1
PENTTI HARJUMAA
PILVET
PALASINA
TIELLÄ
PROOSARUNOJA
Pienkustanne
Rovaniemi 1976
Koillis-Lapin Kirjapaino
Kemijärvi 1976
2
Olen kiinnostunut kuulemaan sinusta:
Miten voit, oletko terve, onko sinulla
leipää kylliksi, onko asuntoa, oletko saanut
työtä, viihdytkö työssäsi,
rakastetaanko sinua,
rakastatko sinä,
oletko onnellinen, ikävöitkö muualle,
oletko väärinymmärretty, oletko yksinäinen,
ovatko ihmiset siellä päin pikkusieluisia
paskanaamoja, ovatko reservinupseerit
innostuneita ampumisesta,
onko sinulla tärkeitä asioita puolustettavana,
oletko uskossa?
Itsestäni kerron, kaikki nämä täällä.
3
Kun minulla on silmät, miksi tyytyisin
vain yhden värin ihastelemiseen+
Kun minulla on korvat, miksi kuuntelisin
vain yhdenlaisia ääniä?
Kun minulla on hajuaisti, miksi haistelisin
vain yhtä tuulen suuntaa?
Kun minulla on makuaisti, miksi tyytyisin
vain yhteen makuun?
Kun minulla on tuntoaisti, miksi en sitä
käyttäisi?
Kun minulla on kieli, miksi en puhuisi
vapaudesta yli kaiken?
4
Etkö muista kun vannoimme silloin nuorina
taistelevamme vääryyttä vastaan, missä
ikinä sitä huomaamme.
Etkö muista kun vannoimme että ihmisten
tekojumalien kaatamisen aloitamme
ensimmäisenä.
Vaikka olisitkin unohtanut minut, vaikka
olisitkin luopunut taistelusta, haluan sinun
tietävän:
Minä jatkan loppuun asti.
5
Läheiseltä kadulta kuulen sotilaiden
askelten rytmikkään marssin ja laulun mölinän.
Ansiokas sotaharjoitus on takana, nyt on
vuorossa paraati.
Isät äidit kadunvierillä hurraavat.
Silloin ennen olivat toiset isät äidit jotka
etsivät silpoutuneita päättömiä nuorukaisia
rauniokasoista näiltä samoilta kadunvieriltä,
itkivät.
Kuka nyt sen muistaisi, kyselen levottomana.
6
Voi lapsikulta, se oli sitä aikaa kun omat
miehittivät tämän maan.
Et voi kuvitella miten kauheita voittajat
ovat – älä kysele, en jaksa muistella.
Lapsikulta, yhden neuvon annan sinulle.
Ole varuillasi kun näet voittajia.
Et voi kuvitella miten kauheita voittajat
ovat.
Vaikka minne päin käännän pääni, näen
samat satujen kertojat lupaamassa kuut
ja taivaat, kunhan annatte äänenne meidän
puolueellemme.
Vuodesta toiseen he antavat samat lupaukset,
väsymättä.
7
Jos sinulle lait ja määräykset ovat enemmän
kuin omatunto, olet sopiva teurastajan
virkaan.
Näen miten ystäväni oikealla ja vasemmalla
tulevat yhä mustemmiksi ja
punaisemmiksi.
Kauemmiksi eksyvät, pelko kasvaa, viha
kasvaa.
Jäljessä tuleva sukupolvi niittää sadon pommit
eväinä.
Pelkään liikkua enää missään. Pelkään
jonkun huomaavan avuttomuuteni ja pistävän
minut sanoilla vereslihalle.
Tämä avuttomuuteni ei mahdu minnekään.
8
Jos tyydyt puolitotuuksiin, lue sanomalehtiä.
Jos tyydyt vielä vähempään, lue yhtä lehteä.
Jos haluat tietää, mitä tässä maassa todella
ajatellaan, kuuntele ihmisten kahdenkeskisiä
puheita.
Hiivi hiljaa sanojen taakse. Näet miten
kauniidenkin sanojen takapiha on törkyinen.
9
He ovat salakuljettaneet korppilauman
sisälleni valvomaan kuria ja järjestystä.
Nyt olen kurin ja järjestyksen mies. Joka
ei alistu, siitä vaan – ilma pois.
Vartioin ajatuksiani, tunteitani, tekojani
etten vain herättäisi huomiota tässä marttojen
kaupungissa.
Tämä kaikki leipäni vuoksi.
10
Nämä seinät, katto, lattia, tuolit, pöydät,
televisio, kirjat, taulut ovat minulle enemmän
kuin yksikään ihminen.
Olen yksi heistä tässä esineitten valtakunnassa.
Esineet ovat valinneet minut vartiopäälliköksi.
Olen ylpeä tärkeästä virastani, tunnen olevani
tarpeellinen.
