1
Takakannen teksti
Jokaisella ihmisellä on mielenmaisemansa
ja sisäiset näkynsä, joita hän omalla tavallaan
jäljittää ja näkee unia niistä.
Näkyjen jäljillä kokoelmassa liikutaan
pohjoisen ihmisen sielunmaiseman tuntureilla
porojen, riekkojen ja sääskien kanssa
tajunnanvirran ja tuulien saattelemana
mielentilasta ja elämyksestä toiseen hetkessä
talvesta kesään ja kesästä talveen
ilman ajan kahleita ja rajoituksia.
NÄKYJEN JÄLJILLÄ
proosarunoelma
PENTTI HARJUMAA
Pienkustanne
Rovaniemi 1996
ISBN 951-95510-7-7
Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa
Hämeenlinna
2
Minun ikuinen ikäväni tunturilta tunturille, revontulilta
revontulille, tähtitaivaalta tähtitaivaalle oikeaan kotiin
syliisi.
Unesta heränneenä silmäni häikäistyvät sinun aurinkosi valossa. Sinä
et ymmärrä ikäväni ja rakkauteni syvyyttä.
Kahden olemattomuuden välissä kuilujen partaalla vannoimme ikuisen
rakkauden valan. Katseemme kurkottautui tähtiin.
Minä ilmestyn sinulle tunturin laella kuun ja auringon välissä
villijoutsenena, ethän aja minua tieheni?
Minä kiepun ympärilläsi inisevänä hyttysenä, ethän silti nitistä
minua?
Minä ilmestyn äkkiarvaamatta eteesi huutavana kivenä, lumimyrskyn
runtelemana vaivaiskoivuna, ethän pelästy minua?
Minä juoksen sinua vastaasi valkoisena notkeana porona, ethän pane
minua lihaksi?
Minä tervehdin sinua riekonmarjana, ethän sy minua poskeesi?
Minä ylistän sinulle kauneutta valkolehtisenä lapinvuokkona, ethän
tallaa minua?
Minä tulen luoksesi lämpimänä tuulenhenkenä, ethän torju ihosi
hyväilyä?
3
Lumihiutaleena minä palaan tunturille aina uusin silmin.
Vesipisarana iloni on seikkailla monen puron kautta suuren meren
syliin. Ajasta aikaan tulla, mennä, tulla.
Haavoitettuna konttaan ja rymin hiljaisuuden tunturille, vapautan
itseni valejumalista, valepiruista.
Valerakkaudelle sanon tiukasti ei tuhatkertaa ei. Aloitan uuden
elämän.
Minulla on monta naamiota, yksikään niistä ei ole oikea.
Olenko minä maailman keskellä vai reunalla? mitä sillä on väliä.
Tietääk kukaan missä on, minne menossa?
Mitähän tunturi minusta ajattelee? Olen sääski sääskien laumassa
tietämättä miksi.
Kysymysten kysymys, liikkuuko minussa ja sinussa elävä henki vetten
päällä? valtameressä ihomme alla.
Jostakin käsittämättmästä syystä minä rakastan tätä elämän
hulluutta.
Kun trmäsin tunturinseinään, en lannistunut. Nousin
siiville.
Rakastan tätä Euroopan takapihaa. Tuntureilla on yhä tilaa elämän
kauneudelle. Täällä rannaton lumitaivas näkyjen jäljillä.
4
Enempää en ole saanut selville kuin jotakin on. Joku tulee ja menee
minun läpi kuin tuuli. Kuulen sen kohinan. Avaruudessa.
Maailmankaikkeudessa. Jotakin on.
Odotan näkyä, vimmaa, paloa, roihuamista.
Tyhjyys virtaa kuin suuri joki lävitseni. Joka askeleella minua
painaa tyhjyyden taakka.
Suuri Katse pyyhkii tunturin yli kuin valoheitin. Paljaaksi kaluttu
rakkaus luurankona lojuu erämaalammen pohjassa. Joku tuijottaa minua
suoraan silmiin.
Helvetti siellä, helvetti täällä. Taivas harvoin auki. Ei tätä
elämää kannata ottaa muuna kuin leikkimielisenä seikkailuna, vaikka
se on samalla kipeän tosi.
Autio tunturi odottaa jotakin. Joku tulee. Täällä hän on, kuulen
huudon.
Täällä hän on, kuulen riekon äänen.
Minä astun tunturiin kuin naiseen enk ole enää sama mies. Oi
rakkaani, oi rakkaani olen sinun hirvaasi. Olen nylkenyt itseni
tähtesi.
Tunturin kupeessa raikas lähde. Minä kumarrun sammuttamaan janoni.
Minä näen oman kuvani maailman melusta väsyneet kasvoni etsimässä
mielenrauhaa syyskuun sunnuntaina, joka ei lopu koskaan.
5
En näe tunturissa ketään, vain rannaton lumen hiljaisuus.
En näe tunturissa ketään, vain hänen valonsa loistaa. Vain hänen
valonsa häikäisee silmäni.
Kuolettavan yksinäistä hiljaista. Mitään ei tapahdu, ei mitään, ei
mitään. Sinä pyrit epätoivoisesti pois oravanpyrästä. Minä etsin
epätoivoisesti oravanpyrää saadakseni vähän vauhtia elämään.
Täällä minä jouluynä, juhlaynä Pohjantähden alla. Sateliittien
kanavat syytävät silmilleni taivaallista moskaa.
Kaksi pimeää jahtaamassa valoa kuin metsästäjä. Pohjoisen
tuntureilla y syvenee. Minä odotan itsepäisesti jotakin suurta
taivaallista näkyä.
Pimeys lymyää sydämeni loukoissa. Sielunmaisemani taivaalla syttyvät
revontulet valaisevat latuani. Ehkäpä tänä jouluna sytytämme
yhteisen kynttilän.
Minä säntään porolla täyttä vauhtia pimeyttä pakoon, kylmyyttä
pakoon, tyhjyyttä pakoon. Yritän ehtiä ennen kuolemaa perille.
Hetki sitten leijuin lumihiutaleena pilvessä, vapaana. Nyt vankina
helvetin moottorikelkkojen mattona tunturissa.
Tuulispäänä sinä tartuit minuun, puistelit minut eloon. Kuolleista
herätit minut eloon.
Olin siinä vieressä kun se tapahtui, kuolin. Kuulin etääntyvien
askeleiden ääniä. Kuolema riisui minut alasti, rosvosi kaiken.
Kaiken.
6
Lumen sylissä minun ei tarvitse olla mitään.
Olen nähnyt niin monen kesken kaiken katoavan jäljettmiin.
En tunne noita ajatuksia omikseni. Kenen asialla ne ovat?
Aurinko ilmestyi yllättäen tunturin takaa. Ihmettelen tapausta
ääneen poroille. Maailmanlopun ennustajat joutuivat symään
sanansa.
On vain tämää hetki, joka hetkessä on ohi. Niin elämä liukuu ohi.
Menneisyys, tämä hetki, tulevaisuus ohitse kiitäviä hetkiä silmieni
edessä paljaana.
Sisäinen vimmani yltyy myrskytuuleksi. Voi tätä sietämätntä
elämänjanoa, rakkaudenjanoa, sekoittavat minut mielipuoleksi. Olen
ilmiselvästi vaarassa.
Voinko oppia porojen kieltä? Voinko oppia lintujen kieltä, puiden ja
kukkien kieltä? Tunturin tyhjyyttä säikähdän. Onko minusta täällä
eläjäksi?
Lumikinoksen takana tunturin paratiisi, jossa hiihtelen vain
unissani.
Olen kuusi tunturien takana äärimmäisellä rajalla, elämän ja
kuoleman rajalla, etuvartiossa. En pelkää yksinäisyyttä, en
kylmyyttä, en pimeyttä, en myrskyä. Kun täällä selviän, selviän
missä vain, tiedän.
7
Lumimyrsky pyyhkäisee tunturin yli, kaikki ladut katoavat hetkessä
jäljettmiin. Yn jälkeen taivaallinen kirkkaus häikäisee. Hiljainen
onnentunne hyväilee minua.
Herään. Tietoisuus kuin aamuaurinko nousee ja valaisee mieleni. Joku
ohjaa minut valaistulle ladulle.
Porona minä ilmestyin tunturille ihmettelemään lunta ja unta,
auringon kirkkautta ja omaa varjoani.
Katso, puhtaan valkoinen lumi tunturissa on taivaan erityisessä
suojeluksessa. Pesen kasvoni pyhällä lumella revontulien ja tähtien
alla. Olen turvallisella mielellä lumen paratiisissa.
Tunturin hiljaisuus on liikettä parhaimmillaan. Sukset jalkaan ja
tunturiin. Elävä henki sysää liikkeelle ruumiini.
Nämä ovat kylmiä tuntureita, mutta silti minun tuntureitani.
Nousen tunturinlaelle suurin toivein, mutta mitään ei tapahdu. Istun
värien keskellä kivellä tunnin, yn läpi, mutta mitään ei tapahdu.
Hiljaisuus ja autius kuin painajaisuni. Puistattaa.
Kevät tulee, olen nähnyt kärpäsen. Ajan lumikinoksessa kepillä
ajatuksia kesää kohti.
Ovellani on henkien Henki, joka nuuskii minua vieläk minua voi
kutsua ihmiseksi.
Jossakin on aina aamu. Jossakin on aina ilta. Syntymän ja kuoleman
välissä tämä matka unien ja varjojen tuntureilla.
8
Joku unessa puhuttelee minua: Minä annan sinulle siivet, niillä
selviää tunturissa sääskenä, porona, lintuna, ihmisenä salaisuuksien
portille asti.
Tunturit kantavat nurkumatta ajan taakkaa ja kaksijalkaisten
tuholaisten viiltoja. Niin kauan on kuitenkin toivoa ja elämää kun
aurinko palaa.
Kuka hullu joka päivä jaksaa elää täysillä. Ei siinä kenenkään pää
kestä. Unien maailmaa minä ylistän.
Eipä tässä sen kummempaa, loppuaika kuluu rattoisasti hautuumaita
kierrellessä, muistoja kelatessa.
Varjoni seuraa itsepintaisesti minua. En tiedä miksi.
Toivotonta minun on selittää sinulle keväthankien kirkkautta, jos et
ole omin silmin nähnyt sitä.
Toivotonta minun on selittää sinulle, että elämme pimeää aikaa jos
et ole huomannut omaa pimeyttäsi.
Koko elämäni olen ollut rähmälläni maailman edessä, elämän edessä,
kuoleman edessä. Minua ei huvita tämä hevosenleikki. Tuuli kävelee
peltikatolla, ikkunan takana outo kuu.
Olen monta päivää hiihtänyt tunturissa näkemättä mitään kummallista.
Lumisokea en ole.
Lumen autuuden tunturissa minä merkitsen sinut omaan korvamerkkiin
kuin poron. Rakkaus kuin tuuli kohisee ylitsemme, sydämemme täynnä
iloa.
9
Tässä yksinäisyydessä kuka tahansa on minulle tärkeä, kärpäsen
prrääminen ikkunassa. Pelkkä mytämielinen katseesi riittää
sytyttämään sydämeni iloon.
Elävien puiden seurassa en ole koskaan yksin, kaikki maailman puut
tervehtivät minua.
Pohjoisen tunturin yllä kuu, ajatukseni hajallaan kuin porotokka.
Voi tätä elämää. Voi tätä selittämätntä ikävää. Kukaan ei kuule
sydämeni huutoa!
Vain lumihiutale tietää, mitä on olla lumena tunturin
talvessa.
Vain poro tietää, mitä on kahlata paksussa lumessa rotkossa.
Vain riekko tietää, mitä on nälissään uneksia piilossa lumikiepissä
myrskyä paossa.
Vain varjoni tietää, mitä on vaeltaa varjona tunturissa.
Minä uskon tyhjän taivaan autuuteen tunturilla. Minä olemattomasta
tullut palaan olemattomuuden taivaan kotiin. Mitä minä pelkään
maailmankaikkeuden lapsi.
Täällä minä lumihattu päässä rallattelen porojen kanssa, sinua
ikävin.
Elämäni täällä on tylsää, pelkkää lumen lapiointia, tyhjien
mielikuvien kanssa nuhjaamista. Karvalakki päässä veisaan
ajankuluksi poroille virsiä. Odotan aurinkoa pelastajaksi niin kuin
jumalaa.
10
Pakko täällä on elää, hätä ei lue lakia. Turisteille myyn muutamalla
markalla itseni. Täällä on tarjolla haluttua luonnontuotetta.
Joulupukilla huono omatunto, kun on tullut jätettyä niin monta lasta
heitteille.
Jumala ja Piru mahtavia herroja, niiden kanssa ei ole leikkimistä.
Täällä oppii jäätävässä purevassa tuulessa nopeasti kunnioittamaan
luontoa.
Lokakuu saattelee minut pimeän portille. Voi aurinko, sinun muistosi
varassa minä nyt elän päivän kerrallaan.
Kesän ensimmäinen sääski vinkuu korvassani, en tapa vaan otan sen
kiinni. Haen suurennuslasin, ihastelen sääsken taidokkaita siipiä,
kauneutta. Tunturien kesän lähettilästä, elämän ihmettä. Ilman
sääskiä linnut eivät palaisi.
