1
Pentti Harjumaa
UNIEN
VARASSA
VIRRALLA
proosarunoja
ISBN 951-95510-0-X
Pienkustanne
Lapin Maakuntapaino
Rovaniemi 1979
2
Suuressa valkoisessa teltassa tuhannet kohotetut
kädet huojuvat kuin metsä myrskyssä.
- Herra Jeesus, ole kiitetty, ole kiitetty.
Ikävästä hulluna mies ponnahtaa korkean teltan
kannatinpylvääseen vahvoin käsin kiinni ja aloittaa
kiipeämisen taivaaseen.
Kiihkosta jännittyneet tuhannet silmäparit näkevät
taivaaseen nousun.
Vain jotkut harvat yrittävät miehen pelastaa
putoamiselta.
3
Kuin lumi tämä usko vyöryy tuntureilta alas
laaksoihin ja hautaa kaiken alleen.
Uskoon hukkuneiden luku on suuri. Vain harvojen
ja valittujen onnistuu pelastua.
Kaamoksessa harhailevia sieluja saarnamiehet
hiihtävät kokoon kuin poromiehet eloaan.
Verestä punertavan taivaan kajossa alkaa suuri
erotus, toiset eristetään kuoleman karsinaan, toiset
saavat elää.
4
On uskottava lapsenmielisesti ja oikeasti.
Miksi tulisi juosta kaiken maailman uskojien
perässä? Oletteko kuulleet, jehovalaiset,
helluntailaiset, adventistit, mitä kaikkea heitä on,
sanovat olevansa uskovaisia.
Heh, heh, kaikkea sitä kuuleekin.
Mutta minä, minä olen oikeassa uskossa, sitä ei
voi kieltää edes Jumala.
Tässä kylässä joka nurkan takaa kurkistelevien
mustien pirujen häätämisessä kuluvat kaikkien
päivät aamusta iltaan.
Tässä kylässä hiuskarvakaan ei lähde näiden
uskonvartijoiden tietämättä.
Tässä kylässä jokainen vartioi toinen toisensa
uskoa.
5
Kuin pikiöljy tämä usko auttaa synnin mäkäräiset
pitämään loitolla.
Uskonkoirani on aina mukana. Se vainuaa ja
nuuskii vastaantulevat tarkasti, ovatko he oikeassa
uskossa.
6
Tässä uskossa on otettava järki vangiksi.
Muuten menee usko ja järki.
Jos uskon houre ylittää kaikki todellisuuden rajat,
luonto vastaa siihen vain yhdellä ehdottomalla
tavalla:
Siirtämällä sen sivuun elämän pelikentältä.
7
- Jumalan terve, nyt minä sitten olen tullut.
- Kuka minä?
- Ettekö tunne minua? Olen ikäni ollut
taivaanvaltakunnan kansalainen, oikeassa uskossa.
- Missä oikeassa uskossa?
- Minkälainen vastaanottaja te olette. Päästäkää
minut heti paikalla isä-Jumalan puheille, olen
saarnamies.
Vai ette tunne minua. Ei pitäisi olla vaikeaa pitää
kirjaa oikeassa uskossa olevista. Niitähän on vain
kourallinen pohjoisessa.
Kaikki muut uskothan ovat väärässä eivätkä peri
taivaanvaltakuntaa, kuuletteko.
- Kyllä me muitakin on tänne otettu, sanoo
vastaanottaja taivaanportilla.
- Tämähän on sikamaista. Jos te väärässä uskossa
olevia päästätte sisälle, minä en tule. Menen
enemmin vaikka helvettiin.
8
Toiset tyhjyyttä torjumassa kapakassa, toiset
seuroissa.
Toiset vetävät päänsä täyteen viinaa, toiset
raamatunlauseita.
Näin joka lauantai sunnuntai keskellä viikkoakin,
että jaksaisi.
Olen niin väsynyt, uneen matkalla.
Kuulen miten he touhuavat vuoteeni ympärillä:
- Kovalle se otti, mutta niin se vihdoin nöyrtyi. Met
saimma saarnata hänelle synnit anteeksi.
Kuulen miten he touhuavat:
- Se oli tapaus se, tuollainen syntisäkki teki
parannuksen. Kuolema sitä pelotti, helvetti sitä
pelotti.
Kuulen miten he touhuavat ympärilläni, pörisevät
kuin kärpäset raadolla.
Suljen silmäni ja korvani ja uneen pakenen,
pakenen.
9
Uskoni vuoksi minun on ollut luovuttava
vähistäkin iloista.
Tämä elämä on kuin sota-aikaa, taistelu vie kaiken
huomion, ikkunoissa pimennysverhot.
