Pentti Harjumaa: Olemassaolon ihmettelyä mielentuntureilla, 2005

OLEMASSAOLON

IHMETTELYÄ

MIELENTUNTUREILLA

KOOTUT RUNOT

Valikoima viidestätoista

kokoelmasta

Pentti Harjumaa

Pienkustantaja: Revontulet

Rovaniemi 2005

Gummerus Kirjapaino Oy

Saarijärvi 2005

ISBN 952-99520-0-7

Runot on valittu vuosina 1971-2004

ilmestyneistä kokoelmista:

Sisällys

Tunturilta tunturille 6

Lumesta kirje sinulle 14

Kyselen kulkijoilta 18

Unien varassa virralla 22

Pilvet palasina tiellä 30

Tämä nimetön kaupunki 42

Revontulien reunalla 50

Uskon kuvia lumessa 66

Varjopuheita 76

Nyt olen täällä 87

Näkyjen jäljillä 115

Maailmassa minussa 135

Unessa valveilla 167

Tyhjän päällä 190

Näköalapaikka 206

Tunturilta tunturille

Yksi ja toinen

vain ilmestyy tänne

lähtee

niin kuin sääsket

kun syksy tulee.

Monta vuotta ehti kulua

ennen kuin huomasin

minä itse voin hiihtää

omien rajojeni yli

vapaasti

tunturilta tunturille.

Tämä elämä

läpikäytävä

huippujen

rotkojen kautta

maksoi mitä

maksoi.

En epäile

etkö tuntisi

tunturit

kuin omat taskusi

mutta et silti tiedä

miksi he

ovat täällä.

Tunturi

pilvessä

taivaaseen

tahtoo

lentää.

En suostunut ulvomaan

lauman mukana

erotettuna

kahlaan korviani myöten

umpilumessa

uhkapeliä elämäni

mutta vapaus yli kaiken

pää pystyssä ulvon.

Sinun vertaistasi

tunturia

en tunne toista

joka kevät parannat

rikkirevityn mieleni

puhtaaksi peset

olet suuri lääkäri.

Kyllä täällä

omien pirujen kanssa

pärjää

etelästä tulleiden kanssa

vaikeuksia.

Pikku-ukot

presidentit

maaherrat

riekot ja korpit

samassa piirissä

kuoleman omia.

Päivä päivältä

minulle selviää

kirkastuu

ettei mikään selviä

kirkastu

tässä maailmassa.

Paska tunturit

huusin vihapäissäni

eksyksissä

väsyneenä

pimeässä

aamulla kaduin

puheitani.

Tarvitsen silmiäni

korviani

suutani

käsiäni

jalkojani

päänupin neuvokkuutta

ketun oveluutta

selviytyäkseni maailman läpi

hautaan.

Itse kukin

omassa luomassaan

helvetissä

vankina

taivasta ikävöi.

Elämä

Kuolema

Piru

Jumala

läsnä koko ajan

poissaolevina

kiusaamassa minua.

Huomenta

perkeleen tunturit

mitä siinä toljotatte

minä se vaan olen

aamukusella.

Vasta kun naiseni

kasvoi

täyttä päätä

uutta päätä

tajusin

luoneeni

vahingossa

jotain valtavaa.

Rakkautemme

silmänräpäys

vai tuhannen vuottako

oli

ei sillä väliä

ihana uni se oli.

Tunturia vaihtamalla

ei parane

suuri ikävä.

Sisin olemuksemme

koskettui

paljas hipaisu

herätti sydämemme

rakastamaan

unohtumattomiksi

varjoiksi

toisillemme.

Lumesta kirje sinulle

Tällä tunturinlaella olen antautunut sinulle.

Tätä valtakuntaa hallitsee lumi, miljoonien miljoo-

nien kidekansa.

Jos et ole lumen ystävä, pakene henkesi edestä.

Sinun muotosi ja kukkulasi kiihottavat minua.

Olen tutkimusmatkailija.

Olet suloinen, toisinaan jäätävän kylmä, toisinaan

kuuma ja intohimoinen, synkkä ja pimeä, säteile-

vän valoisa.

Olet jännittävä. Rakastan sinua.

Tämän suurempaa lumiaavaa en ole nähnyt mis-

sään.

Myrskyn jälkeen tämän suurempaa rauhaa en ole

löytänyt mistään.

Nyt olen kotona. Lumi lämmittää sydäntäni.

Pienempi kuin piste iin päällä isolla puhtaalla pa-

perilla olen täällä.

Korvet ja erämaat ylistävät sinun lahjomattomuut-

tasi.

Vaikeina aikoinakaan et ole antautunut mielisteli-

jöille.

Olet aina pitänyt ryhtisi.

Sinun metsissäsi, tunturikuruissasi on niin turval-

lista ystävien tarpeiksi tiputtaa silloin tällöin tilkka-

nen pontikkaa.

Tiedän suuripiirteisyytesi, et anna ilmi poikaasi.

Sinun maassasi ei kiireellä paikkaa asua.

Kun se parasta on ollut, se ei sen kummempaa ole

ollut.

Olen elänyt tuntureillani vaatimatonta luonnonlä-

heistä elämää.

Poro on antanut niukan mutta kuitenkin riittävän

toimeentuloni.

Mutta miten tästä eteenpäin?

Näinä aikoina on niin vaikeaa erottaa, ketkä ystä-

viä, ketkä vihollisia.

Rintamat sekaisin tässä kaamoksessa.

Kolmekymmentä virtaa, sata puroa ja kurua, jän-

kiä ja soita, porotokkia näen tämän tunturin lael-

ta.

Tuuli paimentaa päivää lempeästi. Joka ilmansuunta

valoa tulvillaan. Jotkut linnut jo tulleet, rallattele-

vat ja rakastelevat estottomasti.

Vedän keuhkoni täyteen raitista ilmaa ja ajattelen

onneani olla olemassa.

Jos sanot tuntevasi Lapin, et tiedä miten tietämä-

tön olet.

Jos sanot valloittaneesi Lapin, paljastat typeryyte-

si.

Kyselen kulkijoilta

Toimittaja, sinä luulet välittäväsi uusia, tärkeitä uu-

tisia, isoja uutisia, totuuden mukaisia uutisia, puo-

lueettomia uutisia, objektiivisia uutisia, uutisia. Toi-

mittaja, sinä luulet silmilläsi ja korvillasi saavasi tie-

toosi kaiken, mikä on välittämisen arvoista kansal-

le.

Toimittaja, sinä luulet rajattomaksi valtasi kertoa

tai olla kertomatta asioista, että sinä tulkitset yleistä

mielipidettä.

Toimittaja, sinä luulet lehdistön olevan neljännen

valtiomahdin.

Toimittaja, mitä kaikkea sinä luuletkaan. Tiedätkö

että juoksupoikakin luulee.

Taukoamatta posti kuljettaa lehtiä luukun täydeltä,

kioskit täynnä lehtiä.

Vapaassa maassa on mistä valita lehtiä, sanomaleh-

tiä, aikakauslehtiä, miestenlehtiä, naistenlehtiä, met-

sälehtiä, autolehtiä.

Sananvapautta lehdet puolustavat niin että painoko-

neet tulta iskevät.

Silti näen unta vapaista lehdistä, minä hullu.

Menen kaupungin torille, kuuntelen päivän uutiset.

Hyvä sanomalehti se vasta hyvä sanomalehti on:

Se suojaa kukkakaupasta ostetut kukat talven vii-

massa.

Se sytyttää takan puut lämmittävään liekkiin.

Sillä voi pyyhkiä takapuolen.

Työläinen käärii siihen yhä eväsvoileipänsä.

Perheenäiti levittää puseronsa lehdelle kuivumaan.

Rullaksi käärityllä lehdellä on hyvä pieksää kurit-

tomat kakarat ja koira.

Näillä tyhjänpäiväisillä sanoilla on saastutettu tä-

mä maa.

Ei se sen kummempaa ollut. Mies iski naisen iltan-

sa ratoksi. Hyvän näköinen nuori nainen. He tans-

sivat, nainen hieroi kimmoisia rintojansa miestä vas-

ten.

Ravintolan uusi orkesteriyhtye kiihdytti rytmiä.

He siemaisivat myös pienet sopivasti vain.

Mitään tarkoittamatta mies saattoi naisen ja pyysi

- päästä sisälle.

Mitään tarkoittamatta kevyesti mies siitti uuden ih-

misen.

Huomattuaan mitä oli tapahtunut nainen kevyesti

kaivautti ihmisalun likaviemäriin.

Mitään tarkoittamatta.

Lasken päiviä, kuukausia, vuosia. Kunhan tästä päi-

västä selviän, kunhan tästä vuodesta selviän, sitten

kaikki on paremmin.

Näin vuodet karkasivat käsistäni.

Haikeina muistelen tyhjiin valuneita päiviäni.

Minulla on taipumus ostella tavaroita joita en tar-

vitse.

Joka nurkassa lojuu tavaroita tiellä.

Jos tätä menoa jatkan, hukun niihin.

Eilen seisoin toisessa joukossa, tänään toisessa.

Mistään en löydä omaa lippuani.

En aio luopua. Jonakin päivänä saavun perille.

Olen varma siitä.

Unien varassa virralla

Olen kuullut kerrottavan rohkeudestasi virralla.

Pelottavia koskia laskiessasi sinä viheltelet kuin

tyhjää vaan.

Kerro minulle salaisuutesi uskaltaa elää.

Joka puolella pimeällä virralla kuulen veneiden ai-

rojen kolketta, iänikuisten tanssilaulujen renkutusta,

virsien veisuuta, huutoja, kuiskauksia.

Kaikki ikävöivät jotakin, toiset eläviä, toiset kuol-

leita, toiset syntymättömiä.

Minä virran yläjuoksulta merkkiä lähtemiseen.

Taas tuijotan virralle. Ajatukseni kuin kurjet len-

tävät yläjuoksulle suurille hillasoille maailmasta

pois.

Ajatukseni eivät kuitenkaan kykene minua kuljet-

tamaan minnekään.

Näin kaikki aina jää vain uniksi.

x x x

Ennen sinua en tiennyt miten kirjoitetaan rakkaus-

runo, mistä päin helliä sanoja etsin.

Nyt tiedän suunnan, oi rakkaani.

Joka askelta ihmettelen ja ihastelen kuin kävelemään

opetteleva lapsi.

Herään, kuulen sinun hiljaa kutsuvan minua nimel-

tä.

Hyppään ylös että peite lentää, kiihkeästi kuiskaan:

- Minä tulen tulen.

Turhaan etsin etsin sinua pimeässä.

Keväällä valo laukussasi sinä tulit, ennen kuin huo-

masinkaan tulivat linnut.

Sinä sydämeni pellot muokkasit kylvit uudelleen kas-

vulle.

Nyt pelloistani joka päivä poimin sinulle kauneim-

mat kukkani.

Kevätauringossa tunturin rinteessä näen selvemmin

maailman menon, ei minusta ole pelaajaksi.

Maailma menköön menojaan, minä aloitan neuvot-

telun itseni kanssa mitä kaikkea voin olla ilman.

Sinusta rakkaani en tahtoisi kuitenkaan luopua.

Etsi vain muita miehiä, rakastu, elä vapaasti.

En pane pahakseni, en ole mustasukkainen, olen ai-

na kuulomatkan päässä sinusta jos tarvitset minua.

Olen levollinen,

olen varma että samanlaista rakkautta et löydä mis-

tään.

Meidän rakkauttamme ei horjuta mikään.

Salaa sydämeni itkee, istun puhelin sylissä odotan

soittoasi.

Väsymättä päiväkausia lasken hitaasti kymmeneen

puhun itselleni ääneen:

- Nyt sinä pyörität numeroitani ja puhelin soi nyt

nyt.

Mutta puhelin pysyy itsepintaisesti vaiti.

Jossakin välissä nukahdan itkuuni. Kun herään sa-

ma peli edessä, vihaan ja rakastan sinua yhtä aikaa.

Aina kun muistan sinua tulen mykäksi kivusta, mi-

ten kaikki tapahtui en tiedä en ymmärrä että piti

rakastua juuri sinuun.

Tiedän nimesi tiedän missä asut mutta sinua en ta-

voita, et ole koskaan kotona.

Sinun ruumiisi kanssa minä makaan mutta itse olet

aina jossakin matkoilla.

Olen kauan ikävöinyt yksin.

Nyt sinä olet ilmestynyt vierelleni.

Nyt ikävöimme yhdessä kaksi kertaa enemmän.

Koko elämäni ollut yhtä rakkauden etsimistä.

Sinun tapaamisesi jälkeen olen paennut rakkautta

henkeni edestä.

Opeta minua kurkottautumaan tähtiin.

Avaruutta täällä on, opeta ahdasta minääni.

Maailmalta salassa, sinulta salassa, minulta salassa

sydämeni sinua rakastaa.

En minä voi omistaa sinua enempää kuin tuulta jo-

ka tulee ja menee.

Joka päivä eilisen muistot kipeinä olen valmis taas

tulemaan luoksesi ja lähtemään.

Sinun silmissäsi kaikki läsnä.

Olet syvä meri, rajaton kaikkeus.

Kaunis olet alusta loppuun, ajaton ikuinen kuin tai-

vas.

Kadehdin sinua, osaat yhä rakastaa ärsyyntyä viha-

ta, ihosi aistii lämmön ja kylmän.

Minä en tunne enää mitään.

Sinun aistiesi kautta vielä elän.

Sinua, sinua rakastan niin että virta tulvii yli

äyräiden.

Yhä oudompi maailma.

Kuka täällä erottaa valoa valosta, pimeää pimeästä,

lintua linnuista, sinua muista.

Toisilla ikävä täältä pois, toisilla ikävä tänne.

En ymmärrä sinun hädästäsi mitään etkä sinä mi-

nun.

Tällä vauhdilla en ikinä opi näitä tuntureita tunte-

maan.

Enkä sinua.

Lähellä toinen maailma, taivas, mutta en löydä tie-

tä sinne.

Kenet asuinsija muistaa sadan vuoden päästä? tuhat

vuotista nimeä uneksii vain hullu.

Virkamiehet kansa unohtaa, kun ovi sulkeutuu taka-

na, niin saamattomia he ovat niin hyvässä kuin pa-

hassa, verenimijöitä sääskien luokkaa.

Sama kohtalo poliitikoilla, tyhjän puhujilla.

Entäpä lehtimiesten kohtalo? Sama unohdus näillä

paskakärpäsillä.

Sama kohtalo kaikilla elämän pettäjillä, unohdus.

Tunsin miehen joka ei uskonut itseensä ja kuoli

pois.

Tunsin miehen joka uskoi itseensä ja kuoli pois.

Ei minulla ole aikaa unelmien puutarhalle.

Minulla ovat nämä lapset, herran taimet, loputon

vaippojen vaihto, puuron keittäminen, astioitten ja

kyynelten kuivaaminen.

Illalla kaadun sänkyyn kuin tukki.

Silti en näistä päivistä antaisi yhtäkään pois, kuih-

tuville unelmien varjoille.

Menin sydämeni ovelle, soitin varovasti ovikelloa.

Ei sielläkään ollut ketään kotona.

Siinä seisoin oveni takana yksin suruineni.

Kaikki turhat sanat ja unelmat heittelen pois.

Hiihdän hiljaisuuden tunturille, opettelen uuden kie-

len.

Tulen takaisin tuulispäänä.

