1
Kokoelman kansikuvan tehnyt Rosa Liksom. Hän
on antanut kansikuvalleen nimen:
- Kaksi hieman haavoittunutta enkeliä kohtaa
mustan suden.
VARJOPUHEITA
runoja
Pentti Harjumaa
ISBN 951-95510-3-4
Pienkustanne
Rovaniemi 1989
2
I
Toimikoon kaikki aistini
sikin sokin
Olen ikuinen
ihmisen etsijä
pilvien uneksija
kaikesta ulos
heitetty
varjopuhuja
toisesta maailmasta.
Edistystä, edistystä
olen jo niin pitkällä
osaan jo itse sulkea
itseni häkkiin
heilua ja huojua
toisten tahtiin
kuin oikea apina
unia en ole saanut vielä
kuriin.
3
Toinen vakuuttaa
maailma on
yhtä auringonpaistetta
toinen vakuuttaa
pimeää joka puolella
maailma on
mätämuna
en tiedä ketä uskoa?
taidanpa alkaa vihdoin uskoa
omia silmiäni.
Se on maailmanparantaja
sillä on vaikeata
muuten se on
ihan mukava mies
se pysäyttää pahuutta
24 tuntia vuorokaudessa
unessakin
se on tosikko
löysää puhetta
hyvyydestä ja rakkaudesta
se ei siedä.
Mies etsi koko pitkän päivän
joulukuusta
löytämättä oikeaa
kauneinta
illalla pimeässä otti
joka käteen tarttui.
4
Vaalit taa ovella
mihin ne tarvitsevat
minun ääntäni?
naamioidakseenko
oman mielivaltansa
demokratian
valekaapuun?
Ylpeyttä ja nöyryyttä
tässä tarvitaan
tässä kujanjuoksussa
syntymän portilta
kuoleman portille
villihanhet lentävät pohjoiseen vielä
minä finnairin siivillä
etelään
katsomaan saasteissa korisevaa
Eurooppaa
kuin kuolevaa vanhusta
rautasängyn pohjalle.
Ei tässä sen kummempaa
tarkoitusta
kunhan elelen
pysyttelen hengissä
kunhan saan viikonloppuna viinaa ja naista
talvella toisinaan mukava käydä pilkillä
keväällä tunturissa hiihtelemässä
kesällä hillassa
syksyllä hirvimetsällä.
5
Pinoan päiviä päivien päälle
kuukausia
talvia, keväitä, kesiä, syksyjä
tyhjentelen laatikoita
edessä muutto
tule
rakasta minua vielä.
Mitä muuta elämä on
kuin kannibalismia
elämä rosvoaa elämää
elääkseen
puree omaa häntäänsä
elääkseen
kumpaakaan ei ole
ilman toista
kun elämä lakkaa
lakkaa kuolemakin
vainajat ovat noidankehästä
ulos livahtaneita
voittajia.
Jätin sinut heitteille
hylkäsin rakkautesi
jos tulen katumapäälle
saanko sinua takaisin?
saako sotilas
takaisin ihmisen henkeä
jos tulee katumapäälle?
saako ilta takaisin aamua
jos tulee katumapäälle?
6
Ohimenevä elämä
nuokkuu kesäillan hämyssä
pihakeinussa
muistelee nuoruuden
hillaretkeä
suurella suolla
vuosisadan sääskiparvea
verenimijöitä
rakkautta ja sotaa
paljon ei enää
jäljellä
kuluneissa muistoissa
jokunen yksityiskohta sieltä täältä
lastenlasten lapset telmivät
nurmikolla
kukaan ei kuuntele
muistelijaa
pihakeinussa.
Kapakan ikkunasta
tulvii ulos
tylsä laulunhoilotus
harva tietää
mitä viikonloppuna tekisi
elämällä.
7
Sarjasta kummallisuuksia
tässä minä
kirjoitan sinulle
runoa
varsinaisena asiana
minulla on:
- ei menetä toivoa
vaikka kaikki menisi
päin seiniä.
Ennen kuin kokonaan
tyhjenen
puhisen ja pullistelen
kuin olisi
koko maailman napa.
Olen mieluummin harhojen näkijä
kuin pölkkypää
lentäköön silmäni pilvissä
kuulkoon korvani olemattomia
kärventyköön sydämeni
rakkauden kiirastulessa
toimikoot kaikki aistini
sikin sokin
kunhan tunne
että elän.
