oikeassa eikä väärässä, mielikuvat taivaasta

ovat lainauskoa. Se ei johda mihinkään, paitsi painajaisuniin ja

pelkoihin ettei jaksa perille asti. Ettei taivaan ovia avata, jos ei

muista tarpeeksi usein kerjätä suuria olemattomia syntejään

anteeksi.

Niinpä sisäisesti herkkien etsivien sielujen on tästä öykkäri

rappiouskosta viisasta pysytellä erossa mahdollisimman kau-

kana.

Kukin voi omalla tavallaan nöyrästi rukoilla pelastusta sielul-

le. Jumala kyllä ymmärtää ja näkee aidon ja vilpittömän etsijän

ja on luvannut vahvistaa ja tukea sellaisen uskoa taivaantiellä.

Vauhdin hurmaa

Mies 22

Voiko minä rakastan elämää ja tätä uskoa ja Jumalan valta-

kuntaa, joka aamulla suviseurakentällä uutena aukeaa Siionin

laulujen saattelemana ja ihanassa huminassa.

Harva tulee ajatelleeksi, minkälaisella vauhdilla rakas Jumala

kyyditsee suviseuraväkeä kohti taivaankotia.

Luin tieteen lehdestä, että joka hetki maapallon kaikki ihmiset

ja jumalanlapset tietysti siinä samassa ovat monenlaisen hui-

man vauhdin karusellissa mukana:

Tellus avaruusaluksemme kiitää auringon ympäri 108.000

kilometrin tuntivauhdilla.

185

Jumala kuljettaa sitten aurinkokuntaa ja seuraväkiporukkaa

Linnunradan ympäri 900.000 kilometriä tunnissa ja galaksim-

me vastaavasti painelee vieläkin huimemmin kahden miljoonan

2.000.000 kilometrin tuntivauhtia maailmankaikkeuden syvyy-

dessä eteenpäin.

On ilman muuta selvää, että taivaallinen isä tällä moninkertai-

sella pyörityksellä kuljettaa jumalanlapsia vauhdilla kohti

ikuista taivaankotia, jossa ei ole itkua ja surua niin kuin täällä

maan päällä on.

Kun tätä huimaa vauhtia ajattelee, voisi luulla, että iso seura-

alue asuntovaunuineen, telttoineen ja ihmisineen lentäisi tai-

vaan tuuliin kuka

minnekin. Mutta Jumalapa on kaikessa viisaudessaan ottanut

tämän huomioon eikä tätä huimaa menoa huomaa eikä se pe-

lästytä ketään, minkälaisessa pyörityksessä tässä ollaan kaiken

aikaa.

On se ihanaa ajatella, että kolmen neljän päivän aikana Juma-

la on kyydinnyt meitä jumalanlapsia sellaisen matkan miljoo-

nia kilometrejä kohti taivaankotia, ettei niitä näin äkkiseltään

pysty päässä laskemaan.

Kyllä Jumala on rakkaudessaan syntisille ja vajavaisille juma-

lanlapsille käsittämättömän hyvä ja armollinen.

Olen onnellinen tässä uskossa ja turvallisella mielellä, kun

synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

186

Syntymättömät lapset syyttäjinä

Nainen 67

Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Niin kauan kuin mi-

nulla on aikaa, yritän pelastaa niin monta kuolematonta sielua

kuin ikinä mahdollista tähän ainoaan oikeaan kalliiseen us-

koon. Minä olen tarjonnut jumalansanan pelastuksen sanomaa

sopivissa ja sopimattomissa paikoissa, itse asiassa tässäkin ky-

lässä joka vastaantulijalle. Toiset ovat pysähtyneet kuuntele-

maan minua ja toiset vain tuhahtaneet kiusaantuneen näköisenä

ja jatkaneet matkaa.

Täytyy vain ihmetellä, miten tällaisilla synnissä elävillä pau-

kapäillä on varaa kävellä Jumalan valtakunnan ohi ja kärsivä

sieluparka jättää oman onnensa nojaan ja pirun armoille. Tie-

dän kyllä, että monet kyläläiset haukkuvat minua ”Jumalan

houkaksi hulluksi” ja naureskelevat takana päin minulle. Mutta

kyllä ne pilkkanaurut muuttuvat vielä itkuksi ja hammasten

kiristelyksi, peloksi ja kauhuksi, kun helvetin kita aukeaa kuo-

linvuoteella eteen. Miten sitten suu pannaan?

Tunnen eräänkin naisen, joka on ihan siveellinen ja kunnolli-

nen kaikin puolin, mutta on harrastanut miehensä kanssa syn-

tyvyyden säännöstelyä. Hän on synnyttänyt ainoastaan kaksi

lasta, vaikka olisi voinut synnyttää niitä ainakin kymmenen.

Se on tässä uskossa tiedossa, että syntymättömät lapset tulevat

viimeisenä päivänä raskaasti syyttämään sellaista naista ja äiti-

ään, jotka eivät ole antaneet syntyä niin monta lasta kuin Juma-

la olisi ollut valmis antamaan heille. Syntymättömiltä lapsilta

riistettiin mahdollisuus kokea maan päällinen elämänlahja.

187

Puistattaa ajatella, minkälaiseen tunnontuskiin sekin nainen

vielä joutuu kuolinvuoteella.

Voi, voi, kun niin monet pitävät halpana tätä kallista Jumalan

valtakuntaa. Antavat etsikkoaikansa kulua ohi elämällä maail-

massa huolettomasti ilman elävää uskoa.

Näen painajaisunia heidän puolestaan, miten surkeasti uskot-

tomille käy, mikä heitä odottaa. Sääli ja sydämeni niin kärsii

heidän puolestaan.

Jos minä vielä onnistun muutamankaan sielun pelastamaan

taivaan kotiin, niin lähden ilomielin vaikka joka päivä kylänrai-

tille julistamaan joka vastaantulijalle kallista jumalansanaa,

jonka rinnalla tämän maailman hopea ja kulta ovat kuin tyhjää

vain eivätkä ole minkään arvoisia.

Luojalla viisas systeemi

Nainen 24

Olen herkkäsieluinen ja tunteva nainen, unelmoiva ja haavei-

leva. Uskossa.

Pääsiäisaamuna kevätpäivän kirkkaudessa poikkesin tunturi-

kirkkoon. Jumalan palveluksen jälkeen jäin yksikseni istumaan

penkille ja mietiskelemään maailman menoa ja elämää.

Edellisenä päivänä tuli hiihtoladulla vastaani komea porotok-

ka. Minä ylistin hiljaisesti Luojan luomia poroja. Autuaita ovat

porot, jotka sukupolvesta toiseen ovat tunturien kansalle anta-

neet syötäväksi ruumiinsa ja juotavaksi verensä, ettei heidän

ole tarvinnut kuolla nälkään.

188

Muistin myös tekemiäni kesäretkiä tuntureille ja ajattelin, että

myös sääsket ovat tärkeä elämänperusta täälläpäin niin linnuil-

le kuin muille. Kun viime kesänä käsitin, mistä oli kysymys,

minä ylistin sääskiä taivaallisina olentoina. Ilman sääskiä ja

hyttysiä muuttolinnut eivät palaisi, hillat eivät kasvaisi suurilla

soilla, kukkien kauneus ei loistaisi ja elämä ei sykkisi tunturien

maassa.

Vaikka minä ylistin sääskiä taivaallisina olentoina, jos rehel-

linen olen, toivoin että ne olisivat jättäneet vähemmälle minun

kiusaamisen. Minulla oli vähän siellä sun täällä isoja kutiavia

veripaukamia.

Kaikki nämä kaikenlaiset pohjoisen elävät olennot pienim-

mästä suurimpaan ovat Jumalan lähettiläitä ja lestadiolaisessa

uskossa, ajattelen. Muistelen lämmöllä ja kiitollisena, että Lars

Levi Laestadius Jumalan lähettiläänä synnytti tunturimaahan

aikanaan palavan elävän uskon, joka sitten on levinnyt myös

laajalle monien ihmisten ulottuville. Vaikka tässä Jumalan val-

takunnassa on paljon uskovaisia, satatuhatta ja ylikin, se on

valitettavasti vielä kovin vähän. Mutta sille ei mahda mitään,

ettei maailman kaikkia ihmissieluja ehditä pelastamaan tähän

uskoon.

Maan päällä elää jo yli seitsemän miljardia ihmistä ja joka

päivä syntyy vauhdilla 400.000 lisää ja vuodessa peräti puoli-

toista miljoonaa uutta sielua ja suuta. Ei niitä kukaan ehdi pe-

lastamaan uskoon ja kuoleman kidasta ikuiseen elämään.

Toivoton edes ajatella sitä, mietin sitä kirkonpenkissä. En

tiedä enkä osaa arvailla, mitä Jumala viimeisenä tuomiopäivänä

näille kaikille sieluille tekee?

189

Vielä minä haaveet toteutan

Nainen 32

Olen viime aikoina vakavasti alkanut haaveilla, että mitähän

jos ainakin vuoden tai pari kokeilisin muitakin uskoja kuin vain

tätä yhtä samaa lestadiolaisessa uskossa pyörimistä ja alituista

seuroissa juoksemista.

Olen yli kolmikymppinen, vuodet ja elämä kuluu ja olisi aika

kokeilla muutakin elämää kuin olla juuttuneena yhteen ainoaan

uskoon kuin häkkiin, vapaaehtoisesti.

Voihan tähän uskoon palata takaisin, jos välillä katselee mikä

on meno ja meininki muissa uskonsuunnissa tai maailman

riennoissa, joita haukutaan pahoiksi.

Mutta uskallanko lähteä maailmaa katselemaan vähän laa-

jemmin ja murtamaan tämän uskon ja omia rajoja?

Olen minä haaveillut sitäkin, että heitän kaikenmaailman us-

komukset ja painolastit niskastani ja painuisin tunturien erä-

maan mökkiin elämään lähelle luontoa enkä uskoisi sen kum-

memmin mihinkään. Olisi upeaa ja hienoa seurata vuodenaiko-

jen vaihtelua ihan läheltä. Kuunnella lintujen laulua ja nähdä

porojen lemmiskelyä rykimäaikaan.

Opetella elämään sähköttömässä ja vesijohdottomassa mökis-

sä, missä vesi ja polttopuut on kannettava sylissä sisälle. Tuu-

hean kuusen juurelta voi löytää kyyhöttävän ulkohuussin. Eikä

aina tulikaan syty niin helpolla.

Kaamoksen aikaan on mukavaa ja mielenkiintoista piisin ja

kynttilän valossa lueskella sitten maailman ja kansojen histori-

190

oita, uskontojen syntyjä ja filosofioita. Avartaa omaa maail-

mankuvaa.

Uskoa mitä uskoa, mutta mieluummin ei mitään ja olla mie-

leltään ja sielultaan vapaa kaikesta. Olla vain olemassa lähellä

ja yhtä Luojan luoman luonnon kanssa. Elää ja nauttia olemas-

saolosta.

Ei kannata pelkästään itsekkäästi tavoitella vain omaa uskoa

ja sielun pelastusta taivaan valtakuntaan.

Luotan siihen, että kyllä Jumala pelastumisesta huolen pitää.

Vielä minä nämä haaveet toteutan ja aloitan uuden elämän.

Avosyli vastassa

Mies 61

Pitkän maailman kierroksen jälkeen minua kiinnostaa nyt

kuulostella, missä tässä uskossa mennään? Onko se muuttunut

entisestä jäkäläpäisestä oikeasta olemisen pakosta ja uskosta

tippaakaan? Olen ajatellut palata takaisin tähän lapsuuteni us-

koon. Mutta se on myöhäistä, vastaa tuttu uskonmies. Kyllä

sinut on katsottu jumalanlasten joukossa pahaksi hengeksi.

Sinun on kuultu niin monesti mollaavan ja saattavan ikävään

valoon ja pilkkaavan Jumalan valtakuntaa ja julistajia. Olet

haukkunut tätä kallista uskoa paukapäiden pimeäksi pesäksi.

Sinulla ole mitään asiaa palata yksinkertaiseen elävään us-

koon.

191

Enpä usko, että löytyykö sellaista saarnamiestä ja muutakaan

uskovaista ainakaan täältä päin, jotka uskaltaisivat saarnata

suuria syntejäsi anteeksi.

Mutta ainahan tietysti voi kokeilla, kyllähän Raamatussa pu-

hutaan Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta, armosta ja an-

teeksiannosta syntisiä ihmisiä kohtaan, ovatpa ne sitten päästä-

neet suustaan minkälaisia sammakoita tahansa.

Minä sanon vain, että olisit jättänyt lestadiolaisen oikean us-

kon poskettoman arvostelun rauhaan ja pitänyt vuosien varsilla

mölyt mahassa omana tietojasi. Mutta se loputon virheiden

kaivelu on nostattanut jumalanlapset sinua kammoamaan.

Sinut katsotaan menetetyksi kaluksi. Sinua odottaa kadotuk-

sen ja helvetin tuli eikä sinua voi enää pelastaa kukaan ja mi-

kään usko. Pirun apuria.

He ovat ymmärtäneet ajatukseni väärin? yritän sanoa. Olen

vain toisinaan mediassa kirjoittanut ja toivonut uskonliikkee-

seen jotain tolkkua ja itsekritiikkiä, ettei se sortuisi omaan na-

paansa. Eikö siinä ole jotakin sairasta kuvittelua, että vain hei-

dän uskonsa kautta voi päästä taivaan valtakuntaan ja pelastua.

Kaikki muut uskonnot ja uskonsuunnat ovat väärässä.

Sellainen uskon portinvartijaksi asettuminen tulee jossakin

vaiheessa silmille ja Jumalakin sille nauraa eikä ota koko uskoa

tosissaan. Sellainen usko alituisesti pirstaloituu ja tulee ennen

pitkää häviämään kuin tuhka tuuleen.

Mutta kaikesta huolimatta minä haluan palata lapsuuteni iha-

naan uskoon. Kyllä rakkauden Jumala ottaa minut avosylin

vastaan ohi tämän uskon, vaikka takaoven kautta.

192

Yhdessä uskossa

Mies 67

Olisin tänä kesänä jättänyt suviseurat väliin, mutta nuo usko-

vaiset kenkäni kinusivat päästä välttämättä mukaan. Niin minä

niille hellyin ja sitten tulimme tänne. Jumala antoi näille seu-

roille nyt niin ihanan auringonpaisteenkin.

- Miten niin, onko sinulla kengätkin uskossa? kysyy tuttu

uskonystävä vähän naureskellen. Ei tässä ole kysymys lei-

kinasiasta. Kyllä minä näiden uskossa olevien rakkaitten saap-

paitteni houkuttelemana tulin tänne. Katso vaikka tarkemmin

näitä kuluneita nahkaisia saappaitani, aikanaan hyvän kyläsuu-

tarin tekemiä.

Ne ovat olleet takavuosina kymmenissä suviseuroissa muka-

na. Niillä on pyöriskelty jumalanlasten joukossa toisenkin ker-

ran ja tömistelty seurapenkissä nurmikenttää ja kiitetty Herraa

Jeesusta taivaallisesta armosta ja anteeksiannosta, uskon

ihanuutta ylistetty hurmioon asti.

- Mutta silti, mistä sinä voit tietää, että ne saappaasi ovat us-

kossa?

Joo, kyllä kengätkin voivat olla hartaasti uskossa ja oikeas-

taan muutkin rakkaat esineet, joita ihminen tarvitsee jokapäi-

väisessä elämässä. En minäkään sitä aikaisemmin tiennyt, mut-

ta Jumala ilmoitti minulle näistä saappaistani unen kautta.

Hänhän on Raamatussa ilmoittanut monia asioita ihmisille uni-

en välityksellä.

Ajattelin joku vuosi sitten hylätä nämä kuluneet saappaat ja

viedä ne roskikseen. Pian sen jälkeen näin merkillisen unen,

193

jossa enkeli tuli kenkieni kanssa puhuttelemaan minua ja sanoi:

- Älä hyvä mies hylkää rakkaita kenkiäsi, uskonystäviäsi.

Sitten kenkäni selittivät ja rukoilivat, etten hylkäisi niitä kun

olemme olleet nöyrästi uskossa ja palvelleet sinua vuosikym-

meniä ja kuljettaneet uskollisesti kymmeniin seuroihin. Sitten

kenkäni purskahtivat haikeaan itkuun ja jatkoivat:

- Ollaanhan me kuluneet ja reissussa vähän rähjääntyneet,

mutta näillä voi vielä käyskennellä ja tömistellä monissa suvi-

seuroissa ja yhdessä uskoa syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä

ja veressä rauhaan ja iloon asti. Niin nämä uskovaiset kenkäni

sitten toivat minut tänne suviseuroihin ja nyt olen täällä.

Yhdessä tässä on nyt kuunneltu saarnoja ja laulettu rakkaita

Siionin lauluja. Olen iloinen ja onnellinen mies näiden kenkie-

ni kanssa. Yhdessä uskossa.

Eikö eläimet pääse taivaaseen?

Nainen 42

Minulla on lapsuudestani tästä uskosta sekä onnellisia että

kipeitä muistoja.

Muistan kuin eilisen päivän, kun olin alle seitsemänvuotias ja

minulle kaikki kaikessa maailman rakkain Pilvi-koirani kuoli.

Surin ja itkin sitä hillittömästi eikä ruoka maistunut minulle

pitkään aikaan.

