1
MIELEN TUULENPESIÄ
VALLASTA, USKOSTA JA RAKKAUDESTA
TOTEAMUKSIA
PENTTI HARJUMAA
Pienkustantaja: Revontulet
Rovaniemi 2010
ISBN 978-952-67215-4-5
2
On kaksi tapaa elää aivan tavallista elämää. Ei pidä mitään
ihmeellisenä ja sen kummallisempana. Toinen tapa on
suhtautua elämään niin, että kaikki on ihmeellistä
pienimmästä suurimpaan. Pieni metsäorvokki ja sääski ovat
tuntemattoman suuren mestarin käsialaa, arvoituksia.
Taideteoksia.
3
Poikkesin luontopolulta kirkkoon. Pappi puhui
käsittämättömiä. Tulin surulliseksi.
Kaikkiko ovat ihmismieleen sitkeästi tarrautuneita
selittämättömiä tuulenpesiä? Sukupolvesta toiseen elämän
ja olemassaolon väärin ymmärtämistä.
Pohjoisen taivaanrannalla aukeni omituinen valokiila.
4
Ihmisiä syntyy ja kuolee joka hetki kaiken aikaa. Pari lasta
sekunnissa. Elämällä on vauhtia.
Olemme vangittujen sielujen kuolemanleirillä. Mikä on
tämän kaiken tarkoitus, homman nimi? Emme tiedä.
Tahtoisimme niin tietää. Ehkäpä huomenna arvoitus
ratkeaa.
Ympärillä pörisee kärpäsiä, jotka verkkosilmillään näkevät
kaikkiin suuntiin. Kärpäsiä, jotka vaanivat verta ja
mätäneviä ruumiita. Tässäkö vastaus arvoitukseen?
5
Sanovat että avain onneen löytyy arjesta. Pienistä
asioista ja tapahtumista. Kiireetön aamu, kuppi hyvää
kahvia ja päivän lehti. Lenkki koiran kanssa. Kotiruoka ja
sauna. Ystävän yhteydenotto. Pieni kiitoksen sana. Suukko.
Onneen ei tarvita kalliita lomareissuja ympäri maailmaa,
vempeleitä, elämyspuistoja ja miljoona-autoja.
Sanovat ettei raha tuo onnea. Sekin on puoli totta ja puoli
valetta. Rahaa tarvitaan kuitenkin kohtuullisesti elämiseen,
asuntoon ja leipään?
6
Juhannuspäivänä metsäpolulla muurahaisten tuhat
silmäparia vastassa, monenlaista ötökkää ja näkymätöntä
metsänväkeä tarkkailemassa: - Kas vai, kuka se siinä niin
yksinäisenä polulla. Minne matka?
7
Tyhjä pyörittää maailmankaikkeutta tyhjän päällä.
Tyhjä tunnetila on väkevä voima. Päässämme
suunnattomasti tyhjää äärettömyyksiin sisällä ja ulkona.
Miljoonittain atomeita, joiden sisällä protonilla ja
neutronilla niin väljää että sääsken kokoisina niillä on tilaa
yhden atomin sisällä lennellä yhtä kuin Helsingin ja Utsjoen
väliä. Ilman ketään vastaantulijaa.
Tilaa ja väljää on.
8
Niin on sanottu jo aikoja sitten:
- Joka tuntee ihmisen, tuntee maailman.
Joka tuntee itsensä, on kirkastettu.
Elämä on suuri mysteerio, arvaamaton. Ajatukset risteilevät
ja lentävät pitkin lumisia tuntureita kuin aaveriekot.
9
Kaikki virtaa ohi. Sääsket tulevat ja menevät niin kuin
ihmisetkin.
Sääski ja ihminen, mitä eroa niillä on maailmankaikkeuden
suurella näyttämöllä?
Eri vapauksia ei ole kenelläkään.
Jotain outoa ja hämmentävää tässä kaikessa on.
10
Unet, unet, ovet, ovet eivät aukene. Elämän salaisuus
vastassa.
Kukin voi arvailla ja uskoa, mitä haluaa. Mutta väärään
aikaan väärässä paikassa suun aukaiseminen voi maksaa
hengen,
sillä joka suunnalla näkeviä ja kuulevia verkkosilmäisiä
paskakärpäsiä surisee kaikkialla.
Jumalauta, kaikkina aikoina on omat jumalansa, hitlerinsä ja
stalininsa, joita ei pilkata.
11
Maailma menköön menojaan. Yhä useammin on tunne,
hyvä niin että saa sieltä ja sieltä olla poissa. Katsella sivusta
hölynpölyn maailman menoa. Hörhöilyä.
Jokainen voi mediaa seuratessa huomata suurimman osan
maailmalla liikkuvasta tiedosta olevan täysin
merkityksetöntä. Tärkeä tieto hukkuu median takapihalle
joutavan roinan alle.
12
Mitä elämä on ja mitä se voisi olla? Välillä on huutava
kuilu. Se ei jätä minua rauhaan. Kaikki puolinainen
oleminen ja olemassaolo tekee minusta sairaan
surumielisen. Sydämeni huutaa. Taivaisiin asti
kurkottautuvaa rakkauden syliä.
Ennen valaistumista minä hiihtelin ja samoilin joka vuosi
pitkin tuntureita.
Valaistumisen jälkeen minä hiihtelin tuntureilla, mutta en
kuitenkaan ollut sama mies.
Nyt minä kaikessa rauhassa keittelen riisipuuroa muina
miehinä. Otan vastaan avoimin mielin nöyränä, mitä elämä
minulle vielä tarjoaa.
13
Jälleen yksi vuosi on vauhdilla syöksynyt Linnunradan
syvyydessä jonnekin.
Ainutkertaisia peruuttamattomia ohikiitäviä vuosia,
kuukausia, päiviä, hetkiä niin ilossa kuin surussa. Yhtään
elettyä ja koettua hetkeä emme saa takaisin.
Niin hyvät kuin ikävätkin muistot seuraavat meitä vielä
aikansa, mutta nekin katoavat jonnekin hämärään ja usvaan.
Jostakin tulimme ja katoamme jonnekin. Vai katoammeko
lopulta sittenkään minnekään?
Tieteen mukaan on olemassa aineen häviämättömyyden
luonnonlaki. Ruumiimme hajoamisen jälkeen atomimme ja
henki tulevat uusiokäyttöön ja etsivät vain uuden
olomuodon, mikä se sitten lieneekin.
14
Albert Einstein huomasi ja ymmärsi pituuden, leveyden,
korkeuden lisäksi neljänneksi ulottuvuudeksi ajan. Kaikella
on siis aikansa tämän taivaan alla.
Lännen kulttuurissa aika koetaan lineaarisena eteenpäin
virtaavana ilmiönä. Idässä toisin. Maailma on jaettu useaan
ajanlaskuun ja aikavyöhykkeeseen.
Oli miten oli. Syntymäaika ja kuolinaika ovat oleellisia
merkkipaaluja. Elämä ja rakkaus leiskuvat kuin revontulet
siinä välissä.
Salaperäinen, kiehtova, lumoava, niin ilossa kuin surussa
arvaamaton näytelmä.
15
Miltä elämä maistuu ja tuntuu? Siinäpä kysymys. Se on
viime kädessä itsestämme kiinni, minkä merkityksen
annamme asioille ja omille tunteille. Se on totta ja maailma
on sen näköinen.
Monenlaiset linnut lentävät päämme yli. Emme voi estää
niitä. Mutta onko pakko mustien ajatusten antaa tehdä pesää
päämme päälle?
16
Missä määrin ihminen voi kokea itsensä vapaaksi tässä
maailmassa ja olomuodossa? Elämä on niin monella tavalla
sidottu ja rajoitettu luonnonlakien ja yhteiskunnan
reunaehtoihin.
Kukaan ei voi viettää todellista vapaata itsenäisyyspäivää.
Se on itsensä ja toisten pettämistä ja huijausta.
Voimme kuitenkin viettää rajoitettua itsenäisyyspäivää,
hyvä sekin. Kahdesta elävästä kynttilänliekistä ikkunalla
iloitsen.
Mutta itsenäisyyden juhlat, mitalit ja sotilasparaatit kertovat
aivan jotain muusta kuin itsenäisestä vapaasta maasta.
17
Jälleen pimeä syksy takana päin. Huomenna 21.12 on
talvipäivänseisaus, joka on aina iso juttu se. Silloin on
aurinko matalimmillaan pohjoisen horisontin yllä eli syvin
kaamoksen hämärä. Päivätön päivä.
Silloin alkaa päivä taas pidentyä ja aletaan mennä valoa ja
kevättä kohti. Jo pelkkä tieto siitä kummasti kirkastaa ja
ilahduttaa mieltä, vaikka päivän pidentyminen silmin
havaittavasti alkaakin näkyä vasta parin kolmen viikon
kuluttua.
Vanhan kansan sanonnan mukaan jo tapaninpäivänä on
päivä kukonaskelta pidempi ja uuden vuoden päivänä pirtin
uunin lämmityksen verran.
Muita vuosikierroksen merkkipaaluja ovat 20. maaliskuuta
kevätpäiväntasaus, 21. kesäkuuta kesäpäivänseisaus ja 23.
syyskuuta syyspäiväntasaus.
Vuodenajan vaihtelut antavat elämälle toivorikasta potkua,
että eteenpäin mennään.
18
Jossakin vaiheessa huomasin, ettei täällä maan päällä
kukaan tiedä lopullista varmaa, mistään. Niin paljon kuin
muka tietäjiä ympärillä viliseekin. Arvailuksi jää, vaikka
olisi sata tohtorinväitöskirjaa tehnyt.
Kukin elää ja kokee elämän omalla tavallaan. Parhaimmat
ystävämme ja rakkauskin jäävät vähemmän tai enemmän
tuntemattomiksi.
Myös oma itsemme kätkee sisälleen tuntemattomia pimeitä
loukkoja ja arvoituksia, vaikka vuorokaudet ympäri elämme
samojen nahkojen sisällä.
Tässä tuntemattomassa maailmassa ja maastossa on vain
itse kunkin räpiköitävä eteenpäin, eksyksissä ja hukassa silti
toivoa ja uskoa menettämättä.
19
Kuolemanvarjon maassa eivät mitkään selitysmallit ja sanat
päde kuvaamaan kuilujen syvyyttä ja hämmennystä. Alkua
ja loppua.
Toisaalta elämä on tavallisen luonnollista, mutta toisaalta ei
kuitenkaan mikään ole luonnollista. Ei tätä tunnetta kukaan
toiselle voi selittää. Liian vaikeaa kuvata sanoin
kuvaamatonta elämän ja kuoleman hämmennystä.