Aivan kuin sodassa, mitkään ponnistukset ja
uhraukset eivät ole turhia tulevan elämän vuoksi.
Lunta kaikkialla, kastun läpimäräksi. Mutta mitä
siitä väliä, menköön vaikka henki, olen uskomassa.
Olen kahlaamassa seuroihin, se on koko elämäni.
10
- Kaikki rapakot konttasin ennen kuin Jumala otti
minut niskasta kiinni kuin koiranpenikan.
Nyt talostelen tässä Jumalan valtakunnassa. En ole
köyhä enkä kipeä.
Mies erämaan mökissä uskoo Marxin lupaamaan
maanpäälliseen valtakuntaan ja Jeesuksen taivaan
valtakuntaan.
Mies kahden maan kansalainen uskoo:
- Vielä vähän aikaa on jaksettava uskoa, kaikki
tämä annetaan maanpäällä ja taivaassa.
Tämä mies vasta tosiuskovainen.
11
Olen autio ja tyhjä, kuiva kuin kuun maisema.
Ei minulla muuta mahdollisuutta kuin tarrautua
uskon näkyihin.
Älkää tuomitko minua.
Kaikki täällä uskossa, kivet, kannot, puut, talot,
pöydät, tuolit, kahvikupit, kengät, hatut.
Kaikki täällä uskossa, syksyt, talvet, keväät,
kesät.
Kaikki täällä uskossa, maa ja taivas, kaikki mitä
niissä on.
Täällä et voi uskoa paeta.
Tällä uskon jäätiköllä nyt luistelen.
12
Luen joka viikko horoskoopin ja uskon siihen.
Käyn joka sunnuntai kirkossa ja uskon, mitä pappi
sanoo.
Lottoan joka viikko ja uskon päävoittoon.
Joskus uskoni horjuu, olen epätoivoinen. Sitten
uskon taas yhä lujemmin.
Näin minä elän uskon varassa.
Minulla on semmoinen pää, se ei kestä uskoa.
Olen minä elämäni varrella ruuvannut monenlaista,
uskoakin, kun on oikein hankalaa ollut, työttömyyttä
ja leipä lopussa.
Mutta ei se auttanut se usko. Rupesi vain järki
sassaroimaan. Niin minun oli pakko lopettaa se
uskominen.
Nyt minulla on tämä paha sydänvika. Yhtään ei
kestä kuvitella minkälaista on siellä taivaassa tai
helvetissä.
Täytyy elää vain näin hissukseen päivä kerrallaan.
13
Olin eksyksissä. Nälkäisenä ja viluisena osuin
kaamoksessa tunturikylään. Siellä minut kiedottiin
lämpimiin uskon porontaljoihin.
Nälkääni sain ravitsevaa uskon poronmaitoa.
Näistä elämäni onnellisista päivistä näen nyt unta.
Makaan kesäillassa nurmikolla, pureskelen
joutekseni heinänkortta, aurinko kurkistelee tunturin
takaa, lämmittää ajatukseni.
Avonaisesta ikkunasta tulvii virrenveisuu, kansaa
sisällä ja ulkona.
Pirtissä jykevän pöydän takana saarnamies
rakentaa raja-aitoja.
Puuhansa kullakin, ajattelen maan ja auringon
sylissä, sama armo kaikilla.
14
Tämän kummempaa taivasta ei ole missään, tämän
kummempaa helvettiä ei ole missään.
Tässä hyvän ja pahan taistelukentän välissä nyt
pistelen poskeeni herne rokkaa, elelen ja ja uskon
mitä uskon.
Hitaasti, hitaasti askel askeleelta kiipeän tunturin
lakea kohti.
Jospa Hän löytyisi sieltä.
Kädet verissä, silmät ja korvat jäistä lunta täynnä
etenen, etenen.
Nyt olen laella, tuuli valittaa, tähyilen
epätoivoisesti ylös taivaalle.
Sydämeni on pakahtua ikävästä, voi jospa Hän
antaisi edes pienen merkin.
15
Tämä usko sumentaa silmäni, ja tuska. Kaikki on
vain uskon varassa.
Niin hartaasti tahtoisin tietää, miten asiat todella
ovat täällä ja tuolla puolen.
Rakkaat äiti ja isä siellä taivaassa. Nyt on talvi
vastassa, asun sillan alla. Sanovat että tulee kylmä
talvi.
Voi olla etten enää selviä talvesta, vaikka minulle
annettaisiin takaisin uskonikin.
