1
USKON KUVIA LUMESSA
Pentti Harjumaa
Mieteluonnoksia
1983
Pienkustanne
Saatteeksi
Olkaa realisteja
uskokaa
mahdottomia
uskokaa
taivaisiin
maan päällä
tuuli nousee
täytyy koettaa elää.
2
I
Porot alkoivat itkeä kun näkivät minkälaiseen
uskonsuohon olin vajonnut korviani myöten.
Tässä uskossa on etupuoli ja takapuoli, valoisa
puoli ja pimeä puoli. Se on kuin pohjoinen luonto.
Silloin kun on valoa sitä on mielettömästi. Silloin
kun on pimeää sitä on mielettömästi.
Ei tätä uskoa voi selittää. Jeesuksen nimessä ja
veressä kaikki synnit anteeksi –sanat ovat enemmän
kuin sanoja. Ne ovat parantavaa magiaa.
3
Tämä pohjoinen usko on minulle ikioma rakas
vihollinen niin kuin minä itse. Ilman tätä uskoa
kokisin elämän täällä paljon tyhjemmäksi.
Ennen täällä leipä loppuu kuin usko.
En minä tiedä, mikä tämä usko on. Silti ole ollut
uskossa koko elämäni.
Lähdetkö mukaan tunturille? Mutta olet jo löytänyt
varman totuuden ja oikean uskon, älä tule mukaan.
Meistä ei silloin ole toisillemme muuta kuin riesaa
ja harmia.
Tämä usko antaa minulle elämän voimaa, hullua
rohkeutta kohdata pimeässä pakkasessa vapisematta
vaikka pääpiru.
Jumalalla on naurussa pitelemistä, kun uskonvartija
selvittää minkälainen on oikea usko, mitä Jumala
tahtoo.
4
Ei tässä tarvitse ymmärtää mitään, usko riittää.
Saarnamies kertoo aina samat mielikuvat taivaasta
ja helvetistä. Niitä ei ole varaa muuttaa piiruakaan
mihinkään suuntaan uskoa menettämättä.
Tämän uskon osoittaminen hölynpölyksi on yhtä
toivotonta kuin typeryyden paljastaminen.
Pääasia olla oikeassa uskossa ja todistaa että kaikki
muut uskot maailmassa ovat väärässä.
Tämä usko ei vie ketään mihinkään. Se on kuin
paikalleen jähmettynyt tunturi sama eilen, tänään
ja iankaikkisesti.
Uskon lujuudella ja määrällä ei harha ja valhe
muutu oikeaksi ja todeksi.
Kaikki samassa veneessä. Kukaan ei tiedä elämän
peruskysymyksistä mitään lopullista varmaa. Joka
väittää tuntevansa totuuden, valehtelee.
5
Kun synnit on saatu anteeksi, ikkunat rävähtävät
auki taivasta myöten. Sydän puhkeaa ylitsevuotavaan
kiitokseen kuin Lapin raju kevättulva.
Tämä usko sokaisee näkemisen.
Seurat lumoavat minut kerta toisensa jälkeen
taivasuskolla, joka on aito ja tosi.
Minä poika se steppailen Jumalan valtakunnassa,
armosta elän.
En ymmärrä tätä uskoa enempää kuin sika
hopealusikasta. Silti uskon ja pidän uskoa
oikeana.
Tämän uskon lupaama ikuisuus pelottaa minua.
Omatunto on herkkä ja selkeä pikkuasioissa, mikä
on syntiä mikä väärin. Suurista maailman
vääryyksistä se ei sano mitään.
6
Ilman tätä uskoa en olisi olemassa, minut olisi
ehkäisty syntymästä. Olen perheen yhdeksäs
lapsi.
Yksi päivä tässä uskossa on kuin tuhat vuotta,
iänikuista seuroissa istumista, toisten vahtimista.
Pötypuhetta tai ei, ei sillä väliä, kunhan saarnamiehellä
on oikean uskon nuotti. Kun hän osaa sopivin väliajoin
toistaa vakuuttavasti fraasin: - Jeesuksen nimessä ja
veressä kaikki synnit anteeksi.
Tämä on hirveä usko. Joka ei jaksa uskoa, sen lauma
tyrkkää armotta yli laidan helvetin tuleen.
Tämän oikean uskon jälkien peittelemiseen tarvitaan
Jumalan suoja, ettei se paljastu valheeksi.
Kuinka monen onkaan tämä usko ruhjonut
päättömäksi laumassa määkyjäksi.
Kuoleman edessäkään tämä usko ei horju eikä
vapise.
7
Kaiken mitä tiedän tästä uskosta, tiedän liian
myöhään. Se on ehtinyt ruhjoa minut rammaksi.
Kaikkialta helvetin keihäät piirittävät minua,
pakotietä ei ole.
Vaikka minulle tuhat kertaa julistetaan synnit
anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhaan
ja iloon ja vapauteen asti, silti en tunne itseäni
vapaaksi.
Jos en muuta niin ainakin sen uskon, kyyneleeni.
Saarnamiehet ovat itkettäneet minua pian
neljäkymmentä vuotta.
Niin kauan kuin minunlaisiani syntisäkkejä on
täällä pohjoisessa, tätä uskoa tarvitaan.
Jos ei jollakin syntejä ole, tällä uskolla on keinot
saada uhri tunnustamaan olemattomia. Se on
tunturien Gestapo.
8
Samantekevää uskonko seitaan tai tähän oikeaan
uskoon, vaikutus sama, kalat järvistä vähenevät,
poroja kuolee joka talvi nälkään.
Vapaamielinen Jumala olisi tässä uskossa
kauhistus.
Jumalia syntyy ja kuolee. Tunturikivestä tehty oikea
jumala ei ikinä kuole.
Tämä uskon tie ei pääty koskaan. Ensin koko elämä
seuroissa kulkemista maan päällä, sitten taivaassa
jatkuu ikuisesti sama peli.
Se ei ole mikään saarnamies, joka ei saa puristetuksi
edes muutamaa kyyneltä kuulijoista irti.
Vihaan tätä uskoa, se on riistänyt minulta lapsuuteni,
nuoruuteni, koko elämäni.
Mitä muuta minun elämäni on kuin joka viikko
seuroissa istumista ja helvetin pelkäämistä.
9
Entä sitten? Jos ei tämä usko, niin sitten toiseen
uskoon tarrautuminen. Oletteko tavanneet ihmistä,
joka ei johonkin uskoisi?
Sitä minkä olen löytänyt tässä oikeassa uskossa, ei
Jumalakaan kykene ottamaan minulta pois.
Repikää vaikka sydän irti ruumiistani, tästä uskosta
en luovu. Penikasta asti olen kasvanut tähän.
Olen kulkenut uskosta uskoon, vain tässä uskossa
olen löytänyt sielulleni rauhan.
Atomipommeilla lastattua maailmaa ei tarvitse
pelätä, kun synnit on anteeksi Jeesuksen nimessä ja
veressä. Jos lentää ilmaan, niin taivaaseenpa
lentää.
Niin kuin ihmisen aivot on suuri salaisuus, niin
myös tämä usko.
Taivas todellisempi kuin maa, kaikki touhut täällä.
10
Meni syteen tai saveen, minä uskon. Se antaa
elämälle makua.
Joka tutustuu tähän uskoon lähemmin, ymmärtää
miksi niin monella sietämätön taivaan ikävä.
Kaiken minä kyllä muun kestän, mutta en tämän
uskon alituista takaa-ajoa.
En osaa muusta puhua kuin tästä uskosta. Älkää
kysykö miksi, en tiedä.
Viiltävä tuskan huutomme ei pelasta meitä uskon
mustasta aukosta.
Ei tämä usko ole oikeassa eikä väärässä. Se
tyydyttää vain jotain puolta sisimmistäni.
11
Joka aamu varoen koskettelen ihoani, vieläkö se
on uskomassa ja taivastiellä.
Niin yksinkertaista se on, oikea usko. Todeta vain
että tämä on ainoa oikea usko, muut väärässä.
Siinä kaikki.
Pirun pillerit ja kierukat, tällä menolla loppuvat
sielut näistä kylistä. Kenelle sitten saarnaamme
pelastusta – poroilleko?
Tässä uskossa paljastuu julkean alastomana
ihmisen typeryys, pimeys, harha.
Tämä usko kiertää sydämessäni yhä samaa uraa
kuin rikkimennyt levysoitin, korvia särkee.
Tämä usko on yhtä pitkä kuin leväkin, rannaton,
pohjaton suo.
12
Jos tämä todella olisi omaperäinen ainutlaatuinen
usko, sydämeni ei lakkaisi sitä ylistämästä. Tämä
on muista uskoista vain hiukan ahtaampi,
suvaitsemattomampi, siinä kaikki.
Sieltä täältä joitakin pätkiä raamatusta, sitten
sekaan mitä mieleen sattuu juolahtamaan.
- Onpa taas kuultu vaikuttava saarna, oikeata
väärentämätöntä Jumalan sanaa.
Monet ovat todella löytäneet autuuden tässä uskossa,
ja he ovat vilpittömiä rehellisiä ihmisiä. Joillekin
toisille tämä usko on pimeyden pesä, kauhistus,
ja he ovat vilpittömiä rehellisiä ihmisiä.
Tämä usko on kuin painajaisunta, pimeää jäätävää
kauhua. Herra, armahda minua heidän kynsistään.
Tänne kylien kätköihin tämä usko on pureutunut
kuin syöpä, se ei hellitä ennen kuin viimeinenkin
sielu on joutunut sen saaliiksi.
13
Tämä on niin pieni usko, että siinä on jotain suurta.
Mitä tämä usko olisi ilman vanhan ajan kunnon
Pirua ja Jumalaa, taivasta ja helvettiä.
Kun usko muuttuu omaksi pieneksi maailmakseen,
tapahtuu Jumalan ihme: Kaikki näyttää ihmeelliseltä
suurelta ainutlaatuiselta johdatukselta.