8
Turva kuvitella
että suljettujen ovien
takana
olisi sen kummempaa
elämää
maailma ja todellisuus
nyt tässä
sen verran kuin näen
tajuan.
Vauvansiemeniä roiskin
vähän sinne sun tänne
ajattelematta
elämää
sen enempää.
9
Minä sekoilin yksin
mankan kanssa
jytämusiikin tahdissa
kiimasena ajattelin
sinun vittuasi
ja hankasin kullia
kouraan
sit minä orgasmin
puistatuksessa
puhkesin haikeaan
itkuun
niin ikävä minulla on
sinua
oikeaa vittuasi.
Ennen tänne tuloa
en tiennyt
taivaasta ja helvetistä
mitään.
Verevä kypsä nainen
selittää:
- joskus sitä huomaa
haluavansa
sitä leikkikalua
hirveästi
vaikka muuten niistä miehistä
vain riesaa.
10
Vuoronperään tuntureilla
saatanallinen pimeys
saatanallinen kirkkaus
saatanalliset sääsket
ei näitä kukaan kestä
ilman naisia ja viinaa
poronlihaa.
Täällä minä ainut
jäljelle jäänyt
aave
autiokylässä
keittelen pontikkaa
ryyppäilen
mellastelen
ajan kuluksi.
11
Maailman reunalla
elämän rajalla
sydämeni ikkunoissa
jäähuurretta
keskellä kesää
kapakassa pörrää
sama remmi aamusta iltaan
nuoruuteni suviseurojen
tuulessa hulmuavaa telttaa
siioninlauluja ikävöin
olen yllättävän valmis
pitkälle matkalle.
12
II
AINA JOKU NÄKEE
SELVEMMIN
13
14
Vedän pimeää
huulesta
sytytän kesken kaiken
kynttilän
aloitan pilkkalaulun
pimeän pojista
kirkosta
sotasankareista.
Suuren joen jäälle
eksynyt ihminen
pysähtelee
epäröi
minne päin suunnistaisi
napapiirin taivaalla
jyrisee
hävittäjäkone
tällaisessa maailmassa
eletään yhä.
Kelpo isänmaan ystävää
painaa aito huoli:
poikalapsia syntyy
liian vähän
kuka ne tykit laukoo
mistä uudet
sankarivainajat?
15
Toisinaan jumala ja piru
käsikädessä
hiipivät kirkkoon
huijareitten sekaan piiloon
ihan piruuttaan
takapiruiksi.
Ihmispeto
parkuu
loukkuun joutuessaan
ihan kuin tavallinen
ihminen
hädässä.
Nyt tappajasudet
riehuvat
maanteillä.
- Minä korostan sitä
etten puhu omiani,
mies selittää raamattu
toisessa kädessä
toisessa kirkon tunnustuskirjat.
- Siinäpä se vika onkin
ettet puhu omiasi
vaan pyörität tuhansien vuosien
takaista levyautomaattia,
sanoo toinen mies.
16
Aina joku
eksyy
hyttysparven ulkopuolelle
näkee selvemmin
suunnan
sen puheita ei uskota
se saa hullun
maineen.
Ketä muita täällä on
kuin varjoihmisiä
aaveiden myyttien vartijoita
niille et mahda
mitään.
Pimeä
astu reilusti esiin
ja tappele,
huutaa kynttilän liekki
uhmakkaasti
vaikka huomaa
olevansa motissa.
17
Valo etenee melutta
mutta niin etenee
pimeyskin
varjot pitenevät
koko ajan.
Olet kuulemma
pudottanut
sarvesi ja hampaasi
kesken kaiken
kuinka aiot selviytyä
ilman sarvia
ja hampaita
täällä ihmispetojen
maailmassa?
Toiset tietävät
toiset eivät halua tietää
toiset eivät tiedä
että tällä menolla
pää tulee
vetävän käteen
oma paskapää
kuumaisemassa.
18
Pojat perkele
nyt juhlitaan
tämä voi olla viimeinen
vappu
maailma on sillä mallilla
ne voivat kyllästyä siellä
ohjussiilojen valvomoissa
maan alla
kyttäämään yötä päivää
jollakin voi hermot pettää
joku karjaista:
- että perkele
mitä tässä vahataan
painanpa nappia
nyt pojat maailma
lentää
lentäväksi ruumisarkuksi.
