Pentti Harjumaa: Unessa valveilla, 2001

1

UNESSA

VALVEILLA

runoajatuksia

Pentti Harjumaa

2

Pienkustantaja: Revontulet

Rovaniemi 2001

Teoksia saatavana paikallisista kirjakaupoista

ja tekijältä:

Pentti Harjumaa

Koskenranta 13 A

96200 Rovaniemi

040-5167935

pentti.harjumaa@pp.inet.fi

http://pentti.harjumaa.net

Painettu kuvausvalmiista materiaalista

Gummerus Kirjapaino Oy

Saarijärvi 2001

ISBN 951-95510-9-3

3

Sisällys

I 7

Yritin kaikin keinoin

välttää

kohtaamasta itseäni.

II 39

Olemattomuuden reunalla

porot, riekot,

jumalat kohtalontovereina.

III 69

Miten vähän olen

ihminen,

nolottaa.

IV 99

Tapasitko sinä Häntä

tunturissa?

Ketä?

Sääsken tekijää.

V 125

Sanat, kaikki heidän

harharetkensä

4

mielikuvien tuntureilla,

maailmassa.

VI 155

Milloin tämä ikuinen

ikävä,

odottaminen loppuu?

PENTTI HARJUMAAN tuotantoa

runoja ja mietteitä:

Tämä nimetön kaupunki……1971

Kyselen kulkijoilta…………1972

Lumesta kirje sinulle……….1974

Pilvet palasina tiellä………...1976

Unien varassa virralla………1979

Tunturilta tunturille…………1981

Uskon kuvia lumessa……….1983

Revontulien reunalla………..1985

Valittuja runoja……………..1988

Varjopuheita………………..1989

Nyt olen täällä……………....1992

Aaveriekkoja………………..1994

Näkyjen jäljillä……………...1996

Maailma minussa…………...1999

Unessa valveilla…………….2001

Hän on kerännyt myös jätkäkulttuurin

perinnettä toimittamalla kaksi valikoitua

kokoelmaa Nätti-Jussin tarinoita.

5

Pentti Harjumaalle on kirjallisesta toimin-

nasta myönnetty monia valtakunnallisia ja

alueellisia taideapurahoja.

PENTTI HARJUMAA

elämänviisautta tutkiva runoilija

Ranualla korpikuusen juurella syntynyt, Rovaniemellä

sanomalehtimiehenä toiminut Pentti Harjumaa on jul-

kistanut viisitoista kirjaa, jotka muutamaa teosta lukuun-

ottamatta ovat runokokoelmia ja mietelmiä. Osa hänen

teoksistaan on valittu kotimaisen vähälevikkisen laatu-

kirjallisuuden suosituslistalle.

Hänen tuotannostaan on ollut arvosteluja yli 20 lehdessä

eri puolilla maata. Kritiikeissä hän on saanut tunnustusta

puhuttelevana ja koskettavana ajatusrunoilijana, filosofi-

na.

Harjumaata pidetään realistisena mystikkona ja humanis-

min julistajana, joka pohjoisen tuntureilta käsin kuvaa

6

maailmanlaajuisia olemassaolon ja elämän perusteemoja

- syntymää, rakkautta, kuolemaa.

Elämä on suuri mysteerio niin pienessä kuin suuressa.

Kaikki on niin lähellä, ohuiden verhojen takana: pimeys

ja valo, itku ja nauru, taivas ja helvetti täällä maan päällä.

Runoilijan tehtävä on kurkkia näiden verhojen taakse ja

raportoida näkemänsä ja kokemansa niin rehellisesti kuin

suinkin, vaikka sydän kivusta huutaisi.

Häntä on kiitetty näkyjen näkijänä ja vastakkaisten

tuntojen ja voimien – elämän paradoksien tulkkina.

Pentti Harjumaa näkee, että kaiken luovan toiminnan

lähtökohtana tulee olla jokin ajatus ja sanoma:

Ei sanoja sanojen vuoksi, ei värejä värien vuoksi, ei

näytelmiä näytelmien vuoksi, ei taidetta taiteen vuoksi.

Luova taide ja runous on väline johonkin. Minulle se on

ihmisyyden ja elämän kunnioituksen edistämistä.

I

Yritin kaikin keinoin

välttää

kohtaamasta itseäni.

7

Minä ajattelin tunnin päivässä

tyhjää,

joka puolella oli tähtien meri

vastassa.

Minä ajattelin tunnin päivässä

olemassaoloa,

joka pysyi selittämättömänä.

Minä ajattelin tunnin päivässä

alkua ja loppua,

joita ei voinut erottaa toisistaan.

Minä ajattelin tunnin päivässä

elämää, rakkautta ja kuolemaa,

kaikki kävi yhä oudommaksi

ja sekavammaksi.

Minä aloin elää ajattelematta

sen kummemmin mitään,

pysyäkseen järjissäni.

Tunturi näkee maailman

sellaisena kuin se on

paljaana.

Tunturi sanoi:

huipulla aina tuulee,

pidä hatusta kiinni.

8

Pilvet tippuivat niskaani,

eksyin hetkessä

sumuun,

kadotin sinut näkyvistä,

hätäännyin.

Syksy koputti ovelleni,

kurkiparven äänet loittonivat

eteläisen tunturin taakse,

haikea mieli kuin rotta

jyrsii sydämeni peräseinää.

Olen taas muodonmuutoksen

edessä.

Tunturi ei ollut näkevinäkään

minua,

vaikka olin tullut

kymmenentuhannen

kilometrin päästä ylistämään

sen kauneutta.

Sain raivarin,

paiskasin tunturia

kivellä,

itkin ja kusin päälle.

9

Tunturipuron pusikon sääskien

paljoudesta viis,

kunhan sinä olet kalakaverina.

Illalla kämpällä paistoimme

lättyjä,

rakastelimme,

voiko elämältä enempää toivoa?

Tunturin hiljaisuus parasta

huumetta,

rauhoittamaan levottoman

mieleni.

Tunturin hiljaisuus parasta

huumetta

sydänsuruille.

Minä en voi unohtaa

sinua

helvetissä

enkä taivaassa,

en unessa

enkä valveilla,

olet elämäni suurin rakkaus,

paskiainen.

10

Yöttömässä yössä,

ihailimme aurinkoa,

syleilimme.

Yhdessä nitistimme ainakin sata

sääskeä,

onnen huumassamme.

Tähtien jäännöksistä tehty

tunturi

niin kuin minäkin,

sukulaissieluja.

Tunturi neuvoi:

tässä maailmassa ei kannata

kiireen kanssa hosua,

sadassa miljoonassa vuodessa

täällä ei ole sattunut sen

kummempaa.

Tunturin sisällä palaa

ikuinen tuli,

ikuinen ikävä.

11

Kun ensimmäiset auringon

säteet

nousivat tunturin takaa,

porot olivat kuin siipiä

vailla.

Pimeys väistyi hetkessä.

Tunturissa sekoillut yksi

hullu turisti,

yksi hullu poro,

muuta sitten ei koko talvena ole

sattunutkaan.

12

Hei tunturi, ymmärtääkö sinua

kukaan?

hei tunturi, kuunteleeko sinua kukaan?

Hei poro, ymmärtääkö sinua

kukaan?

hei poro, kuunteleeko sinua kukaan?

Hei sääski, ymmärtääkö sinua

kukaan?

hei sääski, kuunteleeko sinua kukaan?

Hei sydämeni, ymmärtääkö sinua

kukaan?

Kun höyrähdin

kasvissyöjäksi,

porkkanan purijaksi,

siitäkös poro ilahtu.

Tunturi piilottelee jotakin,

maailman luomisen

alkuperäiskirjaako

vai kulta-aarretta?

13

Rakastan kahta naista,

olipa minulla kaksi

kalua,

molemmille oma,

ikioma leikkikalu,

niin ei tarvitsisi kärsiä

mustasukkaisia kohtauksia.

Lensin kuin riekko

tunturin ympäri,

vimmatusti

yrittämällä kaikin keinoin

välttää

kohtaamatta itseäni.

Pian me muutumme

näkymättömiksi.

Joka aamu vastassa kysymys

miksi?

miksi elää?

toisaalta, miksi kuollakaan?

14

Suuri erotus päättynyt

verenpunaiseen iltaruskoon,

kuorma-auton lava täynnä

suurisilmäisiä poronpäitä,

ruhot toisessa autossa

odottavat lähtöä

poronkäristykseksi,

elämänrintamalle.

Tunturit, tunturit, tunturit!

miljoona vuotta teille

kuin yksi päivä,

eipä minulla sääskellä ole

muuta sanottavaa:

pitäkää pintanne!

Minä täällä tuulenhenki,

tunturin takana,

minä mystinen tuulenhenki,

jos eksyt näille main

minä tartun sinuun

kiinni

tuulispäänä.

15

Syysillan hämärässä

viisikymppinen pappi ampui

elämänsä ensimmäiset hirvet

jumalan nimeen:

- Olipa mahtava tunne,

samalla reissulla kellistin

peräti kaksi suurta otusta,

laukaus ja hirvi!

Minä ihmettelin, mikä siinä

virkistysmetsästämisessä

tappamisessa

niin mahtavaa oli?

- En tiedä, mutta mahtava tunne

se oli,

pappi toisti silmät sädehtien.

Juuri kun alan ymmärtää

tunturituulen puhetta,

minun täytyy lähteä.

Juuri kun alan ymmärtää

kiven puhetta,

poron sielunelämää,

minun täytyy lähteä.

16

Minulla sääskellä on oikeus

olla olemassa,

oikeus lennellä tuntureilla vapaana

rauhassa ihmisten vainolta,

oikeus munia ja syntyä puhtaassa luonnossa

ravinnerikkaissa suonsilmäkkeissä

pesiä rauhassa,

oikeus itse päättää kenen kaulalta verta

imeskelen,

oikeus tulla kuulluksi ennen kuin kohde

aikoo läiskäyttää minut pois

hengiltä.

Minulla on saatava oikeus olla

ihan tavallinen himokas verenimijä,

sääski.

Haltiatunturin laella

laitan kaksi kiveä

päällekkäin,

merkiksi käynnistä täällä.

17

Porotokat tulevat

ja menevät,

lumet tulevat

ja menevät,

pilvet tulevat

ja menevät,

turistit tulevat ja menevät,

mutta tuntureita ei vie

kuolema.

Maailmassa on paljon paikkoja,

joissa en ole käynyt.

Maailmassa on paljon paikkoja,

joissa olen käynyt,

mutta en haluaisi asua.

Maailmassa on paljon taivaallisen

kauniita paikkoja,

joissa haluaisin asua,

mutta en voi revetä moneen paikkaan

yhtäaikaa.

Maailmassa on paljon ihmisiä,

jotka eivät tiedä minun olemassaolosta

mitään.

18

Maailmasta katoamassa

hiljaisuus.

Tunturillakin pian myydään

hiljaisuutta

enää vain kiloittain.

Tunturin talvessa

eivät kaiken maailman pöpöt

elä,

virukset ja bakteerit

riehu.

Tunturin pimeässä

en näe taakse enkä eteen

mitään,

tässä minä pyörin oman napani

ympärillä,

kahden pimeän välissä,

kunnes päivä kirkastuu,

kirkastuu.

19

Rikkaalla tunturissa

taivaallista samoilla,

rahattomalle,

nälkäiselle

tunturi maan päällinen

helvetti.

Pieni suuri asia,

syntymä.

Pieni suuria asia,

rakkaus.

Pieni suuri asia,

kuolema,

portti muodonmuutokselle,

olemattomalle

tielle.

Tutkijoiden mukaan

80 miljardia ihmistä maan alla,

kuusi miljardia ihmistä maan

päällä.

Minä tässä pähkäilen vielä

katoavien porukassa,

muistelen menneitä,

keittelen teetä,

tuijottelen kuuta,

tähtiä, revontulia.

20

Jos sääsket olisivat poron

kokoisia,

olisin rikas mies, eläisin

herroiksi.

Jos sääsket olisivat poron

kokoisia,

maailmassa ei olisi nälkää.

Olen menestynyt kansanedustaja,

kunnallispolitiikko,

pappi,

oppinut vuosien varrella puhumaan

vakuuttavasti niin,

etten sano mitään.

Taas ne ovat saapuneet,

sääsket,

kiusaajani.

Taas ne ovat saapuneet,

nuo seksikkäät nuoret naiset

viereiseen pöytään,

kiusaajani,

panevat pääni pyörälle,

sydämeni hakkaamaan kuin

vimmattu.

21

Ajatukseni juuttuivat keskelle

ei mitään,

tunturin lumivalkoisen

tyhjyyden silmään,

hiljaisuuden nieluun.

En halua elämää

opettajaksi,

joka jakelee vain kovia

iskuja.