Kaivauduin lumikieppiin. Riekon sielulla näen maailman toisin
silmin. Sinun hylkäämisesi ei merkitse minulle enää mitään.
Olemassaolon taakka ei paina enää. Olen perillä olemattomuuden
taivaassa.
Tässä minä makaan sivusta vedettävässä sängyssä keskellä kirkasta
päivää. Suuri joki virtaa ohi.
Raotan maailman ovea. Kuulen huokailuja, vikinää, nautinnollista
itkunsekaista voihkimista. Alkuräjähdyksen ja tuulen kohinaa.
11
Vapaana syntynyt. Nyt tunturien vanki. Elämän vanki. Minä en
ymmärrä, kuka tämän kaiken takana? Minä ikävin uutta maata ja
taivasta.
Harjoittelen puhumaan tuulelle ja poroille, että olisin joku. Että
joku huomaisi minun olevan olemassa.
Hiestä kylmänä saarnaan maailmalle elämän hyvyyttä, vaikka joka
polulla väijyy jahtimiehiä.
Minulla on kiire elää, mutta en tiedä mitä elämä on.
Lumihelvetissä harjoittelen eloonjäämisoppia. Painun ulvovan myrskyn
sekaan pilkille, ongin muutaman ahvenen keitoksi. Samalla reissulla
sain mys ansalla riekon. Kaikki hyvin.
Olen tipahtanut epätoivoisten mustaan aukkoon. Tappelen ylspäin
valoa kohti.
Heräsin, tuhansia tähtiä ja maailmoita tervehti minua ikkunan
takana. Ihmettelin näkyä.
Elämän ihme voi tapahtua vaikka missä kuten tänä aamuna
vessanpntllä. Helpotus oli suuri.
Plyn haihduttua näen selvemmin. Maailmat räjähtelevät kappaleiksi
silmieni edessä.
Porot ja riekot lähettivät kantelukirjeen taivaanluojalle, että
ihmiset syövät meitä.
12
Hullu rakkaus sumentaa ajatteluni, silmäni näkemästä muita kuin
sinut. Mitä tehdä rakkauden koukusta pelastumiseksi?
Kirottu tunturi minkä tempun teit minulle. Houkuttelit odottamaan
jotakin suurta näkyä, joka paljastui tyhjäksi. Elämä livahti ohi.
Hän nousi siiville ja lensi vaaran toiselle puolen. Unohti minun
olemassaoloni.
Minulta on toinen silmä leikattu pois. Mutta ei se mitään. Näenhän
minä vielä toisella silmällä tunturien kauneuden.
Minulla ei ole toista korvaa. Mutta ei se mitään. Kuulenhan minä
vielä toisella korvalla tunturien hiljaisuuden.
Keväällä heräsin lintujen lauluun, taivas oli räpännyt ison
kattolampun päälle.
Haavoittuneena minä konttaan tunturinrotkossa eteenpäin. Porot ja
riekot säälivät minua, vaikka itkukurkussa karjun niille: Minä en
sääliä siedä.
Näin unta että olin taivaassa. Täällähän on samanlaista kuin
tuntureilla, ihmettelin. En huomannut muuta eroa kuin Saariselän
Rumakuru oli nimetty Taivaskuruksi. Panin sukset jalkaani ja
tynnyin ladulle kevätauringon kirkkauteen mieli keveänä.
Onnellisena.
Tunturin mustan aukon syvyydessä minä huudan sinua avuksi,
elämänantaja. Pohjoinen taivaanranta loimottaa verenpunaisena, pysyy
vaiti. Voi tätä elämättmän elämäni taakkaa. Voi tätä tyhjyyteni
taakkaa.
13
Yö pakenee. Aamu sarastaa. Herään. Huomaan olevani yhä elossa.
Tavallinen arkipäivä avautuu kuin ovi silmieni eteen. Iloisella
mielellä aloitan päivän kuin elämäni ensimmäisen päivän, uutena.
Sieluni karkasi tunturille. Näin kun katosi taivaskeron taakse. Nyt
minä sieluton mies ikuinen uneksija.
Minä tässä kahden maailman välissä outona lintuna.
Raivasin sisälleni tilaa liikkua. Olen vapaa tuulenhenki. Olen
portti linnunratojen syvyyteen.
Taivaalta leijailee lumihiutale eteeni kuin enkeli. Minä
päivittelen, että nytk jo talvi on tulossa. Ryntään etsimään
huopatossuja ja karvalakkia.
Olen valinnut tämän tunturin. Kestän sen oikut loppuun asti. Olen
luopunut muiden tunturien iloista.
Minä potkaisen auki tyhjän oven. Olen perillä.
Keväthankien kirkkautta, taivaan katsetta eivät silmäni kestä. Olen
sellainen hämärässä viihtyjä.
Koko elämäni on ollut valmistautumista elämään. Niin elämä on jäänyt
elämättä.
Sydämeni riemuitsee. Ihmeellinen portiton portti vastassa ja sinä.
Tokka poroja, valkeita tuntureita, sininen taivas. Otavan tähdet ja
Pohjantähti.
14
Kuulin juuri murheellisen viestin: Pallasjärven joutsenpari oli
jäänyt palaamatta. Euroopan matkalla heidät oli tapettu.
Pihaporoni oli yllä naapurin koira käynyt repimässä kuoliaaksi.
Mihinkään ei voi enää luottaa. Talvi jatkuu, hyisenä kohisee tuuli.
Sydämeni jäätyy. Jos vielä rakastat minua kirjoita minulle. Niin
vähästä elämäni kiinni.
Etelään varastetut inarinsaamelaisten pääkallot palasivat
vuosikymmenien jälkeen Inarinjärven kotisaareen oman heimonsa
helmaan. Uusi hautapaikka naamioitiin kanervikoksi, etteivät uudet
ruumiinrystäjät niitä lytäisi enää. Nyt kaikki hyvin.
Syntymättmät onnelliset lapset lähettävät minulle ja sinulle
kulleroita ja suukkoja. Iloitsevat siitä että pidimme tiukan linjan
loppuun asti. Heidän ei tarvinnut syntyä tänne kurjalle matkalle
kuolemanvarjon maahan. Tykinruuaksi.
Täällä toisessa maailmassa on kaikki toisin.
Miksi tänne maan päälle on heitetty sellainen porukka, joka tappaa
ja sy toisiaan.
Hän tulee hiljaa, käärii valon rullalle lokakuun iltana. Pitkä matka
ystä aamuun.
Tunturirinteellä äkkiarvaamatta valkoinen kuolema loikkaa niskaani.
Joku kiskaisee minut sivuun, lumi vyöryy ohi.
15
Yöllä unessa hän soitti minulle joltakin kaukaiselta tähdeltä ja
sanoi olevan tulossa seuraavassa vauvalähetyksessä jälleen maan
päälle. Jatkamaan ihmisyyden puolesta taistelua. Tarkkaa osoitetta
hänellä ei ollut vielä tiedossa, mutta lupasi ottaa lähemmin
yhteyttä heti kun ajatukset selkenevät ja puhe luistaa.
Onko älyllistä elämää maan päällä? kyselen poroilta ja riekoilta.
Joka väittää ihmistä älylliseksi olennoksi sen täytyy olla hullu.
Kevätpälvelle syntynyt kristusporonvasa uhraa itsensä ja turvaa
elämän jatkumisen Saamenmaassa.
Kaikki mitä täällä jää jäljelle on suuri hiljaisuus. Ladut peittyvät
lumeen.
Aamupäivällä hän hiihti vielä ison lenkin tunturin ympäri, ikävi
rakastettuaan. Iltapäivällä hänen sydämensä petti.
Taivaanrannalla maailma kohisten menee menojaan. Minä nipistän
ihoani, olenko jo kuollut vai vielä elossa? Elossa, tunnen kipua.
Tunturirinteen hiljaisen näyn katkaisee nuoren männyn hätäinen
parkaisu: En kestä tätä tykkylumen hirvittävää taakkaa enää. Minä
katkean. Auttakaa!
Tunturirinteen ikimänty kirjelmi taivaalle: Älkää lähettäk
tykkylumen talvea tänne niin lumoavan kaunis kuin se onkin.
Kauneuden taakkaa eivät elävät puut kestä.
16
Korpit kuulivat ilomielellä, että jälleen joku oli päässyt pois
täältä vaivojen maasta. He lensivät paikan päälle juhlimaan, sivät
ruumiin ja joivat veren yhteiseksi muistoksi.
Iloitse siinä tunturin kauneudesta, kun sydän on hajalla. En osaa
nukkua. Ruoka ei maistu. Revin sinun kuvasi, mutta sekään ei auta.
En osaa muuta kuin itkeskellä.
Toiselle tähdelle ottaisin mielelläni mukaan oman ruumiini. Siitä on
ollut minulle paljon täällä iloa.
Lähdin pitkälle vaellusmatkalle tunturiin. Eksyin. Poromies lysi
minun luurankoni vuosien päästä.
Marraskuussa ostettu poronruho syty. Rakkaus kaluttu loppuun.
Jäätävä talvi jatkuu. Mitä minä teen?
Ajan takaa varjoni varjoa, rakkautemme kuumaa harhaa. Olen hullu
huuto. Minä olen puoleksi elossa puoleksi kuollut porojen
kohtalotoverina. Valmistaudun huimaan hyppyyn ei-olemisen kuilun
yli.
Minä kiepun tunturin päällä kuin sääski. Minä leijun kuilun
partaalla kuolemanhädässä.
Suljen silmäni. Näen sinut ja sydämeni täyttyy ilolla, vaikka sinä
teit minulle sellaisen tempun. Heitit minut tänne maailman nurkkaan
kysymättä minulta mitään.
17
Vasta poislähdön kynnyksellä minulle paljastui karvas totuus: Ei
mitään erityistä tehtävää kenelläkään. Jokainen touhuaa aikansa sitä
ja tätä sattumanvaraisesti. Siinä kaikki.
Elämä! Vapaus! Niitä en myy mistään hinnasta, julistan. Minne ne
karkasivat, voi apua.
Maailmassa on tuhat ja yksi paikkaa, mutta tunturien kauneutta ei
voita mikään. En usko taivaastakaan lytyvän kauniimpaa paikkaa.
Mieleni syvyydessä supernovan tähtien räjähdyksiä, uusien
maailmoiden synnytystuskia. Rakkauden pyrryttävä hulluus juoksuttaa
minua. Koko elämäni vimmalla etsin tietä luoksesi.
Tunturi tietää yhtä paljon tai vähän kuin minä ja sinä, miksi olemme
täällä.
Mutta tunturi antoi minulle siivet lentää.
Ei täällä lumikinoksessa ja pakkasen kourissa omien harhanäkyjen
rinnalla pappien selitykset ja houreet auta sen enempää.
Niin pitkällä olen unohtamisessa: Minulle on samantekevää, millä
kielellä vaikenet pysyt hiljaa.
Minulle on samantekevää, millä mielellä olet hylännyt minut,
tappanut rakkauden itsestäsi.
Minulle on samantekevää, oletko olemassa vai etk ole olemassa.
Erotusaidalla punainen suihkulähde suihkuaa, suihkuaa toiselle
kuolemaa toiselle elämää. Raskaan typäivän päätteeksi kamiinan
loisteessa paistan verilättyjä iltapalaksi.
18
Ehkä kuoleman jälkeen jatkamme elämää tai sitten ei.
Ehkä elämä ja kuolema ovat aivan jotain muuta mitä kuvittelemme.
Ehkä kaikki kysymyksemme ovat vääriä.
Hiihtoladulla trmään itseeni. Maailma näyttää aivan toisenlaiselta.
Kummallinen päivä.
Paljasta unesi että tiedän asuuko sinun ruumiissasi elävä
henki?
19
II
Tuntureilla kiersi huhu, satatuhatta muuttolintua nähty matkalla
pohjoiseen villijoutsenet kärjessä.
Tuntureilla kiersi huhu, kuolleet palaavat. Ensimmäisten joukossa
olivat kukat ja perhoset.
Minä hiihdän tyhjän tunturin päällä. Minä seison maan päällä, joka
pyrii tyhjän päällä. Näen auringon nousevan idästä ja laskevan
länteen, selvästi. Minulle kuitenkin kerrotaan, että silmäni
valehtelevat.
Joka tunturilla sinä hiihdät minua vastaan kirkastettuna
valoenkelinä. Sinä olet minulle ehtymätn taivaallinen ilmestys.
Ensimmäisellä tunturilla minulla katkesi sauva.
Toisella tunturilla irtosi suksi.
Kolmannella tunturilla katosi aurinko.
Neljännellä tunturilla yllätti pimeys.
Viidennellä tunturilla vasta ymmärsin, että jotakin on pielessä.
Vain kasvot vaihtuvat, sotilaat eivät kuole koskaan.
Vain kasvot vaihtuvat, kidutettavia ja tapettavia riittää.
Kun yksi poro on syty, toinen astuu tilalle. Tunturilla ei ole
aikaa laskea aikaa. Joka ikinen osaa kuolla.
20
Tunturin reunalla täysikuu. Minä huudan minkä jaksan, oletko sinä
siellä?