Pilvet palasina tiellä

Olen kiinnostunut kuulemaan sinusta:

Miten voit, oletko terve, onko sinulla leipää kyl-

liksi, onko asuntoa, oletko saanut työtä, viihdytkö

työssäsi,

rakastetaanko sinua,

rakastatko sinä,

oletko onnellinen, ikävöitkö muualle, oletko vää-

rinymmärretty, oletko yksinäinen, ovatko ihmiset

siellä päin pikkusieluisia paskanaamoja, ovatko re-

servinupseerit innostuneita ampumisesta,

onko sinulla tärkeitä asioita puolustettavana, olet-

ko uskossa?

Itsestäni kerron, kaikki nämä täällä.

Vaikka minne päin käännän pääni, näen samat sa-

tujen kertojat lupaamassa kuut ja taivaat, kunhan

annatte äänenne meidän puolueellemme.

Vuodesta toiseen he antavat samat lupaukset, vä-

symättä.

Nämä seinät, katto, lattiat, tuolit, pöydät, televisio,

kirjat, taulut ovat minulle enemmän kuin yksikään

ihminen.

Olen yksi heistä tässä esineitten valtakunnassa.

Esineet ovat valinneet minut vartiopäälliköksi.

Olen ylpeä tärkeästä virastani, tunnen olevani tar-

peellinen.

Pyyhin pölyjä, siivoan, hoivaan heitä.

Hiivi hiljaa sanojen taakse. Näet miten kauniiden-

kin sanojen takapiha on törkyinen.

Monet sanovat näkevänsä liian syvälle ja liian pal-

jon, ovat siksi onnettomia.

Minä epäilen, todellinen onnettomuus siinä, näke-

vät liian vähän, vain pinnan ja senkin värillisten

silmälasien läpi.

Voi äiti, miksi et antanut minulle mahdollisuutta

edes yrittää?

Olisin ollut kiltti lapsi, ystävä sinulle. Olisin loh-

duttanut sinua masennuksen hetkinäsi.

Voi äiti, miksi et antanut minulle mahdollisuutta

edes yrittää?

Kaivatit minut likaviemäriin kun olin neljännellä

kuulla.

Kuljen unen läpi. En tiedä saavunko perille. Olen

ainainen pakolainen tässä oudossa maassa.

Seison rannalla, kuulen virralta ääniä, pilvet pala-

sina tiellä.

Unen läpi kuljen, sinua etsin, sinun syliäsi, sinun

kohtuasi.

Synnytyslaitoksella he huutavat kun heidän täytyy

syntyä.

Sairaalan toisella osastolla he huutavat kun heidän

täytyy kuolla.

Miksi tämä pelko ja kauhu tänne tullessa ja lähties-

sä, kyselen.

Ennakkoluuloako?

Näillä loputtomilla hyllymetreillä maailman histo-

rian nimimiehet ajavat toisiaan takaa.

Kansat kuin karjalaumat ajetaan toistensa kimp-

puun, tappamaan, kokonaiset armeijat menehtyvät

nälkään ja ruttoon.

Kansat rakentavat kaupunkeja, pilviä hipovia py-

ramiideja, näkevät unia paremmasta maailmasta,

uskovat jumaliinsa, pettyvät. Itkevät nauravat, us-

kovat taas.

Tämä on kirjasto.

Kuinka mikään voi muuttua, susi syö ketun, kettu

jäniksen, hauki ahvenen, sama ketju kaikkialla.

Elämä tarvitsee ravinnokseen elämää.

Tässä maailmassa puhuminen humanismista on hou-

railua. Tappamisen lopettaminen on elämän lopetta-

mista.

Tosiasioista huolimatta silti uskon, tähän kehään on

jokin muu ulospääsytie kuin kuolema.

Joka ihmisen sydämentalossa ikävöin yöpyä, että

tietäisin miten tässä maassa asutaan.

Ihmisellä tulee olla jokin linja, minkä puolesta tais-

tella, vaaditaan.

Minulla ei ole mitään linjaa. On vain tämä tyhjyys ja

tuska, tämä häkki.

Mitä elämää tämä on?

Rämettyä pikkusieluisen lehden toimituksessa, vä-

littää alueen totisten pikkupäälliköiden iänikuiset

fraasit maailman tärkeimpinä uutisina päivästä päi-

vään.

Kirkko vaeltaa paikallaan. Pakastaa päitä. Hautaa

ruumiita.

Elämänvirta kohisee kirkonmäen ohi.

Hän loikoili nurmikolla, aurinko hyväili hänen nuo-

ruuttaan.

Hänessä oli kaikki varpaista hiuksiin asti hyvin muo-

dostunutta, joka solulla tarkoitus.

Miljoona ihailtavaa yksityiskohtaa kuin kauneimmas-

sa jalokivessä.

Mutta veljet rakkaat, uusi maailma ei synny ilman uu-

sia ajatuksia.

Nyt jatkamme kokousta, oliko läsnä olevilla esitettävä-

nä uusia ajatuksia?

Jaaha, ei ole. Niin siirrymme esityslistan seuraavaan

asiaan.

Yritän lukea tämän kaupungin elämänkirjaa, mut-

ta törmään aina vain kuiviin kunnalliskertomuksiin

ja selvityksiin, milloin mikin kadunpätkä ja pallo-

kenttä on rakennettu, paljonko maksoi.

Tai milloin kaupungin virkamiesten palkkoja oli ko-

rotettu.

Tai pappi ollut läsnä naisyhdistyksen ompeluillassa,

arvottavana oli ison iso täytekakku.

Hyvä jumala mikä kaupunki, sielut missä puuhissa.

Missä lymyilevät runoilijat ja unennäkijät, missä hei-

dän raporttinsa elämästä?

Minun puutarhassani ei ole paljon kiinnostavaa nä-

kemistä.

Kauneutta on niukalti.

Minut voit tavoittaa paljaan ristiriitaisena jonkun ki-

tuvan pensaan takaa kuin säikyn jäniksen.

Tyhjyyden minussa voit tavoittaa.

Yksinäisyyden ja ahdistuksen minussa voit tavoittaa.

Koti-ikävän minussa voit tavoittaa.

Jos siitä huolimatta olet valmis tulemaan vierailulle

puutarhaani, olet tervetullut ystäväni.

Olen alkanut puhua mieluummin metsän puille, ki-

ville, tuulelle, linnuille kuin ihmisille.

Ei tarvitse aina pettyä.

Mitä muita sanoja minä voisin antaa sinulle mat-

kaeväiksi kuin aivan näitä tavallisia arjessa kulu-

neita.

Tiedät kyllä, niin mielelläni hyvästelisin sinut sa-

noilla, jotka eivät unohtuisi. Mutta sellaiset sanat

ovat vielä syntymättä.

Valhesanoihin en suostu, niin paljon rakastan si-

nua.

Rakkaani, ei meillä ole muuta asetta kuolemaa vas-

taan kuin oma ruumiimme, sinulla kohtusi.

Minulla tämä elämänjänne, jolla siemeneni sinuun

kylvän.

Rakkaani, näillä aseilla taistelemme aina uuden nuo-

ruuden elämälle.

Nyt luulen saaneeni oikean suunnan selville.

En kyllä jaksa enää juosta, en kävellä.

Mutta konttaan ja ryömin sitä kohti.

Kättä paiskaamatta taakse katsomatta suunnistan

kohti tuntureita.

Tiedän ettet jää minua suremaan, mutta en jää mi-

näkään.

Hyvästi kaupunki hyvästi. Olen vahingoniloinen,

et saanut minua ruumistilastoihisi.

Olen matkalla katsomaan vastasyntyneitä poronva-

soja.

Olen matkalla katsomaan kun linnut tulevat, kun

sammakot kalat linnut rakastavat miljoonia lapsia

keväälle.

Lähetän sinulle rakkauskirjeen vielä tänään.

On hulluutta uskoa, ei muuta kuin nämä silmät ja

korvat, siinä kaikki.

On hulluutta uskoa, tunturin takana vain autio lu-

milakeus, pilvien yläpuolella vain tyhjää.

On hulluutta uskoa niin vähään.

Tunturin rinnettä kaamos kiipeää, raskasta mustaa

reppua kantaa.

Kesästä kuin taivaasta, kukista pääskysistä näen un-

ta.

Sanon päättäväisesti itselleni pimeän ja lumikinosten

keskellä:

Eteenpäin.

Lapseni, lapseni, elämä on lyhyt.

Avaa silmäsi, rakasta kun kerran voit. Tämä taivas

on nyt sinun, nämä värit, tuulet ja linnut.

Avaa silmäsi, lähellä on rakastettusi suloinen syli.

Rakasta kun kerran voit, elä kun kerran voit, nyt

tänään.

Niin lyhyt on elämä, lapseni, lapseni.

Se oli tämän joen rannalla, heräsin, aukaisin silmäni.

Näin virran tulevan jostakin menevän jonnekin.

Tajusin että minä olen. Kaikki oli niin selvää, aurin-

gonpaiste, heinäsirkka siritteli jossakin lähellä, linnut

kisailivat savusaunan yläpuolella, valkoisia pilviä pur-

jehti taivaalla, en vain tiennyt niiden nimeä.

En ollut huolissani vaikka en tiennyt joen nimeä, en

minkään näkemäni nimeä.

Mikään ei ollut salaista, joki oli aina ollut, tuo ihanasti

lämmittävä nimetön aurinko.

En ollut mistään tullut en minnekään menossa, olin vain

täynnä onnellista olemista, kaikki oli minussa.

Tämä nimetön kaupunki

Tässä kaupungissa kaikki piilossa, uskon varassa.

Ystäviä luullaan olevan siellä, missä heitä ei ole.

Vihollisia siellä, missä heitä ei ole.

Hän on jo kauan viipynyt täällä, käsittämätön tus-

ka. Kaikki on aloitettava alusta. Tämä kaupunki on

tehnyt minut levottomaksi, se kasvattaa, kiduttaa

minut täyteen raivoon.

Minä lopetan tämän kilpajuoksun, tämän ilveilyn,

salailun ja kauniista elämästä puhumisen. Poistun

enkä enää palaa.

Moniko huomaa, että jälleen joku on lähtenyt?

Mieletöntä puhua surusta, kun kukaan ei tiedä sen

syvyyttä, ja kyynelistä ovatko ne aitoja.

Kaikki täynnä jotakin, vaeltavat toistensa ohi. Pi-

meys täynnä pimeyttä, valo valoa, tyhjyys tyhjyyt-

tä.

Minä täynnä outoa itseäni.

Kaikki täynnä jotakin. Jokin minussa puristuksessa.

Ahistaa.

Ajan itseäni takaa näillä oudoilla kaduilla. Tuuli hu-

misee, humisee.

Tässä nimettömässä kaupungissa kukin toistaa

samat fraasinsa, kumartavat samoja päälliköitä.

Samalla kukin yrittää säilyttää itsekunnioituksen-

sa ja järkensä.

Tässä tehtävä.

Varikset ja korpit viihtyvät hyvin tässä kaupun-

gissa.

He asuvat yksiöissä, kaksioissa, kolme huonetta

ja keittiö.

Päivästä toiseen he juovat aamukahvinsa, selaile-

vat kiireessä lehtiä ja töihin. Illalla kaatuvat vä-

syneenä sänkyyn.

He eivät koskaan ehdi elää, kuunnella hiljaisuutta.

He kuolevat, elämättä.

Toisinaan ratsastan sateessa ja tuulessa yli likaisen

kaupunkinne.

Te ette tunne minua enkä minä muistele teitä.

Minä elelen hiljaisuudessa sisäavaruudessani.

Tähdet ja linnunradat kätkettynä minuun.

Olen rakentanut oman kaupunkini tämän kaupun-

gin sisälle, salaisesti, ilman byrokraattien rakennus-

lupia.

Vain harvat tietävät onneni.

Kuuntelen aamusta iltaan puheita, pitkiä ja lyhyitä

puheita,

alistuvia puheita, kovia puheita, mahtipontisia pu-

heita,

suostuttelevia puheita, vaativia puheita, epätoivoisia

puheita, uskon puheita,

puheita, puheita, puheita.

Kun olette vielä sängyssä, hiivin postiluukustanne

sisälle unisiin aivoihinne.

Vartioin teitä isoilla ja pienillä kirjaimilla, yleisel-

lä mielipiteellä.

Pesen teidät tuoksuvalla painomusteella joka aamu.

Te kerrotte totena samat jutut ystävillenne lounas-

pöydässänne.

Olen kiltti, en halua teidän heräävän unestanne.

Murheissani mietin, mitä hyödyttää puhua sinulle.

Sinä et ymmärrä minua, enkä minä sinua.

Voi meitä, niin kaukana toistemme sydämistämme.

Oi, päätön ystäväni, emmekö voisi puhua tässä yk-

sinäisyydessä edes unista, kukista, auringosta, puis-

ta, tuulesta ja varoa sanomasta enempää?

Tyhjä katu jatkui loputtomana jonnekin. En tiedä,

miten kauan olin kävellyt. Sitten huomasin juokse-

vani täyttä vauhtia.

Taivaalla vilahteli tähtiä, pilvien raosta kurkisteli

kuu.

Juoksin, juoksin kuin hullu, päättömästi. Minua vaa-

ni joku.

Jokaisesta porttikäytävästä uhkasi joku hyökätä kimp-

puuni.

Yhtäkkiä minulle selvisi, minua ajoi takaa kuoleman

varjo.

Olen kestänyt eroa kauan.

Rakastan sinua yhä, vaikka en ole varma tapaam-

meko milloinkaan.

Miten kaukana kuljetkin, olen aina lähellä sinua.

Tätä tunnetta en voi kertoa muille.

Kemijoen vedet syleilevät kaupungin rantoja kuin

miehet naisia.

Villiintynyt kiihko tarrautuu ihmisiin, isät ja äidit,

lapset ja harmaapäiset vanhukset kiiruhtavat joen

rannalle, tähyilevät malttamattomana pohjoiseen.

He näkevät, suuri joki murtaa kahleitaan, kevät on

tullut.

Revontulien reunalla

Äkkiarvaamatta sieppaan

sydämeni

kainaloon

hinaan sen tunturin laelle

näkemään

taivaan pilvet

näkemään

että maailma on kaunis.

Olen matkalla

tunturille

jota ei ole.

Olen aina

menossa tunturille

tai tulossa

pois

revontulien paimenena

tyhjyyden reunalla

kotia en löydä

mistään.

Kun huomaan

sydämeni tyhjyyden

hapuilen narua

kaulaan

viime hetkessä

kuitenkin havahdun

mitä tyhjää

tappamaan.

Ensin se kopeloi

sitten se vain

työntyi

sisälleni

ikävä.

Läskikerros kasvaa

ruumiintaloni

ympärillä,

niin kuin kuka tahansa

vanki

uneksin

vapaudesta.

Toisella puolen tunturia

ei ole mitään

mitään

mutta sieluni

ei suostu

uskomaan sitä

inttää itsepäisesti vastaan

hädissään väittää:

- jos ei muuta

niin valkoisia

enkeliriekkoja ainakin.

Joka on

tyhjien tunturien yli

hiihtänyt

jäätävässä viimassa

pimeässä

häntä ei voi aaveilla

pelotella.

Pärjäilen niin kuin

mies pärjää

hengissä olen

ei muuta.

Ajatukseni eivät pääse

irti sinusta

rakastan ja vihaan sinua

yhtä aikaa

tappelen muistojen kanssa

joka rintamalla

sydämeni luulee yhä

sinua ainoaksi oikeaksi

naiseksi

maan päällä.