En halua kuolemaa

opettajaksi,

joka ei osaa

muuta kuin tappaa.

Etsin kolmatta porttia,

tietä.

Uneksin jotain

todellista,

mutta kun hän seisoi siinä

edessäni ihan oikeasti,

pelästyin.

22

Pariisin, Rooman, Lontoon,

Milanon, New Yorkin maailman

muotitalojen näytöksessä

televisiossa,

raharikkaat naiset

lääpällään kehuvat kilpaa

uutta huikeaa joutsenlaulu

mallistoa,

uusia kuumia luomuksia,

uusia kohottavia yllätyksiä.

Tunturin selän takana mökin akka

toisella silmällä katsoo

näytöstä,

päivittelee:

- eihän noilla mannekiini rievuilla ole

kunnon vaatetta päällä

kenelläkään,

mitä lie variksenpelättimisiä.

Omituista krääsää.

Tunturin ladulla hiihtäjä

katosi pilveen,

näkymättömiin,

tuuli puhalsi hetkessä

ladun

jäljettömiin.

23

Tavallisen ihmisen normaalista

arkielämästä

ei jää mitään jälkeä.

Päästäkseen arkistojen kätköihin

jälkipolvien löydettäväksi

täytyy kavaltaa, rötöstellä

tai tappaa joku,

tai kieltäytyä tappamasta

kodin, uskonnon ja isänmaan nimeen.

Poron henki, riekon henki,

kuolema,

heidän liha antaa meille

elämän

pysyä talven yli hengissä,

kiittäkää ja ylistäkää

elämän todellista

ylläpitäjää.

24

Samaan ruumiiseen

pesiytyneet

hyvät pahat henget

majailevat

kuin kotonaan,

toisella puolen tunturia

hänet

tunnetaan hyväntekijänä,

toisella puolen tunturia

porovarkaana.

Tunturihotellissa menossa

vaimojen vaihtoviikko,

ovatko tunteet oikeita

vai vääriä?

turha jäädä miettimään,

joutavia.

Elämä ei odota.

25

Rykimäaika jäkälämatolla

ohi,

tokan joka poron olen

nainut tiineeksi,

minä kuuma hirvas

olen tehnyt parhaani,

olen ihan poikki,

tulkoon lumipyräkkä,

talvi.

Minä työnsin sauvan

olemassaolon

lumeen,

sieltä vastaani kolahti jäätynyt

kivi,

rotkon tyhjyys.

Hämmennyin.

26

Opettelen tunturissa kestämään

äärimmäistä kylmyyttä,

äärimmäistä pimeyttä,

äärimmäistä valoa,

äärimmäistä hiljaisuutta,

äärimmäistä yksinäisyyttä,

äärimmäistä ikävää,

rakkauden kaipuuta,

vahvistaakseni sydäntäni kohtaamaan

sen,

joka on kaikkien edessä.

Tavoittelen tavoittamatonta,

en tyydy vähempään,

enempään

ohitsekiitävässä hetkessä.

27

Vastaani hölkkäsi suuri silmäinen

poro,

tuijotti pää kallellaan minua,

aprikoi:

- ai, voiko tuollainenkin

kaksijalkainen

olla olemassa,

ymmärrätkö minun maailmastani

mitään?

oletko sinä vaarallinen

ohikulkija?

Kun tunturit ja taivas

hukkunut

saastepilviin,

ehkä silloin uskotte

paskajutut

tosiksi.

28

Todellinen elämä ei ole

kaunis uni

runo,

todellinen kuolema ei ole

kaunis uni

runo.

Olemassaolo

todellinen kujanjuoksu

kahden tyhjyyden välissä.

Se oli todellinen ruumiin

ylösnousemus,

kiipesin hikisenä puhkuen,

sydän jyskyttäen

jyrkkää tunturinrinnettä

ainakin viisisataa metriä

ylös

laelle

lähemmäksi taivasta.

29

Pelkään vauhkona omia

kuvitelmiani,

pelkään rakastua, kun voin tulla

hylätyksi,

pelkään kiivetä tunturille, kun voin

syöksyä alas rotkoon,

pelkään vanhuutta,

pelkään verisuonen katkeamista aivoissa,

syöpää,

pelkään elämätöntä elämää,

pelkään omaa varjoani.

Kuolema liian iso juttu

pelättäväksi.

En pelkää,

jos väsyn kesken matkaa,

enkeliporot vetävät minut

autiotuvalle,

sytyttävät kamiinaan

lämmittävän tulen,

keittävät hunajateetä,

virkistykseksi.

30

Elämän orjalaumalla

kiire

tunturin rintettä hissillä ylös,

vauhdilla alas,

silmät nurin päässä,

loputtomasti.

Kevätpäivän henkeä salpaava

säteilevä auringon paiste,

sinitaivas,

porotokka ja riekkoparvi

jäävät näkemättä.

Illalla savuhöyryssä tanssitaan

niin kuin tapana on.

Seuraan maailmanmenoa,

luen lehtiä, kuuntelen radiota

korvat höröllä,

töllötän telkkaria silmät kipeiksi,

ahkerasti joka päivä

toistaakseni toisten ajatuksia,

aivan kuin ne olisivat

omiani.

31

Onhan niitä tullut kierreltyä

vittulatuntureita,

paskatuntureita,

naimatuntureita,

runkkatuntureita,

hirvastuntureita,

kalutuntureita,

pimeitä ja valoisia tuntureita,

hyviä ja pahoja tuntureita,

helvetin tuntureita,

jumalien tuntureita,

porojen, riekkojen syntymän,

rakkauden,

kuoleman tuntureita,

sääskenä sääskien laumassa

sinua ikävöiden.

Tuon tunturin takana on

pillutunturi,

jossa hirvaat joka syksy käyvät

verisiä otteluita,

ketkä saavat kauneimmat tyttöporot

astua tiineeksi.

32

Aikani pähkäiltyäni

ihailtuani,

tunturin lumivalkoista kauneutta,

hiljaisuutta,

kokosin kimpsuni kampsuni

ja häivyin vähin äänin.

Hermot petti,

pimeyden edessä.

Tunturi paljastui paikan

päällä

pienen pieneksi vaaran

nyppyläksi,

minä häivyin vähin

äänin.

Se oli saamattoman miehen suuri

hetki

tunturissa,

kaatua ladulla sukset jalassa

tuntemattoman nuoren naisen

päälle vahingossa.

Siitä kehkeytyi vuosisadan

rakkaustarina.

33

Tunturijärven rannalla syysiltana

tulilla keittelin teetä,

yhtäkkiä näin vetten päällä

kaksipäisen poron,

veret seisahtuivat, parkaisin

pelosta.

Mutta kun se tuli lähemmäksi,

huomasin hänet naisaaveeksi,

hyväksi hengeksi,

kunpa sen olisi ollut ihan oikea

nainen.

Liidän tunturien yli

haukkana

sinitaivaalla,

riekkoa tiirailen

evääksi.

Liidän vaarallisten tunturien yli,

ilta jo hämärtää,

levottomat pilvet kiitävät pääni

yläpuolella,

vieläkään en ole saanut riekon riekkoa

kynsiini,

voi, voi, nälkä kurnii.

34

Minä asettauduin oman itseni

vierelle

tunturiladulla kanssahiihtäjäksi,

puhelin toiselle minälleni

ikävästäni ja kaipauksestani,

unelmistani.

Asummehan molemmat samassa

ruumiissa,

alituisten ristiriitojen keskellä.

Ojennan ystävän käteni sinulle,

hieron sovintoa.

Jos vain toisella puolen

rajaa

yhtä tylsää tyhjää,

ei näytä hyvältä

tulevaisuuskaan.

Tämä aika herättää

outoja tunteita,

naisia vaihdetaan kuin autoja,

toiset tienaavat satoja miljoonia

kylpevät rahassa,

toiset soppajonossa.

Pian ei kukaan erota toisistaan

hyvää ja pahaa,

oikeaa ja väärää.

35

Kun vitutus hellitti

hetkeksi,

lausahdin ylevästi:

ei elämä eikä taide

sittenkään ole paskaa,

maailma on kaunis.

Täällä maailman

kauneimmalla

tunturilla

rakkaus alkoi,

rakkaus loppui.

Kaunis uni se oli.

Riko rajojasi, tee matkoja omaan

itseesi,

valloita uusia maailmoja itsessäsi,

tee löytöjä

omien nahkojen sisäpuolelle.

Puhu silmilläsi, hampaillasi, käsilläsi,

syljelläsi, kalullasi, kyyneleilläsi, hajuillasi,

puhu joka solullasi rakkaudestasi

koko maailmalle.

36

Mies vaihtoi minut

viinaan,

mies vaihtoi rakkautemme

viinaan,

mies vaihtoi talomme, kesäpaikkamme,

automme viinaan

ja ryömi veneen alle.

Minä lensin lapsineen

kadulle,

poliisiautolla ensihätään

äidin luokse.

Tällä hetkellä vaikea

suunnitella

elämää tarkemmin

eteenpäin,

kun en tiedä

millainen tapaus tuolta mahasta

tulee ulos.

37

Tähtitarhoissa tuhat vuotta

kuin yksi päivä,

niin eipä tässä kannata hoppuilla

hötkyillä,

kiireen kanssa hosua sinne tänne,

hermoilla.

Minä tulen takaisin maan päälle

uudessa ruumiissa,

ajallaan.

Siipensä menettänyt sääski

ei luovuttanut,

vaan lähti kävellen ylittämään

tunturia.

Minä seurasin perässä,

elämän sankaria.

Yhtenä aamuna huomasimme

molemmat voivamme jälleen

lentää,

voi sitä iloa.

38

Maailmankaikkeuden kannalta,

ei tällaisella pienen pienellä

kivipallolla ole isoa

merkitystä,

aivan sama onko sitä olemassa

vai ei,

jossakin Linnunradan peräkylässä

niin kuin minä.

Mitä helvettiä minä täällä

tunturilla teen

sääskien kiusattavana?

Eikö tämä alituinen tyhjän odottaminen

riitä?

Eikö tämä sydämen kipu, tuska,

toivottomuus riitä?

Eikö tämä rakkauden ja omien unien

jahtaaminen riitä?

Miten tulla toimeen oman itsensä

kanssa?

miten selviytyä pimeän hyisen talven

yli?

miten tulla toimeen akan kanssa?

miten elää rikas onnellinen elämä

työttömyyskorvauksilla?

Nyt hyvät neuvot tarpeen.

39

II

Olemattomuuden reunalla

porot, riekot,

jumalat kohtalontovereina

40

41

Te jotka tulette jälkeemme,

tehkää maailmasta parempi

rakkaudella,

ettei joka sukupolven

tarvitse tehdä samoja virheitä,

rosvota, tappaa, sotia.

Te jotka tulette jälkeemme,

älkää uskoko

niin kuin aina ennenkin on uskottu,

tehty.

Kaikki niin lähellä kaukana

meissä itsessämme

ohuiden pilviverhojen takana.

Kaikki aivan tavallisen

arkipäivän

hetkessä,

olemattomuuden reunalla,

porot, riekot, sääsket,

jumalat

kohtalontovereina.

Minä riekon silmillä

tunturissa

väistelen ihmisten ansoja,

ruokalistalle

ryyppyporukkaan joutumista.

42

Taivaalta putoilee lautasenkokoisia

lumihiutaleita,

kaikki selittämätöntä

unta.

Radioviestit sinkoilevat ristiin rastiin

tunturien yli.

Pitkän yön sylissä,

pörröistä kohdunnipukkaa koputteli

pieni suuri jokamies

herra siittiö,

valonlapsen alulle panija.

Poro kantaa minun

taakkani

mukisematta

tunturissa.

Tammikuun päivänsäde

herättää

minut

odottamaan

kevätaurinkoa.

43

Kuolema on kova sana

tunturissa,

sen edessä riekon peukku,

nauru

hiljenee.

Elämä kätkeytyy poron nahan

alle,

kuuman veren syliin.

Kristityillä Vatikaaninsa

kielettyine kirjoineen,

islamilaisilla Mekkansa,

juutalaisilla Jerusaleminsa,

hindulaisilla pyhät luolansa,

yhteistä taivasta ei löydy

mistään,

mutta helvetti yhteinen

ihan oikeasti

maan päällä.

Tunturi koko maailman

pimeyden

kaatopaikka.

44

Maailman kuilujen reunalla,

Euroopan kuilujen reunalla,

tunturin kuilujen reunalla,

kuoleman takaa-ajamana

elämästä ilman siipiä ei tule

mitään.

Tunturi avasi silmäni

taivaalle,

tunturi avasi korvani

hiljaisuudelle,

tunturi herätti minut näkemään

maailman kauneuden.

Hurmion vallassa

näin hyvän tervaskannon,

sytytin roihuavan tulen,

keittelin makoisat kahvit.