Rakkaat äiti ja isä, olen liian harvoin muistanut
teitä. Mutta nyt olen alkanut yhä useammin nähdä
unta teistä, onnellisena pienenä poikana teidän
lämpimässä sylissänne.
Rakkaat äiti ja isä, minulla on niin ikävä teitä.
Luulen että pian tapaamme. Annattehan anteeksi, jos
tulen näissä ryysyissä ja partaisena.
16
Olen samoillut monien uskojen läpi kuin pimeän
metsän.
Olen virunut monissa uskon vankiloissa
eristysselleissä kuin pahin rikollinen.
Kaikki tämä totuuden etsimisen tähden.
Tunnustan rehellisesti, vaikka vuosikymmenet olen
uskonut, yhtään ainutta elämän salaisuutta en tiedä
enempää kuin sinäkään.
Kaikki kysymykset ovat ratkaisematta, uskon
varassa.
Yhtä tietämättömänä kuin tulin, lähden.
17
Niin kuin lapsen on jätettävä lämmin kohtu, niin on
minun luovuttava tästä uskosta, hyvästeltävä
ystäväni.
Lähtemisen ja tulemisen tiellä.
Mitä minä uskosta.
Uskon tai en, elämänantaja kantaa minut kyllä yli
tunturirotkojen, yli suon silmäkkeissä asuvien
kummitusten, yli kuohuvien virtojen.
Yli kuoleman kotiin, kotiin äitini syliin.
18
Näiden sinisten tunturien sylissä asuu sieluni.
Täällä kaikki minun uneni.
Olen Jumalan ja Pirun toimialueen ulkopuolella
tiettömän taipaleen takana.
Täällä olen turvassa, olen levollinen.
19
UNIEN VARASSA VIRRALLA
20
Taukoamatta virta rientää kaupungin sydämen läpi.
Taukoamatta virta pesee rannan kiviä liasta surusta
pesee.
Odotat minua jo virralla, minne muualle voisin
paeta tätä elämätöntä elämää.
Tiedän kyllä etten selviä kastumatta, olen nähnyt
rannalta, monet ovat pudonneet veneestä hukkuneet
siltojen alle.
Silti virralle minä kaipaan sinun kanssasi elämään.
21
Jos tietäisin oikean suunnan, kaikki olisi hyvin
yksinkertaista.
Nyt tässä sumussa soutelen sinne tänne, aurinkoiset
päivät livahtavat ohi huomaamatta.
Eivät minulle ilmansuunnat mitään merkitse,
kuitenkin pohjoista ikävöin, vaaroja, tuntureita.
Iltojensa iloksi isä ja äiti rakentelivat minulle
tämän veneeni, jolla nyt virralla seilaan.
Veneeni täynnä omituisia vempeleitä, on pikku- ja
isoaivo-ohjaamoita, sydämenmoottoria,
keuhkohapenottamoa, haimaa, maksaa, eväslaukkua,
munuaista, kalua, silmää, korvaa, käsiä, jalkoja,
napaa.
Oikeastaan kaikkea mitä matkalla tarvitaan.
Silti veneeni pelottaa minua.
22
Sanovat että olet tunteeton ja sieluton virta. Älä
välitä heistä.
Eivät he rannalla näen miten sinä kaloja rakastat ja
hellit.
Sinun kodissasi ne temmeltävät elämän riemusta
niin että vedet pärskyvät.
Olet sanonut rakastavasi myös minua, tätä tietoa
pidän arvossa kestän sinun vuoksesi mitä vain.
Minä virralla pyydystelen lihavia ja laihoja kaloja.
Niistä kalasopan sinulle keitän nälkääsi.
Kuivalla rannalla kalasoppa on poikaa.
Aina kun maailman meno ottaa sinua päähän, tule
virralle kaloja narraamaan.
Kutsu on kaikille avoin.
23
Niin kauan kuin vettä riittää, minä laulan laulan
polskin polskin uin ja sukeltelen kalojen lintujen
kanssa.
Niin kauan kuin virran alkulähteet säilyvät
puhtaina, vesi on kirkasta ja hyvää niin kuin elämä
niin kuin rakkaus.
Veneeni virran aallokossa keinuu, sinun venettäsi
etsii, sinusta unta näkee.
Olen kuullut kerrottavan rohkeudestasi virralla.
Pelottavia putouksia koskia laskiessasi sinä
viheltelet kuin tyhjää vain.
Kerro minulle salaisuutesi uskaltaa elää.
24
Kun sinä olet kuulomatkan päässä, tuuli saa
ratkaista suunnan hyräilen onnellisena virsiä
ihastelen tunturien sineä villijoutsenen lentoa.
Mutta jos hetkeksikään kadotan yhteyden sinuun
hätäännyn kuin lapsi.