Pöhöttyneet sanat
kenraalin
suussa
vaativat aseistakieltäytyjiä
yhteiskunnalle vaarallisina
vankilaan.
Niin monta sotilasta
niin monta tappajaa
reservissä
odottamassa valmista
käskyä
tappamaan
ja tulemaan tapetuksi.
19
Saako irtokissat
tappaa?
saako sairaat sanat
tappaa?
saako sairaat unelmat
tappaa?
saako armeijalta
virka-apua?
Aikamoinen
mölyapinoiden joukko
siellä maassa
messuaa
selittää X-planeetalla
maan radioaaltoja
kuunteleva
ihmistutkija.
Niin hulluksi mennyt
tämä elämänmeno
että tarvittaisiin uusi
jääkausi
rauhoittamaan maailma.
20
III
EN TIEDÄ
MIKSI OLEN TÄÄLLÄ
21
22
Etkö voisi
vaikka variksena lentää
pihakoivuumme
raakkumaan krääk, krääk
niin tietäisin
että olet yhä näilla main
rääkyithän sinä eläissäsikin
että hermostuin toisinaan
tosissaan sinuun, myönnän
mutta voi, en silti olisi antanut sinjua
rakas pois.
23
Kesä kutsuu vauhdilla
luonnon
kertausharjoituksiin
puut hiirenkorvalle
kukat näkyville
sääsket ilmaan
kuin hävittäjäkoneet
käki karjumaan
kesän ihanuutta.
Kesä helpompi
kuvitella
kuin elää.
Lämmin kesätuuli
erämaajärvi
korvat höröllä odottaa
jotain
minä ajattelen sinua
en tiedä
miksi olen täällä
ehkäpä se selviää
aivan pian.
Kesäillassa
kaula purtuna
törmäilen sinne tänne
kuin merkitty poro
keväthangelle synnytän.
24
Rakkaus repii
kiduksiani
nieleskelen kyyneliä
sydämeni hakkaa
vimmatusti
käsittämätöntä että niin tavallinen
rakkaus
ottaa näin lujille
että henki vaarassa.
Nainen pyörii
ajatuksissani
suloisena pörriäisenä
koetan hätistellä sitä
loitommalle
näitä ihastuksia tulee
ja menee
mutta tuo nainen tekee
minut hulluksi.
Elän kahden naisen
välissä
helvetissä.
25
Älä välitä ihmisten
puheista
aina minä olen
retkiltäni
palannut
kuin kollikissa
revittynäkin takaisin syliisi
haavoja nuolemaan
eikö tässä kylliksi
rakkautta?
Totta se on usko minua
en ole lakannut
rakastamasta sinua
vaikka olen voihkinut
kymmenen miehen alla.
Sinun sietämiseksi
ei ole mitään muuta
tietä
kuin rakkaus.
26
Tämä maa kuuluu
kaikille
eikä kenellekään
tämä taivas kuuluu
kaikille
eikä kenellekään
tämä elämä kuuluu
kaikille
eikä kenellekään
mutta sinä kuulut
minulle
sillä siisti.
Mies ajaa turbosaabilla
kahden naisen väliä
sydän riekaleena
kahdenkaan naisen
rakkaus
ei riitä
miestä parantamaan.
Vituttaa
kun se aina lätkii
karkuun
rakkaus
ei tässä taas muu auta
kuin avioeropaperit
tuomarille.
27
Juttelen sydämelleni
kuin lapselle
lohdutan:
- unelmat ja arkipäivä
kaksi eri asiaa
kuin itä ja länsi
jotka eivät milloinkaan kohtaa
toisiaan
ei tässä muu auta
kuin kestää
satoi tai paistoi.
Oikean rakkauden
etsimisestä
en luovu
ruumishuoneen ovellakaan.
28
IV
AVOIMENA HAAVANA
29
30
Jossakin kaukana elämä
olemisen salaisuus
verhojen takana,
piipittää uneksiva runoilija minä
jumalauta
eihän se niin ole
karjun raivostuneena
tässähän se elämä on
nyt
nyt nokkasi alla
avoimena haavana
veren, hien, pierujen
sekamelskana.