20
Televisiossa meni kuusiosainen tieteisohjelmasarja
planeettamme elämän synnystä, sitkeä elämä.
Tieteen mukaan kalasta on lähdetty liikkeelle. Niin minä
kuin sinä.
Olemme olleet miljoonien, miljoonien vuosien pitkällä
marssilla. Tässä nyt ollaan monien outojen olomuotojen
kokeilun tuloksena. Onhan siinä äimistelemistä kerrakseen.
Ihmeellistä, ihmeellistä. Että kalasta on lähdetty liikkeelle ja
tässä nyt ollaan. Siinä on jotakin ylimaallista luomisen
prosessia. Kiehtovaa ja lumoavaa.
Tekijä vain pysyttelee salassa yhä.
21
Kuolemaa ei ole. Miten tyhjä ja olematon voisi olla
olemassa?
On vain tämä elämä, siihen ei sisälly kuolemaa.
Tietysti yhden ihmisen osalta elämä alkaa ja loppuu.
Yksilöinä katoamme kuin unikuva. Mutta meissä vaikuttava
salaperäinen Minä ei häviä ja sitä ei vie kuolema.
Mistä nousee kaipaus? Maasta nousee kaipaus. Maata
ei vie kuolema.
Minä siis olen olemassa. Ikuisesti täällä läsnä.
Friedrich Nietzsche julisti: - Jumala on kuollut.
Mutta tämäkin luulo on väärä. Miten olematon voi kuolla?
julisti joku toinen ajattelija.
Mitä on rajan takana vastassa? Onko jotain vai ei mitään?
Kukaan ei tiedä. Eikä kannata lähteä arvailemaan. Vastassa
on varmaan sellaiset sempalot, ettei ihmismieli yllä sitä edes
kuvittelemaan.
Parempi antaa asian olla silleen.
22
Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren mysteerion ja
tarinan.
Jokaisessa on arvaamattoman paljon pimeitä loukkoja,
avaamattomia ovia. Mutta myös tajun ja tietoisuuden
kirkasta valoa. Se lohduttaa ja antaa toivoa.
Olipa ihminen sitten mikä onkin, tärkeää on olla ihminen
ihmiselle.
Silloin kun elämä on, on elettävä. En minä parempaakaan
neuvoa tiedä.
23
Kuinka paljon onkaan asioita, joita ei sanoilla kyetä
selittämään. Sellaisen eteen joudumme syntymän,
rakkauden ja kuoleman edessä. Sanat jättävät välille.
Elämän syvimpien salaisuuksien äärellä on etsittävä
yhteyttä muilla keinoin kuin sanoilla. Jokin katse tai
kosketuksen hipaisu voi avata hämmentyneeseen
sydämeemme jonkin piuhan aivan kuin radioaallot etenevät
syvyyksien yllä.
24
Luonnonlakien ja maailman pienten ja suurien
elämänehtojen näyttämöllä ihminen on kuin heittopussi.
Tuntemattoman meren aalloilla kohtalon armoilla.
Kenelläkään ei näytä olevan mitään sen kummempaa arvoa,
kun henki ja ruumis reväistään toisistaan irti. Mätänevä
ruumis kiikutetaan hautausmaan kaatopaikalle.
Muutaman sukupolven päästä ei kukaan tiedä, onko
sellaista ja sellaista ihmistä iloineen ja suruineen ollut
koskaan olemassakaan.
Elämä näyttää olevan kertakäyttöjuttu, halusimmepa sitä
tai emme. Sitä ei meiltä kysytä.
Jos näin on, sitä suurempi arvo ja ihmeellisyys on näissä
ohikiitävissä hetkissä täällä.
25
Toisaalta niin on kuin Anton Tsehov arveli: - Porkkana on
porkkana, eikä muuta.
Näin näyttää olevan, että tunturit ovat tuntureita, puut puita,
puheet puheita, rakkaus rakkautta, naiminen naimista, elämä
elämää, kuolema kuolemaa, usko uskoa.
Minä tunnen, että kaikki on samalla myös jotain muuta.
Kärpänen on enemmän kuin kärpänen.
26
Elämme maailmassa, että aivastuskin merkitsee jotakin
täällä.
- Me kuulemme tuulen huminan, mutta emme tiedä mistä se
tulee ja minne menee.
Mutta. Tarvitseeko tietääkään? Jos tietäisimme kaikki
olevaisuuden salaisuudet, mitä sitten? Turhaa tietoa ja
painolastia on syytä välttää.
27
Olen ilmestynyt tänne maan päälle taivaan ja helvetin
keskelle Ranuan erämaan korven kätköistä töllin poikana.
Suonsilmäkkeiden, jokien, purojen ja järvien kätköistä.
Hillasoiden, taivaansinen, aamu-usvan, kuikan huutojen,
kalojen ja lintujen kätköistä.
Myyrien ja hiirien, riekkojen, jänisten ja porojen ikävän
kätköistä.
Tässä olen nyt outona vieraana muukalaisena elävien
kirjoissa.
28
Mitäpä ovatkaan vuosituhansien aikana syntyneet maailman
uskonnot ja jälki? Väkivallan ja terrorismin avulla
levitettyjä islamilaisuuden ja kristinuskon epämääräisiä
myyttejä ja uskomuksia.
Kuka kykenee tietämään ja sanomaan, mikä on sitä oikeaa
elämää?
Itse kukin elää ja kokee omalla tavallaan. Näkee ja kuulee
sen minkä ymmärtää.
Mitä elämä on? Siinäpä kysymysten kysymys. Kenelläkään
ei ole vastausta.
Ehkä jokainen elävä olento saa oman osuutensa. Ainakin
jotain, sillä kaikkialle ulottuva elämä ei koskettamatta mene
kenenkään ohi.
29
Luonnossa monet lajit eivät selviäisi ja säilyisi hengissä
ilman huijausta ja hämäystä. Elleivät osaisi piiloutua ja
muuttaa väriä ja kätkeytyä. Tekeytyä tarvittaessa jopa
kuolleeksi.
Mutta onko ihmisen pakko valehdella, kieroilla, huijata,
pettää ja hämätä? Tappaa ja kiduttaa toisia jumalan ja
isänmaan nimeen?
Riehua omaa lajia ja muita kohtaan vaarallisena petona.
30
Kaikki on mahdollista tässä maailman ja avaruuden
äärettömyydessä. Tähtien näkemisessä. Muurahaisen
vaelluksessa polulla. Pienuus ja suuruus ajatuksissa ja
teoissa.
Kaikki hetken silmiemme edessä elämän ja maailman
valtavuus ja kauneus. Pimeyden ja valon kokemus ja
elämäntunto.
Suuruus ja pienuus, mitättömyys, pohjaton suru ja ilo
vyöryvät sydämemme yli kuin tunturien ja revontulien
tuulet taivaankannen yli.
Ja itse kullakin ihmislapsella takaraivossa tietoisuus
palaamisesta hetken päästä takaisin olemattomuuden
syliin.
Elämän kauhistuttava olemassaolo. Lumoava kipeä
kauneus.
31
Tässä olemassaolon ja olemattomuuden välissä kukin
yrittää selvitä ja räpiköidä eteenpäin päivän kerrallaan
tuntemattoman kohtalon edessä. Vallan ja rahamahdin
välissä. Uskon ja epätoivon välissä tekojumalien
piirittämänä.
Tällaistako tämä elämä on? Tyhjänpäiväistä läähättämistä
sinne tänne. Kylmää ja kovaa. Miksi todellista rakkautta ja
kauneutta niin vähän?
32
Aikansa eläneiden uskontojen taakse kätkeytyneiden
”pyhiä tunteita” kunnioitetaan ja varotaan loukkaamasta,
vaikka he harjoittavat sumeilematta raakaa
uskonterrorismia toisinajattelevia kohtaan pyhittämiensä
tekojumaliensa varjolla. Pilapiirrosten takia riehuvat kuin
hullut ja heittelevät tappavia pommeja vääräuskoisten
niskaan.
Ovatko uskonterroristien pyhät tunteet kunnioittamisen
arvoisia? Eikö sellaisia pyhiä tunteita pitäisi nimenomaan
pilkata ja tehdä ne naurunalaiseksi? Sillä diktaattorit ja
pyhien tunteiden taakse kätkeytyneet mielipuolet ovat
kautta maailman sivun aina pelänneet kuollakseen
naurunalaiseksi tulemista.
Satiirinen nauru ja pilkka ovat teräviä aseita ihmisyyden ja
elämän kunnioittamisen puolustamisessa.
33
Tänään luin lehdestä raamatun pyhästä kirjasta poimitun
päivän sanan:
- Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän
itse Poika alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken
hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti
kaikkea.
Sillä lailla.
Eipä ole ihme, jos kristinuskon kulttuurin piirissä sokeasti
ihannoidaan auktoriteetteja. Kaiken maailman
diktaattoreita, hitlereitä ja stalineita, sotapäälliköitä, jotka
sukupolvesta toiseen polkevat karkeasti ihmisoikeuksia ja
kylvävät hirveyksiä ja kuolemaa.
Täydellisen vallan joutuminen kenen tahansa käsiin on
vaarallista.
34
Elämä on taitolaji. Kunpa voisi antaa asioiden olla. Ettei
kiintyisi tässä maailmassa mihinkään.
Ettei takertuisi epätoivoisesti ihmisiin, ei omaisuuteen, ei
arvonimiin ja mitaleihin, ei rakkauteen eikä vihaan.
Ettei takerru kerta kaikkiaan mihinkään, vaan antaa
maailman mennä menojaan.
Elää levollisesti ja rauha sydämessä alituisen muutoksen
taivaan alla, jolle ei mahda mitään. Vaan antaa asioiden
olla.
35
Pappi Antti Kylliäinen on julistanut kaikkien pääsevän
taivaaseen. Ketään ei unohdeta rannalle tai heitetä
kadotukseen.
Joko taivas on avoinna kaikille tai ei sitten kenellekään.
Niin uskon minäkin. Mutta jos ei ole niin, niin olkoon sitten
miten on. Sen näkee sitten kun aika on, jos näkee.
Joku toinen tiukkapipoinen pappi vakuutti kaikki tietävästi:
- Jumalan tuomioistuimen edessä ei selviä edes ne jotka
elävät avoliitossa, koska tekevät syntiä.
Hän uskoi suurimman osan ihmisistä joutuvan helvettiin,
koska eivät noudata pilkuntarkasti mitä Jumala tahtoo ja
vaatii.
Että sillä lailla.
36
Niin kuin Anton Tsehovin kolme sisarta alituisesti haikailee
Moskovaan, naisten mies haikailee:
- Voi hyvä jumala, minä en ikinä pääse oikean tunturin
päälle.