Mitä minä

tällä ruumiilla

teen

jos en saa

sinua rakastaa?

Päivä päivältä

vajoat yhä syvemmälle

unohduksen upottavaan lumeen

toisinaan unessa vielä

tapaamme

muistelemme rakkauttamme

sylikkäin haikeana

itkemme kohtaloamme

miten tässä näin kävi

emme enää löydä tietä

toistemme luo.

Ylittämätön syvä rotko

meitä erottaa

mutta myös yhdistää

myönnä tämä tosiasia

en koskaan parane

sinusta.

Minun ihoni huutaa

kaiken puutetta

sillä on rakkauden nälkä

sillä on elämän nälkä

sillä on toisen ihmisen nälkä

sillä on oman itsensä nälkä.

Älä tule luokseni enää

edes unessa

olen toipunut

erosta

pärjään jo

yksin.

Sinä et ollut

se oikea

vaikka rakkautemme

oli oikea.

Aina saat rakkaudesta

maksaa täyden hinnan

korkoineen

mutta jos tahdot

elää

rakasta

muuta vaihtoehtoa ei ole.

Ihanko totta sinä muistat vielä

kun tuhat vuotta sitten

tunturin laella

kevätauringossa

ristimme kädet

toistemme ympäri kietoutuneina

luimme Herran siunauksen

ihmeellinen rauha

täytti mielemme.

He olivat

kähmijöitä

sinuun verrattuna

kuinka sinut unohtaisin

olen sinua varten

tehty.

Riisun hellästi sinut

puhun ihollani

ikävästä

pitkästä kaipauksesta

tosi rakkaus

siellä

missä ruumis ylitetään.

Yhtenä yönä

minä vain yksinkertaisesti

piilouduin kohtuusi

aamulla et tiennyt

minun olemassaolostasi

vielä mitään.

Rakkaudestamme

hataria muistoja

sieltä täältä

valoisista kesäöistä

veden pärskeestä

uit ja sukeltelit

kuin enkeli

nyt toisen miehen

enkelinä

missä liet?

sellaista on elämä.

Revin sydämeni

sinusta irti

niin että veri roiskuu.

xxx

En osaa muusta puhua

kuin tuntureista

silloinkin kysymys

aina jostakin

muusta.

Voitte puhutella minua

miksi haluatte

yksinäistä tuntematonta

sielua

tunturissa:

Olen Suuri Henki

olen Suuri Pieni Henki

olen Pieni Henki

olen Hyttysen paska

en kukaan

olen kaikkea tätä.

Kun he myivät tunturini

lypsylehmäksi

turistien kaatopaikaksi

minusta tuli sissi

kuutamossa hiihtävä

kylmäverinen aave.

Juttelen vanhalle

saunalle

muuton edessä

en tiedä

onko taivaassa saunaa?

jos on epäilen

onko näin hyvää

ikävä sinua tulee.

Keittelen aamukahvia

mieli kirkkaana

yht´äkkiä näen selvästi

tuhat vuotta sitten

olin täällä

saman auringon nousun

silminnäkijänä

porotokka tuolla

kivenheiton päässä.

Höhlä tunturi

kun talven kanssa

aloit muhinoida

etkö tiedä

se on

laulujoutsenten karkottaja

kesän tappaja.

Siinä se

tunturi räpyttelee silmiään

toisena päivänä

enkelinä

toisena päivänä

paholaisena

kuin oikutteleva

nainen.

Erotusaidalla

huutoja kuiskauksia

laukauksia

puukon pistoja

sydämiin

kuoleman korahduksia

veren roiskumista

vitivalkoiselle hangelle

kiiluvia silmiä

höyryäviä ruhoja

pimeässä pakkasessa

kasoittain lihaa

lihaa lihaa lihaa

elämää varten

evästä.

Eivät ne täällä metrisessä lumessa

pitkälle pötki

etelän pöhöttyneet

sanat

paleltuvat

kuin russakat

tunturin jäätävässä viimassa.

Eivät ne anna levätä

rauhassa

sankarihaudassakaan

kiväärimiehiä vartiossa

vähän väliä

seppelenauhoja kasapäin

meidän nimissä

alituisia roskapuheita

vapaudesta.

Kirkon pölyttyneissä

hämähäkin verkoissa

haisevia

kärpäsraatoja

lasittunein silmin

tuijottelemassa

ihmisten tekemiä

jumalankuvia.

Voi tätä vankien määrää

mielipidevankeja

sotavankeja

työvankeja

uskonvankeja

pirunvankeja

jumalanvankeja

puolueenvankeja

muodinvankeja

ennakkoluulojen vankeja

ajatusvankeja

vapauden harhan vankeja.

Aikansa elänyttä

runokirjaa

pölyttyneitä sanoja

ei pelasta

elämälle

kirjailijan kuuluisa

nimi ja maine

ei piru eikä jumala.

Siittiösolu ui

uutta maailmaa päin

räjähtävä vallankumous

päässä

pimeiden tunnelien

läpi

uutta tuntematonta elämää

päin.

Taivaalla pakenevia

tähtiä

kuin porotokkia

matkalla jonnekin.

Lapset

ja vanhukset

lähimpänä

olemattomuuden

reunaa.

Mitä itua on

ikävöidä

uutta maata

uutta taivasta?

kun tämä läsnäolevakin

maailma

yhä tuntematon.

Tyhjäntoimittajia

tyhjänrunoilijoita

tyhjäneläjiä

joka tunturilla

vallan petojen

pyssymiehiä

juoksupoikia.

Uskon kuvia lumessa

Tänä lumoavana aamuna tervehdin teitä uskossa si-

sällä olevia, rajalla olevia, ulkona olevia, sama au-

rinko paistaa kaikille.

Uskon kaikkien tuntureiden olevan jumalanlapsia,

ihmisten puheisiin en usko.

Herään, hyvästelen tämän oikean uskon haikein

mielin. Edessäni aukeaa katoavan lumen suru.

Ei täällä kukaan tiedä lopullista varmaa, mistään.

Minua väsyttää selittää jatkuvasti näin selvää asiaa.

Mielen myrkyttäminen ahtaalla uskolla on yhtä ri-

kollista kuin luonnon raiskaaminen ja hävittäminen.

Niin kauan kuin samaan päähän mahtuu vaivatta

usko ja kypärä, on tässä maailmassa aihetta pel-

koon.

Uskon lujuudella ja määrällä ei harha ja valhe muu-

tu oikeaksi ja todeksi.

En minä herjaa ja pilkkaa itse uskoa, vaan siihen

kätkeytynyttä pimeyttä ja typeryyttä.

Suuri seurateltta huohottaa, vikisee, voihkii uskon

hurmiossa. Ukkonen salamoi, taivas mikä sade.

Siittiösolut lentävät kuin enkelit parvessa, jokainen

uskoo pääsevänsä perille.

Usko kuin usko, mitä muuta eroa niissä on kuin toi-

nen on ahtaampi toista. Neulansilmiä rivissä.

Ei mitään uskoa ole järjellä kyetty selittämään, ei

tätä uskoa, ei kommunismia, ei fasismia.

Uskon kirkkaassa valossa järki on hulluutta.

Vapaamielinen Jumala olisi tässä uskossa kauhis-

tus.

Tämän uskon lupaama ikuisuus pelottaa minua.

Kuinka monen onkaan tämä usko ruhjonut päät-

tömäksi laumassa määkyjäksi.

Omatunto on herkkä ja selkeä pikkuasioissa, mikä

on syntiä mikä väärin. Suurista maailman vääryyk-

sistä se ei sano mitään.

Tämän uskon osoittaminen hölynpölyksi on yhtä

toivotonta kuin typeryyden paljastaminen.

Jumalalla on naurussa pitelemistä, kun uskonvar-

tija selittää minkälainen on oikea usko, mitä Ju-

mala tahtoo.

Porot alkoivat itkeä kun näkivät minkälaiseen us-

konsuohon olin vajonnut korviani myöten.

Jos et itse nouse kapinaan ahdasta uskoasi vastaan,

eivät sitä muutkaan tee. Tällä menolla löydät itsesi

mielisairaalasta.

Uskosta juopuneet sielut ravaavat joka seuroissa vir-

siä hoilaamassa. Selviä päiviä he eivät kestä.

Kuin sammakko kurnutan onnellisena tässä uskos-

sa, tämä lätäkkö on pelastukseni.

Pysyn laumassa itsepintaisesti mukana. Jos eksyn,

en eksy yksin.

Itken ja laulan täyttä kurkkua siioninlauluja kilpaa

tuulen kanssa tunturin laella. Olen löytänyt ihmeel-

lisen elävän uskon, sydämeni riemuitsee.

Vapaa avoin usko paljastuu ennen pitkää ahtaaksi

vankilaksi, niin kuin avioliitto. Kukaan ei osaa se-

littää, miksi näin käy aina.

Monta kertaa minun on synnyttävä ja kuoltava pääs-

täkseni lopulta valoon.

Jos et koskaan ole uskossa hullu, et ole milloinkaan

ymmärtänyt avarasta vapaasta uskosta yhtään mi-

tään.

Jos sydämessäsi on rauha, voit rauhassa vaeltaa us-

kon inisevän sääskilauman läpi säikkymättä. Pie-

nistä pistoista ja ihonpuremista ei väliä.

Jos tuntureilla lentelisi enkeliparvia, eivät ne olisi

sen suurempia Jumalan ihmeitä kuin riekot ja po-

rotkaan.

Joka aamu varoen koskettelen ihoani, vieläkö se on

uskomassa ja taivastiellä.

En tiedä mitä ajattelisin tästä uskosta? Parempi et-

ten ajattele mitään, etten taas menetä yöunia.

Jäätyneitä sieluja lojuu joka puolella uskon lumes-

sa kuin poronruhoja teurastusaidalla.

Kompastelen särkyneiden jumalankuvien yli tuntu-

rin laelle lähemmäksi taivasta.

Taivaassa varmaan hyväkuntoisista porotokista iloit-

sen eniten, hyvistä jäkälämaista.

Olen väsynyt tässä uskossa alituiseen oikeassa ole-

miseen.

Jos ei koirani pääse taivaaseen, en minäkään sinne

halua, itkee pieni tyttö sydäntä särkevästi, kun py-

häkouluopettaja oli sanonut, etteivät koirat pää-

se taivaaseen.

Otin kuolleen sieluni kainaloon ja laahauduin seu-

roihin. Läiskäytin sieluni saarnamiehen eteen latti-

alle kuin härskin sillin, huusin: - Jos saat herätet-

tyä sen henkiin, uskon ihmeeseen.

Uusi sielu tuli pantua taas alulle, Herralle kiitos,ylis-

tys ja kunnia. Niin mielelläni toimin vähäisenä vä-

likätenä.

Uskon rautanaula päässäni en siedä paljon mitään,

raivostun vähästäkin synnistä.

Kun sieluja pelastetaan taivaaseen, ruumiita tulee.

Onko maailmassa ollut vielä mitään muuta uskoa

kuin taikauskoa?

Kymmenen vuotta uskossa, syntien pois panemis-

ta, sydämeni kipeyttä.

Kymmenen vuotta uskosta ulos rimpuilemista, sy-

dämeni kipeyttä.

Tässä elämäni tarina.

Hei äitijumala, olen räväyttänyt ikkunat auki tähän

maailmaan etten tukehtuisi. Tanssin, laulan, rakas-

telen, nautin kaikesta kauniista. Ethän ole vihainen?

Uskon ovi paukautettiin nenäni edestä kiinni, en

tiennyt itkeäkö vai nauraa? Ensi töikseni vedin kuiten-

kin keuhkoni ja sieluni täyteen raikasta puhdasta il-

maa.

Kylänraittia kulkiessa kuulen karjalauman ammu-

van, uskossa ikävöivän taivaan kotia, jossa ei rehu

lopu.

Hau, hau täällä tuntureilla, niin on ihmisen kuol-

tava kuin eläimenkin. Olen nähnyt monen uskon-

soturin hautaanpanijaiset, sama kohtalo kaikilla.

Nyt tämä oikea usko on kuin etääntynyt kaukainen

porotokka tunturissa.

Rakastan sellaista uskoa, joka ei vaadi mitään –

edes uskoa. Se on kuin tosi rakkaus ilman ainutta-

kaan ehtoa. Taivas on mittaamattoman avara.

Varjopuheita

Olen ikuinen

ihmisen etsijä

pilvien uneksija

kaikesta ulos

heitetty

varjopuhuja

toisesta maailmasta.

Edistystä, edistystä

olen jo niin pitkällä

osaan jo itse sulkea

itseni häkkiin

heilua ja huojua

toisten tahtiin

kuin oikea apina

unia en ole saanut vielä

kuriin.

Toinen vakuuttaa

maailma on

yhtä auringonpaistetta

toinen vakuuttaa

pimeää joka puolella

maailma on

mätämuna

ketä uskoa, en tiedä?

taidanpa alkaa vihdoin uskoa

omia silmiäni.

Kapakan ikkunasta

tulvii ulos

tylsä laulunhoilotus

harva tietää

mitä viikonloppuna tekisi

elämällä.

Olen mieluummin harhojen näkijä

kuin pölkkypää

lentäköön silmäni pilvissä

kuulkoon korvani olemattomia

kärventyköön sydämeni

rakkauden kiirastulessa

toimikoon kaikki aistini

sikin sokin

kunhan tunnen

että elän.

Ennen tänne tuloa

en tiennyt

taivaasta ja helvetistä

mitään.

Vuoronperään tuntureilla

saatanallinen pimeys

saatanallinen kirkkaus

saatanalliset sääsket

ei näitä kukaan kestä

ilman naisia ja viinaa

poronlihaa.

- Minä korostan sitä

etten puhu omiani,

mies selittää raamattu

toisessa kädessä

toisessa kirkon tunnustuskirjat.

- Siinäpä se vika onkin

ettet puhu omiasi

vaan pyörität tuhansien vuosien

takaista levyautomaattia,

sanoo toinen mies.

Pimeä

astu reilusti esiin

ja tappele,

huutaa kynttilän liekki

uhmakkaasti

vaikka huomaa

olevansa motissa.

Aikamoinen

mölyapinoiden joukko

siellä maassa

messuaa

selittää X-planeetalla

maan radioaaltoja

kuunteleva

ihmistutkija.

Kesä kutsuu vauhdilla

luonnon

kertausharjoituksiin

puut hiirenkorvalle

kukat näkyville

sääsket ilmaan

kuin hävittäjäkoneet

käki karjumaa

kesän ihanuutta.

Rakkaus repii

kiduksiani

nieleskelen kyyneliä

sydämeni hakkaa

vimmatusti

käsittämätöntä että niin tavallinen

rakkaus

ottaa näin lujille

että henki vaarassa.

Elän kahden naisen

välissä

helvetissä.

Sinun sietämiseksi

ei ole mitään muuta

tietä

kuin rakkaus.

Tämä maa kuuluu

kaikille

eikä kenellekään

tämä taivas kuuluu

kaikille

eikä kenellekään

tämä elämä kuuluu kaikille

eikä kenellekään,

mutta sinä kuulut

minulle

sillä siisti.

Oikean rakkauden

etsimisestä

en luovu

ruumishuoneen ovellakaan.

Kippis

juodaan elämänmalja

pohjaan saakka.

Mutta mitä sitten

jos pohjaa ei

löydy?

kysyy kaveri.