Kasvoin vanhoillislestadiolaisessa kodissa ja perheessä. Siinä

surressa kerroin äidilleni Pilvin päässeen taivaaseen ja minä

tapaan hänet siellä kun kerran menen sinne. Voin sitten rak-

194

kaan ystäväni kanssa elää siellä yhdessä. Äiti vastasi: - Eivät

koirat pääse taivaaseen, koska niillä ei ole sielua niin kuin ih-

misillä.

Minä järkytyin sydänjuuriani myöten ja jatkoin entistä hai-

keammin itkemistä ja sanoin: - En minäkään halua sellaiseen

taivaaseen, johon ei koiria kelpuuteta ja oteta. Äiti hätääntyi

minun syvästä ja kauheasta surusta ja yritti lohdutella, että koi-

rilla ja eläimillä on oma taivaansa. Minä uikutin: - Jos sellainen

on ja Pilvi on siellä, minä menen sinne. Ihmisten taivaaseen en

kyllä ikinä mene.

Äiti tuli entistä hämmentyneemmäksi ja yritti kaikin keinoin

lohdutella minua, että saisi minut rauhoittumaan. Kun vähän

suruni sitten hellitti, niin aloin äidiltäni kysellä tarkemmin, että

millainen se ihmisille Jumalan valmistama taivas oikein on?

Sehän on aivan hoopo ja tylsä paikka, jos siellä ei ole eläimiä,

puita, kukkia ja ihania lintuja niin kuin täällä maan päällä on.

Miksi sitten Jumala on luonut näin ihmeellisen, kauniin ja mo-

nipuolisen maailman tänne, mutta jättänyt taivaan autioksi ja

kolkoksi paikaksi?

No, äiti häkeltyi entistä enemmän ja sanoi, ettei hän osaa vas-

tata. - Ei ihminen voi tietää Jumalan tarkoitusperiä. On vain

nöyrästi uskottava, mitä pyhässä sanassa ilmoitetaan eikä Luo-

jan tekoja saa epäillä. Se on epäuskoa.

Sitten äiti pyysi, etten kyselisi uskon asioista liikoja. Ne ovat

ihmislapsilta niin salattuja, ettei niitä järjellä voi ymmärtää.

Niin minä sitten lakkasin kyselemästä tästä uskosta. Vähitel-

len alistuin uskomaan kuin muutkin.

195

Suurin uhka sisältä päin

Mies 38

Ei tätä uskoa uhkaa ulkopuolinen maailma.

Suurin vaara ja piina nousee sisältäpäin. Se että uskovaiset

ovat erimielisiä oikeasta uskosta ja toisten ulkopuolelle sulke-

minen.

Väärään henkeen tuomitseminen.

Yritys sanella, mitä saa ajatella ja miten uskoa.

Ei ihme, jos uskonyhteisö on olemassaolonsa aikana jakaan-

tunut ja sirpaloitunut vaikka kuinka moneen haaraan.

Ennen kaikkea suurimman vanhoillislestadiolaisten ryhmän

ylimielisyys ja suoranainen röyhkeys ja pöyhkeys ovat kaikkia

toisella tavalla uskovia kohtaan iljettävintä. He vahtivat silmä

kovana yksin omistamaansa Jumalan valtakuntaa. Sinne ei ke-

nelläkään muilla ole pääsyä ilman nokkamiesten valvontaa ja

lupaa. Avain taikasanojen rituaaleita. Suviseuroissa kymmeniin

tuhansiin nousevan seuraväen paljouteen nojaten nokkamiehet

vaativat oikean uskon lähettiläille ja valituille aivan erityistä

arvostusta ja sijaa kirkon piirissä.

Omille synneille uskonliike on sokea. Sen sisäpiiristä on pal-

jastunut lasten hyväksikäyttö tapauksia kymmenittäin ja muita

hyvinkin raadollisia, pikkusieluisia, ahtaita ja ahdistavia puolia.

SRK:n ja nokkamiesten haluttomuus puuttua rikoksiin, ihmis-

oikeusrikkomuksiin ja moraalittomuuksiin on herättänyt kum-

mastusta ja ihmettelyä. Vasta ulkopuolisten tahojen puuttumi-

nen uskonvarjolla harjoitettuun henkiseen ja hengelliseen väki-

valtaan on säikäyttänyt uskon eliittiä tarkistamaan ylimielisiä

196

asenteitaan. Pelossa, että se menettää maineensa ihmisten sil-

missä pelastavana herätysliikkeenä.

Uskonyhteisön omat synnit, juuttuminen ja jämähtäminen

omiin kankeisiin ja ahtaisiin rituaaleihin on sille suurin uhka ja

vaara kutistua mitättömäksi tekijäksi tulevina vuosina. Suurissa

uskonperheissä kasvaneet nuoret ovat häipymässä omille teil-

leen maailmaan yhä useammin. Sääli.

Olen nähnyt tässä uskonliikkeessä paljon myös myönteisiä ja

elämää vahvistavia puolia. Aitoa nöyrää vilpitöntä uskoa Juma-

lan rakkauteen ja toivoa pelastukseen.

Naiminen on Herran ylistystä

Mies 43

Näin unta, että olin suviseuroissa.

Erikoista siinä unessa oli, että valkopukuisia ja -siipisiä enke-

leitä käyskenteli seurakentällä etenkin lasten perässä.

Uskovaiselle on tietysti itsestään selvää, että jokaisella ihmi-

sellä on oma suojelusenkelinsä. Mutta että niitä vilisi täällä

näkyvinä, sitä minä vähän kummastelin.

Sitten minä kysäisin yhdeltä tutulta uskonveljeltä, että näkikö

hän enkeleitä liikkuvan seurakentällä? Nämähän ovat erikoiset

seurat, että enkelit ovat näkyvinä tulleet ilahduttamaan ihmisiä

ja osallistumaan suviseuroihin.

Mies vastasi, ettei hän näe niitä ja katsoi kummeksuen minua,

hulluksiko se uskonveli on tullut, kun tuollaisia höpisee.

197

Lopetin äkkiä kyselyn, kun huomasin että ainoastaan minä

näin enkeleitä täällä. Säikähdin itsekin tilannetta, että mistä

tässä on kysymys ja mitä täällä on tekeillä?

Eikä tässä vielä kaikki. Huomasin seuraväen joukossa myös

muita tavallisuudesta poikkeavia outoja henkiä. Näin mustia

pahantahtoisen näköisiä olentoja seuraavan itsepintaisesti joi-

denkin kantapäillä eikä asianomainen tiennyt mitään oudon

hengen perässä kulkijasta.

Tajusin näiden mustien olioiden olevan paholaisen piruhenkiä,

jotka olivat valinneet uhrinsa ja niillä oli pahat mielessä.

Ne olivat erikoiset suviseurat monella tavalla. Toiset säteilivät

ja loistivat valoa ja lämpöä. Toiset puolestaan näyttivät kak-

sinaamaisilta valeuskovaisilta. Sitten hämmästyin vielä enem-

män, kun saarnamies käsitteli ja ylisti avoimesti uskon ja eroot-

tisuuden yllättävän suurta ja väkevää yhteyttä ja vaikutusta

ihmiselämässä.

Jumala on luonut pillut ja kalut ihmisten iloksi. Yhtymisessä

uskovainen saa aivan erityisesti kokea ylimaallista taivaallista

nautintoa ja hurmiota, jos kaikki tapahtuu vain Herran ylistyk-

seksi ja kunniaksi. Puhuja vielä tähdensi ja ihmetteli, että miksi

eroottisia asioita hävetään ja peitellään tekopyhästi?

No, minä ilahduin ja innostuin, että tuohan saarnamies on

vilpitön ja puhuu asiaa.

Sitten minä heräsin.

198

Monen sortin uskojia

Mies 45

Tämän uskon ajatusmaailma heijastaa peilin tavoin pohjoisen

ihmisen mielen- ja sielunmaisemaa. Sen piirissä touhuaminen

on tuttua ja turvallista.

Mutta itse usko jää monelle arvoitukselliseksi. Saarnamiesten

Jumalan suuhun sepittämät sekavat tarinat jäävät ymmärtämät-

tä.

Minkään uskontojen jumalat eivät ole koskaan tulleet itse

kertomaan näkemyksiään, ei myöskään tässä uskossa.

Onneksi kukaan ei voi tunkeutua kenenkään päänupin sisälle

ja tietää, mitä kukin tosiasiassa uskoo ja ajattelee. Jokainen

ihminen on erilainen.

Olen pannut merkille, että tähän uskonliikkeeseen, kulttuuriin

ja elämäntapaan kuuluu monia ihmisiä, jotka eivät ole ollen-

kaan sen kummemmin uskonnollisia. Heitä ei kiivailut nais-

pappeudesta ja homoista, kasteopeista ja ehtoollisista rituaalei-

neen kiinnosta tuon taivaallista.

Samoin tämän uskon taikakielipeli rituaaleineen syntien an-

teeksiantamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä eivät merkitse

sen kummempaa.

Niin kummalta kuin se kuulostaakin, lestadiolaiseen uskonyh-

teisöön kuuluu myös agnostikkoja eli he uskovat itse tykönään

sisäisesti, ettei yliaistillisista asioista voi saada mitään tietoa ja

niin saarnamiesten tarinat Jumalan suuhun pannuista pyhistä

sanoista ovat yhtä tyhjän kanssa.

199

Uskonjoukkoon mahtuu jopa ateistiuskovaisia, joka on eräs

uskonsuunta, ettei ole mitään yliluonnollisia asioita olemassa-

kaan. Kaikki siihen viittaavat näkemykset ovat vain mielikuvi-

tuksen tuotetta ja unia.

On myös niitä, jotka näkevät että taikauskosta toiseen tai-

kauskoon siirtyminen ei valoa lisää.

He pitävät mölyt mahassa, omina uskomuksina ja silti ovat

mukana tässä uskonliikkeessä aivan luontevasti.

Monet ovat keveästi ja pinnallisesti uskomassa, sillä tavalli-

nen rivilestadiolainen ei lue juuri nimeksikään Raamattua. Ei

kiinnosta, saarnamiesten selitykset ja tarinat Jumalasta riittää.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Nainen 34

Kyllä minä olen niin monta kertaa tässä uskossa mieleni pa-

hoittanut, ettei niitä kaikkia jaksa edes muistaa. Erikoisesti se

ottaa aivoon, kun joku uskonhörhö tulee seuroissa aukomaan

päätä ja ryhtyy tulkitsemaan sieluntilaani tuntematta minua

pätkääkään: - Olet väärässä hengessä ja uskossa ja menet ka-

dotukseen ja helvettiin.

Koen summamutikassa määrittelyn ja päättelyn äärimmäisenä

henkilökohtaisena loukkauksena. Kerta toisensa jälkeen minä

olen pahoittanut mieleni näihin uskonkyttääjiin, jotka kurnivat

naapureiden uskontilaa ja vahtaavat toistensa tekemisiä ja elä-

mäntapaa sairaalla tavalla.

200

Täytyy toisaalta todeta, että jos järjestettäisiin kyttääjien kyli-

en ja piirien kilpailuja, niin parhaimmat kyttääjät löytyisivät

kyllä tästä uskosta. En tiedä, minkä vuoksi tällainen tilanne on

päässyt syntymään.

Ehkä elämä ahtaassa uskossa ajanoloon kutistuu niin pieneksi,

tapahtumaköyhäksi ja tyhjäksi, että jotain mielenkiintoa ja iloa

on pakko repiä irti lähinaapureiden pienien syntien kyttäämisis-

tä. Juoruilusta ja suurenteluista. Naapurien kiusaaminen uskon

varjolla naamioidaan tietysti hyvää tarkoittavaksi sielujen pe-

lastamiseksi. Nämä pikkusieluiset kyttääjät ottavat Jumalan

paikan vahtimisessa ja tuomioiden jakelussa. Jos se ei ole syn-

tiä ja Jumalan pilkkaa, mikä sitten on?

Koko uskonliikkeen mahtipontisuus ja mahtailu ainoasta oi-

keasta uskosta on vastenmielistä ja masentavaa. Ensisijaisesti

kiinnostuksen kohteena ovat tutut ihmiset, sosiaalinen kanssa

käyminen, mikä parhaimmillaan on lämmintä ja iloa antavaa.

Tämä on jotenkin helppo tunneusko, jossa synnit saa pidettyä

kurissa ja anteeksi mutkattomasti kättä nostamalla. Niin monis-

ta mieleni pahoittamisista huolimatta minä en voi edes kuvitel-

la jättäväni tätä uskoa. En kylläkään tiedä, miksi? Mutta tässä

maailmassa on paljon selittämättömiä asioita ja mysteerioita.

Tunnettu J.W. von Goethe näkee kokonaisten kansakuntien

kulttuurien lepäävän pelkkien uskomusten ja myyttien varassa.

Varsinkin Siionin laulut koskettavat, kolauttavat ja liikuttavat

minun sisäistä tunnemaailmaani kerta toisensa jälkeen kyyne-

liin asti. Olen vapaaehtoisesti tämän uskon vanki enkä häpeä

sitä.

201

Paraneminen ei niin vain onnistu

Mies 43

Tämä pohjoinen herätysliike on ominut Lähi-idän paimento-

laisheimojen uskonnäkemyksen ja maailmankuvan ja markki-

noi tätä lainauskoa nyt omanaan, minkä kautta voi ainoastaan

pelastua ja saavuttaa sielulleen ikuisen elämän.

Tämä heimojumalan erikoisuutena on kieltää kuoleman todel-

lisuus uskon avulla. Kumota maailmankaikkeuden luonnonlait

elämän rajallisuudesta ja päättymisestä.

Jokaisella aikakaudella on omat uskomuksensa, arvomaail-

mansa, elämäntapansa ja rituaalinsa. Niin myös idän heimoilla

oli tuhansia vuosia sitten. Kristillisessä maailmassa tänä päivä-

nä vaalitaan yhä tämän ristiriitaisen heimojumalan aivoituksia

ja sanomisia täyttä päätä.

Uskotaan tähän leppymätöntä kostoa ja tuomiota julistavaan

Jumalaan. Jos ei alistu nöyrästi sen öykkärimäisiin ja mielival-

taisiin määräyksiin ja käskyihin, käy huonosti. Vieläpä joka

käänteessä on ylistettävä ja palveltava hänen suuruuttaan, tun-

tui miltä tuntui.

Toisinajattelijoita uhataan kuolemanrangaistuksilla, joita

Raamatussakin luetellaan parikymmentä. Jos ei noudata Jumala

diktaattorin tahtoa, niin vähäisistäkin rikkomuksista henki pois.

Oman poikansakin Jumala kidutti ristillä kuoliaaksi ja uhrasi

häikäilemättömästi muka ihmisten syntien sovittamiseksi ja

sielujen pelastamiseksi.

Tämän koston palvonnan kohteeksi ja symboliksi on lansee-

rattu ristinpuu, karmea kidutusväline. Eikö tällaisessa uskossa

202

ole jotain sairasta, iljettävää ja kuvottavaa yli ymmärryksen?

Ihmisoikeuksien ja elämän irvokasta polkemista?

Täällä pohjoisessa kristinuskon varjolla tuhottiin vuosituhan-

tiset uskomukset luonnonhenkiin, turvalliseen ja onnelliseen

elämään sovussa luonnon kanssa.

Lars Levi Laestadiuksen sitten hurahtaessa uskoon hän ryhtyi

tulisieluisesti markkinoimaan tätä lainauskoa tunturien kansalle

välittämättä siitä, sopiko se pohjoisen ihmisen mielen- ja sie-

lunmaisemaan vai ei. Hän säikytteli ihmisten mielet tuomio-

päivän pelolla ja kauhulla vauhkoiksi.

Jälki oli sen mukaista, niin monet menettivät mielenrauhansa

ja tulivat uskonhulluiksi.

Uskoa ja luonnon kauneutta

Mies 54

Olen harmissani, kun pohjoisessa syntyneestä lestadiolaisesta

herätysliikkeestä yritetään aina vähän väliä tehdä maailman

taholta joku ihmeellinen kummajainen. Joku hihhulien epämää-

räinen ja pimeä uskonpesä.

Missä ihmiset on houkuteltu uskon huumeiden koukkuun ja

ansaan.

Ihmisten ei anneta rauhassa uskoa ja elää aivan tavallista arki-

elämäänsä. Hoivata lämmöllä ja jumalansanan rakkaudella seu-

roissa toisiaan ja vahvistaa uskoa. Torjua syntejään julistamalla

niitä anteeksi toinen toiselle vapauteen ja iloon asti.

203

Usko antaa ja luo turvallisuuden tunnetta niin sattuman varai-

seen ja epävarmaan elämän menoon.

Uskon tuntemuksissa löytyy samoja vastakohtaisuuksia kuin

Lapin luonnossa on: Kesän kirkkaus ja talven pitkä pimeys

kohtaavat täällä toisensa.

Uskossa toivo ja epätoivo valtaavat vuoron perää mielen ja

sielun.

Jokaisella vuodenajalla on oma kauneutensa ja tarkoituksensa

jniin kuin myös uskossa valon ja pimeyden vuorovaikutukses-

sa.

Kaikki tämä ristiriitainen tunnekokemus ja aaltoilu antaa rik-

kautta, uutta virtaa ja potkua elämälle. Syksyn ruskan luoma

väriloisto tuntureilla, revontulien loimu talvisella taivaalla sy-

tyttää ihmismielen ja sydämen kaipaamaan ja ikävöimään oi-

kean taivaankodin ihanuutta.