Olen aina pelännyt
sinun makeita sanojasi
rakastavasta
jumalastasi.
Ei pirullekaan
kaikki kelpaa
työttömät ja köyhät
se jättää
heitteille
niin kuin kirkkokin.
31
En minä
vaan yksinäisyys
minussa täytti 50
pitkää vuotta
seurasin huvittuneena sivussa
joka paikan onnittelijoita
niin kauniita
valeita
ystävyyden nimessä.
Suuri petäjä
ikkunani
kiitos uskollisesta seurasta
vuosikymmenistä
olet sietänyt
hullut puheeni
raivopäiset uhkaukseni
kaataa sinut
saapa nähdä kumpi meistä
ensin lähtee.
Ei muuta kuin luuta
ryppyistä nahkaa
hän ei näe eikä kuule
paria metriä kauemmaksi
kepin varassa liikkuminenkin hankalaa
mutta silti nahkan alla
sama Mikko
kuin lapsena
siellä Kairalan kylässä
kauan sitten.
32
Kuka sinä olet?
Kuka sinä olet, olet?
minä olen minä
minä olen minä, minä
mistä sinä voit sen tietää?
mistä minä voin sen
tietää?
Mieleni metsässä
raivoaa myrsky
puita kaatuilee
minä väistelen polulla
oikealle ja vasemmalle
yritän selvitä hengissä
eteenpäin.
Heräsin keskellä yötä
kuulin sydämeni huoneissa
outoa liikettä
hiljaista astioiden kilinää
pakkauslaatikoiden kolinaa
joku kokosi muuttokuormaa
häipyäkseen
vähin äänin.
33
Se vain vahtasi ikkunasta
sitä jokea
kesää talvea
söi rusinoita
kun sillä tuli
vatsasyöpä
se turvautui uskoon
sitten lääkäriin
kun mikään ei auttanut
se veti peitteen korville
käpristyi kokoon
kuin pieni lapsi.
Mitä elämästä
jäänyt
käteen
muuta kuin
tyhjää?
Rukoilen
tyhjää sydäntäni täyttymään
rakkaudella
tai vaikka rautaromulla
samantekevää
kunhan vain täyttyy
jollakin painavalla.
34
Tyhjyys kourii
sisuksiani
minä sen kun vaan
paiskin töitä
käyn kaljalla
ulkoilutan koiraani.
Haen liiteristä
kirveen
lyön halki tämän
pysähtyneen illan
kiduttavan tyhjyyden
parkaisen kaameasti.
Elämätön elämä
pujottelee
narua kaulaan
hyppää
tyhjyyteen.
Sana sanalta
rivi riviltä
etsin sinua rakas
kirjainten takaa.
35
Teki niin tai näin
näki niin tai näin
rakasteli sitä tai tuota
uskoi sitä tai tätä
jokaisella puolella
puolensa
hintansa.
Kippis
juodaan elämänmalja
pohjaan saakka.
Mutta mitä sitten
jos pohjaa ei
löydy?
kysyy kaveri.
Pitkätukkaisten
räkänokkaradikaalien
hävittyä
puheenaiheet kuivuneet
olemattomiin
elämä käynyt tylsäksi.
Koko pitkän talven
luulivat minua valehtelijaksi
kun marraskuussa
kirjoitin kesästä.
36
Täällä ei ole muuta
kuin lunta ja unta
täällä ei ole aikoihin
kuollut ketään
syntynyt ketään
postia ei ole
kauppaa ei ole
täällä ei tapahdu mitään
enää
tyhjän takana.
Tuntureilla
kuutamossa aaveiden
juhlavastaanotto
kuin presidentillä
itsenäisyyspäivänä
jonkin hirveän edellä
aavehitlereitä joka ilmansuunnalla
punomassa juonia
maailman menoksi.
Yksi typeryyden muoto
uskoa
lehtien pötyjutut
tosina.
37
Sanomalehtien sormeilija
joutuu pesemään kätensä
ainakin kymmenen kertaa
päivässä
aivoja hän ei huomaa
pestä koskaan.
Syö sana pari
päivässä
niin elät
hyvin
kunnioitettuna kansalaisena
ennen pitkää sinulle
myönnetään myös
neuvoksen titteli
ja ansiomerkki
kultaristein.