Sanomalehtien sormeilija

joutuu pesemään kätensä

ainakin kymmenen kertaa

päivässä

aivoja hän ei huomaa

pestä koskaan.

Lehmät kyselevät

silmät kosteina

teurastuslaitoksen ovella

elämän arvoa

mies kehuu lihan

laatua.

Taas päivä livahti

ohi

jälkeä jättämättä.

Hölynpölyn sanoja

kuin villakoiria

joka paikassa

hyppii silmille.

Täällä on joku

tunnen

luulen että se olet sinä

äkkiä sydämeni puhkeaa

iloon.

Täällä

eri unelmat

eri runot

eri varikset

eri vitut

tiedä se.

Kyllä Lapin perkele

vastaa

kymmentä etelän

perkelettä

siitä vaan

koittamaan

etten puhu

tyhjää.

Koivikossa uutta

vitivalkoista lunta

tunturin rinne täynnä

tähtiä

riekkoparvi räkättää

porotokka kaivelee jäkälää

tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen

yhtä.

Miksi kadehtia

toisten elämää

kun omakin jo

tarpeeksi tylsää.

Kesä parkaisee

kauhusta

syksyn ajaessa mustalla

autolla

pihalle

kohtaloa ei voi

paeta.

Täällä voi alkaa

vaikka miksi

paitsi ei ihmiseksi

ilman ristille joutumista,

itse asiassa

mikään ei ole muuttunut

kahdessa vuosituhannessa.

Pimeää siellä

pimeää täällä,

todellinen runoilija

ei sepitä valheita valosta

tähdistä joita ei näy.

Todellinen runoilija

paljastaa pimeyden

vaikka keskellä kirkasta

päivää.

Ei tätä kaupunkia

tee pieneksi

vähäinen koko

vaan pienet

ajatukset.

Tämän kaupungin

pimeydessä

pienikin valotuikku

häikäisee.

Nyt olen täällä

Ihmettely jatkuu yhä

mitä elämä on?

Aina sama ihmettely

keväästä syksyyn.

Ehkäpä huomenna kaikki

selviää,

siinä uskossa nukahdan

syksyn syliin.

Elämäni kuuma harha

tavoitella tavoittamatonta

tavoitella tunturia

jota ei ole

tavoitella taivasta

jota ei ole.

Niin pieneen kukkaan

kertynyt

niin paljon kauneutta.

Siinä ilmiselvästi läsnä

Hän itse.

Elämä aina jossakin toisaalla

toisella tunturilla

ikävä ja kaipaus kourii

sydäntäni

istun kivellä odottamassa

sinun ilmestystäsi.

Porot uskovat kanssani

ihmeisiin.

Olen vastassa itseäni

peilin takana.

Kurkotan kädelläni

peilin taakse

tervehtiäkseen itseäni

kädestä pitäen,

mutta siellä ei ole

ketään.

Täällä

Euroopan reunalla

mutta maailman keskellä

kattelen joutekseni

telkkaria

kaikkialta yhtä lyhyt

matka

hautaan.

En kysy nimeäsi, kuka olet.

En kyttää ja valvo, miten elät.

En kysele, mihin uskot.

En kysele, syötkö pillereitä.

En kysele, kuinka monen miehen kanssa

olet maannut.

En kerjää rahojasi.

En kerjää rakkauttasi.

Mutta siitä pidän kiinni

että olet

ihminen.

Vaikka minä tein sille miehelle

kahdeksan poikaa, kaksi tyttöä

silti minä haaveilin

oikeasta miehestä

oikeasta elämästä

oikeasta rakkaudesta

tunsin että elämä valui

hukkaan

tässä karusellissa.

Halujen roihussa

kutsun paikalle herra siittiön

esittelen hänet

neiti munasolulle

sitten nukahdamme.

Kaikessa hiljaisuudessa hautaan

keskosena syntyneitä runolapsiani

pöytälaatikkoon.

Surullista, surullista, eivät he koskaan

saaneet nähdä miten kaunis

maailma on

tunturit, korkea tähtitaivas.

Minä ajattelen sinua

ensimmäistä kertaa

kuin outoa ilmestystä.

Aikaa on

vuosia, vuosia, vuosia.

Äkkiä sitten

ei ole aikaa

hyvästiä sanoa.

Hyvä että löytyy niitä,

jotka uskovat vielä

oikeisiin kummituksiin.

Kuu loistaa lainavalolla

niin kuin minä ja sinä

auringon valoa emme kestä

katsoa.

Luonnon kiertokulussa

jokainen elämä

pannaan

uusiksi.

Aamulenkillä hölkkään

ajatuksella

maapallon ympäri

Lontoon, Washingtonin, Tokion

ja Moskovan kautta

takaisin napapiirille.

Ennen töihin lähtöä ehdin vielä

käväistä kuussa,

kun se kuhnailee tuossa

vaaran reunalla

ikkunan takana.

Poronliha auttoi selviytymään

talven yli

sinun sylisi muisto auttoi

selviytymään

harmaiden päivien yli.

Pimeä saa raivarin

kun saa kuulla auringon olevan

tulossa

tunturille

keväthangille hiihtelemään.

Viisi miljoonaa sääskiä

ei voi olla väärässä:

olet herkkupala

sinun ihosi tuoksua

ei voi vastustaa

kuuma veresi huumaa

minä imen sinut

kuiviin.

Siittiösolu herätti

munasolun keskellä yötä

geenikartta kourassa

matkalle heti

tuntemattomiin maailmoihin

läpi pimeitten tunneleiden

valoa päin.

Älä ikinä antaudu

yhden miehen naiseksi.

Olen sotkeutunut sinun

verkkoosi

kuin kärpänen

hämähäkin verkkoon

älä kiduta minua

tapa minut kerralla.

Juuri kun

rakkaudessamme

kaikki näytti kirkastuvan

se toinen sotki kaiken.

Hakkaan tunturikiveen viestin sinulle

perässähiihtäjälle

osutpa sitten tälle paikalle

vaikka tuhannen vuoden kuluttua:

- Myös minä olen käynyt tällä

tunturilla

ollut olemassa

nähnyt auringon, kuun

tähtikirkkaan taivaan

kussut juuri tuon ison kiven

juurelle.

Elämä yhtä kitinää

kätinää

rakkaus loppu

hinnat nousevat

eläminen kallistuu

hautaaminen kallistuu

mikään ei kannata

ei elää, ei kuolla.

Poro on poro

tunturi on tunturi

minä täällä

eikä kukaan tiedä

enempää

miksi.

Aina erehdyn väärälle

tunturille

aina autiompaa

aina tyhjempää.

Luonto iloitsee kun pääsee

meistä eroon.

Tunturiladulla vastassa

outoja hiihtäjiä

eri maailmoista.

Oloksella ikävöin

Kaunispäälle.

Kaunispäällä ikävöin

Ylläkselle.

Ylläksellä ikävöin

Pyhätunturille.

Pyhällä ikävöin

Pallakselle.

Voi hyvä jumala eikö tämä

ikävöiminen koskaan lopu?

Olen kuin takaa-ajettu

poro.

Minussa ja sinussa on

vielä toivoa

jos heräämme

huutaviksi kiviksi.

Saata minua vielä

tämän kesän yli

rakkaudella,

syksyllä tulkoon

maailmanloppu.

Vaihdan ruumista kuin

hevosta

niin matka jatkuu

vuosisatojen läpi.

Nyt olen täällä.

Joka aivastuksella uskon

olevan jonkun tarkoituksen,

tällainen minusta on

tullut

mystikko.

Joka hetki nyt tässä

kiidämme tunturiratsuilla

108 000 kilometrin tuntinopeudella

eteenpäin

aurinkoa ympäri,

vieläkö joku väittää

etteikö Euroopan reunalla

oltaisi

vauhdissa mukana?

Kaikki alkoi

silmäpelistä

sängyn kautta syntyi

pitkä juttu

niin tavallinen tarina

kehdosta hautaan.

Tunturin kummitukset

elävät

eri maailmoissa

etelän kummitukset

eri maailmoissa.

Kumartelen, kumartelen

tyhjän takin edessä

aivan kuin siellä olisi

ihminen.

Minua ei miellytä

tämänpuoleinen

eikä tuonpuoleinen

ikävöin kolmatta maailmaa.

Unohtamalla kaikki

tosiasiat

elämä on

siedettävää

kuolemaan tuomittujen

vankileirillä.

En arvannut että tästä matkasta

tuli niin vaikea.

Kun palaan tuntureilta, kysyvät:

- Pärjäsitkö sääskien kanssa?

Antoivatko kummitukset sinun

rauhassa nukkua?

Yrittikö hiljaisuus tehdä sinut

hulluksi?

Olitko joutua lapinnoidan

vangiksi?

Kukaan ei kysy:

- Löysitkö itsesi?

Nainen hylkäsi

itsensä

miehen vuoksi.

100

Jokaisen uuden oven auki

vetämistä

säikähdän.

Jos ne saisivat ottaa

kaiken mukaansa

taivas olisi romua

täynnä

helvetissä kaaos.

Tunturit paljastavat

kaiken

alastomasta elämästä

vaikenemalla.

Älä suotta murehdi

maailmanloppua

miljardien, miljardien

tähtien joukossa

ei kukaan huomaa

sääsken katoamista

tuntureilla.

101

Tässä viesti sinulle

4000 vuoden takaa

katso tarkkaan tätä

kiviveistä

miten vähän meistä jää

jäljelle.

Täällä niitä on

rakkautemme muistoja

kuin jäkäläkiviä sikin sokin

huutavia muistoja

kipeitä muistoja

taivaallisia muistoja

helvetillisiä muistoja

kusettavat yhä.

Musta puhuu vihreälle,

keltainen siniselle:

Ei silloin valoa kaipaa, jos ei tiedä

että pimeää on.

Ei silloin viisautta kaipaa, jos ei tiedä

että viisautta on.

102

Siellä missä on paljon elämää,

siellä on paljon kuolemaa.

Näin joka kesä tuntureilla

sääskien aikaan.

Elämäni maan päällä

lyhyesti kerrottu

hautakivessä.

Yksinäisiä susia aina tarvitaan,

joiden päälle sylkeä,

muuten laumassa ulvominen ei tunnu

miltään.

Tällä tiellä on harvassa

vastaantulijoita.

103

Miehestäkin voi kehittyä ihminen, vaikka ihme

se on.

Rakkaus koputti ovellemme. Emme uskaltaneet

avata ovea,

pelkurit.

Euroopan kommunismin ja kapitalismin aaveilla

meni tyhjän kummitteluksi koko touhu.

Mitä tänään pidetään valheena, huomenna sitä

pidetään totena.

Mitä tänään pidetään totena, paljastuu huomenna

valheeksi.

Kaikki on puolivaletta ja puolitotta.

Niin tuskallista on elää puolinaisessa maailmassa.

Puhtain paperein ei selviä hautausmaalle asti

kukaan.

104

Kipusimme yhdessä askel askeleelta tunturinrinnettä

ylös toivorikkaina.

Sinun notkea vartalosi, hulmuavat hiuksesi sädehtivät

ylimaallista valoa.

Onnellinen naurumme helisi pitkin rinteitä.

Jossakin vaiheessa meidät yllätti sumupilvet. Eksyimme

toisistamme.

Mitä enemmän elämää, sitä enemmän kuolemaa

täällä päin.

Minulla ei ole ketään, jota kaivata.

En ole kohdannut ketään – en edes itseäni.

Olemattomuus tuijottaa minua suoraan silmiini.

Syvä pohjaton olemattomuus.

Sinne voi heittää vaikka koko elämän tavaroineen

eikä siellä ole vielä mitään.

Kaikki tunturit ja koko maailman

eikä siellä ole vielä mitään.

105

Tulitikkuleikkimme johti rakkauden

leimahtamiseen

tuleen.

Palavina soihtuina saimme kolmannen asteen

palovammoja.

Oli mennä henki. Toipuminen oli hidasta.

Kaikkea sitä sattuu tässä maailmassa.

Hyvä on katsella taaksepäin, muistella mennyttä

elämää.

Hyvä on katsella eteenpäin, uskoa ja toivoa että

huomenna kaikki on paremmin.

Parasta on kuitenkin elää nykyisyydessä – nyt tässä

hetkessä.

Ei elämää voi säilöä.

Taas olet kätkeytynyt sohvalle sanomalehden

taakse.

Olen räjähtämispisteessä.

Olen kestänyt tätä kaksikymmentä vuotta.

En odota enää sekuntiakaan.

Nyt on aika puhua

välit selviksi.

106

Joka ei kestä pimeää, ei kestä valoakaan.

Pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, että hän itse

hylkää itsensä.

Kun on armoton itselle on myös muille.

Minne kadonnut rakkaus

sääli itseään ja toisiaan

kohtaan?

Eli niin tai näin, aina se jää puolitiehen.

Vajaaksi.

Joki uneksii.

Törmällä kukkivat pihlajat. Pääskyset pyyhkivät

vedenkalvoa.

Hyttyset surraavat.

Ilta-aurinko kurkistelee vaaran takaa.

Joen rannalla maleksii ihmisiä

Kaupunki matkalla huomiseen.

Ohuiden verhojen takana lymyää elämä

ja kuolema.

107

Kysymysten kysymyksiin ei vastaa kuin oma

kaiku

pimeästä tunturin rotkosta.

Tyhjien peltitynnyrienkin kolistelu on tyhjää

parempi.

Yksi ja toinen valittelee, että elämä on tylsää.

Totta se on, kun itse sen tylsäksi tekee.

Ja tylsäksi tuntee.

Kokonaisten kansakuntien elämä lepää uskomusten

ja myyttien varassa.

Jokainen ajattelee vain omaa napaansa. Sekin jää

puolitiehen.

108

Silloin on elettävä kun elämä on. En minä

parempaakaan neuvoa tiedä.

Todellisen elämänteatterin rinnalla kaupunginteatterin

esitykset ovat joutavaa tyhjänpäiväistä hölynpölyä.

Mies rakensi komeaa punatiilistä omakotitaloa kaupungin

ykköstontille.

Nainen uurasti mukana.

Valmistumisesta unelmoitiin, onnesta ja rakkaudesta.

Vihdoin talo oli valmis, huomaamatta taloksi asettuikin

tyhjyys.

Hienossa uudessa talossa ei viihtynyt edes perheen

koira.

Uusi talo johti eroon ja miehen sydänvikaiseksi

loppuiäkseen.

109

Aika aikaa kutakin.

Aika se tappaa pirutkin – jos se nyt lohduttaa

ketään.

Ihmispirujen hulluuteen en totu.

Ilman miehiä naiset eivät tule toimeen.

Ilman naisia miehet eivät tule toimeen.

Se on itsestään selvää.

Miksi niin itsestään selvää?

Miksi miehen ja naisen välinen rakkaussuhde on

niin vaikea?

Miksi rakkaus niin usein kääntyy katkeraksi

vihaksi?

Olet minulle totta ja unta, vettä ja lunta.

Olet liekehtivä näky, kukkiva niitty, poutapilvet

ja taivaan sini.

Olet minulle nainen toisesta maailmasta.

110

Joulun lapsi roikkuu pääsiäisenä ristillä.

Maailma piehtaroi myyteissä.

Vain apinat osaavat tuntea enää iloa ja aidosti

rakastella.

Kauan eläköön rakkaus ja sekasotku. Se on

elämää.

Ei täällä kukaan omista ketään – edes itseään.

Olemme vuokralaisia talossa, jossa häätö päällä.

Kantapään kautta alan ymmärtää:

ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi joka päivä

täysillä.