Kaiku vastaa, oletko sinä siellä?
Maailman ja minun välillä rajana ihoni. Lysin vasta äskettäin oman
napani, joka on nyt ehtymättmän iloni lähde. Tuijottelen omaa
napaani ja kiljahtelen tyytyväisenä.
Ei kuulu oikeastaan mitään. No, mitä nyt elämä valuu sormien välistä
pois.
Mustat hiukset heilahtivat kuin korpin siivet, noitarummut
pärähtivät soimaan. Valkoinen poro ilmestyi kotipihalle, suuret
surulliset silmät kuin lautaset katsoivat suoraan sisälleni.
Katson suuren joen yli nousevaa kuuta. Television ruudun takana
käynnissä verinen kuvapommitus.
Maailma räjähtämässä silmilleni.
Tuntureita ei vie kuolema. Vain porot, sääsket, hiihtäjät vaihtuvat.
Täältä rotkon syvyydestä minä huudan sinulle.
En ole yksin, varjoni rämpii lumikinoksessa uskollisesti
kantapäillä.
Elämä vaatii, että on aika täällä päin panna alulle joku. Syntyä
joku. Juhlia ristiäisiä.
Kuolema vaatii, että on aika täällä päin kutsua väki koolle
hautajaisiin.
21
Aluksi tunturi näytti valoisalta ja ystävälliseltä. Pian se
kuitenkin paljastui pimeäksi ja kylmäksi.
Niin tavallista sotkeutua kuin riekko ansaan. Tulla sydyksi.
Täällä on maailmoita maailmojen sisällä.
Täällä on syvyyksiä syvyyksien sisällä.
Täällä on näkyjä näkyjen sisällä.
Täällä on minuuksia minän sisällä.
Täällä on elämää elämän sisällä porojen taivaassa.
Silti niin paljon unia jää näkemättä.
Sääskillä kiire poroaidalle vasojen merkintään.
Elämäni muuttunut kuvaksi piirongin päälle. Lapsenlapsenlapseni
leikin lomassa pysähtyy kuvan eteen ja osoittaa sormella. Kysyy
äidiltään: - Kuka toi on?
Rakkaus on kipinän roihattamista suureksi metsäpaloksi, lapseksi
tulemista, valtamerien syvyyksiin sukeltamista, tähtiin lentämistä.
Rakkaus on maailman puhkeamista kukkaisloistoon, kiduttavaa
odotusta, mustasukkaisuutta, kiirastulessa kärventymistä,
menettämisen pelkoa ja kauhua, satakielen laulua, tulevaisuuden
uskoa ja toivoa, palavia kirjeitä, valvottuja itä, ylisuuria
puhelinlaskuja, pää pilvessä tanssia, lapsen parkumista; tien
aukeamista ikuiseen onneen.
Kaiken tämän minä tiedän, mutta se ei auta minua tippaakaan kun sinä
olet poissa.
22
Toiset kivet tunturinrinteessä paistattelevat auringossa, toiset
kyyhttävät kylmissään varjossa. Toiset jätetty suremaan pimeään
rotkoon.
Lumikiepissä lämpimän hyhenpeitteen alla sinun sylissäsi.
Hiihtelen rinnatusten sinun kanssasi tunturikurussa viimalta
suojassa kevätauringossa. Voiko onni kätkeytyä näin vaatimattomaan
muotoon?
Kun kerran tänne on tultu, vaihtoehdot ovat vähissä. On pakko elää
ja kuolla. Nyt on elämän vuoro. Innostan itseäni; anna palaa!
Ei minua jääkaudet täällä arktisella napaseudulla pelota. Sen kun
lisään villahousuja, toppahousuja aurinkoa odotellessa.
Mutta Euroopan paskojen lentämistä silmilleni pelkään.
Kun elämä oikein hankalaksi käy, en osaa muuta neuvoa antaa kuin
nuku yn yli ennenkuin tapat itsesi. Huomenna maailma näyttää aivan
toiselta.
Aina jossakin toisaalla paremmat hiihtokelit, uskon. Pallaksella
ajattelen Pyhätunturia, Pyhätunturilla Saariselkää, Saariselällä
Yllästä. Levoton sydämeni ei viihdy missään.
Arvoista tyhjentyneet pilvet tuulen riepoteltavina hajallaan
Euroopan yllä.
Marxien, hitlerien, stalinien aaveetkaan eivät lohtua tuo, pelasta
enää ketään. Oven takana uudet aaveet kyttäämässä tilaisuutta
sekoittaa maailma.
23
Lähestymme vuotta nolla, jolloin ei ole maata eikä aurinkoa.
Näytelmä on ohi. Ehkäpä verhojen takana odottamassa uusi näytelmä.
En saanut suutani auki. Mykistyin suuren pyhän hiljaisuuden edessä.
Tämä on totinen rehellinen tunturi, joka ei valehtele. Jos lähestyt
tunturia pyhällä mielellä, hän näyttää sinulle polun enkeliriekkojen
taivaallisiin juhliin.
Poro on joko raskaana tai ei ole, mynnän. Mutta hän on
samanaikaisesti läsnä ja poissa. Ristiriita pakahduttaa sydämeni.
Ikävä.
En ole kuullut sinusta kahteenkymmeneen vuoteen mitään. Silti olet
läsnä joka päivä kanssani poissaolevana.
Luin juuri maankuulujen professorien, valtiomiesten, filosofien,
kirjailijoiden, biologien, tutkijoiden, piispojen ajatuksia elämän
tarkoituksesta. Yksikään ei uskaltanut myntää, että ei tiedä.
Minä olen minä, yhtäaikaa pieni ja suuri, koko maailmankaikkeuden
keskus. Kaikki ja ei mitään. Ihmeellistä, ihmeellistä!
Täällä tunturin reunalla lumihiutaleena ikäväin aurinkoa. Tule ja
syleile minua. En pelkää sulaa vesipisaraksi, matkalle merelle.
Nyt minä olen täällä ilman sanojani, ilman ajatuksiani, ilman
silmiäni, ilman korviani, ilman sydäntäni, ilman ruumistani.
Auringonlapsena minä täällä sinua ikävin.
24
Lähdit yksin hiihtämään eteenpäin umpihankea. Minä olin pelkuri,
palasin samaa latua takaisin. Sen jälkeen en ole kuullut sinusta
mitään.
Pitkän pimeän odotuksen jälkeen vaaran takaa nousi aurinko. Näin kun
pakkasherra häntä koipien välissä ptki pakoon Jäämerelle päin. Minä
hypin ja kiljuin riemusta, huusin: Herra se herrallekin.
Kyllä se siitä, päivä lähtee liikkeelle. Olen siemaissut väkevät
aamukahvit, käynyt vessassa, selailut tyhjyyttä kumisevat päivän
lehdet läpi. Tynnyn ulos raikkaaseen ilmaan. Taivaanrannalla
ihmeellinen aamurusko tervehtii minua.
Kevyillä ajatuksillani nousen pienessäkin tuulenvireessä siiville.
Ei täällä raskailla ajatuksilla selvitä eteenpäin. Ne uppoavat
lumeen.
Tunturi ylsalaisin järvessä peilaa itseään syyskuun illassa. Puut
tulessa, porot värimatolla hurmiossa naivat vasoja keväälle. Minä
orpona silminnäkijänä.
Revontulien vastaanotolla on meininkiä. Presidentinlinnan juhlat
kalpenevat taivaanjuhlien rinnalla kissanristiäisiksi.
Paksun lumen talvena lähetin poroille viestin, pian tarvitsen taas
lihaa elääkseni. Olen oikeudenmukainen, arpa ratkaiskoon
syntiporoni.
Takana historialla väärennetty maailma. Silmieni edessä
televisioruudun kokoiseksi puristettu maailma.
25
Olen aikeissa lähteä joutsenien juhlille, suurille hillasoille.
Kolme nuorta naista vinkuu mukaan. Tuntuu hyvälle.
Trmään joka puolella häkäkaasuihin, hengitän sisään, ulos, sisään.
Yskin kuin vietävä. Hampaiden välistä kirskautan: Helvetin maailma!
Kaupunkia syleilee sininen hetki. Jätkänkynttilän huipulla palaa
valo. Minä pysähdyn ihailemaan koiran kusijäljen maalausta koivun
kyljessä. Nainen ikkunassa hymyilee ja huiskauttaa kättä
minulle.
Kaupunkia syleilee sininen hetki. Onnellisena ajattelen, olen
olemassa. Näen ja kuulen yhä.
Varjot parittelevat kuutamossa, siunatut porot uskovat vakaasti
auringon palaavan. Sydämeni ulvoo kuin myrskytuuli maailman
hulluuden edessä.
Voimme onnitella toisiamme, selvisimme sydäntemme tulipalosta
sittenkin hengissä. Nyt elän näkyjen varassa päivän kerrallaan.
Tunturi haistattaa pitkät maailmanvalloittajille. Sata vuotta
riittää taltuttamaan vaikka miten mahtavan rehvastelijan.
Tunturi maannut monta kuukautta valkoinen lakana korvilla kuin
kuollut puhumatta mitään. Sen henkiin heräämistä odotellessani
keittelen teetä ja tuijottelen ikkunasta pimeää tyhjyyttä.
Viisas systeemi tämä tulemisen ja lähtemisen periaate maan päällä,
kuka lieneekään idean takana.
26
Ei yksi sääski kesää tee. Vasta kun kokonainen lauma on kimpussani
ja olen yltä päältä paukamilla ja vereslihalla, tiedän että Lapin
kesä on täyttä totta.
Ikkunan takana joki, vaara, kuu, maailma, hämärtyvä ilta. Odottelen
unta voidakseni tulla luoksesi.
Lähetän sinulle hätäviestin Linnunradan toiselle puolelle.
Nappasivat minut vangiksi maailmaan, jonka elämä perustuu
tappamiselle. He tappavat ja syvät toisiaan.
Tuuli silittää ihastuneena tunturin poskea. Poroilla on rakkauden
aika.
Hiljaisuus avaa oven toiseen maailmaan.
Onnittelen itseäni peilin edessä. Siinähän minä olen vaikean
rakkauskolarin jälkeen yhä elossa. Lämmitän illaksi kipakan saunan.
Huomenna aloitan uuden elämän.
Erämaan mustasta suonsilmäkkeestä ilmestyneenä olen matkalla yls
pilviin. Revontulien tähtitaivaan lapseksi.
Mikä minua rajan takana odottaa? Paratiisi, helvetti, tyhjyys,
olemattomuus?
Ei se kyselemällä selviä, ei uskollakaan. Nyt on tämän maan
päällisen elämän vuoro.
27
Päänupin sisällä pimeää, ulkopuolella tunturissa pimeää,
linnunratojen syvyydessä pimeää.
Raapaisen tulitikun, huomaan leimahduksessa välähtävän supernovan
tähden kirkkauden.
Tunturit ja naiset tekevät minusta entistä yksinäisemmän. Maan ja
taivaan välissä roikun kuin hirressä. Mitä tehdä?
Istun kivellä, kuuntelen tuulen kohinaa elämänyliopistossa. Kesken
kaiken paikalle osuu yksinäinen poro, joka opettaa minulle luonnon
puhetta. Eloonjäämistaitoa.
Taivaanranta repeää. Salama iskee pimeää vasten kuonoa, valo
sokaisee. Säikähdän että on tullut maailmanloppu. Porot ja riekot
nauravat minulle.
Lemmenjoella kullankiilto silmissäni vaskaan soraa ränniin. Käteen
jää tyhjä unelma kotiin viemiseksi.
Hurahdin jälleensyntymisen uskoon ja selitin syntyväni maan päälle
yhä uudestaan ja uudestaan, missä hahmossa tahansa, kissana,
koirana, lintuna, kärpäsenä.
Siisteyttä rakastava elämänkumppani hermostui ja huusi: Ainakaan
sontakärpäsenä ei ole tänne tulemista!
Täällä minä reppuselässä patikoin maailmanympärysmatkaa oman itseni
ympäri. Tällä polulla on harvoja vastaantulijoita.
Tuuli nukkuu, puistelen itseni hereille. Pimeys vastassa, mutta
taivaanrannalla näen kajastavaa valoa.
28
Kaksi laulujoutsenta syleilee tietämättä eron ikävästä vielä mitään.
Kivenheiton päässä sydämeni kohisee kaipaustaan kuin levoton tuuli.
Täällä minä hiljaisuuden paratiisissa tulen kuulluksi ja nähdyksi
poroille ja riekoille, aaveille.
Täällä minä saan olla sellainen kuin olen, huutaa, itkeä,
irvistellä, piereskellä, kiroilla. Puhdistautua taivaan edessä.
Täällä minä sääskien, koppakuoriaisten, tykiden, kaksijalkaisten
tappajien joukossa elää kituuttelen. Odottelen lentämistä
kehittyneemmälle planeetalle.
Kuka ajattelee minun ja sinun aivoillasi? Kuka mellastelee ja puhuu
minun ja sinun sisälläsi? Kuka on rystänyt sydämistämme ilon?
Minä nostan hattua varjolleni. Puhelen hänelle iloni ja suruni kuin
elävälle ystävälleni.
Minä rakastan sinua suomen kielellä, suomalaisella sydämelläni.