Pyyhin pölyjä, siivoan, hoivaan heitä.
11
Näen punaisten vihreiden mustien sanojen
olevan marssilla rintamalle.
Kuulen sanojen käyneen kiivaita taisteluita.
Punaiset vihreät mustat sanat kilpaa miehittävät
tätä maata peräkyliä myöten.
Luen sanoja kaatuneen kuin heinää kaikilla
rintamalohkoilla.
Luen lämpimiä sanoja vangitun joukoittain.
Olen levoton, taasko joku hitler
ylösnousemassa.
12
He ovat kasvattaneet minusta raa´an
tunteettoman kuorossa laulajan.
He ovat varastaneet silmäni ja korvani.
Olen mennyttä miestä.
Hän kulkee mittapuvussa ja solmiossa,
tukka siististi kammattuna. Hän puhuu
huolitellusti, hillitysti, vakuuttavasti.
Näin hän saa ihmiset uskomaan, hän on
kunnon kansalainen.
13
Punaisilla vihreillä mustilla linnuilla
ovat omat pesänsä ja puuhansa
kunnanhallituksissa, valtuustoissa,
eduskunnassa.
Kuka köyhistä pesättömistä linnuista
välittäisi?
Näin tässä on käynyt. Ennen niin jäntevät
käteni vapisevat päivä päivältä yhä
enemmän.
Ennen niin luja, vilpitön uskoni ihmisten
oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen on
kuin vesipisara hukkunut mereen.
Nyt pelkään saankohan edes rauhassa
kuolla.
14
Paiskaan oven auki, huudan tyhjään
porttikäytävään niin lujaa kuin jaksan:
En kestä tätä yksinäisyyttä enää.
Moneen vuoteen minun luonani ei ole
käynyt ketään, kissanikin kuoli kauan
sitten.
Enkä minä ole uskaltanut käydä
kenenkään luona.
Vastenmielisyys pesii minussa:
Olen liian pehmeä tässä kovassa
maailmassa.
Ilen liian mukavuuden haluinen ja laiska
panemaan itseäni todella likoon.
Olen liian pelkuri taistelemaan vääryyttä
vastaan.
Nyt olen tässä vaiheessa, en kykene muuta
kuin inhoamaan itseäni, ja sekin jää
puolitiehen.
15
Tämän enempää minulla ei ole sinulle
annettavana kuin epäluotettava vanheneva
ruumiini.
Niin paljon kuin vanhasta auton moottorista
saa vielä irti, niin otan ruumiistani kaiken
hellyyden ja potenssini irti, ja annan sen
sinulle rakkaani.
Monet sanovat näkevänsä liian syvälle
ja liian paljon, ovat siksi onnettomia.
Minä epäilen, todellinen onnettomuus siinä,
näkevät liian vähän, vain pinnan ja senkin
värillisten silmälasien läpi.
16
Ei minulla ole mitään sanottavaa, olen
väsynyt.
Ei minulla koskaan ole ollut mitään
todellista sanottavaa, kaikki on ollut
harhaa.
Niin tyhjää. Kaikesta tässä ole niin sairas,
sairas.
Voi äiti, miksi et antanut minulle
mahdollisuutta edes yrittää?
Olisin ollut kiltti lapsi, ystävä sinulle.
Olisin lohduttanut sinua masennuksen
hetkinäsi.
Voi äiti, miksi et antanut minulle
mahdollisuutta edes yrittää. Elämää.
Kaivatit minut likaviemäriin kun olin
neljännellä kuulla.
17
Minun tietoni elämästä rajoittuu syömiseen,
juomiseen, nukkumiseen.
Ja naimiseen.
Jos elät toisin, heitä minua kivellä.
18
Tapasin hänet monien vuosien jälkeen.
Ennen niin hyvä ystäväni oli muuttunut,
hän tuskin tunsi minua.
Hänen tukkansa oli lähtenyt, hänen
silmissään asui outo kiilto. Hän puhui
mahtipontisesti, sanoi kovassa kilpailussa
onnistuneensa sivuuttamaan muut, pääsemään
tähän asemaan.
- Maailmassa kaikkein tärkeintä on raha.
Raha ratkaisee.
Rahalla saa kaikkea.
Äkkiä meillä ei ollut mitään puhuttavaa
toisillemme.
Hyvästelimme. Hän katsoi minua ja sanoi:
- Olet muuttunut.
Sanoin: - Niin sinäkin.
Äkkiä huomasimme itkevämme haikeasti.
Huomasimme miten kauaksi olimme eksyneet
toisistamme, miten kaukana nuoruutemme.
19
Kuljen unen läpi. En tiedä saavunko
perille. Olen ainainen pakolainen tässä
oudossa maassa.