Ei sitä hullukaan jaksa.

Todelliselle totuudenpuhujalle ei löydy

tässä maassa

ainuttakaan lehteä ja radion kanavaa.

111

Ennen niin läheinen rakastettu,

vuosien mittaan käynyt yhä

vieraammaksi,

en voi puhua sille enää puoliakaan mitä ajattelen.

Hyvät ruuat ja kahvit se aina kyllä laittaa,

mutta sieluni näkee nälkää.

Esitelmöitsijä:

Sadasta liitosta vain yksi prosentti on onnellisia

suhteita,

todellisia rakkausliittoja.

Suurin osa parisuhteista eivät ole hyviä eikä

huonoja. Vain harmaita, värittömiä, ilottomia.

Kesken esitelmän nainen pyyhkii salaa

silmäkulmiaan.

Vanhan maailman pönkittäjiä joka kulmalla.

Ei perkele, ei tämä eiliseen päivään tuijottaminen

vetele.

Katseet on suunnattava huomiseen.

Vaihdettava maan hallitus, luutuneet virkamiehet.

Jos sekään ei auta niin koko kansa.

112

Saat sinä minua katsoa. Et näe muuta kuin portin

pielet.

Olen aina ollut ja olen, tunnen.

Olen ollut olemassa ikuisesti,

tunnen.

Olen kuolematon, tunnen.

Se on selittämätön tunne.

113

Näkyjen jäljillä

114

Minun ikuinen ikäväni tunturilta tunturille,

revontulilta revontulille,

tähtitaivaalta tähtitaivaalle

oikeaan kotiin.

Kahden olemattomuuden välissä,

kuilujen reunalla

vannoimme ikuisen rakkauden valan.

Katseemme kurkottautui tähtiin.

Minä ilmestyn sinulle tunturin laella,

kuun ja auringon valossa,

villijoutsenena,

ethän aja minua tiehesi?

Minä kiepun ympärilläsi inisevänä sääskenä,

ethän nitistä minua?

Minä ilmestyn eteesi huutavana kivenä,

ethän pelästy minua?

Minä juoksen vastaasi valkoisena porona,

ethän teurasta minua lihaksi?

Minä ylistän maailman kauneutta lapinvuokkona,

ethän tallaa minua?

Minä hyväilen sinua lämpimänä tuulenhenkenä,

ethän torju ihosi hyväilyä?

115

Lumihiutaleena palaan tunturille aina uusin

silmin,

vesipisarana iloisin mielin seikkailen monen puron

kautta suuren meren syliin,

ajasta aikaan tulen, menen, tulen.

Hiljaisuuden tunturilla riuhdon itseni

irti

valejumalista ja valepiruista

vapaaksi.

Minulla on monta naamiota, yksikään niistä ei ole

oikea.

Kysymysten kysymys, liikkuuko minussa ja sinussa

elävä henki

vetten päällä,

valtameressä ihomme alla?

116

Joku puhaltaa minun läpi kuin tuuli, kuulen sen

kohinan,

maailmankaikkeudessa,

enempää en ole saanut selville kuin

jotakin on.

Tyhjyys virtaa lävitseni kuin suuri joki.

Joka askeleella minua painaa tyhjyyden

taakka.

Rannaton lumen hiljaisuus ympäröi

minua,

en näe tunturissa ketään,

vain Hänen valonsa häikäisee silmäni.

Minä säntään porolla täyttä vauhtia

pimeyttä pakoon,

kylmyyttä pakoon,

tyhjyyttä pakoon.

Yritän ehtiä ennen kuolemaa perille.

117

Voinko oppia porojen kieltä? Voinko oppia lintujen

kieltä, puiden ja kukkien kieltä?

Tunturin tyhjyyttä säikähdin. Onko minusta täällä

eläjäksi?

Ovellani on henkien Henki, nuuskii minua,

vieläkö minua voi kutsua ihmiseksi?

Toivotonta minun on selittää sinulle keväthankien

kirkkautta,

jos et ole omin silmin nähnyt sitä.

Toivotonta minun on selittää sinulle,

että elämme pimeää aikaa,

jos et ole huomannut omaa pimeyttäsi.

Koko elämäni olen ollut rähmälläni maailman

edessä,

elämän edessä,

kuoleman edessä.

Minua ei huvita tämä outo leikki.

118

Elämäni täällä pelkkää lumen lapiointia,

tyhjien mielikuvien kanssa nuhjaamista.

Karvalakki päässä veisaan ajankuluksi poroille

virsiä.

Odotan aurinkoa pelastajaksi niin kuin

jumalaa.

Jumala ja Piru mahtavia herroja, niiden kanssa

ei ole leikkimistä.

Täällä oppii jäätävässä purevassa tuulessa nopeasti

kunnioittamaan heidän valtakuntaansa.

Kesän ensimmäinen sääski vinkuu korvassani,

en tapa vaan otan sen kiinni.

Haen suurennuslasin, ihastelen sääsken taidokkaita

siipiä,

kauneutta,

tunturien kesän lähettilästä,

elämän ihmettä.

Ilman sääskiä linnut eivät palaisi.

Minulla on kiire elää, mutta en tiedä mitä elämä on.

119

Heräsin, tuhansia tähtiä ja maailmoja tervehti minua

ikkunan takana.

Ihmettelin näkyä.

Kirottu tunturi minkä tempun teit minulle.

Houkuttelit

odottamaan jotakin suurta näkyä, joka paljastui

tyhjäksi.

Elämä livahti ohi.

Miksi tänne maan päälle on heitetty sellainen porukka,

joka tappaa

ja syö toisiaan?

Hiihtoladulla törmäsin itseeni. Maailma näytti

aivan toisenlaiselta.

Kummallinen päivä.

Ensimmäisellä tunturilla minulla katkesi sauva.

Toisella tunturilla irtosi suksi.

Kolmannella tunturilla katosi aurinko.

Neljännellä tunturilla yllätti pimeys.

Viidennellä tunturilla vasta ymmärsin,

että jotakin oli pielessä.

120

Tunturin reunalla täysikuu.

Minä huudan minkä jaksan,

oletko sinä siellä?

Kaiku vastaa,

oletko sinä siellä?

Luin juuri maailmankuulujen professorien,

valtiomiesten, filosofien,

kirjailijoiden, biologien, tutkijoiden, piispojen

ajatuksia elämän tarkoituksesta.

Yksikään ei uskaltanut myöntää, että ei tiedä.

Minä olen minä, yhtä aikaa pieni ja suuri,

koko maailmankaikkeuden

keskus.

Ihmeellistä, ihmeellistä.

Revontulien vastaanotolla on meininkiä.

Presidentinlinnan juhlat kalpenevat taivaanjuhlien

rinnalla kissanristiäisiksi.

Takana historialla väärennetty maailma.

Silmieni edessä

televisioruudun kokoiseksi puristettu maailma.

121

Viisas systeemi tämä tulemisen ja lähtemisen

periaate maan päällä,

kuka lieneekään idean takana.

Mikä minua rajan takana odottaa?

Paratiisi, helvetti, tyhjyys,

olemattomuus?

Ymmärrän, ei se kyselemällä selviä,

eikä uskollakaan.

Nyt on tämän maan päällisen elämän vuoro.

Elä.

Istun kivellä, kuuntelen tuulen kohinaa

elämänyliopistossa.

Kesken kaiken paikalle osuus yksinäinen poro,

joka opettaa minulle luonnon puhetta.

Eloonjäämistaitoa.

Hurahdin jälleensyntymisen uskoon ja selitin

syntyväni maan päälle yhä uudestaan ja uudestaan,

missä hahmossa tahansa, kissana,

koirana, lintuna, kärpäsenä.

Siisteyttä rakastava elämänkumppani hermostui,

huusi:

Ainakaan sontakärpäsenä ei ole tänne tulemista!

122

Täällä minä reppuselässä patikoin

maailmanympärysmatkaa

oman itseni ympäri. Tällä polulla on

harvoja vastaantulijoita.

Tuuli nukkuu, puistelen itseni hereille.

Pimeys vastassa,

mutta taivaanrannalla näen kajastavaa valoa.

Täällä minä hiljaisuuden paratiisissa tulen

kuulluksi ja nähdyksi

poroille ja riekoille, aaveille.

Täällä minä saan olla sellainen kuin olen,

huutaa, itkeä, irvistellä,

piereskellä, kiroilla.

Puhdistautua taivaan edessä.

Mitä ihminen on tietoineen ja viisauksineen?

Hän osaa kyllä rakentaa kaupunkeja ja lentokoneita,

mutta ei sääskelle siipiä,

antaa henkeä.

123

Sinun rakkautesi hylkäämänä minä huusin

kivusta kuin eläin.

Olin hyppäämässä tulvivaan kevätvirtaan,

kun varjominäni parkaisi:

Älä jumalauta höyrypää tee sitä yhden naisen takia.

Tuijottelen valkoista paperia kuin autiota

rannatonta lumiaapaa.

Se vaatii selvitystä elämästäni,

mitä olen saanut aikaan?

Kuulen jonkun olan takaa tiukkaavan:

Selitykseksi ei riitä työ,

perhe, poroporvarillinen kunniallinen elämä.

Oletko tappanut ajatuksesi, rakkautesi, näkysi,

haaveesi, utopiasi?

Hylännyt itsesi?

Hiihtelen tunturien yli tietämättä mitä salaisuuksia

ne kantavat sisällään.

Hiihtelen elämäni päivien yli tietämättä mitä

elämä on.

Menneiden ja tulevien päivien välissä

roikun

kuin kärpänen liimapaperissa. Luin juuri lehdestä,

ihmisellä ja kärpäsellä on sama alkuperä.

124

Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren

tarinan ja mysteerion.

Totta, totta. Mutta totta myös pimeä pää.

Voi meitä, miten pitkä matka valoon.

Ilman aurinkoa täällä ei olisi eläviä eikä kuolleita.

Pyhä aurinko,

olet jumalani.

Vauhti kiihtyy. Talvet, keväät, kesät, syksyt

vilahtelevat ohi

kuin talot tienvarrella. On ennätettävä ajoissa

perille.

Joka hetki maailma tässä ympärillä, läsnä.

Kun kättäni huitaisen,

en voi olla koskettamatta maailmankaikkeutta.

Hämmentyneenä näin rakkautemme

kuin kynttilän liekin sammua tupsahtavan

syyskuun iltana.

Kuulin kahden sydämen itkeä tuhertavan

pimeässä.

125

Syksyn tultua minulla on ihana etuoikeus palata

kotiin.

Tunturit roikkuvat helminä maa-äidin kaulassa

koruna

matkalla 450.000 kilometrin tuntivauhdilla

taivaalliselle vastaanotolle.

Onko hän runoilija? Onko hänellä oma ääni

ja sanottavaa?

Niinpä. Kenen äänellä epäilijä kyselee?

Minä silitin hänen tukkaansa ja kuivasin

hätääntyneitä kasvojaan,

hoin ääneen:

Kaikki on anteeksi annettu ihmisten

ja jumalien edessä.

Kenenkään ei pidä syyttää itseään eikä toisia

maailman hulluudesta,

niin vaikea tämä maan päällinen elämä on.

Olen yhtä pysyvä täällä kuin riekonlennon

jälki tunturissa.

Mutta se ei huoleta minua.

126

Olen taas saman ikuisen kysymyksen edessä:

Kuka minä olen?

Miksi olen täällä?

Sormi suussa kyselen, ymmällä.

Vihdoin huomaan kysyä:

Kuka siellä kyselee?

Kuuntelen korva tarkkana mielen syvyyteni

kosmista kohinaa.

Kyselijä ei ilmaise itseään.

Todelliselle Luojalle ei näytä olevan

konsti eikä mikään pakata satamiljardia aivosolua

pieneen pääkoppaan.

Tämä silmieni edessä surraava hienoksi ylistetty

tietokone

alkeellinen rakkine sen rinnalla.

Minä olen nähnyt Euroopan, Afrikan, Amerikan,

Intian, Kiinan, Japanin ja tunturit,

enkä tunne maailmaa sen enempää kuin edellisenä

yönä syntynyt lapsi.

127

Kuuntelen tunturin julistusta:

Tyhjien tekojumalien ja aatteiden perässä

roikkuminen johtaa maailman tuhoon.

On tullut aika kirjoittaa uudet raamatut ja koraanit

pyhiksi kirjoiksi

uuden luonnonuskonnon perustaksi.

Pysyn täällä hengissä ruumiita syömällä. Toiset

ovat kasvissyöjiä.

Kauniilla tunturilla on kaksinkertainen vaara

tulla raiskatuksi

rahanonkijoiden kynsissä.

Kun rakastan kahta naista yhtä aikaa,

petän molempia.

Kun rakastan yhtä naista, petän itseäni.

Ketä minun pitäisi kuunnella?

Kesäiltana tapahtui ihme, sääsken ääni

kuului taivaaseen asti.

Minä osuin paikalle kupattavaksi taivaan

lahjana.

128

Onko täällä älyllistä elämää?

Mitä minä sillä tiedolla teen?

Jos on, tulen vain entistä surullisemmaksi

maailman hulluudesta.

Jos ei ole, se ei helpota minua yhtään.

Televisio pystyy nyt siihen kuin Jeesus aikoinaan:

Nostamaan kuolleet ylös muistelemaan elämäänsä

ja saavutuksiaan maan päällä.

Eilisiltana UKK seilasi valtiovierailulla pitkin

maailmaa.

Sellainen on tämä maailma:

On luonnollista syntyä.

On luonnollista kuolla,

selittää kaksi tohtorin väitöskirjaa tehnyt mies.

Joku kysyy, miksi niin luonnollista syntyä ja kuolla?

Mies hämmentyy ja vastaa loukkaantuneena:

Ei pidä kysellä älyttömyyksiä.

Häneltä riistettiin sekin kunnia, vähäinen onni

olla maailman yksinäisin ihminen.

Joku toinen kiilasi väliin.

129

Tuntureilla on niin paljon hiljaisuutta,

että sitä riittäisi myydä vaikka koko maailmalle.

Kun syysmasennus on ohi, alan odotella

talvimasennusta.

Sen jälkeen on vuorossa kevätmasennus

ja kesäahdistus.

Jossakin vaiheessa tajuan, että voin jättää joitakin

masennuksia väliin.

Miksi käpertyä sohvan nurkkaan ja masentua

marraskuussa,

kun ehdin hyvin mukaan kevätmasennukseen.

Pidättele tuolista kiinni, syöksymme 108.000

kilometrin tuntivauhdilla aurinkoa ympäri.

Aurinkokuntamme syöksyy 450.000 kilometrin

tuntivauhdilla

kohti linnunratojen syvyyttä jonnekin.

Pidättele tuolista kiinni.

Etäännymme tästä hetkestä huimaa vauhtia

huomiseen.

Katotaan nyt tämä elämä ensin loppuun.

Katotaan tuota noin

mitä sitten seuraa, loppuuko kaikki siihen.

Aika sen näyttää.

130

Näillä tuntureilla on pimeää ja valoa

enemmän

kuin koko Euroopassa.

Joku ötökkä sinne tai tänne, mitä väliä sillä on.

Maailmankaikkeuden pyörittäjän mielestä ei niin

väliä, jos jossakin

Linnunradan kolkassa älykääpiöt tuhoavat jonkun

maapallon,

jota ei erota edes suurennuslasilla.

Välillä on osattava sanoa ei, toisinaan kyllä

selvitäkseen tässä mielipuolten maailmassa

hengissä eteenpäin.