Vastaavasti keväthangille tulviva auringonvalo saa sielun

iloitsemaan kirkkaudesta ja lyhyen kesän ihanuudesta, kukkien

kauneudesta.

Mitäpä ihminen voisi maan päällisestä elämästä enempää toi-

voa? Tämä ihmeellinen luonnon kauneus on Luojan lahja elä-

ville olennoille.

Lapissa on väljyyttä, täällä on vapautta uskoa omalla taval-

laan suojelevaan ja armahtavaan Jumalaan. Tässä uskossa on

jotakin, joka ruokkii ja kiehtoo sydämiä ja antaa uskoa, toivoa

ja rakkautta elämälle.

Tämä usko kantaa myös minua taivaankotia kohti. Täällä tah-

don elää jylhän mahtava luonto ikkunani alla virtoineen, vaa-

roineen, tuntureineen. Täällä elämän kauneus kukkii.

204

Eroaminen on suuri synti

Nainen 34

Uskoin vakaasti ja lapsenmielisesti, että rakkaus on tässä us-

kossa pyhä ja elinikäisesti kestävä.

Kaksikymppisenä löysin sitten sopivan uskovaisen miehen ja

menin naimisiin.

Aluksi perhe-elämä sujui hyvin ja olin onnellinen. Jumala

siunasi lapsia joka vuosi ja niitä oli kasassa jo seitsemän, kun

tapahtui yllättäen käänne. Se tuli kuin salama kirkkaalta tai-

vaalta.

Mies yhtenä iltana itkien ilmoitti muuttavansa muualle asu-

maan.

Minä järkytyin hirveästi ja menin pois tolaltani. En osannut

edes kuvitella, missä meidän parisuhde oli mennyt pieleen.

Sain lopulta paniikin jälkeen kysyttyä, että miksi?

Eikö me ole oltu onnellisia, ainakin minä olen luullut niin?

Tässä uskossa eroaminen on suuri synti ja tulee erotetuksi

Jumalan valtakunnasta.

Lopulta mies sai pitkän vaitiolon jälkeen suunsa auki:

- Ei sinussa mitään vikaa ole, mutta tämä usko ahdistaa mi-

nua. Olen tässä uskossa menettänyt sisäisen vapauteni. Alitui-

nen oikeassa olemisen taakka alkoi painaa mieltäni ja tehnyt

minut sairaaksi.

Tässä uskossa ei ole vapautta ajatella omilla aivoilla, eikä

kysellä ja pohtia syviä uskon ja elämän kysymyksiä. Epäillä ja

katsoa maailmaa uusin silmin. Kaikki on niin itsestään selvää.

205

Minulla ei ole toista naista ja lapsista pidämme yhdessä huolta

edelleenkin. Olen vastuullinen mies.

En voi muuta sanoa kuin että tämä usko tuhosi yhteisen elä-

mämme.

Minulla on rakkauden Jumalasta ja elämänantajasta aivan

toisenlainen käsitys:

Se on avaramielinen eikä siinä hyttysiä kuurnita.

Ihana usko

Nainen 17

Voiko ihanampaa olla elämä, kun jo nuorena saan painaa pää-

ni Jeesuksen syliin ja uskoa kaikki synnit anteeksi hänen ni-

messään ja veressään.

Olen saanut kasvaa tässä pohjoisessa uskossa. Nuoresta iästä

huolimatta minä käsitän uskon kalleuden ja sydämeni siitä

iloitsee.

Olen kiitollinen, että olen saanut syntyä. Kun tämä maan pääl-

linen elämä on jo näin mahtava ja upea juttu, kuinka ihmeelli-

nen se mahtaakaan olla taivaassa?

Olen täynnä elämän virtaa, menemistä ja meininkiä. Kaverei-

den kanssa on ihanaa hengailla. Kun saan lukion käytyä opis-

kelen lääkäriksi, että voin auttaa ihmisiä.

Mutta sitä minä kummastelen, että kaikille ei kelpaa tämä

ihana autuaallinen toivon ja rakkauden sanoma?

Hyvä tyttöystäväni on ruvennut kritikoimaan ja päivittele-

mään tämän uskon ahtautta ja virheitä. En käsitä sitä. Hän sa-

206

noo koulun käytyään lentävänsä heti ulkomaille isoon maail-

maan perehtymään elämään avoimin mielin ja silmin. Silloin

voin ajatella mitä lystään enkä ole kenellekään tilivelvollinen.

Sitten hän purskahtaa haikeaan ja sydäntä särkevään itkuun. -

Vapautta minä kaipaan ja ikävöin. Nyt olen tämän uskon vanki,

kuin pieni lintu häkissä.

Minä säikähdän hänen purkaustaan. Yritän lohdutella ja ha-

laan häntä lempeästi. Sitten sanon: - En ymmärrä sinua, miten

saman uskon asian voin kokea ja tuntea niin toisella tavalla.

Minua ei tämä usko vähäänkään ahdista ja saan olla sellainen

kuin olen. Ajatella vapaasti mitä haluan jumalanlapsena.

Mutta olen kyllä huomannut, että kaikki ihmiset ovat erilaisia

ja näkevät samatkin asiat niin eri kantilta.

Toisia usko ahdistaa ja toisia ei, ja vapaudenkin monet koke-

vat niin erilailla. Toisille uskon säännöt ovat orjuuttavia, toisil-

le turvallisia opasviittoja ettei tieltä eksy.

Minulle tämä usko on todellinen ja ihana maailma. Olkoon

vaikka se olisi elämän unta. Se antaa mielelle ja sielulle rauhaa

nuoruuden kuohuvassa mylläkässä ja epävarmuudessa.

207

Tässä uskossa on sitä jotakin

Mies 52

Minusta ei koskaan tule kunnon vanhoillislestadiolaista, mutta

ei myöskään tämän uskonliikkeen elämäntavan ja kulttuurin

kokonaan hylkääjääkään. Olen kai väliinputoaja, mutta se ei

kiusaa minua. Muita kylläkin. Tässä uskonyhteisössä voi nähdä

paljon harrasta ja aitoa uskoa, mutta myös epäuskoa ja valeus-

kovaisia. Jopa huijareita.

Minua ei kiinnosta tippaakaan, onko tämä usko oikeassa tai

väärässä. Seuraan ensisijaisesti missä määrin se on pohjoisen

ihmisen mielen- ja sielunmaiseman tulkki ja edistää ihmisoike-

uksia ja antaa arvoa elämälle ja ihmisyydelle.

Olen havainnut, että lestadiolaisuuden maailmankuva on sup-

pea, vastenmielisen itsekäs ja omaan napaan tuijottava. Lähtö-

kohtana on, että kunhan minä, minä pelastun ja olen saanut

synnit anteeksi ja perin taivaan valtakuntakunnan ja pääsen

paratiisin ihanuuteen, epäuskossa olevien kohtalosta ei niin

väliä.

Tietysti käännytystyötä tehdään innolla, että uskovien poruk-

ka olisi suuri, ettei siellä taivaassa tarvitsisi yksin kököttää.

Ennen kaikkea olisi mahdollisimman paljon saman paikkakun-

nan tuttuja kavereita.

Monia vuosikymmeniä on kulunut uskon ahtaissa ympyröissä

ja seuroissa pyörimisessä, eikä se ole johtanut mihinkään paitsi

että elämä on valunut silmieni ohi kovin elämättömänä. Mutta

toisaalta olen mielenkiinnolla seurannut tämän uskon hörhöi-

208

lyä, miten pitkälle se fundamentaalisessa ja autoritäärisessä

kiihkossa uskaltaa mennä uskonorjalauman koossa pitämiseksi.

Tässä uskossa on jotain surkean pientä neulansilmän ahtautta,

typistävää ja ahdistavaa, mutta samalla taivaallisen avaraa. Ei

sitä voi selittää, mitä se on? Mutta jotakin selittämättömän

kiinni pitävää siinä on. Joka kerran on lestadiolainen on aina

lestadiolainen. Eikä sen vaikuttavasta piiristä noin vain karata

maailman tuuliin. Tässä uskossa on sietämätöntä pinnallisuutta,

mutta myös totisen painavaa.

Tämä usko mieliä repien yllä pitää ja levittää pelon ja kauhun

ilmapiiriä ja tunnetta sielun joutumisesta kadotukseen ja helve-

tin ikuiseen piinaan, jos ei usko oikealla tavalla. Mutta ei se-

kään ole koko selitys tästä hullusta uskosta.

Jotakin selittämättömän taivaallista tässä uskossa on. Mutta en

tiedä mitä? Silti minä uskon.

Kamala usko

Nainen 18

Olen impulsiivinen ja ristiriitainen luonne viimeisen päälle.

Kun innostun jostakin, olen koko sydämestäni täysillä mukana.

Mutta eipä aikaakaan, kun olen vastakkaista mieltä ja tunnet-

ta.

Niin minä näen myös tämän pohjoisen uskon ristiriitaisena ja

vastakohtien meininkinä.

209

Se keikkuu uskon ja epäuskon välillä, niin kuin minäkin. Siksi

se jotenkin sopii minun luonteenlaadulleni ja samalla ei sovi

yhtään.

Välillä iloitsen ja olen hulluna uskon valoisiin puoliin, mutta

sen pimeät puolet tekevät minut surulliseksi ja sairaaksi.

Se on päivän ja yön, elämän ja kuoleman usko, ymmärrän

jotain sitä vaikka olen vielä niin nuori.

Parhaimmillaan ja kiehtovimmillaan tämä usko avaa minulle

ylimaallisia taivaallisia näkyjä ja unelmia.

Jotkut moittivat tätä uskoa tylsäksi ja mielikuvituksettomaksi,

yksioikoiseksi ja ahtaaksi? Mutta sitä se ei ole. Usko on aina

sellainen, jollaiseksi itse kukin sen kokee ja tuntee. Kuvittelee.

Kukaan ei tiedä ja osaa arvata, millainen taivas on? Parasta on

luottaa siihen, että Jumalan on valmistanut tosi upean taivaan-

kodin jumalanlapsille, mitä täällä maan päällä on vaikea ja

mahdoton kuvitella.

Onhan sanassa annettu viitteitä taivaasta, että on sellainen,

mitä ihmissilmä ei ole nähnyt ja korva kuullut ikinä.

Olen onnellinen, kun olen saanut penikasta lähtien kasvaa

tässä uskossa kaikkine ristiriitoineen. Se on elämää se.

Päivän päädyttyä luen turvallisin mielin iltarukouksen. Taas

aamulla saan jatkaa tätä ihanaa elämää Jumalan varjeluksessa.

Vaikka kyllä tämä usko välillä ottaa päähän ja on kamalaa.

Mutta sitten taas elämä rävähtää auki taivasta myöten ja minä

hyräilen iloisena ja onnellisena Siionin lauluja sydämeni poh-

jasta asti.

210

Uskon ja elämän edessä

Mies 19

Minulla on tänä keväänä ylioppilaskirjoitukset ja elämä edes-

sä. Tunnen että maailma on suuri ja avara. Odotan kirjoitusten

jälkeen kiihkeästi päästä reissaamaan ja näkemään maailmaa.

Tutustumaan eri uskontoihin ja kulttuureihin, miten muualla

eletään. Kirjojen mukaan idän kulttuureissa ajatellaan ja näh-

dään maailma aivan toiselta kantilta, mitä lännen ja kristinus-

kon kulttuurin piirissä.

Asun lestadiolaisen uskon lähipiirissä. Mutta olen toistaiseksi

pitänyt näppini siitä irti. En halua joutua sellaisen uskon ansaan

ja häkkiin. Joutua orjaksi, missä pitkä syntiluettelo niskassa ja

taakkana olisi painamassa mieltäni ja sieluani.

Haluan itse ajatella, uskoa ja etsiä omaa tietäni vapaasti ilman

painostusta ja aivopesua. Mitä se uskon lupaama ja markkinoi-

va ikuinen elämä on? Mitä sillä tarkoitetaan? Onko ikuinen

elämä sitä, että joutuu katsomaan omaa ja muiden samoja naa-

moja iankaikkisesti? Jo pelkkä ajatus siitä kauhistuttaa.

Tämä lestadiolainen usko on yksi monista ja kenelle se sovel-

tuu, niin hyvä niin. Olen vapaamielinen, en halua olla rajoitta-

massa kenenkään uskoa. Kukin uskokoon vaikka tunturin

luonnonhenkien jumalaan, Seitakiveen, jos se tekee hänet autu-

aaksi ja onnelliseksi ja antaa elämälle sisältöä. Maailmassa on

uskon lisäksi monia aikansa eläneitä uskomuksia ja asioita,

joita nuorille tuputetaan. Aivopestään pienestä pitäen ja kasva-

tetaan uusia sukupolvia esi-isien polkuja astumaan ja toista-

maan samat virheet sotien kauhuineen. Omaksumaan tuhoavia

211

vääriä elämänasenteita ja uskomuksia, joista historia on täynnä

karmeita esimerkkejä.

Minua inhottaa näissä uskonasioissa saarnamiesten, mieliku-

vat, uskomukset ja tarinat Jumalan suuhun sijoitettuna täytenä

totena ja tietona, mitä Luoja ajattelee ja tahtoo ihmisten usko-

van. Jos tämä ei ole huuhaata, mikä sitten?

Kun olen näitä uskonasioita nuorella etsivällä ja avoimella

mielellä kysellyt ja pohtinut, minua on heti muitta mutkitta

alettu leimata ateistiksi. Voi hyvänen aika, sitä en ole. Sehän

on yksi uskon suunta ja uskomus, ettei Jumalaa ole eikä tuon-

puoleista elämää. Kukaan ei tiedä, mitä on rajan takana. Siihen

on tyytyminen.

En tiedä, miksi olen täällä? Mikä on elämän tarkoitus? Mutta

minä yritän kiihkeästi etsiä totuutta salatuimpaan saakka.

Järki taskussa

Mies 53

Onko tämä usko vain kuvittelua vai mitä se on? Onko sillä

mitään tekemistä tietämisen kanssa? Onko se vain pelkkää tai-

kauskoa ja itsensä pettämistä?

Vaikka olen koko ikäni pyörinyt tässä uskossa mukana, en

silti tiedä siitä tosiasiassa yhtään mitään. Se on pysynyt minulle

käsittämättömänä.

Olen siitä ulkona kuin lumiukko. Mutta silti jokin kummalli-

nen voima on pitänyt minua tässä porukassa mukana. Vaikka ei

siellä kukaan muukaan tiedä tämän uskon todellista sanomaa.

212

Uskotaan vain sokeasti ilman ajatuksia. - Usko tulee kuulemi-

sesta, hoetaan mantraa.

Tutkimuksen mukaan vain kaksi ihmistä sadasta harjoittaa

omaehtoista ajattelua. Pari kolme prosenttia puolestaan uskovat

ajattelevansa, mutta eivät kuitenkaan ajattele ja pohdi asioita

tai se jää aikomukseksi.

Valtaosa ihmisistä jostakin syystä pakenee ajattelua. Touhua-

vat mieluummin arkipäivän asioita, ettei vain itse tarvitse aja-

tella sen kummemmin mitään.

He ovat kaikista herkemmin nenästä vedettävää porukkaa.

Suurin osa lestadiolaisista kuuluu tähän laumaan. On parasta

pistää järki taskuun häiritsemästä oikeaa uskoa.

Semmoinen usko tämä on, niin minkälainen? Voi hyväjumala,

en tiedä.

Yhä uudelleen ja uudelleen törmään uskon selittämättömään

seinään. Mutta silti minun sydämeni tahtoo uskoa, oli siinä

järkeä tai.

Niin minä uskon ja odotan jälleen malttamattomana joka ke-

säisiä suviseuroja.

Eikä minua kiusaa, oli tässä uskossa mukana ajattelevia tai ei-

ajattelevia tai kuolleita sieluja.

Laihoja ja lihavia, kauniita ja rumia, rikkaita ja köyhiä.

Kaikilla on epäilyksistä huolimatta halu uskoa synnit anteeksi

Jeesuksen nimessä ja veressä.

213

Uskon kaveria ei jätetä

Mies 55

Uskossa pitkään mukana ollut mies neuvoo ja innostaa naapu-

ria uskomiseen. Se tuo elämään uutta sisältöä.

Usko on erinomainen harrastus ja antaa mielelle ja sielulle

mukavasti puuhaa ja tekemistä.

Pääset kerta heitolla mukaan, kun sekoitat ensin mielesi levot-

tomaan ja järkyttyneeseen tilaan kuvittelemalla itsesi kylän ja

koko maailman suurimmaksi syntiseksi.

Sitten tulet ahdistuneen ja tuskaisen näköisenä ja kovissa syn-

nintuskissa rauhanyhdistyksen seuroihin.

Siellä sinulle sitten käsiä päälle pannen saarnataan ja juliste-

taan suuret syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveres-

sä.

Sinun ei auta pelätä, jos siinä rytäkässä pyhä veri roiskuu

päällesi. Ja vähän sylkeäkin, kun kaikki hartaana julistavat si-

nun sielusi pelastuneeksi ja elämäsi onnellisimmaksi hetkeksi.

Jos sinusta itsestä ei tunnu synninpäästö paljon miltään ja

uskominen aluksi takkuaa, älä masennu. Kyllä siihen uskomi-

sen harrastamiseen tottuu ja alkaa tuntua vähitellen jopa muka-

valta.