Minä rakastelen sinua suomalaisella kalullani.
Minä ikävin sinua suomalaisella kaihomielelläni.
Väesträjähdys uhkaa tuhota koko maailman, mikäli miesten housuihin
kätkettyjä ohjuksia ei saada valvonnan piiriin.
Tähänastiset ydinsulkusopimukset eivät riitä pelastamaan maailmaa.
Tunturien hiljaisuus on jumalien tapa puhua. Hiljaisuus huutaa
maailman ja taivaitten yli.
Tunturien hiljaisuuden edessä minä annan itseni nahkoineen
karvoineen sinulle. Olen rakkaudesta märkä, ota minut syliisi.
29
Huijaan itseäni uskomalla lytäneeni täältä mielenrauhan.
Huijaan itseäni uskomalla unohtaneeni sinut, rakkautemme.
Ei minua tunturilla kukaan odota, kaipaa. Silti minä sinne ikävin.
Mitä se ihminen on, tietoineen ja viisauksineen? Hän osaa kyllä
rakentaa kaupunkeja ja lentokoneita, mutta ei sääskelle siipeä,
antaa henkeä.
Sanojen tykkitulen alle en jää makaamaan. Nousen ja juoksen henkeni
hädässä sydämeni yli. Vedän viivan nimesi yli, sydämesi yli.
Tunturien raiskaajat syytävät silmilleni tekolunta. Aikoihin on
eletty.
Nyt sinä liitelet pilvissä ja kuseskelet tänne jääneiden niskaan
hilpeästi. Koeta järjestää edes jokunen aurinkoinen ja lämmin
kesäpäivä vanhan ystävyyden nimessä. Jos näin teet, ylistän
suuriäänisesti sinua joka vastaantulijalle.
Elän aikaa, viisasta panna silmät kiinni. Unohtaa koko paska
maailma.
Vetäydyn vähin äänin takaisin mättään koloon, mistä olen ilmestynyt
tänne maan päälle.
Koko maailmaa syleilevä rakkaus paljastui arkistakin arkisemmaksi,
harmaatakin harmaamaksi, tylsääkin tylsemmäksi. Niinpä oli pakko
paeta unelmien pilvilinnoihin.
Elämä on sitä mitä on, arpapeliä. Ei se suremalla parane. Nyt täällä
elämänyliopistossa opiskelen nöyryyttä ja hiljaisuutta.
30
Nuoruuteni kului elämän perässä juoksemiseen. En tiennyt, ei elämää
juoksemalla kiinni saa.
Hän metsästeli sanoja, hänestä tuli tarinankertoja.
Hän metsästeli naisia, hänestä tuli naistenmies.
Hän metsästeli valtaa, hänestä tuli poliitikko, sanojen syöjä.
Tänään YK:n päivänä saapui neljällä pyörällä suuri kiviseita
Sommonniemen luonnonhenkien jumalaksi.
Minä jumalan rahoittajana ja silminnäkijänä.
Tähtikirkas taivas kaareutuu suuren näyttämön yllä. Metsänväki istuu
teatterissa hiiren hiljaa, Seita-jumala istuu puun juurella valmiina
kohtaamaan valaistumisen.
Siinä sinä olet ollut metsän siimeksessä aikojen alusta asti. Valo
siivilöityy puiden välistä silmiini.
Pysyt vaiti, suuri hiljaisuus ympäröi hetkeä. Kivet huutavat
ympärilläni.
Sanovat että on hyödytöntä kunnioittaa ja kumartaa sinua, puhua
sinulle mykälle kiviseidalle.
Sanokoot mitä sanovat, minä uskon silti sinut jumalankuvaksi.
Ikävöin rakkauttasi.
Nyt olet ihmisen näköinen, ystäväni lahjoitti sinulle pään.
Syysiltana etsimme lyhty kädessä metsästä jääkauden hioman kiven,
jonka raahasimme pyhällä mielellä sinulle pääksi.Säteilit
ihmeeksemme ylimaallista valoa.
Olet yksi jumala jumalien joukossa. Et vaadi mitään.
31
Kyselen elämäntarkoitusta, mutta pysyt arvokkaasti vaiti. Opetat
minulle suurta hiljaisuutta.
Ymmärrän, ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia. Suuri hiljaisuus
on, odotus.
Minä riemuitsen ja hurmioidun sinun olemassaolostasi. Valo ympäröi
sinua ja minua.
Sinä olet nähnyt tähtien syntymisen, elämän syntymisen ihmeen. Nyt
minä varjo tervehdin sinua.
Myyttien ja tietämättömyyden suojassa lymyää ja mellastaa monia
jumalia, jotka mässäilevät verellä.
Jossakin on aina aamu. Jossakin on aina ilta. Maapallo ei koskaan
nuku.
Jossakin aina synnytään. Jossakin aina kuollaan. Sinä seuraat minua
kuin varjo.
Täällä ovat seinät leveällä ja katto korkealla, lamppuina tähdet.
Täällä on tilaa ihailla maailman kauneutta.
Täältä Linnunradan peräkylältä on turha lähetellä kirjeitä, soitella
toisten tähtien eläville. Ei mene perille.
Tällä puolen minun on opeteltava tulemaan toimeen ruumiini kanssa,
toisella puolella ilman ruumista.
Olen mestari korvaamaan valheen valheella, uskon uskolla, harhan
harhalla, huijauksen huijauksella.
32
Missä nuoruuteni? poissa. Missä silmieni kirkkaus? poissa. Missä
rakkauteni? poissa. Missä väkevyyteni? poissa. Missä unelmani?
poissa. Missä elämäni? poissa.
Kaikki tämä oli kahden olemattomuuden välissä.
Nollaan taas itseni ja aloitan kaiken alusta. Heittelen pölyiset
homeiset ajatukseni roskakoriin. Odotan auringon nousua. Uutta
näkyä.
Se on hänen elämäntehtävänsä. Kutsumattomana vieraana hän ilmestyy
paikalle. Hän poimii pitkälle matkalle mukaansa toisen sieltä toisen
täältä, etupäässä tänne enemmin tulleita raihnaisia ja elämään
väsyneitä vanhuksia, mutta myös nuoria, kaikenikäisiä.
Mitä enemmän näen maailmaa, sitä enemmän kauhistun.
Mitä enemmän näen kajastavan valoa, sitä synkeämmän pimeyden
piirittämänä huomaan eläneeni.
Ennen lähtöäsi sinä ojensit minulle muistolahjaksi lasipurkillisen
valtameren pyhää vettä. Syleilimme. Itkimme haikeasti pois
lentäneitä vuosia, ystävyyttämme.
Nyt työpöydälläni valtameren aalloilla sinä näytät minulle suuntaa
eteenpäin.
Kylmiä sanoja, sydämettömiä sanoja, pistäviä sanoja, vihamielisiä
sanoja kuin torakoita marssii minua päin.
Mutta minä vain rakastavien sanojen suojassa järkkymättä marssin
eteenpäin.
33
Täällä arvostetaan perinteitä, mies selittää ylpeänä: Meidän
perheessä ei erotella naisten ja miesten töitä, nainen tekee ne
kaikki.
Maailman kaiken kurjuuden keskellä minä ajattelin vain sinun
rakkauttasi ja sitä. Ihmeellistä, ihmeellistä, se antoi voimia
kestää.
Mitä me viime kädessä tarvitsemmekaan elämässä muuta kuin rakkautta
ja sitä.
Elämän alkulähteiden lumous ja huuma, jokainen kynnelle kykenevä
sinne mielii.
Oi elämä kuumana kutsuu, oi elämä kuumana huutaa ikäväänsä. Oi sinä
jumalainen pyhä elämä!
Joku näkymätön neuvoo minua: Älä viivyttele. Älä myöhästy oman
elämäsi juhlista.
Ole paikalla kun itse elämä poikkeaa tervehtimään sinua. Ota
kunniavieras vastaan pyhällä mielellä. Sydämesi ilolla.
Sinun rakkautesi hylkäämänä minä huusin kivusta kuin eläin. Olin
hyppäämässä tulvivaan kevätvirtaan, kun varjominäni parkaisi: Älä
jumalauta höyrypää tee sitä yhden naisen takia.
Pimeän perässä marssii valo. Kuoleman perässä marssii elämä. Minä
roikun porotokassa, joutsenten lennossa kuin takiainen ajasta
aikaan.
Jos lähdet ihmisten jumalien perään, saat varautua harhaan
johdetuksi.
Jos lähdet naisen perään, saat varautua joutuvasi heikolle jäälle.
34
Tunturikivi polun reunalla pysäytti minut, puhkesi puhumaan: - Hullu
minä en ole. Olen vain niin yksinäinen.
Minä vastasin ilahtuneena, en minäkään ole hullu. Maailman
hulluudesta sen sijaan olimme yksimielisiä.
Jos taivaassa on yhtä yksinäistä kuin täällä maan päällä, kiitos ei.
Maa ja taivas menköön menojaan.
Herään. Ikkunan läpi paistaa täysikuu lattialle. En saa unen päästä
kiinni. Hermostun. Parkaisen:
Tuon kuun kanssa on vain elettävä. Vedän peitteen korvieni yli.
Televisioruudun takana joka päivä maailma kahlaa veressä. Ei edes
kuolema ole missään arvossa, tunnu enää miltään, ole mitään. Voi
hyväjumala, mihin tämä maailma on menossa?
Tuijottelen valkoista paperia kuin autiota rannatonta lumiaapaa. Se
vaatii selvitystä elämästäni, missä ja miten olen kuluttanut
päiväni, mitä olen saanut aikaan?
Kuulen jonkun olan takaa tiukkaavan: Selitykseksi ei riitä työ,
perhe, poroporvarillinen kunniallinen elämä.
Oletko tappanut ajatuksesi, rakkautesi, näkysi, haaveesi, utopiasi?
Hylännyt itsesi?
Tyhjiä sammuneita tulisijoja koluan kuin elämänjanoinen varjo. Kun
saavun laavulle, en tavoita ketään.
Ne tulevat tänne kuin haaskat raadolle. Oman jumalani, ajatukseni,
kaiken vähänkin arvokkaan kätken raiskaajien tieltä tunturikiven
alle turvaan.
35
Tässä maailman kummitusjunassa ei kannata turhia hermoilla, muuten
alkaa pelätä tyhjää.
Ylimaallinen hiljaisuus pyyhkii kuin sadat radioaallot minun yli ja
läpi.
Pyhän hiljaisuuden edessä avaan sydämeni, kuuntelen.
Kaikki pelkäämiset osoittautuvat lopulta turhaksi hermoiluksi. Se
mikä tapahtuu, tapahtuu kuitenkin.
Suuri Katse seuraa minua. Valaistuneena jatkan hiihtämistä
umpihangessa vapaana. Illalla en osaa selittää järjellistä syytä
retkilleni.
Olen kuin kuolemanvarjon laaksossa. Makaan henkihieverissä
sängynpohjalla. Nenä vuotaa, moukarimiehet takovat päätäni seinään.
Terve ei voi ikinä ymmärtää terveyden arvoa. Mitä ylipäätään terve
voi ymmärtää?
Eipä tässä muu auta kuin asua yhdessä ja sovussa oman luurankoni
kanssa nahkapussin sisällä. Ei kannata surra sitä eikä tätä, ei se
sillä parane.
Puut parkuvat pakkasen kynsissä. Taivaalla revontulikukkia. Leikit
sydämelläni, se parkuu sinun perääsi.
Elämä on ohimenevä matka. Neuvon sydäntäni, älä aina valita. Ole
onnellinen, nauti nyt tänään. Huomenna olet poissa.
Minulla on sata koloa piiloutua täällä. Eivät he saa minua kiinni.
36
Minut on pimeästä ja valosta tehty. Tämä on pitkä marssi lumitaivaan
ja lumihelvetin välissä, porot lohduttajina.
Hiihtelen tunturien yli tietämättä mitä salaisuuksia ne kantavat
sisällään.
Hiihtelen elämäni yli tietämättä mitä elämä oli.
Sääsken hätähuutoa ei kuule kukaan.
Poron hätähuutoa ei kuule kukaan.
Kurjen hätähuutoa ei kuule kukaan.
Ihmisen hätähuutoa ei kuule kukaan pimeässä avaruudessa.
Joku sisälläni huutaa viiltävästi.
Hän oli elänyt kuusikymmenvuotiaaksi ilman ainuttakaan omaa
ajatusta. Hän juhli syntymäpäiväänsä ja puhui näyttävästi maan
kehittämiskohteista; teistä, sähköstä, kouluista, yrityksistä,
kulttuurista aivan kuin olisi itse pannut ne kaikki vireille.
Muuttoaalto maan päälle jatkuu yötä päivää mistään piittaamatta,
ilman passia.
Olipa sotia, nälkää, outoja naamoja ja mitä vain kauhuja vastassa
tulijoita on paljon enemmän kuin lähtijöitä.
Menneiden ja tulevien päivien välissä roikun kuin kärpänen
liimapaperissa. Luin juuri lehdestä, että ihmisellä ja kärpäsellä
sama alkuperä.
Unesta heränneenä ihmettelen maailman olemassaoloa. Jossakin
vaiheessa huomaan: Tämä kummallinen elämä on kaunis uni, jos sitä ei
ota niin helvetin vakavasti.