Niin monien osalta ei sekään riitä, tulee joka

tapauksessa tapetuksi.

Mikä mieletön määrä kätkettyä elämää, naurua,

iloa, kyyneleitä,

huutoa, vimmaa, uhmaa, uskoa, toivoa, rakkautta,

ikävää, kaipausta, unelmia

lumen alla.

131

Siellä toisella puolen uskotaan tämänpuoleinen

elämä kovin ruusunhohtoiseksi. Muuten ei ole

selitettävissä sielujen tavaton into

työntyä joka reiästä tähän maailmaan.

En halua ikuista elämää, jos samat naamat aina

vastassa.

En halua ikuista elämää, jos samat tyhjänpäiväiset

telkkariohjelmat

joka jumalan ilta vastassa, lehtien hölynpöly.

Tutkimuksen mukaan kuudesta miljardista

ihmisestä 200 miljoonaa

parittelee joka hetki yötä päivää. Mukavaa on.

Keräsin itsestäni tietoa. Minussa on 40 litraa vettä,

luita 206 kappaletta, ihoa 11 kiloa, aivoja 1,4 kiloa,

lihaksia 650 kappaletta,

verta 5 litraa, soluja 100 biljoonaa kappaletta.

Mutta aivoavaruuteni suuruutta ja pienuutta

ei ole kyetty mittaamaan,

pahuuteni ja hyvyyteni määrää.

132

Luin poronjälkiä, ymmärtämättä.

Luin kokonaisen kirjaston ja raamatun läpi

enkä tullut hullua hurskaammaksi.

En saanut selville sen enempää kuin muutkaan,

miksi olemme täällä?

Olen olemassa eikä suurin osa maailmaa tiedä

siitä mitään.

Ei tämä tunturi, ei tämä tunturi, ei tämä

tunturi.

Mutta tämä tunturi tuntuu oikealta.

Sydämeni täyttyy ilolla.

133

Maailma minussa

134

Pysähdyin kuuntelemaan

mieleni syvyydestä

nousevaa

mykkää huutoa

joku näkymätön

joku käsittämätön

joku kuvaamaton

huusi

lähestyi minua.

Tosi rakkautta odotellessa

annan ihastusten

valerakkauksien

yhdenyön juttujen

tulla ja mennä,

uskon yhä

Se Oikea

ilmestyy

jonakin päivänä eteeni

kuin enkeli.

135

Puolustan kiihkeästi

ihmisen oikeutta

olla sellainen

kuin on,

millainen hän on?

joku kysyi,

minä vaikenin.

Rakkaani

olet liian etäällä

minua

sydäntäni ahistaa.

Rakkaani

olet liian lähellä

minua

sydäntäni ahistaa.

Pelkään naisia

pelkään pimeää

pelkään verokarhua

pelkään kirkon tekojumalia

pelkään itseäni

pelkään

koko maailmaa.

136

Talon aurinkoisella

seinällä

kärpänen

putsasi lentokuntoon

siipiään,

kesä ovella.

Ajatella

maailmassa on puolet

naisia,

silti ei minulle

löydy

ainuttakaan sopivaa.

Elämässä ei kannata

puhua

muusta kuin syntymästä

rakkaudesta

kuolemasta,

kaikki muu on

joutavanpäiväistä

ajanhaaskausta.

137

Torjuin tyhjyyttäni

hikisellä juoksulenkillä

tulikuumalla saunalla

kämpän siivoamisella

astioita tiskaamalla,

tartuin kaksin käsin

kiinni

tavallistakin tavallisempaan

arkipäivään.

Sosiaaliturvatunnuksen

takana

suuri elämänsalaisuus

ei paljastu.

Katson taakseni

pienet jäljet

mutta jäljet kuitenkin

lumessa

iloitsen,

katson kauemmaksi

taakseni

jälkeni peittyvät

lumeen

mutta se ei huoleta

minua.

138

Kesäromanssi meni

menojaan,

palaan luoksesi

sinä olet turvallisesti

puolioikea

minulle

väärien rakkauksien

tiellä.

Täällä ei ole eri

vapauksia

kenelläkään,

jos se nyt jotakuta

lohduttaa.

139

Täällä on hyllymetreittäin

aikansa eläneitä

homehtuneita

sanoja,

siivoan ne

roskakoriin.

Toisessa hyllykössä lojuu

kasoittain

hölynpölyn runoilijoiden

sanoja,

siivoan ne

roskakoriin.

Jos joillakin sanoilla

on valittamista

tulkoon puheilleni.

Muistan kuin eilisen

sen illan

kun yllättäen sanoit:

kuinka sinä olet jättänyt

itsesi

niin yksin

heitteille,

minä purskahdin

itkuun.

140

Aloin pitää itseäni

silmällä,

kuuntelin vaivihkaa

sydämeni ääniä

rakkauden haaveita,

pengoin salaa

aivojeni pimeitä

loukkoja,

huomasin talooni pesiytyneen

ristiriitaisen

oudon olennon.

Elämä on isoa

painavaa

selittämätöntä

uuvuttavaa

tyhjyyden edessä.

141

Täällä paistaa väärä

aurinko,

täällä kukkii väärä

kesä,

täällä liekehtii väärä

rakkaus,

täällä juhlii väärä

porukka

kuin viimeistä päivää,

missä oikea elämä?

missä oikea rakkaus?

Tänne on pesiytynyt

paljon

elämätöntä elämää

aurinkorannoille

tuntureille

matkailuväen laukut

täynnä

elämättömän elämän

unia.

142

Tekeydyin poroksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin joutseneksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin sääskeksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin hillankukaksi

näin tunturit eri valossa,

tekeydyin ihmiseksi

pirujen valta

kauhistutti minua.

Minä parkaisen avaruuden

yli

minä täällä

pimeässä maailmassa

niin yksin

että vituttaa.

143

Iltalenkillä

ilahduin,

näin silmilläni yhä

kuulin korvillani yhä

maku-, tunto- ja hajuaistit

pelasivat kuin rasvattu

erotin koiran paskan

kissan pakasta yhä

selkeästi,

elämälle kiitos.

En siedä pikkusievää

valjua

rakkautta,

älä lavertele minulle

lämpimiksesi

rakkaudesta,

puhu tosissasi

rakasta tosissasi

tartu kiinni tosissasi

rakastele tosissasi

vaikka rytinässä

sänky hajoaisi.

144

Sanonpa minä elämälle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

sanonpa minä maailmalle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

sanonpa minä rakkaudelle

kyllä tai ei

se menee menojaan,

ottaa päähän tämä

meininki.

Suuren kaupungin kadulla

vilisee kasvoja,

jotka näen ensimmäistä

kertaa

ja viimeistä

kertaa

sekunnissa kaikki ohi,

he katsovat ohi

he kulkevat ohi

enkä minä tiedä heidän

unelmistaan mitään

matkansa tarkoitusta

eivätkä he minun.

145

Jokainen tervejärkinen

ymmärtää

elämältä ei pidä odottaa

liikoja,

jokainen tervejärkinen

ymmärtää

rakkaudelta ei pidä odottaa

liikoja,

sydämeni ei vain ymmärrä

järkeä

mitä se sotkeutuu

asioihin joita ei voi

järjellä mitata.

Maailmassa ei ole

mitään

niin kovin tärkeää

mihin kannattaisi takertua

verissäpäin,

minä ylistän

elämän kaunista

turhuutta.

146

En löytänyt tietä

sinun luoksesi

vaikka oppaana oli

itse Rakkaus,

en tiedä kuka

huijasi

minua.

Lähetin kukat

asialle

en tiedä

tavoittivatko ne sinua?

Olin saanut sattumalta

kuulla

sinulla oli toinen

nainen,

siitä lähtien vuoteessamme

meitä on ollut kolme:

minä, sinä, toisen naisen

varjo

joka on kiusannut minut

hermoromahduksen

partaalle.

147

Missä se on suuri avara

maailma?

missä se on suuri avara

elämä?

minä en näe muuta

kuin pienen kaistaleen

kovaa katua

vastapäisen talon

betoniseinää

pölynharmaita ikkunoita.

Sydämeni pakahtuu tästä

kauneudesta

kaikki tämä elämän lumous

kauneus

ohikiitävässä hetkessä

ikuisuus.

Jos luonto panee

hanat kiinni

maailma autioituu

sadassa vuodessa,

ongelmat ratkeavat

itsestään.

148

Olen kuin sinä

kuu

lainavalolla ratsastaja,

kuka voi vakuuttaa rintaäänellä:

minä ajattelen vain omilla

aivoillani,

minä puhun vain omalla

äänelläni.

Syntymän edessä,

elämän edessä,

rakkauden edessä,

kuoleman edessä,

maailmankaikkeuden edessä,

syvyyden edessä

paljaana,

minä en voi paeta

minnekään.

149

Joku hipaisi minun

sisimpääni,

joku puisteli minua

hereille,

aurinko nousee

valo koputtaa ovelle.

Tavoittelen tavoittamatonta

minulla on pitkä matka

sinun luo

oman itseni luo,

minä kuulen tuulen kohinan

joku lähestyy minua.

Kenraali tekee

selväksi:

vihollinen on tuhottava

oli se oikeassa

tai väärässä.

150

Kaikella on merkityksensä

maailmassa

joka aivastuksella

joka vastaantulijalla.

Uskon lapsenmielisesti yhä:

rakkaus on ikuinen

vain kohteet vaihtuvat

vain rakastajat vaihtuvat

tulevat ja menevät,

minä silmäpuolena kuurona

rampana

uskon lapsenmielisesti yhä:

maailmassa on enemmän rakkautta

kuin vihaa,

maailmassa on enemmän hyvää

kuin pahaa.

151

Todellinen joki virtaa

ikkunani ohi,

todellinen todellisuus virtaa

minun ohi,

todellinen rakkaus virtaa

sydämeni ohi,

en saa elämän syrjästä

kiinni

mistään kiinni

maailma virtaa ohi.

Minä olen Minä

turvassa ihmisiltä,

turvassa jumalilta,

turvassa itseltäni,

minä olen Minä

kaukaa tullut

maailmanparantaja

vaihdan ruumistani

kuin paitaa.

152

Joku lähetti minulle sähkeen

linnunradan toiselta puolen:

olen kuullut maasta,

jossa taivas ja helvetti

sijoitettu samalle

planeetalle,

jossa ihmiset tappavat

toisiaan,

onko perää?

Tässä maailmassa on

kaikki

kauneus

mitään ei puutu

mitä ajatella voi,

jos jossakin on taivas

se on tämän maailman

kopio.

153

Kärpäsellä on sama alkuperä

kuin ihmisellä,

kärpänen on enemmän kuin kärpänen,

poro on enemmän kuin poro,

ihminen on enemmän kuin mitä

on,

kaikki suuren elämänhengen

auringonlapsia.

Tunturilla ilmestyi

eteeni

valkoinen poro,

minä kysyin häneltä

latua

taivaankotiin,

hän viittasi minua

hiihtämään

vain eteenpäin

kohti valoa.

154

Suuren hiljaisuuden

edessä

kysyin valkoiselta

tunturilta:

mitä täällä maksaa

elämä?

mitä täällä maksaa

kuolema?

Tuuli vastasi:

elämä ja kuolema eivät maksa

täällä mitään,

ei lahjaa voi ostaa.

Suru ja ilo

soittivat samanaikaisesti

ovikelloani,

jopa sattuikin

käykää peremmälle

maistuisiko kuppi teetä?

tarvitsen molempien

lohdutusta,

toinen nainen hylkäsi minut

minä hylkäsin sen toisen

naisen.

155

Rakkaudessa ei mikään

ole selvää

ensimmäinen voi tulla

toiseksi

toinen ensimmäiseksi.

Rakkauden nälässä

mikä tahansa

läskimaha

kelpaa,

rakkauden nälässä

kaikki näyttävät

kauniilta.

Löysin unohdettujen sanojen

joukkohaudan,

löysin elettyjen päivien

joukkohaudan,

löysin kadotettujen rakkauksien

joukkohaudan,

löysin hukkaan roiskittujen siittiöiden

joukkohaudan,

kauhistuin elämän silmitöntä

tuhlausta.

156

Jos sinua ei tunturin

hiljaisuus pysähdytä

olemassaolo

järkytä,

et ymmärrä elämästä

mitään

et ole elävien

kirjoissa.

Tunturien erakko opetti

minulle viisautta

elämäntaitoa:

todellinen mestari hiihtää

ilman suksia,

todellinen rakastaja rakastaa

naista

ilman naista,

todellinen lentäjä lentää

maailman ympäri

ilman lentokonetta,

todellinen tietäjä tietää

tietämättömyytensä,

mikään ei ole tässä

maailmassa sitä

miltä näyttää.

157

Tunturin hiljaisuudessa

osuu eteeni

sanoja,

joista kukin painaa

tonnin,

täällä ei kevyillä

sanoilla

pärjää.

Kun todellinen

todellisuus

totuus

pysyy piilossa,

etsin aitoa valetta

aitoa harhaa

aitoa teeskentelyä,

en tyydy

puolinaiseen.

158

Minä en halua olla

kenenkään yläpuolella

mutta en alapuolellakaan,

olen valmis kohtaamaan

jokaisen vastaantulijan tasavertaisena

olentona,

minä elämän ihmeenä

minä en halua olla

enempää kuin olen

mutta en vähempääkään.

Saman peitteen alla

eri maailmoissa

selät vastakkain

sydämemme itkee hiljaa

yksin

muistohaudoissamme lepää

nuoruutemme rakkaus.

159

Minun elämäni on

tavallista

asun aivan tavallisten

ihmisten keskellä,

joka päivä vastaani tulee

aivan tavallisia

teeskentelijöitä, öykkäreitä,

vaimonsa hakkaajia,

valehtelijoita, kieroilijoita,

varkaita,

kaunistelijoita, onnenonkijoita,

jeesustelijoita,

yleisiä naisia ja miehiä,

elämän sievistelijöitä,

aivan tavallisia

langenneita

enkeleitä.

160

Suuren tietämättömyyden

edessä

ei jumalista

ei piruista

ei poroista

ei riekoista

tiennäyttäjiksi,

jokaisella edessä

umpihanki

salaisuus toisella puolen

tunturia.

Otan lakin päästä

menneisyyden edessä,

otan lakin päästä

tulevaisuuden edessä,

kukaan ei tiedä

auttaako se mitään?

161

Kumpi on arvokkaampi

ruumis vai sielu?

Ruumis on vain vähän aikaa

käyttökunnossa

sen arvo piilee

ainutkertaisessa hetkellisyydessä

se maatuu vaivatta

uusiokäyttöön

luonnon kiertokulussa.

Mutta kuolematon sielu

ongelmajäte,

niitä lojuu taivaassa ja helvetissä

kaikki nurkat täynnä

niistä ei pääse eroon

jumala eikä piru.

Tämä on valtavan laaja

kysymys,

tämä on helvetin vakava

kysymys,

tämä on selittämätön

kysymys,

pysyykö maailma pystyssä

ilman minua?

162

Minä olen sellainen nautiskelija

en kehtaa oikein sanoakaan:

tuntuu niin hyvältä

kun naapurilla menee

nyt huonommin

kuin minulla,

se ei ole koskaan pitänyt minua

penninkään arvoisena.

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun hän syntyi.

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun hän kuoli.

Se oli aivan tavallinen

päivä,

kun minä näin ensimmäisen

kerran sinut,

joka muutit koko elämäni

hetkessä päälaelleen.