. Seuroissa voi tutustua ihan uusiin ihmisiin. Sieltä voi löytää

vaikka hyvän elämänkumppaninkin.

Kun sinnikkäästi vain käy joka viikonvaihde seuroissa, sinus-

ta voi tulla vähitellen eturivin malliuskovainen.

Tässä uskossa on aina tiedetty: - Oikea usko tulee kuulemises-

ta!

214

Tässä uskossa ei uskota tyhjää. Tämä usko on totisinta totta ja

vereslihalla vellovaa herkkää kipeää tunnetta, pelkoa, että jak-

sanko kilvoitella perille asti?

Mutta luota siihen, että tässä uskossa uskonveljeä ja -sisarta ei

jätetä pahan maailman raadeltavaksi.

Uskon moukka käännyttäjänä

Nainen 28

Kyllä minua ottaa päähän joka kerta, kun joku kiihkouskovai-

nen tulee kyselemään ja tivaamaan: - Oletko uskossa?

Koen sen henkilökohtaisena loukkauksena, moukkamaisena

uteluna.

Ikävää, kun kyselijä summamutikassa suoralta kädeltä luokit-

telee ihmisiä siksi ja täksi, tuntematta ja tietämättä toisen aja-

tusmaailmaa ja uskon näkemyksiään pätkääkään yhtään mi-

tään.

Jo tällainen tökerö uteleminen paljastaa, ettei kyselijällä itsel-

lä ole hajuakaan, mistä uskossa on syvimmältään kysymys. Se

on yhtä kuin sanoisi:

Hyvää päivää kirvesvartta. Sitten lisäämällä perään, että sinun

naamataulusta näkee:

- Jaaha, et ole uskossa tai olet väärässä uskossa ja olet kado-

tuksen ja helvetin tiellä. Sinun on tehtävä parannus oikeaan

uskoon, pelastuaksesi ja että olet kelvollinen taivaan valtakun-

taan.

215

Jos tiedustelee, mistä tässä on kysymys? Silloin tämä uskon-

kyselijä päättelee sinun olevan itsestään selvästi ateisti. Hän

luulee voivansa määritellä sinun mielen- ja sieluntilasi muuta-

massa sekunnissa.

Jos tämä ei ole uskon varjolla harjoitettua toisen ihmisen pin-

nallista luokittelua ja ymmärtämätöntä loukkaavaa vääristelyä,

niin mikä sitten?

Siinä kyselijä ottaa kaikki tietävän Jumalan paikan ja voi het-

kessä määritellä toisen ihmisen sisäisen ajatusmaailman ja us-

komisen tai ei-uskomisen tilan. Samalla hän Jumalan nimeen

törkeästi uhkailee toiselle käyvän huonosti ja joutuvan kado-

tukseen ja pimeyteen, jos ei ole oikealla tavalla uskomassa.

Kyllä minä olen niin kurkkuani myöten täynnä tämän uskon

sairaanloisia ahdistelijoita ja pimeyden lähettiläitä. Jokainen

ihminen on erilainen. Ei toinen voi ymmärtää toisen uskon- ja

sieluntilaa, kun ei ymmärrä edes itseään.

Kukaan ei voi ymmärtää selittämätöntä uskoa, joka on vä-

hemmän tai enemmän mielentila niin kuin sää ja ilmat vaihte-

luineen.

Oletko uskossa on yhtä hullua kysyä kuin miksi olet olemassa

ja täällä?

Tai kävitkö vessassa ja pyyhitkö takapuolesi oikeaoppisesti?

216

Kun rakkaus kutsuu, seuraa sitä

Nainen 32

Kuulin aikomuksesi mennä uskottoman miehen kanssa naimi-

siin.

Tiedäthän sinä sen, että tässä uskossa pidetään uskottoman

aviopuolison ottamista suurena syntinä ja erotetaan uskonyhtei-

söstä. Mutta älä pelkää.

Minä rohkaisen sinua seuraamaan omaa sydämesi ääntä, välit-

tämättä mistään pelotteluista ja uhkauksista. Uskon menettä-

mistä. Usko on eri asia.

Minulle kävi nuorena niin, että rakastuin tulisesti uskottomaan

poikaan, mutta lestadiolaiset vanhempani torjuivat sen jyrkästi

ja estivät aikomukseni mennä yhteen sen miehen kanssa. Sa-

noivat: - Sinun on valittava. Sielusi joutuu kadotukseen ja hel-

vetin kitaan maallisen onnesi ja rakkautesi takia.

Niin minä sitten pelästyin ja hylkäsin rakkauden, jota olen

sitten katunut syvästi. Nyt olen uskovaisen miehen kanssa nai-

misissa, jota en rakasta nimeksikään ja koen perhe-elämän ah-

distavana. Lapsia joudun synnyttämään joka vuosi lisää. En

tiedä, kauanko vielä jaksan tässä liitossa. Voin romahtaa mil-

loin tahansa, mennä sekaisin ja joutua hulluin huoneelle. Näin

minulle kävi. Sanon sinulle vain:

- Kun rakkaus kutsuu sinua, seuraa sitä. Vaikka se johtaisi

sitten syteen tai saveen.

Tässä maailmassa ei ole mitään suurempaa ja arvokkaampaa

kuin rakkaus. Minä tein raskaan virheen. Rakkaus on jokaisen

yksityisasia eikä sitä pidä sekoittaa uskoon. Jokainen ihminen

217

on erilainen. Olen huomannut, ettei tässä uskossa ymmärretä

todellisen rakkauden päälle mitään.

Minulla ottaa päähän tämä itseriittoinen ja mahtipontinen us-

ko, jossa aina luullaan tietävän toisten asiat paremmin kuin

asianomainen itse.

Jokaisella on oikeus valita elämänkumppaninsa itse eikä sii-

hen ole kenelläkään mitään sanomista ja nokan koputtamista.

Olen tunteellinen ja ehkä yliherkkä nainen enkä siedä enää

kenenkään uhkailuja ja pelottelua.

Minua ympäröi maallinen ja ylimaallinen Jumalan rakkaus,

jota eivät uskon nokkamiehet määrittele ja sanele. Se on saletti

se.

Jälleen näkemisen odotusta

Nainen 81

Minä muistelen kaipaavin ajatuksin ja mielin teitä rakkaita

uskonsisaria ja -veljiä sinne rajan toiselle puolelle. Jotka olette

jo päässeet täältä kuolemanvarjon maasta taivaankotiin.

Pian minäkin olen sinne tulossa. Uskon, että jälleen näkemi-

sen ilo on suuri, kun täällä yhdessä kuljimme senkin seitsemät

seurat ja myös joka kesä näimme suviseuroissa. Siellä lau-

loimme yhdessä sydämemme pohjasta Siionin lauluja ja kuun-

telimme hartaina jumalansanaa.

Onhan se sitten mukava nähdä kun tulen, millainen se tai-

vaankoti on. Onko se yhtään sen kaltainen, jollaiseksi täällä

maan päällä sen kuvittelimme? No, pianhan minäkin pääsen

taivaan ja teidät näkemään siellä.

218

Sitten voimme taas yhdessä kiittää Jumalan armoa ja hänen

rakkauttaan. Jeesuksen nimessä ja veressä saamme uskoa kaik-

ki synnit anteeksi rauhaan ja iloon asti.

Voiko suurempaa elämäniloa ja onnea olla maan päällä ja

taivaassa, kun saa uskoa ja olla jumalanlapsena kaikkine heik-

kouksineen ja vajavaisuuksineen.

Minullakin kuoli joitakin vuosia sitten puoliso, joka uskotto-

mana meni rajan toiselle puolen. Hän viime vuosina jostakin

syystä kielsi oikean uskon ja alkoi hörhöillä, että muissakin

uskonsuunnissa muka pääsisi taivaaseen.

Niinpä hän meni helluntalaisten uskoon ja sanoi sieltä löytä-

neen jotenkin paremman ja aidomman hengellisen kodin. En

ollut uskoa korviani, kun hän minulle siitä kertoi.

Hänhän oli pitkäaikainen elämänkumppani, ei sovi häntä

moittia. Hyvä ja sopuisa mies hän oli, tein hänelle 12 lastakin,

joista suurin osa mennyt maailmaan ja jättänyt tämän kalliin

uskon. Kaikkia heitä suren.

Mutta että väärässä uskossa mieheni kuoli ja minä en koskaan

tule häntä taivaankodissa näkemään. Voitte arvata, etten tahdo

tätä murheen taakkaa jaksaa kantaa, että näin piti käydä. Mutta

tutkimattomat ovat Herran tiet, emme tiedä hänen tarkoitus-

taan. Lopetan tämän kirjeen, minä aivan vapisen ja itken. Mutta

pian minä teidät onneksi näen.

Jääkää odottamaan minua uskossa ja toivossa.

219

Portinvartijoiden oltava hereillä

Mies 52

Vasta neljänkympin jälkeen aloin ajatella ja nähdä uusin sil-

min tätä ihmeellistä maailmaa ja ihanaa uskoa.

Se taivas ja helvetti ovat läsnä täällä maan päällä. Vuoronpe-

rään perään sitä joutuu pyörimään jommassakummassa. Mie-

lentilasta riippuen. Sitä on vaikea selittää.

Koskaan ihmisillä ei ole ollut todellista tietoa, mitä mahtaa

olla muualla? Onko taivasta ja helvettiä jollakin toisellakin

planeetalla olemassa?

Onko kuoleman jälkeen jokin toinen taivas ja helvetti, jonne

ihmissielut sijoitetaan tekojensa mukaan jatkamaan elämää?

Siitä on kyllä runsaasti monia uskomuksia ja olettamuksia,

että rajan takana olisi jotakin?

Myös täällä pohjoisessa uskotaan vakaasti, että ihmissielu on

kuolematon eikä häviä kuin pieru Saharan hiekka erämaahan.

Niin minäkin olen koko ikäni tässä lestadiolaisuudessa usko-

nut, että se on selvää kuin pläkki, että näin on. Että Jumala on

luonut maailmankaikkeuden, ohjaa ja valvoo jokaisen ihmisen

tekemisiä, sieluntilaa niin tarkasti, ettei hiuskarvakaan lähde

päästä hänen tietämättään. Jumala on antanut yksinoikeuden

tälle uskolle valvoa ja pitää silmällä, ketkä voivat päästä sisälle

taivaanvaltakuntaan.

Niinpä minäkin olen hoitanut tätä portinvartijan tehtävää jo

kauan suurella rakkaudella, itsevarmasti ja mallikkaasti avain-

sanoilla:

- Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.

220

Mutta vain sillä ehdolla, että synnintuntoinen ihminen murtuu

perusteellisesti ja nöyrtyy noudattamaan tämän uskon oikeita

sääntöjä. Ei lipsu puoleen eikä toiseen väärään henkeen.

Jos tähän ei sovinnolla suostu, armoa ei anneta eikä tipu ja

sellainen tyyppi kylmästi heitetään helvetin kitaan.

Laki ja järjestys tässä uskossa pitää olla ja portinvartijat he-

reillä.

Etsin uutta suuntaa

Nainen 24

Olen aina ollut kiinnostunut kaiken maailman luonnonhengis-

tä, eliöistä, olennoista ja ötököistä. Kesämökillä penskana sisa-

rusten kanssa tutkin kaikkia mahdollisia eläviä, muurahaisia

poluilla, hämähäkkien upeita verkkoja, ihmeellisten värikkäi-

den perhosten liitelyä, kukissa pörrääviä kimalaisia, onkiliero-

jen mönkimisiä ja touhuja.

Sääskien kanssa oli aikamoista tappelua. Ne olivat hanakoita

imemään joka käänteessä verta kuolemaa uhmaten, vaikka

kuinka niitä yritti hätistellä tiehensä. Niitä oli pakko läiskiä

pois päiviltä minkä kerkesi. Pienten olentojen ohella yhtä kiin-

nostavaa oli seurata monen sorttisten pikkulintujen laulua, käen

kukuntaa, kurkien ja laulujoutsen lentoa keväisin Lapin suurille

soille.

Maailma näyttäytyi lapsen silmin suunnattoman ihmeelliseltä

ja rannattoman isolta yli taivaanrannan. Kuvittelin sen takana

olevan toisia maailmoja ja asuvan taivaan isän enkeleineen,

josta seuroissa kuulin aina puhuttavan.

221

Nyt minä sitten luen yliopistossa biologiaa ja tiedän tutkimuk-

sen mukaan maailmassa olevan kymmeniä miljoonia eri lajeja,

joihin minä kesämökillä sisarusteni kanssa törmäsin vain joi-

hinkin kymmeniin ja jo nekin saivat minut haltioituneen ihme-

tyksen valtaan kummallisuuksineen ja ihmeellisyyksineen.

Jo pienenä aloin vakavissaan kyselemään ja pohtimaan, mah-

taako taivaassa olla vielä enemmän eri lajeja ja eläviä olentoja

kuin täällä maan päällä? Kysyin kerran sitä saarnamieheltäkin

seuroissa, mutta hän sanoi ettei pidä turhia kysellä.

Äitikin torui minua ja oli saarnamiehen kanssa samaa mieltä.

Arvelin kerran pienenä äidille, että taivaaseen pääsee varmaan-

kin yhtälailla kissat ja koirat ja kaikki maanpäälliset elävät

olennot, joilla henki on. Äiti vastasi: - Höpsistä, ei eläimillä ole

sielua. Ei sinne pääse kuin ihmiset, jotka uskovat ja pyytävät

suuria syntejään anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tämä asia on vaivannut minua lapsesta lähtien ja nyt biolo-

gianopiskelijana entistä enemmän tuntuu, että kaikki uskonnot

ovat jotenkin näissä asioissa hakoteillä ja väärässä.

En tiedä, ketä ja mitä uskoisin? Tunnen itseni niin orvoksi ja

sivulliseksi tässä uskossa. Etsin elämälleni uutta suuntaa avoi-

mella mielellä.

222

Tunturien takana taivaan valtakunta

Mies 57

Kyllä toisinaan huvittaa, minkälaisena ulkopuoliset näkevät

tämän elävän uskon. Hihhulien porukkana. Kyllä tässä uskossa

jotakin on, kun siitä riittää ihmisillä kummastelemista ja aivan

poskettomia uskomuksia. Toiset pitävät uskoa liian ahdasmieli-

senä ja toiset suhteettoman löysänä ja pintapuolisena.

Totta puhuen en minäkään koskaan ole ymmärtänyt tämän

uskon salaisuutta sen kummemmin, mutta silti minä uskon. Se

on selittämättömällä tavalla lapsuudesta alkaen antanut minulle

lohtua ja sisältöä elämääni. Tämä on paradoksien välissä ja

armoilla rimpuileva usko. Mutta niinhän koko maailma ja elä-

mä ovat täynnä vastakohtaisuuksia.

Valon ja pimeyden, rakkauden ja vihan, hyvyyden ja pahuu-

den, alun ja lopun, elämän ja kuoleman käsittämättömässä ka-

rusellissa. Minua on tämä usko kaikkine ristiriitaisuuksineen ja

päähän ottamisiin kantanut kuitenkin eteenpäin.

En hylkää tätä uskoa, vaikka maailma miten parjaisi ja vääris-

telisi uskovaisia.

Kieltämättä tässä uskossa on myös tylsiä puolia. Mutta on-

neksi isot lapsiperheet antavat yllin kyllin tekemistä ja meinin-

kiä. Siinä vilskeessä ja hulinassa ei ehdi kyllä kokea ja tuntea

elämää totisesti tylsäksi.

Jokaviikkoisiin seuroihin voi ottaa muksut matkaan ja siellä

on lähes jokaisella nuorella parilla iso lapsilauma mukana. Hy-

vässä uskonhengessä pullakahvien lomassa kaikille riittää seu-

223

raa ja juttelun aiheita, miten lapset ovat pysyneet terveinä ja

pärjänneet koulussa.

Eikä ikävältä tuntuvaa kyttäämistäkään suinkaan tarvitse ko-

kea pahana. Rakastavalla huolenpidolla pyritään nimittäin hy-

vää tarkoittaen valvomaan, ettei kukaan porukasta pääsisi li-

vahtamaan ja eksymään väärään henkeen ja kadotuksen tielle. -

Nyt näemme elämän ja kaiken kuin kuvastimesta arvoituksen

tavoin, mutta kerran hänet kasvoista kasvoihin.

Nyt elämä on täällä maan päällä vähän semmoista ja täm-

möistä, raadollista ja vajavaista. Mutta toivossa on hyvä elää,

että taivaan valtakunta odottaa niitä, jotka sinnikkäästi jaksavat

uskoa.

Vaikka sydän vereslihalla uskoa yli tunturien, että sen takana

odottaa taivaan valtakunta.

Voi tätä uskoa

Nainen 23

Olen kasvanut alituisessa pelossa, että olenkohan minä oike-

assa uskossa? Etten vain huomaamattani liukuisi väärään hen-

keen ja kadotuksen teille?

Hyi olkoon, kun minulla välillä oksettaa koko tämä usko.

Mutta en ole toistaiseksi saanut reväistyä itseäni siitä irtikään.

Pelottaa lähteä epämääräisille maailman vesillekään. Muoti-

villitysten ja pintaliitojen perään juoksemaan.

Näyttää siltä, ettei tässä maailmassa millään suunnalla ole

mitään tolkkua. Ahistaa. Suo siellä vetelä täällä.