Elämä hymyili!

Ehkä niin on parasta

kaikille,

ei kenelläkään erivapauksia

tietää,

totuutta,

kuka olet sinä,

joka muurahaisena polulla

tulet vastaan?

45

Jos et näe tunturin kauneutta,

hiihdä ohi,

jos et ymmärrä maailman

kauneuden

päälle mitään,

hiihdä ohi

omaan pimeään loukkoosi.

Tunturi arvostaa minua

sääskenä,

minä arvostan tunturia

pyhänä maana.

Minä tarvitsen tunturia,

jonka päällä hiihtää,

paimentaa poroja,

uneksia.

Parhaimmat päivät olivat

tunturissa,

kun ei tapahtunut sen

kummempaa.

46

Tunturi näytti aivan mitättömältä

mäennyppylältä,

naureskelin sen pienuutta.

Mutta kappas vain, se heitti

äkkiarvaamatta minut rähmälleen

lumeen.

Ensimmäiseksi suutuin ja kirosin

sitä pirua,

sitten säikähdin, olin peloissani

hiljaa:

mitä se vielä keksii

minun nöyryyttämiseksi.

Poro sanoi:

kun minä kerran annan sinulle

lihani ja vereni,

pidän sinut hengissä

tunturin viimassa ja tuiskussa,

kohtele minua

tasavertaisesti.

Opi ymmärtämään,

olemme kohtalon tovereita,

saman elämänantajan lapsia.

47

Tunturilla joka puolella

silmiä ja korvia,

minä kun luulin olevani täällä

yksin.

Tunturissa joka puolella

näkymättömiä henkiä,

minä kun luulin olevani täällä

yksin.

Jos tunturi on hiljaa,

olkoon,

jos tunturi raivoaa,

raivotkoon,

jos tunturi piilottaa kämppäni

lumeen,

peittäköön,

jos tunturi kätkeytyy kaamoksen

hämärään,

kätkeytyköön,

olen ohikulkija

sivullinen.

48

Jos rakkaus luikkinut

pakoon,

olet tullut hylätyksi,

älä lähde juoksemaan perään.

Viisasta on:

älä tee mitään,

mutta tee se mahdottoman hyvin,

niin haavoittunut sydämesi

toipuu,

on valmis kohtaamaan

uuden rakkauden.

Jos siellä haudassa ei voi tehdä

mitään,

voimme maata ainakin

mahdottoman hyvin.

Hiljaa.

49

Jos ei tiedä, mikä on totta,

mikä valetta,

mikä kuvittelua,

onko jumalaa olemassa,

onko pirua olemassa,

mitä elämä on,

parasta jättää kaikki

silleen,

vedä peite korville,

nuku yön yli.

En tiedä, pakenenko minä

itseäni

vai maailmaa.

Vai pakeneeko maailma

minua?

Nämä ovat sinisiä pyhiä

tuntureita,

täällä minun ajatukseni,

täällä minä katoan

jäljettömiin.

50

Tulevaisuus on niiden,

jotka uskovat unelmiensa

kauneuteen,

joiden ei tarvitse elämää ajaa

takaa

hampaat irvissä,

jotka uskovat että elämä

kantaa.

Kun yksi unelma särkyy,

tarraudumme toiseen unelmaan,

kolmanteen, neljänteen,

tässä kujanjuoksussa päivät,

vuodet vilistävät ohi,

siinä kaikki.

Kaunis tunturi

ei kuule totuuden sanaa,

kaksinaamaisia liehittelijöitä

joka ladulla.

51

Kuinka onnellinen olin

ensimmäisellä kerralla,

kun kiipesin tunturin

päälle,

toisella kerralla

ei tuntunut enää miltään.

Oliko tunturi muuttunut vai

minä?

Täällä minua vastassa

kuolema.

Vittuun minä panen

tulevaisuuden toivoni.

Oi tunturi, tartu minua

kädestä kiinni

taluta,

en jaksa enää yksin.

52

Kun minä oli hiihtelemässä

näillä tuntureilla,

sinä et ollut vielä syntynytkään.

Kun sinä hiihtelet nyt täällä,

minä rajan takana

toisessa maailmassa.

Näin meille aina käy,

ehkäpä jonakin päivänä vielä

kohtaamme.

Minulla oli onni matkassa,

synnyin sellaiselle kolkalle

maailmaa,

että minua ei pakotettu tappamaan

ketään

eikä kukaan tappanut minua.

Nyt olen paikassa, jossa minua

ei käske eikä määräile

kukaan,

ei ole mihinkään kiirettä,

aikaa on,

mato käy toisinaan moikkaamassa

minulle.

Täällä on taivaallinen rauha.

53

Sananvapaus niillä,

joilla valta.

Muut voivat nuolla näppejään

nurkan takana.

Köyhän puheita ei kuuntele

kukaan,

toinen köyhäkään.

Kurkistan kohdun pohjaan,

näen aikojen alun.

Kurkistan ruumisarkun pohjaan,

näen lopun alun.

Eksyksissä parkaisen

tunturin yli,

kuuleeko kukaan?

latu peittynyt jäljettömiin,

auttaako kukaan?

Missä minä olen,

tutussa

oudossa maastossa?

54

Voi luoja, maailma

muuttunut

päälaelleen,

tähän asti uskottu ruumiin

kuolevan

ja sielun olevan kuolematon.

Nyt tiede tehnyt havainnon:

Sielu sammuu

kuin kynttilänliekki,

mutta ruumiimme on kuolematon,

Molekyylit ja atomimme

vaihtavat vain

olomuotoamme,

poroksi, riekoksi,

muurahaiseksi, onkilieroksi,

jatkavat kiertokulkuaan

ikuisesti.

Olen pian kuusikymppinen,

enkä vieläkään tiedä,

mikä minusta isona tulee.

55

Joka puolella tulee vastaan kirjoja,

joita en ole lukenut,

enkä tiedä niiden sanomasta

mitään.

Joka puolella tulee vastaan ihmisiä,

joiden elämästä,

itkuista ja suruista

en tiedä

mitään.

Älä selittele,

vaan elä.

Voi luoja, idiootti

presidenttinä,

voi luoja, idiootti

jumalana tunturin laella

kivipatsaana,

kirkossa papin kaavussa.

56

Hän lojui sairasvuoteella,

heräsi,

kysyi:

- Joko olemme perillä?

- Missä, kysyin.

- Taivaassa.

- Ei vielä, sanoin.

Hän nousi sängyn laidalle istumaan,

kurkottautui katsomaan tutkivasti

ikkunasta ulos kukkivaa kesää,

mutisi itsekseen:

Luultavasti olemme perillä.

Suuri Maalari räiskii punaista,

vihreää, keltaista, violettia

tunturin rinteille,

pohjoisen taivaankannen reunalle

kaataa kokonaisen maalipytyn

syysiltana.

Varjoporot laukkaavat pitkin

tunturinrinteitä,

sudet

kintereillä.

Minä eksynyt tänne

en mistään.

57

Vielä täysi puhti päällä,

intoa,

parantaa maailmaa.

Katotaan sitten

pois lähtiessä,

onnistuinko.

Seksin ja kuoleman salaliitto

paljastui

tunturin reunalla

kahden hirvaan

kaksintaistelussa,

toinen putosi rotkoon,

jäljelle jäänyt aloitti naarasporojen

panemisen

kuin ei olisi tapahtunut mitään.

Valhesanojen rämeikössä

räpiköin eksyksissä

itku kurkussa.

58

Maailmassa tuhat paikkaa,

joissa kuolisin ikävään.

Maailmassa tuhat paikkaa,

joissa viihtyisin asua

kussakin tuhatvuotta aina uuden

rakkauden kanssa.

Tapasin eilen kaverin,

joka oli hiihtänyt neljä kertaa

maailman ympäri,

kehui olevansa onnellinen

rättiväsyneenä.

Tunturipolulla eteeni ilmestyi

iso kivi,

mistä se siihen tupsahti,

ihmettelin,

onko se aave vai oikea

kivi?

selvitin oudon tilanteen

potkaisemalla kiveä,

varpaat verillä kiersin kiven

kaukaa.

59

Minä todistin tunturille

olemassaoloni,

kohottamalla käteni kohti

taivasta,

huutamalla suureen ääneen:

Minä tässä,

kaikkine nahkoineen karvoineen.

Tunturi pysyi hiljaa,

luuli kai minua

höyrästäneeksi aaveeksi.

Tunturissa voi jokainen löytää

itsensä,

tai olla löytämättä.

Tunturissa voi jokainen tulla

suureksi näkijäksi,

tai olla tulematta.

Lumisokeus voi yllättää

kenet tahansa.

60

Tunturissa sellaista

pimeyttä,

joka saa minut kauhun valtaan.

Tunturissa sellaista

valoa,

joka sokaisee minut

kirkkaudellaan.

Olen taas rämpimässä

tunturin umpihangessa

keskellä ei-mitään.

Elämä piiloutuneena

lumen alle,

odottamassa kevätaurinkoa.

Ilman lunta tunturi ei ole

mitään,

ilman poroa tunturi ei ole

mitään,

ilman rakkautta minä en ole

mitään.

61

Olihan se pelottavaa istua saunan

lauteilla,

rinta rinnan alastomana

outojen tyyppien kanssa,

joilla oli erilaiset ja väärät

mielipiteet asiasta kuin asiasta.

Mutta ei me heitelty kiukaalle

löylyä niin,

että kenenkään olisi tarvinnut paeta.

Se oli voitto kaikille.

Poroerotuksen kuolemankirnussa

poronsarvien ja siittimien kerääjiä,

poronkoparien keittäjiä,

poronveren kampsuherroja,

poronsydämien kärkkyjiä,

poronsuonien punojia,

poronnahkojen jalostajia,

punertavien hankien reunalla

korppeja kärkkymässä omaa

osuutta

toisen kuolemasta.

62

Uinumme sylikkäin,

tutkimme toistemme reiät,

hellyydellä,

kuinka lähelle voimme päästä

toisiamme,

itseämme?

Kuinka lähelle voimme päästä

rakkauttamme?

Pieni pala tunturin jäätä

pitää pään kylmänä,

Siperia opettaa.

Kestän, kestän, kun tiedän:

aurinko yhä tallella.

Ei siinä sen kummempaa

tarvita,

kiimainen mies vietellään

letuilla,

lasillisella maitoa,

tissiä vilauttamalla,

selittää

elämää kokenut nainen.

63

Aurinko käy yhä

kuumemmaksi,

tieteen mukaan nyt jo 30 prosenttia

kuumempi kuin alkujaan,

lopulta polttaa koko maapallon.

Maailmanloppu lähestyy,

luonnonsuojelijat,

tehkää jotakin.

Luin lehden tiedepalstalta,

ihmisen geeneistä yli 99

prosenttia samoja simpanssin

kanssa.

Ihminen myös puoleksi

kasvi.

Porkkanamaalla yllättäen

hämmennyin,

olenko siis puoleksi

porkkana?

Sinä ymmärrät joka tapauksessa

minut väärin,

minä ymmärrän joka tapauksessa

sinut väärin,

istutaan vain tässä

hiljaa.

64

Lipaston laatikoita penkoessani

käteeni osui vuosikymmen takaisia

valokuvia,

varjomaailmasta:

Missä ovat isäni ja äitini? poissa,

missä ovat veljeni ja siskoni? poissa,

missä ovat lapsuuteni päivät, nuoruus? poissa,

missä ovat uskon luja varmuus, siioninlaulujen

taivaallinen sointu? poissa,

missä ovat ensirakkauden kihelmöivä lumous? poissa,

missä ovat aurinkoisen kesäpäivän kahvituokio

heinäniityllä? poissa,

missä ovat kalaverkkojen saalis,

lapsi juoksemassa kulleroniityn yli

kertomaan suuresta hauesta,

suuresta ilosta? poissa.

Kuvia toiselta puolen rajaa,

tavoittamattomissa,

sydäntäni riipoo.

Tunturin kauneuden,

hiljaisen valkoisen

kuoleman

tappava syleily

riekon ansassa,

koko maailman yli

äänetön huuto.

65

Minulla sääskellä

elämä

piikityksen varassa.

Minä olen minä,

siinä on yhdelle ihmiselle

kylliksi kohtaloa.

Vieraiden silmiltä salassa

pidän yllä omaa

perhehelvettiäni,

ei minulle maailman tarjoama

helvetti kelpaa.

Viimeiseen asti uskon

haavekuvaan

onnelliseen perheeseen.

Kuolema piilottelee itseään

aivan tavallisten

ihmisten takinhelmoissa,

muhinoi elämän kanssa

salaa.

66

Näkyvä ja näkymätön tunturi

sisäkkäin,

kuin rakastavaiset toistensa

sylissä,

kulleroita sylissä.