Täällä on itse

päätettävä

oma arvonsa

olla joku.

163

Tunnetulla naisten miehellä oli

kaunis uskollinen vaimo,

ja hänen toinen nainen oli uskollinen,

ja hänen kolmas nainen oli uskollinen,

ja hänen neljäs nainen oli uskollinen,

mutta hänen viides nainen ei ollut

uskollinen,

mies oli kauhuissaan

mihin tämä maailma on

menossa?

Minä kysyin tuntureilta

tietä,

minä kysyin poroilta

tietä,

minä kysyin pilviltä

tietä,

minä kysyin revontulilta

tietä, jokainen osoitti eri suunnalle.

164

Lumoava lauantai-ilta

koko maailma saunoo

koko maailma tanssii

koko maailma ryyppää

koko maailma nai,

minä poltan kynttilää

seurustelen kutsumattoman vieraan

herra Yksinäisyyden kanssa

vastahakoisesti.

Sinulla on oma

maailmasi

minulla ei ole sinne pääsyä.

Minulla on oma

maailmani

sinulla ei ole sinne pääsyä,

olemme toisillemme tuntemattomia

suuruuksia.

165

Unessa valveilla

166

Tunturi näkee maailman

sellaisena kuin se on

paljaana.

Tunturi sanoi:

huipulla aina tuulee,

pidä hatusta kiinni.

Tunturit, tunturit, tunturit!

miljoona vuotta teille

kuin yksi päivä,

eipä minulla sääskellä ole

muuta sanottavaa:

pitäkää pintanne!

167

Kun vitutus hellitti

hetkeksi,

lausahdin ylevästi:

ei elämä eikä taide

sittenkään ole paskaa

maailma on kaunis.

Kristityillä Vatikaaninsa

kielettyine kirjoineen,

islamilaisilla Mekkansa,

juutalaisilla Jerusaleminsa,

hindulaisilla pyhät luolansa,

yhteistä taivasta ei löydy

mistään,

mutta helvetti on yhteinen

ihan oikeasti

maan päällä.

Kesäaamuna minä pysähdyin

katsomaan

ihmettelemään:

kuka olet sinä,

joka muurahaisena polulla

tulet vastaan?

168

Parhaimmat päivät olivat

tunturissa,

kun ei tapahtunut sen

kummempaa.

Voi luoja, maailma

muuttunut

päälaelleen,

tähän asti uskottu ruumiin

kuolevan

ja sielun olevan kuolematon.

Nyt tiede tehnyt havainnon:

Sielu sammuu

kuin kynttilän liekki,

mutta ruumiimme on kuolematon.

Molekyylit ja atomimme

vaihtavat vain olomuotoamme

toiseksi.

169

Joka puolella tulee vastaan kirjoja,

joita en ole lukenut,

enkä tiedä niiden sanomasta

mitään.

Joka puolella tulee vastaan ihmisiä,

joiden elämästä,

itkuista ja suruista

en tiedä

mitään.

Älä selittele,

vaan elä.

Hän lojui sairasvuoteella,

heräsi,

kysyi:

- Joko olemme perillä?

- Missä, kysyin.

- Taivaassa.

- Ei vielä, sanoin.

Hän nousi sängyn laidalle istumaan,

kurkottautui katsomaan tutkivasti

ikkunasta ulos kukkivaa kesää,

mutisi itsekseen:

Luultavasti olemme perillä.

170

Tunturissa voi jokainen löytää

itsensä,

tai olla löytämättä.

Tunturissa voi jokainen tulla

suureksi näkijäksi,

tai olla tulematta.

Lumisokeus voi yllättää

kenet tahansa.

Kun mikään ei enää tuntunut

miltään,

hyppäsin jääavantoon pää edellä,

niin kyllä tuntui.

Ilman lunta tunturi ei ole

mitään,

ilman poroa tunturi ei ole

mitään,

ilman rakkautta minä en ole

mitään.

171

Minä olen minä,

siinä on yhdelle ihmiselle

kylliksi kohtaloa.

Lipaston laatikoita penkoessani

käteeni osui vuosikymmenien takaisia

valokuvia,

varjomaailmasta:

Missä ovat isäni ja äitini? poissa,

missä ovat veljeni ja siskoni? poissa,

missä ovat lapsuuteni päivät, nuoruus? poissa,

missä ovat uskon luja varmuus, siioninlaulujen

taivaallinen sointu? poissa,

missä ovat ensirakkauden kihelmöivä lumous? poissa,

missä ovat aurinkoisen kesäpäivän kahvituokio

heinäniityllä? poissa,

missä ovat kalaverkkojen saalis,

lapsi juoksemassa kulleroniityn yli

kertomaan suuresta hauesta,

suuresta ilosta? poissa.

Kuvia toiselta puolen ajan rajaa,

tavoittamattomissa,

sydäntäni riipoo.

172

Pelkkä ajatus, miltä maamme näyttäisi,

jos ryssä olisi miehittänyt Suomen,

puistattaa.

Pelkkä ajatus kirkon ja lestadiolaisten

jumalasta,

oikeasta uskosta

puistattaa.

Eikö täällä löydy enää

ainuttakaan

tervejärkistä

vanhan ajan haaveilijaa?

Lähdin tunturille erakoksi

paimentamaan

herkkiä ajatuksiani

kuin porotokkaa,

eipä aikaakaan, kun ei ollut mitään

paimennettavaa.

173

Kaikki on niin tavallista, pientä,

mitätöntä,

niin sinä todistelit vähän väliä.

Minä itkukurkussa väitin vastaan:

Elämä pienessäkin suurta,

sääskessäkin.

Oletko koskaan kysynyt,

mitä sääsken päässä liikkuu?

mitä poron päässä liikkuu?

mitä omassa päässäsi

liikkuu?

onko siellä ainuttakaan todella

omaa

ajatusta?

En ajattele mitään

sen kummemmin,

silti tunnen väkevästi

olevani

olemassa.

174

Miten vähän olen

ihminen,

nolottaa.

Tunturin hiljaisuus käpälöi

minua,

tekee hyvää.

Voi, miten paljon

elämästä

valuu

hukkaan

odottaessa.

Aina tänne osuu

joku,

joka näyttää ihmiseltä,

puhuu kuin ihminen, mutta on

jotakin

aivan muuta.

175

Olla olemassa,

tai ei olla olemassa,

niin yksinkertaista se on

ymmärtää

selittämätöntä.

Tunturi on vain tunturi,

kivi on vain kivi,

puu on vain puu,

poro on vain poro,

sääski on vain sääski,

sinitaivas on vain sinitaivas,

minä kuulen ja näen vain sen

minkä ymmärrän

en enempää enkä vähempää.

Outo tilanne,

nainen houkuttelee puhumaan

tunteista,

vaikka minä en tunne mitään,

ahistun.

176

Kun ajattelen itseäni kuuden miljardin

porukan joukossa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

Kun ajattelen itseäni oman itseni

seurassa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

Vielä minä täällä asun,

piirongin päällä

valokuvassa,

en tiedä milloin tulen

siivotuksi

pöytälaatikkoon,

kaatopaikalle.

177

Minulle tarjottiin

yksinäisyyden ja ahdistuksen

lievittäjäksi

jumalaa ja perkelettä,

kuudenlaisia tabletteja

ilman apua.

Sitten sinä ilmestyit

kuin tyhjästä

rakkauden hössötyksesi kanssa,

kas kummaa,

piristyin.

178

Tunturin laella mittailen

kädessäni tuhatmiljoonan ikäistä

jäkäläkiveä,

olenko minä yhtä sattumanvaraisesti

täällä kuin tämä kivi?

Minua kiusaa tämä

umpimähkäinen

olemassaolo,

tyhjäntien kujanjuoksu,

jumalien ja pirujen avuttomat

löpinät

kuilujen reunalla,

jotka eivät pelasta ketään.

Kahden naisen

koukussa,

kahden rakkauden

loukussa,

pyristelen kuin riekko

ansassa.

Lännessä nolla on nolla,

tyhjä on tyhjä,

ei-mitään.

Idässä nolla ja tyhjä

ovat täynnä jotakin.

179

Minulla ei ole mitään

sanottavaa,

mutta se on sanottava

aina uudelleen

mahdottoman hyvin.

Oleminen ja olemattomuus

kolikon kaksi puolta

kiusaa minua,

en saa otetta mistään,

minä elämän kelkasta

pudonnut yksinäinen

harhailija.

Kun pidät näpit irti

elämästäsi,

niin elämäsi sujuu

siedettävästi.

Ei pidä mennä sorkkimaan

elämää,

jos ei siitä mitään ymmärrä.

180

Ennen kuin osuu oikealle tunturille,

on hiihdettävä monen tunturin yli.

Vielä sekin on otettava huomioon,

kestettävä,

joka eilen oli oikea tunturi

onkin tänään väärä,

joka tänään on oikea tunturi

onkin huomenna väärä.

Joka eilen oli valoisa tunturi

onkin tänään pimeä.

Selviytyjän on retkelle ehdottomasti

muistettava

ottaa reppuun mukaan kunnon evästä

kuten kuivaa poronlihaa,

tulentekovälineet tulitikkuja

ja kirves.

Elämä ja kuolema suuri

arvoitus?

Kynttilän liekin sammuminen

selittää kaiken.

181

Nyt hyväksyn sinut sellaisena

kuin olet,

ymmärrän, muillakin on

vaikeaa.

Olen saanut uskoni takaisin

maailman kauneuteen,

joka puolella näen uusia värejä,

iloa.

En ole aikoihin enää tyhjän takia

itkeskellyt.

Unohda siivoukset ja tiskit,

hampaat irvissä eläminen,

päätön kiire,

päästä irti,

anna maailman mennä menojaan

huomaat ihmeeksesi:

elämä kantaa.

182

Muistatko vielä

miten paljon tässä kylässä

ennen naurettiin,

pantiin heinää seipäille,

hillastettiin, kalastettiin,

lämpimänä kesäpäivinä uitiin,

juostiin kilpaa,

naitiin,

mihin kaikki nämä ovat kadonneet?

Pohjoisen pitänyt lämpimillä

golf-virta,

sääsket, kärpäset, ötökät,

hoitaneet kasvien pölytyksen,

mahdollistaneet porojen elämän,

lintujen palaamisen,

mikään elämän perusteista

täällä

ei ole ihmisen,

politiikan ansiota.

183

Jos minä tuntisin sinut,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin itseni,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin maailman turhuuden,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin elämän ja kuoleman

tyhjyyden,

juoksisin karkuun.

Kun minä tunturinlaella tuijotin

taivaan tähtiä,

ne alkoivat vahtaamaan minua.

Kun minä tunturinlaella ikävöin

sinua,

sinä ilmestyit valkoisena porona

tuijottamaan minua.

184

Tunturi piilottelee

tyhjää,

tyhjää kauneutta.

Elämä on suurempi juttu

kuin minun rapistuva

ruumiini.

Pelastiko sinua elämä?

pelastiko sinua raha?

pelastiko sinua rakkaus?

pelastiko sinua lääketieteen

uusin tieto?

pelastiko sinua usko?

Aurinko nousee,

uusi aivan tavallinen

arkipäivä

parasta mitä tiedän.

185

Kärpänen kahdella silmällä

tuijotti minua

niin tutusti

aivan kuin oltaisiin

sisarruksia,

aluksi punastuin,

sitten kiusaannuin,

raivostuin,

eikö apinaksi nimittely

riitä?

kärpäsen sukulaiseksi en

suostu,

vaikka samassa mailmassa

eletäänkin.

Sääski suurempi ihme yhä

kuin televisio

tietokone

kännykkä.

Olemisen arvoitus lepää

tyhjän päällä.

186

En myy kenellekään

sieluani,

eipä silti, ei sitä kukaan ole

valmis ostamaankaan,

ei piru

eikä jumala.

Olisinko toisessa

olomuodossa,

porona, sääskenä, kotkana

tyytyväisempi,

onnellisempi?

Unohdin hetkeksi että maailma on

mätä,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi oman mitättömyyteni

surkeuteni,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että en ollut johtaja

enkä merkkihenkilö eikä minua ollut kelpuutettu

rotareihin,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että olin saamaton lohenkalastaja

ja hirvimies,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että kohtalo antoi minulle

kanamaisen pälpättävän vaimon,

olin onnellinen.

187

Istuin jäkäläkivellä,

tuntiin ei tapahtunut

mitään,

sitten yhtäkkiä joku kosketti minua,

mutta en päässyt selville,

mistä oli kysymys,

selittämätön pyhyyden tunne

valtasi mieleni.

Tunturissa jokainen

sana

painaa tonnin,

elämän kipu,

kauneus,

pimeys ja valo.

Hyppään sivuun

sanojen alta,

siiville.

188

Tyhjän päällä

189

Kahta puolen tyhjyyden

kuiluja,

aineen kapealla sillalla,

olen palaamassa takaisin syntymättömien

kotiin,

jossa ei alkua eikä loppua.

Ilman haaveita ja unelmia

elämäni

olisi tyhjääkin tyhjempi.

Tyhjä ei tee eroa

hyvän eikä pahan välillä,

ei oikean eikä väärän välillä,

ei jumalan eikä pirun välillä,

ei pimeän eikä valon välillä,

puolueeton tyhjä.

190

Kahden tyhjyyden välissä

minä rimpuilen

hämähäkin verkossa

kuin kärpänen.

Kirkko seisoo tyhjän

päällä

niin kuin kaikki muutkin.

Pappi kuvailee

tyhjää

tyhjässä kirkossa.

Tieteen mukaan maailmankaikkeus

syntyi tyhjästä

alkuräjähdyksessä 15 miljardia vuotta sitten.

Tyhjä siis paukahti,

vaikka kansanviisaus tietää,

tyhjä ei paukahda.

191

Täysikuu,

ihmeellistä, ihmeellistä,

pysyy tuolla ylhäällä

tyhjän päällä

eikä tipu niskaan.

Elämä täynnä suuria tyhjiä

lupauksia.

Miksi elämällä on pakko olla

jokin tarkoitus?

eikö riitä,

elämä vain on.

Kun jalkojen alla on kovaa

maata,

kokonainen maapallo,

ei huomaa seisovansa

tyhjän päällä.

192

Miksi he eivät ole jo täällä?

jos heitä maailmankaikkeudessa

kuhisee

kuin muurahaisia joka puolella.

Ehkäpä meille on onneksi,

etteivät asu aivan nurkan takana.

Onhan täällä maapallollakin aivan

tarpeeksi hitlereitä ja stalineita,

kaulankatkaisijoita

omasta takaa.

Fanaattisen uskon ja totuuden

levittäjiä.

Kaikki vauhdilla matkalla

tyhjän avaruuden yli

maahan,

jota ei ole.

Jos tyhjästä ei voi puhua muuta

kuin tyhjää,

siitä on vaiettava.

193

Ainemaailma ei tunnusta

tyhjyyttä,

tyhjyys ei tunnusta ainetta,

yhteentörmäystä ei voi välttää.

Elämä on pienestä kiinni,

jos tyhjä kuu kyllästyy olemaan maan nöyrä

seuralainen,

lähtee omille teilleen,

maa suistuu radaltaan tyhjyyteen

tuhontielle.

Hetken loistan tähtenä,

silmäni häikäistyvät valosta,

hämmästelen atomeista kudottua

ihmeellistä nahkapussia

ympärilläni.

194

Miljoona kaupunki tyhjää melua

täynnä.