224

Onhan tässä uskossa sentään hyviäkin puolia. Se on edesaut-

tanut yliopiston opintojeni sujumista, kun ei ole tarvinnut riek-

kua tyhjänpäiväisissä kissanristiäisissä mukana. Ei myöskään

istua kaljalasin ääressä kapakoissa ja venyä yötä myöten siellä

täällä. Eikä hyppiä petistä petiin.

En ole vielä uskaltanut antaa pillua kenellekään. Ulkopuoliset

suhteet ovat tässä uskossa syntiä niin kuin lähes kaikki muukin.

Valitettavasti sellaiset hyvätkin riennot koetaan pahoiksi, kuten

teatterissa ja elokuvissa käynti, jotka toisivat vaihtelua ja iloa

elämään ja tanssiminen edesauttaisi pitämään terveyttä yllä.

Kyllä tässä uskossa nuoret naiset menevät liian varhain avi-

oon ja alkavat työntää lapsia joka vuosi lukumäärästä välittä-

mättä. Mutta ei ole yksin heidän syytä, vaan uskon ja miesten

tahto. Suviseuroista on päässyt muodostumaan sellainen kii-

mapaikka. Nuoret tytöt ja pojat silmät kiiluen kyttäävät ja vah-

taavat toisiaan siinä mielessä.

Minua ei suviseuroissa kiinnosta sellaiset uskolla aivopestyt

jullit, jotka eivät osaa muuta ajatella kuin naimishommia.

Minusta todellista rakkautta ei pidä sekoittaa uskonasioihin.

Rakkaus on pyhä asia.

Mistä löytäisin uuden suunnan ja rohkeuden elämälle? Sellai-

sen uskon, missä voisin hengittää vapaasti?

Lapsuuteni hellää, lämmintä ja rakastavaa uskoa minun sy-

dämeni ikävöi ja kaipaa.

225

Nuoria ei kuunnella

Tyttö 13

Minä en tykkää siitä, kun vanhat määräilevät ja holhoavat

meitä nuoria ja lapsia koko ajan tässä uskossa.

Niin kuin meillä ei olisi aivoja ollenkaan. En tajuu, ne syöttä-

vät mitä satuja tahansa meille täytenä totena.

Eivät ne muka sano mitään pahaa tarkoittavan monilla elä-

mänopetuksilla lasten parhaaksi. Mutta minä en oikein usko

siihen.

Minulla on ihana eno, jolta olen paljon kuullut kaikenlaisia

tarinoita. Hän on paljon kiertänyt maailmaa ja tietää asioita.

Minä luotan enemmän hänen juttuihinsa, koska hän tuputa mi-

tään. Kertoo vain, mitä kaikkea elämässä voi sattua ja mitä on.

Jo Lutherkin on sanonut, että seitsemästä vuodesta lähtien

lapsi ymmärtää myös uskonasioita. Monesti aikuisia herkem-

minkin aistivat taivaan isän neuvot ja läsnäolon.

Onhan Jeesuskin sanonut, että taivasten valtakunta on las-

tenuskon kaltainen.

Mutta ne vanhat ukot ja ämmät seuroissa vain vihjailevat,

ettei murrosikäinen ymmärrä uskonasioita eikä niiden kyselyitä

kannata kuunnella.

- Ei murrosikäisen pitäisi mitään kysellä, kun pää on kaikin

puolin kuohuntavaiheessa ja sekaisin, sanoi minulle seuroissa

yksi uskonämmä. Minä siitä pahoitin mieleni.

Ettei muka lasten puheita ja ajatuksia kannata noteerata, se

tuntuu pahalta.

226

Mitä ne vanhat nykyajan nuorista ja lapsista mitään ymmärtä-

vät, kun niiden nuoruus on valovuosien päässä.

Eivät ne huomaa, että nuoret näkevät maailman ja uskonasiat-

kin uusin silmin.

Elävästi ja tuoreesti. Jos niillä vanhoilla olisi tallella vähänkin

myötätuntoa ja sydämen lämpöä, niin ne kuuntelisivat parem-

min meitä nuoria.

Saarnamies raiskasi minut

Nainen 85

Synnyin ja kasvoin pohjoisen erämaakylässä tiettömän taipa-

leen takana.

Se oli harras vanhoillislestadiolainen kylä. Yhdessä talossa oli

iso pirtti, jossa pidettiin ahkerasti seuroja. Talvella saarnamie-

het kyydittiin maalikylistä hevosilla.

Kylässä ollut mitään huvitilaisuuksia, koko kylän väki ko-

koontui seuroihin aina nuoria myöten. Toisinaan nuoret kyllä

kesäisin kokoontuivat puolisalaa kylän kupeessa olevalle vaa-

ralle kisailemaan ja piirileikkeihin. Joillakin pojilla oli huuli-

harppukin, jota ne vinguttelivat ja jotkut yrittivät tanssiakin. Se

oli sellaista viatonta nuoruuden elämäniloa. Mutta vanhat pa-

heksuivat näitä nuorten kokoontumisia, sillä tanssia pidettiin

suurena syntinä.

Minulle nuorena jäi seuroista paha maku suuhun ja sydämeni

särkyi, josta en meinannut selvitä millään. Tuntui että tulen

hulluksi, kun kenellekään ei voinut kertoa ja pyytää apua. Mi-

227

nun oli yksin kannettava hirveä taakka. Kukaan ei olisi uskonut

minua, että saarnamies raiskasi minut juhannusseurojen jälkei-

senä kesäyönä.

Muistan tämän kauhean tapauksen kuin eilisen päivän vielä-

kin, kun saarnamies juhannusseurojen iltamyöhällä raiskasi

minut seitsemäntoista vuotisen tyttörukan. Pirttiseurojen

jälkeen jäin talon emännälle avuksi siivoamaan ja tiskaamaan

kahvikuppeja ynnä muita astioita niin kuin ennenkin, kun asuin

siinä naapurina.

Saarnamies jäi tavallisesti yöksi taloon ja sille petattiin peti

kamariin. Olin laittamassa yksin petiä kuntoon, kun se möhö-

mahainen saarnamiesällötys tuli huoneeseen ja tarttui takaapäin

minuun kiinni, kaatoi petille ja repi minulta housut alas raiskasi

minut enkä voinut mitään. Teon tehtyään se sitten uhkasi mi-

nua, että jos hiiskun tästä kenellekään: - Tapan sinut. Minä

säikähdin ja pelästyin hirvittävästi ja maailma musteni silmissä.

Siitä illasta lähtien muutuin säikyksi erakoksi, mitä kylällä ih-

meteltiin. Olin ennen ollut seurallinen, reipas ja iloinen tyttö.

Muutuin äkisti pelokkaaksi aivan toiseksi persoonaksi ja ihmi-

seksi.

Vuosien kuluessa sitten tapasin hyväluontoisen uskovaisen

miehen. Synnytin hänelle yhdeksän lasta. Uskoani en sen kau-

hean tapauksen jälkeenkään jättänyt, vaan aina olen turvannut

Jumalaan.

228

Viinilasillinen ei syntiä

Nainen 22

Onhan se mukava, jos tässä uskossa voi joskus vähän irrotel-

la. Ei sitä ole pakko hoilottaa kaikkien korville.

Minulla on reipas uskovainen kämppiskaveri. Molemmat ol-

laan iloluontoisia nuoria opiskelijatyttöjä ja halutaan olla elä-

mässä mukana.

Osuttiin tässä äskettäin iltaan, jossa esiteltiin punaviinejä:

- Tämä punaviini on tyylikäs ja puhdas, poreileva ja kupliva.

No, minä pukkasin kaveria kylkeen ja kuiskasin, puhdas kuin

usko ja mukavasti kupliva tunne, kun saa synnit anteeksi pie-

nen humpsuttelun jälkeen.

Esittelijä jatkoi innostuneesti: - Viinin väri on kauniin syvän

punainen. Tuoksusta löytyy mustikkamaisuutta, kirsikkaa ja

mansikkamaisuutta.

Viini on täyteläinen, jossa on maisteisuutta ja tasapainoista

hapokkuutta. Jälkimaku on hiukan kitkerä, mutta silti hyvä ja

makuhermoja kutitteleva.

Niinhän tässä uskossakin on monenlaista maisteisuutta ja täy-

teläisyyttä, jos saarnamies on sujuvasanainen ja hyvännäköinen

tyyppi. Saarnan jälkeen voi laitella iloisella ja puhtaalla mielel-

lä paistettua lohta, sienikastikkeen ja puikulaperunoiden kera.

Ruuan kanssa voi sitten lämmitellä kylmentynyttä sydäntä

uskolla ja syvän punaisella viinillä.

Se on Lars Levi Laestadiuksen ansiota, että juoppoutta ei su-

vaita tässä uskonliikkeessä. Hän oli elävä ja palava mies. Hän

229

näki tunturien kansan sotkeutuneen korvia myöten viinapirun

ansoihin ja aloitti tulisen taistelun sitä vastaan.

Taivaallisella uskon ja sanan voimalla Laestadius pelasti lap-

palaiset viinan kirouksen kurimuksesta ja raitisti kansan. Siitä

on kiittäminen tätä uskoa.

On hyvä, että yhä edelleen tässä uskossa viinalla läträäminen

nähdään synniksi.

Mutta minä näen, että silloin tällöin punaviinilasillisen nauk-

kaamista ei tänä päivänä kannata enää synniksi laskea, kun se

pysyy kohtuuden rajoissa.

Muistilappujen avulla uskossa

Nainen 75

Tuo muisti on alkanut pätkiä. Mutta minulla on omat konstini

pitää kallis uskoni elävänä mielessäni ja sydämessäni.

Minulla on monenlaisia lappuja kirjoitettu ja sijoitettuna eri

paikkoihin muistin virkistämiseksi. Eteisen pöydällä on kaup-

palappu, mitä ruokaa minun on aina ostettava kaupassa käydes-

säni. Myös vessan seinälle on kirjoitettu:

- Älä unohda uskonasiaa. Muista uskoa joka päivä ja hyräillä

Siionin laulujen pätkiä. Varo tekemästä syntiä. Pienikin synti

saa sielun pois tolaltaan, levottomaksi ja ahdistuneeksi.

Nämä ovat sellaisia yleisohjeita. Käsilaukkuun olen kätkenyt

vielä lisää neuvoja itselleni: - Kun menet seuroihin, niin muista

ottaa nöyrä uskonilme kasvoille, niin seuravieraat näkevät sinut

olevan tosi uskovainen. Harjoittele peilin edessä harrasta us-

230

konilmettä naamallesi ja äläkä päästä sitä herpaantumaan. Ole

rohkea eturivin lestadiolainen.

Olen pannut vuosien varsilla merkille, että joka viikonpäivänä

on vähän erilainen fiilis, mielentila ja tunnelma tässä uskossa.

Senpä vuoksi olen lappuihin muistin ylläpitämiseksi kirjannut

ylös: - Maanantain uskon olotila. Tiistaipäivän uskontila ja

ilme. Joka lapussa on erikseen isolla merkattuna viikonpäivän

nimi, ettei eri päivinä koetut uskon tunteet mene sekaisin.

Kyllä on uskossa turvallista elellä muistilappujen kera. Ellen

näin tekisi, saattaisi koko usko unohtua. Muistin heikentymisen

myötä on valitettavasti kaikenlaisten asioiden hoitaminen ru-

vennut vaikeutumaan, mutta sille ei voi mitään.

On muistettava käydä kaupassa, laitettava ruokaa ja syödä

joka päivä. On oltava puhdasta kahvinkeittovettä, pestävä

pyykkiä, tiskattava ja siivottava. Siinä välissä on muistettava

uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kyllä ne maailmalle lentäneet lapset ja kyläläiset ovat vihjail-

leet, että minun olisi parasta muuttaa kirkonkylälle palveluta-

loon asumaan. Mutta minä en halua.

Minä pärjään kyllä vielä omassa kodissani näiden muistilap-

pujen avulla. Myös pysyn kalliissa uskossa. Voin huoletta lau-

leskella Siionin lauluja päivän kerrallaan.

Kyllä Jumala omista lapsistaan huolen pitää täällä ajassa pe-

rille asti.

231

Aika putsata uskonluuserit ulos

Mies 57

Aikoihin on eletty. Ottaa niin pattiin, kun tähän ainoaan oike-

aan uskoonkin on pesiytymässä pinnallisia mitä lie uskovaisia.

Niiden tavoitteena on selvästi livahtaa noin vain taivaaseen

tosiuskovaisten siivellä.

Varsinkin nuorten keskuuteen on pesiytynyt yhä enemmän

sellaista epämääräistä sakkia, jotka eivät piittaa kaidantien us-

konsäännöistä pätkääkään. Tuon taivaallista.

Eivät enää pidä paljon mitään syntinä. Kuten ulkopuolisia

sänkyyn hyppäämisiä ja naimista kenen kanssa sattuu. Ei tans-

simista, teatteria ja elokuvia eikä muitakaan maailman iljettäviä

kotkotuksia.

En tiedä, ovatko ne uusavuttomia uskovaisia vai mitä luuse-

reita? Vai ovatko he valeuskovaisia? Vai huijareita?

He eivät välitä tietää vanhasta ja juurevasta uskon elämisestä

ja synnintunnoista mitään? Yhä enemmän yhdet ja samat jou-

tuvat kantamaan huolta tästä kalliista uskosta ja tekemään pit-

kiä talkoopäiviä suviseurojen onnistumiseksi. Varsinkin naiset

tekevät pyyteettömästi tuhansia työtunteja ja ruokkivat väsy-

mättä kymmeniä tuhansia suita. He jaksavat istua kantamassa

uutta pienokaista maha täynnä seurapenkeissä ja keskittyä

kuuntelemaan jumalansanaa.

Myös tosiuskovaiset miehet ajavat satojen kilometrien päästä

vaivojaan säästämättä rakentamaan seurapaikan rakenteita ja

pystyttämään isoa telttaa kalliin evankeliumin julistamispai-

kaksi. Tämä kaikki tapahtuu talkoilla ja ilmaiseksi.

232

Mutta mitä tekevät nämä pinnalliset nuoret siivellä uskojat?

He vain tulevat valmiiseen pöytään ja nauttivat sumeilematta

tosiuskovaisten aherrusten kättentöistä hyvällä omalla tunnol-

la? Onko tässä laitaa ja häpyä?

Minä sanon, että uskonluusereita he ovat ja siipeilijöitä. Us-

kon sosiaalihuollon ja etuisuuksien hyväksikäyttäjiä. Voi että

ottaa aivoon, kun tällainen uskon roskasakki on valtaamassa

yhä enemmän sijaa tässä uskossa.

Olenpa kuullut semmoistakin, että tosiuskovaisille selän taka-

na vain naureskellaan. Pitävät uskovaisia maailmasta vieraan-

tuneita yksinkertaisina tolvanoina ja tosikkoina. Nyt on aika

jälleen putsata tämä oikea usko väärään henkeen eksyneistä

luusereista ja heittää ulos. Armon aika on ohi eikä sitä tipu.

Isän ja äidin haudalla

Mies 66

Palasin pitkän poissaolon jälkeen takaisin pohjoisen kotiky-

lääni. Olin kierrellyt vuosia maailmaa pitkin ja poikin. Asuin

Euroopan ulkopuolellakin.

Intiassa ja Japanissa perehdyin idän kulttuuriin ja elämänta-

poihin. Tutustuin monen sortin uskontoihin ja uskomuksiin.

Intiassa pyhät lehmät löntystelivät ja märehtivät kaduilla. Eikä

niiden tunteita passannut loukata ja pilkata joutumatta vaikeuk-

siin.

Aurinkoisena kesäpäivänä kirkonkylällä käydessä poikkesin

sitten isän ja äidin haudoilla ja vein kukkia. Siinä hautamuis-

233

tomerkillä istuessani muistelin lapsuuden onnellisia vuosia,

isää ja äitiä, jotka olivat hartaita vanhoillislestadiolaisia.

He olivat vilpittömiä ja nöyriä tosiuskovaisia, luottivat kai-

kessa Jumalan johdatukseen, hyvyyteen ja armoon. Myös lap-

sille he tahtoivat antaa ja siirtää kalliin uskon perinnön. Minä

kuljin äidin perässä jokivarren kymmenissä pirttiseuroissa,

joissa oli aina lämmin ja rakkaudellinen tunnelma. Monesti

saarnamies muisti puheessa meitä lapsiakin ja teroitti oikean

uskon säilyttämisen merkitystä.

Mutta sitten maailman turuilla usko häipyi mielestä ja katosi

jonnekin. Minulla kuitenkin säilyi kiinnostus monista uskon-

suuntiin ja uskomuksiin. Kaikki ne todistivat olevansa oikeassa

uskossa. Palvoivat omaa pyhää uskoaan, joita ei kärsinyt ky-

seenalaistaa ja epäillä.

Siinä minä isän ja äidin haudalla haikeana kelasin lapsuu-

denuskoani, jonka olin kadottanut maailman tyhjiin tuuliin.

Ajattelin elämäni kulkua ja ikäkin kului hyvää vauhtia viimeis-

tä rajapyykkiä kohti.

Yhtäkkiä minut valtasi suunnaton ikävä isää ja äitiä. Puhkesin

haikeaan itkuun ja minä maailmanmies lankesin polvilleni

haudalle: - Tässä minä olen tuhlaajapoika aivan tyhjänä ja ha-

luan palata lapsuuteni uskoon teidän rinnalle.