Mies oli elämänsä aikana kiivennyt monen tunturin päälle ja
rakastanut niitä. Mutta sitä oikeaa tunturia hän ei ollut
onnistunut löytämään, vaikka hän sitä niin kiihkeästi sydän
vereslihalla etsi.
Toisella miehellä oli toisenlainen ongelma:
- Voi hyvä jumala, en ikinä löydä sitä oikeaa uskoa, joka
kantaisi perille.
37
Miksi Hamlet ja niin moni vaivaa itseään
kuolemanjälkeisillä näyillä ja peloilla, kun tämä elämä jo
itsessään tarjoaa mitä hirveimpiä näkyjä ja pelkojen aiheita.
Taivas ja helvetti ovat maan päällä, ja ihminen keikkuu
siinä välissä käsittämättömänä heittopussina.
38
- Kuu kiertää maata, maa kiertää aurinkoa. Tuhannen
vuotta on liian pitkä aika. Tartu hetkestä kiinni.
Hyvä ajatus, mutta eipä taida edes hetkestä kiinni
tarttuminen onnistua, kun se hetki jo menee
menojaan.
Liukuu vauhdilla ohi.
Kukaan elävä olento ei voi itse asiassa tarttua kiinni
mihinkään.
Mutta totta se on, että maa kiertää kerran vuodessa
miljoonien kilometrien reissun auringon ympäri. Ja me
olemme mukana vauhdissa.
39
Useimmille elämä on tavallisten arkiasioiden ja
pikkujuttujen hoitamista ja pyörittämistä. Etupäässä
tekokiireen kanssa. Toinen puoli kuluu sitten ajan
tappamisessa, odottamisessa, kestämisessä, kuluttamisessa
ja turhien tavaroiden keräämisessä.
Minne on unohtunut levollisen mielenrauhan etsiminen?
Oleminen. Taivaan valopilvistä nauttiminen, lintujen laulun
ja metsätuulen hiljaisen huminan kuunteleminen?
Kieltämättä arki ja työ muodostavat elämänmenolle
turvallisen perusrungon. Mutta sitä ei tulisi latistaa
pinnalliseksi, tylsäksi ja turruttavaksi kokemukseksi. On
surullista ja sääli, ettei tavallista arkea koeta ”suurena
juttuna”, elämän kiehtovana ainutkertaisena läsnäolona.
40
Ihminen on kävelevä ristiriita. Elämä jännittyy paradoksien
väliin. Kun on toinen puoli, niin on toinenkin puoli.
Maailman hahmottaminen toimii vastakohtien kautta.
Mustavalkoinen ajattelu sijoittuu yön ja päivän, pimeän ja
valon, rakkauden ja vihan, ilon ja surun, alun ja lopun
väliin.
Ihminen on kävelevä ristiriita ja tekojensa summa. .
Jos rakkautta sattuu osumaan kohdalle, ihminen ei näy
sitäkään kestävän kuin tipoittain.
41
Kukaan ei ole liian huono tekemään monia asioita. Myös
taidetta. Rohkaisua ja potkua tekemiselle antaa halu ja
tahto, elämän intohimo.
Täydellisyyden jahtaamista on aihetta välttää. Taiteen
tekemisessä se voi muodostua tuhoisaksi esteeksi. On syy
muistaa ja se lohduttaa, ettei kukaan muukaan ole tässä
epätäydellisessä maailmassa onnistunut tekemään
täydellistä taideteosta ja sitä ei ole olemassakaan.
On sanottu, että metsässä olisi kovin hiljaista, jos siellä
saisivat ja uskaltaisivat vain parhaimmat linnut laulaa.
Kullakin ihmisellä on omat tarinansa, joissa on sekoitusta
kunkin aikakauden yhteistä kulttuurin perimää. Kukaan ei
voi lopulta sanoa, mikä on täysin omaa ja mitkä ovat
yhteisiä elämän kokemuksia ja tuntemuksia.
Omaehtoinen kaikenlainen tekeminen, taide ja kirjallisuus
voi edesauttaa itse kutakin löytämään oman itsensä.
42
Merkillinen maailma. Jokainen on heitetty tänne maan
päälle oman ruumiinsa vangiksi. Pään sisälle omituiseen
pyöreään torniin, jonka ikkunaraoista voi ainoastaan
tirkistellä tuntemattoman maailman menoa. Etupäässä
ulkopuolisena ja sivullisena.
Taivaan ja helvetin näkyjä.
Kauhistuttavia hirveyksiä, mitä ihmiset tekevät toisilleen.
Liikuttavia rakkaustarinoita ja toisen ihmisen
kohtaamistuokioita. Elämän kauneutta.
Kirjailijan ja taiteen tehtävä on kertoa näkemästään, mutta
ei tyrkyttää eikä julistaa mitään.
43
Niin moni tuntee elävänsä elämää, jossa ei juuri mitään
tapahdu. Kaikki on vain niin tylsää. Mitään innoittavaa ja
mieltä kohottavaa ei satu kohdalle.
Mistä se johtuu? Eipä siihen osaa muuta sanoa kuin se on
paljolti itsestä kiinni, miten elämänsä kokee ja tuntee.
Joka on maan päälle sattunut syntymään, elämä itsessään on
vapaa areena eikä jätä ketään ulkopuoliseksi.
Tapahtumatonta ja elämätöntä elämää ei ole. Kysymys on
siitä, minkä merkityksen itse annamme elämälle.
Jos kaiken kokee ja tuntee tylsäksi, niin mitäpä muuta on
vastassa kuin tylsää.
4
4
Kuolema telkesi hänet maan alle vangiksi. Mutta eipä
aikaakaan, kun kolmantena päivänä kuolema huomasi
kauhukseen vankinsa karanneen. Enkeli todisti näin
tapahtuneen.
Kuolemaa harmitti vietävästi tämä ennen kuulumaton
tapaus. Kyllä ne vainajat ovat tavallisesti ennen pysyneet
haudoissaan.
Kyllä maailma on mennyt mallilleen, ovat alkaneet
ennustaa laajempaakin ylösnousemusta viimeisenä päivänä,
jatkaa harmitteluaan kuolema järkyttyneenä.
45
Minua viehättää ajatus, että olemme kaikki jumalanlapsia,
tunnistammeko sitä itse tai emme. Se tuntuu hyvältä. Eikä
sitä tunnetta ulkopuoliset määrittele ja sanele. Eivät
kirkkokunnat eikä kaiken maailman uskonlahkot varmoine
pelastusoppeineen ja rajoituksineen.
Uskon että jumalanlapsena olemista ei tarvitse kenenkään
sen kummemmin tienata ja tehdä mitään muitakaan
temppuja, että hyväksyykö isä lapsensa. Sitä vain on
Elämänantajan lapsi. Hän on puhaltanut atomit meissä
henkiin.
Uskon lapsenmielisesti, että hän pitää lapsistaan huolta eikä
jätä meitä heitteille. Voimme elellä alusta loppuun asti
turvallisella mielellä.
46
Ajatukset maailmasta ovat isoja ajatuksia ja näkyjä.
Olemme aina keskellä maailmankaikkeutta, asuimmepa
sitten missä asuimme. Vaikkapa Euroopan reunalla Lapin
peräkylässä.
Enempää menneen kuin tulevaisuudenkaan ei tarvitse meitä
kiusata. Meille on varattu vain tämä päivä. Se viimeinenkin
on vain tämä päivä.
Elämä, mitä se on? Eipä huolta, elämä kantaa ja antaa itse
kullekin oman osuutemme.
47
Elämässä on kai jokin eteenpäin virtaamisen periaate, joka
avaa elämän näkemään loputtomana tapahtumaketjuna.
Suurena seikkailuna maailmankaikkeuden suurella
näyttämöllä.
Kaikki ovat suuren muutoksen karusellissa. Keinussa. Tänä
päivänä nämä ihmiset, huomenna toiset, tutut tuntemattomat
kohtalon tovereina.
Elämän suuria vastauksia ja salaisuuksia on turha etsiä ja
kysellä. Ne jäävät vastauksia vaille. On parempi ja viisasta
keskittyä pieniin asioihin ja iloihin. Niistä koostuu lopulta
elämä, jota elämäksi kutsutaan.
Palaamme lopulta takaisin sinne, mistä olemme tulleetkin.
48
Kummallista, äsken hän oli tuossa pihalla. Nyt ikuisesti
poissa. Tai en minä tiedä, missä.
Joka puolella ja paikassa meitä ympäröi outo elämän ja
kuoleman salaisuus.
Kuljemme kappaleen matkaa. Sokkona. On kai parempi,
emme kiusaa itseämme kysymyksillä, joihin emme saa
vastausta.
Voimme matkan varrella kuitenkin iloita elämän hurmiosta
ja maailman kauneudesta.
49
Jokin aika sitten maailma pääsi kärsimystä ja kuolemaa
kylvävistä Stalinin ja Hitlerin nimeen vannovista natseista
vaivalla eroon.
Mutta eipä maailma näytä siitä parantuneen. Yhä edelleen
ihmiskunnan kiusana riehuvat jeesus-natsit, islam-natsit,
buddha-natsit, hindu-natsit ja jatkavat terrorismia niin kuin
ennenkin.
Näitä aikansa eläneitä jumalakuvien levittäjiä ei näytä
pysäyttävän mikään. Myyttisten tarinoitten varjolla he
rynkyttävät sydänten ovia ja uhkailevat: - Ellet usko, sinut
heitetään helvetin kauhuihin. Kadotukseen.
Sinulta yritetään kaikin keinoin riistää luontainen
lapsenusko. Mielenrauha.
50
Elämä ei ihmettelystä sen kummemmin selkene ja johda itse
asiassa mihinkään.
Ahistaa tämä ainainen hämmennys ja epätoivo. Elämä on
mielikuvien, kokemusten ja ristiriitaisten elämäntuntojen
tarina. Hämärien unien, unelmien ja toiveiden kudelma,
mitä elämä on ja mitä se voisi olla.
Elämä on täynnä paradokseja ja huutavia ristiriitoja. Aito
rakkaus pakenee meitä.
51
Elämmekö kuin unessa? Kohtaamatta aitoa todellisuutta ja
olemassaoloa? Onko kaikki vain näytelmää? Teatteria?
Emmekö uskalla paljastaa itseämme ja omaa sisäistä
minäämme? Vai emmekö tunnista omia toiveitamme ja mitä
oikeasti haluamme?