Maailman ihmisille tämä usko on tuntematon
suuruus.
Tässä uskossa ei ole mitään salattavaa. Silti se
pysyy salassa useimmille keskellä kirkasta
päivääkin.
Sielut ovat tässä kylässä vähissä, eivät menneet
taivaaseen, vaan Ruotsiin leivän perässä.
Kun puhuin tunturille elävästä Jumalasta, se piti
minua satujen kertojana.
14
Joka pyhän tienoo ne nuoret autolla kaahaavat
jollekin suunnalle seuroihin muka Jumalan sanaa
kuulemaan. Mutta kiimarallia se on, en siedä
valehtelua ja kaunistelua. Miksi peitellä, mitä pahaa
siinä Luojan luomassa kiimassa on? Ilman sitä
ei meitäkään olisi.
On syntiä kuvata tätä uskoa kauniimmaksi kuin
mitä se on.
Ei mitään uskoa ole järjellä kyetty selittämään, ei
tätä uskoa, ei kommunismia, ei fasismia.
Yksinkertaisinkaan ei tämän uskon sieltä eksy.
Siinä sen suuruus ja voima.
15
II
Kaksi saarnamiestä kuvailee taivaan ihanuutta ja
helvetin kauhuja tunnin pari. Sen päälle juodaan
pullakahvit, supatellaan kylän juorut läpi. Sitten
onkin edessä taas kotimatka.
Kuvitelmat ja Totuus ovat tässä uskossa yksi ja
sama asia.
Jos todella tajuat uskon salaisuuden, olet viisaampi
kuin tiedätkään.
Usko kuin usko, mitä muuta eroa niissä on kuin
toinen on ahtaampi toista. Neulansilmiä rivissä.
16
Virren veisuun ja rukouksen jälkeen toimikunnan
puheenjohtaja sanoo tarmokkaana: - Taivaallisen
leivän lisäksi kymmenet tuhannet suviseuravieraat
tarvitsevat tonneittain ruisleipää, kananmunia,
voita, jugurttia, jäätelöä, perunoita, maitoa, liha- ja
hernekeittoa, rusinasoppaa ja ennenkaikkea kahvia
ja pullaa. Myös iso vessa tarvitaan, siivoojia,
vartijoita, kolehdinkantajia, astianpesijöitä,
palvelevia marttoja.
En tunne millään tavalla itseäni epänormaaliksi
uskoessani samanaikaisesti hernerokkaan ja
pilviin.
Kaksi Jumalan suurta ihmettä ja hurmiota: syntien
anteeksi saamisessa taivas avautuu, ihanassa
naimisessa taivas avautuu.
Joskus ajattelen, että ilman tätä uskoa ja naisen
lämpöä en olisi jaksanut elää täällä maan päällä.
Tämä usko on opettanut minut vihaamaan elämää.
pahempaa ei voi enää tapahtua – helvetissäkään.
17
Siitä nautin kun seuroissa sana tunkeutuu syvälle
minuun, se panee lihan vapisemaan.
Ne ovat eri miehet jotka tätä uskoa levittävät, eri
miehet jotka sen jättämiä vaurioita korjaavat
mielisairaaloissa.
Lähellä pohjoisnapaa tuijottava ikioma ainoa oikea
usko on maailman, Pirun ja Jumalan kiusallinen
kummajainen.
Viis teologiasta, kunhan usko on oikea, sielut kuin
porot tokassa turvassa. Hajottajille olemme
vihaisia ja armottomia.
Tämän uskon pimeys on saanut minut ikävöimään
entistä enemmän valoa.
Usko on liian tärkeä asua antaa saarnamiesten
selitettäväksi.
Alkuaikoina se oli palava usko, nyt tuhkat jäljellä.
18
Ei tämä usko itsessään ole pimeä ja typerä,
sellaiseksi sen tekevät uskojat itse.
Pirulla on tuhat keinoa kiusata jumalanlapsia,
kesällä sääskillä.
Heikkohermoiset älköön tavoitelko tätä uskoa.
Avaa sylisi usko, päästä minut sisällesi lämpimään
kohtuusi turvaan.
Ei minulla ollut muuta valinnanvaraa kuin tämä
usko, uskokaa minua.
Tämä usko on opettanut sieluni lentämään, en
tiedä suurempaa autuutta kuin lentää pilvissä.
Markkinat ovat markkinoita, vain parhaimmat
sielunahkat kelpaavat taivaalle, omakohtaisella
uskolla kuivattu. Pirun pahasti repimistä
sielunahoista ei juuri kannata paljoa maksaa.
19
On sanottava asiat halki, rehellisesti, kiertelemättä,
että kaikki muut uskot ovat väärässä. Jos ne siitä
loukkaantuvat, minkä sille mahtaa. Maailma on
täynnä lälläriuskoa.
Antakaa kuolleiden uskojen itse haudata itsensä.
Sielu kainalossa juoksen pakoon tätä uskoa.
Kyllä täällä vanhustentalossa olisi muuten mukava
asua köllötellä, ellei olisi noita piruja. Ei met kyllä
ole niitä nähty, mutta saarnamiehet sanovat vilisevän
piruja täälläkin ja uskottava on.
Etkö huomaa, he ovat tehneet sinun herkästä
uskostasi pelinappulan.
Jokaisella on oikeus uskoa mitä ja miten haluaa,
mutta vain oikealla uskolla pääsee taivaaseen.
Siihen malliin on uskottava.
Niin kauan kuin samaan päähän mahtuu vaivatta
usko ja kypärä, on tässä maailmassa aihetta
pelkoon.
20
Kaikkihan tässä pyörivät maan mukana auringon
ympäri, vaikka toiset uskovat lentävänsä kohti
taivasta.
Siittiösolut lentävät kuin enkelit parvessa, jokainen
uskoo pääsevänsä perille.
Suuri seurateltta huohottaa, vikisee, voihkii uskon
hurmiossa. Ukkonen salamoi, taivas mikä sade.
Lakatkaa kyttäämästä ja kiusaamasta sieluani,
karjun pirulle ja uskonmiehille, haluan elää
rauhassa.
Mikä usko tämä on olevinaan? Lymyää kirkon
hameenhelman alla piilossa, ei uskalla erota omaksi
lahkoksi.
Tämä on yhtä pitkää kuin leveääkin uskoa, unen
houretta. Typeryydellä ei rajoja on pakko uskoa.
21
Jos et itse nouse kapinaan ahdasta uskoasi vastaan,
eivät sitä muutkaan tee. Tällä menolla löydät itsesi
mielisairaalasta.
Yksi päivä uskossa sinun sylissäsi, tiedän etten ole
elänyt turhaan.
Kun on saanut vatsansa täyteen poron kuivalihakeittoa
ja pullakahvit, kelpaa uskoa. Ja pikku nokoset sen
päälle tekee hyvää.
Rakastan tätä uskoa kuin naista, enkä osaa selittää
miksi.
Sydämeni kellarissa villikoirat raatelevat uskoni
jäniksiä niin että veri roiskuu.
Sitä alituista samojen kuvitelmien vatvomista. Eikö
ne saarnamiehet keksi mitään uutta sinne taivaaseen?
Kuvittelisivat sinne vaikka uuden leveän sohvan,
jossa olisi hyvä löhötä.
22
Tämä usko on tehnyt minut maailman
tirkistelijäksi, ihmisten tuomitsijaksi, jotka
uskaltavat elää.
Uskon silmillä näen yhdellä vilkaisulla, että koko
maailma on suuri mitä muna ja synnin pesä.
Painuvat helvettiin.
Olen käynyt niin etelässä kuin Rovaniemellä, se
riitti minulle näkemään kaiken.
En tiedä mitä ajattelisin tästä uskosta? Parempi
etten ajattele mitään, etten taas menetä yöunia.
Porotkin ymmärtävät tätä uskoa enemmän kuin
etelästä tulleet kirkkouskovaiset. Heille elävä
usko on kummajainen.
Koko ajan he osoittelevat pohjatonta tunturirotkoa
ja uhkailevat: - Helvetin rotkoon putoat jos et tee
parannusta, ala uskoa. Vakuutan epätoivoisena,
koko ajan minä uskon mutta en teidän pillinne
mukaan.
Uskosta juopuneet sielut ravaavat joka seuroissa
virsiä hoilaamassa. Selviä päiviä he eivät kestä.
23
Jäätyneitä sieluja lojuu joka puolella uskon
lumessa kuin poronruhoja teurastusaidalla.
Ei täällä pienellä uskolla pärjää, se hukkuu kuin
pieru lumeen.
Uskon että olen pelastettu, mutta kuitenkin
hukassa.
Niin kuin valta niin usko turmelee sielun aina, se
vääristää. Se harhauttaa ihmisen uskomaan
pelastukseen.
Uskossa piiri pieni pyörii, saarnamiehet hyörii
martat hyörii, kengän kannat sanovat, uskon
uskon kop kop. Maailma menköön menojaan.
Mitä ihminen on muuta kuin uskomusten ja
ennakkoluulojen kasa? Suolaa, suolaa, enemmän
suolaa uskon lihoille, etteivät mätäne. Muuten ne
eivät kelpaa taivaalle.
24
Kenen asialla nämä sielujen teurastajat ovat, sitä
ei tiedä itse Jumalakaan.
Yhdet ja samat naamat joka viikko seuratuvalla
vakuuttelemassa toisilleen, ettei taivasten
valtakuntaa löydy muualta. Huvinsa kullakin.
Minua riivaa alituinen epäily, olenko oikeassa
uskossa?
Oikea usko suviseuroissa on loputonta seura-alueen
kiertämistä isolta teltalta pikkuteltoille, hernekeiton,
lihakeiton, hedelmäkeiton syömistä, kahvin juontia,
tuttujen uskonveljien ja –sisarten etsiskelyä ja
tapaamista, juorujen läpikäymistä, lasten kitinää,
paskahuusissa juoksemista ja ihmettelyä: - Voi
mahoton ko paljon jumalanlapsia yhdellä koolla!