Seison rannalla, kuulen virralta ääniä,
pilvet palasina tiellä.
Unen läpi kuljen, sinua etsin, sinun syliäsi,
sinun kohtuasi. Kotia.
Synnytyslaitoksella he huutavat kun heidän
täytyy syntyä.
Sairaalan toisella osastolla he huutavat kun
heidän täytyy kuolla.
Miksi tämä pelko ja kauhu tänne tullessa ja
lähtiessä, kyselen.
Ennakkoluuloako?
20
Kaikki he ovat hävinneet virralle viestiä
lähettämättä.
En tiedä miten leveä virta on, onko toisella
rannalla asutusta?
Ketään vai pelkkää olemattomuutta?
Tämän salaperäisen virran rannalla olen
asunut ikäni. Koskaan en ole nähnyt edes
soutajan kasvoja, en venettä.
En kerta kaikkiaan ystäväni tiedä tuon virran
liikenteestä muuta kuin joka ikisen he
hakevat vuorollaan.
He eivät unohda ketään.
21
He uskovat olevansa oikeassa.
Rintamalinjan väliin jäävät maksavat
taistelun verellään.
Maailman laki on, voimakkaampi voittaa
oli oikeassa tai väärässä, sillä ei väliä.
Uutiset lentävät lehtien toimituksiin kuin
linnut, painoväreissä kylpevät, jatkavat
matkaa mustina lintuina, vihreinä lintuina,
punaisina lintuina, harmaina lintuina,
värittöminä lintuina.
Yötä päivää linnut lentävät.
22
Näillä loputtomilla hyllymetreillä
maailman historian nimimiehet ajavat
toisiaan takaa.
Kansat kuin karjalaumat ajetaan toistensa
kimppuun, tappamaan, kokonaiset
armeijat menehtyvät nälkään ja ruttoon.
Kansat rakentavat kaupunkeja, pilviä
hipovia pyramideja, näkevät unia
paremmasta maailmasta, uskovat Jumalaan,
pettyvät. Itkevät nauravat, uskovat taas.
Tämä on kirjasto.
23
Kuinka mikään voi muuttua, susi syö
ketun, kettu jäniksen, hauki ahvenen, sama
ketju kaikkialla.
Elämä tarvitsee ravinnokseen elämää.
Näissä olosuhteissa puhuminen humanismista
on hourailua. Tappamisen lopettaminen on
elämän lopettamista.
Tosiasioista huolimatta silti uskon, tähän
kehään täytyy olla olemassa jokin muu
ulospääsytie kuin kuolema.
24
Etkö huomaa, silmäsi verestävät aina
enemmän, mahasi pöhöttyy oluesta. Olet
pian kuin pilaantunut makkara, haiset kuin
roskatynnyri.
Etkö huomaa kielesi sammallusta, epäselvää
ajatuksen juoksua, öriset hämärästi.
Sitten vielä ihmettelet miksi sinua ei
ymmärretä.
Kuule vanha veikko, kukaan sinua ei kykene
pelastamaan ellet itse tahdo.
25
Kun on auto, kun on lämmin huoneisto,
kun on jääkaappi, kun on televisio, kun on
pölyimuri, kun on piano, kun stereosoittimet,
kun on rotukoira, kun kuukausipalkka juoksee,
on varaa moittia hyvinvointia.
Joka ihmisen sydämentalossa ikävöin yöpyä,
että tietäisin miten tässä maassa asutaan.
26
Olen lähettänyt ajatukseni painomusteeseen
puettuna kuuluttamaan koolle kokousta,
jossa jokaiselle annettaisiin kotiin viemiseksi
jokin lämmin sana.
Kuka on asettunut talooni asumaan, kuka
aivoni konehuoneessa vääntelee vipuja?
En ole oma itseni.
En ymmärrä mihin hän pyrkii, aina hän
teettää minulla sellaista mistä saan
päänsärkyä.
27
Ammutut hautausmaalla yhä valittavat
elämätöntä elämää.
Kuka heidät ampui? Sinut on nähty ase
kädessä.
Olet epäiltyjen joukossa.
Herään painajaisuneen. Sotilaita joka
kadunkulmassa pistimet tanassa lakia ja
järjestystä valvomassa.
Mutta kenen lakia?
Koskaan itseäni en ole tuntenut näin
turvattomaksi.
Tästä on lyhyt matka hautausmaalle.
28
Ihmisellä tulee olla jokin linja, minkä
puolesta taistella, vaaditaan.
Minulla ei ole mitään linjaa. On vain tämä
tyhjyys ja tuska, tämä häkki.
Nyt kaikki on myöhäistä. Hän on poissa,
pysyy poissa, ikuisesti.
Tuulelle kuiskaan, rakastinhan minä sinua
omalla tavallani. Niin myös sinä.