Saapa nähdä, tunnemmeko

toisemme tunturissa,

kun riisumme naamiomme?

Tunturin lumen alla

odottaa

elämän

ylösnousemus.

Minä Pimeys,

sinä Valo,

eikö me voitaisi olla sentään

ystäviä?

Inhoan rajakahakoita.

67

Olen huutavana sääskenä

maailman korvessa,

sinä olet sekoittanut elämäni,

näkymätön.

Se Pitkäkorva hirvas oli

elämäniloinen poro, kova

panouros,

syksyisin pani kevyesti tiineeksi

neljäkymmentäkin tyttöporoa.

Se pihapiirissä oli siivo

poro,

tykkäsi lapsista. Ne saivat sitä

silittää,

muille se oli häijy.

Petollisia huijarisanoja pesii

joka kulmalla,

kirkoissa, hovioikeuksissa,

mediassa.

Minne kadonnut vanha

rehellinen

maailma?

vai onko sitä koskaan

ollutkaan?

68

Pelkkä ajatus, miltä maamme näyttäisi,

jos ryssä olisi miehittänyt Suomen,

puistattaa.

Pelkkä ajatus kirkon ja lestadiolaisten

jumalasta,

oikeasta uskosta

puistattaa.

Kuuntelen radion iänikuista

lällätystä,

tyhjiä joutavia puheita,

mikään ei muutu,

vaikka väitetään maailman

muuttuvan

vauhdilla paremmaksi,

köyhät ovat köyhiä,

niin kuin ennenkin,

ihmiset syntyvät ja kuolevat

niin kuin ennenkin.

Talvella sataa

lunta.

69

III

Miten vähän olen

ihminen,

nolottaa

70

71

Olenkohan minä vähän

tärähtänyt?

kun luulin tunturia suureksi

pilveksi,

kun luulin tunturia eläväksi

olennoksi.

Pahuuden koiria ei voi

pysäyttää,

hän julisti.

Kyllä voi,

minä itkukurkussa

väitin vastaan:

rakkaudella.

Eikö täällä löydy enää

ainuttakaan

tervejärkistä

vanhan ajan haaveilijaa?

72

Vasen silmä sanoo: se

haluaa ihailla

edessä hiihtävän nuoren naisen

viettelevää takamusta.

Oikea silmä sanoo: se

haluaa ihailla

takana hiihtävän nuoren naisen

viettelevää etumusta.

Hiihdä siinä sitten, silmät ristissä,

nurin päässä,

sokeana tunturirotkon

reunalla.

Kalu haluaa

sitä,

kun se ei sitä saa,

se raivostuu,

sitten se masentuu,

kutistuu

perin juurin.

Lähdin tunturille erakoksi

paimentamaan

herkkiä ajatuksiani

kuin porotokkaa,

eipä aikaakaan, kun ei ollut mitään

paimennettavaa.

73

Pää kihisi täynnä uusia

ajatuksia,

mielikuvitus laukkasi nuoruuden

innolla

ympäri maailmaa,

odotin itsestäni suurta taiteilijaa,

runoilijaa,

menestyjää.

Vuodet menivät menojaan,

menestyksestä ei näkynyt

merkkiäkään,

paitsi kaljamaha kasvoi.

Törmäsin perheeseen,

isä oli uskossa

hullu,

äiti oli uskossa

hullu,

kaksi poikaa oli uskossa

hulluja,

kaikki olivat lapinhulluja.

En voinut muuta kuin huudahtaa:

No, jo on normaalia

tavallisempi

hullujen porukka!

74

Miksi aina valehdella,

kehua taiteilijoita ja runoilijoita

niin luoviksi, luoviksi,

uuden maailman tiennäyttäjiksi.

Miksi kehua urautuneita

jäkäläpäitä,

klassisia kivenhakkaajia,

kuvien kumartajia,

konsertin lavalla

frakkipäällä hännystelijöitä.

Talvi iskee luihin ja ytimiin

asti,

minä isken talvea vasten kuonoa,

kantamalla liiteristä,

ison sylillisen

puita,

muurin päällä on lämmintä

köllötellä,

pirtin ikkunasta katselen ulos,

kun talvi raivoaa ulkona.

75

Tunturituuli silittää paljasta

päätäni,

en ajattele mitään,

maa ja taivas virtaa minun läpi,

olen ohitsekiitävän hetken lapsi

ikuisuuden ovella,

mikään ei paina.

Koko maailma,

elämä pyörii kalun ja pillun

varassa.

Eläköön vapaa

rakkaus!

Kaikki on niin tavallista, pientä,

mitätöntä,

niin sinä todistelit vähän väliä.

Minä itkukurkussa väitin vastaan:

Elämä pienessäkin suurta,

sääskessäkin.

76

Oletko koskaan kysynyt,

mitä sääsken päässä liikkuu?

mitä poron päässä liikkuu?

mitä omassa päässäsi liikkuu?

onko siellä ainuttakaan omaa

ajatusta

liikenteessä?

Turha sitä on ajatella

rehellisesti

loppuun asti,

ei siitä ole kenellekään

kuin harmia.

Tyhmyyttä on valehdella

rehellisesti

loppuun asti,

ei siitä ole kenellekään

kuin harmia.

77

Voi, voi minun päässäni pyörii

suuria ajatuksia,

tuntuu kuin koko pää räjähtäisi

ilmaan.

Voi, voi maailmankaikkeuden

tähtien meri,

elämän hulluuden kuumat tuulet,

jättäkää minut rauhaan.

Minulle riittää tämä pieni

pesä,

kynttilän liekin valossa.

Kun hän oli kuollut,

katselin aivan toisin silmin

hänen valokuvaansa.

Myös hän katseli minua uusin

silmin.

Me hymyilimme toisillemme,

hellemmin,

herkemmin.

78

Aikoihin eletty,

kun rumassa

sanassakaan ei ole enää voimaa,

poweria.

Kiltit sanat ovat jo kauan sitten

osoittautuneet lällärikamaksi,

rakkauden kieli kuluneeksi

huijariksi.

Jumalien puheet taivaasta ja helvetistä

eivät liikauta ketään.

Perkele kesytetty mitään sanomattomaksi

sylikoiraksi.

Tunturien kätköistäkin

suuret noidat kuolleet

sukupuuttoon.

Niin maailmasta katoaa sanan

mahti.

79

Olen henkien

joukossa

ei-kukaan,

olen tunturin kivien

joukossa

ei-kukaan,

olen tyhjyyden sanansaattajien

joukossa

ei-kukaan,

olen tunturiunikkojen

joukossa

ei-kukaan,

minä outo tuntematon

minä.

Täällä päin maailmaa

ei asu

tyhmiä eikä viisaita,

aivan tavallisia apinoiden

sukulaisia.

80

Maailma tukehtuu

mädäntyneiden

uskontojen löyhkääviin

saastepilviin,

maailma tukehtuu haisevien aatteiden

jätekasoihin,

kidutettujen, tapettujen sielujen

tuskan huutoihin.

Tulikuumasta saunasta minä syöksyin

lumihankeen,

kieriskelin, ähkyin, huusin

kuin päätä leikattaisiin,

kivusta ja nautinnosta,

kalu kutistui olemattomaksi,

mutta mitä siitä.

Olin tunturien elämysmatkalla.

81

Aloin lauleskellen siivota

sydämeni takahuonetta,

säikähdin,

kun vastaani löyhkäsi

mädäntyneitä tunnetunkioita,

nenää pidellen juoksin hädissäni

ulos

henkeäni haukkoen.

Ymmärsin,

olin suurtuuletuksen tarpeessa.

Ei auttanut tieto eikä taito,

halu eikä tahto,

ei itkeminen eikä raivoaminen,

kaikkemme yrittäminen:

maailman suurin rakkautemme

sairastui,

kuoli pois.

Minä teeskentelin eläväni

täysillä,

vaikka en tiennyt,

mistä tässä on kysymys,

mitä elämä on.

82

En ajattele mitään,

silti tunnen väkevästi

olevani

olemassa.

Minua varoitettiin:

- Älä jää omien sanojesi

vangiksi.

Minä kummastelin

varoitusta,

eihän meillä ole omia sanoja

kenelläkään.

Lainassa kaikki, sanat ja kieli,

koko elämä.

Tuhannen ja yhden sääsken

paluu

tunturille

avaa ovet kesälle.

Jokainen sääski kokee

lopulta

vain oman itsensä.

83

Miten vähän olen

ihminen,

nolottaa.

Voi, ei!

kutsumaton vieras tulossa,

joku siellä hyppii,

tekee kuperkeikkoja,

muljahtelee, potkii,

herrajumala,

mitä minä sille sanon,

kun se tulee,

olisiko minun ensitöikseen

kerrottava sille

totuus?

tämä maailma paha

paikka tavalliselle köyhälle,

iloja vähän.

Tunturin hiljaisuus käpälöi

minua,

tekee hyvää.

84

Olen raahannut tunturin

korkeimmalle laelle,

painavan jäkäläkiven,

poronsarvineen

pyhäksi

uhrialttariksi

tuntemattomalle

Jumalalle.

Kapinoivat lumihiutaleet

tunturirotkon pohjalla

ikijään vankina

miljoona vuotta,

ajan ulkopuolella,

pimeän jään helvetissä.

Kesä oli maanantaina,

kullero kukki keskiviikkona,

siinä se oli ja meni

kesä,

kauan odotettu kesä.

85

Voi, miten paljon

elämästä

valuu

hukkaan

odottaessa.

Hautausmaan käytävillä

vastaani

asteli ystäviäni,

eläviä,

elävimpänä,

kaikki luomet,

syylätkin,

erottuivat iholla ihan selvinä.

Aina tänne osuu

joku,

joka näyttää ihmiseltä,

puhuu kuin ihminen, mutta on

jotakin

aivan muuta.

86

Huomasin, tunturilla oli

Siperian Pakkasherra

vieraana,

puistatti.

En lähde arvailemaan,

koska tulee

maailmanloppu?

En lähde arvailemaan,

koska valo nujertaa tunturin

pimeyden?

En lähde arvailemaan,

miten käy rakkaudellemme?

Elän päivän kerrallaan.

Kirkossa oli uhkaava

tilanne,

Kristuksen alttaritaulu riippui

yhden naulan varassa,

oli tippumassa alas.

Tilanteen huomasi

sattumalta

paikalle osunut pakana.

87

Miljoona, miljoona yksisoluista

muukalaista

puuhailemassa omia juttuaan

ihollani.

Se oli niin lämmin,

pehmeä,

punertava väylä taivaalliseen

matkaan,

kaksi työntöä eteen,

kaksi vetoa taakse,

syvyyksiin, korkeuksiin,

syvyyksiin.

Olla olemassa,

tai ei olla olemassa,

niin yksinkertaista se on

ymmärtää

selittämätöntä.

88

Tunturi on vain tunturi,

kivi on vain kivi,

puu on vain puu,

poro on vain poro,

sääski on vain sääski,

sinitaivas on vain sinitaivas,

pilvet laukkaavat tuulen ajamana

tunturin yli,

minä kuulen ja näen vain sen

minkä ymmärrän

en enempää enkä vähempää.

Lopeta tuo alituinen

tyhjänpäiväinen ruikuttaminen,

terve elämä,

terve kuolema,

karaisee,

ota vastuu itsestäsi,

maailmasta.

Elämä on mikä on,

kuolema on mikä on,

Tässä maailmassa ei ole

mitään,

mihin tarttua,

kaikki menee menojaan.

89

Kesään pitkä matka,

mutta en hermostu,

en menetä

toivoa,

huijaan itseäni,

kuvittelen silmieni eteen kesän,

kulleroniityn.

En tiedä missä

mennään,

olen eksyksissä,

en tiedä olenko

ihminen

vai muurahainen

sinun silmissäsi?

elävä vai kuollut samantekevä

ötökkä.

90

Minä mölisin joukossa

mukana

täynnä vihaa,

pahan voimat riehuivat aina

muissa,

itsessä ei mitään vikaa,

eräänä aamuna satuin vilkaisemaan

peiliin,

minua tuijotti vihainen mies,

säikähdin.

Miten sitä ennen elettiin,

pärjättiin,

kun ei ollut televisiota?

Miten sitä voi haudassa

viihtyä,

kun ei ole televisiota?

Outo tilanne,

nainen houkuttelee puhumaan

tunteista,

vaikka minä en tunne mitään,

ahistun.

91

Tässä minä rantatörmällä puhelen

auringossa

kimalteleville vesipisaroille

kuin ystäville,

kesäaamun selittämätön kirkkaus

ympäröi minua.

Aina kun sanot jotakin,

minulla nousee tukka pystyyn,

jäykistyn,

olen joka solulla sinua

täynnä.

Ihan tavallinen arkipäivän

todellisuus

huijaa minua,

mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Mielikuvituksen todellisuus

huijaa minua,

mikään ei ole sitä miltä tuntuu.