Piru kehrää tyytyväisenä kuin kissa seuraturvassa,
kun häntä saarnoissa muistetaan. Ilman Pirua ei
seuroissa olisi mitään jännitystä ja hohtoa.
Ennemmin poro menee neulansilmän läpi kuin
omat erehdykset tunnustetaan tässä uskossa.
25
Mitä ihmettä sinä juokset pakoon tätä uskoa?
Tyhjää.
Kuin sammakko kurnutan onnellisena tässä
uskossa, tämä lätäkkö on pelastukseni.
Tämä usko auttaa pääsemään irti paskamaailmasta.
Mutta paskan löydät täältäkin, toisenlaisessa
käärössä tosin.
Ei hän muusta uskosta tiennyt, korven kasvatti.
Näin kun hänen nuori puhdas sielunsa seuroissa
raiskattiin. Hän huusi sydäntä särkevästi kuin
eläin.
Pysyn laumassa itsepintaisesti mukana. Jos eksyn,
en eksy yksin.
2
6
Oikea usko on loputonta seuroissa istumista
pakarat kipeänä, saarnamiehen puheisiin
väsymistä, torkkumista puoli unessa.
Oikea usko on suurien suviseurojen loputonta
odottamista kesästä kesään, jumalanlasten
yhteyden tuntoa, eron haikeutta, kyyneliä.
Oikea usko on Päivämiehen lukemista, alituista
taivaan ikävää.
Hiukan vaihtelua ja iloa tuo sentään uskonveljien
vahtiminen ja kyttääminen, erehtyvätkö ne
muhinoimaan naapurivaimojen kanssa.
Eksyvätkö syntiin. Pysyvätkö oikeassa uskossa.
Tuimailmeinen järjestysmies suviseuroissa huutaa
pitkätukkaiselle nahkatakille: - Ei täällä epäuskon
kyttiä suvaita jumalanlapsia houkuttelemassa
syntiin. Painu helvettiin siitä ja vähän äkkiä.
Unelmani on rakastaa kaikki nämä tunturit uskoon.
Olen löytänyt ihmeellisen elävän uskon, sydämeni
riemuitsee jo tällä puolen rajaa.
Itken ja laulan täyttä kurkkua siioninlauluja kilpaa
tuulen kanssa tunturin laella. Sydämeni riemuitsee.
Herään yhtäkkiä pimeässä pirun, aaveen tai ihmisen
parkaisuun. Säikähtyneenä juoksen Äiti-Siionin
27
syliin turvaan.
Ei minulla ole muuta kuin tämä tyhjyys,
selittämätön luottamus ja usko siihen että
Vapahtajani tulee pian.
Mätäneviä uskonsanoja he itsepintaisesti raahaavat
tunturien yli väsymättä pelkäämättä aaveita. Usko
siirtää vaikka tuntureita?
Lars Levin perässä uskojat eivät ikinä opi mistään
mitään. Aina samassa uskonkehässä kuin porot
kuoleman erotuskirnussa armoa kerjäämässä.
Tunturit suuria Jumalan merkkejä oikeassa
suunnassa pysymiseksi.
Lumi leimahtanut tuleen, uskokaa ennen kuin on
myöhäistä niin pelastutte.
28
Uskon pommikoneet jyrisevät sydämeni taivaalla,
nyt on tosi kysymyksessä, on syttynyt sota
sielustani.
Ennen uskoon tuloani elelin onnellisen
tietämättömänä taivaan ja helvetin olemassaolosta.
Nyt alituinen pelko sieluni selviämisestä taivaaseen
perille.
Pitäkää oikea uskonne, mutta antakaa minun olla
rauhassa.
Kompastelen särkyneiden jumalankuvien yli
tunturin laelle lähemmäksi taivasta.
Uskon että en viihdy taivaassakaan, niin levoton
sielu olen. Se on minun kohtaloni.
Jos vain taivaastakin voi matkustaa tänne maan
päälle näihin suviseuroihin, niin takuulla tulen. Niin
ihanat seurat nämä ovat joka ainut kesä. Täällä
tapaa paljon tuttuja kalliisti uskomassa olevia
jumalanlapsia.
29
Vaieten istun seurapenkissä nuoruuden muistot
tuulessa, en jaksa enää ikävöidä minnekään. Odotan
saarnan loppumista, nautinnollista kahvihetkeä.
Olen täällä uskon unitunturilla turvassa, maailman
melskeen ulkopuolella äiti-maan sylissä.
Minä hoipertelen uskon varassa eteenpäin päivän
kerrallaan.
30
III
Omin silmin näen auringon kiertävän maata,
todistakoon tietoniekat mitä hyvänsä. Sydämeni
uskoo että vain tämä usko on ainoa oikea maanpäällä
ja taivaassa, todistakoot muut mitä hyvänsä.
En ajattele mihin tämä usko vie, kunhan vain saan
lapsenmielisenä uskoa ja istua tutussa seurapenkissä
joka viikko. Se riittää minulle.
En totisesti ymmärrä, miksi ihmisille ei näin valtavan
ihana usko ja autuus kelpaa? Ilmaiseksi.
Uskoni yön pimeä harha tuntureilla.
31
Taivaassa varmaan hyväkuntoisista porotokista
iloitsen eniten, hyvistä jäkälämaista.
Joka puolella näen Sinun jalanjälkiäsi. Minne olet
kätkeytynyt? Etkö voisi näyttäytyä niin olisi
helpompi uskoa.
Olen väsynyt tässä uskossa alituiseen oikeassa
olemiseen.
Pian minun känttyräinen sieluni on taivaan ristinä.
Toiset pelaavat poliittista peliä, toiset rahapeliä,
toiset uskonpeliä, kukin harrastuksensa mukaan.
Jotkut kaikkia pelejä yhtä aikaa piru apurina.
Vapaa avoin usko paljastuu ennen pitkää ahtaaksi
vankilaksi, niin kuin avioliitto. Kukaan ei osaa
selittää, miksi näin käy aina?
Rakastan tätä uskoa samalla intohimolla kuin
suloista nuorta naista.
32
Pilvenreunalta minä huiskautan viimeiset jäähyväiset
paskamaailmalle, nyt lennän lujaa linnunratoja ja
taivaankotia kohti.
Monta kertaa on synnyttävä ja kuoltava päästäkseen
lopulta valoon.
Pahinta jos joku heistä huomaisi tyhjän uskoni.
Jumalaa minun ei tarvitse pelätä, hän ymmärtää ja
antaa anteeksi.
Salakavala usko on muokannut minut valheelliseksi
pikkusieluksi, ainoa pelastus Jumalan armo.
Huudan kaikkiin ilmansuuntiin sydän riemua täynnä:
- Tämän ihanampaa uskoa ette löydä maanpäältä
ettekä taivaasta.
On rikos vaieta, jos näkee omin silmin uskonvarjolla
ruhjottavan nuoria kyvyttömäksi nauttimaan seksistä.
33
Hiestä yltä päältä märkänä juoksin pitkin tuntureita
pakoon uskon mustia miehiä henkeni edestä.
Luojalle kiitos että heräsin painajaisunesta.
Vilpitön avoin kaunis usko syntyy, kun toinen
ihminen tarttuu toisen käteen ilman ainuttakaan
ehtoa. Tällainen usko on Jumalan erityisessä
suojeluksessa.
Värjätyt hiukset ovat syntiä, maalatut huulet ja
kynnet ovat syntiä. Pönäkkä isomahainen
saarnamies tietää tarkkaan, ettei siitä Jumala
tykkää.
Jumala on saanut harmaita hiuksia tämän oikean
uskon takia. Yrittävät kaikin keinoin estää muihin
uskonsuuntiin kuuluvia jumalanlapsia pääsemästä
taivaan valtakuntaan. Yhä suurempi aika Jumalalla
kuluu tiesulkujen purkamisessa, kärsivällisyys
alkaa loppua.
Jos et koskaan ole uskossa hullu, niin saat olla
varma, ettet koskaan ole ymmärtänyt avarasta
vapaasta uskosta yhtään mitään.
34
Tästä uskosta löydät pohjoisen ihmisen sielun
pohjattoman ikävän ja kaipauksen.
Mielen myrkyttäminen ahtaalla uskolla on yhtä
rikollista kuin luonnon raiskaaminen ja
hävittäminen.
Vain hölmö uskoo yhden tien vievän perille. Tässä
uskossa näitä hölmöjä on kokonainen lauma. He
ovat Jumalan erityisessä suojeluksessa, etteivät
eksyisi ainoalta tieltä, joutuisi hukkaan.
En ole tullut tuputtamaan kenellekään uskoa enkä
kenenkään uskon sylkykupiksi. Uskon että Jumala
tykkää erilaisista uskoista niin kuin monenvärisistä
kukista.
Monen uskon harharetken jälkeen vasta tiesin, että
tämä hullu usko sopi minulle kuin mittapuku.
Yhä uudelleen ihmettelen, mihin kaikkeen sydämeni
alistuukaan elämänpelon edessä.
35
Onko tässä uskossa ihmisen tappaminen sodassa
syntiä? Ei tietenkään, kun tottelee Esivaltaa.
Hitlerkin oli Jumalan asettama. Mutta television
katsominen on syntiä ja huulipunan käyttäminen,
selvä se.
Tämä usko on kuin tunturin rinteessä pulppuava
raikas lähde, mitä nyt pieni hienhaju seuroissa,
mitä siitä.
Meillä ei ole muuta asettaa tätä pimeyttä ja tyhjyyttä
vastaan kuin luja usko, että taivasten valtakunta on
aivan lähellä, meissä sisällä.
Kesäaamuna inisen tunturin laella maailman
kauneimman laulun Luojalle, että Hän on antanut
minulle sääskellekin elämän.
Paskat minä maailman tyhjänpäiväisestä menosta.
Minulle riittää tämä yksinkertainen usko, kuppi
pari hyvää kahvia aamuisin että pääsen päivän
alkuun, uskokaa minua.