29
Niin yleisen mielipiteen keihäitä kasvoi
maassa kuin heinää.
Oraalle ne ilmestyivät lehtien yleisön
osastoissa.
- Pyhien arvojen rienaajat, oman pesän
likaajat on saatava tilille.
Samaa vaativat pääkirjoitukset ja
isänmaalliset kansalaiskokoukset. Sitten
olivat vuorossa salamaoikeudenkäynnit ja
kirjaroviot.
Tämä on sietämätöntä, yhdellä sanalla
kaikki tehdään vääräksi.
Yhdellä sanalla kaikki oikeaksi, valheet.
Yhdellä sanalla kenraali päättää
kymmenentuhannen sotilaan hengestä.
Yhdellä sanalla kaikki on joko mustaa tai
valkoista.
30
Mitä elämää tämä on?
Rämettyä pikkusieluisen lehden
toimituksessa, välittää alueen totisten
pikkupäälliköiden iänikuiset fraasit maailman
tärkeimpinä uutisina päivästä päivään.
Kirkko vaeltaa paikallaan. Pakastaa päitä.
Hautaa ruumiita.
Elämänvirta kohisee kirkonmäen ohi.
Askelkin vielä kohti, pakenen tai isken
vasten kuonoasi. En siedä nuppineula
hölötyksiäsi.
31
Ystäväni, ole silloin erityisen epäuskoinen,
kun sinulle vakuutetaan:
Vain tämä tie on ehdottoman oikea, muut
tiet johtavat väärään.
Vain yksin tällä uskolla pelastuu.
Juuri he ristiinnaulitsivat totuudenpuhujan.
Ei hän ollut kaunis, ei hänellä ollut opittuja
käytöstapoja.
Ei hän osannut sivistynyttä hymyilemisen
taitoa, sanoja.
Hän oli sellainen kuin oli, luonnollinen.
Aito.
Minä rakastin häntä.
32
Hän loikoili nurmikolla, aurinko hyväili
hänen nuoruuttaan.
Hänessä oli kaikki varpaista hiuksiin asti
hyvin muodostunutta, joka solulla tarkoitus.
Miljoona ihailtavaa yksityiskohtaa kuin
kauneimmassa jalokivessä.
Miksi istuisin kaiket päivät kädet ristissä,
odottaisin kuolemaa.
Nyt on elämän vuoro tässä ajassa, tässä
maailmassa tässä hetkessä. Tänä päivänä.
33
Juokaa malja pojalleni, minä tarjoan.
Tänä päivänä hän syntyi.
Juokaa malja pojalleni. Soittivat
synnytyslaitokselta, iso ja terve poika.
Minä sain sen aikaan, voi veljet, ottakaa
ryyppy ja kaksikin.
Menen minne menen, aina nämä
ihmismuurin seinä vastassa.
Kiireisten, ilmeettömien, kireitten, kovien,
välinpitämättömien, kylmien naamojen
seinä.
Minne he ovat matkalla?
34
Myyn aikani työlle. Näin sitten voin
palkallani ostaa itselleni aikaa, jos
vuokranmaksun ja ruokalaskun yli jää
rahaa.
Mutta yli ei jää. Minulla ei ole aikaa
elää.
Puolisalossa lippu tuulessa. Kukaan ei
tiennyt kenen vuoro oli ollut lähteä mistä
lokerosta. Paitsi talonmies, mutta ei
hänkään tiennyt kuin nimen.
Mutta veljet rakkaat, uusi maailma ei synny
ilman uusia ajatuksia.
Nyt jatkamme kokousta, oliko läsnä olevilla
esitettävänä uusia ajatuksia?
Jaaha, ei ole. Niin siirrymme esityslistan
seuraavaan asiaan.
35
Yritin lukea tämän kaupungin kirjaa,
mutta aina törmään kuiviin
kunnalliskertomuksiin ja selvityksiin,
milloin mikin kadunpätkä tai pallokenttä on
rakennettu.
Tai kaupungin virkamiesten palkkoja on
korotettu.
Tai pappi on ollut läsnä naisyhdistyksen
ompeluillassa, arvottavana oli ison iso
täytekakku.
Hyvä jumala mikä kaupunki, sielut missä
puuhissa.
Missä tässä kaupungissa runoilijat ja
unennäkijät, missä heidän raporttinsa
elämästä?
36
Kun olin nuori en tiennyt että olin nuori,
mikä mahdollisuuksien paljous.
Nyt kun luulen tietäväni, mitä nuoruus on,
olen kaksikymmentä vuotta kulkenut sen ohi.
Oi nuoruus, miksi et herättänyt minua
silloin, miksi annoit kulkea minun ohi?
Sanovat miehen puhuvan sujuvasti kymmentä
eri kieltä.