Tartun tyhjyyttä

kaksin käsin niin kiinni,

ettei ote lipsu.

Niin moni pyörii tyhjän

päällä,

väärässä paikassa,

väärässä ajassa,

väärän porukan mukana,

väärässä maailmassa.

Iltapäivälehdessä tyhjä lööppi

huutaa,

kirkuu

kuin olisi suurikin uutinen,

kilon lihoneen missin

vaikea löytää poikakaveria.

195

Puhu lyhyesti,

tämä porukka ei tyhjää jaarittelua

kauan kuuntele.

Minä ymmärsin Hänen

kätkeytyneen

maailmankaikkeuden tyhjyyteen.

Tähdet ovat hänen kirjaimiaan,

joilla hän on kirjoittanut sanomansa

avaruuden tyhjään mustaan tauluun.

Älä repäise elämän verhoa

auki,

jos et kestä tyhjyyden taakkaa.

Joka ei ole päätänsä hakannut tyhjään

seinään,

ei tiedä todellisesta elämästä mitään.

196

Kun putosin tyhjän päälle,

en tiennyt miten pitkä matka oli

tyhjästä tyhjään.

Tyhjä Joku kosketti minua,

miten ilmaista käsittämätön

tyhjä?

Törmäys todelliseen

tyhjään

muutti kaiken.

Jos ihminen ajattelee,

hänestä tulee vääjäämättä toisinajattelija,

tyhjänpuhujien kriitikko.

197

Vahvinkin maailmanvalta

voimaton

tyhjyyden edessä.

Sukupolvi toisensa jälkeen

ilmestyy

tyhjästä,

katoaa tyhjyyteen.

Eri vapauksia ei ole kenelläkään,

kaikilla sama kohtalo.

Minun sydämeni tyhjyys,

levoton mieleni on aika pieni

asia,

maailmankaikkeuden tyhjyyden

rinnalla.

198

Sinut on valittu ja kutsuttu

maailmankaikkeuden tyhjyyden

keskelle

pyörivälle aineen saarekkeelle,

silminnäkijäksi luomisen

suurelle näyttämölle.

Tyhjä syli ikävää täynnä.

Kaikkialta minä Häntä etsin,

tyhjyydestä ja aineen saarekkeilta,

pimeydestä ja valosta,

mutta Hän ei ollut siellä eikä siellä.

Kuin vahingossa satuin vilkaisemaan

oman sydämeni pohjattomaan

tyhjyyteeni

siellä Hän oli.

199

Aurinko paljasti

tyhjän huoneeni pölyhiukkasten

pesäksi,

käsillä suursiivouksen aika.

Kun huitaiset ympärillesi kädellä

päin maailmaa,

huomaat, koko elämä,

kaikki pyörii tyhjän päällä.

Kaikkialla heitä vilisee tyhjänpuhujien

ammattilaisia,

kirkossa, parlamentissa,

mediassa

syöttämässä kansalle tyhjiä mielikuvia.

200

Hän oli rohkea, ei pelännyt

mitään.

Hän kuolemalla voitti tyhjän

kuoleman,

mutta siinä sivussa meni henki.

Elämä on satunnainen ilmiö,

seikkailu,

tyhjä kuolema pysyvä.

Raivaa pääkoppaasi tyhjää

tilaa,

näet maailman uusin silmin.

Illan saalis telkkarista

tyhjää.

201

Sydämeni kurkottautuu avaruuden

tyhjyyden yli

ikuisuuden ihanalle taivaanrannalle

turvaan.

Henki se on joka eläväksi

tekee,

vaikka tyhjän aaveen.

Jos olet autuaallisessa tyhjyyden

mielentilassa,

täynnä jotakin,

älä paljasta sitä ymmärtämättömille,

kellä onni on,

se onnen kätkeköön.

202

Vedän sisään tyhjää

ilmaa,

puhallan ulos tyhjää

ilmaa,

näin pysyttelen elävien kirjoissa.

Minä palasin tyhjin käsin

kotiin,

äiti ja isä vastassa,

mummokin odotti minua.

Pane pääsi sisällä omat ajatuksesi

järjestykseen,

huomaat, niitä ei ole paljon,

mutta tyhjyyttä ja tietämättömyyttä sitäkin

enemmän.

203

Voiko kukaan elää

elämättä?

elämää se on tyhjänpäiväinenkin

elämä.

Tässä kaikki,

mitä tyhjyydestä tiedän,

en mitään.

204

Näköalapaikka

ohikiitävässä hetkessä

205

Jokaisella

näköalapaikka

ohikiitävässä hetkessä,

ihmettelylle,

hämmennykselle,

näkyvälle ja näkymättömälle

elämälle

olevalle.

Aina kun jollekin vastaantulijalle

ihmettelen

käsittämätöntä elämää,

olemassaoloa täällä

maan päällä,

hän vaihtaa puheenaiheen vikkelästi

päivän säähän,

päivittelee miten kaikki on niin kallista

kaupoissa.

Kokeeko ihminen lopulta

muuta

kuin vain oman itsensä?

senkin pintapuolisesti.

206

On lohdutonta tulla poliitikoksi, taiteilijaksi,

kirjailijaksi,

uskon julistajiksi,

jos ei ole mitään todellista

sanottavaa.

Lohduttomuus on kaksinkertainen, jos on jotain

sanottavaa,

mutta kukaan ei kuuntele.

Mitä ovat parhaimmatkaan taiteet

todelliseen

todellisuuteen verrattuna?

muuta

kuin pelkkiä tyhjänpäiväisiä

heijastuksia

ohikiitävistä unista.

207

Hyvin toimivaa satamiljardia

aivosolua

päänupissa on enemmän

kuin kaikki maailman kullat ja rikkaudet

yhteensä.

Elämällä ei ole mitään

sen kummempaa

merkitystä,

siinä sen autuus ja onni piileekin,

itse kukin voi luoda elämälleen

oman merkityksen

tai olla luomatta mitään,

vapaasti.

Kaiken kaikkiaan minun elämäni

on pienen pieni

maailmankaikkeudessa,

mutta minulle suurempi elämä kuin

ymmärrän.

208

Miksi mennä kapakkaan

kaljalasin äärelle pelkästään

synkistelemään

ruikuttamaan

maailman surkeutta?

kun voisimme yhdessä nauraa

pienille ja suurille

maailman hullutuksille,

ylistää ilomielin

elämän kaunista turhuutta.

Yksi uskoo ylösnousemukseen,

toinen jälleensyntymiseen,

kolmas ufoihin,

neljäs pelastaviin enkeleihin,

viides ikuiseen rakkauteen,

kuudes katsoo kohtaloaan kämmenen viivoista

tai tähdistä.

Vakuutellaan suvaitsevaisuutta

kuin yhdestä suusta:

kukin tulee uskollaan autuaaksi.

Mutta kun keskustelua jatketaan

pidemmälle,

paljastuu,

vain tämä minun uskoni on ainoa oikea,

muut väärässä.

209

Tuonpuoleisuus on pimeää

aluetta,

tuntematonta vyöhykettä,

jonne ei ajatuksella pääse

sanoilla yllä.

Silti uskon vahvasti,

kaikki ei ole

syntymäpäivän ja kuolinpäivän

välissä.

Olen matkalla oikeaan kotiin.

En tiedä, montako kertaa olen

jälleensyntynyt?

vai olenko kertaakaan,

kaikki on mahdollista tässä ihmeellisessä

maailmassa.

Ehkä on viisasta jättää

pohtiminen

filosofeille ja poroille,

jotka tietävät olemassaolon

salaisuudesta

yhtä paljon tai vähän

kuin minä ja kuka tahansa.

210

Voiko kukaan selittää,

miksi niin vähän maan päällä eläneistä

80 miljardista ihmisestä on jäänyt jäljelle

näkyvää,

mitään?

Tällainen lukumäärä ihmisiä ei mahdu

kenenkään päähän.

Minua varoitettiin sääskistä,

jotka näyttävät päältä päin aivan

ihmisiltä,

en uskonut heitä, eihän sellaisia ole

olemassakaan,

kunnes joku tuli takaapäin,

pisti.

Nyt uskon tästä maailmasta mitä vain.

Kuu silminnäkijänä parkaisee,

tuijottaa

kauhuissaan,

äiti-maan raiskaajia,

soittaa hätäkeskukseen, eikö niitä

nylkijöitä

saada kuriin ja järjestykseen?

211

Näin vain on,

jotkut onnistuvat levittämään

harhansa

laajemmalle,

niistä muodostuu yleinen mielipide.

Hänelle kävi pahasti,

hän käveli itsensä yli.

Jokainen pitää vuorollaan käsissään

hetken ikuisuutta,

kuolemattomuutta.

Miljoona kirjaakaan ei riitä

kuvaamaan

maailman käsittämättömyyttä,

että jotakin on

joka vesipisarassa,

muurahaisessa,

joka polulla tulee sinua vastaan.

212

Elämä on sitä mitä on,

vääryydet korvataan aina uusilla

vääryyksillä,

rakkaudet korvataan aina uusilla

rakkauksilla,

harhat korvataan aina uusilla

harhoilla,

sodat korvataan aina uusilla

verisemmillä sodilla,

unelmat korvataan aina uusilla

unelmilla,

pelot korvataan aina uusilla

peloilla,

ihmiset korvataan aina uusilla

ihmisillä,

oli elämä sitten sitä tai tätä,

aurinko laskee ja nousee.

Salatusta elämänantajasta ei voi

puhua,

mutta ei hänestä voi vaietakaan.

213

Avasin oven autiotaloon,

kärpänen surisi ikkunalla

elossa,

ilahduin,

täällähän sykkii elämää.

Seinäliinasta erottui kauniisti ommeltu

teksti:

Jumala on rakkaus.

Tässä uskossa jokainen on

tietävinään

mitä jumala tahtoo,

mikä meitä rajan takana odottaa.

214

En osannut päättää minkä tien

valitsisin,

oli ahdistavaa valita yksi

nainen

samalla hylätä

monta muuta,

oli ahdistavaa valita yksi paikka

missä asua

samalla hylätä tuhat kaunista muuta

paikkaa

maan päällä,

oli ahdistavaa valita

kerrallaan

vain yksi tie

mitä kulkea,

tuhat hylätä.

Oikeusistuimen pöydällä avoinna

raamattu,

suojakilpenä,

kun vääryyksiä korvataan

uusilla vääryyksillä.

215

Joka ei kuule syvällä sisällään

tuulen kohinaa,

hän ei kuule eikä näe paljon

muutakaan.

Olenko minä ruumiini

sisäpuolella

vai ulkopuolella?

keskellä ei-mitään.

Voi minun sydämeni ikävää,

kun sinä olet poissa.

Olemme matkalla Linnunradan

kolkalla,

tyhjän päällä,

tuntematonta kohtaloa kohti.

Mitäpä siihen on lisättävää?

vauhti on päätä huimaava.

216

En luota tekojumalien

lupauksiin

ihanasta taivaasta pilvien

päällä,

enkä uhkauksiin helvetistä.

Uskon että siellä rajan toisella puolen

ovat toisenlaiset sempalot,

mitä korva ei ole kuullut, eikä silmä nähnyt,

mitä kuvitella voi.

No, sittenpähän nähdään,

aikanaan.

Filosofien pierut eivät osaa

selittämättömän elämän

edessä

enempää kuin muutkaan

kuin taivastella,

jotakin outoa tässä maailmassa on,

mutta mitä?

217

Vietän hyvää elämää,

en pelkää tunturin pimeää,

en revontulia,

en paksun lumen talvea,

en yksinäisyyttä,

en maahisia enkä kummituksia,

en rakkautta.

Tunturissa elämä on suurta,

kun se rakentuu niin pienestä,

ihmeellisestä pimeydestä

ja häikäisevästä valosta.

Hillasuolle meno on suurta

juhlaa,

tunturi ja hiljaisuus on mielentila.

Poroissa asuu elämän kauneus,

elämäntapa,

elinkeino.

Sydämeni sykkii täällä porojen

tahdissa.

Kaikkea tätä on mahdotonta sanoilla

tavoittaa,

selittää.

218

Elämällä on kilpailija,

kuolema.

Kuolemalla on kilpailija,

elämä.

Minä heittopussina.

Yhtenä päivänä uupuneena lopetin

elämän

jahtaamisen täysillä,

kas kummaa, elämä alkoikin tuntua

leppoisan mukavalta,

nyt pelkkä oleminen

riittää

ilman suuria toiveita,

unia.

219

Herra Elämä,

herra Kuolema,

kumpi teistä on todellisempi

täällä unien maailmassa?

herra Piru, mitä sinä sähläät

siinä välissä

jätä minut rauhaan,

herra Jumala,

sinä olet poissaolevana läsnä

ottamatta kantaa

maailman pahuuteen,

miksi?

Porot sanoivat tietävänsä paljon

sellaista,

mitä muut eivät tunturien elämästä

tiedä.

Pöllö, riekko, kettu, susi,

ahma,

ihminen vakuuttivat kilvan omia

tietotaitojaan.

Silti kukaan ei tiennyt, miksi he olivat

täällä?

220

Sinun silmiesi kirkkaus ja valo

kosketti minua,

hetki oli täynnä selittämätöntä

merkitystä,

kesken lauseen vaikenin,

hiljaisuus puhui.

Hän julisti maailman

muuttuneen

vauhdilla.

Minä kysyin,

mitä näyttöä siitä oli?

onko mitään historiallista tietoa?

eivätkö ajatukset pyöri samaa

rataa

seksin

ympärillä

kuin tuhat vuotta sitten?

221

Tongin vintille unohtuneita

laatikoita,

löytyisikö sieltä jotakin uusiokamaa

kierrätykseen?

silmiini osui sadan vuoden takaisia lehtiä

aivan kuin uusia,

samat murheet kuin tänäänkin,

puute seksistä ja rahasta.

Onko muuta todellista

kuin tämä ohikiitävä

hetki?

uni ja pimeys takana ja edessä.

Niin moni luulee omiksi

puheiksi

muilta kuulemiaan

ajatuksia.

Joku toinen luulee omiksi

lainattujen, lainattujen ajatusten

puheita.

Mikä tässä maailmassa on kenenkin

omaa?

222

Olisiko maailmassa paha aukko

ilman minua?

Jos en olisi syntynyt, kuinka monta

eläintä olisi jäänyt syömättä,

monta kukkaa taittamatta,

monta tilastoa ja nimiluetteloa tekemättä,

monta puuta kaatamatta paperimassaksi,

öljylitraa tuhlaamatta,

liikennettä vaarantamatta,

monta veroa ja laskua maksamatta?

Pääni räjähtää,

jos ajattelen kaikkien sotien

huijausta

isänmaan, kodin, uskonnon nimessä,

ihmisen julmuutta.

223

Elämän ja kuoleman kanssa yhdessä

häkissä,

käsiraudoissa,

kiinni tyhjässä.

Minä hakkaan kepillä päälle

karkaavia

ajatuksia,

jättäkää minut rauhaan.

Minulla on tarpeeksi vaikeaa jo

muutenkin.

Olenkohan minä vahingossa

kulkenut itseni ohi?

kuka minulle paljastaisi

totuuden?

224

Puhelet itselle tai muille

tulet joka tapauksessa väärin

ymmärretyksi.

Saapa nähdä, tunnemmeko

toisemme tunturissa,

kun riisumme naamiomme?

Tapasitko sinä Häntä

tunturissa?

ketä?

sääsken tekijää.