Väkisin tehtyjä
runoja
taiteen valekaavussa
marssii yölampun alla
silmieni ohi
luurangoiksi kuivettuneita
sanoja
kompuroi kolinan kanssa
päin yön unohdusta.
38
Taas kahlasin yhden palkitun
runokirjan läpi
suurella vaivalla
sanoja
pitkin ja poikin
joka sivulla
mätänemässä
taiteen sankarivainajia.
Luen arvostettua
WSOY:n liitupaperille
painettua
pitsinnypläys runoutta
nukahdan
kesken kaiken.
Minä tässä vain
kesäillassa
istuskelen aitan portailla
kummastelen
maailman menoa
toisaalla joku
potkimassa ja tappamassa toista
toisaalla joku
hellästi rakastelemassa alulle
uutta ihmistä
nyt juuri samalla kellon
lyömällä.
39
Lehmät kyselevät
silmät kosteina
teurastuslaitoksen ovella
elämän arvoa
mies kehuu lihan laatua.
Nyt juhlat on juhlittu
kapakat ja kirkot koluttu
velvollisuus täytetty
sotilaan sankarimaine saatu
kunniallisilla teurastuksilla
nyt tässä vain
odottelen rauhassa
viimeistä huutoa.
Kuolema se on
joka pyörittää
elämää.
Haudankaivaja rukoilee:
- anna kohtuullinen määrä
ruumiita
tasaisesti ympäri vuoden
että riittäisi työtä
ja leipää.
40
Pää pystyssä
päivän läpi
eteenpäin
huomiseen, huomiseen
reippahasti hölkäten
liike-elämän läpi
hautaan.
Se on tosi ori
monta tammaa
onnelliseksi tehnyt
juoksijan yliveto
hyvä tiineeksi
saamaan
mutta hinta on
kova
ilmaiseksi se ei
pane
ota tai jätä.
Ei se kumma kyllä
ollut rikollisen
näköinen
kun poliisi tavoitti sen
tuoreeltaan
silti se oli potkinut
avuttoman vanhuksen kadulla
kuoliaaksi.
41
Voimalle löytyy aina
vastavoima
myrkyille aina vastamyrkyt
näköharhoille aina
vastaharhat
kuka kertoo totuuden
tästä maasta?
Jäät lähtevät keskellä talvea
valtiot hävittävät aseitaan
sydämet rakastavat
toisiaan ilman ehtoja
kaikki ymmällä
onneksi tämä on vain
toiveajattelua
kirjoittavat lehdet huojentuneina.
Melua en kestä
hiljaisuutta en kestä
mustia pilviä en kestä
aurinkoa en kestä
rakkautta en kestä
pirua en kestä
jumalaa en kestä
akkaani ja pentulaumaani
en kestä
sydämeni uneksii
tosissaan
oravanpyörästä hyppäämistä
sivuun.
42
Mitä sinä tarkoitat
elämällä
kun siitä aina puhut?
en tiedä
mutta tahtoisin niin tietää,
selitän kyyneleet silmissä.
- Mutta hyvänen aika
eihän elämä sen kummempaa ole
kuin mitä on,
selittää toinen.
Taas päivä livahti
ohi
jälkeä jättämättä.
Aika pistää
sadassa vuodessa
koko ihmiskunnan maanalle
toukkien ruuaksi
niin kuninkaat kuin presidentitkin
voi tätä iltaa
aika matelee kuin etana
kun en näe sinua.
43
Suurin osa tämän kylän
ihmisistä
nyt lojuu piirongin laatikoissa
kuvina
odottamassa siivousta
kaatopaikalle.
Tällä kylällä ei ole enää
lehmiä eikä kärpäsiä
eikä pääskysiä
autioita navetoita
suren.
Pappi saarnaa
helvetistä
en tunne mitään
pappi saarnaa
taivaasta
en tunne mitään
ajankuluksi lasken montako
sielua
kirkonpenkissä istuu
tarkalleen yksitoista
tyhjyys iskee päin korviani
säikähdän.
44
Ei minua kirkot häiritse
mutta ne pirun apulaiset
jotka siellä häärivät
jumalan idiootiksi
alentaneet.