Ihmiset ihastelevat miehen osaamista.
Kauan elänyt mies kysyy, puhuuko kielimies
asiaa?
37
Voi ystäväni, et voi kuvitella miten paha
minulla on olla.
En jaksa olla, en jaksa hengittää. Joka
paikka on tosi kipeä, joka lihassäiettä särkee.
Kuitenkin he sanovat, olen terve kuin pukki,
ei minua mikään vaivaa, olen luulosairas.
Mutta he eivät tiedä tätä ahdistusta, mustien
lintujen räkätystä minussa. Kärvennyn
helvetissä, se on täällä läsnä.
Miksi oudot korpit piinaavat minua, mitä
olen tehnyt?
On myönnettävä rehellisesti, en kestäisi tätä
maailmaa ilman suojaavaa valhepanssaria.
38
Rakkaani, tiedät että olet aina tervetullut
luokseni. Ellet muuten pääse kuin unessa
niin tule unessa.
Minun puutarhassani ei ole kiinnostavaa
näkemistä.
Kauneutta on niukalti.
Minut voi tavoittaa paljaan ristiriitaisena
jonkun kituvan pensaan takaa kuin säikyn
jäniksen.
Tyhjyyden minussa voi tavoittaa.
Elämän janon minussa voi tavoittaa.
Yksinäisyyden ja ahdistuksen minussa voi
tavoittaa.
Koti-ikävän minussa voi tavoittaa.
Jos siitä huolimatta olet valmis tulemaan
vierailulle puutarhaani, olet tervetullut
ystäväni.
39
- Minkälainen näyttely tämä on, sanoo
vanhamies ja astuu kuvataidenäyttelysaliin
peremmälle.
Jaaha, näyttää vähän paremmalta pitkästä
aikaa, ei ihan rojua ole.
Vanhamies hieroo silmiään, kumartuu, katsoo
lähemmin viehkeää alastonta naismaalausta.
Jaaha, saattaa vain olla hyvin maalattu, mutta
- sehän on pornografiaa.
Tuossa on pääkalloa esittävä taulu. Ennen minä
senkin panen omalle seinälleni kuin tuon
naisen kuvatuksen.
Vanhamies itsekseen puhelee:
- Mutta kyllä ne jotkut käyttävät vielä noita
naisia, mutta en minä. Tässä iässä.
Mutta kyllä, kyllä joskus nuorena minäkin. Ei
siitä enää tule tolkkua.
Kuulkaa maalaaja, minä ostan tuon pääkallon,
omaksi ilokseni.
40
Olen nähnyt monta kaunista, älykästä,
inhimillistä nuorta naista.
Aurinkoja.
Olen nähnyt monta kaunista, älytöntä
tunteetonta nuorta naista.
Aurinkojen pimennyksiä.
Olen alkanut puhua mieluummin metsän
puille, kiville, tuulelle, linnuille kuin
ihmisille.
Ei tarvitse aina pettyä.
41
Mene vain minne tahdot, jätä minut
rauhaan.
Sinun sanasi ovat kovia kuin jääkimpaleet,
minua palelee.
Jätä minut rauhaan, tämä huone on sanoistasi
kylmä. Älä katso enää minua, älä koske
enää minuun.
Mene vain, en muistele sinua, en ikävöi
sinua.
Olet kuollut minulle, en ole ruumiin palvoja,
hautaan ruumiisi tunturin alle.
Sinun silmissäsi asuu kukkiva kesä.
Sinun silmissäsi asuu nuori kiima, tunnen,
näen.
Sinun silmissäsi asuu salaisuus, kenet
valitset, kenelle avaat lähteesi?
42
Jaksa odottaa vielä, olen matkalla
luoksesi.
Olen säästänyt laukullisen lämpimiä
sanoja sinulle. Niillä kylmät huoneesi
lämmitän.
Nyt olen valmiimpi lähtemiseen kuin
koskaan aikaisemmin.
En jaksa enää pelätä.
Nyt olen valmiimpi aloittamaan kaiken
alusta kuin koskaan aikaisemmin.
Nyt olen valmiimpi kohtaamaan sinut kuin
koskaan aikaisemmin.
43
Ennen kuin tiedän kertoa sinulle, kuka olen,
minun on tehtävä pitkä matka itseeni:
Kauas tuntemattomille tuntureille, vieraisiin
maihin, kyliin ja kaupunkeihin, aavikolle.
Kauas tyhjyyteeni.
Jos selviydyn sieltä takaisin, kerron sinulle,
kuka olen.
Tarvitsen koskea ja syleillä sinua, voidakseni
havaita sinut että olet olemassa.
Tarvitsen koskea ja syleillä sinua, voidakseni
tietää, oletko vihollinen vai ystäväni.