Haluan päästä samaan taivaaseen, nähdä teidät virkeinä ja

elämäniloisina siellä. Missä on pyyhitty pois kaikki kyyneleet

ja surut, taakat ja tuskat, kärsimys.

Jossa saan heittää vihdoin pois ja hiivattiin täällä maan päällä

vaivaavan alituisen sydämeni ikävän ja kaipauksen.

234

Jossa minäkin tuhlaajapoika saan ottaa vastaan todellisen rak-

kauden ja elämänilon lahjan äidin ja isän kanssa yhdessä. Kiit-

tää iloiten Jumalaa elämänantajaa.

Uskonkoirille ei taivaanporttia avata

Mies 41

Sen vielä jotenkin ymmärtää, jos paha maailma parjaa ja suh-

tautuu pilkallisesti Jumalan valtakuntaa kohtaan. Eikä anna

sille mitään arvoa.

Mutta se on käsittämätöntä, että tämän uskon sisälle on pesiy-

tynyt yhä enemmän selkään puukottajia. Ne arvostelevat mil-

loin mistäkin alituisesti tätä kallista oikeaa uskoa.

Erityisen masentavaa on omien uskonkoirien pureminen. Ai-

van niin kuin puoluepolitiikan porukoissa tapahtuu. Se on iljet-

tävää.

Nämä änkyrä uskovaiset keksivät vaikka tikusta asiaa ja syyt-

tävät tosiuskovaisia. Saarnamiehiä, SRK ja niitä, jotka vilpit-

tömin mielin ja sydämin pitävät koossa tätä uskoa, valvovat ja

vartioivat sen puhtautta ja ettei vain kukaan eksyisi väärään

henkeen.

Näitä selkään puukottajia ilmaantuu yhtenään yllättäen puun

takaa. Inhottaa, kun ne yrittävät hajottaa sisältä päin tämän tuu-

lisieluisen Lars Levi Laestadiuksen alulle paneman kalliin Ju-

malan valtakunnan kaikin keinoin.

235

Voi, voi, mikään rakkaudellinen puhuttelu ei tepsi näihin vää-

rään henkeen eksyneille uskonkoirille. Ei niitä pelasta Jumala

eikä pirukaan. Kadotuksen kita niitä odottaa.

Mitähän Jumalakin tällaisista uskon sisällä riehuvien änkyröi-

den touhuista ajattelee? Ne ovat perustaneet jo vaikka kuinka

monta lestadiolaista sirpaleuskon haaraa, ettei lukua ole enää

tiedossa. Kaikki väittävät nojaavansa Jumalan armoon ja rak-

kauteen, mutta eivät huomaa, että on vain yksi oikea usko.

Minua huolettaa ennen kaikkea nuorten arvostelijoiden ja

puukottajien kasvava porukka. Ne kyseenalaistavat pian koko

kalliin uskon.

Nuoret naiset ovat nimittäin alkaneet julkijumalattomasti har-

joittaa syntyväisyyden säännöstelyä ja vihityttää itsensä nais-

papiksi. Se on niin härskiä, että oksettaa. Vielä kehtaavat väit-

tää olevansa yhä edelleen oikeassa uskossa.

Herrajumala, eihän sellainen eksytys sovi. Uskon ettei Jumala

näille luopioille avaa taivaanporttien ovia. Saavat jäädä kärvis-

telemään Siperian pimeään pakkaseen. Selvä se.

236

Älä provosoitu

Nainen 18

Olen vähän hulivilityttö.

Mutta seuroissa on viisasta käyttäytyä siivosti ja näyttää puh-

dasta ja viatonta naamaa.

Tässä ohjeita toisille nuorille:

Ole nöyrä uskossa ja anna ymmärtää, että olet laitimmaisista

laitimmaisin Jumalan valtakunnassa. Ole jotenkin epävarman

näköinen ja pyytele anteeksi joka käänteessä heikkoa uskoasi.

Harrasta sopivasti silmän palvontaa, niin pärjäät sillä.

Jos joku lihava mummeli puhuttelee sinua tylysti eikä ole

tyytyväinen pukeutumiseesi, älä siitäkään provosoitu. Älä pa-

hoita mieltäsi ja tokaise närkästyneesti vastaan, vaikka aihetta

olisi:

- Pidä sie uskonämmä turpasi kiinni äläkä puutu minun henki-

lökohtaisiin asioihini ja puhu paskaa.

Joku raja se tulisi olla tässä oikeassa uskossakin henkilökoh-

taisuuksiin menemisessä ja vapauteen puuttumisessa.

Jos kaikkia näitä ahtaita ja ahdistavia syntiluetteloita pikku-

tarkasti noudattaisi, niin pää siinä sekoaisi ja hulluksi tulisi.

Se on hieno pointti, että tässä uskossa on paljon nuoria muka-

na. Kaikki kaverit minullakin on siellä.

Olen ilokseni pannut merkille, etteivät nuoret enää usko niin

kuin vanhat. He ovat päällepäin nöyrän näköisiä ja eivät tee

turhaa numeroa. Ovat realisteja.

Jokainen ihminen on erilainen. He tietävät, että kukin voi us-

koa omalla tavallaan. Jumalan armoa riittää kaikille.

237

Niin minäkin roikun porukan mukana omine ajatuksineni.

Eikä haittaa, vaikka tulisi välillä vähän mokailtuakin. Jokainen

ihminen kaipaa anteeksiantoa, joka tässä uskossa on jotenkin

reilua ja siitä olen iloinen.

Kerralla romautetaan isompikin erä syntejä anteeksi.

Monella lailla voi kokea

Mies 57

Onhan tämä kummallinen ja merkillinen usko. Se jakaa sa-

man perheenkin ihan päinvastaisiin maailmoihin, elämäntun-

toihin ja kokemuksiin.

Kymmenlapsisessa perheessäni olen surukseni huomannut,

että lapseni ovat ajautuneet kahden maailman ja tulen väliin.

Osa lapsistani on lapsuuden aikaisessa uskossa. Osa on kieltä-

nyt uskonsa ja elää maailman rientojen mukaan.

Molemmat osapuolet näkevät, kokevat ja tuntevat maailman

aivan vastakkaisista näkökulmista ja toisenlaisin silmin. Ovat

ymmällä. Heillä on paha olla ja myös minä isänä kärsin siitä,

ettei välillä tahdo uni tulla.

Parikymppinen tyttäreni kertoi ahdistuneena: - En uskalla

tunnustaa rohkeasti uskoani, koska pelkään kuolakseni joutu-

vani pilkan kohteeksi. Kun olen toisinaan paljastanut olevani

uskossa, olen saanut ulkopuolisilta ilkeitä huomautuksia ja

ivallista naureskelua, että vain jumalanlapsi. Mikä se sellainen

kummajainen ja hihhuli on? Ovatko kaikki ruuvit tallella pääs-

238

sä? Tai säälivää surkuttelua, oletko jäänyt uskonhuume kouk-

kuun, josta et pääse irti?

Vastaavasti tyttären vähän vanhempi veli kokee vuorostaan

olevansa ahdistunut ja välillä masentunut siitä, etteivät lesta-

diolaiset jätä häntä rauhaan:

- Vaikka olen selvästi sanoutunut siitä irti jo aika päiviä sitten.

He huomauttelevat yhä ja pelottelevat minua joka käänteessä.

Kuinka uskallat elää synnissä ja huolettomana, kun millä het-

kellä tahansa voit jäädä auton alle ja kuolematon sielusi joutuu

kadotukseen ja helvettiin, jos et tee parannusta ajoissa ja palaa

takaisin tähän kalliiseen uskoon.

Tästä uskosta on kadonnut lämpö ja rakkaus, toisen ihmisen

välittäminen.

Toista tytärtä ahistaa uskon pilkkaaminen. Hänen veljeään

vastaavasti ahistaa uskolla pelottelu.

Kukaan ulkopuolinen ei voi mennä sanomaan toisen kokeman

uskon olevan oikean tai väärän.

Jokainen usko ja elämäntunto on totta sille, joka todeksi sen

kokee ja uskoo.

239

Rakastan tätä tylsää uskon satua

Nainen 22

En tiedä, onko minussa itsessäni jokin vika, kun koen ja tun-

nen niin erilailla kuin toiset tässä uskossa?

Tätä uskoa vaivaa jokin kummallinen pysähtyneisyys ja pin-

nallisuus. Yhä useammin seuroissa istuessa ajatukset karkaile-

vat sinne tänne ja mielen valtaa sellainen omituinen ja alaku-

loinen tylsä ja tyhjä olo.

Mikään ei tässä uskossa muutu ja tunnu miltään.

Voihan olla, että tämä tyhjyyden kokeminen tuntuu vain mi-

nun sydämessäni? Vaikka kuinka yritän olla täysin rinnoin mu-

kana tässä uskossa elävällä hengellä ja mielellä.

Olenkohan minä tippunut pois uskonkärryiltä? Vaikka olen

lapsuudesta alkaen ollut mukana.

En tiedä, miten tästä tylsyyden ja tyhjyyden ansasta pääsisin

ulos?

Ehkä, jos tapaisin kunnon uskovaisen pojan, jossa olisi syket-

tä ja virtaa ja rakastuisin siihen korviani myöten.

Oi rakkaus, virvoita minut jälleen rakastamaan myös tätä kä-

sittämätöntä tylsää uskoa.

240

Ihmeellistä unta

Mies 42

Neljänkymmenen vuoden sivuutettua aloin vasta ajattele-

maan. Katselemaan tätä uskoa ja maailmaa uusin silmin. Huo-

masin, ettei mitään tässä elämässä kannata ottaa niin kovin

vakavasti ja synkkämielisesti.

Elämän voi kokea suurena leikkimielisenä seikkailuna, vaikka

se on toisaalta kipeän tosi. Ei se aina ole kovin helppoa, kun on

kaikenlaisia vaikeuksia ja päähän ottamisia kasaantuu tielle.

Ihminen voisi ottaa oppia kärpäsistä ja sääskistä. Ei niiden

tarvitse uskoa sitä eikä tätä, vaan ne elävät tässä hetkessä elä-

mänantajansa suojeluksessa päivän

kerrallaan.

Ne ovat Luojan luomia eläviä olentoja siinä kuin ihmisetkin.

Eivät ne piittaa uskonnoista ja uskoista yhtään mitään. Ei nii-

den tarvitse meuhkata pelastuksen toivossa? Luoja panee itse

kunkin parhaimmaksi katsomaansa paikkaan.

Kaikenkarvaiset fundamentalistiset uskonsuunnat kiivailevat

verissä päin oikean uskon puolesta. Niin myös tämä pohjoinen

usko, jonka piirissä minäkin olen kasvanut ja pyörinyt koko

ikäni.

Voi sitä tolkutonta keuhkoamista, kuinka kaikki kaikessa on

omakohtainen usko. Alituinen pelko oikealla tiellä pysymisek-

si.

Ihmiset eivät ymmärrä, että kaikki ovat samassa veneessä

kärpästen ja sääskien kanssa.

241

Kaikki saavat maan päällä elellä kuin Ellun kanat, kunhan

pyrkivät elämään siivosti toisia kunnioittaen. Kukin laji oman

luonteensa mukaan.

Minun puolesta tämä usko saa elää rauhassa. Keskityn vain

iloitsemaan ja nauttimaan ihmeellisestä elämänlahjasta, jonka

Luoja on armossaan suonut ja antanut luoduilleen pienimmästä

suurimpaan.

En halua tässä uskossa olla päällä päsmärinä. Opettamassa

ketään. En ensimmäinen, mutta en viimeinenkään.

Kaikki ja koko elämä täällä maan päällä on ihmeellistä unta.

Näillä eväillä elän hetkessä kiinni ja päivän kerrallaan turval-

lisin ja iloisin mielin.

Moraalitonta verellä läträämistä

Mies 36

Maailmankaikkeudessa kiitävä Maa-avaruusalus voi kantaa

vain rajoitetun määrän elämää. Seitsemän miljardin raja on

ylitetty. Olosuhteiden käytyä elinkelvottomiksi ja ruuan loput-

tua ihmisille käy kuin rottalaumalle. Luonto putsaa liiat armot-

ta pois rotista ja kärpäsistä lähtien. Olipa kysymys lajista kuin

lajista.

Ihmisellä ei ole mitään eri vapauksia, jos se ei osaa tai älyä

sopeutua kestäviin olosuhteisiin maan päällä. Vanhentuneilla

jumalilla ja uskomuksilla ei maailman liikakansoituksen on-

gelmia ratkaista. Raamatussa ja Koraanissa on kasapäin elämää

tuhoavia pölynpölyn tarinoita.

242

Myös tämä pohjoinen usko harjoittaa vastuutonta moraalitto-

muutta saarnaamalla syntyvyyden säännöstelyn synniksi. Näin

se on omalta osaltaan edistämässä liikaväestön kasvua ja maa-

ilman tuhoutumista. Ajan kelkasta pudonnut kehotus ”lisäänty-

kää ja täyttäkää maa” ei enää päde ja on käynyt vaaralliseksi ja

tuhoisaksi.

Raamatun sekavassa ja ristiriitaisessa sanomassa paljastuu

monia elämän kunnioittamisen ja ihmisoikeuksien loukkauksia.

Julmuuksia ja kauheuksia.

Jumala sai päähänsä murhauttaa ristillä raa`asti oman poikan-

sakin ja sitten katuessaan hirveää tekoaan selittelee ja puoluste-

lee sitä muka ihmiskunnan pelastamisoperaatioksi synneistä.

Mutta ei sellainen selitys mene tämän päivän maailmassa enää

läpi. Viattoman ihmisen murhaamisella ja veren vuodatuksella

ei voi noin vain kuitata tekoja anteeksi ilman vastuuta tehdyistä

rikoksista.

Näinhän ihmiset myös sodissa kuittailevat murhiaan ja elä-

män tuhoamista ja pääsevät kuin koirat veräjästä läpi ilman

tuomioita. Vaalivat sotarikoksiaan jumalanpalveluksissa kun-

niallisina sankaritekoina kodin, uskonnon ja isänmaan nimessä.

Eläisin varmaan onnellisempana, jos en koskaan olisi kuullut

halaistua sanaa tällaisen takavuosina eläneen heimon jumalan

mielivallan tekosista. Ja että tänä päivänä yhä edelleen jatkuu

kirkon ehtoollispöydissä ruumiin syöminen ja veren juomisella

läträäminen. Uskomatonta barbarismia.

Todellinen rakkauden Jumala ja maailmankaikkeuden Luoja

on aivan jotakin muuta. Tähän luotan turvallisin mielin, vaikka

en tunne Elämänantajaani.

243

Toteutuuko riekkoenkelin ennustus?

Nainen 19

Näin kummallisen unen. Minä valoisana kevätiltana hiihtelin

tunturinladulla kaikessa rauhassa. Vastaan lensi riekko joka

yhtäkkiä muuttui enkeliksi ja pysähtyi eteeni. Sitten se iloisesti

puhutteli minua nimeltä. Hän sanoi huomanneensa minun ole-

van tässä pohjoisen uskossa.

No, minä kerroin uskon antaneen minulle lapsesta lähtien

ihanaa turvallisuuden tunnetta, lämpöä ja rakkautta. Elämästäni

ei tulisi varmaan mitään ilman uskoa, sillä olen sisäisesti herk-

kä ja menen pienestäkin hylätyksi tulemisen tunteesta sekaisin

ja rikki.

Etenkin Siionin laulut ovat minulle läheisiä. Niitä minä hyräi-

len päivittäin omassa mielessäni. Ne ruokkivat sisäistä palavaa

uskoani.

Siinä riekkoenkelin kanssa rupateltiin kaikenmaailman asioita

ja kuulumisia, kun se sitten äkkiarvaamatta ennusti:

- Uskosi ohella tulet lähiaikana kohtaamaan myös toisen ih-

meellisen asian. Suuren maallisen rakkauden.

Rakastut tulisieluisesti ja se tulee vaikuttamaan ratkaisevasti

elämäsi kohtaloon.

Mutta vanhempani epäilevät ensirakkauttasi. Se tavallisesti

haihtuu ja he kehottavat odottelemaan ja katsomaan kestääkö

se. Mutta älä luovuta.

Sinä kyllä aluksi suutut hirveästi äidille ja isälle, menet aivan

sekaisin. Tulet itsepäisesti huutamaan: - Vaikka taivas ja maa

katoavat, mutta tämä rakkauteni ei milloinkaan. Tulin niin on-

244

nelliseksi, kun enkeli siinä unessa rohkaisi minua, ettei minun

tarvitse luopua eteeni tulevasta rakkaudesta:

- Tulette sopimaan yhteen kuin kaksi marjaa eikä teidän tar-

vitse ikinä erota.

Ole siunattu näissä rakkauksissa. Liikutuin ja aloin itkeä hy-

ristä ylitsevuotavasta onnentunteesta. Siihen minä sitten herä-

sin.

Ihmettelin unta. Ei minun kohdalle ole vielä osunut ketään

varsinaista rakkauden kohdetta. Tosin viime suviseuroissa ta-

pasin uskovaisen upean pojan, johon ihastuin ja olen ajatellut

häntä usein.

Kehkeytyisikö siitä vuosisadan rakkaustarina? Toteutuuko

riekkoenkelin ennustus? Sen aika näyttää.