Että ne jaksavatkin
iänikuisesti
pelata
uskonpeliä
olemattomilla
sieluilla.
Hölynpölyn sanoja
kuin villakoiria
joka paikassa hyppii
silmille.
Ihme se on
ihmiset elävät niin hyvin
toisia petkuttamalla
kirkko tiennäyttäjänä.
45
Selostaa
selittää
päätoimisesti
politiikkojen pötypuheita
parhain päin
siinä vasta tositoimittaja
idioottiakin luotettavampi
kansallissankari.
Komeita sanoja
pyöreitä
kuin keräkaalit
kyllä ne herroja osaavat nuolla.
Antakaa minun nukkua
rauhassa
jos teillä on todella jotain uutta
sanottavaa
sanokaa se
lyhyesti ja kirkkaasti
ajanhukkaa en siedä.
Kirjosieppo osoittaa talvisodan
henkeä
oravalle
syöksyy kuolemaa uhmaten
munarosvoa päin
saa kuin saakin
ylivoimaisen vihollisen
pakosalle.
46
Maailmanparantaja
mies puhuu hartaasti
ihmisoikeuksista
ihmisyydestä
mutta mitä arvoa puheilla?
kun hän ei suostu sanaakaan
puhelemaan puille
veljillemme ja sisarillemme.
Elämä kuluu tyhjän miettimisessä
rahan tienaamisessa
vuokran-, sähkö-, bensa- ja puhelinlaskujen
makselussa
elämisen taito ei näytä
kasvavan
kaljamaha kyllä.
Kun tulen työstä en jaksa muuta
kuin suu auki
silmät nurin päässä
töllöttää telkkaria mitä siellä
lasiruudun takana
puuhataan
ei väliä.
Luuletko ettei minulla ole
silmiä päässä
kaljamahasi kanssa olet
mennyttä miestä.
47
Vieraat silmäni
peilistä
tuijottelevat minua
en uskalla kysyä itseltäni
mitään.
Tammikuun pakkasessa
pimeässä
radio syyä korville
pörssilukuja
tuotantoa lisättävä
muuten ei Suomi pärjää
maailmanmarkkinoilla
vitut minä niistä
aurinkoa ikävöin.
Täällä on joku
tunnen
luulen että se olet sinä
äkkiä sydämeni puhkeaa
iloon.
Avaa ovi sisälle päin
niin ymmärrät mistä
puhun.
48
V
TÄÄLLÄ VOI ALKAA
VAIKKA MIKSI
PAITSI EI IHMISEKSI
49
50
Täällä on
omat porot, sudet, karhut, ketut
pöllöt
omat rajavartijat
omat hävittäjät
omat maaherrat
omat nuolijat
omat tyhjäntoimittajat
omat ja vieraat naimamiehet
omat synnyttäjät
omat kuolijat
omat helvetit, omat taivaat
omat aaveet
omat hullut
kaikkea mitä ajatella saattaa.
Lappi pääsee vielä pitkälle
kylmyydessä
kunhan kirkon ja armeijat opit
opitaan.
Kiljuva tammikuu kimpussa
helmikuun edessä
olen motissa
mutta älkää luulko
että antautuisin kylmän
väkivallan edessä.
51
- Koko läänissä ei ainuttakaan
laaturunoilijaa
mitä lie jokunen harrastelija
roskan kirjoittaja,
höyryää etelän suuri
taidekriitikko.
- Isossa läänissä silmänkantamattomiin
kulttuurityhjiötä
tyhjääkin tyhjempää
käsittämätöntä miten ihmiset voivat
siellä pohjoisessa elää,
voihkii etelän suuri kriitikko
tietäjä
etelän suuri kriitikko.
Täällä eri unelmat
eri runot
eri varikset
eri vitut
tiedä se.
Kyllä Lapin perkele
vastaa
kymmentä etelän
perkelettä
siitä vaan koittamaan
etten puhu
tyhjää.
52
Maailmalta piilossa kuin
myyrä
kaivan
tunturin alla käytäviä
runolapsille pesiä kasvaa
kohotan siiville.
Kyllä täällä aina hyville
sanasepille
töitä löytyy
leivässä pysyy,
tyhjänpäiväisiä
sanailijoita
maa elättää
apurahoilla.