44
Käperryn yhä lähemmäksi kynttilän
lepattavaa liekkiä.
Hyvästelen hellästi sanojani jotka lähetän
pimeän avaruuden yli kuin linnut etsimään
sinua.
Et voi uskoa, miten kaikkina näinä päivinä
olen kaivannut ja ikävöinyt sinua.
Etkö voisi lähettää edes postikorttia minulle,
missä olet, voitko hyvin?
45
Tiedän ettet ole kaunis, sinun rintasi ovat
pienet, vähän joka puolella kannat
ylimääräisiä turhia kiloja, jalkasi ovat väärät
lättänät.
Kuljet aina sama hame päällä, kukaan ei ole
kuullut sinun koskaan sanovan mitään, eivät
tiedä osaatko edes puhua.
Kuljet aina yksin, kukaan ei välitä sinusta, he
menevät sinun ohitsesi edes vilkaisematta
sinuun.
Niin minäkin olin mennä eräänä kesäpäivänä
ohitseni suuren rinnan rannalla. Vilkaisin ja
näin sinun läskikasasi, käänsin katseeni nuoriin
bikinityttöihin hiekalla.
Jokin minussa sai uudelleen kohdistamaan
silmäni sinuun. Sinun silmäsi kohtasivat minua,
siinä silmänräpäyksessä tiesin että olin
kohdannut ihmisen.
Nyt ikävöin sinua, rakastan sinua,
malttamattomana etsin sinua että näkisin sinut
taas.
46
Mitä muita sanoja minä voisin antaa sinulle
matkaeväiksi kuin aivan näitä tavallisia arjessa
kuluneita.
Tiedät kyllä, niin mielelläni hyvästelisin sinut
sanoilla, jotka eivät unohtuisi. Mutta sellaiset
sanat ovat vielä syntymättä.
Valhesanoihin en suostu, niin paljon rakastan
sinua.
Rakkaani, ei meillä ole muuta asetta kuolemaa
vastaan kuin oma ruumiimme, sinulla kohtusi.
Minulla tämä elämänjänne, jolla siemeneni
sinuun kylvän.
Rakkaani, näillä aseilla taistelemme aina uuden
nuoruuden elämälle.
47
Nyt luulen saaneeni oikean suunnan selville.
En kyllä jaksa enää juosta, en kävellä.
Mutta konttaan ja ryömin sitä kohti.
Ethän masennu, vaikka miten olisi pimeää.
Jos uskot, auringonsäde kykenee porautumaan
vaikka miten vahvan seinän läpi luoksesi.
Pidä huolta itsestäsi. Min myös olen rakentamassa
siltaa luoksesi.
Sitten yhdessä jatketaan matkaa.
48
Nyt en enää tule toimeen itseni kanssa.
Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paeta
tuntureille.
Aloittaa kaksintaistelu oman itseni kanssa
elämästä ja kuolemasta.
Oi rakkaani, en osaa sanoa selviänkö
tuntureilta takaisin luoksesi.
Kättä paiskaamatta taakse katsomatta
suunnistan kohti tuntureita.
Tiedän ettet jää minua suremaan, mutta en
jää minäkään.
Hyvästi kaupunki hyvästi. Olen
vahingoniloinen, et saanut minua
ruumistilastoihisi.
49
Mitäpä minä täällä tunturien takana, minulla
on sopivasti kaikkea täällä. En ole rikas enkä
köyhä.
Mutta teillä siellä etelässä kaikki vain pahenee.
Lueskelen joskus aikakauslehdistä teidän
kauheista ongelmistanne:
Kuka on liian lihava, kuka liian laiha.
Ketä vaivaa liiallinen punastuminen, ketä
ettei punastu millään opilla.
Kenellä se on liian pieni, kenellä liian suuri.
Kenellä reikä on vinossa, liian uiva tai aivan
puuttuu.
Kuka on epätoivoinen finneistä, kuka
lohkeilevista kynsistä.
Ymmärrän, ei siis ihme jos stressi ja mahahaava
on alituisena uhkana.
Mitäpä minä neuvomaan teitä, olen yksinkertainen
ihminen. Täytyy tunnustaa, joskus teidän
ongelmanne naurattavat minua.
50
Tunturit, kerot, kivet, kurut, purot, suot,
jängät, järvet, puut, linnut, porot, sääsket,
maahiset, pilvet, kaikki heidät tunnen nyt
nimeltä ja he tuntevat minut.
He ovat hyväksyneet minut ystäväksi, nyt
tiedän olevani turvassa.
Keväällä kun tulet hypin ja kiljun riemusta
rantatörmällä joka vastaantulijalle selitän:
Siinä Suomen pisin ja voimallisin
Äiti-Kemijoki vaihtamassa talviturkkia
kesämekkoon että pois alta.