37
Jos minua pyydetään, en suostu presidentiksi, en ministeriksi, en
kansanedustajaksi, en maaherraksi. Minulla on tärkeämpää tekemistä.
Miksi kukaan ei ymmärrä minua? tuskailen. Sitten tajuan, miksi
vaatia liikoja toisilta. Enhän minä itsekään ymmärrä itseäni. Tässä
seison oman äärettömyyteni ja maailmankaikkeuden edessä sormi
suussa. Minussa puhuu joku.
38
III
Kiipeän tunturille. Joka puolella valmiita höylättyjä latuja. Eikö
täälläkään saa enää hiihtää missä tahtoo?
Luulin rakkauttamme läpihuutojutuksi, mutta erehdyin. Sinun
paiskattua ovesi kiinni sydänläppäni repesi. Nyt olen
jonotuslistalla sydämeni ohitusleikkaukseen.
En voi tätä tunturin kauneutta ja kirkkautta sulloa pakettiin ja
lähettää postissa Sinulle. En vangita kirjeeseen. Tule ja katso.
Minulla ei ole aikaa puhua puille, nauttia perhosen kauneudesta.
Minulla ei ole aikaa elää eikä kuolla.
Olen matkalla mielensyvyyteni pimeän ja valon pesimäsijoille.
Taivaan tulet valaisevat polkuani tuntemattomalle tunturille. Porot
kertovat tarinoita unista, rakkaudesta, suuresta ikävästä.
Jokainen ihminen kätkee sisälleen suuren tarinan ja mysteerion.
Totta, totta. Mutta totta myös pimeä pää. Voi meitä, miten pitkä
matka valoon.
Ota tunturien myrsky ja helvetti vastaan tyynin mielin, taivaasta
iloitse. Kaikki kestää vain aikansa. Tähdet syntyvät ja kuolevat,
katoavat kosmisen yön pimeyteen. Sama kohtalo kaikilla.
39
Odotan. Otan vielä yhden oluen eikä maailma tule yhtään selvemmäksi.
Alistun kohtalooni, on pakko lähteä tyhjentämään kusirakko.
Ilman aurinkoa ei täällä olisi eläviä eikä kuolleita. Pyhä aurinko,
olet jumalani.
Huomaamatta käännän pohjoiskartan ylösalaisin ja etelän paskat
valuvat silmilleni.
Polvistun tunturinlaella tähtitaivaan edessä. Sytytän kynttilän
merkiksi että olen olemassa. Kärpänen, sääski, poro, minä olemme
samaa perhettä täällä.
Vauhtini kiihtyy. Talvet, keväät, kesät, syksyt vilahtelevat ohi
kuin talot tienvarrella. On ennätettävä perille ajoissa.
Joka hetki maailma tässä ympärillä. Kun kättäni huitaisen, en voi
olla koskettamatta maailmankaikkeutta.
Hämmentyneenä näin rakkautemme kuin kynttilän liekin sammua
tupsahtavan syyskuun iltana. Kuulin kahden sydämen itkeä tuhertavan
pimeässä.
Tutkin itseäni ja sinua sillä silmällä, olemmeko vielä ihmisiä. Niin
monet vakuuttavat tekevänsä vain velvollisuutensa ampuessaan ja
tappaessaan isänmaan nimessä.
Tässä on tosi kysymyksessä, vereslihalla etsin tietä luoksesi lumen
autiudessa, lumen ikävässä. Hiljaisuuden unien tunturilla tähtien
valossa.
40
Kärpäsenä pörrään pirtin ikkunassa, sinua, sinua rakastan. Toisella
viikolla perhosena rakastelen sinua kesäpäivän lämmössä savusaunan
takana. Ylistämme elämää monessa hahmossa.
Rakkautemme. Kuilun reunalla olemattomuuden edessä kurkottaudun
sinua kohti.
Kun minä sinua rakastan, rakastan kaikkia naisia.
Täältä jostakin tervehdin sinua. Petikaverina elämä ja kuolema.
Maailma ei ymmärrä missä mennään. Kirkko siunaa kaiken tämän pyhän
yksinkertaisuuden. Humpuukin ja kahleiden autuuden. Pimeyden.
Syksyn tultua minulla on ihana oikeus palata kotiin.
Tunturit roikkuvat helminä maa-äidin kaulassa matkalla
450.000 kilometrin tuntinopeudella taivaalliselle vastaanotolle.
Hyvästelen haikein mielin kaksisataa vuotta vanhan punaruskean
sänkyni. Se jää hoitamaan tehtäväänsä maan päälle, minä lähden
toiseen maailmaan.
Onko hän runoilija? Onko hänellä oma ääni ja sanottavaa? Entäpä
kenen äänellä kyselijä kyselee? Onko hänellä omaa näkemystä?
Eivät nämä ladut johda mihinkään. Silti päättäväisesti hiihdän
eteenpäin.
Keräilen sikin sokin lentäneitä sydämeni sirpaleita yön pimeydessä.
En tiedä mitä ajatella sinusta, valerakkaudesta. Lumi pysyy vaiti.
Ehkä ennen aamunkoittoa kaikki on ohi.
41
Hiihdit aivan vierestä ohi, et nähnyt minua vaikka minulla oli
kirkkaanpunainen pusero. Ehkäpä tuhannen vuoden kuluttua näet minut
paremmin.
Etkö käsitä minkälaisen vankilan olemme rakentaneet toisillemme
sulasta rakkaudesta.
Sinä rakastat minut kuoliaaksi. Päästä minut lähtemään. En jaksa
enää.
Raahaan isoja kiviä Otavan tähtikuvioksi erämaajärven rannalle,
tavoittelen kuolematonta muistomerkkiä. Onpahan arkeologeille
tuhannen vuoden päästä ihmettelemistä ja tutkimista: Tässä on joku
hullu harjoittanut jumalille uhraamista.
Sinun kuvasi sydämessäni täällä harhailen. Rakkautta pakenin. Minä
pelkuri tässä nyt mätänen.
Onko tässä maailmassa muuta mahdollisuutta kuin eksyä ja joutua
harhaan? Uskoa olemattomia jumalia, elää petoina petojen laumassa?
Seurata kypärä päässä pahuuden koiria, tappaa ja tulla tapetuksi.
Taivas räväyttää ison lampun päälle. Tunturit ja porotokka
valaistuu. Ryömin esiin lumikiepistä, ylistän kädet ristissä pyhää
aurinkoa, samantien eläviä ja kuolleita.
Hän eli koko elämänsä näkymättömänä ja tuntemattomana. Mutta hänen
kaunis siskonsa tuli huomatuksi, nähdyksi.
Parempi tunturin reunalla roikkua elossa kuin rotkon pohjalla
tohjona pimeässä.
42
Kun tulet ja syleilemme samantien meidän on hyvästeltävä toisemme.
Kohtaaminen ja ero, maailman alku ja loppu samassa hetkessä läsnä.
Jumalankuvien edessä purskahtin vapauttavaan huvittuneeseen nauruun,
mutta se oli erehdys. Kaksi jumalanvartija-gorillaa hakkasi minut
mustelmille. Naama veressä huulet turvoksissa minun onnistui paeta
jumalankuvia.
Minkälaisella avaruussukkulalla ne niitä sieluja lennättävät sinne
tähtisumujen toiselle puolelle? vanha poromies miettii
huolestuneena. Kaveri lohduttelee:
Älä siitä huolehdi, kyllä sillä kuoleman kyytimiehellä on
sellaiset pelit ja vehkeet, että matka halki linnunratojen käy
hetkessä.
Pengoin korvien väliä kuin pimeää romukomeroa. Harmaana auennut
päivä yhtäkkiä valaistui. Joku minussa alkoi kuin itsestään hyräillä
iloista laulunpätkää.
Villasukat jalassa ihastelen jääkukkia ikkunassa. Taivaanranta
liekehtii oranssinpunaisena. Tähtiparvia ilmestyy Jäämeren päälle.
Euroopan suunnalta kuulen joutavaa kitinää ja kätinää, eivät ymmärrä
elämän lyhyttä hetkeä.
Hiljaisuus tulee vierailulle, keitän iltateetä. En pelkää yötä.
Palaan alkuun.
Sytytän kynttilään aivan tavallisen liekin. Jostakin sinä ilmestyt
mieleeni. Äkkiä kynttilän tulella on toinen merkitys, sydämeeni
leimahtaa sanomaton ikävä.
43
Minä silitin hänen tukkaansa ja kuivasin hätääntyneitä kasvojaan,
hoin ääneen:
Kaikki on anteeksi annettu ihmisten ja jumalien edessä. Kenenkään ei
pidä syyttää itseään eikä toisia maailman hulluudesta, niin vaikea
tämä maan päällinen matka on.
Pystytin tuntureistani kuvataidenäyttelyn. Tulivat ja sanoivat: Ei
tuollaisia tuntureita ole olemassakaan maan päällä.
Pimeässä jääkylmässä tunturissa korpille samantekevää raato kuin
raato.
En tiennyt minne olin menossa. Riekko kurkisteli lumikiepistä,
ihmetteli outoa kulkijaa. Takaisin palattuani olin yhtä tietämätön.
Vuoleskelen nälkääni kuivaa poronlihaa, käyn kusella ja taas korvat
höröllä kuuntelen hiljaisuuden puhetta.
Olen yhtä pysyvä täällä kuin riekonlennon jälki tunturissa. Mutta se
ei huoleta minua.
Älä tule tunturiin jos et anna tilaa ihmeelle. Tapaat vain tyhjän
aution tunturin, jossa vitsit ovat vähissä.
Hän kävi kurkistamassa maailman menoa, lähti samantien takaisin
toiselle tähdelle. Kuulin hänen puhuvan kännykkään: Ei täällä
pirukaan viihdy, tappavat toisiaan.
44
Olen taas saman ikuisen kysymyksen edessä: Kuka minä olen? Miksi
olen täällä?
Sormi suussa kyselen, ymmällä. Vihdoin huomaan kysyä: Kuka siellä
kyselee?
Kuuntelen korva tarkkana mielen syvyyteni kosmista kohinaa. Kyselijä
ei ilmaise itseään.
Mittailen mieleni syvyyttä, korkeutta, pituutta, leveyttä, että
voinko kutsua sinut vierailulle. Tiedän että pienessä tilassa sinä
ahdistut ja hermostut, voit pahoin.
Iso ja mahtava televisioporukka yrittää väenväkisin tunkea avaran
tunturin pieneen ruutuun. Mutta tunturi ei suostu siihen.
Todelliselle Luojalle ei näytä olevan konsti eikä mikään pakata
satamiljardia aivosolua pieneen pääkoppaan. Tämä silmieni edessä
surraava hienoksi ylistetty tietokone alkeellinen rakkine sen
rinnalla.
Tunturissa hiihtäminen tuntui ensin helpolta, mutta osottautuikin
pian vaikeaksi.
Tunturin hiljaisuus tuntui ensin lumoavalta ja niin mieltä
rauhoittavalta, mutta osottautuikin pian hermoja raastavaksi
pirulaiseksi.
Tässä maailman ohikulkumatkalla ei kannata naapurien juoruista ja
papin pöpinöistä välittää. Ilta sylissäsi, vain kauniilla muistoilla
on merkitystä ja arvoa.
45
Euroopan katolta lyhyempi matka taivaaseen, etuoikeutettuna selitän.
Heräämisen ja unen välillä lyhyt silmänräpäys ehtiä rakastaa sinua.
Täällä nukutaan! Mutta ei minulla ole luontoa potkia heitä hereille
tällaiseen maailmaan.
Minä rakastan maailmanlopun saarnaajia, koska jäljellä olevat
päiväni tuntuvat niin arvokkailta.
Hulluksi tullut kärpänen makasi mielisairaalan lattialla raatona.
Nyt oli nuoren naisen vuoro jäädä huoneeseen hoitoon rakkauden
tähden. Kukaan ei ymmärtänyt hänen hätäänsä.
Tällä tunturilla ei yhdenkään kainosielun tarvitse nääntyä kauneuden
nälkään.
Elämän ja kuoleman pelikentällä joka sekunti satatuhatta panoa.
Joka sekunti syntyy 4 lasta, minuutissa 270, kuolee 100 ihmistä.
Joka tunti syntyy 16.000, kuolee 6000.
Joka päivä syntyy 400.000, kuolee 140.000.
Joka viikko syntyy 2.700.000, kuolee 1.000.000.
Joka kuukausi syntyy 12.000.000, kuolee 4.000.000.
Joka vuosi syntyy 140.000.000, kuolee 51.000.000.
Tässä maailman mukavien hetkien seuraukset. Elämän ylistys ja
kunnia.
Ikuinen elämä jo ajatuksena kauhistuttaa. Onnea tulla ja mennä kuin
sääski tunturissa. Nykyinen viisas systeemi tekee olemassaolosta
elämisen arvoisen ohitsekiitävistä tuokioista.
46
Lumella ei ole alkua eikä loppua.Pimeällä yöllä ei ole alkua eikä
loppua. Linnunradan syvyydet vastassa ikkunani ulkopuolella ja
sisälläni.