Monet hiihtäjät ovat menneet tuntureille,
tuntureilta merelle ja taas tuntureille sinun sylissäsi
pilvissä taivaan nuottien mukaan.
25
Katselen vaiti auringon laskua rannalla, keltaisia
lehtiä puissa.
Vanhuksia painavin askelin laahustaa ohitseni.
Kuinka moni heistä lähtee nyt lehtien matkaan,
ajattelen.
Kesä rientää pois, linnut lähtevät, nuoruuteni
kuihtuu, lehdet varisevat eivätkä palaa.
Kuka on kuullut että suuresta joesta olisi vesi
loppunut, uoma kuivunut?
Vesipisaraksi mukaan ikuiselle virralle minä
ikävöin.
26
Niin jäässä, jäässä virta, kyynelilläni sulatan reikiä
jäähän.
Lasken hellä varoen siimat jään alle tietämättä
oletko sinä nyt kala, liikutko näillä main.
Sydämeni syötiksi sinulle annan. ota ennen kuin se
ehtii kylmetä.
Vasta kun kaamos on ohi, sydämeni jäistä vapaa,
kutsun sinut mukaan syvien vesien löytöretkelle.
Vasta kun en pelkää sydämeni oikullisuutta,
jääkausia, hylkäämistäsi, tulen luoksesi joka yö.
27
Olet vetänyt valkoisen jäälakanan korviesi yli.
Et sinä kuollut ole, kylmän ihosi alla sykkii
sydämesi sykkii.
Nuku rauhassa. Älä välitä jos jotkut ajankulukseen
kairaavat pieniä reikiä peittoosi kalakeiton toivossa.
Vuosiin en ole nähnyt sinua. Kaukaa merien takaa
olen palannut pääskysten mukana.
Malttamattomana kiiruhdan tutulle rannalle jossa
sinä tyynenä peilailet itseäsi.
Heitän kiristävät vaatteeni lennossa pois,
huumautuneena syöksyn syleilyysi kuin joskus
nuorena ennen.
28
Olen syvänteessä, surullisena katselen petokalojen
pöyhkeää mellastelua.
Pikkukalat kelpaavat vain isojen ruuaksi, sellainen
on maailman meno sellainen elämä.
Usva ympäröi minua, kaikki aaltojen takana unien
varassa.
Miten löydän tien luoksesi?
Kalaksi kohtuusi minä ikävöin, takaisin kotiin.
29
Ei tästä mitään tule, elämästä virralla.
Joka puolella pimeässä kuulen veneiden airojen
kolketta, iänikuisten tanssilaulujen renkutusta,
virsien veisuuta, huutoja, meteliä, räminää.
Hukutan unelmani virtaan.
Päivä päivältä yhä vähemmän minua mikään
pidättää täällä.
Tuijottelen virralle aina vain, minun tapani lukea
vuosikirjaa.
Kaikki ikävöivät jotakin, toiset eläviä, toiset
kuolleita, toiset syntymättömiä.
Minä virran yläjuoksulta merkkiä lähtemiseen.
On hyvä ajatella, vedet tulevat ja menevät niin kuin
kaikki täällä.
Kenenkään ei tarvitse ikuisesti kavata, kuivata
kyyneleitä.
30
Nämä ovat elämän ehdot, tuulessa keinuva
maailma planeetta tyhjän päällä, tällä veneellä on
selviydyttävä virran yli.
Muuta vaihtoehtoa ei ole, minulla ei ole varaa
epäillä.
Vesi pärskyy ja vaahtoaa, minä veneessä
perämoottorina usko.
Rakkaus lensi kuin laulujoutsen vettä viistäen
läheltä ohitseni.
Taivaallinen näky hyppäytti sydämeni riemusta
ylös pilviin.
Kuin ammuttuna se sitten pudota loiskahti veteen
ja hukkui suruun.
31
Taas tuijotan virtaan, ajatukseni kuin kurjet
lentävät yläjuoksulle suurille soille maailmasta pois.
Ajatukseni eivät kuitenkaan kykene minua
kuljettamaan minnekään.
Näin kaikki aina jää vain uniksi.
Ei minusta ole lähtijäksi pimeään yksinäisyyteen
tuntemattomien tuulien armoille.
Mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.
On uitava vasten tahtoa toiselle suunnalle,
luovuttava rakkauden vuoksi.
32
Minun on lähdettävä suurelle virralle syvien vesien
luo.
Hän odottaa minua siellä, vain yksin hän kykenee
sairaan sydämeni parantamaan.
Olen niin väsynyt tähän loputtomaan hälinään,
iänikuisiin kapakkapuheisiin.