92

Jos tuijotat kauan

tunturin rannatonta valkoista

lumiaapaa,

ajatonta hiljaisuutta,

lumi ja hiljaisuus alkavat tuijottaa

sinua,

ennen iltaa olet niiden vanki.

Ison perheen äiti luki lehdestä

uutisen:

naiset ja tytöt tekevät kaksi kolmasosan

maailman töistä,

mutta saavat vain vaivaiset

viisi prosenttia

maailman tuloista.

Naistenpäivänä hän pysäytti

koko maailman,

veti peitteen korville ja nukkui

koko päivän.

Seurauksena parku ja kaaos.

93

Joku näkee maailman

tänään

ensimmäistä kertaa,

joku näkee maailman

tänään

viimeistä kertaa,

joku ei näe tässä päivässä

mitään

erikoista.

Tuuleta ajatuksiasi,

ota poron hahmo,

ota villijoutsenen hahmo,

ota tunturipurojen tammukan hahmo,

ota revontulien hahmo,

ota samaanin hahmo,

ota hiljaisten sydänten kuuntelijan hahmo,

ota jumalien hahmo,

mutta älä tee mistään

kahletta itsellesi,

lennä huolettomana kuin riekko

tunturilta tunturille,

äläkä takerru ansaan.

94

Kun ajattelen itseäni kuuden miljardin

porukan joukossa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

Kun ajattelen itseäni oman itseni

seurassa,

eipä paljon naurata,

ahistaa.

Sänkyni alla

kenkälaatikollinen

hulluja muistoja,

vainoavat minua.

Ei ollut synti syntyä

mättäänkolossa,

hillasuon reunalla,

Ranuan erämaan korvessa,

alastomana,

köyhänä,

sudet, karhut, kurjet, sääsket

seurana,

avaran taivaan alla.

95

Haavoittamattomana

itseään pitänyt enkeli

törmäsi

lennossa äkkiarvaamatta päin

tunturin kallioseinämää,

siipirikkona tippui alas

rotkon pohjalle,

paikalle osunut ihan tavallinen

hiihtäjä antoi ensiapua,

hälytti kännykällä paikalle

pelastushelikopterin.

Kuulen kiimaista naurun kikatusta

seinän takaa,

kuulen hurmioitunutta voihkimista

seinän takaa,

kuulen lopulta itkun hyrinää

seinän takaa,

minulla ei tee mieli olla

kummankaan

nahkojen sisällä.

96

Minusta voit kaivaa kirjan verran

iloa,

minusta voit kaivaa kirjan verran

ahdistusta,

minusta voit kaivaa kirjan verran

puhdasta kultaa,

minusta voit kaivaa kirjan verran

pelkoja, hätää, kauhuja, harhoja,

pohjatonta rakkauden ikävää,

minusta voit kaivaa kirjan verran

tyhjäntien unia.

Vielä minä täällä asun,

piirongin päällä

valokuvassa,

en tiedä milloin tulen,

siivotuksi

pöytälaatikkoon,

kaatopaikalle.

97

Odotahan,

et pääse minusta eroon

vähällä,

minä palaan vielä

luoksesi,

vaikka lutikkana,

päätäinä,

sinua kutittelemaan.

Minulle tarjottiin

yksinäisyyden ja ahdistuksen

lievittäjäksi

jumalaa ja perkelettä,

kuudenlaisia tabletteja,

ilman apua.

Sitten sinä ilmestyit

kuin tyhjästä

rakkauden hössötyksesi kanssa,

kas kummaa,

piristyin.

98

Synnyin vahingossa,

pikkumökkiin köyhäksi

riesaksi muille,

joutavaksi uneksijaksi,

jäljestä päin kuulin sattumalta

olisivat vaihtaneet minut

mieluummin poroon,

nälkä kun oli,

mutta ei ollut halukasta

ottajaa.

Tunturien suurilla soilla syntynyt

kalatiira,

talvehti toisella puolen maapalloa,

Australiassa,

ei suostunut kuvailemaan

yksinäisen matkan vaivoja,

lauleskeli vain iloisesti,

rakasteli ja pesi taas tunturissa.

Siinäpä tosi lintujen

lintu.

99

IV

Tapasitko sinä Häntä

tunturissa?

Ketä?

Sääsken tekijää.

100

101

Minä eksyin kuilun

reunalle,

epätoivoissani horjahdin

alas,

ihmeekseni huomasin osaavani

lentää.

Olen vieras sääski

muukalainen

näillä tuntureilla,

porukka hylkii minua,

en osaa oikealla tavalla

inistä,

veren imemisen taitokin on

sitä sun tätä,

selviäminen hengissä

vaikeaa.

102

Olen musta sääski

näillä tuntureilla,

kukaan ei toivonut minun

syntymääni,

nyt pörrään ja inisen

kaikkien tiellä,

kukaan ei opettanut minua

imemään verta,

niinpä nyt joudun elämään

toisten siipiveikkona.

Ainakin puolet suomalaisista

kirjoittaa runoja,

mutta vain kourallinen ostaa,

lukee runoja.

Kukin omassa yksinäisyydessä

kuvailee

vain oman napansa kiertämisen

ahistusta.

103

Ystävällinen sääski ymmärsi

minun hätäni

lohdutti minua,

siinä ohessa se samalla

imi minusta joutilaan veren ulos

niin kuin vanhan kansan kuppari

konsanaan.

Kuka olet sinä

tuulenhenki?

mitä sinä teet täällä?

- en mitään,

kunpahan vain suhisen.

Tietääkö Hän että suhiset

vain joutekseen?

104

Suuren joen valkoisella jäällä

hämmästelen maaliskuun auringon

kirkkautta,

outoa kaupunkia rannoilla,

outoja ohi suhastelevia kasvoja

suksien päällä,

outoja ohi laukkaavia koiria isäntiensä

talutushihnassa,

outoja turistiryhmiä moottorikelkkojen

selässä.

Mitä he ajavat

takaa?

Vaaran pohjoispuolella sinitaivaalla

jyrisee

hävittäjäkoneita.

Tapasitko sinä Häntä

tunturissa?

Ketä?

Sääsken tekijää.

105

Uikutan ruikutan

yksinäisyyttäni

lepattavalle kynttilän liekille,

mitään ei tapahdu,

alan aikani kuluksi keittää

teetä,

mätänen rauhassa,

ajattelen.

Mitä sinä siellä tunturissa

hiihdät

samaa latua edestakaisin

aamusta iltaan?

Eihän siellä ole sen kummempaa

kuin eilenkään

kuin tuhat vuotta sitten

eikä huomenna sen kummempaa

kuin tänään.

106

Olen ihan tavallinen poro

kasvamassa lihaa

syötäväksi,

enkeliporona voit tavata minut

tunturissa

syysteurastuskauden jälkeen.

Jokaisella meillä oma tehtävä

täällä maan päällä,

yksikään elämä ei ole turha.

Näiden haisevien,

mätänevien sanojen

piirittämänä,

kirjahyllykössä pölyhiukkasena

ryömin pimeästä kohti

valoa.

Kyllä minä vielä yhden

tunturin ylitän,

vaikka pää kolmantena

jalkana.

107

Tunturin laella mittailen

kädessäni tuhatmiljoonan ikäistä

jäkäläkiveä,

olenko minä yhtä sattumanvaraisesti

täällä kuin tämä kivi?

Minua kiusaa tämä

umpimähkäinen

olemassaolo,

tyhjäntien kujanjuoksu,

jumalien ja pirujen avuttomat

löpinät

kuilujen reunalla,

jotka eivät pelasta ketään.

Kahden naisen

koukussa,

kahden rakkauden

loukussa,

pyristelen kuin riekko ansassa.

Kahden naisen välissä,

kahden rakkauden ansassa,

uusperheiden kitinän ja kätinän

sekamelskassa

odotan kolmatta naista

pelastajaksi.

108

Lähi-idästä tuotu epäjumala

riehuu

kuin susi porotokassa

tunturissa,

luonnon Jumala paennut

hädissään

maan alle.

Siinäpä sitä

elämäntehtävää

kylliksi,

saada itsensä hereille.

Sääski kohtaa toisen sääsken

tunturissa,

älä töni,

kyllä me molemmat mahdutaan

samalle tunturille.

109

Tunturi naamioitunut

pilviä hipovaksi

jäkäläkiveksi,

äkkiarvaamatta se hyppää

niskaani,

moukaroi minut hiljaisuudella

henkihieveriin.

Herää, herää tunturi,

tuhatvuotisesta unesta,

nyt minä olen täällä,

minä taivaallisen valon

näkijä,

pimeydestä tullut uneksija

poro.

110

Sinun lumen syliisi,

sinun pimeyteesi,

sinun valoosi,

sinun yksinäisyyteesi,

sinun hiljaisuuteesi,

sinun ikävääsi,

sinun rakkauteesi

minä heittäydyn,

olen valmis jakamaan

tyhjyytesi,

kauhusi,

jäätyneen jumalan kasvojen

edessä.

Tunturikämpässä piisitulen

loisteessa

laverilla porotaljan päällä

hän riisuu minut,

päästelee kummallisia

ääniä,

minä kurnutan intohimoisesti

vastaan,

en ajattele seurauksia.

111

Paikalleen juuttunut ei osaa

elää

eikä kuolla.

Ylistän tunturia, joka ei vaadi

mitään,

saan rauhassa elää tai kuolla

tai olla vain

en mitään.

Todellisuudessa

minulla ei ollut

aavistustakaan,

mitä tunturi ajatteli

kun hiihtelin sen päällä.

112

Tunturissa minua

tuijotti

tuhat näkymätöntä silmää,

olenko ystävä vai vihollinen.

Minä vain jatkoin hiihtämistä

muina miehinä.

Tunturin hiljaisuus on

rikkirevitylle mielelleni parasta

huumetta,

kun vielä ladulla tulisi vastaan

rakkauden enkeli,

pääsisin uuden elämän alkuun

kertaheitolla,

ylös pilviin.

113

En minä elä, vaan elämä

elää minussa.

Se ramppaa ruumiintaloni

ovissa kuin kotonaan

kysymättä miltä minusta

tuntuu.

Kun se aikansa viheltelee

piereskelee,

se häipyy kuin varas yöllä,

jättää taloni autioksi,

kylmilleen

mätänemään.

Olin autuaallisessa

olemattomuuden

unessa,

kun elämä potki minut

hereille,

heitti maan päälle

roskakuskiksi.

Siinä elämäni

tarina.

114

Lännessä nolla on nolla,

tyhjä on tyhjä,

ei-mitään.

Idässä nolla ja tyhjä

ovat täynnä jotakin.

Luulin näkeväni tunturissa

oikean enkelin,

mutta erehdyin.

Ensi huuman jälkeen

enkeli

paljastui

aivan tavalliseksi

pälpättäväksi kanariekoksi.

Ei minulla ole mitään

sanottavaa,

mutta se on sanottava

aina uudelleen

mahdottoman hyvin.

115

No, mitä sitten,

jos tunturien kauneus,

hiljaisuus,

saa haukkomaan

henkeäni?

Elämän kipu ei

hellitä.

Mitä järkeä seisottaa

kalua,

jos sitä ei käytetä.

Minusta riippumatta

aurinko paistaa,

maapallo pyörii,

kevättä rinnassa,

sydäntäni repii sietämätön

naisen ikävä.

116

Jokaisella elämällä

vain yksi todellinen

suunta:

eteenpäin,

huomiseen,

tulevaisuuteen,

alusta loppuun,

lopusta alkuun.

Tunturin jäkälämatolla

selällään

kuin koppakuoriainen,

lähetin sinitaivaalle

viestin:

Jos olet olemassa,

auta!

Olin hiihtänyt seitsemän

tunturin yli,

lumipyryssä, tuulessa,

auringossa,

porotokan jäljessä

sydämessäni sietämätön

ikävä.

117

Tyhjä tylsä olo,

mikään ei luista.

Annan vauhtia ajatuksilleni

heittämällä ne

tuulettumaan

talvipakkaseen

pihanperälle.

Mies luulee omistavansa

naisen

ja auton.

Nainen luulee omistavansa

miehen

ja hänen ajatuksensa.

Valtio luulee omistavansa

kansalaiset

ja kansalaiset valtion ja koko maan.

Voi sitä harhojen määrää.

118

Menin tupakalle parvekkeelle,

mykistyin,

leuka loksahti auki

revontulinäytelmän

edessä,

käsittämättömän

maailmankaikkeuden

edessä,

ihmiselämän pienuuden,

suuruuden

edessä.

On hyvä olla

läsnä

oikealla hetkellä

oikeassa paikassa.

On hyvä olla poissa

oikealla hetkellä.