Ajatukseni laukkaavat Huippuvuorten ja Pariisin väliä ajamassa takaa
elämää. Täällä minä olen syntynyt elämänlapseksi ja kuoleman omaksi.
Pitkän harhailun jälkeen osuin tunturille, joka melkein ymmärsi
minua. Sydämeni puhkesi ilon kyyneliin.
Tunturin kauneus on ilmaista. Myös unelmat ovat täällä ilmaisia.
Mutta vaatetta pitää panna rankasti päälle.
Olen pintaliitäjä. Maailman pinnalla on aivan kylliksi nähtävää,
syvemmälle sukeltamiseen ei ole tarvetta. Viihdyn kavereitteni
kanssa aurinkorannalla, kaiken maailman tansseissa, juhlissa,
kokkareissa.
Tunturikirkossa pääsiäisaamuna ylistin poroja. Autuaita ovat porot,
sillä he ovat vuosituhannesta toiseen antaneet syötäväksi ruumiinsa
ja juotavaksi verensä. Iltapäivällä torjuin nälkääni tukevalla
poronlihakeitolla ja taas ylistin poroja.
Sääski on viisas elukka, elämänperusta. Kun käsitin mistä oli
kysymys minä ylistin sääskiä taivaallisina olentoina. Jos ei olisi
sääskiä ja hyttysiä muuttolinnut eivät palaisi, hillat eivät
kasvaisi suurilla soilla, kukkien kauneus ei loistaisi ja elämä
sykkisi tunturien maassa.
Minä ylistin sääskiä taivaallisina olentoina, iho veripaukamilla,
kulleroita sylissä.
47
Makaan sängyssä kirja kädessä. Ajatukseni harhailevat pitkin
maailmaa, kierrän muutaman kerran maapallon ympäri ennen
syöksymistä
unen mustaan aukkoon. Aamulla herätessä ihmettelen, yhäkö olen
täällä.
Minä olen nähnyt Euroopan, Afrikan, Amerikan, Intian, Kiinan,
Japanin ja tunturit enkä tunne maailmaa sen enempää kuin edellisenä
yönä syntynyt lapsi.
Kuuntelen tunturin julistusta: Tyhjien jumalien ja aatteiden perässä
roikkuminen johtaa maailman tuhoon. Nyt on aika kirjoittaa uudet
raamatut ja koraanit pyhiksi kirjoiksi uuden luonnonuskonnon
perustaksi.
Pysyn täällä hengissä ruumiita syömällä. Toiset ovat kasviensyöjiä.
Nyt tiedän tunturin ajatuksista niin paljon, että uskallan
tunnustaa: En tiedä.
Herra siittiö ja neiti munasolu kohtasivat toisensa tunturikämpässä
pääsiäispyhänä. Kevätauringon häikäisevä kirkkaus ja pilvilinnat
juhlistivat tapausta.
Kauniilla tunturilla on kaksinkertainen vaara tulla raiskatuksi
rahanonkijoiden kynsissä.
Tunturilla on monta naamiota ja minulla monta naista, yksikään
niistä ei ole oikea.
48
Tyhjän tunturin arvoitus ei ratkea. Tyhjän mieleni arvoitus ei
ratkea. En tiedä mitä odotan, mutta silti odotan päivästä päivään
jotakin.
Kahlaaminen umpilumessa kävi ylivoimaisen vaikeaksi. Joku ojensi
minulle siivet ja kompanssin, suunnistin kohti Pohjantähteä.
Tunturin tuulenhenki lohdutti minua: Sinun ei tarvitse olla täällä
mitään, tavoitella mitään, näyttää mitään. Voit tulla ja mennä
vapaasti.
Eräänä päivänä hän vain ilmestyi tunturille, hiihteli aikansa
porojen perässä, joikasi, poimi hilloja, rakasteli, jätti
jälkeensä minut jatkamaan matkaa.
Yhdellä kädenliikkeellä napsautan television kiinni. Melutkoon
maailma siellä pimeän ruudun takana. Sytytän takkaan tervaksista
kunnon tulen. Varjot hyppivät seinille.
Raivostunut lumimyrsky pieksää tunturia. Tunturi ei itke, ei valita,
ei pyytele armoa. Tunturi ei vähästä hermostu.
Tunturin hiljaisuus parkaisee, sotakoneen jylinän edessä pakenee
lumisen rotkon suojaan. Syvälle maan alle kätkeytyy.
Yhäkö täällä sama valkoinen kuolema jahtaa eläviä kuin tuhat vuotta
sitten?
Yhäkö täällä vain kuolema on kuolematon? Sama liuhunaama.
49
Tunturi löi minua vasten naamaa hiljaisuudella, varoittamatta. Minä
karjaisin, että rajansa kaikella. Potkaisin kiveä, mesosin: Siitä
näit että väkivalta synnyttää väkivaltaa.
Ikuisen elämän unelma lumen alla pakastettuna tunturissa. Näen
auringosta unta. Perhosen toukka ei tiedä maailman pahuudesta
mitään.
Kun rakastan kahta naista yhtä aikaa, petän molempia. Kun rakastan
yhtä naista, petän itseäni. Ketä minun pitäisi kuunnella?
Lumivyöry on lähtenyt liikkeelle. Vapise Eurooppa. Vapise maailma.
Uutta lunta tulossa.
Olen päässyt itseni jäljille. Minä olen taas joku - poro, riekko,
kotka, joutsen. Tunturien tuulenhenki. Olen matkalla luoksesi.
Kesäiltana tapahtui ihme, sääsken ääni kuului taivaaseen asti. Minä
osuin paikalle kupattavaksi taivaan lahjana.
Pidät tunturia itsestään selvänä, en ymmärrä sinua.
Pidät maailmaa itsestään selvänä, en ymmärrä sinua. Kätket sisällesi
suuren tarinan ja mysteerion. Et vain huomaa sitä juostessasi
päättömästi turhien tavaroiden perässä aamusta iltaan. Miksi pelkäät
ajatella?
Minulle niin rakas lumi eräänä yönä paljastui valkoisen kuoleman
kätyriksi. Aamulla olin metristen kinosten saartama, lumen vankina.
En tahtonut saada edes ovea auki. Apua en saanut mistään.
50
Tunturi tarjoaa turvapaikan toisinajattelijoille. Täällä saa
ajatella pitkin ja poikin vapaasti. Porot eivät loukkaannu vähästä.
Onko täällä älyllistä elämää? Mitä minä sillä tiedolla teen. Jos on,
tulen entistä surullisemmaksi. Jos ei ole, se ei helpota yhtään.
Niin minä eräänä kesäyönä hyppäsin elämäni munasolun selkään. Olen
ratsastanut kuusikymmentä kesää ja talvea kaikkiin ilmansuuntiin
kohtaamatta sinua. Matkalla olen erehtynyt väärien naisten syliin.
Tämä maan päällinen matka on osottautumassa tyhjäksi hillareissuksi
upottavalla suurella suolla.
Televisio pystyy nyt siihen kuin Jeesus aikoinaan: Nostamaan
kuolleet ylös muistelemaan elämäänsä ja saavutuksiaan maan päällä.
Eilisiltana UKK seilasi valtiovierailuilla pitkin maailmaa.
Sellainen on tämä maailma: On luonnollista syntyä. On luonnollista
kuolla, selittää kaksi tohtorin väitöskirjaa tehnyt mies.
Joku kysyy, miksi luonnollista syntyä ja kuolla? Mies hämmentyy ja
vastaa loukkaantuneena: Ei pidä kysellä älyttömyyksiä.
Täällä minä olen. Ei se ole kuilu, ei helvetti, ei taivas, ei tyhjä
tila.
Täällä minä olen ei-mitään, ei-kukaan ja kuitenkin olen kaikkialla.
Minä näen ja kuulen.
Kyllä se elämä sen verran hyvää on, en malttaisi vielä lähteä.
Puutarhassa kukatkin ovat kauneimmillaan. Tämä puutarhakeinu hyvässä
kunnossa. Kimalaisen pörinä säestää iloisesti hetkentuokiota.
51
Suuri Katse valvoo, että jokainen olento, poro, sääski, lintu,
ötökkä tunturissa löytää syötävää. Ja on valmiina syötäväksi. Elämä
tarvitsee elämää pysyäkseen hengissä.
Häneltä riistettiin sekin kunnia, vähäinen onni olla maailman
yksinäisin ihminen. Joku toinen kiilasi väliin.
Aistien tavaratalosta valitsen kotkan katseen, jolla näen
viisitoista kertaa kauemmaksi. Porokoiran kymmenkertaisen hajuaistin
ja kuulon. Enköhän minä näillä pärjää.
Tunturi katsoi pitkään häntä ja sanoi: - Tuohan on kuolemassa
kauneuden aliravitsemukseen. Ei se osaa enää nauttia ja häikäistyä
lumitähtien kirkkaudesta. Sinitaivaasta. Revontulista. Kuusta.
Tähdistä. Ei se näe eikä kuule. Laskee vain räkäposkella
hermostuneen vimmatusti rinnettä alas, ylös, alas aamusta iltaan.
Tuntureilla on niin paljon hiljaisuutta, että sitä riittäisi myydä
vaikka koko maailmalle.
Olet suuri tunturi. Et pelkää hiljaisuutta, et yksinäisyyttä, et
jumalia, et piruja, et aaveita, et pimeyttä, kylmyyttä. Et
pöyhkeile, et leventele. Olet suuri Katse, näet kaiken. Sinuun
mahtuu paljon unelmia ja haaveita.
Hän on läsnä poissaolollaan. Silti hänen tietämättään ei yksikään
sääski lennä. Hän kuulee sinun aivastuksesi monen tunturin yli.
Hänellä on silmiä kaikkialla läsnä. Suurelta Katseelta et voi
piiloutua. Pakoon et pääse.
52
Puhumme ihollamme suuresta ikävästä. Jäljelle jää taivaan pyhä
hiljaisuus. Suuri runo.
Hiljaisuus kusettaa minua. Poroilla on hauskaa. Olen lumen armoilla.
Ihmettelen, olen olemassa. Minä näen. Minä kuulen. Mistä tämä taju
ja tietoisuus pulppuaa? Aivankuin vesi pulppuaa lähteestä,
auringonvalo.
Kun syysmasennus on ohi, alan odotella talvimasennusta. Sen jälkeen
on vuorossa kevätmasennus ja kesäahdistus. Jossakin vaiheessa
tajuan, että voin jättää joitakin masennuksia väliin. Miksi käpertyä
sohvan nurkkaan ja masentua marraskuussa, kun ehdin hyvin mukaan
kevätmasennukseen.
Koti-ikävä saa minut kerta toisensa jälkeen kiipeämään tunturin
laelle, kiikaroimaan taivaan tähtiä.
Kierrän saman naisen kanssa ympyrää enkä osaa lähteä omille
teilleni.
Tässä pöydällä paperikasoissa lojuvat elämäni muistot varjoina.
Pienet ja suuret kysymykset sekaisin vastauksia vailla.
Parempi että pysyttelet täältä poissa. Ei näissä hatarissa
unelmahökkeleissä pärjää.
Talvi hyppäsi äkkiarvaamatta silmilleni ja polki minut lumeen.
Pimeys ja valo aloittivat taistelun ja kahlasivat mennen tullen
minun yli.
53
Pimeys ja valo käyvät lähitaistelua sydämeni huoneissa. Tunnen että
olen joku. Ennen minusta ei ollut kiinnostunut kukaan.
Olen lumi, jää, pimeys, valo, revontulet, tähtitaivas, poro, riekko,
joutsen, särkyvän kirkkauden tunturilla. Silti sinun on vaikea
tavoittaa minua.
Ei pimeä tunturi eikä valoisa tunturi voineet lievittää minun
ikävääni.
Täällä päin on harvoin liikkeellä ihmisiä.
Pääkalloista ladottu tuntemattomien sotilaitten hauta velvoittaa
jatkamaan samalla tiellä. Seppeleitten määrä ei lopu.
Maan alla minä luulin pääseväni pahan ulottumattomiin, mutta
erehdyin.
Kuulen sydämeni parkaisun pimeässä yössä. Jumalaa ei kiinnosta
tippaakaan kenenkään parkuminen, kiitoksen ja ylistyksen äänet
kyllä.
Television ruudun takana olohuoneen nurkassa ihan oikeasti
teloitettiin ihmisiä. Toisinajattelijoita. Minä vain menin
jääkaapille, tein makkaravoileivän.
Tänään kävin kirkossa lohduttamassa uskon vankeja. Takaisin tullessa
poikkesin kapakkaan ryyppyremmin vankien puheille. Myös heitä
lohdutin, että mikään ei jatku ikuisesti.
Valaistunut poro kohtasi hullun poron kuutamossa. Mikä maailmoiden
kohtaaminen.
54
Pidättele tuolista kiinni, syöksymme 108.000 kilometrin
tuntinopeudella aurinkoa ympäri. Aurinkokuntamme kiitää 450.000
kilometrin tuntinopeudella kohti linnunratojen syvyyttä jonnekin.
Pidättele tuolista kiinni! Etäännymme tästä hetkestä huimaa vauhtia
huomiseen.
Täällä on enemmän porukkaa maan alla kuin maan päällä.