Papin höpinöihin.
Oi virta, ota minut mukaan hiljaisuuden suurelle
alkumerelle.
33
Kylmene vain virta jäädy.
Mutta ota minut vielä hetkeksi syliisi muistelemaan
kesää.
Rakasta minua helli minua.
Anna minun itkeä rauhassa, vähitellen hyväksyä
talven tulo luopuminen sinusta.
34
RAKKAUDEN VARASSA VIRRALLA
35
Ennen sinua en tiennyt miten kirjoitetaan
rakkausruno, mistä päin helliä sanoja etsisin.
Nyt tiedän suunnan, oi rakkaani.
Joka askelta ihmettelen ja ihastelen kuin
kävelemään opetteleva lapsi.
36
Usein yöllä herään kun sinä hiljaa kutsut minua
nimeltä.
Hyppään ylös että peite lentää, kiihkeästi kuiskaan:
- Minä tulen tulen osoita vain suunta.
Turhaan etsin etsin en löydä sinua pimeässä.
Keväällä valo laukussasi sinä tulit, ennen kuin
huomasinkaan tulivat linnut.
Sinä sydämeni pellot muokkasit kylvit uudelle
kasvulle.
Nyt pelloistani joka päivä poimin sinulle
kauneimmat kukkani.
37
Jokivarteni niityt ovat täyttyneet kukkien
paljoudesta.
Miksi rakkaus valitsi juuri meidät, se on arvoitus
niin kuin elämä.
Olen kätkeytynyt syvälle puutarhaani, paennut
turhaa maailman menoa.
Mutta puhekumppani puuttuu, yksin tähyilen kun
aurinko nousee ja laskee.
En ole onnellinen täälläkään.
Aina minä kaipaan jotakin, nyt eniten sinua.
Toivon sinun löytävän tien tänne asti.
38
Kevätauringossa tunturin rinteessä rauhoitan
mieltäni.
Täällä näen selvemmin maailman menon, ei
minusta ole pelaajaksi.
Maailma menköön menojaan, minä aloitan
neuvottelun itseni kanssa mitä kaikkea voin olla
ilman.
Sinusta rakkaani en tahtoisi kuitenkaan luopua.
Hylkää vain minut heitä ulos, sulje ovesi vedä
verhot ikkunoissa kiinni.
Olen selviytynyt sota-ajankin yli, kaikki poltettu
maan tasalle.
En pelkää, kyllä minä selviydyn nytkin. Kutsun
itseni taistelukykyisimmät rohkeimmat voimani
kertausharjoituksiin.
39
Etsi vain muita miehiä, rakastu, elä vapaasti.
En pane pahakseni, en ole mustasukkainen, olen
aina kuulomatkan päässä sinusta jos tarvitset minua.
Olen levollinen, olen varma että samanlaista
rakkautta et löydä mistään.
Meidän rakkauttamme ei horjuta mikään.
Salaa sydämeni itkee, istun puhelin sylissä odotan
soittoasi.
Väsymättä päiväkausia lasken hitaasti kymmeneen
puhun itselleni ääneen:
- Nyt sinä väännät numeroitani ja puhelin soi nyt
nyt.
Mutta puhelimeni pysyy itsepintaisesti vaiti.
Jossakin välissä nukahdan itkuuni, kun herään
saman peli edessä, vihaan ja rakastan sinua yhtä
aikaa.
40
Aina kun muistan sinua tulen mykäksi kivusta,
miten kaikki tapahtui en tiedä en ymmärrä että piti
rakastua juuri sinuun.
Tiedän nimesi tiedän missä asut mutta sinua en
tavoita, et ole koskaan kotona.
Sinun ruumiisi kanssa minä makaan, mutta itse olet
aina jossakin matkoilla.
Kokonaisen päivän olen maannut sohvalla peitteet
korvilla aivot käsien varassa.
Taistelu rakkauden puolesta on päättynyt, me
hävisimme sodan, maa savuavina raunioina.
Nyt on puute kaikesta, jälleenrakennustarvikkeista
rohkeudesta ja uskosta kannattaako enää yrittää?
Helpoin tie olisi vähin äänin häipyä hautausmaalle.
En tiedä miksi, silti olen taas valmis aloittamaan
kaiken alusta uudelleen.
41
Tiedän että olet hädässä. Mahdotonta minun on
päästä luoksesi apuun, itse olet sulkenut kaikki
ovesi.
Kekseliäisyytesi on rajaton, vaihtamalla ovesi
lukkoja ei parhainkaan lukkoseppä ymmärrä
systeemiäsi.