Kaikki on niin epävarmaa. Ehkä aivan tavallisessa
arkipäivässä on eniten jotakin tolkkua. Ehkä siksi ihmiset
niin hanakasti tarrautuvat ja liimautuvat konkreettiseen
arkipäivään ja unohtavat että elämässä on jotain muutakin.
Arkipäivän tohinan keskellä jää huomaamatta elämän
ylimaallinen rakkaus ja kauneus. Selittämätön syvyyksistä
kumpuava ilo.
52
Mitä minä elämältä ja tältä alkavalta viikolta ja päiviltä
odotan? Ehkä on viisasta, että en odota yhtään mitään, sillä
kiihkeä intohimoinen haluaminen ja odottaminen on suora
tie helvettiin.
Elämä vain on. Se asuu nahkojemme sisällä,
aivoavaruudessamme ja sydämissämme. Eipä siitä enempää
osaa sanoa.
Miten onnistuisimme saavuttamaan mielenrauhan ja
tasapainoisen elämän?
Idän viisauden mukaan nirvana avaa tien onnellisuuteen ja
mielenrauhaan. Sen ideana on sammuttaa kaikki
haluaminen. Ei pidä toivoa, haluta ja odottaa yhtään mitään.
Mutta mitä elämää se on? Ei tunnu uskottavalta. Jalat
ristissä puoli tajuttomana tokkurassa kököttää aistit
sammutettuna.
Kukaan ei tarkemmin tiedä, mitä elämä on. Eräs sen
tuntomerkki on, että se on liikettä ja toimintaa.
Katsokaa terveitä lapsia. Se on menoa ja meininkiä.
53
Elämme kuolemanvarjon laaksossa ja vankileirillä. Itse
kukin yrittää lievittää elämän ahdistustaan ja unohtaa
kuoleman läsnäolon mitä omituisimmilla harrastuksilla ja
keinoilla.
Lontoossa eräs varakas mies matkustelee ympäri maailmaa
ja keräilee harrastuksenaan naisten pikkuhousuja, joita on
hänen hallussaan jo tuhansittain.
Joku toinen kerää piippuja, joku tulitikkurasioiden kansia ja
joku taidetta. Toiset pakenevat ja turvautuvat epätoivossa
mielikuvitusmaailmaan, runoilevat ja kertovat satuja ja
tarinoita.
Jotkut puolestaan henkensä edestä hölkkäävät, samoilevat
erämaissa ja kiipeilevät vuorilla.
Olemme elämänpakolaisia. Karmeaa alastonta maailmaa ja
todellisuutta harva uskaltaa katsoa suoraan silmiin. Siksi
paetaan mielikuvien, unien ja harhojen maailmaan.
Sepitetään valhetarinoita ihanasta ja rikkaasta
elämänmenosta ja kokemisesta niin kuin ei pahaa eikä
kuolemaa olisi olemassakaan. Tavallaan sekin on totta, jos
niin vahvasti uskoo ja kokee. Ja myös se on totta, ettei
totuutta kestä katsoa suoraan silmiin niin kuin ei aurinkoa,
sokeutumatta.
54
Runous on kautta aikojen ollut marginaaliin sysätty
kirjallisuuden laji. Se on vähän luettu vaikeaselkoisuutensa
vuoksi.
Runous on äärimmilleen pelkistettyä, symbolimerkityksillä
ladattua kieltä, joka edellyttää lukijalta aikamoista sanojen
merkitysten tuntemusta.
Runoutta pidetään elitistisenä kirjallisuuden lajina. Mutta se
on totta vain osittain. Kansanrunoutta on aina ollut, ja se on
ollut tärkeä kielen ja kulttuurin ilmaisuväy
alkuperäiskansoja myöten.
Tietokonekaudella sähköpostien ja kännyköiden
tekstiviestien välityksellä kansanrunous on siirtymässä y
useampien nuorten ilmaisumuodoksi ja tunteiden tulkiksi.
Oli miten oli, runous on tärkeä ihmismielen elämäntuntojen
ja syvyyksien väylä. Miltei jokainen elämänsä varrella on
kirjoittanut runoja pöytälaatikkoon. Runojen kirjoittaminen
on yleistä, mutta runokokoelmia luetaan yllättävän vähän.
Ei tiedetä, miksi näin.
55
Merkillistä. Elämä on toisaalta poissaoloa ja läsnäoloa.
Minä en ole minä, mutta tulen vielä siksi, mitä todellisesti
olen.
Jos yrittää sanoa jotakin, niin se ymmärretään joka
tapauksessa väärin. Siksi alkaa varoa sanomasta mitään.
Mutta se johtaa eristykseen, yksinäisyyteen ja
sivullisuuteen.
Erakoitumiseen.
Alkaa pelätä ihmisiä.
Niinpä on rohkeasti sanottava sanottavansa, vaikka se
ymmärrettäisiin väärin. Aina sentään joku ymmärtää
jotakin. Jokainen kuulee ja näkee vain sen, minkä
ymmärtää.
56
Jokainen elävä olento kantaa tuntematonta kirjoittamatonta
kirjaansa sisällään. Elämän tarinaansa. Taakkaansa,
yksinäisyyttä, hiljaisuutta, huutamista ilman ääntä.
Sääskikin elää elämäntarinaansa ja kohtaloaan omalla
tavallaan. Jokaisesta uudesta päivästä voi löytää jotain ilon
aiheita. Vaikka kuinka pieniäkin ja tuntea, elämä sittenkin
kantaa.
Kysyin kerran nuorelta naiselta, onko perää, että oikea
rakkaus on pelkkää tuskaa?
Tästä sydämiä särkevästä tuskasta on vuosisatojen aikana
kirjoitettu tuhansittain runoelmia.
Nainen avasi suunsa ja sanoi: - Oikea rakkaus ei ole pelkkää
tuskaa. Oikea rakkaus on myös onnen taivaallista huimausta
ja sydämen iloa, joka kestää kovatkin myrskytuulet ja
vaikka mitä.
Oikea rakkaus ei ole mustavalkoinen, joko tuskaa tai onnea.
Se pitää sisällään kaikki värit. Oikeaa rakkautta ei säätele
järki. Se etsii voimansa tunteen syvyyksistä, elämän
kauneudesta ja pyhästä lumouksesta.
57
Meitä ympäröi poliittinen diktatuuri, taloudellinen
diktatuuri, kulttuurillinen diktatuuri, väkivaltasysteemien ja
uskontojen diktatuuri, perhekeskeinen diktatuuri.
Vapautta ei löydy hakemallakaan, mistään. Todellinen
veljeys, tasa-arvo ja vapaus ovat yhä edelleen vain haaveita
ja ihanteita.
En minä osaa sinun rakastumiseesi muuta sanoa, kuin että
katso se loppuun asti.
Kun rakkaus kutsuu, seuraa häntä, meni se syteen tai
saveen.
Rakkautta ei säätele järki. Rakkauden kuumien tuulien
perään lähteminen vaatii rohkeutta. Enemmänkin kuin
rohkeutta, suorastaan uhkarohkeutta, joka voi johtaa syvien
kuilujen reunalle.
Mutta niin on maailma tehty. Hyvän ja pahan voimien
temmellyskentässä elämä ilman rakkautta olisi yhtä
helvettiä.
58
Onnellisuus, mitä se on? Vältän käyttämästä koko
onnellisuus-sanaa. Se ei kuulu minun sanavarastooni. Siinä
on jotakin pintapuolista ja falskia.
En tiedä, voin olla väärässäkin. En väitä, etteikö ole ihmisiä,
jotka tuntevat itsensä onnellisiksi. Olkoon vaikka se olisi
itsepetosta ja itsensä huijausta. Elämä on niin raju juttu, että
itse kukin joutuu etsimään soveltuvan keinon itsensä
huijaamiseen:
- Koen itseni onnelliseksi.
Vaikka elämä murjoisi kokijaa kuinka pahasti ja vaikka
päätä leikattaisiin. Mutta sitten on aivan tavallisia
arkipäivän eläjiä ja kokijoita, jotka vasta jälkikäteen
tajuavat eläneensä onnellisia hetkiä ja aikaa.
Moni on saanut aivan tavallisen arjen keskellä oman
osuutensa elämästä ja kokea olemassaolon iloa ja
selittämätöntä onnea.
59
Tällaistako se elämä on? Vain yhdenlainen hipaisu ja
raapaisu?
Elämä on käsittämätöntä sattumaa ja odottamista.
Synnymme minne sattuu tämän tai jonkun toisen planeetan
pinnalle. Toiset suoraan orjuuteen, kidutettaviksi,
nälänhätään. Vain aniharvat kuninkaan linnaan.
Olemassaolomme päättyy sattumanvaraisesti minä päivänä
tahansa.
Elämä on loputonta jonkun ja jonkin odottamista.
Sietämättömän odottamisen taakka painaa.
60
Kukapa haluaisi erehtyä ja olla väärässä. Elää väärin. Ei
myöskään uskoa väärään jumalaan, joka ei johda oikealle
taivaantielle.
Etenkin uskon asioissa käydään veristä taistelua
ihmissieluista. Fundamentalistit uskovat tietävänsä
vuorenvarmasti ja tarkalleen, kuka on oikeassa uskossa
kuka väärässä. Heillä on jumalainen tieto ainoasta oikeasta
totuudesta.
Näin uskotaan monissa uskonsuunnissa eikä periksi anneta
piiruakaan. Eikä ole tarvettakaan, kun on oikeassa uskossa
ja totuus hallussa..
Myös minä nuoruudessani uskoin ehdottomalla varmuudella
omistavani ainoan oikean uskon ja totuuden. Jossakin
vaiheessa minusta tuli sitten epäilijä ja oikeassa olemisen
taakka alkoi painaa ja ahdistaa.
Nyt en halua olla enää ainoassa oikeassa uskossa mutta en
väärässäkään.
61
Raamattua ja koraania pidetään kirjojen kirjoina ylitse
muiden. Kokonaisten kansakuntien kulttuurit nojautuvat
näiden pyhien kirjojen myyttien pohjalle. Tuomioistuimet
ja presidentit vannovat virkavalansa niiden nimeen.
Pyhiä kirjoja kuitenkin vain harvat ovat lukeneet läpi ja
monet eivät ollenkaan. Kirjat makaavat kirjahyllyissä
avaamattomina.
Lukemattomien uskovaistenkin usko perustuu
kuulopuheitten varaan. He uskovat näiden pyhien kirjojen
joka sanan olevan jumalan sanaa, tuntematta lainkaan
kirjojen sisältöä.
He eivät tiedä pyhien kirjojen jumalan johtamien
heimosotien raaoista kuvauksista mitään. Ihmisarvon ja
ihmisyyden ja elämän kunnioituksen loukkauksista.