Täällä ei vahdata kelloa.
Täällä ei ole kenelläkään mihinkään kiirettä.
Täällä ei aaveita pelätä.
Katotaan nyt tämä elämä ensin loppuun. Katotaan tuota noin mitä
sitten seuraa, loppuuko kaikki siihen. Aika sen näyttää.
Joku näkymätön henki jäljitti minua. Hoki, älä kulje onnesi ohi.
Maanantaina törmäsin äkkiarvaamatta sinuun.
Tiistaina näin itseni värjöttelemässä lumisateessa odottamassa
sinua.
Keskiviikkona näin itseni ja sinut kirjastossa, mutta sinä et edes
vilkaissut minuun.
Torstaina näin itseni makaamassa koko päivän peitteen alla rakkauden
murjomana.
Perjantaina tuska raateli minua kuin susi poroa.
Lauantaina naapuri oli kuullut huutoni ja toimittanut minut hullujen
huoneelle.
Lääkäri tutkimuksen mukaan: - Ihan tavallinen tapaus, rakkaus
sekoittanut pään.
Tekeydyn näkymättömäksi selviytyäkseni tunturin yli.
55
Talvi kolistelee jääkenkiään porstuassa. Pakotiet ovat tukossa.
Sinusta ei ole mihinkään, jos et uskalla katsoa omaa pimeyttäsi
suoraan silmiin.
Olen tuntematon suuruus kuten sinä. Eurooppa ei tiedä meistä
mitään.
Sääskien ja lintujen paratiisissa minä sieppaan sinut syliini ja
makustelen sinua kuin vastakypsynyttä mehukasta hillaa.
Tule vain tänne. Täällä riittää pelkäämistä ja murehtimista. Koskaan
ei ole liian aikaista murehtia pimeän syksyn ja kylmän talven
lähestymistä. Kesän livahtamista ohi huomaamatta.
Täällä on pimeää ja valoa enemmän kuin koko Euroopassa.
Olemassa on vain yksi rakkaus, kaikki muut ovat jäljennöksiä.
Maailma ilman sinua on tyhjääkin tyhjempi.
Katsoin kylmyyttäsi suoraan silmiin. Katsoin jäätävää hiljaisuuttasi
suoraan silmiin. Raivoissani huusin: Painu helvettiin!
Minulle vastasi vain kaiku: Painu helvettiin! Ällistyin. Säikähdin
itseäni.
En löydä selitystä tunteelleni: Olen tyhjääkin tyhjempi, mutta
samalla jotakin täynnä.
Oi Luoja, älä tee minusta kaksijalkaista petoa enää. Älä muuta minua
kiveksi. Olen valmis perhoseksi.
56
Avaan oven ja astun portaille, vastassa tammikuun tähtitaivas.
Hiljaisuus. Pieni suuri outo kuu, aivan kuin sillä olisi asiaa
minulle.
Katson tiukasti kuuta silmiin ja sanon painavasti: Minä olen minä
enkä muuksi muutu. Hyväksy minut sellaisena kuin olen.
Samalla näen tähdenlennon pohjoisella taivaalla. Hän antoi merkin,
kaikki on anteeksi annettu. Sydämeni täyttyy ilolla.
Kahteenkymmeneen vuoteen ei näin lämmintä ja kaunista juhannusta.
Silti minua palelee, kun sinä olet poissa. Yöttömän yön valo tekee
kipeää. Minnekään en voi kätkeytyä.
Olen ollut sääski sääskien joukossa, isänmaallinen sääski. Olen
tehnyt vain velvollisuuteni. Älkää tuomitko minua. Terveiseni
tuntemattomien sääskien sankarihaudasta.
Avasin oven ja olin aikeissa mennä kämpän nurkalle kuselle.
Pysähdyin portaille vetämään raitista ilmaa. Vilkaisin ympärille ja
hämmästyin. Yöllä olivat lähteneet joen jäät ja kesä merkinnyt
koivut hiirenkorvalle.
Vastahan täällä oltiin yön ja päivän takana. Kahlattiin kaulaa
myöten lumikinoksessa.
Poro tietää: Taivaaseen ja helvettiin on yhtä lyhyt matka
kaikkialta.
Täällä ei tarvitse vilkuilla kelloa. Aikaa ei ole.
Linnunradan reunalla, Euroopan reunalla, tunturin reunalla kahden
olemattomuuden välissä sormi suussa ihmettelen tätä elämän ja
kuoleman rulettia.
57
Tunnen syntyneeni väärään aikaan, väärälle planeetalle, väärään
maailmaan. Minulta ei kukaan kysynyt yhtään mitään. Aivan kuin
olisin heittopussi.
Kuulen pääni sisällä outoa kolinaa, liikettä. Onko siellä joku? Ei
kuulu mitään.
Kuuntelen, hiljaisuus syvenee. Syyssade ropisee ikkunaan. Kuulen kun
joku sisälläni itkee kuin pieni lapsi. Sinua ikävöi.
Se oli sitä aikaa, kun luulin tuntevani ja tietäväni sinusta
kaiken. Erehdyin.
Se oli sitä aikaa, kun en osannut rakastaa kuin mielikuvia.
Siihen on jokin syy, miksi valhemaailmassa eläminen ja itsensä
huijaaminen onnistuu paljon paremmin kuin totuudessa pysyminen.
Valheessa voi elää, totuus tappaa.
Metsäteollisuusmiehen mielestä ei niin väliä, jos pohjoisen kairassa
tuhoutuu joku selkärangaton olio, jota ei erota edes
suurennuslasilla.
Maailmankaikkeuden pyörittäjän mielestä ei niin väliä, jos jossakin
Linnunradan kolkassa tuhoutuu joku maapallo, jota ei erota edes
suurennuslasilla.
En tiedä viihdynkö vai enkö viihdy täällä?
En tiedä rakastanko sinua todella vai enkö rakasta?
Ei riitä vaikka olisi tehnyt sata tohtorin väitöskirjaa. On opittava
myös elämään.
58
Etkö huomaa, tunturi ei ole kiinnostunut minun ja sinun
mielipiteistä pätkääkään enempää kuin television, radion, lehtien
harhoista ja valheista.
Minä en suostu heidän kanssaan näkemään enää samaa unta.
En voi paeta aina toisten selän taakse elämääni. Tässä minä olen
kauhuissani, vapisen oman itseni edessä.
Nukuin puoli vuotta ilman kelloa enkä myöhästynyt mistään. Talven
yli tunturin silmien alla.
Taivas lähetti minut lumihiutaleeksi. Talven yli pähkäiltyä sain
komennuksen syntyä vesipisaraksi. Poroja nauratti minun iloinen
pulina tunturipurossa matkalla merelle.
Mitä elämäni oli tunti sitten? Mitä elämäni oli viikko sitten,
kuukausi sitten, vuosi sitten? Edellisestä vapusta en muista
mitään.
Hetkeäkään ei ole aikaa elää tässä hetkessä, kun se pakenee pois.
Eilisestä jäljellä hataria muistoja. Huomisesta hataria kuvitelmia.
Elämä suuri iloinen valojen ja varjojen pyhä leikki, kukkiva
kauneus, riemuhuuto: Olen täällä!
Ruumiini on tekoja varten. Vaikka minun lauluni eivät olisi minkään
arvoisia, ne helisevät ja humisevat kuin tuuli laulujoutsenten
kuorossa tunturien kahtapuolen.
Minä olen ahma, joka pureudun poron kaulaan kiinni. Sydänverellä
minä pidän elämästä kiinni.
59
Koko viikon olen ollut taas eksyksissä itsestäni. Kun lopulta löysin
minäni itkeskelemässä kylmettyneenä pimeässä korpikuusen juurella,
otin sitä hellästi kädestä kiinni ja sanoin: Nyt mennään ja
lämmitetään sauna, otetaan kunnon löylyt yhdessä.
Täällä ei tarvitse pelätä elämää eikä kuolemaa. Viihdyn tyhjän
tuulen kohinassa, puhtaassa olemisessa. Olen kuolematon.
Riivattu sydämeni taas temppuilee rakkaussählinkien takia. En tule
sen kanssa toimeen. Hermostun. Menen peilin eteen ja uhkaan: Jos et
lopeta minun kiusaamista, pamautan oikean suoran sydänalaan. Tajun
kankaalle.
Tässä minä henkeni ja ruumiini kanssa pähkäilen ja ihmettelen
maailmaa.
Ruumiini ei pärjää ilman henkeä. Henkeni ei pärjää ilman ruumista.
Niin itsestään selvää asiaa en tahdo muistaa, että ei ole toista
ilman toista.
Olen vankina tähtien piirittämässä sellissä.
Elämä ja kuolema syntyvät samanaikaisesti.
Elämä ja kuolema kuolevat samanaikaisesti.
Nostan silmäni maailman yli, elän niin kuin elämää ja kuolemaa ei
olisi olemassakaan.
Välillä on sanottava ei ja kyllä selvitäkseen tässä mielipuolten
maailmassa hengissä eteenpäin. Niin monien osalta ei sekään riitä,
tapetuksi tulee joka tapauksessa.
Kertovat että olen elänyt tuntureilla tuhansia vuosia enkä muista
siitä mitään. Ihmisen muisti on lyhyt, joku valisti minua.
60
Mikä määrä kätkettyä elämää, naurua, iloa, kyyneleitä, huutoa,
vimmaa, uhmaa, uskoa, toivoa, rakkautta, kaipausta, unelmia lumen
alla.
Lämmin heinäkuun ilta. Joutsenet ja kurjet mekastavat suurella
suolla. Palaan pitkin jokivartta kotiin, kainalossa täysinäinen
sankko keltaisia mehukkaita hilloja. Äiti ja isä vastassa.
Missä yötön yö, päivätön päivä siellä minä, minä juuri. Missä
rakkaus kukkii siellä minä. Missä elämä riemuitsee ja itkee siellä
minä. Missä sinitaivas syleilee pilviä siellä minä.
Siellä toisella puolen uskotaan tämänpuoleinen elämä kovin
ruusunhohtoiseksi. Muuten ei ole selitettävissä sielujen tavaton
into työntyä joka reiästä tähän maailmaan.
Jos lähdet naisen perään, saat varautua ajamaan takaa pakenevaa
pilveä.
Jos lähdet naisen perään, saat varautua putoavasi hämähäkin
verkkoon.
Jos lähdet naisen perään, saat varautua sääskenpistoihin.
Lähde silti naisen perään, sillä ilman naista ei ole elämää.
En halua ikuista elämää, jos samat naamat aina vastassa.
En halua ikuista elämää, jos samat tyhjänpäiväiset telkkariohjelmat
joka jumalan ilta vastassa, lehtien hölynpöly.
Tämä on elinvoimainen kylä. Täällä on kauppa ja koulu, ihmisten
tekovälineet omasta takaa ja kunnossa. Oma hautausmaa.
61
Hillan kukkia ojennan sinulle yöttömän yön ilmestykselle. Ylitsemme
lentää kuusi laulujoutsenta. Syleilemme. Itkemme onnesta ja ilosta.
Juhannus kukkii suuren joen törmällä keltaisena. Sadan tunturipuron
vedet virtaavat ohi. Ei niitä liikuta pätkääkään itkenkö vai
nauran.
Yllättäen välillemme repesi syvä kuilu. Joka päivä oven takana tyhjä
käytävä.
Lehtitiedon mukaan viidestä miljardista ihmisestä 200 miljoonaa
parittelee joka hetki yötä päivää. Mukavaa on.
Minä varoitan pimeitä kylmiä sanoja: Näpit irti minusta, pysykää
loitolla. Olen auringonlapsi.
Sinulle minä sytytän revontulet koko taivaankannen yli, kun tulet
luokseni. Odotan sinua vaikka ikuisuuden.
Minä tulitan sinua rakastavilla sanoillani niin kauan, että antaudut
ehdoitta. Sitten jälleenrakennamme yhdessä uuden paremman maailman.
Kun puhun elämästä minun on pakko puhua samalla myös kuolemasta.
Ilman toista ei ole toistakaan. Silti on elettävä niin kuin kuolemaa
ei olisi olemassakaan.
Tuossa keittiön pöydän jakkaralla sinä aina istuit aamukahvilla,
luit päivän lehteä, laskit leikkiä, nauroit, kerroit päivän töistä
ja pienistä sattumista. Missä sinä nyt olet?
6
2
Savusaunan takana horsmien väriloiston keskellä kastemato
aamuaterialla. Hän popsii mätäneviä lehtiä, rupattelee rakastettunsa
kanssa, möyhentää maata. Hänellä on suuri tärkeä tehtävä.
Iltapäivällä ongensyöttinä hän uhraa elämänsä kalalle.
Varhain herännyt riekko päkättää iloisesti tunturikoivikossa,
kiertelee pyyntimiehen ansoja.
Minä linnunradan reunalla ajattelen kiihkeästi sinua, odotan
aamunsarastusta. Pohjoisen taivaalla tuikkii tähtiä. Mitä on tähtien
valo sinun silmiesi loisteen rinnalla?
Maailma repesi kesken kaiken äkkiarvaamatta jalkojeni alla kahtia.
Nyt seison kuilun päällä toinen jalka toisella puolen, toinen jalka
toisella puolen.