Tuutin täydeltä
taivaskanavia
vauhdilla
ajaa lapsia päin
maailmaa
jota ei ole.
53
Kuolema laatimassa päivän
mustaa listaa
tiekartta edessä
isä lähdössä pitkälle matkalle
ottaa lapsen syliin
suukottelee
hyvästelee
viimeisen kerran.
Koira ulvoo
kuolemaa
ruumisauto lipuu talon
pihalle
vanhalla naisella oli
onnea
saada kuolla
omaan sänkyyn.
Koivikossa uutta
vitivalkoista lunta
tunturin rinne täynnä
tähtiä
riekkoparvi käkättää
porotokka kaivelee jäkälää
tämän puoleinen ja tuonpuoleinen
yhtä.
54
Kämpässä heräillään
ensiksi teevesi kamiinalle
toiseksi rakastelun
voihketta
kolmanneksi lämmintä teetä
keksiä, marmelaadia
ja sauhut päälle
tässä kylliksi
onnea.
Huikaisevassa kevätauringossa
hiihdän kuin aave
rakkauden tappaja
muuta vaihtoehtoa ei ollut
selvitä hengissä
pitää perhe koossa.
Hiljaisuus karjuu tyhjillä
tuntureilla
niin että korvia viiltää
veri hyytyy
taivas kaatuu päälle
alastonta totuutta
elämästä
en pakoon pääse.
55
Miksi kadehtia
toisten elämää
kun omakin jo tarpeeksi
tylsää.
Kesä räjähtää silmille
kulleroniityt
juosta vilistävät
auton ikkunan ohi
tunturien huiput siintävät
pohjoisessa
juhannus ja nuoruus
sylikkäin jokitörmällä
rakastan sinua niin että
sydämeni on haljeta.
Aurinko on yht`äkkiä sylissä
veret kiehuvat
vedet välkkyvät
kukat säteilevät ylimaallista
värien loistoa
puut huojuvat onnessa
linnut konsertoivat
Bachia
minä sukellan sinun
värisevän taivaasi
tähtimereen.
56
Joku suuri katse
tarkkailee
maailmaa
silmieni kautta
niin salaperäistä, salaperäistä
outoa.
Olisikohan Kaaleppi
porojen kanssa
muuttamassa taivaan
jäkälämaille
kun tuo koira syysyössä
niin ulvoo.
Kesä parkaisee
kauhusta
syksyn ajaessa mustalla
autolla
pihalle
kohtaloa ei voi
paeta.
57
Vitilumi parkaa
joka askeleella
kuu kurkkii huurrekehän takaa
kuin aave
porot seisovat tunturin rinteessä
kuin patsaat
minä karvalakki korvilla
kiroilen
helvetin pakkasta
luonto testaa
eloonjäämisoppia.
Tammikuun yössä
jäinen helvetti
kiitämässä
avaruuden halki
kuin potkupallo
linnunratojen meressä
minä tunturin reunalla
tappelen itseni
kanssa.
58
Kaikki niin ihanasti
romanttista
kiiltokuvien ihailijalla
tunturihotellien notkuvan
ruokapöydän ääressä
ei juolahda mieleenkään kysyä
miltä Lappi näyttää
nälässä.
Tunturit on hiihdelty
järvet tyhjennetty kaloista
pilvissä lennelty
kiimaiset naiset
naitu
jutut kerrottu
viinat juotu
jo täältä joutaa taas
alamaihin.
59
Kun kasvan isoksi
alkaisinko haukkuvaksi koiraksi
ulvovaksi sudeksi
sarvipäiseksi urosporoksi
tunturipöllöksi
viekkaaksi ketuksi
turistioppaaksi
ahveneksi, sammakoksi
karhuksi
joutseneksi
käkättäväksi riekoksi
hävittäjälentäjäksi
porovarkaaksi
maaherraksi
apinapapiksi
täällä voi alkaa vaikka miksi
paitsi ei ihmiseksi
ilman ristille joutumista
itse asiassa mikään ei ole
muuttunut
kahdessa vuosituhannessa.
Pimeää siellä
pimeää täällä
todellinen runoilija ei sepitä
valheita
valosta
tähdistä joita ei näy
lahjomaton runoilija
paljasta pimeyden vaikka keskellä
kirkasta päivää.