Mahdoton olet, jostakin käsittämättömästä syystä
silti rakastan sinua yli kaiken.
Niin kauan olen ikävöinyt näillä tuntureilla
yksinäni.
Nyt sinä olet ilmestynyt vierelleni.
Nyt ikävöimme yhdessä kaksi kertaa enemmän.
42
Koko elämäni ollut yhtä rakkauden etsimistä.
Sinun tapaamisesi jälkeen olen paennut rakkautta
henkeni edestä.
Ajatukseni ovat rakentaneet sinulle pilvilinnan
kauas tunturien salaiseen laaksoon, sinne
pakenemme pakenemme unessa joka yö, oi
rakkaani.
43
Opeta sinut näkemään, opeta minut katsomaan
tähtiin.
Avaruutta täällä on, opeta ahdasta minääni.
En tahdo jäädä hautaani makaamaan, ylös taivaalle
taivaalle revontuliksi kurkotan.
Maailmalta salassa, sinulta salassa, minulta salassa
sydämeni sinua rakastaa.
Unessa sydämeni karkaa kanssasi milloin
minnekin. Herätessäni pidän sille nuhdesaarnan:
- Unet ovat unia realiteettien maailmassa.
Saarnan jälkeen sydämeni kanssa itken hiljaa,
lohduttelen sitä hellästi, valan toivoa.
44
En minä voi omistaa sinua enempää kuin tuulta
joka tulee ja menee.
Joka päivä eilisen muistot kipeinä olen valmis taas
tulemaan luoksesi ja lähtemään.
Jos en muuten pääse jätän ruumiini nukkumaan,
tulen luoksesi sielu kainalossa.
Niin minä henkenä syleilen ruumistasi, rakkaani.
Lähden vasta kun tiedän että kestät elämäsi
paremmin ilman minua.
Mitä minä itsestäni, minun elämäni takana päin
kuolleena.
45
Sinun silmissäsi kaikki läsnä.
Olet syvä meri, rajaton kaikkeus.
Kaunis olet alusta loppuun, ajaton ja ikuinen kuin
taivas.
Kadehdin sinua, osaat yhä rakastaa ärsyyntyä
vihata, ihosi aistii lämmön ja kylmän.
Minä en tunne juuri mitään, kaikki on niin
samantekevää, virta kuljettaa minua kuin ajopuuta.
Sinun aistiesi kautta minä elän.
Anna minulle lapsi, anna minulle tulevat päivät
uskoa hyviksi.
46
Uneksin maasta jossa elämältä kylläksensä
saaneena voisimme kuolla sylikkäin.
Sinua, sinua rakastan niin että virta tulvii.
47
TUULEN VARASSA VIRRALLA
48
Puutarhassani kasvaa vieraita puita, yöt pidempiä
kuin päivät, päivät pilviä täynnä.
Todellisuus valehtelee näillä tuntureilla.
Kuka erottaa valoa valosta, pimeää pimeästä, lintua
linnuista, sinua muista.
Toisilla ikävä täällä pois, toisilla ikävä tänne.
En ymmärrä sinun hädästäsi mitään etkä sinä
minun.
49
Tällä vauhdilla en ikinä opi näitä tuntureita
tuntemaan.
Enkä sinua.
Tututkin maisemat käyvät päivä päivältä yhä
vieraammiksi.
Aivan lähellä on maailma, taivas, mutta en löydä
oikeaa tietä.
Niin monta turhaa puuta kasvaa täällä nollarajan
takana.
Kyllä täällä on tilaa uneksia ikuisesta onnesta,
rakkaudesta, elämästä, taivaasta.
Mutta todellisuus on jotakin muuta, kun vatsassa
kurnii nälkä.
Pakon edessä minun on kirjoitettava uutisroinaa
henkeni pitimeksi.
Näillä joutavilla jutuilla hämärrän ja hämmennän
ihmisten mieliä.
50
Huomenta tämän seudun pikkusielut, byrokratian
kukkaset, iänikuiset lautakunnissa istujat,
pykälämestarit, pilkun nussijat.
Huomenta, huomenta, turha vaiva teille on
auringon noususta mitään puhua.
Kuuroja ja sokeita olette, omat aurinkolapsenne
murhasitte kauan sitten.
Muurahaisten puuhia teidän loputtomat
kaavoituksenne, puheenne ovat.
Teidän pöytälaatikkoelämänne kaavailut.
Elämä on enemmän kuin valtio, lääni, kunta,
seutukaavaliitto, pykälät ja paperit mustissa
salkuissa.
51
Kenet asuinsija muistaa sadan vuoden päästä,
tuhatta vuotta uskaltaa uneksia vain hullu.