Tämän järjenvastaisen uskon levittämisessä sitä
vasta järkeä ja oveluutta tarvitaankin.
36
Sielu ja ruumis samassa veneessä uskossa, ilo,
kauneus, valo avaavat sisimpäni portit auki taivasta
myöten. Sydän pakahtuen kiitän Luojaa.
Hyvä saarnamies saa suviseurapaikalla taapertajat
lihavat naisetkin näyttämään suloisilta enkeleiltä.
Vapisen pelosta, tänne on levinnyt huhu että oikea
usko on joutunut vääräuskoisten haltuun.
Tämä usko on yhtä pilvissä lentämistä. Mutta autoa
ja bensaa kuitenkin toistaiseksi tarvitaan seuroissa
kulkemiseen, kun tuota ruumista on raahattava
vielä mukana.
Tyhjä usko ulkopuolella ja sisäpuolella, alhaalla ja
ylhäällä. Tätäkö se on sielun talvi?
Jostakin syystä sieluni on takertunut tähän uskoon
kuin täi tervaan. Pelastusta ikävöin.
37
38
Avaa tunturi suusi, kerjään. Saarnaa minulle synnit
anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan ja
iloon asti niin uskon. Nosta minut ylös pilviin.
Hyvä Jumala, poista nuo oikean uskon pilvet
taivaalta auringon tieltä, muuten palellun.
Kuoleman syy, hukkuminen uskon lumeen. Rauha
hänen muistolleen.
Niin se on, jos piruille antaa yhden tunturin, pian
niitä vilisee kaikilla tuntureilla kuin turisteja naamat
kurtussa. Uskolle ei pian löydy mistään rauhallista
kolkkaa.
Jos sydämessäsi on rauha, voit rauhassa vaeltaa
uskon inisevän sääskilauman läpi säikkymättä.
Pienistä pistoista ja ihonpuremista ei väliä.
Jonakin päivänä itsevarmaa uskoa odottaa ilkeä
shokki, kuolemanportilla sielu hukassa.
39
Tuntureilla voi sattua vaikka mitä, voit yhtäkkiä
joutua selittämättömän uskon saartamiseksi.
Mitkään selitykset eivät auta ennen kuin teet
parannuksen. Muuten sinut ammutaan kuin
teurasporo käristyslihaksi.
Uskonsaarnat kuin kummitusjutut pelottavat
pimeässä. Kun aurinko paistaa, helvetinrotkot ja
aaveet tipoteissään.
Minä näin suuren tunturien joukon valkoisiin
pukeutuneina kurkottautumassa kohti taivasta
vaivaiskoivun oksi käsissään. Minun tuli sydämeni
ikävä seurata seurata heitä.
Valkeat tunturit huutavat: - Herätkää näkemään
Jumalan luonnon kauneus, niin uskotte. Minä
katson ja uskon.
Kun tyhjää uskoo, tyhjää ikävöi, niin eipähän
tule jälkipuheita.
40
Kun itse kysyy, itse vastaa, itse uskoo, mitä on oikea
usko, voi vilpittömällä mielellä pääsyä yhteen ainoaan
johtopäätökseen – vain tämä on oikea usko.
Oikea usko paisui paisui kuin sammakko kuin
ilmapallo – halkesi.
Maanpäällinen elämä on sitten ohi. Olipahan se
paska reissu pyöriä oman napansa ympärillä, istua
kunnallisissa lautakunnissa ja kaiken maailman
yhdistyksissä. Laukata elämän parhaimmat vuodet
seuroissa ja uskoa sokeasti.
Täällä kaikki niin erilaista kuin etukäteen osasi
kuvitella.
Minun uskon taisteluni on kamppailua tyhjyyttä
vastaan.
Jos pysähdyt, kuulet pirujen naurun räkätyksen
takanasi, vaikka kuinka juokset seuroista seuroihin
ja anelet armoa.
41
Kääriydyn uskon lämpimiin porontaljoihin, nukun
makeasti ylösnousemukseen saakka. Näin minä
kylmästä elämästä selviän pelkällä säikähdyksellä.
Tajuan etten ole paskankaan arvoinen maailman
silmissä.
Tunturien kivien taakse piiloutuneita sieluja
matkalla taivaaseen. On edettävä varovasti
huomaamatta pirulaumojen ohi.
Näen sieluja murskautuvan kuin muurahaisia kaiken
maailman uskonanturien alle. Muut jatkavat
puuhiaan kuin ei mitään olisi tekeillä.
Lujauskoisimmat naiset vievät tavaransa
koskemattomana takaisin Suurelle Tekijälle. Mikä
häpeä.
Vaikka minun silmäni pullistuisivat päästä nättien
tyttöjen vuoksi, en anna lihanhimolle periksi,
lankea syntiin.
42
Tunturin kupeessa auringon paisteessa makaan
pehmeällä jäkälämatolla uskossa. Porotokkani
kivenheiton päässä. Kaikkialta sieluuni tulvii
kesäpäivän rauha ja kauneus. Ajattelen, olenko
päässyt jo perille – taivaaseen?
Parkaisen tuskasta, eikö tämä kivinen uskonpolkuni
viekään perille? On minua petetty?
Väärää uskoa ei ole olemassakaan. Uskokaa vain
lapsenmielisesti mitä mieleenne pälkähtää.
Tuomitkoon vain oikean uskon portinvartijat
tällaisen uskon alimpaan helvettiin.
Uteliaisuus uskonsisarien ja -veljien pikkupaheisiin
parasta lääkettä kyllästymiseen, saarnamiehen
pitkävetisiin puheisiin.
Tällä uskolla ei ole päätä eikä häntää, mutta millä
muullakaan olisi? Silti elettävä on.
Tässä uskossa on pimeää, mutta samalla aamuruskon
salattua kirkkautta.
43
Herääminen uskon rajallisuuden tajuamiseen on
järkyttänyt sieluani enemmän kuin mikään muu.
Jos ei koirani pääse taivaaseen, en minäkään sinne
halua, itkee pieni tyttö sydäntä särkevästi, kun
pyhäkoulunopettaja oli sanonut, etteivät koirat pääse
taivaaseen.
Roikun lauman mukana kuin mikäkin mustalammas.
44
IV
Täällä unien tuntureilla minun on niin ikävä sinua
Lars Levi profeetta. Lapseni eksyneet eri suunnille
kuin hajonnut porotokka susien ahdistelemina.
Sydänkesän päivänä astelen jalanjälkiäsi Pajalan
kirkontörmällä kuin kuka tahansa turisti ihmettä
odottaen.
Mielikuvien ja ajatusten sekamelskassa rynkytän
aikaovea toivoen edes vilaukselta näkeväni sinut
elävänä profeettana, mutta turhaan.
Sinä et ilmesty kiven alta joen polulle silmät
säkenöiden julistamaan vapauttavaa sanaa. Pappilan
pirtissä asuu hiljaisuus, jotkut kulkijat selailevat
postillaasi, täyttävät tilan omalla ajallaan.
Joen polulla kesän sukat loistavat kauneuttaan
salattuina, vedet välkkyvät auringossa, poutapilvet
eivät verhoa sydämeni hullua ikävää.
Muistan sinun rohkeat lämpimät sanasi: - Rakkaus
on suurin suoja surua vastaan.
45
Olen kuullut sinun kadonneen uskon tuntureilla.
Olen menettänyt sinut lopullisesti, tiedän. Silti en
lakkaa ikävöimästä ja kaipaamasta sinua.
Olen taas löytänyt yksinkertaisen lapsellisen uskon
hurmion ja hulluuden, kauan sitten kadottamani.
Voi, miten onnellisena jumalanlapsena pompin ja
hypin kuin keväällä laitumelle laskettu vasikka.
Ei minulla ole muuta kuin sinun muistosi rakkaudesta,
korkeat lumikinokset pimeissä rotkoissa, oikean uskon
ja auringon ikävä.
Tunnen eläimellistä onnea kuunnella uskon puheita
ilman sielua, ei huolta sen pelastamisesta jota ei ole.
Säälin ahdistettuja sieluja, mutta itsepähän ovat
osansa valinneet uskossa.
Tämän uskon tuhontie alkoi silloin, kun Jumala
marssi laumasta ulos tokaisten: - Kun olette niin
niin oikeassa uskossa etten sekaanne mahdu, niin
pyörikää sitten omassa mehussanne ja tukehtukaa
omaan paskaanne.
46
Ensimmäinen puolisko elämääni kului päästäkseni
sisälle uskoon, toinen kuluu pyrkiessäni vimmatusti
ulos.
Uskossa harmaantuneita päitä, kuihtuneita kukkia,
valokuvia vuosien takaisista seuroista, kylmästä
väriseviä itkeviä lapsia, haikeita muistoja,
täyttymättömiä unelmia tässä uskontokassa, katsoi
minne katsoi.
Nälän vaurioittamia lapsia ei täällä enää ole, mutta
uskon ruhjomia mieliä sen sijaan löytyy yedelleen
joka kylästä.
Ei täällä kukaan tiedä lopullista varmaa, mistään.
Minua väsyttää selittää jatkuvasti näin selvää asiaa.
Älä ihmeessä luota uskolla vääristettyyn omaan
tuntoosi. Tee miten parhaaksi näet vahingoittamatta
tieten tahtoen toisia.
Kun on juuri toinen saarnamies antanut kaikki synnit
anteeksi, niin toinen puhuja kumauttaa sieluni
roskatynnyrin ylösalaisin niin että hiki nousee pintaan
häpeästä. Ala siinä taas kerjäämään armoa.
47
Ensimmäisenä uskoon tulemisen päivänä rupsahtanut
vaimokin näytti kauniita taivaan enkeliltä. Nyt taas
kaikki harmaata arkipäivää.
Joka ikisissä seuroissa odotan jotain arvaamatonta,
mutta turhaan. Aina samat naamat, ei vilaustakaan
kauniista valkopukuisista enkeleistä, ei edes
pitkähäntäistä pirun jurrikkaa ajamassa takaa
uskonsisaria.