60
VI
JOUTAVIA MUISTIINPANOJA
SIELUNSA HUKANNEESTA
KAUPUNGISTA
61
62
Joutavia muistiinpanoja
sielunsa hukanneesta kaupungista
silminnäkijänä
pimeillä
markkinoilla
joutavia tyhjiä puheita
kirkosta kapakkaan asti.
Kaupungin puhelinluettelo
kätkee
nimien taakse
kolmekymmentä tuhatta
onnenonkijaa
kolmekymmentä tuhatta
tosi runoa
elämästä.
Joka jätkä
tässä kaupungissa
uneksii
nuoren naisen
tavaran perään.
63
Täällä on
menoa ja meininkiä
kun iloa ajetaan takaa
rahalla saa
pään täyteen viinaa
kovaääniset jauhavat
rakkautta
silpuksi
täällä on tavaraa kaupan
kunhan hinnasta sovitaan.
Kukaan ei tiennyt
miksi kaupunki oli
rakennettu
miksi suuri joki kulki
sen halki
miksi ihmiset uurastivat
kuin muurahaiset
miksi toiset tunsivat asuvansa
helvetissä
miksi toiset tunsivat elelevänsä
ihan mukavasti
päivän kerrallaan.
64
Kaksi vanhaa miestä
viittelöivät sormilla
hävitetyn Rovaniemen pienoismallia:
- nuo talot tuolla on pantu
palaneiksi
mutta eiväthän ne palaneet
mikä niiden pirujen talot
olisi polttanut
muistanhan minä ne
kas tuossa takametsikössä oli
sen parittajan mökki
polttivathan ne senkin hökkelin
hyvä
mutta tässä mallissa ei ole
mökin paikkaa merkitty
mihinkään
harmittaa tämä
epätarkkuus.
65
Aamupalaksi aina
kylmää kaurapuuroa
joka jumalan päivä
pimeää
sinun ilmeetön tuijotuksesi
ikkunasta
jonnekin
tekevät tästä kaupungista
helvetin.
Valtion ja kuntien virastoihin
hautautuneilla
ruumiilla
ei hätäpäivää ennen
mätänemistä.
Ylväs ylpeä
kaupunki
suuren joen rannalla
kaikki omasta takaa
se synnyttää
omat rosvonsa
omat haudankaivajansa.
66
Ei tätä kaupunkia
tee pieneksi
vähäinen koko
vaan pienet
ajatukset.
Marraskuun illassa
tuonelan virta
porautuu
kaupungin läpi.
Mies kolistelee eteisessä
kännipäissään
kapakasta tulossa
pikkutunneilla
pelkoa nieleskelevä nainen
lapsi kainalossa
tekeytyy nukkuvaksi
voi kaupunkia
sinun miehiäsi
voi tätä yön helvettiä.
67
Mies iloisesti
hämmästyy
kun näkee kadulla
ihan oikeaa paskaa
vielä.
Ellei ole
viranomaisten antamaa
passia
henkilötodistusta
kukaan ei usko
että minua on
olemassakaan.
Tämän kaupungin
pimeydessä
pienikin valotuikku
häikäisee.
68
Mutta elää voi vaikka
helvetissä
luonto turvana
helmikuun yönä satanut jälleen
uutta puhdasta lunta
suuren joen jäälle
pikkusieluisen kaupungin päälle
uutta puhdasta lunta
aamuauringossa sädehtii
laskettelen sukset jalassa
joen jäälle
sydämeni riemussa
valomerelle
nauttimaan kuin juhla-ateriaa
ilmaiseksi.
Kuulen, kuulen
kun ylämaan kirkkassilmäinen joki
jäänalla salaa juoksee
rynnäköllä juoksee, juoksee
kaupungin kiilusilmien ohi
ahneiden rahakourien läpi
rosvokoplien läpi
äiti-merelle päin
salaa sykkii, salaa laulaa.
69
Sisällys
I Toimikoon kaikki aistini
sikin sokin ……………………………….3
II Aina joku näkee selvemmin……………15
III En tiedä
miksi olen täällä………………………...23
IV Avoimena haavana……………………...31
V Täällä voi alkaa
vaikka miksi
paitsi ei ihmiseksi……………………….51
VI Joutavia muistiinpanoja
sielunsa hukanneesta kaupungista……63