Tämän seudun virkamiehet unohtaa kansa jo
eläkeiässä, niin saamattomia he ovat hyvässä ja
pahassa, verenimijöinä sääskien luokkaa.
Sama kohtalo poliitikoilla, tyhjän puhujilla.
Entä lehtimiesten kohtalo näillä main, sama
unohdus näille paskakärpäsille.
Sama kohtalo kaikilla elämän pettäjillä.
Olen jo kuollut, ruumis elää vielä, syö ja juo, hiljaa
kävelee vielä.
Mutta henki minne paennut?
Muistan haikeana aikaa kun henki asui minussa,
mitä kaikkea mielessäni liikkui, kuinka usein elämä
lauloi.
Ja rakkaus pesi. Nyt linnut ovat omilla teillään.
Sinua sinua ikävöin.
52
Minulla ei ole voimia muuttaa suuntaa, olen
tuntemattomien tuulien armoilla.
En voi muuta kuin antaa mennä vain, vaikka päin
seinää. Kukaan ei voi minua auttaa.
Tunsin miehen joka ei uskonut itseensä ja kuoli
pois.
Tunsin miehen joka uskoi itseensä ja kuoli pois.
53
Elämä mitä se muuta on kuin huonosti nukuttua
levotonta unta.
Parempi olisi ollut jäädä kokonaan syntymättä,
kaikessa aina epäonnistun.
En osaa rakastaa itseäni en muita, olen epäluova,
olen luulosairas, tunnen tulleeni hylätyksi, olen
turvaton, en saa mitään aikaan.
Tilastojen mukaan minulla ei olisi mahdollisuutta
selviytyä elämästä laisinkaan.
Kaikesta huolimatta olen olemassa siinä kuin
muutkin, luonnon oikusta.
54
Minä lähden sinä jäät, ei meillä ole muuta tietä
kuin omamme.
Sinä olet onnistunut yli odotusten minun
nujertamisessani, olet riistänyt minulta uskon
itseeni.
Nyt voit rauhassa kärrätä minut hautausmaalle, en
ole sinun elämäsi esteenä enää.
Ei minulla ole turvaa täällä maan päällä ja taivas
niin etäällä, etäällä.
55
Tämä maailma pysyy minulle yhtä tuntemattomana
kuin miljoonat planeetat kaikkeudessa.
Kuljen maailman läpi uskon varassa.
Kaikki on kuin unta varjot ilman ruumista.
Joki tyynenä, aurinko ojentamassa uutta päivää
vaaran takaa.
Kaupunki heräämässä.
Minä jatkan yön valvomista, sumu ympäriltäni ei
hälvene.
Olen kadottanut itseni, kenelle voisin huoleni
kertoa, kuka uskoisi minua että olen hengenhädässä.
56
Alastomat puut katsovat jäätynyttä järveä, kivet
kuurassa, perhoset poissa, kukat kuolleet.
Hiljaisuus asuu villipuutarhassani, valkoista
vaippaa kaipaa.
Oi ystäväni, jäässä kaikki, talvi kahlattava läpi.
Surullisena huokaan, hyvästelen jokaisen puun ja
kiven ja sanon:
- Näkemiin ystäväni ensi kesään asti, pysykää
lujina, säilyttäkää usko.
Ei tänne voi tulla, ei lähteä oman mielensä
mukaan.
Huoneeni niin pieni, en mahdu kääntymään.
Näen vain yhdelle suunnalle liatun ikkunan läpi
hämärästi.
Tiedän etten tiedä maailmasta mitään.
57
Nyt olen vaiheessa, minulla ei ole varaa elämältä
enempää pyytää.
Päiväni kuluvat ilmapallojen valmistuksessa,
päällimmäinen huolenaiheeni:
Kunpa saisin pitää työpaikkani.
Voi meitä, emme näe mitä elämä tarjoaa.
Tyhjä..
Voi meitä, kuka käski murhata oman itsemme
ainoan tosi ystävän, maalarin, ilon tuojan,
mielenkuvittajan.
58
Tässä maassa viisasta haistella tuulien suuntaa,
elämän vuoksi.
Presidentin tehtävä haistella idän tuulia.
Kaikki täällä tuulien varassa, pilvinä.
Kaikilla täällä suunnaton suunnaton valon ikävä.
Tässä elän päivän kerrallaan aivot jäässä
iänikuisessa talvessa.
Mitä minulla virkaa tässä maailmassa?
Kevättä uneksin turhaan turhaan.
59
Voi tätä pimeyttä erämaassa, koskaan emme tiedä
näemmekö toisiamme enää?