Minulla on hyvä vainu kuin koiralla. Haistan
erehtymättömästi jos joku on väärässä hengessä ja
uskossa.
Huonomuistisille tässä uskossa kaikki seurapuheet
ovat uutta ihmeellistä Jumalan sanaa.
Otin kuolleen sieluni kainaloon ja laahauduin
seuroihin. Läiskäytin sielun saarnamiehen eteen
lattialle kuin härskin sillin, huusin: - Jos saat
herätettyä sen henkiin, uskon ihmeeseen.
Ruumiit ja aaveet siellä tappelevat uskosta kuin
koirat luun päältä kuutamossa.
48
Pelkään että musta aukko on niellyt koko
uskonporukan, en näe kuin lumisia autioita kyliä,
vanhoja varisraakkuja siellä täällä.
En ole niitä miehiä joka arvailen, mitä on oikea
usko. Uskon mitä näen, siinä kaikki.
Olet väärässä uskossa, mielen rauhasi on väärää
rauhaa, laukoo itsevarmana uskonveli toiselle
ihmiselle tietämättä edes hänen nimeään. Pyhällä
typeryydellä ei ole rajoja, ajattelen.
Mitä muuta tämä on kuin avaimenreikä uskoa?
Reppu täynnä uskoa ja kuivaa poronlihaa hiihtelen
tunturien yli kohti kotia. En pelkää pakkasta, en
lumimyrskyä, en susia, en sitten mitään.
Rakastavien uskonsanojen tukemana minua
eksynyttä talutetaan takaisin kotiin, minä itkeä
hyrisen ilosta.
49
Anna heidän mahtailla uskolla, luulla olevansa
oikeassa. Näin he itse paljastavat oman typeryytensä
Niin kuin kirkossa unohtunut iänikuinen yksi ja
sama levy päälle, elämälle vieras.
Ihminen pystyy mihin vain, sokealla uskolla ja
tottelevaisilla käsillään ampumaan toisia hyvällä
omallatunnolla Jumalan nimeen.
Sissinä availen lukittuja sydämen häkkejä, päästelen
sieluja karkuun kuin vangittuja taivaan lintuja. Ei se
sen kummempaa ole, vapaustaistelu.
Uusi sielu tuli pantua taas alulle, Herralle kiitos,
ylistys ja kunnia. Niin mielelläni toimin vähäisenä
välikätenä.
Suviseuroissa uskonsisar kuoli sydänkohtaukseen.
Onko upeampaa lähtöä kuin suuren jumalanlasten
joukon keskeltä suoraan lentää taivaan kotiin.
50
Uskon ja uskon ja uskon enkä tule hullua
hurskaammaksi, sydämeni ikävä ei hellitä.
Saarnamiesten puheista ei koskaan jää mitään
mieleen, mutta ei se ole niin tärkeää. Pääasia että
on oikeassa uskossa.
Jos ei ole uskoa, ei ole mitään järkeä hiihdellä
täällä.
En minä herjaa ja pilkkaa itse uskoa, vaan siihen
kätkeytynyttä pimeyttä ja typeryyttä.
Saarna saarnan jälkeen sydämessäni vahvistuu
epäilys, ettei tämä ainakaan ole oikeaa uskoa. Voi,
hyvä Jumala, mistä sinut löytäisin?
Uskon jäljet pelottavat, kujilla silvottuja sieluja
rampoina hoippuroi.
51
Punastuin kun näin sinutkin istumassa seurapenkissä.
Olen vuosia salaa rakastanut puhdasta uskoasi ja sitä,
tiedäthän mitä tarkoitan? Hyvä että et ole kenelläkään
pojalle antanut, siitä Jumalalle olen kiitollinen. Uskon
että Jumala säästää sen minulle.
Miksi tämä usko alituisesti nakertaa sieluani kuin
rotta juustopalaa? Pian minusta ei ole mitään jäljellä.
Tämä usko on kuin pimeä loputon viemäriputki.
Parempi on uskon lähtö kuin päiden lähtö.
Uskon rautanaula päässäni en siedä paljon mitään,
raivostun vähästäkin synnistä.
Kun sieluja pelastetaan taivaaseen, ruumiita tulee.
52
Kirkkokuoro on synti
ompeleminen pyhäpäivänä on synti
tanssiminen on synti
korvarenkaat on synti
huulipuna on synti
pitkä parta on synti
pitkä tukka miehellä on synti
pitkät kynnet on synti
viinan juonti on synti
elokuvissa käynti on synti
teatteri on synti
haitari on synti
piirileikki on synti
urheileminen pyhäpäivänä on synti
minihameet on synti
alastomien naisten kuvien katseleminen on synti
lihanhimo on synti
itsetyydytys on synti
televisio on synti
viheltäminen on synti
uskottoman kanssa naimisiin meno on synti
tytön suuteleminen ennen vihkimistä on synti
avioliitossa ehkäisy on synti vaikka
naiselta menisi henki.
Ahdas mieli ja usko, suvaitsematon koti
ei ole synti.
Luulottelun ja valheen varaan rakennetulle uskolle
käy lopulta aina huonosti.
53
Lähi-idän heimojen vuosituhantiset uskonkäärmeet
ryömivät ilmielävinä pitkin tunturikyliä, levittävät
kauhua pimeässä pohjoisessa.
Minä uskon vaikka paljain käsin ja jaloin
lumikinoksessa pakkasessa. Mikään ei horjuta
minua pois tästä oikeasta uskosta.
Niin kauan kuin ihmiset eivät näe uskon pimeyttä,
tekopyhyyttä, vapaudesta puhuminen on roskaa.
Mitkään maailman metkut ja houkutukset ja
lupaukset eivät saa minua tulemaan ulos turvallisesta
uskonkolostani. Kaivaudun kuin myyyhä
syvemmälle pahaa maailmaa pakoon.
Uskominen on välttämätöntä, elämä ei.
Oli sielua tai ei, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä
ja veressä rauhaan ja iloon asti. Ei tässä napeilla
pelata.
En näe tässä uskossa mitään erikoista, silti se
kiehtoo minua käsittämättömällä tavalla.
54
Aina kun haluan antaa sielulleni kunnon
läksytyksen, istun pari päivää seuroissa.
Oi, miksi hylkäsit minut elämästä sivuun tähän
uskoon? En valinnut itse tätä uskoa.
Kirjeenvaihto tunturin kanssa on avannut silmäni
näkemään maailman ihmeellisen kauneuden. Uskon
että Jumala on kauneus.
Hän on hellä hyvä uskovainen, ei vahingoita
kärpästäkään. Ihmisten tuomitseminen helvettiin käy
kuitenkin ilman tunnonvaivoja.
Uskon kieli käsittämättömän kaunista linnun laulua
kesäaamussa.
Ihmisten välinpitämättömyys on johtanut uskon
terroriin täällä. Uskon mielivallalle ei ole asetettu
sulkua, vaikka on nähty miten raa´asti ja
häikäilemättömästi se on käyttänyt henkistä ja
hengellistä väkivaltaa avuttomia suojattomia
sieluja kohtaan.
55
Varjostan sieluani ettei se karkaa harharetkille,
veljeile vääräuskoisten kanssa.
Tunturien kauneutta, valoa ja pimeyttä, seitauskoa
ja kristinuskoa sielussani sulassa sovussa.
He istuvat seuroissa ja veisaavat virsiä niin kauan,
kunnes maanpäällinen elämä on huomaamatta
valunut ohi.
Aina kun menen jumalanlasten seuroihin, sieluni
täyttyy ihmeellisellä ilon ja onnen tunteella.
Aavekylä kuun valossa, helvetin pakkanen. Joku
yksinäinen sielu verestävin silmin kylän raitilla
hoippuroi seuroista kohti kotia.
Enkelit kurkkivat pilvistä silmät pyöreinä,
ihmettelevät oikean uskovien touhuja. - Miksi he
ovat teloittaneet rehellisen vilpittömän Ilon?
Naurunalaiseksi tulemista he pelkäävät enemmän
kuin syntiä
56
Oli se toista ennen. Minne ovat kadonneet väkevät
tuliset uskon julistajat seuroista? Nyt täysi työ
pysyä saarnan aikana hereillä.
Nitrojen varassa elävä uskonveli hyvästeli veljiään
ja sisariaan, jos ei enää täällä, niin taivaassa sitten
tavataan.
Kun uskon mustat miehet koputtivat sydämeni
ovelle, sieluni ennätti livahtaa ikkunasta pakosalle.
Vetivät vesiperän, minä iloitsin sieluni puolesta.
Sydämeni kivussa pakkasessa pimeässä parkaisin
poroille: - Tämä on yhtä helvettiä, missä täällä
taivas, häh?
Joka päivä olet olemassa minulle. Ilman Sinun
rakkauttasi en kestäisi pimeän talven tuloa.
Jos tätä menoa jatkuu, pian pieraisukin on syntiä.
57
Voi hyvä Jumala, joka yö näen unta suurista
suviseuroista. Olen sekapäinen ikävästä ja
kaipauksesta. Suviseurat ovat kesäkuun lopussa,
ja nyt on vasta marraskuu. Välissä on joulu,
tammi, helmi, maalis, huhti, touko ja melkein
vielä kesäkuu, yli puolen vuoden talven jäätävä
kylmyys kuin ikuisuus.
Taivaassa ei tartte enää uskoa, ei alituisesti ikävöidä
kaivata sydän vereslihalla.
Tärkeämpää on kuunnella omaa sisimpäänsä
minuutin verran kuin viisi pitkää tyhjänpäiväistä
saarnaa.
Päämääränä juosta sivuille vilkuilematta maailman
läpi suorinta tietä taivaaseen.
Herään uskon unesta, näen maailman aivan toisena.
Voi noita sieluja lumessa värisemässä, jäätymässä.