Oleminen ja olemattomuus

kolikon kaksi puolta

kiusaa minua,

en saa otetta mistään,

minä elämän kelkasta

pudonnut yksinäinen

harhailija.

119

Revontulien alla

kesken kaiken minulle

valkeni:

en ymmärrä maailmasta

enempää

kuin jäkäläkivi.

Minä täällä!

elämän ja kuoleman

kyydissä,

matkalla tuntemattomille

tuntureille.

Kahdensadan lintulajin

turistiryntäys alkoi

tavallista aikaisemmin

ryminällä

soliseville tunturipuroille

juhlimaan,

naimaan ja pesimään

uutta elämää.

120

Minulla on monta keinoa selviytyä

masennuksen yli:

pistää lakki päähän ja lähteä ulos

tuulettumaan.

Toinen keino vetää

peitettä korville,

nukkua läpi päivän.

Kolmas keino mennä peilin eteen,

raivota itselle päin naamaa,

tarttua itseään niskasta kiinni.

Neljäs keino paijata ja helliä

itseään kaikenlaisilla makupaloilla,

taputella, rohkaista, kehua ruumistani

ja sielua, kuinka hyvin tähän asti

selvitty pahojen päivien

yli.

Viides keino aloittaa vimmattu

siivoaminen,

unohtaa

koko masennus.

Onnea on luottaa täydelliseen

rakkauteen,

uskoa harha todeksi

ruumishuoneen ovelle asti.

121

Rakastin sinua

joka solullani.

Mutta kun tarkemmin tutkin

sydäntäni,

sekin tunne osoittautui

harhaksi.

Joku näkymätön

poikkesi ohimennen

yllättäen

vierailulla

tarkastusmatkalla nuuskimassa

miten minun ruumiini, henkeni, mieleni

jakseli

pärjäili.

Minä sanoin:

eipä tässä sen kummempaa,

sieluttomana miehenä,

elelen päivän kerrallaan.

122

Toisen naisen perään lähtenyttä

isäänsä ikävöivät tyttäret:

- Kuka on se taivaanisä, olisiko siitä

isäksi?

kolme vuotias tytär kysyi.

- Ei siitä ole isäksi, kun sitä ei näe,

valisti siskoaan neljä vuotias.

Kiitos tunturi että annat

rauhassa

kopeloida muotojasi,

et piiloudu minulta taivaan

pilviin,

saan jakaa tunteeni

kanssasi.

Vaikka joka suunnalta etsin

uskoa,

aina helvetti vastassa.

Vaikka joka suviseuroissa laukkasin,

aina helvetti vastassa,

aina lauman ulkopuolinen,

aina yksinäinen susi.

123

Kysyin:

kuka olet sinä,

joka tunturipolulla muurahaisena

astelit vastaani,

oletko sinä maailman todellinen

Luoja?

Minulle alkaa Lappi

ensimmäisen ison mäen

takaa,

ensimmäisen porotokan

hypätessä tielle,

ensimmäisen sankan sääskiparven

hyökätessä verenhimoisesti päälle,

ensimmäisten puheenaiheitten loppumisen,

jäätävä hiljaisuuden

ja hermoromahduksen jälkeen,

ensimmäisen lumipyryn yllättäessä

keskellä kesää.

Silloin tiedän tulleeni perille

paratiisin ja helvetin porteille

toiseen maailmaan.

124

Tunturin jäätävä hiljaisuus

voittaa

koko maailman melun,

tunturin jäätävä hiljaisuus

panee

kaiken maailman höyrypäät

katsomaan omaa pienuutta

suoraan silmiin.

Mitä on ihminen

yksin

erämaassa?

En tunne omasta biologisesta

elämänkirjastani

edes aakkosia,

silti elettävä on.

125

V

Sanat, kaikki heidän

harharetkensä

mielikuvien tuntureilla,

maailmassa.

126

127

Ihailen tunturin yksinkertaista

kauneutta,

kukkivien kivien kauneutta,

tuulien raikkautta,

hiljaisuuden rauhaa,

ajattomuutta,

mutta en silti halua jäädä

tänne

viikkoa pidemmäksi aikaa

kerrallaan.

Saa sitä selittää pitkin ja poikin,

tutkia ja kartoittaa,

millainen maailma on,

millainen elämä on,

millainen minä olen ja mitä

täältä etsin,

minne matkalla?

Tällä tiellä vähän

vastaantulijoita,

suurin saavutukseni,

olen hengissä yhä.

128

Kahden tunturin välissä

rotkossa

hiihdän

ohitsekiitävässä hetkessä,

ikuisuuden lapsena.

Tunturille mennä tahdon,

sinne menee kaikki,

hiihtämään,

juhlimaan,

metsästämään

kaatamaan

naisia.

Vain New Yorkissa

ja tunturissa saa olla todella

yksin

omassa maailmassa,

tarvitsematta tehdä tiliä

kenellekään.

Tätä yksinoloa minä kutsun

taivaalliseksi yksinäisyydeksi.

129

Kun pidät näpit irti

elämästäsi,

niin elämäsi sujuu

siedettävästi.

Ei pidä mennä sorkkimaa

elämää,

jos ei siitä mitään ymmärrä.

130

Sanat, kaikki heidän

kauneutensa.

Sanat, kaikki heidän

hyvyytensä ja pahuutensa.

Sanat, kaikki heidän

ahdistuksensa, kärsimyksensä,

tuskansa, ilonsa, toivonsa.

Sanat, kaikki heidän

valonsa ja pimeytensä.

Sanat, kaikki heidän

totuutensa, valheensa,

harharetkensä.

Sanat, kaikki heidän

syntymänsä, rakkautensa, kuolemansa.

Sanat, kaikki heidän

pilkkansa, rumuutensa, vihansa.

Sanat, kaikki heidän

yksinäisyytensä, kodittomuutensa, orpoutensa,

sivullisuutensa.

Sanat, kaikki heidän

tietonsa, taitonsa, neuvokkuutensa, rohkaisunsa,

uskonsa, toivonsa, rakkautensa, joilla

opastavat minua kohti valoa.

Sanat, kaikkia teitä minä

ylistän.

131

Tiukassa paikassa

huijaan itseäni

viiltävän rehellisesti

selviytyäkseni päivän kerrallaan

eteenpäin,

selitän maailman paremmaksi

kuin mitä se on,

selitän itseni onnellisemmaksi

kuin mitä olen.

Kaamos ympäröi minua,

sytytän kynttilän,

siinä pähkäillessä muistan:

pilvien takana aurinko

tallella,

tunturi tallella.

Mieli rauhallisena odottelen

kevättä.

Kun maan päällä

pyörimisen aika

lopussa,

muutan taivaallisille

tuntureille

Inarin pohjoispuolelle.

132

Olen kyllästynyt uskontojen

myrkyttämän sieluni

alituiseen kitinään ja kätinään,

sieppaan sitä niskasta kiinni,

potkaisen sen ovesta ulos

talvipakkaseen:

painu siitä helvettiin

tai taivaan iloon

vikisemästä,

jätä minut rauhaan.

Vapaa rakkaus

taltuttaa

miehen kuin miehen

kalun.

Minulla ei ole koskaan

stressiä,

kun en pyri mihinkään.

Minä vain elän

päivän kerrallaan,

päässäni pyörii joutilaan mietteitä,

kattelen mielellään taivaan pilviä

revontulia.

133

Konttasin ja kumartelin

kivilouhikossa,

juttelin L. L. Laestadiuksen

tunturiunikolle

kuin vanhalle ystävälleni,

ylistin hurmiossa unikon

lumoavaa kauneutta.

Utelin tunturilta:

onko oikeaa ja väärää

ilmansuuntaa?

onko oikeaa ja väärää

rakkautta?

onko oikeaa ja väärää

vuodenaikaa?

onko oikeita ja vääriä sääskiä?

Tunturi pysyi hiljaa,

vaikeni.

Yön yli nukuttuani

ymmärsin,

ei kenelläkään

viisasten kiveä hallussa.

134

Lapsuuden kodin pihapiirin

vuorenkorkuiset kivet

olivat kutistuneet pienen pieniksi

kivilohkareiksi,

maailman levein joki

pahaseksi puroksi,

muistojen äärellä

hämmennyin.

Todellisuuteen takertuminen

johtaa toiseen

harhaan,

todellinen todellisuus

lymyää

jossakin verhojen takana.

Olenko tuomittu

harhojen näkijäksi?

135

Ennen kuin osuu oikealle tunturille,

on hiihdettävä monen tunturin yli.

Vielä sekin on otettava huomioon,

kestettävä,

joka eilen oli oikea tunturi

onkin tänään väärä,

joka tänään on oikea tunturi

onkin huomenna väärä.

Joka eilen oli valoisa tunturi

onkin tänään pimeä.

Selviytyjän on retkelle ehdottomasti

muistettava

ottaa reppuun mukaan kunnon evästä

kuten kuivaa poronlihaa,

tulentekovälineet tulitikkuja

ja kirves.

Itäpuolella tunturia

Siperia

helvetin peräseinä,

pohjoisessa Jäämeri vastassa,

lännessä Tornionjoen laakso

oikean uskon asuinsija,

jossa taivaanvaltakunnan avaimet.

136

Olen nyt tunturin laella,

suuri haaveeni totta,

olen lähempänä taivasta

kuin koskaan,

olen onnellinen,

mitä nyt teen?

Voit luottaa,

tunturi ei lavertele tyhjää.

Voit luottaa,

tunturin takana pysyy

salaisuus.

Tunturi ei ymmärtänyt

minua,

ei oikein eikä väärin

enkä minä tunturia,

olimme niin outoja toisillemme

toisesta maailmasta,

mutta emme tehneet siitä sen

kummempaa

numeroa,

nostaneet haloota.

137

Kuljeskelen tunturissa,

kuuntelen

iloisia kiviä,

ikävöiviä kiviä,

rakastavia kiviä,

huutavia kiviä,

itkeviä kiviä,

laulavia kiviä.

Kuljeskelen tunturissa ja luen

luonnon kirjoittamaa

runokirjaa.

Tunturin pitkä suuri uni

ympäröi minua,

täällä hiljaisuus suurempi

kuin sanat.

Täällä syntymä, rakkaus,

kuolema

suurempia kuin kaikki sanat

maailman kirjoissa.

138

Tunturi suuri tuima tunturi,

tunturi suuri vaikenija,

tunturi suuri jääkylmä tunturi,

tunturi suuri pimeä tunturi,

tunturi suuri puhdas paska,

tunturi suuri kullan salaaja,

tunturi suuri ajan tappaja.

Elän päivän kerrallaan,

nautin nykyhetkestä

huolettomana.

No, jos rehellinen olen,

kyllä minua suoliston

toiminta

vähän huolettaa.

139

Puolihullut,

syntymähullut,

työhullut,

pörssihullut,

rakkauden hullut,

erähullut,

hiihtohullut,

nyt ne kaikki pyörivät

tunturin ristinä.

Hän kasvoi eläimestä

ihmiseksi.

Hän ei tehnyt sääskellekään

pahaa,

hän otti itse elämästä vastuun,

ei paennut kasvottoman

systeemin,

jumalan selän

taakse.

Niinpä hänet isänmaan

petturina

teloitettiin.

140

Kuvitteellisilla tuntureilla

minä etsin

suuren rakkauden jälkiä,

orpona, kodittomana,

muukalaisena, sivullisena,

yksinäisenä

raskas rinkka selässä

autiokämpältä toiselle.

Ajattelen

tyhjää,

on tilaa ajatella,

ei tarvitse koko ajan varoa

joidenkin varpaille astumista.

Olemme siirtyneet nyt

uudelle vuosisadalle

vuosituhannelle

2000,

joka tasapuolisesti nitistää

jokaisen.

141

Elämä ja kuolema suuri

arvoitus?

Kynttilän liekin sammuminen

selittää kaiken.

Nyt hyväksyn sinut sellaisena

kuin olet,

ymmärrän, muillakin on

vaikeaa.

Olen saanut uskoni takaisin

maailman kauneuteen,

joka puolella näen uusia värejä,

iloa.

En ole aikoihin enää tyhjän takia

itkeskellyt.

142

Unohda siivoukset ja tiskit,

hampaat irvissä eläminen,

pysähdy hetkeksi,

päästä irti,

anna maailman mennä menojaan

huomaat:

elämä kantaa.

Olen pieni lintu,

joka kärpästä takaa ajaessa

törmäsin ikkunaan

sain kovan tällin.

Nyt kyyhötän jalkakäytävällä

kaikkien töllisteltävänä,

kerään voimia,

rukoilen hiljaa ettei kukaan

astuisi päälle.

Jos olet enkeli,

minä kiidätän sinut

poronpulkassa

kämpälle,

keitän väkevät kahvit,

panen samantien alulle

pikkuenkelin.