Kukaan ei kuule hätähuutoani!
Joka ei ole valoa nähnyt ei tiedä sitä kaivata. Hänelle maailma on
itsestään selvä kuin aivan tavallinen arkipäivä.
Ylitsevuotavan rakkauden lumossa halasin joka vastaantulijaa.
Syleilin koko maailmaa.
Mutta en arvannut mitä siitä seurasi. He luulivat minun tulleen
hulluksi, ilmoittivat poliisille.
Jos haluat tehdä matkan tähtiin, suuntaa katseesi korviesi väliin
aivoavaruuteesi.
Etsi valotie sielusi salaiselle avaruusasemalle, niin matka tähtiin
voi alkaa vaikka sohvalla maatessa. Mutta pistä vauhdin lisäämiseksi
silmäsi kiinni.
63
Olen tuntematon suuruus tunturissa, tässä maassa, maailmassa. Mutta
en sure, en itke, kaikilla sama kohtalo.
Elämä loppuu elämällä. Kuolema loppuu kuolemalla. Ne vievät samalle
portille.
Selviämme kukin maailmasta ulos oikeaan kotiin. Omalla ajallaan. Ei
aihetta lohduttomuuteen. Paniikkiin.
Olen poro, laulujoutsen, hillankukka, sinitaivaan valopilvi,
kynttiläliekin leimahdus tähtien tuntureilla.
Olen yhtäaikaa nurkkakuntalainen ja maailmankansalainen Euroopan
reunalla.
Tunturin hiljaisuuden räjäyttää hajalle varis rääkäisemällä: Minä
täällä!
Avaan oven, aurinko vastassa. Valaistun. Häikäistyn. Näen hänet
ilmielävänä edessäni. Purskahdan ilosta itkuun. Hän tarttuu käteeni,
taluttaa minut kuin pienen lapsen sisälle asti.
Pysähdyn. Kirjoitan sauvalla puhtaaseen valkoiseen lumeen sinulle
tikkukirjaimin viestin:
Syntymä, elämä, rakkaus, kuolema!
Tässä tuli taas mielikuvien kanssa rakasteltua väsyksiin asti. Sen
päälle keittelen väkevät kahvit.
Täällä vale-ihmisten, vale-jumalien kanssa myrskyssä ja tuulessa
elelen päivän kerrallaan.
64
Valhe on totuutta armeliaampi. Valheessa voi elää, mutta totuus
tappaa.
Olen nähnyt valheen suojelevan, kun rakkaus on eksynyt väärälle
polulle.
Vaikka minulla on kaksikymmentä eri sanaa lumelle, sinä et ymmärrä
yhtäkään.
Vaikka minä olen kaksikymmentä rakkauskirjettä lähettänyt sinulle,
sinä pysyt vaiti.
Heräsin. Joku piti pääni sisällä juhlia. Kaikki puhuivat yhteen
ääneen eikä mistään saanut mitään tolkkua.
Pitkiä tunteja, odottamista. Mitään ei tapahdu. Hiljaisuutta.
Autiota lumierämaata. Minä pakahdun ikävään.
Kuulin ihmeuutisen. Kuollut tunturi on herännyt henkiin. Miljoonia
sääskiolentoja juhlii tapausta.
Etelästä tullut turisti kyselee: Mihin kellonaikaan ne revontulet
syttyvät taivaalle? Ennättääkö sitä ennen käydä vielä saunassa.
Perkele pyörtyi lumihangelle kun näki huikaisevan juovuttavan
tunturin kauneuden kevätauringossa.
Minä kävelin pirtissä ikkunasta ikkunaan ja poltin piippua. Joka
ikkunasta näkyi tuntureita vuoronperään vihreänä valkoisena.
Minä kävelin pirtissä ikkunasta ikkunaan maailmanympäri ja poltin
piippua.
65
Ei äänen ääntä, tuulen virettä, ei olennon olentoa. Hiljaisuus
huutaa maailman yli. Sydämeni kohisee kuilun reunalla.
Tässä minä tepastelen maapallo jalkojeni alla.
Minä opiskelen tunturin elämänyliopistossa hiljaisuutta.
Rakkauteni tunturiin luo ratkaisemattomia ongelmia. Kylmässä
pimeydessä sydämeni kärsii.
Sokaisevassa valossa sydämeni kärsii.
En voi elää ilman tunturia, mutta en voi elää myöskään sen kanssa.
Rakkaudessa onnelliset loput ovat harvinaisia, myönnän.
Joka tunturilla jälleensyntyneitä poroja taivasta ikävöimässä.
Erotusaidalla haikeita hyvästejä.
Kuolema ajaa valkoisella porolla kuutamossa. Jossakin räjähti tähti.
Hiljaisuus tuijottaa minua.
Housuissa lunta, kengissä lunta, silmät korvat täynnä lunta. Tästä
se taistelu ja kujanjuoksu vasta alkaa kohti valoa.
Keräsin itsestäni tietoa. Minussa on 40 litraa vettä, luita 206
kappaletta, ihoa 11 kiloa, aivoja 1,4 kiloa, lihaksia 650
kappaletta, verta 5 litraa, soluja 100 biljoonaa
kappaletta.
Mutta aivoavaruuteni suuruutta ja pienuutta ei ole kyetty
mittaamaan, pahuuteni ja hyvyyteni määrää.
Kahta samanlaista tunturia ei ole, poroa, riekkoa, puuta, kukkaa,
sääskeä.
66
Kahta samanlaista päivää ei ole, rakkautemme pyhää, ihanaa,
kiduttavaa poltetta ja hehkua.
Lemmenjoen yli tuhannen vuoden ikäisenä katajana minä tervehdin
sinua, jäkälämatolla syleilen sinua.
Neljätoista lasta synnyttänyt nainen selittää aina eläneensä yksin.
Minä ja hän olemme yksimielisiä yksinäisyyden kiroista ja hyvistä
puolista.
Minulla on aina matkassa kassillinen naamioita. Yhdenkään naamion
takaa ne eivät tavoita minua. Eivät tunne minua, onneksi.
Etsin näkymätöntä valaistua tunturia. Olen tehnyt pesäeron maailman
kanssa.
Kuulen huudon, tunturit tulevat. Minä väistyn niiden alta
olemattomaan.
Näin lumienkelin ja valaistuin. Täällä on tilaa tyhjyyden taivaalle.
Porotokkaan on ilmestynyt merkitsemätön vieras poro. Sillä on kuin
enkelillä suuret surulliset silmät, joista heijastuu taivaan sini.
Minä rakastan salaa sinua.
Tunturi sai raivarin ja huusi: Täällä ei tyhjäntoimittajia suvaita.
Etsin poroa, joka ei ole poro.
Etsin riekkoa, joka ei ole riekko.
Etsin joutsenta, joka ei ole joutsen.
Etsin elävää henkeä, joka ei ole tästä maailmasta.
67
Tunturin ja taivaan välissä sydän vapisten ajan takaa suurta
näkyä.
Purevassa viimassa myrskytuulessa ison kiven juurella minä
harjoittelen porojen kanssa eloonjäämisoppia. Kaivaudun lumikinoksen
alle suojaan kuin riekko. Vaikka henki menisi, tunturia ei
arvostella.
Kuulen uutisen: Ei toisella puolen tiedetä sen enempää. Elämää ei
voi säilöä, se on nyt tässä.
Kun huitaisen kättä ympärilläni, koko maailmansyrjä on siinä
vastassa, auki. Aloittakaamme luominen.
Tunturi on samanlainen kuin kaikki muutkin jumalat: Rukoilen minä
sitä tai tätä, pyydän apua, se pysyy vaiti. Mutta silti en lakkaa
uskomasta häneen.
Olinhan siellä minäkin, porukan mukana tunturissa eksyksissä.
Voi katoavaa kauneutta! Syysruskan värien hehkua ja lumoa, kuoleman
lunta ja unta. Kevät ikuisuuden päässä.
Säpsähdin hereille, kiusaajat olivat saapuneet. Olin hiestä märkä,
alaston.
Voi hyvä jumala! En kestä tätä tunturin repivää hiljaisuutta. Oman
itseni tyhjyyttä ja autiutta. Antakaa minun nukkua rauhassa.
68
Luin poronjälkiä, ymmärtämättä. Luin kokonaisen kirjaston läpi ja
raamatun enkä tullut hullua hurskaammaksi. En saanut selville sen
enempää kuin muutkaan, miksi olemme täällä?
Hän on ollut täällä jäljistä päätellen. Jättänyt jälkeensä
porotokkia ja sääskitaivaan. Mehukkaita hilloja suolle.
Katson tunturia sillä silmällä, ymmärtäisiköhän se tällaista
elämänkarkuria?
Sydämeni ovelle ilmestyi lappu: Pääsy kielletty. Mitähän hämminkiä
sillä taas on? Vastahan se yhdestä rakkausjutusta pääsi eroon.
He vaelsivat isot reput selässä syysruskassa tunturissa, ihailivat
väriloistoa ja luontoa. Yhtenä yönä heidän tietämättään seuraan
liittyi kolmas olento toisesta maailmasta.
Tunnustelija sääski parkkeeraa kaulalleni, kutittelee, hyväilee
minua. Pian niitä on syleilemässä minua kokonainen parvi. Tästä
alkaa kesä.
Vasta juhannus, syksy väreilee ilmassa. Mihin väliin tässä kesä
mahtuu? Kaipaan täältä pois.
Tyttö tuoksuu kuin hillankukka tunturin sylissä suurelle luonnolle,
rahkasammalelle, vaivaiskoivulle, lupaukselle.
Maailma syöksyy vauhdilla päin helvettiä. Ainoa pelastus vanha
kunnon rakkaus.
69
Etsin sitkeästi omaa sisäistä ääntäni. Nyt tärppäsi. Mutta voi
kauhistus, se osottautuikin vieraaksi ääneksi. Jatkan etsimistä.
Pohjoinen taivaanranta liekehtii oranssinpunaisena. Vedän ahvenen
jäälle ihastelemaan tämänpuoleista maailmaa. Ahven on toista mieltä.
Seuraan levottomana kahden minäni tappelua jossakin mieleni
syvyydessä. Lämmitän saunan, kutsun molemmat minäni
löylytettäväksi.
Rakkaus roikkui hirressä kaula pitkänä. Metsän takaa noussut kuu
ihmetteli tapausta, miten tässä näin kävi? Vielä eilen illalla
kaikki oli hyvin.
Katson minne tahansa, aina outo maailma ja naama vastassa. Peilikään
ei auta.
Tunturin loisto ja kurjuus satuttaa minua. Horjahdus puolelle tai
toiselle, vastassa mieletön pimeys ja sokaiseva valo.
Varjot pitenevät. Pääskynen antaa poikasille lentoharjoituksia
pitkälle matkalle. Kesä pakkaa reppua hiljaisena.
Vaikka sydämeni riutuu ikävästä sinuun, se ei liikuta ketään.
Vaikka minä tapan itseni, se ei liikuta ketään.
Minua suututtaa tämä jumalaton vapaa maailma.
Rouva sääski kuiskailee korvaani imeliä sanoja kesän ihanuudesta,
rakkaudesta. Se kaulailee, imeskelee minua. Ennenkuin huomaankaan
ihoni on yltä päältä veripattien peitossa, olo kuin helvetissä.
70
Tunturin ladulla hiihteli vastaani jääkautinen mies, jonka tunnistin
minäksi. Yllätyin, näinkö vähän olen muuttunut kymmenessätuhannessa
vuodessa. Sama parta. Sama hölmistynyt ilme.
Olen olemassa eikä suurin osa maailmaa tiedä siitä mitään.
Oi elämä, oi henki, kun aiot hiippailla tiehesi, tee se vähin äänin
yöllä nukkuessani.
Etsin epätoivoisesti ulospääsytietä vanhenevasta ruumiistani ennen
suurta räjähdystä, romahtamista mustaan aukoon.
Annoin tunturille pikkusormen, se vei minulta koko käden.
Annoin tunturille puoli sydäntäni, se vei minulta koko sydämen.
Miten tässä näin kävi.
Täällä minä sammakkona tunturilampareen pohjassa makaan pimeän
talven yli. Sydämeni lyö vain kerran minuutissa. Mutta ei
enempää ole väliä lyödäkään, kun sinä et ole läsnä.
Jäin sinun luoksesi yhdeksi illaksi arvaamattomin seurauksin.
Tunturi rohkaisi minua: Siitä vaan kiipeä huipulle, jot et pelkää
putoamista.
Täällä ei hyvä eikä paha, oikea eikä väärä, rikkaus eikä kunnia,
jumala eikä piru ole mitään suuren hiljaisuuden edessä.
Heittelen tyhjyyttä kilisevät kunniamerkkini roskakoriin. En suostu
kumartelemaan enää millekään ilmansuunnalle. Olen palannut
lapsuuteni kotitunturille. Olen vapaa tuulenhenki.
71
Joku otti minua kädestä kiinni ja sanoi: Älä pelkää, minä talutan
sinut pimeän toiselle puolelle valoon.
Ei tämä tunturi, ei tämä tunturi, ei tämä tunturi. Mutta tämä
tunturi on oikea. Sydämeni täyttyy ilolla.