Eikö heitä usko pelastakaan? Kaikki tämä on niin
kauheaa.
58
V
Minua vaivaa ajatus, jospa sittenkin he ovat oikeassa
uskossa? Tarjottavana ihmeellinen pelastussanoma.
Elämäni, rakkauteni, uskoni, kaikki tyhjää kun Sinä
olet poissa. Voi, jospa tietäisit siten sydämeni
kärsii.
Loputonta saivartelua oikeassa uskossa olemisesta,
ovatko he niin typeriä vai tekeytyvätkö siksi?
Arvoitus.
Repäisen sydämeni surussa uskonverhon auki, näen
ettei täälläkään nähdä sen enempää.
59
Olen tottunut tähän uskon kieleen kuin riekon
räkätykseen, tuntuu kotoisalta, kuuluu asiaan
täällä.
Kevät on tullut, luonto herää, usko siittää lisää
uskoa. Luoja kasvun antaa.
Jos saisin nuoruuteni takaisin, viisveisaisin
uskon mustista miehistä. Lukisin runoutta
enemmän, rakastelisin enemmän, iloitsisin
kauneudesta enemmän, uskoisin aurinkoon
pilviselläkin säällä.
Sinunkin sielusi he ovat onnistuneet pyydystämään
verkkoonsa. En ollut uskoa korviani, kun kuulin
siitä.
Niin kauan kuin tunturit pysyvät, niin kauan myös
tämä usko.
Uskon kuumeessa tähyilen tähtitaivaalle, hulluna
ikävästä huudan: - Voi, koska minä pääsen täältä
pimeästä pois?
60
Jäätyneitä uskonsanoja sataa kuin lunta, kesän
linnut lähteneet, talvi tulossa. Uskomisen suuntaa
en muuta piiruakaan, vaikka järki menisi.
Jos jotakin pelkään, pelkään mustia aukkoja
itsessäni, uskon ihmissusia.
Kuinka monet sielut ovat tuntureilla hävinneet
jäljettömiin, lähtemällä uhmapäisesti laumasta
omille teilleen.
Haluan olla uskossa ilman pienintäkään ehtoa,
sellaisena kuin olen, tuulen henkenä.
Onko maailmassa ollut vielä mitään muuta uskoa
kuin taikauskoa?
Koko elämäni minua on ajanut takaa uskomisen
kiihkeä ikävä. Olen kulkenut uskosta uskoon
löytämättä sielulleni lepoa ja rauhaa.
61
Yksi sama usko, kymmenen, sata näkijää, kokijaa,
ja selittäjää sydämet janoisina.
Voi hyvä Jumala, pelasta sieluni tästä uskon
paskasta, minä tukehdun.
Sydämeni läpi leimahtaa uskon kirkas salama,
maailmani tulvahtaa kukkia, rakkautta täyteen.
Kun ei ole mitään onkin kaikki, kun on jotain on
vain jotain.
Minne uskoon tulleilta kadonnut nauru, ilo? Miksi
elämänpiiri pienenee, aina? Miksi mieli tulee
ahtaaksi, suvaitsemattomaksi, aina? Vaikka taivaita
syleilevästä vapaudesta saarnataan.
Näen Sinut joka tunturilla milloin missäkin
hahmossa opastamassa minua.
Joillakin menee tässä uskossa taivaallisen hyvin,
joillakin helvetin huonosti.
62
Uskon valtakunta tuntureilla täynnä verta, hikeä
ja kyyneliä, taivas ikävää.
Minulla on taskussa pääsylippu taivaaseen.
Armosta.
Ilman Sinua en näitä uskonveljiäni ja –sisariani
sietäisi hetkeäkään, mokomaakin pikkusieluista
juorusakkia.
Seitsemän tunturia he olivat hiihtäneet ristiin
rastiin löytämästä Sinusta jälkeäkään.
Käsittämätöntä, vaikka Sinä olet kaikkialla.
Se vaatii pojat rohkeutta potkaista Intiassa päälle
paskantavaa pyhää lehmää, Suomessa pyhää
valeuskoa.
Minun tehtäväni ei ole halkoa hiuksia tässä uskossa,
haistella henkiä, kerron vain mitä näen ja kuulen.
63
Tänä lumoavana kesäaamuna tervehdin teitä
uskossa sisällä olevia, rajalla olevia, ulkona
olevia, sama aurinko paistaa kaikille.
Aivan ohuiden verhojen takana taivasten
valtakunta, toinen tapa elää ja rakastaa.
Mitä ihmettelemistä siinä on tyhjässä uskossa?
Tyhjän päällä se maapallokin kiertää aurinkoa.
Tervetuloa hautausmaalle niin kuin muutkin
odottamaan kiltisti ylösnousemusta. Täällä ei
kenelläkään etuoikeuksia oli väärässä tai oikeassa
uskossa.
Aika ei kulu, tylsä olo, mitä jos lähtisi seuroihin
istuskelemaan, näkeehän siellä edes toisia
syntisiä.
Sama voima juoksee poroissa, lentää linnuissa,
juottaa janoisen maan, lohduttaa minua uskossa.
Riisun ruumiini kuin turkin päältä, nousen siiville.
64
Näin tapahtuu kaikille, tulee uskottua sitä ja tätä,
päivät laukkaavat ohitse jälkeä jättämättä. Vain
yksi on varmaa, joka syntyy se myös kuolee.
Uskon että jotakin on, enempää en osaa sanoa.
Kiivetään yhdessä tunturille, siellä olemme
lähempänä taivasta.
Kun kuulen vanhusten laulavan siionin lauluja,
ajattelen pois muuttavia lintuparvia. Kun kuulen
nuorten laulavan siionin lauluja, ajattelen palaavia
lintuparvia.
Minä kompastelen keskellä kirkasta päivää uskon
jäätiköllä.
Uskolla täytettyä sydäntäni nyt kuljettelen seuroista
seuroihin ja laulan – synnit poissa, autuutta oi.
Joka ladulla päättömiä hiihtäjiä laumoittain uskossa,
näkijöitä vähän.
65
Saarnamiehen päähän ei pälkähtänyt tosiasia, että
paksu rasvakerros oli kertynyt uskonsisarien
kermaleivoksista. Holtitonta ylensyömistä hän ei
käsittänyt synniksi.
He näkivät minun lähtevän uskonlaumasta, luulivat
sieluni joutuvan helvettiin, surivat sitä. Ja minä
surin heitä.
Olemisen avara hiljaisuus sydämessäni,
taivaanrannalla iltaruskon pilviä, minun on niin
ikävä Sinua.
Ravistan tunturit hereille uskomaan ettei maailma
tähän lopu.
Näin taivaan aukeavan sepposen selälleen, moni
kyläläinen, naapurin Kaisa ja Mattikin levittivät
kätensä ja alkoivat kohota ylös taivaalle
ihmeellinen valaistunut onni kasvoilla, siionin
lauluja veisaten. Minun saappaani olivat
juuttuneet maan saveen enkä päässyt lentämään
matkaan, heräsin itkuuni.
66
Uuden vuoden yönä ilmoitti sydämeni tulleensa
uskoon, aloittavansa uuden elämän. Minä vain
hymähdin.
Sadekuuro huuhteli ison suviseurateltan kattoa,
sisällä laulettiin sydämet pakahtuen siionin lauluja,
ukkonen jyrähteli taivas salamoi. Pikkuteltassa
nuori nainen rukoili Herralta lasta, vastanaineita.
Kymmenen vuotta uskossa, syntien pois panemista,
sydämeni kipeyttä.
Kymmenen vuotta uskosta ulos rimpuilemista,
sydämeni kipeyttä. Tässä elämäni tarina.
Sydämeni kiiruhti juoksujalkaa puheilleni, riemuiten
kertoi tehneensä ihmeellisen löydön: - Saa uskoa
kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä,
rauhaan, iloon ja vapauteen asti. Minä purskahdin
onnellisena itkuun.
Harvat maailman ihmiset ovat kuulleet että
tämmöinenkin usko on olemassa – ainoa oikea
usko tunturien kätköissä. Sepä mielenkiintoista,
olisiko siitä kummallisesta uskosta matkailulle
hyötyä, pelastus?
67
Sydämeni taas pimeässä, sieluni karkuteillä missä
lie. Koeta siinä sitten uskoa, näyttää iloista
naamaa.
He naamioituvat tittelien, arvomerkkien, jumalien
taakse – vallan pedot. Ja kansaa kehotetaan
nöyrästi uskomaan.
Minun on pysyttävä tästä uskosta loitolla, elääkseni.
Uskon jahtimiehet ajavat sieluani takaa kuin jänistä
tuntureilla. Hyvä Jumala on onneksi tehnyt jos
minkinlaista kivenkoloa ja piilopaikkaa, jonne
kätkeydyn turvaan.
Hei äitijumala, olen räväyttänyt ikkunat auki
maailmaan etten tukehtuisi. Ethän ole vihainen?
En minä jaksa aina vahtia tätä uskon ja maailman
välistä rajaa kuin sotilas vartiossa.
68
Nämä uskon unelmat tekevät minut hulluksi,
taivas, taivas niin etäällä pilvien päällä. Koko ajan
elämä loittonee minusta, tämä on niin kauheaa.
Kun miehellä on pastorin titteli ja kikkeli, oikea
usko, onhan jotakin, mistä pitää kiinni.
Uskossa vain tämä hetki, rannaton tunturien
taivas, ikuisuus.
Maailmalta salassa rakastan tätä hullua uskoa.
Näen tuomitsevien sanojesi läpi. Olet hädissäsi
sieluni pelastumisesta, se liikuttaa minua.
Olen tuntureilla ei-kukaan, vähemmän uskoa
kuin sääskellä. Voi kun olen yksin, olen kaiken
ulkopuolella.
69
Olen tälle uskolle sieluja tuottava lapsentekokone,
lastenhoitaja, kokki, tiskaaja, siivooja, ompelija,
nenän niistäjä, rakkauskone, nöyrä kuuliainen
Herralleni, amen.