Pirttiseuroissa oli meininkiä ja hurmiota

Mies 61

Joitakin vuosikymmeniä sitten vaikutti tässä uskossa vielä

karismaattisia saarnamiehiä, jotka saivat russakatkin synnin

tunnossa hyppimään seinille.

Pohjoisen kylissä liikkui pirttiseuroissa shamanistisilla ky-

vyillä ja lahjoilla omaavia puhujia, jotka saivat herätettyä arjen

harmauteen nuupahtaneet ja kuolleet ihmishenget jälleen elävi-

en kirjoihin ja iloitsemaan uskon pelastavasta voimasta.

Hän osasi kansan kielellä huumorin keinoin kuvata ihmislä-

heisesti ja liikuttavan todentuntuisesti arkielämän ja uskon raa-

dollisia puolia. Kuulijat välillä nauroivat ja hetken päästä itkijä

245

hyrisivät ja pyytelivät omia syntejään ja vajavaisuuksiaan ve-

sissä silmin anteeksi. Jopa käsiä yhteen läiskien ja tanssiaskelin

liikutuksin ylistivät Herraa Jeesusta, vapahtajaansa.

Raamatun kertomuksia ja myyttejä vaikuttava saarnamies

kykeni soveltamaan elävästi tämän päivän arjentilanteisiin kuu-

lijoiden ulottuville. Samalla ajattelemaan omia elämänvaihei-

taan, unelmiaan, ikäväänsä ja kaipaustaan. Uskoaan. Maailman

vallan kamareissa, kirkon ja uskon piirissä on aina pelätty nau-

runalaiseksi tulemista. Varsinkin uskonasioille ei ole ollut so-

veliasta ja sopivaa nauraa.

Mutta hyvä saarnamies ei pelännyt nauraa pyhillekään us-

konmyyteille, omille unille ja hulluille mielikuville. Hän kuva-

si avoimesti myös epäonnistumisia ja vajavaisuuksia, epäilyk-

siä ja harharetkiä. Hän kertoi Jumalan aina ottaneen niskasta

kiinni ja tuoneen takaisin rakkaalle oikealle uskontielle: - Pysy

hyvä mies kaidalla tiellä, ettei sinua yhtenään tarvitse luvatto-

milta retkiltä raahata takaisin ja paimentaa, potkia persuuksille.

Voimallisen saarnamiehen myyttisissä sanoissa oli tulisieluista

elävää voimaa ja uskottavuutta. Rakkauden lämmintä julistusta

ja sanomaa.

Kansan syvistä riveistä nousseita hyviä saarnamiehiä tultiin

kuulemaan kaukaakin.

En tiedä, mistä johtuu, ettei niitä enää tänä päivänä ole eikä

kuule?

Sen sijaan vähäverisiä ja kyvyttömiä uskon lillukanvarsiin

takertujia vilisee joka seuroissa kuvailemassa hengettömiä kli-

seitä.

246

Ne eivät sytytä juuri ketään elävään ja palavaan uskoon ikä-

vöimään ja kaipaamaan uusia maita ja taivaita.

Aitoa todellista iloa vähän

Nainen 34

Kummallinen maailma. En tiedä, mitä elämä ja tämä usko on?

Toisille Raamatun joka sana on totta ja Jumalan pelastuksen

sanomaa.

Toisille Raamattu on kirjakokoelma siinä kuin mikä kirjalli-

suus tahansa. Heidän mielestään kuudenkymmenen seitsemän

kirjakokoelman joukosta löytyy kyllä korkeatasoista ja laadul-

lista kirjallisuutta, mutta myös heikkoja sekavia roskatarinoita

ilman päätä ja häntää. Hölynpölyä.

Raamattu kertoo Lähi-idän heimojen ja lähinnä israelilaisten

kohtaloista ja jumalmyyteistä. Suurin osa ihmiskuntaa ei tiedä

Raamatun sisällöstä ja tarinoista yhtään mitään. Kristinuskon

alueellakin Raamatun tutkiminen ja lukeminen on yllättävän

vähäistä ja valikoitua tavallisten ihmisten keskuudessa.

Tässä pohjoisen uskossakin Raamatun sanan selittäminen on

paljolti saarnamiesten varassa. - Usko tulee kuulemisesta, us-

kotaan.

En minäkään ole lukenut vanhan testamentin Jumalan ilmoi-

tuksia juuri nimeksikään. Jokin estää lukemasta niitä, vaikka

kirja seisoo hyllyssä näkyvällä paikalla. Tarinoissa kerrotaan

karmeita tapauksia ja ristiriitaisuuksia Jumalan silmittömästä

mielivallasta. Minulle uskonnollinen elämys ja tunne ovat

247

kaikki kaikessa. Tosin välillä epäusko myllertää ja rassaa miel-

täni. Silloin yritän etsiä lohtua lapsuuden aikaisista lämpimistä

muistoista.

Olen nähnyt kaikilla ihmisillä olevan elämässä vaikeuksia

olipa uskossa tai ei.

Aitoa todellista iloa tapaa vähän, mutta sitäkin enemmän mo-

net etsivät tekoiloa epätoivoisesti maailmasta kaikenlaisin tem-

puin.

Mutta kaikki ei ole vain harmaata arkipäivää. Olen saanut

kokea onnellisia hetkiä tässä uskossa, niin hullu ja selittämätön

kuin se onkin.

Etenkin ruskaretket tuntureilla Luojan tähtitaivaan alla ovat

minulle vuosittain henki ja elämä. Näillä retkillä on ihanaa

uneksia mitä vain, mitä päähän pälkähtää. Puhdistautua.

Minulle Jumala puhuu ja pitää yhteyttä sydämeeni luonnon

kauneuden kautta. Siitä iloitsen.

Uskon muuttuneita tunteita

Mies 64

Uskon tuntemukset muuttuvat iän ja vuosien mukana.

Joskus nuorena Siionin lauluissa ja virsissä oli runsaasti sa-

noituksia, jotka koskettivat ja myllersivät minua sydänjuuria

myöten. Niitä kaksikymppisenä lauloin toisten mukana kurk-

kusuorana seuroissa vesissä silmin.

Yhteen aikaan usein hyräilin laulua: ”Mä synniss ennen iloit-

sin vapaasti orjanaan. Siks kunnes kiintyi mieleni Jumalan Ka-

248

ritsaan. Oi puhdas pyhä Karitsa, sun kuolemallasi ja nouse-

muksen voimalla sä turvaat minua.”

Jotenkin tuntui, että olin syyllinen Jumalan pojan kuolemaan.

Se järkytti minua. Koin olevani kauhea syntinen ja tarvitsevani

anteeksiantoa.

Sitten ajanoloon tajusin, mitä kauheita syntejä minä muka

olen tehnyt? Elin aivan tavallista köyhän nuoren miehen elä-

mää, en tupakoinut, en juonut viinaa, en pelehtinyt naisten

kanssa, en rähinöinyt kenenkään kanssa, elin niin siivosti kuin

vain eletään.

Erikoisesti minua liikutti virsi: ”Nyt ylös sieluni, nous ylös

mullast tästä. Ah, kun mä kerran saan herätä kuvanansa ja kir-

kastetuin silmin nähdä Jumalan. Ei sitten milloinkaan oo sielu

janoissansa. Siel kaunis kannel soi, he veisaa virttä uutta, ei

koskaan lopu se, ei koskaan vanhene. Ei ääneen täällä voi sen

saada ihanuutta. Myös minut Jumalalle hän lunastanut on.

Kunnia, kirkkaus, voima ja ylistys, sun Herra, iankaikkisesti

olkohon. Ja taivas, maa ja meri amen sanokoon.”

Jossakin vaiheessa elämääni sitten hengellisten laulujen vai-

kutus väljeni ja meni vuosia, ettei tehnyt mieli laulaa niitä juuri

lainkaan. Jotenkin sanoitukset tuntuivat vanhanaikaisilta. Ne

olivat tämän päivän todellisuudelle ja myös taivaallisille mieli-

kuville vieraita. Koin etteivät ne sano ja puhuttele enää ihmis-

mielen syvimpiä tunteita. Olemme kunkin aikakautemme lap-

sia myös uskossa.

Minun uskon kokemukseni ovat nyt jotain muuta kuin men-

neiden sukupolvien tunnemaailma. Eikä niitä voi luokitella

249

niin, että kenen tuntemiset ja uskomiset olisivat enemmän oi-

keita tai vääriä.

Nyt minä uskon mitä uskon eikä sitä sanella ulkoapäin. Olen

sitä mitä olen, jumalanlapsi.

Kaikki oli ennen paremmin

Nainen 87

Toista oli ennen ja paremmin tässä uskossa.

Pirttiseuroissa käytiin ahkerasti ja saarnamies oli sellainen

vanhan kansan hyvä ja kunnon puhuja. Se istui ison Raamatun

ja pöydän takana ja saarnasi synnin synniksi:

- Te epäuskon sikiöt ja juopporallit, ootte helvetin omia, jos

ette tee parannusta ja muuta elämän tapaanne.

Heikkohermoisimmat akat säikähtivät jyrisevää puhetta, me-

nivät aivan sekaisin ja alkoivat ulista ja itkeä hyrisemään. Jot-

kut kovastikin parkumaan. Miehet kattelivat kippuranokkaken-

kiensä kärkiä silmät verestävinä ja alas painettuina. Sanattomia

hiljaa.

Saarnan jälkeen sitten juotiin kunnon kahvit ja vähitellen seu-

raväki häipyi talvipimeään kotimatkalle, toiset hevosella, toiset

hiihtäen.

Väkevät saarnamiehet matkasivat Lapin kairoilla kylästä ky-

lään ja käännyttivät ihmiset tähän oikeaan uskoon, johon kenel-

läkään ei ollut mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Oli yksi

usko ja kaikki olivat yhtä.

250

Mutta sitten alkoivat hajaannukset. Piru sekoitti kaiken. Nyt

näitä vääriä lestadiolaisia sirpalesuuntia on jo niin monia, ettei

laskuissa pysy perässä. Joidenkin laskujen mukaan niitä on

hyvän joukon kolmattakymmentä haaraa.

Mutta tämä oikea vanhoillislestadiolainen usko on pysynyt

paikallaan ja on suurin ja alkuperäisin. Se ei ole muuttunut

piiruakaan mihinkään suuntaan, ei oikealle eikä vasemmalle.

Vain sen kautta pelastuu.

Mutta nyt ovat ajat muuttumassa. Paha maailma ja itsepäiset

nuoret vääristävät tätä uskoa ja vievät hakotielle.

Omasta kodista hoivakotiin siirretty vanhaemäntä purskahtaa

haikeaan itkuun muistellessaan entisaikojen ihanaa uskonelä-

mää Lapin kairoilla.

Kaikki oli silloin paremmin.

Muistotkin katoavat

Mies 61

Ihmiselämä on kummallinen. Mitä siitä jää jäljelle? Kun

muistelen elettyä elämääni, mitä siitä itse asiassa muistan? En

paljoakaan.

Muistissa on aukkoja kokonaisia vuosia, joista muistan vain

jotakin sieltä täältä. Päivät ovat vain tulleet ja häipyneet jonne-

kin minne lie niin kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Näin on käynyt minulle myös tässä uskossa. Mitä siitä muis-

tan ja on jäänyt jäljelle? Ei sitä eikä tätä.

251

Joissakin aivojen lokeroissa ja uumenissa ne eletyt päivät ja

kokemukset voivat ehkä olla muistissa ja tallessa. Mutta tavoit-

tamattomissa. Usein kuulee sanottavan, että kaiken muun ih-

minen saattaa menettää, mutta ei kauniita ja koskettavia muis-

tojaan. Mutta ei sekään pidä paikkaansa.

Tutkimusten mukaan, muisti on myös altis muuttumaan ajan

mukana. Jokainen ihminen kertoo ja luo elämästään omaa ta-

rinaansa, jossa muistaminen on hyvin valikoivaa, mitä on to-

della tapahtunut oikeasti. Muistelija ei varsinaisesti valehtele.

Elämä on ihmisen kuvailema tarina, siihen liitettynä hataria

muistoja vuosien varsilta sieltä täältä. Muistot katoavat siinä

kuin elämäkin. Muistot ovat ohimeneviä eletyn elämän pilviä,

jotka purjehtivat taivaanrannan taakse jonnekin.

Lopulta ihminen ei muista mitään. Jotkut eivät muista edes

omaa nimeään.

Onko myös syvästi elämään vaikuttanut usko ohimenevä ja

katoava tunnetila? Olen vuosikymmeniä uskonut Jumalan joh-

datukseen ja pelastukseen. Laulanut nuoruuden innolla Siionin

lauluja suviseurateltassa sydän täynnä elämän ylimaallista tai-

vaallista hurmiota. Mutta nyt ennen niin väkevät muistot siitä

ovat kadonneet kuin valoisat auringon valaisemat poutapilvet

jonnekin. Myös niin varmalle ja itsestään selvälle pyhälle us-

kolle on käynyt samoin.

Mitään ei uskomisessa ole kertynyt varastoon. Olen edelleen

uskossa köyhä sieluparka, joka tarvitsee joka seuroissa anteek-

siantoa, epäuskon ja synnin poispanoa Jeesuksen nimessä ja

sovintoveressä.

252

Lapinkoirani Anu uskossa

Nainen 56

Asustelen lapinporokoiran, Anun kanssa. Se on harras usko-

vainen niin kuin minäkin tässä pohjoisen uskossa. Anu on vii-

sas ja älykäs koira, puhetta vaille.

Anun uskoon tuleminen tapahtui eräänä sateisena pimeänä

syysiltana. Kynttilän valossa pienen mökin tuvassa haikeana

veisailin Siionin lauluja ja ikävöiden muistelin uskovaisia

edesmenneitä vanhempiani, äitiä ja isää.

Anu huomasi minun haikeuteni ja ikäväni, tuli siihen jalkojeni

juureen kiehaamaan osaaottavasti. Silloin minä hoksasin, että

koirahan on Luojan luoma siinä kuin minäkin ja sillä on sielu.

Se tarvitsee lunastuksen ja pelastuksen sanomaa samalla lailla

kuin ihminenkin. Synnin maailmassa.

Niin minä sitten kysyin Anulta, haluatko sinäkin uskoa elä-

mänantajaan ja saarnasin Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki

koiran synnit anteeksi. Näin, että Anu ymmärsi vakavan asian

ja mistä oli kyse. Se uskoi nöyrästi ja heilutti iloisesti häntään-

sä. Sitten minä koppasin Anun syliini ja molemmat itkimme

ilon kyyneliä. Aina välillä minä saarnaan koiralle syntejä an-

teeksi, kun se on tehnyt jotakin luvatonta.

Se on tyttökoira ja pari kertaa vuodessa kiima-aika. Siitä minä

olen sitä torunut, kun se silloin mistään mitään välittämättä

antaa ja jakelee innolla sitä tavaraa joka vastaantulijakoiralle

oli se sitten minkä rotuinen rakki tahansa. Minä olen tiukasti

sanonut sille, että se on syntiä. Anu katsoo katuvaisena minua

ja niin minä sitten saarnaan hairahduksen synnit anteeksi. Sit-

253

ten parin kuukauden päästä laskemme montako pentua tuli.

Jumalan luomia nekin.

Toiset eivät anna mitään arvoa Anulle. Seuroissa huomautte-

levat, että mitä tuo rakki täällä tekee? Minä sanon, että sille

kuuluu Jumalan pelastuksen sanoma siinä kuin muillekin, ja se

on sitä paitsi oikeassa uskossa. Hartaampi kuin moni muu.

Osa seuraväestä naureskelee minulle pilkallisesti, että sinulla-

ko on muka koirakin uskossa. Koirien vähättelijät eivät vain

hoksaa, että Anu-koiralla on erittäin tarkka hajuaisti. Se haistaa

jo kaukaa valeuskovaiset, huijarit ja lasten hyväksi käyttäjät.

Sillä on myös hyvä muisti, se muistaa pilkkaajat vuosienkin

päästä.

Kaikissa jotain hyvää

Nainen 41

Olen lestadiolaishenkinen uskon hörhö. Uskon Lapin kairojen

kätköissä eläviin etiäisiin ja maahisiin, niin kuin Lars Levi

Laestadiuskin uskoi aikanaan julistamalla samalla kristinuskon

pelastuksen sanomaa.

Uskon myös kummituksiin ja aaveisiin, hyviin ja pahoihin

henkiin. Ihmisen hahmossa esiintyvät pahat henget ovat niitä,

joita oikeasti on aihetta pelätä. Ne voivat konkreettisesti käydä

päälle, ryöstää, kiduttaa, ampua ja murhata.

Kaikki näkyvät ovat henkiolentoja ja jokaisessa ihmisessä

asuu hyviä ja pahoja henkiä. Ihmismielen ja sydämen pimeissä

loukoissa lymyäviä pahoja henkiä on vaikea tunnistaa ja niiden

suhteen on oltava varuillaan.

254

Minua on auttanut pahojen henkien kurissa pitämiseksi tämä

usko. Jokaisessa ihmisessä piilee hyviä voimia, ne on vain saa-

tava esille ja vahvistettava niitä anteeksi antavan armon ja us-

kon avulla.

Olen tässä lestadiolaisessa uskossa usein epävarma, harhailen

eksyksissä, erehdyn ja teen vääriä valintoja. Mutta sitten minul-

le avautuu uskon avulla tie kohti taivaan kotia ja valoa. Saan

Jumalan anteeksiantamuksen ja armon suojeluksessa elää päi-

vän kerrallaan tässä hetkessä ja iloita elämän lahjasta.