51
Olen matkalla katsomaan vastasyntyneitä
poronvasoja.
Olen matkalla katsomaan kun linnut
tulevat, kun sammakot kalat rakastavat
miljoonia lapsia keväälle.
Lähetän sinulle rakkauskirjeen vielä tänään.
Sinä olet monen tunturin takana, rakkaani.
Monta auringon nousua ja laskua erottaa
meidät.
Minä paimennan poroja täällä. Näen unta
sinusta joka yö.
Nyt on kevät, tunturipurot ovat vuolaita,
niiden ylittäminen työlästä. Mutta jos
tahdot, mikään este ei pidätä minua
tulemasta luoksesi.
52
Sinä olet ollut mullan alla pian
kaksikymmentä vuotta.
Aivan äskenhän me olimme yhdessä, muistan.
Nauraa kikatimme vähäpätöisille sattumille
mille hyvänsä.
Voiko elämää mitata ajassa, voiko unta mitata
ajassa?
Nyt on kevät tulossa. Tulethan joentörmälle
katsomaan taas komeaa jäiden lähtöä. Viime
keväänä olit lähelläni lintuna, toissa keväänä
seilasit jäälautalla sammakkona.
Saa nähdä, missä muodossa nyt yllätät
minut.
53
Eräänä yönä hän oli ilmestynyt vuoteeni
äärelle, hän kuiskasi:
- Nouse rakkaani. Pue nopeasti, nyt
lähdemme luvatulle tunturille.
Revontuliratsut odottavat meitä. Ota mukaasi
koko elämäsi, tänne emme enää palaa.
Rakkaani, nyt ei tarvitse enää pelätä.
Rakkaani, vieläkö lähdet suurelle hillasuolle?
Muistojen retkelle nuorelle, mättäälle
kukkivalle tuoksuvalle.
54
Täällä minä lumessa harhailen. Sinua etsin.
Vahva jääpeite. Suuren virran yli johtaa
polku. Ihmisiä tulee ja menee, kuka tietää
heidän päämääränsä?
Mitkä ovat heidän ajatuksensa aamulla ja
illalla.
Unohtaakseni talven piirtelen huurteiseen
ikkunaan sanat:
Aurinko tulee pian. Kesä.
On hulluutta uskoa, ovat vain nämä silmät
ja korvat, siinä kaikki.
On hulluutta uskoa, tunturin takana on vain
autio lumilakeus, pilvien yläpuolella vain
tyhjää.
On hulluutta uskoa niin vähään.
55
Kuutamo ja revontulet kisailivat tunturin
rinteellä. Näin näyn:
Taivaalla ratsastivat suurella komealla
porolla elämä ja kuolema sylikkäin kuin
kaksi rakastavaista. Kuulin kuinka ne
joikasivat yhtä ja samaa säettä:
- Ain yhdessä ain, käymme tietämme näin.
Sisään ja ulos, ulos ja sisään, nunnunnuu.
56
Ei tässä sen kummempaa. Olen asettumassa
tähän tunturikuruun yöpuulle.
Ajatuksella vielä kokoilen poroja, hiihdän
rinteitä ylös ja alas.
Tässä kahvia juodessa käväisen vielä kuussa,
kun se osuu kerran niin mukavasti silmiini
tunturin takaa.
Tänä iltana en lähde sentään tähtiin saakka.
Sinulle käyn vielä antamassa hyvänyön
suukon, rakkaani.
Nyt alan houkutella unta. Aamulla sitten
jatkan porojen kokoamista.
57
En ole päässyt selville, asuuko tunturissa
joku, joka ohjaa tämän kylän kohtaloita.
Tuhannesti olen nähnyt auringon nousevan
tunturin takaa, lämpimästi paistavan.
Eikö voitaisi vielä tämä tunturi ylittää
yhdessä, olla onnelliset tulilla yhdessä,
keitellä teetä.
Huomenna he tulevat hakemaan minua, en
tiedä ovatko he vihollisia vai ystäviä.
Aina vain pyryttää. Tämä mökki pahanen
vajoaa lumeen.
Niin hukkuu kaikki täällä.
58
Tunturin rinnettä kaamos kiipeää, raskasta
mustaa reppua kantaa.
Taas samanlainen päivä edessä. Nousen
haluttomasti ylös, vedän verhot auki,
pysähdyn katsomaan kauas pohjoisille
tuntureille.
Yksinäiset valkoiset tunturit kuin sidottu
pororaito ikävöimässä matkalle lähtöä.
Minä sidottuna tälle joentörmälle
pikkukylään, ainaista raatamista leivän
eteen.
Minulla on niin ikävä elämää.
59
Tämä loputon pimeys, lumen paljous tuulen
hampaissa.
Kesästä kuin taivaasta, kukista pääskysistä
näen unta joka yö.