143

Muistatko vielä

miten paljon tässä kylässä

ennen naurettiin,

pantiin heinää seipäille,

hillastettiin, kalastettiin,

lämpiminä kesäpäivinä uitiin,

juostiin kilpaa,

naitiin,

mihin kaikki nämä ovat kadonneet?

Tunturien

taivaallista hiljaisuutta,

erämaan lammen rannalla

värien hehkua ja lumoa,

kävelen hitaasti peilityynen

veden äärelle,

kauhaisen vettä kahvipannuun

keitän väkevät kahvit,

sydämeni valtaa pyhä mieli

selittämättömästä elämän lahjasta.

144

Pohjoisen pitänyt lämpimillä

golf-virta,

sääsket, kärpäset, ötökät,

hoitaneet kasvien

pölytyksen,

mahdollistaneet porojen elämän,

lintujen palaamisen,

mikään elämän perusteista

täällä

ei ole ihmisen,

politiikan ansiota.

Katselin vuosisadan vaihtumista

vuosituhanneksi 2000

ympäri maailmaa,

telkkarista,

voi sitä toreilla

kaljapullojen heiluttajien,

mölisijöiden määrää,

apinoiden apinointia,

mieleni valtasi epätoivo

paremmasta maailmasta.

145

Jos minä tuntisin sinut,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin itseni,

juoksin karkuun.

Jos minä tuntisin maailman turhuuden,

juoksisin karkuun.

Jos minä tuntisin elämän ja kuoleman

tyhjyyden,

juoksin karkuun.

Kun minä tunturinlaella tuijotin

taivaan tähtiä,

ne alkoivat vahtaamaan minua.

Kun minä tunturinlaella ikävöin

sinua,

sinä ilmestyit valkoisena porona

tuijottamaan minua.

Kuvittele itsesi sääskeksi,

sinulle avautuu toinen maailma.

Kuvittele itsesi revontuliksi,

sinulle avautuu toinen maailma.

Kuvittele itsesi ministeriksi tai pöllöksi,

sinulle avautuu pöllön maailma.

146

Armeijan kouluttaja

nuorille miehille karjuu:

olette kaikki arvottomia

paskiaisia,

mutta minä teen teistä hyviä

tappokoneita.

Lähestynpä tunturia

mistä suunnasta tahansa:

vastassa arvoituksellinen

hiljaisuus

toisesta maailmasta.

Tunturi piilottelee

tyhjää,

tyhjää kauneutta.

147

Minä seurasin tunturissa omaa

latuani,

huomasin aikani hiihdettyäni kiertävän

kehää

joka ei vienyt minnekään.

Minä valitsin merkityn ladun,

joka ei vienyt minnekään.

Miksi pelätä

kuolemaa,

olematonta.

Kuolema sieppaa mukaan aina

jonkun toisen,

näemme.

Silloin kun se pysähtyy omalle

kohdallemme

emme tiedä sitä.

Kuvitteellisilla tuntureilla

samoillessani

sinä ilmestyit

valkoisena porona eteeni

unessa valveilla.

148

Minulle on asennettu korvien väliin

maailman ihmeellisin tietokone,

kummallista

kun en saa siitä silti sen enempää

irti,

näyttöpääte pyörii tyhjää,

ajattelu ei luista,

päivät kuluvat joutavia nippelinappeli

juttuja setviessä,

ovatko ohjelmavalinnat vääriä?

Minä räjäytin todellisuuden

kivimuuriin

ihmisen kokoisen aukon,

ryömin katsomaan

näkyykö toisella puolen

sen kummempaa?

Oikeus, moraali, pelastus,

virutteko te jossakin

vankilassa?

Täällä riehuvat pimeiden voimien

kätyrit.

149

Elämä on suurempi juttu

kuin minun rapistuva

ruumiini.

Elän varjoelämää valveilla

unessa,

leijailen tunturien yllä

pilvessä

pala taivasta sydämen pohjalla,

elämänunta

kahden maailman rajalla.

Minä lähestyin itkevää

sydäntäni

sanoitta,

minä lähestyin sinun

suruasi

sanoitta,

näin jaoimme murheemme.

150

Postinkulmalla

kevätpäivän auringossa näin

oikean enkelin,

hän lohdutti itkevää mulattityttöä

kuivasi kyyneleitä ja niisti vuotavan

nenän,

hetken kuluttua nappisilmä pieni tyttö

ja enkeli nauroivat kilpaa

ja suukottelivat,

minä enkelin silminnäkijänä

sydän ilahtuneena jatkoin matkaa.

Lainavalolla ratsastava kuu

tervehtii pimeässä

kompuroivaa tunturia,

hiljaisuus huutaa

korvia vihlovasti,

minä otan käsiini vitivalkoista

lunta ja kysyn:

sisältääkö tämä tosiseikkoja

olemassaolomme

pysyvyydestä?

minä suren sinun katoamistasi

jäljettömiin

tunturin toiselle puolen.

151

Syvyyden reunalla

näen taivaan

ikkunan takana

kirkasta valoa,

pakkaslumi narskuu askelteni alla,

suunnistan kohti valoa.

Ei mikään ole vaikeampaa

kuin olla

olemassa

ilman tarkoitusta.

Tämä talvi ei tunnu

loppuvan koskaan,

vedän peitettä korville

nukun kuin karhu

silmät ummessa,

mutta annas olla kun kuulen

keittiössä lautasten kilinää

hyppään ketterästi porolihakeitolle.

152

Pelastiko sinua elämä?

pelastiko sinua raha?

pelastiko sinua rakkaus?

pelastiko sinua lääketieteen

uusin tieto?

pelastiko sinua usko?

Millään asialla ei

merkitystä

ennen kuin annamme

sille merkityksen,

elämällä ei merkitystä

ennen kuin annamme

sille merkityksen.

Jokaisen sanan takana

kaaos, kriisi, tuska, ahdistus,

ilo, suru,

kuiskauksia ja huutoja

minä tässä

taivaan ja helvetin välimaastossa

rajalla,

ihmeellisessä

rumuuden ja kauneuden maailmassa.

153

Pakkaspeto vihapäissään paukutteli

nurkissa,

minä potkaisin ulko-oven auki

täysikuu myötätuntoisesti katsoi

minua suoraan silmiin,

minä vedin syvään henkeä

rauhoituin,

palasin takaisin sisälle jatkamaan

välien selvittelyä oman itseni

kanssa.

Upottavaa lunta toistametriä

saunapolulla,

eikö tämä talvi ikinä

lopu

odotus.

Ehkäpä huomenna alkaa

kirkastua.

Aurinko nousee,

uusi aivan tavallinen

arkipäivä

parasta mitä tiedän.

154

Olen rikas,

kun näen ja kuulen,

haju, tunto, makuaistit pelaavat yhä

kuin rasvattu.

Katselen suuren joen yli

sinitaivasta,

maailmaa,

taas juuri joku syntyi

joku kuoli luotiin,

yliannostukseen tai vanhuuteen,

taas juuri joka hetki

satatuhatta yhdyntää

elämän alkuräjähdystä

maailmanalkua.

155

VI

Milloin tämä ikuinen

ikävä,

odottaminen loppuu?

156

157

Mitä sitten?

vaikka koko maailma,

kaikki elävät ja kuolleet

tietäisivät

minun olevan olemassa,

kaikki televisiokanavat lähettäisivät

yötä päivää kuvia minusta.

Mitä sitten?

Olemassaolon sokea tuska

ahdistus,

rakkauden kaipaus

ei hellitä,

taivaankodin ikuinen ikävä.

Poronsilmien edessä

minä tunnen itseni

murhaajaksi,

mutta vaihtoehdot ovat

vähissä

tällaisessa maailmassa:

syö ja tule syödyksi

vuorollaan,

eri vapauksia ei ole

kenelläkään.

158

Minä yllätin itseni

olemalla hyvin onnellinen,

viihtyväni omien nahkojeni

sisäpuolella,

löysin ystävän itsestäni,

rehellisen ja huumorintajuisen

kaverin,

joka osasi nauraa myös itselleen.

Oi kuu

näytä pilven takaa

naamasi,

että olet olemassa yhä

ehjin nahoin,

että sinua ei ole revitty

kappaleiksi.

Montako haamua asuu

tässä kylässä?

mitkä on heidän unelmansa?

Ovatko täällä kaikki sydämet,

kuivattu

kuin turskat Jäämeren

rannoilla?

159

Mahtavatko muurahaiset, kärpäset

porot, riekot

miljoonan vuoden

päästä muistella:

Asuihan täällä kerran

kaksijalkaisiakin.

Muuten aivan mukiinmeneviä

otuksia,

mutta eivät osanneet elää

sovussa

luonnon kanssa.

Luonnon oli pakko poistaa ne

elämän näyttämöltä.

160

Kärpänen kahdella silmällä

tuijotti minua

niin tutusti

aivan kuin oltaisiin

sisarruksia,

aluksi punastuin,

sitten kiusaannuin,

raivostuin,

eikö apinaksi nimittely

riitä,

kärpäsen sukulaiseksi en

suostu,

vaikka samassa maailmassa

eletäänkin.

Aamulla herätessä

huomasin rakkauden

yön pimeydessä luikkineen

tiehensä,

minä syöksyin

karkulaisen perään,

se on saatava kiinni

ennen kuin se ehtii

tavoittamattomiin.

161

Lohduttelin itkeskelevää kalua,

odota rauhassa

huomenna hän

tulee,

silloin juhlitaan.

Onko hyvälle miehelle

käyttöä?

kysyin naisporukalta,

olivat repiä minut

kappaleiksi.

Toruin sydäntäni,

eikö sinulle

kuvitteellinen tunturilla

samoilu riitä?

kuvitteellinen elämä

riitä?

kuvitteellinen rakkaus

riitä?

162

En jaksa enää,

milloin tämä

ikävä,

odottaminen loppuu?

päivät, tunnit, minuutit

ikuisuuden pituisia,

olen lähtevien ja tulevien

välissä.

Minun on pakko paaduttaa

sydämeni

muuten en jaksaisi elää

tällaisessa maailmassa.

Vanha poro neuvoi:

turha etsiä yhtä ainoaa oikeaa

tunturia,

kaikki ne ovat samanlaisia

kylmiä paskiaisia.

163

Ensilumen suuria hiutaleita

kuin laskuvarjojääkäreitä

leijuu ilmassa,

olen ensimmäisten joukossa

rajalla

toivottamassa talven tervetulleeksi,

tulkoon pakkaset, tuulet ja tuiskut

ne vain karaisevat luontoa

vakuutan rohkealla mielellä.

Politiikkaa ei voi jättää

vain poliitikoille,

sotaa ei voi jättää

vain kenraaleille,

taidetta ei voi jättää

vain taiteilijoille,

maailman selittämistä

ei voi jättää vain median

juoksupojille,

rakkautta ei voi jättää

vain kylmien sydänten

temmellyskentäksi.

164

Olen vuosien saatossa tehnyt

monia typeryyksiä,

ajatellut väärin,

rakastanut väärin,

syönyt väärin,

elänyt väärin, myönnän.

Vaikka en ole mitään,

silti en kestä muiden tuuppimista

sinne tänne,

haluan itse valita suunnan

loppuun asti.

Sääski suurempi ihme yhä

kuin televisio

tietokone

kännykkä.

165

Aurinko ja kuu matkoilla,

hämärä pudonnut niskaani,

pimeys,

ahdistus,

pohjaton ikävä,

kuka olet sinä,

joka kolkutat sydämeni ovea?

oletko vihollinen vai ystävä?

Tunturipolulla minua vastaan

tuli suurikokoinen aavesusi

hampaat irvissä,

pelotti,

mutta sitten rohkaisin mieleni,

sanoin kylmän rauhallisesti:

pois tieltä!

Tuijotin kuuta

epäluuloisesti

silmästä silmään

kuin outoa ilmestystä,

äkkiä kuu hymyili minulle

kuin ystävä.

166

Minä soitin ovikelloa,

mitään ei tapahtunut,

ovea ei avattu,

vaikka sisällä oli joku.

Silmät, korvat, suu täynnä

lunta

unta

pimeässä kompuroin

eteenpäin

ilman päämäärää,

vaistoan kuin eläin

kuilun reunan vaaran.

Vaatteista sinut tunnetaan

sen verran kuin on

tarpeen,

tyylikkäällä mittapuvulla

ja solmiolla pääset vielä

pitkälle.

167

Olen mielikuvien maailman

vanki,

olen kylmän todellisuuden

vanki,

olen elämyksiä metsästävä

luuranko,

tyhjyyden vartija kuilun

reunalla.

Olen juuttunut kaulaa myöten

haisevaan lätäkköön,

tästä irrottautumiseen eivät

haaveet auta,

viime hetkellä ymmärrän

toisen ihmisen konkreettisen

avun

todellisen ystävän merkityksen.