Olen herkkäuskoinen ja en tiedä, olenko oikea lestadiolainen?

Tiedän kyllä, etteivät oikeat uskovaiset pidä minua jumalanlap-

sena, mutta se ei minua vaivaa.

Olen armollinen, pehmeä ja rakastava itseäni kohtaan sellai-

sena kuin olen epätäydellisenä ja vajavaisena. Jos ei rakasta

itseään, ei voi rakastaa muitakaan ja uskoa, että Jumala on rak-

kaus.

Jumalan valtakuntaan mahtuu monenlaisia uskon hörhöjä.

Mikä sitten uskossa on tärkeintä? Puhdas avoin mieli ja uskoo

kaikissa ihmisissä olevan jotain hyvää. Pahoja henkiä ja voimia

ei pidä päästää ihmissydämessä mellastamaan. Ihminen on

pohjimmaltaan hyvä ja usko kantaa.

Tiedän kyllä, että oikean uskon vartijat kauhistuvat tätä kun

sanon ja näen, että kaikki pääsevät taivaankotiin.

Taivas on mittaamattoman avara.

255

Elämä tarvitsee elämää

Mies 36

Olen surullinen. Olen herännyt ja havahtunut näkemään elä-

män todellisen raadollisuuden. Alastoman paljauden ja armot-

tomuuden.

Olemassaolo on elämän ja kuoleman tasapainoilua. Kaikki

elävät olennot ovat samassa veneessä. Elämä tarvitsee elämää

pysyäkseen hengissä. On pakko syödä toisia. Eri vapauksia ei

ole kenelläkään.

Kuka on syyllinen tähän arvoitukselliseen systeemiin, pelkoi-

hin, kauhuihin ja kärsimykseen? Luojako?

Onko oikein, että kaikkien elämä perustuu toistensa syömi-

seen?

Onko oikein syödä eläimiä? Kasvattaa kanoja, sikoja, lehmiä,

karjaa luonnottomissa ahtaissa tiloissa ja lihottaa niitä väkisin,

alistaa, pahoinpidellä ja tappaa ja syödä?

Kaikki ovat alistajia ja toistensa elämän riistäjiä jatkaakseen

omaa elämäänsä. Kärpäsestä lähtien jokainen pelkää syödyksi

tulemista ja kuolemaa. Eläimetkin ymmärtävät tämän raadolli-

suuden ja elämän kovuuden ja kauheuden. Mutta minkäs teet,

jos aiot elää ja pysyä hengissä, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sellaiseksi on tämän elämän systeemi luotu. Elämän ja kuo-

leman armottomassa maailmassa. Kaikki on niin katoavaa.

Väliaikaista ja ohimenevää.

Elämällä on kohtuuttoman kova hinta.

256

Uskonnoissa ja tässä pohjoisen uskossa pidetään itsestään

selvänä, että Jumalan on kaiken takana. Ettei hiuskarvakaan

lähde päästä hänen tietämättään ja sallimattaan.

Koko luomakunta huokaa kärsimyksen alla ja odottaa uusia

maita ja taivaita, joissa ei tarvitsisi syödä toisia.

Vaihtoehdot ovat vähissä syntyessään tänne maan päälle. Jo-

kainen on luonnonlakien ja systeemien armoilla pienimmästä

suurimpaan. Sääskistä ja ötököistä ihmiseen. Uskoipa Luojan

pelastukseen tai ei.

Elämä menee miten menee. Iloitse elämän hetkistä aina kun

voit, uskossa.

Olipa kohtalo mikä tahansa. Siihen on ihmisen tyytyminen.

Kaikella on määrä aikansa

Mies 68

Elän päiviä neljän seinän sisällä. Minulle ei tapahdu mitään

eikä kuulu mitään.

Elämä on kadonnut jalkojeni alta tyhjäksi olemiseksi ja päivi-

en kuluttamiseksi iltaan, ei mihinkään.

Jälleen harmaa arkipäivä on edessä. Katselen ikkunasta ulos

enkä näe mitään, paitsi kappaleen asfalttikatua ja toisinaan jon-

kun yksinäisen naisen koiraansa ulkoiluttamassa. Siinä kaikki.

Tämä uskokaan ei ole tuonut minulle lohdutusta. Olen lau-

kannut seuroissa ja kuunnellut satoja saarnoja ei mistään. Saar-

namiehen pelastuksen sanomaa ilman todellista tietoa. Sieluu-

257

ni ei ole kertynyt mitään varastoon. Olen tyhjä kuin autio lumi-

nen tunturi. Elämäni on liukunut ohi ei mihinkään.

Jokaisen elämä ja todellisuus on vastakkaisten voimakenttien

puristuksessa ilman pelastuksen toivoa. Kaikkea ympäröi nä-

kymätön aika. Sitä ei voi nähdä, kuulla, tuntea eikä haistaa.

Silti aika hallitsee kaikkea määräaikoineen ja rajoineen.

Saarnaaja kuvaa aikaa auringon alla:

- Kaikella on aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä ja aika kuolla.

Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.

Aika on purkaa ja aika rakentaa.

Aika on itkeä ja aika nauraa.

Aika on etsiä ja aika kadottaa.

Niinpä. Minua ympäröi myös tämä usko ja epäusko yhtä aikaa

tässä yksinäisyydessä. Ovatko nekin ei mitään?

Ihmettely ja äimistely tässä olemisessa, että olisiko sittenkin

joku tämän kaiken takana? Elämäni on täynnä jotakin ja sa-

malla ei mitään. Elämä ja kuolema, outoa ei mitään kurkkii

selän takana.

Minun levotonta mieltäni ja sieluani ympäröi selittämätön

tyhjä maailma uskon ja epäuskon puristavassa välimaastossa.

258

Erehtymättömät

Mies 55

Jumalan valtakunnassa ei erehdytä. Yksinkertaisinkin juma-

lanlapsi vainuaa herkällä silmällä väärään henkeen eksyneet.

Ne luulevat muissakin uskoissa voitavan noin vain livahtaa

taivaan valtakuntaan sisälle muina miehinä.

Mutta Jumala ei sellaista salli. Se tietää tasan tarkalleen mitä

tekee. Se muistaa jokaisen naamataulun ja sieluntilan.

Erehtymättömän Jumalan valtakunnan vahtimisen ja varjele-

misen Luoja on täällä maan päällä antanut tämän uskon tehtä-

väksi. Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan oikea henki

asuu nimittäin pohjanperillä näinä viimeisinä maailmanlopun

päivinä.

Siitä täällä oikeassa kalliissa uskossa pidetään kiinni eikä lip-

suta piiruakaan puoleen taikka toiseen. Vaikka maailma huutai-

si kurkkusuorana, tekisi pilkkaa ja naureskelisi näille oikeille

lestadiolaisille. Totuus on, etteivät ne uskonasioissa koskaan

erehdy vaikka päätä leikattaisiin. Jumala on niiden puolella.

Täytyy myöntää, että kyllä minäkin jossakin vaiheessa epäilin

tämän oikean uskon erehtymättömyyttä. Mutta sitten kävi niin,

että yhtenä iltana kaksi rotevaa saarnamiehen roikaletta ilmes-

tyi kotiovelleni ja tekivät selväksi:

- Jos rupeat epäilemään ja levittämään juoruja, että oikeassa

uskossa saatetaan erehtyä, sinut heitetään tästä kalliista Juma-

lan valtakunnasta ulos roskikseen kuin kulunut työrukkanen.

Ilmoitamme kaikille, että olet sortunut väärään henkeen eikä

259

sinua saa enää tervehtiä ”Jumalan terve” ihanilla sanoilla. Pirun

äpärää.

Minä säikähdin pahanpäiväisesti, nöyrryin ja sain epäilykseni

ja syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sinä vuonna

oli monia muitakin näitä uskon epäilijöitä. Silloin ymmärsin,

että murrokset ja hajaannukset ovat luonnollisia ja välttämät-

tömiä tässä uskonliikkeessä.

Aina osa epäilijöistä on sellaisia uskonpaukapäitä, etteivät

niihin mitkään hoitokokoukset ja puhuttelut tehoa. Ne on vain

pakko siivota tästä erehtymättömästä kalliista uskosta kylmästi

ulos. Ei sille mahda mitään.

Hyvä niin. On ihanaa elää lapsenmielisessä oikeassa uskossa

ja varjeluksessa.

Porouskovainen

Mies 43

Olen tunturien kätköissä kasvanut ja ikäni samoillut pohjoisen

ihmisen mielen- ja sielunmaisemissa.

Toimin poromiehenä ja olen pyytänyt ansoilla riekkojakin

satamäärin. Tunnen tunturit kuin omat taskuni ja samoin poh-

joisen Lars Levin uskon, mitä se on.

Täällä uskotaan Raamatun sanomaan ja ihmeisiin, luonnon-

henkiin, aaveisiin ja maahisiin yhtä aikaa aivan luonnollisina

asioina.

260

Käyn seuroissa kuin muutkin kuulemassa jumalansanaa. Tääl-

lä usko ja seksi sulautuvat luontevasti yhteen. Niissä on luon-

nonläheistä ja alkuperäistä poweria, sykettä ja meininkiä.

Täällä on mukava elellä porojen kanssa avaran luonnon sylis-

sä. Nauttia ja iloita Luojan antamasta elämästä.

Suviseuroissa olen nähnyt vähän samanlaista suhinaa ja mei-

ninkiä kuin syksyisin poromettässä rykimäaikaan.

On ihan kiva seurata, kun pojat seurakentällä kyttäävät vere-

vien ja näyttävien lestadiolaistyttöjen huomiota. Sama suhina

käy tietysti myös toisin päin. Kymmenet ja sadat ovat ne nuo-

ret, jotka löytävät elämänkumppaninsa seuroista.

Mutta ei siinä ole mitään pahaa sanottavaa ja synnillistä. Niin

on Jumalan luoma maailma tehty. Sitä hallitsee ja pyörittää niin

ihmisten kuin eläinten laumassa erotiikka eri muodossa.

Tässä uskossa ja laumassa eroottiset ja uskon tunteet puhkea-

vat esiin sulassa sovussa näkyvämmin tai peitetymmin.

On autuaallista kuunnella Luojan luoman kehon ja sielun pu-

hetta. On ihanaa nauttia naimisesta ja luoda uutta elämää us-

kossa ja toivossa, että elämä kantaa.

Minä kasvoin luonnon keskellä mettässä ja sitten minusta tuli

ihminen, sellainen porouskovainen.

261

Kaikella on rajansa

Mies 21

Minua ottaa aivoon tämän maailman typeryys ja julmuus us-

kontoja myöten.

Sodissa tapetaan ja murhataan toisia uskon siunaamilla aseil-

la. Tuhotaan vaivalla rakennettuja kaupunkeja. Sukupolvesta

toiseen järjettömästi Jumalan nimeen ja varjolla.

Jos tämä ei ole tyhmyyttä ja typeryyttä, mikä sitten? Ottaa

niin aivoon, ihmiskunnan petomaisuus. Ihmiset ovat yhä edel-

leen apinoiden kehitystasolla.

Mitä kaikkea näitä onkaan jeesuslaisia ja muhamettilaisia,

hindulaisia ja buddhalaisia?

Näitä uskon hörhöjä on joka lähtöön, jotka pyrkivät uskon

nimissä terrorisoimaan ja sensuroimaan ihmisiä täällä maan

päällä. Näistä vuosituhantisista pyhistä typeryksistä ei näytä

olevan toivoakaan päästä eroon.

Ei mikään tässä maailmassa ei voi olla niin pyhää ja arvokas-

ta, joka oikeuttaisi murhaamaan toisia. Kodin, uskonnon ja

isänmaan nimessä ei ole oikeuta riistää keneltäkään ainutker-

taista elämää. Kaikki syntyvät vapaina samoilla oikeuksilla

tänne maan päälle.

Inhottaa kaikenlainen sensurointi ja jumalien suojelupykälät

lakien avulla. Niin kuin jotakin maailmankaikkeuden Luojaa

joku apinaihminen voisi muka pilkata ja suojella? Voi näiden

apinoiden moukkamaisuutta ja suuruuden hulluutta.

Nuoria yritetään väkisin kasvattaa samaan ahtaaseen typeryy-

teen ja arvomaailmaan kuin aikaisempiakin sukupolvia. Ei näil-

262

lä konsteilla ikinä saavuteta uutta inhimillisempää ja onnelli-

sempaa maailmaa.

Ihmiset kumartavat ja palvovat laidasta lukien yhä vääriä ju-

malia ja kiivailevat harhaisten mielikuvien sekamelskassa. Mi-

tään varmaa tietoa ei ole kenelläkään.

Minäkin synnyin ja kasvoin tämän pohjoisen uskon piirissä.

Minä heräsin eräänä päivänä kuin vuosituhantisesta unesta tä-

hän harhakuvitelmien hulluun maailmaan.

Järkytyin sydänjuuriani myöten.

Tällaiseenko uskoon ja arvomaailmaan nuorten tulisi alistua?

Kaikella on rajansa.

Olisinko onnellisempi ilman tekojumalia?

Mies 47

Toisinaan ajattelen, että olisinko onnellisempi jos olisin saa-

nut elää täysin tietämättömänä ihmisten tekojumalien ilmoi-

tuksista ja teoista?

Vapaana kuin taivaan lintu ja tuuli tunturien kätköissä?

Elää sovussa ja rauhassa omien luonnonjumalien ja -henkien

suojeluksessa.

Vapaana ja tietämättömänä Lähi-idän heimojen vuosituhanti-

sista tekojumalien kähinöistä. Ilman raamattujen ja koraanien

ristiriitaisia ja sekavia tarinoita.

Ilman pelottelua ja uhkailua kadotuksella ja helvetillä. Jos et

usko ja alistu kyselemättä ristiriitaisen ja kiivaan Jumalan mie-

263

livaltaan, sinut heitetään kylmästi ja armotta helvetin ikuiseen

piinaan.

Tietämättä mitä kaikkia julmuuksia ja käsittämättömän verisiä

sotia hänen nimissään on käyty ja tehty hirveitä rikoksia maa-

ilman kansoille ja tavallisille rauhassa eläville ihmisille. Juma-

lan ilmoittaessa vain: - Minä olen se mikä olen.

Eikä siinä ole kenelläkään nokan koputtamista.

Olisi armoa ja lohdullista siirtyä rajan toiselle puolelle ilman

tekouskontojen taakkoja ja painolastia, kun aika on. Olen val-

mis astumaan todellisen Luojani eteen puhtaalla lapsenmielellä

ilman ennakkoluuloja niin kuin tulinkin tähän maailmaan.

Elämä on suuri lahja. Kiitos elämästä.

Uskon mielentilojen pyörteissä

Mies 43

Olen nähnyt maailman toreilla lännessä ja idässä, pohjoisessa

ja etelässä monenlaista elämänmenoa ja uskoa. Pohjoisen tun-

tureilla olen porojen kanssa kokenut uskoa, ilmaa, unta, lunta ja

sääskiä.

- Tämä usko säikäytti ja pelästytti sieluni, kun kaikki näytti

kirkastuvan.

- Älä tyrkytä tätä uskoa pahimmalle vihamiehellekään. Se

tappaa ihmisyyden ja rappeuttaa moraalin.

- Älä pelottele toista kadotuksella ja helvetillä ja jakele neu-

voja, jos hän ei usko samalla tavalla. Älä tuomitse, ettei sinua

tuomita.

264

- Usko ja taivaallinen näky ovat liian suuria verhottavaksi

sanoihin ja puettavaksi tunteisiin. Suviseurat ovat unta, sydä-

men ikävää ja kaipuuta päästä kerran uskosta näkemiseen. Tai-

vaan valtakuntaan.

- Tämä uskon syntien taakka on tehnyt minusta hermorauni-

on. Vähäisestäkin oksan katkeamisen äänestä säikähdän puoli-

kuoliaaksi, mitä nyt olen tehnyt ja uskonut taas väärin.

- Minusta tuntuu, että tulen hulluksi tässä uskossa. Tämä on

elämätöntä elämää ilman aitoa iloa ja sieluni vapautta.

- Ikävöin hetkeä, jolloin voin heittää tämän uskon romukop-

paan. Silloin vapauteni alkaa eikä minun tarvitse näytellä ja

olla mitään. Taivaallinen auringonvalo kurkistaa ikkunastani

sisälle.

- On aika uskoa ja aika olla uskomatta näitä mielikuvia ja

unia. On aika syntyä ja kuolla.

- Elämä on suuri yllätys täällä pienen pienellä planeetalla.

Uskon että taivaskin on suuri yllätys, missä se sitten onkin.

Siellä on onnellisempaa.

- Maailmassa on pystyyn kuolleita sieluja enemmän kuin elä-

viä, kuoli 32-vuotiaana haudattiin 66-vuotiaana.

- Taivaassa ei tarvitse uskoa enää mitään ja kysellä, kuka on

Jumala.

- Älä vedä kaihtimia alas, aukaise ikkuna ja anna auringonva-

lon tulla sisälle. Nyt olen uskossa valmis lähtemään taivaanko-

tiin.

- Hengittelen kevyttä ilmaa enkä itke enää.

- Taivaanportit ovat auki. Sydämeni on täynnä iloa ja onnea.