Fundamentalistit eivät usko, että nämä kirjat ovat
aikakautensa ihmisten ajatuksia, uskomuksia ja kirjoittamia.
Epäilijöitä he pitävät jumalan pyhien sanojen pilkkaajina ja
häpäisijöinä.
Oli miten oli, pyhien kirjojen myytit ovat hioutuneet
vuosisatojen kuluessa korkealuokan kirjallisuudeksi,
runoudeksi ja tarinoiksi. Siitä näille kirjoille on annettava
tunnustus.
62
Joku oli laskenut, ettei kirjastojen kirjojen läpi lukemiseen
riitä edes kymmenentuhatta vuotta. Onko kirjojen
lukeminen välttämätöntä? Ei näytä olevan, sillä löytyy
monia ihmisiä, joita ei kirjojen lukeminen kiinnosta
pätkääkään.
Eivätkä he ole sen sivistymättömimpiä kuin suurlukijatkaan.
Miten tämä on selitettävissä? He lukevat elämänkirjaa, joka
aukeaa joka päivä kaikkien eteen.
Kirjallisuus ja taide niin kuin mikään muukaan ihmisten
tekemä ei koskaan ole enempää kuin itse elämä ja
elämänkirja.
Ihmiskunta on elänyt aikanaan kymmeniä tuhansia vuosia
omistamatta ainuttakaan kirjaa, ja tullut vallan hyvin
toimeen.
63
Tapasin miehen, joka toteutti monivuotisen unelmansa. Hän
oli kävellyt Helsingistä Suomen päästä päähän ja Jäämerelle
asti. Hän kertoi:
- Etsin omia rajoja ja valaistumista. Jäämeren rannalle
päästyäni koskettelin käsilläni merta. Odotin valaistumista
päivän kaksi nukkumatta, mutta sitä ei tullut. Sitten minä
pettyneenä hyppäsin mereen, sukelsin ja uin itseni väsyksiin
kylmässä vedessä.
Sen jälkeen minulle levisi hyvän olon ja sisäisen rauhan
tuntu. Ymmärsin että tämä oli minun juttuni. Se kannatti,
vaikka kengät menivät matkalla rikki.
64
Elämä on toisaalta hyvin konkreettinen ja arkinen juttu.
Koulunkäyntiä, työtä ja ruuan hankintaa. Ihastumista ja
rakastumista ja sydämen suruja. Samalla se on varjomainen
kudelma selittämätöntä unta. Arvaamaton.
Yhtä oikeaa elämän tapaa ja reittiä ei ole. Sattuma ja
olosuhteet, aikakauden virtaukset, arvot ja omakohtaiset
valinnat ohjaavat elämämme kulkua alusta loppuun asti.
Jokainen on omalla tavallaan eksyksissä ja hukassa väärässä
paikassa. Väärään aikaan.
Kukaan ei voi neuvoa ketään. Viisainta on kuunnella oman
sydämensä ääntä, meni sitten syteen tai saveen.
65
Ympärillä kuohuvan elämän monimuotoisuudesta,
rikkaudesta, ihmeellisyydestä ja kauneudesta voi käydä
meressä elävä meduusalaji, jolla on 24 silmää, neljät
rinnakkaiset aivot ja 60 peräaukkoa.
Mitä mahdollisuuksia on ihmisellä nähdä maailmaa parilla
silmällä ja ymmärtää yksillä aivoilla? Niilläkin pärjää
hyvin, jos ottaa käyttöön annetut aistimme, tajun ja
tietoisuuden ennakkoluulottomasti ja avoimesti.
Kaikesta voi ottaa oppia. Etelästä tullut nainen kertoi
tuntureilla rakastuneensa vaivaiskoivuihin, jotka elävät
eivätkä valita. Tyytyvät vähään.
66
Toisinajattelijana joutuu aina vähän väliä törmäyskurssille
niiden kanssa, jotka luulevat omaavansa ainoan oikean
totuuden. Heillä on hillitön halu määräillä ja ohjailla toisten
mielipiteitä, näkemyksiä ja rajata mitä saa ajatella ja uskoa.
Kovin vähän tulee vastaan ihmisiä, jotka antavat tilaa
toiselle olla sellainen kuin on ajatuksineen ja mielipiteineen.
Kehittyä ja kasvaa omaa tahtia. Elää omaa elämäänsä.
Maailmasta täytyy jotain tietää voidakseen salata, ettei
mitään tiedä. Joudun tuon tuostakin tekeytymään
tietämättömäksi, päästäkseni irrottautumaan ja eroon
varmoista totuuden julistajista.
Saada vapaasti olla samaa mieltä ja erimieltä, se avartaa ja
on onnea. Ah` sellaisten ystävien seurassa maailman
parantaminen on enemmän kuin mieluisaa.
67
Kuolleilla ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin. Mutta
elävillä kuolema on koko ajan kintereillä, nälkä ja vilu.
Ahdistus jaksamisesta, työttömyys, turvattomuus ja kauhu,
selviääkö eteenpäin.
Lumihiutaleet tuovat talven ja suojaavan lumipeitteen
tuntureille. Mikäs täällä on elellessä.
Laulamme mitä silmiimme osuu ja joka sydämiämme
koskettaa:
Ihmisistä ja ystävistämme, tuntureista, poroista, koirista,
rakkaudesta, keväästä, valosta.
Tulen elävästä liekistä, joka pitää pimeän loitolla ja
lämmittää.
Laulamme revontulista, kaloista, linnuista ja sääskistä,
etiäisistä ja aaveista, hyvistä ja pahoista luonnon hengistä,
susista, kuusta, auringosta ja tähdistä. Kesästä, syksystä,
talvesta ja keväästä. Syntymästä ja kuolemasta,
hiljaisuudesta ja elämänilosta.
Täällä ei tule aika pitkäksi.
68
Ihmisten itsetuntemus on olematon. He eivät tunne ja
tunnista, mitä heidän sisällään tapahtuu. He eivät uskalla
sukeltaa vaan jäävät uimaan pinnalle.
He eivät uskalla puhua itsestään pahoja asioita ulos ja hyviä
houkutella näkyville.
Kieli ja kirjoittaminen on eräs ilmaisuväylä ja tavoittelee
yhteyttä toisiin olentoihin ja maailmaan. Runous on
elämäntuntojen piirittämistä ja yritystä kuvailla sanoilla
mitä todella tapahtuu. Kertoa tarinoita elämästä.
Tavoitella sananmahtia, joka parantaisi maailmaa.
Jos menneisyys on painavampi kuin nykyisyys ja
tulevaisuuden odotus, elämä kääntyy taaksepäin
tuijottamiseksi.
Historia toistaa itseään ja maailma kiertää kehää. Viha
myrkyttää uudet sukupolvet, sodat ja tappaminen jatkuu.
Kärsimys. Toivo paremmasta maailmasta pakenee yhä.
69
Murhaajat keskuudessamme ovat aivan tavallisia naapureita
ja isänmaan lainkuuliaisia kansalaisia. Kirkon jäseniä.
Hyviä ja turvallisia perheen huoltajia, rakastettavia isiä.
Ihminen voi olla yhdelle ystävä, toiselle paholainen.
Kukaan ei voi ymmärtää ihmismielen syvyyksiä, pahuutta
ja hyvyyttä.
Hän aloitti päivän aina samalla tavalla. Sytytti valon. Kävi
vessassa. Pani kahvin tippumaan. Haki aamun lehden.
Vilkaisi ulos, satoiko, oliko pilvinen vai aurinkoinen sää.
Pikkuhiljaa hän huomasi olevansa hereillä. Vaimo ja lapset
heräsivät. Söivät aamupuuron ja lähtivät kouluun. Mies
töihin.
Viikonvaihde katkaisi rytmin. Seuraavalla viikolla toistui
sama kuvio. Mies ei nähnyt keinoa hypätä sivuun. Hänen
sydämensä kärsi.
70
Siellä missä kesä, sinne lentävät hänen ajatuksensa. Siellä
missä sota, hän pakenee sodan hulluutta. Sankaritarinoita
hän inhoaa.
Hänen ajatuksensa kätkeytyvät maailman sekamelskasta
erämaan piilopirtille. Siellä hänen ajatuksensa ovat turvassa
ihmisiltä ja jumalilta.
Aina aurinko paistoi kesäsunnuntaina.
Pyhä jokitörmä hehkui täynnä keltaisia niittyleinikkejä ja
muita kaikenvärisiä kukkia, joilla ei ollut nimeä.
Rantakaislikossa posahteli isoja haukia, joita ansoilla
pyydystelin veljieni ja naapuripoikien kanssa. Pääskysiä
lenteli savusaunan yläpuolella. Märehtiviä lehmiä makaili
niityllä. Kesäsunnuntain salaperäinen hiljaisuus ja ikuinen
rauha viipyili läsnä.
Se oli lapsuuteni taivaallista onnen aikaa.
71
Jokainen on kuolleena kauan. Sano se nyt jos sinulla on
jotain sanottavaa.
Elä nyt, tutustu itseesi nyt, rakasta nyt, laula ja viheltele nyt,
seikkaile ja kierrä maailmaa nyt. Huomenna se on
myöhäistä.
Maailmasta ja jumalista jäljellä naamio. Kirjat ja lehdet
sanojen hautausmaita. Kaikista sanoista livahtaa ohi korvien
yhdeksän kymmenestä.
Ketkä ovat ryöstäneet uskon, toivon ja rakkauden sanat
tyhjiksi kliseiksi?
Pahuuden hullut koirat ja sanat riehuvat maailmalla irti,
myrkyttämässä ihmismieliä.
Sanat kaikki heidän hyvyytensä ja voimansa, astukaa
rohkeasti esiin puolustamaan rakkautta.
72
Käsittämätön juttu. Nyt minä istun Kemijoen rannalla
ohikiitävässä hetkessä, niin kuin kahdeksantuhatta vuotta
sitten kivikauden ihminenkin. Istunut joen törmällä
kesäillassa, ihaillut samaa aurinkoa. Pääskysiä liidellyt
vetten päällä, sinitaivas kaartunut yllä, Ounasvaaran metsä
siintänyt taustalla.
Hetken päästä jokainen sukupolvi poissa, ikuisesti. Elämä
ainutkertainen uni. Asuinsijamme eivät pian meitä tunne,
eivät tiedä niin kuin sinua ja minua ei koskaan olisi
ollutkaan. Näinkö elämä sammuu kuin kynttilän
liekki?
Käsittämätön juttu. Ohikiitäviä hetkiä, elämän poissaoloa ja
läsnäoloa. Valon kirkkautta kesäillassa. Sydämeni huutaa
oudon elämänunen edessä.