Sanon päättäväisesti itselleni pimeän ja
lumen keskellä.
Eteenpäin.
Pimeys kiipeää voitonriemuisena jokaisen
tunturin laelle täynnä mahtavuutta kuin
maailmanhallitsija ainakin, valmistautuu
pysymään tuhat vuotta.
Huomaamatta siitetty valo on aloittanut
kuitenkin kasvunsa pimeyden kohdussa.
Ennen kuin linnut tulevat ja kesä, valo on
kukistanut pimeyden.
60
Tällä tunturin kupeella joka askeleella on
vastassa näiden ikävöivien kivien paljous.
Tämähän on kaunis tunturi, on tilaa ja
tuulen laulua, puhdas ja raikas tuoksu,
taivas lähellä.
Mitä ihmettä ikävöitte. Eikö kukaan
missään ole onnellinen?
61
Lapseni, lapseni, elämä on lyhyt.
Avaa silmäsi, rakasta kun kerran voit.
Tämä taivas on nyt sinun, nämä värit, tuulet
ja linnut.
Avaa silmäsi, lähellä on rakastettusi
suloinen syli.
Rakasta kun kerran voit, elä kun kerran
voit, nyt tänään.
Niin lyhyt on elämä, lapseni, lapseni.
62
Se oli tämän joen rannalla, heräsin,
aukaisin silmäni. Näin virran tulevan jostakin
menevän jonnekin.
Tajusin että minä olen. Kaikki oli niin
selvää, auringonpaiste, heinäsirkka siritteli
jossakin lähellä, linnut kisailivat savusaunan
yläpuolella, valkoisia pilviä purjehti taivaalla,
en vain tiennyt niiden nimeä.
En ollut huolissani vaikka en tiennyt joen
nimeä, en minkään näkemäni nimeä.
Tunsin vain joka solullani, minä olen, kaikki
oli niin selvää.
Mikään ei ollut salaista, joki oli aina ollut, tuo
ihanasti lämmittävä nimetön aurinko.
En ollut mistään tullut en minnekään menossa,
olin vain täynnä onnellista olemista, kaikki
oli minussa.
63
Mitä sillä on väliä että olen näiltä
tuntureilta pian poissa.
Tunnen, tämä hetki on ikuisuus, tunnen.
Olen tulvillaan onnea että olen.
Joki silmänkantamattomiin vapaa. Talvesta
jäljellä enää vain hämärä uni.
64
Olen lähdössä hautausmaalle, sinä tulossa
synnytysosastolta.
Rakas lapseni, tuhannen vuotta sitten täällä
oli suuria porotokkia, hakkaamattomat metsät
täynnä riistaa, järvissä kalaa. Silloin minulla
olisi ollut kerrottavana monia ihania asioita
sinulle, nyt ei yhtäkään.
Rakas lapseni, tämä on ryöstelemisen aikaa,
saastunutta aikaa.
En pelottele sinua, mutta en suostu
valehtelemaankaan.
Joka tapauksessa toivon elämän matkallesi
onnea, taistelun tahtoa suunnan
muuttamiseksi.
65
Jäkälämaat ovat lopussa.
Nälkä hiiviskelee kotani ympärillä
hyökätäkseen porojeni kimppuun.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen.
Autiot kylät raiskiolla. Linnuille ei edes
istuinpuita.
Metsähallitus, Kemiyhtiö, Veitsiluoto ovat
suorittaneet metsänuudistusta.
Lappia on autettu.
Suurpyykin aika on tullut. Pyykki on
tarpeeksi kauan lionnut, pesu voi alkaa kaikkien
näiden keiturivirkamiesten ja poliitikkojen
nenäliinoista.
66
Lappi on hälytystilassa.
Virrat, tunturit, jängät, suot, taivas ovat
valmiina antamaan pienen pienen opetuksen
tätä maata parturoimaan tuleville
karvakuonoille.
Tunturien rinteillä miljoonat kivet valmiina
vyörymään valloittajien niskaan.
Kivilapseni olkaa rohkeita.
Taistelu on ainoa keino puhutella heitä
ymmärrettävästi.
67
Heitä kuhisee jos minkinlaista tutkijaa
pohjoisessa mitä rosvottavaa vielä olisi.
Viime ehdotus on:
Myös metsän havuneulaset on kerättävä
parfyymeiksi saastuneille kaupungin
naisille.
Puhtaudeksi.
Etelästä tulleet, paloitelkaa vain nämä
tunturien kupeet, järvien, jokien ja purojen
rannat, ostakaa isolla rahalla omaksenne.
Naurattaa touhunne.
Kun sata kevättä ja kesää on aurinko
kiertänyt, ei teitä mittanauhoinenne enää ole.
Rahalla ette valloita tätä maata.