Myrskyä raivoa vain, yritä hukuttaa minut lumeen,
palelluttaa jääkimpaleeksi, tappaa nälkään.
Silti rakastan sinua horjumattomasti loppuun asti.
Niin järjestön olen.
Kaksi minääni iskemässä yhteen, toinen pohjoisen,
toinen etelän virralle rynnivä.
Toisen on kuoltava, en osaa päättää kumman.
Menetän kumman hyvänsä, tiedän tulevani
muotopuoleksi.
Mielipuoleksi toisten joukkoon, näin joka
sukupolvella sama kohtalo niin kauan kuin
hallitsijana musta tai valkoinen.
60
Kyllä minä sen tunnen, sellainen epäselvä tapaus,
vaikea sijoittaa porvariksi tai sosialistiksi.
Vielä se muka värkkää runoja kokoon, sanoista
puuttuu tuoreus ja lennokkuus. Ei sen sepitelmiä
kannattaisi arvostella lehdissä, itsekustannettuja.
Itse kirjoittamia.
Nolla mikä nolla, surkea, vielä epäselvä nolla.
Tällaista valhetta levität minusta joka käänteessä, en
tiedä miksi?
61
Tässä maassa olisi kaikki toisin, jos toimittajat
siirtyisivät perunan viljelijöiksi.
Niin moni odottaa, lähtisitte nyt vapaaehtoisesti
elämän vuoksi.
Nyt juuri, ennen lehtien varisemista, ennen uusien
tuloa.
Menneet päiväni, tulevat päiväni missä?
Kaikki ikkunan takana ulkona.
Vähä vähältä ymmärrän syntymän ja kuoleman
ajavan rallia lävitseni.
Minun osani seurata tätä menoa hautausmaan
portille asti.
62
Kun sinä olet lähellä olen tyytyväinen, olen laiska,
unohdan kertoa tunteistani:
- Onhan elämässä hyviäkin puolia, en kanna
kaunaa vaikka minut on saatettu maailmaan
vahingossa.
Mutta kun sinä uhkaat hylätä minut, hätäännyn ja
rauhoitan sydäntäni:
- Paska maailma, onneksi kaikki loppuu aikanaan.
Jos sinun sydämesi vikuroi minä annan sinulle
omani, näin selviydymme vaikka miten vaikeassa
maastossa eteenpäin.
63
Alituisesti henkeni pilkkaa ja nauraa kömpelölle
ruumiilleni.
Alan väsyä henkeni ylimielisyyteen ja räkätykseen,
itsepähän se on asettunut minuun taloksi.
Ainaisen sättimisen sijasta toivoisin hengeltäni
enemmän yhteistyöhalua ruumiini kanssa selvyyttä
mihin se pyrkii?
Ei minulla aikaa unelmien puutarhalle.
Minulla ovat nämä lapset, herran taimet, loputon
vaippojen vaihto, puuron keittäminen, astioitten ja
kyynelten kuivaaminen.
Illalla kaadun sänkyyn kuin tukki.
Silti en näistä päivistä yhtäkään antaisi pois,
kuihtuville unelmille pilvien varjoille.
64
Toisinaan on opettavaista hypätä päivien
ulkopuolelle, jättää tukka kampaamatta parta
ajamatta, unohtaa vuodet ja missä maassa asuu.
Unohtaa nimensä.
Toisinaan on opettavaista olla kuin kuollut,
kuvitella ettei tarvitse mitään.
Toisinaan on opettavaista hyvästellä sukulaiset ja
ystävät niin kuin ei koskaan palaisi.
Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän tunnen
kuuluvani tänne, niin paljon kuin olen vihannutkin
tätä seutua josta en koskaan päässyt minnekään.
Mitä vanhemmaksi tulen sitä levollisemmin näen
itseni menevän ja tulevan vuosien kiertokulussa
ilman aikaa.
65
Menin sydämeni ovelle ja soitin varovasti
ovikelloa:
- Ei täällä ole ketään kotona!
Niin seisoin oveni takana yksin suruiseni.
Kaikkien on muistettava kaikki kuolevat, minä en
muista, ei koske minua, kuvittelen.
Minulle kuolema on vieras.
Hautajaisissani olen kuoleman tavoittamattomissa.
Minun ongelmani on elää.
66
Vedän ikkunaverhot sivuun, katson maailman yli.
Ketään ei unohdettu Jumalan selän taakse, kaikki
keskellä maailmaa.
Taivasta.
Kaikki turhat sanat heittelen pois.
Menen hiljaisuuden metsään, opettelen uuden
kielen.
Tulen takaisin tuulispäänä.
67