Joka aamu herätessäni uskon tänään näkeväni
Sinut kadulla, työpaikalla, lounaalla,
supermarketissa, bussissa, kirjastossa, kirkossa,
sairaalassa, diskossa. Mutta turhaan uskon.
Kun minulla oli nälkä, te vain veisasitte virsiä.
Erityisesti rakastan uskovaisia huopatossuja, monet
seurat käyneitä saarnat kuulleita.
Puistelen nukkuvaa uskoani hereille, uhkailen
helvetin tulella, kuvailen enkelin kiellä taivaan
ihanuutta. Mutta se poika vaan nukkuu, kääntää
kylkeä vaikka koko maailma räjähtäisi ilmaan.
Tunturit lumimyrskyssä lukevat ilmestyskirjaa:
- Aika on lyhyt, tartu hetkestä kiinni. Ei ole
muuta herraa kuin Rakkaus.
70
Kun silmäni eivät enää nähneet hulmuavia
hiuksiasi, korvani kuulleet helisevää nauruasi,
nenäni tuntenut lumoavaa tuoksuasi, ihoni
tavoittanut lämmintä ihoasi, vasta silloin tajusin
rakastaneeni Sinua enemmän kuin ketään toista.
Nyt elän uskossa, tapaamme toisessa maailmassa
vielä.
Uskosta kiihtynyt ääni kysyy: - Oletko uskossa,
oletko pelastettu? Mistä pelastettu, kysyn?
Kiitos aurinko että olet uskossa, lämmität ja
valaiset näitä suviseuroja. Mutta siitä en oikein
tykkää, että paistat samalla lailla pahoillekin.
Kauhistun, näinkö tässä on käynyt, maailmaa
paenneet sielut juuttuneina näkymättömiin
uskonghettoihin veisaamaan virsiä.
Pahoittelen uskonmiehille heidän myöhästymistään,
olen ehtinyt myydä sieluni jo pois, maailmalle,
joutavan riesan.
Siinä vasta sitkeä nainen, miehen orjana, työn
orjana, uskon orjana ilo mielin.
71
Näen oikealla puolella uskoa, näen vasemmalla
puolella uskoa, näen yläpuolella uskoa, näen
alapuolella uskoa, vielä ne väittävät että maailmasta
on kadonnut usko.
En tiedä, pitäisikö minun uskoa vai ei, mennä
naimisiin vai ei, synnyttää lapsia vai ei? Näin
elämäni valuu pois miettimisessä.
Mitä te tiedätte uskon haisevista takapihoista?
Menkää kaatopaikalle niin näette, joka puolella
maailmaa ne ovat samanlaisia.
Kuulukoon tähän uskonlaumaan minkälaisia
pässejä tahansa, minä en jätä tätä uskoa.
Kuuntelen seuroissa saarnaa, mutta en kuule.
Katselen tuttuja jumalanlapsia, mutta en näe.
Ajattelen vain Sinua, rakkaani, miksi et ole
täällä? Voi, oletko joutunut pirun pauloihin?
72
Mitä on jäänyt sadoissa seuroissa istumisesta
sielulle käteen? Hämäriä muistoja viikonlopuista,
saarnamiesten äänen nuoteista. Sielulleni y
sietämätön elämän nälkä ja jano.
Kesken synnin tunnustusta joltakin pääsi pieru,
tulipa Pirulle kiire livahtaa pakoon, saarnamies
selittää tilanteen.
Tämä usko on minulle täyttä totta unessakin.
Anteeksi uskonporukka, orpo ja turvaton olen
täälläkin. Ei minulla ole paikkaa maan päällä
eikä taivaassa minne mennä.
Revin sieluni irti ruumiistani, lähetän sen
postipaketissa edeltä käsin taivaaseen. Itse jään
maan päälle vielä joksikin aikaa juhlimaan.
Onnellinen uskon hurmio paljastuu haihtuvaksi
kuplaksi, tiedän. Mutta mitä siitä, nyt paistaa
aurinko, taivas niin sininen, sininen.
73
Jostakin syystä tämän uskon käsittämätön hulluus
kiehtoo minua.
Ajattelen aurinkoa ja poutapilviä taivaalla, kun
hyräilen siionin lauluja. Ajattelen Sinua rakkaani,
kun hyräilen siionin lauluja.
Oikea usko pelkoineen rajaa ulkopuolelle elämän,
todellisen vapauden ja ilon.
Hölynpölyn saarnaajia, sokeita uskon ja maailman
selittäjiä riittää niin kuin rihkama kirjailijoitakin.
Avara usko tuntureilla ikuinen hullu haave.
74
VI
Uskon kirkkaassa valossa järki on hulluutta.
Vasta kun poroille riittää jäkälää tuntureilla,
uskon taivaan valtakuntaan.
Usko ja tieto pakenevat kuin säikähtyneet porot
tuntureilla minua.
Jätä kaikki, tule tuntureille. Usko minua, täällä
lähempänä taivas.
75
Olenko minä syyllinen tämän uskon julmuuksiin
ja vääristymiin, valheisiin, jos en näe niitä?
Ilman uskoa raahaan päiviä iltaan, en jaksa enää
itkeä, en nauraa. Sinua en väsy ikävöimästä.
En jaksa enää, parkaisen. Lääkekaapissa tapletit
laulavat siionin lauluja, ainoa toivo teissä pienissä
unienkeleissä, ikuinen pelastus?
Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin eteenpäin yli
tunturien, vaikka taivas on hävinnyt jäljettömiin.
Tunturi rakas, ota minut syliisi, näytä minulle
taivaan värit, lintujen elämän rohkeus ja ilo.
Uskon linnut eivät ole sydämessäni pesineet enää
vuosiin, maailman raiskaama myrkyttämä maani
itkee.
76
Tiirikoin vaivalla sydämeni lukitut ovet auki,
vastaani lehahti homehtuneiden löyhkäävien
saarnojen röykkiö. Ei tässä auta muu kuin lähteä
taas seuroihin kuulemaan tuoretta sananrieskaa.
Uskon ovi paukautettiin nenäni edestä kiinni, en
tiedä itkenkö vai nauran? Ensi töikseni vedän
kuitenkin keuhkoni ja sieluni täyteen raikasta
puhdasta ilmaa.
Ei minun sisuskalut ja sieluni kestä tätä uskon
meininkiä, yletöntä kahvinjuontia, verta roiskuvia
saarnoja. Päätäni särkee, oksennan vähän väliä,
olen liian heikkohermoinen tähän uskon laumaan.
Kylänraittia kulkiessa kuulen karjalauman
ammuvan, uskossa ikävöivän taivaan kotia, jossa
ei rehu lopu.
Omaa itseämme pidemmälle emme pääse, ja se
ei ole paljon.
77
Talviyönä etsin taivaalta oman tähteni, se vilkuttaa
lämpimästi, sisimpäni rauhoittuu. Alan hyräillä
siionin lauluja, kömmin peitteen alle, nukahdan
onnellisena.
Kylläpä te olette varmoja oikeasta uskostanne,
taivaaseen menemisestänne. Kuollessanne ette
tiedä sen enempää kuin kukaan meistä.
Pysähdyn sodissa kaatuneiden hautausmaalle,
sydäntäni vihloo nimien paljous, mikä kukoistavan
nuoruuden järjetön päätös, vallan, uskon
ennakkoluulojen vuoksi
Ruohonjuuri uskon voima, rajuus, hurmio yllättää
sydämeni, sukellan sekaan.
Ei seuroja seurojen vuoksi, ei uskonsanoja sanojen
vuoksi, ei taivasta ja helvettiä ihmisen vuoksi niin
kuin ei taidetta taiteen vuoksi. Kaipaan ja ikävöin
jotain muuta.
Onko tässä uskossa päätä ja häntää?
78
Voi rakas ystäväni, alituisella seuroissa istumisella
tuhoat oman sielusi niin kuin kapakassa istuja
maksansa.
Kun se parasta on ollut, se ei sen kummempaa ole
ollut tässä uskossa. Viikonvaihteet vuodesta toiseen
kuluneet seuroissa istumisessa, jäljellä vanha
raihnainen ruumiini, näkö ja kuulo mennyt, jalkoja
ja käsiä kolottaa.
Tämä oikea usko loukkaa minun uskonnollisia
tunteitani.
Aurinko paistaa täydeltä terältä, porottaa lämpimästi.
Suuren seurateltan edessä lapsia telmii
niittyleinikkien seassa, siionin laulut kantautuvat
metsänseuraan saakka. Joka kesä uusiutuva
ruohonjuuri usko juhlii.
Maanpäällisestä elämästä ja oikean uskon
kiusanhengistä kylläksensä saaneena lennän
taivaaseen pöristen kuin koppakuoriainen
kesäpäivänä.
79
Mitä enemmän he tyrkyttävät ainoaa oikeaa uskoa
ja taivasta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen etten
sellaiseen taivaaseen ainakaan halua, kiitos ei.
Sohaisen epäuskon sanoilla mätästä: - Oletteko te
oikeita Jumalan muurahaisia? Vastaukseksi ne
kusevat silmilleni niin kuin oikeat muurahaiset.
Kirvelevin naamoin ryntään pakosalle ja huudan,
uskon vähemmälläkin.
Juoksen Äiti-Siionin perässä kuin poronvasa
emänsä perässä.
Tämä usko on minun viimeinen turvapaikka, kun
maailma hajoaa ympärillä.
Edellä hiihtänyt tuntematon oli tunturiladulla
sauvan kärjellä kirjoittanut lumeen viestin: - Älä
koskaan väsy uskomasta ihmisyyden valtakunnan
tulemiseen, rakkauteen.
Tuntemattomia uskojia kuin sotilaita taivaan ja
helvetin näkyjen puristuksessa, käsittämättömän
maailman pelinappuloita.
80
Kauemmaksi en voi enää tätä jeesustelu-uskoa
ja maailmaa paeta, jäämeri vastassa.