Elämä, ohjaa minua suurempaan itsetuntemukseen, että
ymmärtäisin mistä on kysymys.
Elämä, ohjaa minua enemmän rakkauden tielle ja
hillitsemään vihaani.
73
Elämä, opeta minua olemaan loukkaantumatta kun minua
kiusataan ja yritetään tehdä aiheetta syntipukiksi.
Elämä, varjele minua kylvämästä epäsopua ja
nimittelemästä ihmisiä apinoiksi vaikka aihetta olisikin.
Elämä, varjele minua luulemasta että vain minä tiedän
totuuden ja olen aina oikeassa. Että mikä on oikein ja
väärin.
Elämä, opeta minua luottamaan enemmän kanssaihmisiin,
etten liian herkästi epäilisi kaikkia rosvoiksi, roistoiksi ja
kavaltajiksi. Pelkästään oman edun tavoittelijoiksi ja
valehtelijoiksi.
Elämä, opeta minua rohkeasti sanomaan julki ja
paljastamaan, ettei vallanpitäjien ”keisareilla ole vaatteita”,
vaikka minä saisin vihat päälleni ja minut uhattaisiin tehdä
lainsuojattomaksi. Että valtioterrorismi ja sodat ovat myös
rikos ja väärin ja tuomittavia niin kuin yksittäiset
väkivallanteot ja terrorismi.
Elämä, anna minulle valoa paljastamaan uskontojen ja
kirkkojen pimeys, huijaus. Että heidän hallussaan olisi
muka oikea varma usko ja tieto, millainen on kaikkeuden
Jumala ja mitä hän tahtoo. Että uskonmiehille on annettu
valta määritellä, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä
heitetään helvettiin.
Elämä, opeta minua kestämään ja selviytymään eteenpäin,
kun masennukset ja kuolemanvarjot vaivaavat ja piinaavat
minua, suru, kärsimys ja sietämätön toivottomuus.
Elämä, opeta minua nauttimaan elämän pienistäkin iloista ja
olemaan kiitollinen lahjasta. Onhan tämä ihmeellinen
seikkailu maan päällä. Olemassaolo.
74
Luonnonlakeihin alistun nöyrin mielin. Mutta en alistu
ihmisten laatimiin väärämielisiin lakeihin ja maailman
pörssihuijareitten rosvoukseen.
Minulta ette riistä työtä ja elämisen mahdollisuutta ilman
taistelua.
Olemisella ja olemattomuudella on puolensa ja puolensa.
Omat etunsa. Kokonainen iäisyys miljoonia, miljoonia
vuosia on kulunut eikä meitä ollut olemassa. Mutta se ei
huolestuta ketään.
Sen sijaan meitä vaivaa sietämätön pelko, jos elämä ei
jatkuisikaan ja meitä enää olisi.
Ei kai olemattomuus ole kuoleman jälkeen sen kummempaa
kuin ennen syntymäämmekään?
Filosofi Arthur Schopenhauerin mielestä olisi aiheellista
kysyä kuolleilta asiantilaa: - Jos hautojen ovia
kolkutettaisiin ja kuolleilta kysyttäisiin, tahtovatko nousta
elämään taas, pudistelisivat he päätään.
He haluavat vain nukkua rauhassa paratiisin
olemattomuudessa.
75
Kummastelen. Mikä on tämä tajun ja tietoisuuden valo, joka
päiväperhosen tavoin ohikiitävän hetken viipyy meissä?
Ihmeellinen valo.
Aamuaurinko on nousemassa tunturin takaa, näen valon
paistavan ikkunan läpi. Keittelen kahvia. Otan aivan
tavallisen arkipäivän vastaan ilomielellä. On onnea elää ja
olla olemassa. Silmin nähdä ja korvin kuulla, maistaa ja
haistaa ihania tuoksuja.
Olen lähdössä suurelle hillasuolle.
Puheet ilman tekoja ja vastuuta ovat vain puheita. Onttoja
tyhjiä sanoja. Kaksinaamaisuus, rosvous ja huijaus
kukoistaa.
Ihmisoikeusjärjestöt puhuvat eri kieltä kuin mitä
valtaapitävien puheet ovat demokratiasta ja oikeudesta.
Hullu maailma vastassa.
76
Ihmiset ovat suhteellisen hyviä, ellei olosuhteet pakota
hyviäkin ryhtymään pahoihin tekoihin kodin, uskonnon ja
isänmaan puolesta.
Ihminen on luonut Jumalan omaksi kuvakseen ja yrittää
sitten uskotella, että Jumala on luonut ihmisen omaksi
kuvakseen.
Mitä ihmisen luoma Jumala tekee? Mitäpä muuta kuin
ihmisen kaltaisia tekoja. Haalii valtaa ja diktaattorin ottein
ja elkein hallitsee ja alistaa ihmissieluja. Alistaa, leventelee
ja uhkailee kuolemalla, kiduttaa ja tappaa ja heittää
uppiniskaiset helvetin tuliseen pätsiin ellet tunnusta
kaikkivaltiasta Jumalaa.
Valta ja pahuus elää ja sikiää ihmisten sepittämien Jumala-
myyttien ja arvojen peitteen alla. Rakkauden ja pelastuksen
sanomaa käytetään savuverhona.
77
Miksi ja mistä kaikki alkoi? Tyhjästäkö, aine ja aika?
Tiede uskoo nyrkin kokoisesta aineen pallomurikasta
maailmankaikkeuden saaneen alkunsa 15 miljardia vuotta
sitten suuressa pamauksessa.
No, onpa mahtanut olla tosi ainetta, että niin pienestä
murikasta voi syntyä miljoonia ja miljardeja, miljardeja
tähtiä ja kokonaisia galakseja käsittävä kaikkeus.
Miksi ja mistä kaikki alkoi, kysymyksen kysymys yhä auki,
uskon varassa. Kenen mahtikäskyllä?
78
Heräsin. Huomasin että jotakin on. Elämässä on hyvää ja
huonoa. Mitä kuolema on? Siitä ei kukaan tiedä mitään.
Tervehdin kuin hullu aamuaurinkoa. Hyppäsin tasajalkaa
ilmaan ilman erityistä syytä. Ehkä tämä on elämäniloa.
Täällä pienet asiat muuttuvat suuriksi. Paras tapa ajatella
olla ajattelematta mitään. Kaikki selviää itsestään ajan
kanssa.
Ikkunastani tirkistelen outoa maailmaa. Elämä sanelee
meille tien. Miksi voivotella, tapahtunut mikä tapahtunut,
että olen täällä.
Toivon hautapatsaaseeni tekstiä: Tässä lepää minä, joka
joutui näkemään maailman hulluuden. Ihmisten kovuuden
ja armottomuuden toisia kohtaan.
Elämäniloa oli niukalti. Yksinäisyys, orpous ja
turvattomuus seurasi minua kuin varjo.
79
Minulla ei ole mitään omakohtaista tietoa syntymähetkestä
tullessani tänne. En myöskään tiedä vierailuajan
päättymisen hetkeä. Ehkä on parasta, että en tänne tulosta ja
täältä menosta tee turhan suurta numeroa.
Kiehtova maailma. Samassa paketissa taivas ja helvetti
maan päällä.
Voiko tämän kauniimpaa taivasta maailmankaikkeuden
kolkalta löytää mistään? Kesäkukkien loistoa, tunturien
hiljaisuutta poroineen ja riekkoineen, toisen ihmisen
rakkautta, hellää katsetta ja syliä.
Toisella puolen virtaa kohisevat helvetin kauhut
kuolemanvarjoineen. Ihmisten armoton julmuus,
kiduttaminen ja tappaminen. Sietämättömän tuskan ja
kärsimyksen, nälän ja vilun elämän taakka.
80
Aineen häviämättömyyden lain mukaan yksikään atomi ei
häviä ja katoa minnekään. Oman ruumiimme atomit
muuttavat hajotessaan vain olomuotoa ja järjestäytyvät
uudelleen vaikkapa oravaksi, jänikseksi, pikkulinnuksi,
lehmäksi, myyräksi tai onkilieroksi, jolla lastenlapsemme
onkivat kesäpaikan järvenrannalla ahvenia.
Minä toivoisin seuraavassa elämässä lentäväni
laulujoutsenena tunturien suurille hillasoille. Tai loistavani
jokivarren rantaniityllä keltaisena hehkuvana leinikkinä tai
kullerona, humisevana puuna tai tuoksuvana kukkivana
tuomena.
Mutta toivomukset ovat toivomuksia, pelkään. Eihän
minulta kysytty nykyisenkään olomuodon atomien
koostumuksesta yhtään mitään, aikaa eikä paikkaa. Heittivät
syntymään Ranuan erämaan peräkylän mökin kammariin.
81
Katselin Hitlerin noususta ja tuhosta tehtyä elokuvaa.
Alussa kansa hurmiossa hurrasi diktaattorin puheille, aivan
kuin jumalalle.
Sitten valloitussotaa pitkin Eurooppaa, tuhoa, kuolemaa,
raunioita. Lopulta pommit putoilivat saksalaisten omaan
niskaan, Berliini rauniokasana ja diktaattori bunkkerissa
kuin rotta loukussa.
Yli viisikymmentä miljoonaa ihmistä tapettiin, murhattiin ja
teloitettiin. Naisia ja lapsia. Kukaan ei voi mitata ihmisten
kärsimyksen ja tuskan määrää. Kyyneleitä.
Sama kaava jatkuu tänä päivänä uusissa sodissa. Ihmishenki
ei maksa mitään, ei edes pennin vertaa.
Uusia pienempiä ja suurempia hitlereitä ja stalineita riittää.
Mikä saa ihmisiä seuraamaan tällaisia diktaattori-
murhamiehiä ja julmureita?
Joku on sanonut, että ihmiset ovat sinänsä luonnostaan
suhteellisen hyviä, ellei heitä pakoteta olemaan pahoja.
Uhanalaisissa olosuhteissa hyvätkin ihmiset ryhtyvät
tekemään pahoja tekoja. Muuttuvat iljettäviksi
tunteettomaksi tappajiksi. Murhaajiksi. Sellainen on
ihminen pakon edessä.
82
Luontoäiti on antanut meille viisi pääaistia selviytymisen
työkaluiksi. Aistimme ovat ensisijaisesti tarkoitettu
lähimaailman hahmottamiseen, ja niillä pärjäilee vaikka ne
eivät aina annakaan oikeaa kuvaa, mitä todella
ympärillämme tapahtuu.
Aistimme valehtelevat televisiota katsottaessa. Kuvat ovat
nimittäin liikkumattomia, vaikka ne näyttävätkin selvästi
liikkuvan.