Ei sillä niin väliä,

minkä polun valitsemme,

suunnan,

kaikki tiet johtavat

olemattomuuden tunturille.

168

Joka hetki minussa sykkii

ikuisuus,

joka hetki minä kuolen,

joka hetki minä synnyn

uudestaan,

kunnes maailmankaikkeuteni

kuin luhistuva tähti

räjähtää

kosmiseen pimeyteen.

Kaikki entinen pois

pyyhitty,

uusi minä

sirpaleista koottu

kirkastetuin silmin näen

auringon valon.

Kuinka minä voisin luvata

sydäntäni omaksi sinulle,

kun minulla ei ole oikeutta

luvata sitä edes itselleni,

ovat antaneet sen lainaksi

minulle

pumppuasemaksi.

169

Kesäaamuna aukaisin oven:

lintujen laulu

kukkien tuoksu ja kauneus

tyynen järven sininen

kirkkaus

salpasi hengityksen,

minussa puhkesi lapsi

riemuitsemaan

taivaallista näkyä

maan päällä.

Minun ruumiissa henki pihisee

yhä,

aineenvaihdunta toimii yhä

voin syödä, juoda, paskantaa

tyydyttävästi,

vaikka ongelmia on,

häikkää,

tässä kiitosruno

elämänantajalle.

170

En jaksa enää rakastaa

koko maailmaa,

tämä oman pesän setviminen

vie kaikki voimani,

rakkaus hukassa,

minä hukassa.

Minussa on monta minää:

yksi odottaa yhä sitä oikeaa

tosi rakkautta,

yksi ei yhtään mitään,

yksi lottovoittoa köyhyyden

nujertamiseksi,

yksi kunnon joulupukkia,

yksi pimeän kylmän talven

loppumista,

yksi sikailoisen vapun tuloa,

yksi aurinkoista kesää,

yksi taivaankotia.

171

Elämä nyt siinä mallissa:

ensimmäiseksi en tunne

mitään,

toiseksi en tunne

mitään,

kolmanneksi en tunne

mitään,

neljänneksi en odota

mitään,

sekupahan tässä vain

elelen.

Lehmässä on jotain suurta,

lehmä on niin täydesti sitä

mitä on,

lehmä on pelastanut niin

monen kansan

nälkäkuolemalta,

pyhä lehmä.

Olin liian herkkä

tähän maailmaan,

nyt tähtenä vilkutan sinulle

tunturin yllä.

172

Tähän sekamelskaan

minulla ei ole mitään

lisättävää,

pois otettavaa,

maailma menköön

menojaan.

Elämä rempallaan,

sekaisin,

rakkaus kuluttaa kaiken

energian,

ei tätä pidemmän päälle jaksa

hullukaan

ei enkeli eikä piru.

Joka tuutin täydeltä toitotetaan:

onni on ihmisessä itsessään,

voi olla,

mutta sen esiin kaivaminen

on yhtä vaikeaa kuin

kulta-aarteen löytäminen.

173

Näinä aikoina niin monet

kirjat

syntyvät kuolleina,

keskosina,

mielipuolina,

maailma eksyksissä

hukassa,

avaruuden mustassa yössä.

Toisaalta samantekevää

millä kolkalla linnunrataa

tahansa asua

maailmankaikkeudessa.

Toisaalta ajattelen,

mikäs tuntureilla on

porojen kanssa asustella,

viihdyn täällä.

174

Onko tämä lopun alkua?

Kiinan muurilla elämä hukassa,

Pariisissa, Lontoossa, Roomassa,

Berliinissä

elämä hukassa,

Alaskan erämaissa,

Grönlannissa

elämä hukassa.

Onko tämä lopun alkua?

kun koko planeetalla elämä,

maistuu

härskiltä kalalta.

Jokainen nainen näkee

minussa eri miehen,

toiset tosi miehen,

herkän älykön,

toiset lapsellisen tyhmyrin,

toiset leuhkan rehentelijän,

suurien sanojen tyhjänpuhujan.

175

Missä olin, mitä ajattelin

viikko, kuukausi, vuosi,

kymmenen, viisikymmentä vuotta

sitten

perjantaina?

ei aavistustakaan,

aivan kuin niitä päiviä ei olisi

koskaan ollutkaan.

Kun näkee itsensä sellaisena

kuin on,

on pakko teeskennellä,

näyttää paremmalta kuin on,

joissakin tilanteissa on

viisasta tekeytyä tyhmemmäksi

kuin mitä on,

pitää turpansa kiinni.

Huijaan itseäni ruumishuoneen

ovelle asti:

elämä hallinnassa.

176

Täällä asuu pienuus ja suuruus,

pimeys ja valo,

hyvä ja paha,

täällä ei ole alkua eikä loppua

Ultima Thulessa.

Kuu kiertää maata,

maa kiertää aurinkoa,

aurinkokunta kiertää linnunrataa,

ajatukseni kiertävät kehää

sinun ympärilläsi

intohimoni leikkuvat avaruuden

yli,

sinä makaat jossakin

toisen miehen sylissä

etkä tiedä minun rakkaudestani

mitään..

Rakentava neuvo

ihmiskunnalle:

Malttakaa elää naimatta

sata vuotta,

kaikki ongelmat ratkeavat

itsestään.

177

Tervaskannon tulen lämmön

hyväily,

teeveden iloinen porina,

tuulen hiljainen kohina puissa

avaa portit

mielenrauhaan,

en ole mistään tullut

enkä minnekään menossa

olen nyt tässä

tässä hetkessä

sinun katseesi alla.

Vittu sääski, älä rupee minulle

iniseen,

olen väsynyt,

anna minun nukkua,

huomenna on pitkä taival

tunturien yli

painava rinkka selässä.

178

Vittu siellä, kalu täällä,

älkää pelätkö turhanpäiten,

ei me ruveta suinpäin lapsia

tekemään,

ollaan varovaisia.

Vittu, en minä jaksa

sinun perässä enää roikkua,

aloitan uuden elämän.

Vittu tuo tunturikuru on

kuin suuri vittu,

vittu, miten kaunis näky,

vittu, miten täällä huutaa

hiljaisuus,

vittu, minä saan tästä kaikesta

orgasmin,

vapisen nautinnon huumasta,

kyllä kannatti tulla

panna itsensä likoon.

179

Vittu, ei täällä mikään kesä ole,

juhannuksena satoi lunta

tunturit valkoisena.

Vittu, valoa kyllä niin

että lumisokeaksi tulen.

Vittu, kyllä muistan miten

talvella oli pimeää

jäätävän kylmää, vieläkin

puistattaa.

Vittu, arktisen hulluuden

vangiksi joutuminen on kova

juttu.

Tunturin takana

taivaanrannalla tulipunainen esirippu

repeää,

päivä syöksyy mustaan aukkoon,

sytytän kämpän piisiin tulen

keitän teetä,

sinä makaat laverilla hiljaa

onnellisen tietämättömänä,

miten syvällä kuilussa minä

kompuroin.

180

Olemattomuuden reunalla,

rajalla

hämähäkin verkossa pyristelen

kynsin hampain

elämässä kiinni.

Elämme aikaa:

ei idässä eikä lännessä

käsitystä oikeasta eikä väärästä,

pahuudesta ja hyvyydestä,

silmitön raakuus,

terrori,

tappaminen jatkuu,

viimeiseen päivään asti.

Istun tunturikiven päälle

miettimään,

mitä maailman pelastamiseksi

voisi tehdä

vai kannattaako tehdä mitään?

mätä mikä mätä

kaikki kaatopaikalle.

181

Rakastan sanassa on jotakin

ällöä,

vihaan sanassa on jotakin

pelottavaa,

varon joutumasta niiden tielle,

jyrän alle,

kalastelen vähemmän vaarallisempia

sanoja.

Täällä on kaikkea kaunista

koskenkorvaa,

pillua, kalua,

poronkäristystä, kuivalihaa,

hillaa,

karpaloa, riekkoa,

luonnonläheistä

elämää,

täällä revontulien alla.

182

Kuka tuo ryppyinen,

kuihtunut,

rapistunut

vanhus?

joka peilissä tuijottaa minua:

en kai se ole minä?

Minun sisällä asuu yhä

pieni poika,

iloinen nuorukainen,

täynnä rakkauden unia.

Olemisen arvoitus lepää,

tyhjän päällä.

Tuntureilla vilisee jumalia,

enkeleitä,

perkeleitä,

poroja,

sääskiä,

korppeja,

kaksijalkaisia huijareita

monessa hahmossa.

183

En myy kenellekään

sieluani,

eipä silti, ei sitä kukaan ole

valmis ostamaankaan,

ei piru

eikä jumala.

Kun avasin kotioven,

vastassa robotti

hymyili maireasti,

kysyi osaanottavasti:

lempeällä äänellä:

- olisiko rankka päivä?

keitänkö teetä?

Kun heräsin, kukaan ei huomannut

että olin hereillä.

Kun heräsin, kukaan ei välittänyt

tietää

että olin hereillä,

näin maailman aivan erilailla.

184

Tunturista löytyy yhä

ylimaallista

tyhjää tilaa

tyhjää aikaa

tyhjää kauneutta

tyhjää hiljaisuutta

nöyrälle tyhjänpyytäjälle.

Kuka kertoisi,

olenko syntynyt tänne

vahingossa?

Osunut tälle planeetalle

vahingossa?

Olenko minä oikea minä

vai valeminä,

varjo?

Ymmärtääkö minua oikeasti

kukaan?

Olisinko toisessa

olomuodossa,

porona, sääskenä, kotkana

tyytyväisempi,

onnellisempi?

185

Olen hetken heijastus,

välähdys katoavassa

tunturin lumessa.

Pyhä, pyhä, pyhä poro

tuijottaa minua

kiusallisesti,

kun ajattelen panna sen

huomenna

lihoiksi,

kun eväs lopussa,

talvi vastassa.

186

Rovaniemen kaamoksen lentokentältä

noustuamme

olimme hetkessä pilvien yläpuolella,

aurinko paistoi ja valaisi koko

maailman,

pumpulinen valoisa pilvimatto

levittäytyi joka puolelle silmänkantamattomiin,

minut valtasi väkevä tunne päästä

loikkimaan vapaasti pilvimatolla

seitsemän penikulman saappailla,

kesken ajatusten lentoemäntä ilmoitti:

kiinnittäkää turvavyöt

laskeudumme hetken kuluttua,

Helsinkiin,

mitä minä siellä teen?

187

Unohdin hetkeksi että maailma on

mätä,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi oman mitättömyyteni

surkeuteni,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että en ollut johtaja

enkä merkkihenkilö eikä minua ollut kelpuutettu

rotareihin,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että olin saamaton lohenkalastaja

ja hirvimies,

olin onnellinen.

Unohdin hetkeksi että kohtalo antoi minulle

kanamaisen pälpättävän vaimon,

olin onnellinen.

Valhe joka ei kestä totuutta

on kelvoton,

valhe joka sotkeutuu omiin selityksiinsä

on kelvoton.

188

Pienistä sääsken puremista,

hammaslääkärin peloista,

rakkauspettymyksistä,

peräpukamien vaivoista huolimatta on

ollut ilo elää.

Istuin jäkäläkivellä,

tuntiin ei tapahtunut

mitään,

yhtäkkiä joku kosketti minua,

en päässyt selville,

mistä oli kysymys,

selittämätön pyhyyden tunne

valtasi mieleni.

Omaa henkikultaa ei voi

kullalla eikä hopealla mitata

ei pörssikursseilla

ei millään maallisilla arvoilla.

189

Jokainen ihminen on

ainakin yhden nollan arvoinen,

jokainen ihminen kuluttajana

takaa toiselle työpaikan,

jokainen ihminen on syntyessään

laulun arvoinen,

myöhemmin tyhjän kännääjänä

paskanpuhujana

haukkujen arvoinen.

Kämmenselälle parkkeerasi

yksinäinen sääski,

aloitti veren kuppaamisen,

kiusallisen kutinan alettua ilmoitin

yksikantaan sääskelle

elämän ehdot:

lennä tiehesi äkkiä jos henkesi on

sinulle kallis.

190

Kun sinä hylkäsit minut

toisen miehen vuoksi,

sinä talvena söin ainakin kaksi poroa,

sata riekkoa, tuhat siikaa ja muikkua,

hiihdin viisituhatta kilometriä

pyryssä ja tuulessa,

join laskemattoman määrän viinaa

ja kahvia,

niin minä selviydyin

hengissä

talven yli.

Jokainen sääski, poro, riekko

tarinan arvoinen,

mutta eri asia on, kannattaako näitä

tarinoita kertoa

ymmärtämättömille?

191

Tunturissa jokainen

sana

painaa tonnin,

elämän kipu,

kauneus,

pimeys ja valo.

Hyppään sivuun

sanojen alta,

siiville.