Tapahtui omituista, sieluni yhtäkkiä vain irtosi,
lähti lentämään kuin valkoinen riekko yli lumisten
tunturien taivaaseen? Tyhjäksi jäänyt ruumiini
hölmistyi pahanpäiväisesti, kummasteli, aprikoi,
mitä tässä nyt tekisi, minne päin suunnistaisi -
maan syliinkö?
Ei ole valittamista näissä suviseuroissa: - Usko on
oikea, hernerokka ja sekahedelmäkeitto hyvää,
saarnamiesten puheet hyviä, ilmat hyviä, nuoret
uskonsisaret hyvännäköisiä.
Sataa tai paistaa, myrskyää tai on tyyntä, on kesä
tai talvi, sääskiä tai ei, uskoa tai epäuskoa,
tuntureita ei mikään järkytä, heiluta.
Siionin laulut avasivat sydämessäni unohtuneita
tunturipuroja, valoisia poutapilviä ilmestyi
taivaalle, sieluni lumoutui, riemuitsi.
81
Uskonvartijat kyselevät synkkinä: - Kirotut
maailmanlapset laulavat ja tanssivat iloisina
huolettomina, mistä kummasta he saavat voiman?
Eihän vain Elämänantajalta, tämä on
sietämätöntä.
Uskonmies maiskutteli suutaan, silmät sirrillään
himoiten tarkkaili nuoria pyöreäpovisia
heleäposkisia siionintyttäriä ison seurateltan
oviaukossa. Yritti salata ajatuksensa. Uskoi mitä
uskoi.
Liekehtivällä värimatolla porot kipuamassa ylös
tunturinrinnettä kohti taivasta, nyt uskon etteivät
nämä porot ja tunturit ole tästä maailmasta.
Tässä uskossa vain muutama askel sinne tai tänne,
reuna vastassa – putoaminen ulkopuolelle.
Sielujen vanhat pierut ovat ymmällä, mihin enää
uskoa. Kovin väljäksi menee, jos kirkkokuorossa
laulamistakaan ei lueta enää synniksi.
Jos tuntureilla lentelisi enkeliparvia, eivät ne olisi
sen suurempia Jumalan ihmeitä kuin riekot ja
porotkaan.
82
Hau, hau täällä tuntureilla, niin on ihmisen kuoltava
kuin eläimenkin. Olen nähnyt monen uskonsoturin
hautaan panemiset , sama kohtalo kaikilla.
Taivaalle syttyy tähtiä, onnellisena veisaan kurkku
suorana siionin lauluja, jumalanlapsi ihanampaa
nimeä en tiedä.
Kautta aikojen suuret profeetat ovat menneet
erämaan yksinäisyyteen etsimään itseään. Minä olen
miettinyt koko ikäni tunturien hiljaisuudessa, eikä
minusta ole tullut suurta eikä pientä profeettaa,
surkeana ajattelen. Olen tuntematon suuruus niin
kuin Sinä.
Varjoani, varjoani ajan takaa, saarnaisin sille
parannusta, mutta en ikinä saa sitä kiinni. Se on
viekas kuin kettu, aavetta ovelampi piiloutumaan.
Oikealla uskolla varmistan omakotitontin saamisen
myös taivaasta. Heti kuoleman jälkeen aloitan
rakennustyöt siellä samoilla piirustuksilla kuin
täällä. No, aluksi se voi olla vähän ylisuuri, mutta
ottakaa huomioon, minulla on iso perhe.
83
Matka uskon laidasta laitaan kesti puolet elämästä,
toinen puoli kuluu palatessa alkuun.
Edes yksi ainoa omaperäinen oivallus tai Jumalan
sana, saarnamiehen puhe olisi pelastettu. Mutta kun
ei niin ei, koko puhe tyhjänpäiväistä jaaritusta.
Tämän rajan takana uskon ja epäuskon taistelu käy
naurettavaksi, vastassa hautausmaan hiljaisuus.
Kyllä tämä muuten on hyvä usko, mutta se on niin
ahdas. Ensin on saatava elää vähän väljemmin
maailmassa. Jos ei kuolema yllätä äkkiä, sitten
vanhemmalla iällä voin tehdä parannuksen ja
ruveta tosissani uskomaan.
Uskon kaikkien tunturien olevan jumalanlapsia,
ihmisten puheisiin en usko.
Tunturit, maailma, unet, elämä, kuolema, taivas,
helvetti, kaikki tosia ja epätosia uskon varassa.
84
Tunturit menevät menojaan, auringolla kiire
jonnekin, minä orpo henki vain ihmettelen
kaikkea tätä.
Sanat ilman uskoa kuin autioita taloja.
Niin harvat miehet ja naiset osaavat avata taivaan
portit todella, rakastella, rakastaa todella.
Kaksikymmentä vuotta sitten ei näitä tyttöjä ja
poikia ollut olemassakaan, jumalanlapsia. Nyt he
täyttä päätä veisaavat siionin lauluja, sydämet
pompottaen toisella silmäkulmalla vahtivat
mielitiettyään. Sellaista on elämä.
Samahan se on missä hiihtoporukassa uskoo, ei
niissä eroa.
Vaikka minulle mitä vakuutetaan, ahdistettu ja
turvaton olen. Pelkään pimeää kuin lapsi.
Kauhistun kun ajattelen, että minunkin on kuoltava.
Kauhistun kun ajattelen, jos en kuolisi koskaan.
85
Eniten näillä tuntureilla on uskoa, ilmaa, unta,
lunta, kesällä sääskiä. Itse asiassa kaikki tapahtunut
minun poissa ollessani täältä, elämänmeno.
Herään, hyvästelen tämän oikean uskon haikein
mielin. Edessäni aukeaa katoavan lumen suru.
On uskottava silloinkin kun mitään ei näy, tyhjyys
joka puolella vastassa.
Mitä muuta täällä on kuin uskon hautausmaita,
kelkasta pudonneita tuntureita? Toiset hyväksyneet
hullun elämänsä kuin se olisi luonnollista, toiset
pakenevat vauhkoina kuin porot susia, minä vain
ihmettelen kaikkea tätä. Pyyhin silmälaseja että
näkisin paremmin mitä täällä todella tapahtuu?
Olen sekapäinen pelosta, sydämeni tuntureilla
parveilee mustia korppeja, kukaan ei usko minua.
Toiveeni on pysyä elossa vielä tämä talvi, jollakin
ladulla törmätä Sinuun, kuiskata hiljaa: - Ketään
toista en ole rakastanut niin kuin Sinua, todella.
Usko minua.
86
Nyt tämä usko on minulle kuin etääntynyt
kaukainen porotokka tunturilla, pois purjehtiva
pilvi taivaanrannalla.
Keskellä lumen ikävää minua pestään Jeesuksen
nimessä ja veressä lumivalkoiseksi riekkoenkeliksi
lentämään yli kylmien tunturien taivaan kotiin.
Talven pimeydessä näkymätön aurinko pilven
kautta lähettää viestin: - Uskokaa vielä vähän
aikaa, minä tulen pian.
Usko ja lumi käsi kädessä tunturilla matkalla
taivaan kotiin, minä hiihtämässä perässä.
Peilissä tuijottaa vastaani epäuskoinen naamani,
kysyy: - Onko totta, että olet tullut oikeaan uskoon?
Tunnustan rohkeasti, olen jumalanlapsi.
Raahasin niskasta sieluani seuroihin, se parkui
surkeasti, huusin ja raivosin sille: - Itku ei auta
markkinoilla.
87
Olen tehnyt parannuksen tästä oikeasta uskosta,
hylännyt itsepetoksen. Nyt elän normaalia elämää
niin kuin muutkin tietämättä mitä se on.
Mitä syvemmin minulle aukeaa usko, sitä vähemmän
tyrkytän sitä muille. Taivas on mittaamattoman avara.
Rakastan sellaista usko, joka ei vaadi mitään - edes
uskoa.
Jos minä olen onnellinen tässä uskossa, niin antakaa
minun uskoa rauhassa. Vaikka tyhjää.
Uskon kuvia lumessa yhä vähemmän matkan
loppupäässä. Pian alkaa näkeminen.
88
Pentti Harjumaan kahdeksas kirja
USKON KUVIA LUMESSA
Ihminen uskoo aina johonkin tai luulee ettei usko.
Maailmassa on lukematon määrä poliittisia ja
uskonnollisia suuntia ja ryhmiä, joille luonteenomaista
on olla ainoita oikeita.
Tämä yhdenlaisen ”Totuuden” löytämisen usko on
synnyttänyt kautta aikojen niin kristinuskon kuin
muiden uskontojen piirissä suvaitsemattomuutta,
syrjintää, verisiä uskonsotia toisin ajattelevia
kohtaan.
Uskonvarjolla tapahtuva kärsimysnäytelmä jatkuu,
toisen ihmisen nöyryyttäminen, pelottelu,
tuomitseminen kadotukseen ja helvettiin.
Uskon ennakkoluulojen muureihin törmäämme
joka puolella. Jumalat eivät kahlitse, vaan ihminen
itse luo omat häkkinsä ja vankilansa. Erilaisuutta
ei ymmärretä ja nähdä rikkautena.
Tässä mietekokoelmassa eivät päähenkilön Minät
suostu jäämään uskonympyröiden sisä- tai
ulkopuolelle. He kulkevat muurien läpi ja katsovat
maailmaa milloin mistäkin näkökulmasta maan ja
taivaan väliltä.
Minät ovat ristiriitaisia niin kuin ihminen on.
Toisena hetkenä he kokevat lujaa varmaa uskoa ja
samassa kaiken epäilyä, haparointia pimeässä,
tyhjyys vastassa.
Tämä kirja on tutkielma uskon vallasta
sydämissämme, ihmisen omista tekojumalista. Se on
kipeä ja koskettava tilitys. Varsinaisesti uskonnollinen
89
kirja se ei pyri olemaan.
ISBN 951-99442-2-2