Toisena esimerkkinä tulee mieleen aurinko, joka silmien
edessä kiertää maata. Se nousee aamulla idästä ja laskee
länteen, selvästi. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen.
Maa kiertääkin aurinkoa.
Aistimme ulkopuolelle jää suurin osa todellisuutta ja
maailmaa. Mutta silti olemme kaikki mukana kaikkeuden
suurella näyttämöllä ja vieläpä keskipisteessä, elävät ja
kuolleet auringon kiertoradalla. Äiti-maa ei jätä eikä hylkää
ketään.
83
On sanottu, että taivasten valtakunta ei ole paikka, vaan
mielentila. Tässä on hyvinkin perää. Mutta toisaalta
maailma on konkreettinen kiinteä paikka. Ihminen tarvitsee
maan jonka päällä kulkea ja elää. Auringon lämpöä ja
energiaa. Leipää ja ruumiintalon ympärille, missä Henki voi
asua. Minä.
Mielentilamme muodostavat toisen vaikuttavan ja tärkeän
kokemispohjan elämään. Se sysää liikkeelle ikävän ja
kaipauksen. Useimmiten emme edes tiedä ikävöimisen
kohdetta, mutta jonnekin.
Huutava ikävä vain on. Ja sekin on totta, että itse kunkin on
joka päivä lunastettava oma osuus elämään. Olkoonkin että
kaikki on niin haurasta ja katoavaista, ohikiitäviä hetkiä.
84
Olemme yhä hyvin kaukana todellisesta vapaudesta,
rakkaudesta, kauneudesta ja ilosta. Elämä on vain sellaista,
suuri käsittämätön paradoksi. Huutava ristiriita. Toisaalta
niin juovuttavan upea ja lumoava, mutta samalla niin kipeä
ja ahdistava. Sydäntä riipovia rakkauden pettymyksiä ja
epätoivon kauhua.
Tekipä niin tai näin, elämällä on aina hintansa. Vähemmän
tai enemmän pieleen menee. Maailman luonne on
vajavainen ja epätäydellinen. Mutta siitä huolimatta ei pidä
heittää kirvestä kaivoon. Vaan eteenpäin elävän mieli.
85
Sitä nuorena pää kihisi täynnä lukemattomia
mahdollisuuksia. Monia teitä avoinna edessä. Kului aikaa,
ennen kuin huomasin, että kun valitsi jonkin tien niin
samalla muut tiet sulkeutuivat pois. Niin myös rakkauden
osalta.
Jos ei valinnut mitään suuntaa, niin silloinkin monta muuta
suuntaa jäi näkemättä ja kokematta. Ihminen on rajallinen
eikä voi elää kuin yhtä elämää eikä monessa paikassa
samanaikaisesti.
Sitten yllättäen onkin ilta eikä valinnan mahdollisuuksia
enää ole mihinkään. Niinpä monet jännittävät kosket jäävät
laskematta ja seikkailut seikkailematta. Kaikki jää
puolitiehen.
86
Kaivelen ja kyselen alituisesti, mitä elämä on? Siitä puhe,
mistä puute. Vähitellen alan tajuta, ettei täällä mikään
kirkastu eikä selviä. Ymmärrän elämää ja olemassaoloa aina
vain vähemmän. Pätkiä ohikiitävistä hetkistä.
Vastassa syvä olemattomuuden pohjaton kuilu ja hiljaisuus.
Kuolleena olemme kauan.
Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren tarinan ja
salaisuuden. Jokaisella on annettavana jotakin, vaikka
suurin osa ihmisiä elääkin tuntemattomana jokamiehenä
ilman sen kummempaa arvoa ja merkitystä. Jää
tuntemattomaksi elämän sotilaaksi.
Jotkut kuitenkin kiipeävät iltapäivälehtien lööppeihin, joko
missinä, riehumalla, murhaamalla, heilumalla seksihirmuna,
ryöstämällä kultasepänliikkeen tai vaihtamalla sukupuolta.
Aikakauden tunnetut mahtimiehet painuvat myös ajan
myötä unholaan, niin kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Katoavaisuus ympäröi meitä pieniä ja suuria.
87
Onko ihmiskunta hyvästelemässä vanhaa katoavaa
maailmaa?
Maailma on tyhjentynyt ismeistä, kuten fasismista ja
kommunismista. Myös vanhat uskonnot ovat käyneet
ihmiskunnalle taakaksi.
Nykyinen aikakausi lepää tyhjän päällä ja elää
arvotyhjiössä, vailla todellisia kantavia arvoja.
Toisaalta fundamentalistien kiihkoryhmät ovat yhä
voimissaan ja riehuvat ja terrorisoivat maailmaa tappamalla
ja myrkyttämällä ihmismieliä.
Mutta myös jotakin uutta on kehkeytymässä. Maailmaan on
syntymässä ja idulla luonnonuskonto, joka valaa uuteen
sukupolveen uskoa ja toivoa. Esimerkkinä voi mainita
mielenosoituksessa puuhun kiivenneen nuoren tytön, jolta
paikalle osunut Metsähallituksen pääjohtaja kysyi:
- Miksi sinä olet puuhun kiivennyt ja siellä istua kökötät
oksalla?
Opiskelijatyttö vastasi:
- Paremman maailman puolesta.
88
Ovatko jumalat seinien läpi kulkevia aaveita, jotka pitävät
meitä silmällä?
Ovatko jumalat puiden takana lymyäviä yliluonnollisia
olentoja, jotka kesämökillä vahtivat meitä? kyselee lapsi.
Jos menee luvatta uimaan, mitä siitä seuraa?
Vaaditaan passi todistamaan, että minä olen oikea minä.
Oikeasti olemassa. Passi todistaa, etten ole väärä henkilö ja
minä.
Passiin tuijotetaan, käännellään ja väännellään, uskotaan
sen aitouteen enemmän kuin minuun vaikka minä olen lihaa
ja verta. Oikeasti henkilökohtaisesti läsnä. Ja minussa
liikkuu elävä henki.
89
Seksin voima ja lumous on hallinnut maailmaa aikojen
alusta lähtien. Voiko olla taivaallisempaa mielentilaa ja
kokemusta maan päällä, kuin uinua rakastetun sylissä.
Rakentaa joka solulla ja aisteilla näkyvän ja näkymättömän
maailman välille pyhän rakkauden ja tunteiden silta.
Pilvet raapii tunturin varvikkoa. Pilvet raapii tunturin laetta.
Pilvet raapii päälakeani ja tukkaani. Pilvet raapii peppuani.
Riekko kököttää tunturin vaivaiskoivikossa. Minä ihailen
porotokkaa. Laulan hiljaa sanattomasti sydämeni ilolla
jotakin. Lusikoin mustikkasoppaa. Ah´ tämä on elämää.
90
Tappamista, tappamista, joka päivä tappamista. Varastot ja
kaupat täynnä tarjolla syötävää lihaa, lihaa.
Tappamista, tappamista, joka päivä kaduilla, sodat eivät
lopu sotimalla. Uusi viha ja sukupolvi kasvaa.
Joukkohaudoissa kasoittain ihmisraatoja vallan, aatteen ja
isänmaan pelastajia.
Kehitystä, kehitystä. Apinoiksi olemme kehittyneet ja
apinoiksi jäämme.
Runoa täytyy kävelyttää. Runoa täytyy saunottaa ja
kylvettää. Runoa täytyy innoittaa ja kannustaa, toruakin,
ettei käy sanattomaksi. Runoa täytyy rakastaa yli kaiken.
Runosta voi saada elävän luotettavan ystävän, joka kestää
myrskyt ja tuulet ja joka ei petä eikä jätä minua ja sinua.
91
Ihmistä seuraa syyllisyyden taakka. Se nousee pintaan
erityisesti elämän käännekohdissa, eron hetkellä. Mitä on
tullut sanottua ja jättänyt tekemättä isälle, äidilleni ja
siskoilleni. Olenko suhtautunut heihin kylmäkiskoisesti,
kun he olisivat kaivanneet minun apuani ja tukeani.
Tekipä niin tai näin, syyllisyys iskee mieleen moukarin
tavoin. Ahdistaa eikä siitä pääse irti. Onko syyllisyys
kasvatuksen tulosta vai ihmisluontoon kätketty selittämätön
taakka?
Oli miten oli, itsesyytökset on syytä lopettaa ja antaa
anteeksi sekä itselle että toisille vajavaisuudet mitä ne sitten
ovatkin. Kukaan ei ole täydellinen. Vapauttaa itsensä, sillä
pahimmillaan syyllisyys kuivettaa ja salpaa elämän ja
sammuttaa olemisen ilon.
Ihmiset ovat vain sellaisia kuin ovat, niin hyvässä kuin
pahassa. Syyllisyyttä ei pidä ruokkia ja antaa sille tilaa.
92
Asunkohan minä elävien vai kuolleiden maassa? Olenko
pystyyn kuollut minäkin? Aivan kuin unesta heränneenä
olen tunturin laella, ohikiitävässä hetkessä. Ikuisuuden
sylissä menneisyys ja tulevaisuus läsnä.
Kaikki liittyy kaikkeen, ei niitä voi jakaa. Outo pilvien
heijastus. Syvyydestä minä huudan pitkin tunturin rinteitä.
Vain kaiku vastaa: Minä täällä! Seison sormi suussa
ihmettelyä täynnä.
93
Olen lakannut piinaamasta itseäni jatkuuko elämäni
toisella puolen rajaa vai ei? En mene jossittelemaan puoleen
taikka toiseen, kun en tiedä.
Sellainen luottavainen tunne minulla kuitenkin on, että joku
suuri Tekijä on luonut viisaan systeemin elämän ja
kuoleman ratkaisumalliksi. Alun ja lopun, ajallisen ja
ajattomuuden, mikä se sitten lieneekin.
Siihen ei kannata ihmisen uskolla enempää kuin muullakaan
tavalla mennä räpelöimään, että niin ja niin varmasti Luoja
toimii ja tapahtuu. Kun ei tiedä mikä on hyväksi mikä ei.
Kysymys on niin isoista asioista, ettei siinä jokaista sääsken
ininää ja vikinää voi ottaa huomioon uskoi se sitä tai tätä.
Näin ajattelisin, jos itse olisin Luoja.
Olen turvallisella mielellä, Luoja sijoittaa itse kunkin rajan
toisella puolen parhaaksi katsomaansa paikkaan. Ettei siinä
ihmisellä ole nokan koputtamista.
94
Miten sellaisesta voi rajan takaa kantautua ja tihkua tietoa
elävien maailmaan, jota ei ole?
Mitä se kuolema voisi olla?
Emme olleet sata vuotta sitten eläviä emmekä kuolleita.
Sadan vuoden päästä olemme kuolleiden kirjoissa, mutta
oikeasti kukaan ei tiedä, missä olemme.
Maailmassa ja kaikkeudessa on paljon sellaista, mistä
järkemme ei tiedä mitään. Kykene edes kuvittelemaan ja
uneksimaan. Mutta turha sitä surra ja haikailla.
Sadan vuoden välein vaihtuu koko ihmiskunta. Jollei uusia
ihmisiä syntyisi, luonto pääsisi yhdestä tuholajista nätisti ja
siististi eroon ilman sotia.
95
Kenelläpä olisi täysin omia ajatuksia? Kaikki liittyy
kaikkeen. Katsokaa taivaalle, kuukin loistaa lainavalolla.
Väliäkö sillä kenen ajatuksilla ratsastan ja kenen aivoilla
ajattelen, kunhan olen matkalla kotiin.
Nuorukainen tuli kaukaa kuuluisan Mestarin puheille
ottamaan selvää kaikkeuden luojasta sydän väristen:
- Kuka on Buddha?
Mestari vastasi: - Mene ja kysy kissalta.
Nuorukainen pahoitti mielensä ja alkoi itkeä, kun luuli
Mestarin pilkkaavan häntä.
Mestari jatkoi ja opasti: - En suinkaan halunnut pilkata
sinua. Mutta kissa tietää Buddhasta kaikkeuden Luojasta
yhtä paljon tai vähän kuin minä tai kuka tahansa elävä
olento.
96
Onko elämä aina jossakin toisaalla? Piirittääkö meitä
alituisesti elämän sietämätön keveys ja raskaus, ristiriita?
Eksistentiaalinen taakka silloinkin kun se parasta on
ollut?
Koemmeko elämämme suurimmaksi osaksi
tapahtumattomaksi arjeksi, joka estää syvemmän näkemisen
ja kokemisen?
Jääkö oleellinen osa elämää tavoittamattomiin ja
pimentoon? Kuivettuuko ja nahistuuko elämä ja rakkaus
huomaamatta tyhjyydeksi?
Miksi elämään sisältyy niin vähän merkityksellisiä hetkiä?
Ehkä sentään itse kullakin elää muistoissa joitakin
rakkauden täyttämiä taivaallisia hetkiä. Helminä. Aarteina.
97
Myötämielinen sävy on ratkaiseva. Ei ole oleellista millä
sanoilla toinen puhuttelee toista. Tärkeintä on sävy, missä
mielessä ja hengessä toinen lähestyy toista. Vähättelevä ja
toista mitätöivä sävy on ystävyydelle tuhoisa, se salpaa ja
kuivettaa hengen ja mielen.
Mihin luonto tolkuttomalla lajien monimuotoisuudella ja
ötököiden runsaudella tähtää? Mihin tarvitaan tasapainoa,
joka saavutetaan toisia syömällä?
Toisia tuhoamalla. Tappamalla.
Eikö elämä jatku ja toimi ilman, että elämän on alituisesti
jyrsittävä ja pisteltävä suihinsa toista elämää?
Ei tunnu minkään lajin kannalta mukavalta elää jatkuvan
pelon vallassa.
Ajatellaan vaikkapa jänistä, joka pensaan juurella nauttii
täysin siemauksin auringonpaisteesta, kettu yllättäen ja
äkkiarvaamatta hyökkää niskaan ja katkaisee jäniksen
elämänlangan.
98
Olen kiitollinen että olen saanut syntyä tällaiselle
merkilliselle elämänmatkalle maan päälle, auringonvalon
lapseksi. Minulle on annettu hetkeksi silmät nähdä valon
kirkkautta, korvat kuulla linnun laulua, tuntea, haistaa,
maistaa. Eikö tämä ole ansiotonta elämän lahjaa?
Mutta monet eivät näe suinkaan elämää lahjana, vaan
ahdistavana ja synkkänä. Tässä maailmassa ei mikään
kannata, kun kaikki kiitää ohi, katoaa ja kuolee
kuitenkin.
Mitä merkitystä haudassa on, vaikka olisi tehnyt sata
tohtorin väitöskirjaa tai väsännyt kasan runoja?
Jo viisas Saarnaaja julistaa: - Kaikki on turhuuksien
turhuutta, jolla ihminen itseänsä väsyttää ja
rasittaa.
Mutta silti en allekirjoita näitä turhuuden ajatuksia. Kaunis
turhuuskin voi olla kiehtovaa. Joku selittämätön väkevä
elämänvoima ja -henki kuiskaa olan takana, että kannattaa
sittenkin elää ja iloita olemassaolon hetkistä. Ei muuta kuin
pää pystyssä eteenpäin vaikka hampaat irvissä.
99
Saattaa se vain olla niinkin, että jumalatkin toimivat tällä
puolen rajaa. Täällä näkyvässä ja näkymättömässä
maailmankaikkeudessa. Jos toisella puolen rajaa ei ole
mitään, vain pelkkää tyhjyyttä, ei siellä voi asua ja viiht
jumalatkaan. Olemattomuudessa. Niin että kaikki olemme
jumalia myöten täällä samassa veneessä vahtimassa toinen
toistamme.
Ennen aikaa ei ollut olematonta eikä olevaa, ei-mitään, ei
taivasta eikä helvettiä.
Ei elämää, ei kuolemaa eikä kuolemattomuutta.
100
On se vain kumma, että kuuden miljardin ihmisten joukossa
on niin harvoja vastaantulijoita. Niin monet huokailevat
yksinäisyydessä ja puhekaveria ei löydy hakemallakaan.
Auttaako kirjaston 400 000 teosta poistamaan maailman
pimeyttä ja usvaa?
Avaako uskontojen pyhät kirjat kenellekään oikeaa tietä
kohti taivaankotia, yhtään mihinkään?
Elämmekö unessa, näemmekö yhteistä unta? Kuka avaa
silmämme näkemään maailman uusin kirkastetuin silmin?
Sydämeni kärsii, kärsii kaamoksen eksyttävästä
pimeydestä.
Entäpä taide, kirjallisuus, sanomalehdet ja media,
valaisevatko ne maailmaa? Ovatko nekin kaikki vain puoli
totta ja puoli valetta?
Peittääkö media näkemästä maailmaa ja todellisuutta
sellaisena kuin se on?
101
Ei kannata itseään kiusata asioilla, joille ei mitään mahda.
Se tapahtuu mikä tapahtuu. Uskon kanssa on syytä olla
varovainen, ettei pää sekoa. Parasta pysytellä ihan
tavallisessa arkipäivässä kiinni.
Vuosia pohjoisen kairojen savotoita kierrelleen isäni
elämänohje oli:
- Kun elämä kävi sietämättömän raskaaksi, siitä selvisi
eteenpäin kun antoi kireäksi menneen köyden toisesta
päästä vähän löysiä.
102
Voiko ihanammin uusi päivä ja viikko alkaa? Lumen alla
sanojen uni. Sininen lumenvalo hehkuu alkutalven
hämärässä. Nuoruuden päiviä eläviä saattelee väkevä
voima:
Lihan polte.
Vaikka elämä on ohikiitävä henkäys, lihan polte ja rakkaus
ovat ikuisia nuoruuden hehkussa.
Kuolema tuntee vain yhden asian, elämän, jota se ajaa
takaa.
Mutta elämä sykkii lihan poltteessa ja rakkauden voimassa
eikä lannistu kuoleman edessä.
103
Aukaisen käteni. Käteeni jää tyhjiä kokemuksia, tyhjiä
tuntemuksia, tyhjiä unia, tyhjiä runosäkeitä.
Ei täällä aukene taivasta, ei rakkautta, ei kauneutta, ei
värejä, ei elämän ääniä, ei tuoksuja, ei valoa, ei mitään
maallista eikä ylimaallista maailman pimeillä kujilla.
Siivoan työpöydältäni pois aikansa eläneitä ajatussiruja
roskakoriin. Huomaan ajatuksen: - Onnellinen se, jolla on
aikaa elää.
Ilahdun, vaikka en ymmärrä elämää ja mitä se tarkoittaa.
Maailma ympärilläni valaistuu.
104
Nuori saamelaisnainen sanoi tunturikylässä arkipäivän ja
elämän olevan niin pientä, että siksi se onkin niin suurta.
Syvälle ulottuvaa avaraa rannatonta olemisen kokemista.
Ilon hiljaisuutta. Täällä pieni ihminen tuntee olevansa suuri
ja osa tunturin avaruutta.
Täällä näkee kauas. Pieni ja suuri yhtyvät mielen
avaruudessa. Näennäinen tapahtumattomuus ja pieni
näyttäytyvät suurena ja suuri pienenä.
Täällä sielunmaisemaan liittyy myös vahvana selittämätön
odotuksen tunne. Että jotakin on tulossa. Täällä tuntee
elävänsä keskellä elämää ja maailmankaikkeutta.
Se on läsnä pienessä ja suuressa. Tunturin ovet, ovet
aukeavat joka suunnalle.
105
Elämme mediakuplan alla, maailma vääristyy. Valo
kamppailee varjojen kanssa.
Ihminen on kävelevä ristiriita. Paradoksi. Ihminen on
ikivanhojen myyttiensä vanki. Myytit ajatteluttavat ja
kusettavat ihmismieliä.
Tunturin laelta näkee kaikkiin suuntiin. Ajatus etsii siipiä
lentää tunturien toiselle puolen.
Jokainen tunturi on täynnä elämän salaisuuksia hiljaisuuden
tuulenpesiä.
106
Takakannen teksti
MIELEN TUULENPESIÄ
Ihmismieleen on pesiytynyt monen sortin hataria
tuulenpesiä kuten vuosituhansia sitten syntyneitä
uskomuksia ja myyttejä, jotka hallitsevat ja ohjailevat
yhä elämänkulkuamme. Olivatpa ne sitten miten
päättömiä ja tähän päivään soveltumattomia tahansa.
Niin hataria kuin tuulenpesät ovatkin, ne ovat samalla
yllättävän sitkeitä riippumaan kohteissa kiinni eivätkä
niitä rajutkaan myrskyt tiputa alas.
Tässä kokoelmassa Pentti Harjumaa lyhyin
toteamuksin tutkii ja ihmettelee ihmismieleen
takertuneita ja piinaavia tuulenpesiä, jotka
tukahduttavat ja estävät näkemästä maailmaa uusin
silmin.
Mielen tuulenpesät ensisijaisesti kätkeytyvät
salakavalasti vallan, uskon ja rakkauden pimeisiin
nurkkiin salpaamaan elämän avartumista ja iloa.
107