1
PENTTI HARJUMAA
KYSELEN
KULKIJOILTA
PROOSARUNOJA
Kustantaja
Pienkustanne
Rovaniemi 1972
Kemi 1972
Pohjolan Sanomat Oy
2
Silta kantaa minut virran yli. Olen menossa
toiselle rannalle, siellä kalleimmat muistoni.
Siellä minun isäni ja äitini lepäävät tuoksuvien
pihlajien alla, odottavat poikaansa kotiin.
Olen pitkältä matkalta tulossa, vuorien ja merien
takaa, vierailta mailta.
Nyt olen kotikaupungin sillalla kiiruhtamassa
kotiin. Malttamattomana kyselen tiellä kulkijoilta
ensi seudun kaikki uutiset ja juorut.
Huomaan että täällä istuvat kaikki samoilla
paikoilla, kaupunginjohtaja on sama, kirkkoherra
on sama, kaupunginhallituksen ja -valtuuston
jäsenet ovat samat, poliisipäällikkö on sama,
portinvahdit ovat samat, opettajat ovat samat.
Hyvä jumala, eikö täällä mikään ikinä muutu!
Muuttuu sentään, joitakin on joka tapauksessa
lähtenyt, joitakin tullut. Hautausmaata on
laajennettu, synnytyslaitosta on laajennettu.
Kehitystä! Edistystä!
3
Toimittaja, sinä luulet välittäväsi uutisia,
tärkeitä uutisia, isoja uutisia, totuuden mukaisia
uutisia, puolueettomia uutisia, objektiivisia
uutisia, uutisia.
Toimittaja, sinä luulet silmilläsi ja korvillasi
saavasi tietoon kaiken, mikä on välittämisen
arvoista kansalle.
Toimittaja, sinä tuulet että sinulla on rajaton
valta kertoa tai olla kertomatta asioista, että sinä
tulkitset yleistä mielipidettä.
Toimittaja, sinä luulet että lehdistö on kolmas
valtiomahti, että lehdistö voi tukahduttaa
vallankumouksen.
Toimittaja, mitä kaikkea sinä luuletkaan.
Tiedätkö että juoksupoikakin luulee.
4
Taukoamatta posti kuljettaa lehtiä luukun
täydeltä. Kioskit ovat täynnä lehtiä.
Vapaassa maassa on mistä valita lehtiä,
sanomalehtiä, aikakauslehtiä, miestenlehtiä,
naistenlehtiä, metsälehtiä, autolehtiä.
Kymmenittäin, sadoittain lehtiä,
kymmensivuisia lehtiä, satasivuisia lehtiä, lehtiä.
Sananvapautta lehdet puolustavat, niin että
painokoneet tulta iskevät.
Uutisia lehdet välittävät mitään salaamatta niin
että painokoneet tulta iskevät.
On mistä valita lehtiä.
Silti minä näen unta vapaista lehdistä.
Menen kaupungin torille, kuuntelen päivän
uutiset.
5
Hyvä sanomalehti se vasta hyvä sanomalehti on:
- Se suojaa kukkakaupasta ostetut kukat talven
viimassa.
- Se sytyttää takan puut lämmittävään liekkiin.
- Sillä voi pyyhkiä takapuolen, kun vessapaperi
sattuu olemaan lopussa.
- Työläinen käärii siihen eväsvoileipänsä.
- Perheenäiti levittää puseronsa lehdelle
kuivumaan.
- Rullaksi käärityllä lehdellä on hyvä pieksää
kurittomat kakarat ja koira.
6
Näillä tyhjänpäiväisillä sanoilla on saastutettu
tämä maa.
Tällaista on elämäni, onnetonta ihastumista,
alkua ja loppua.
7
Hän katsoi minua pitkään ja tutkivasti.
Hänen suurissa silmissään tulvivat kyyneleet.
Hän kääntyi hitaasti ovelle ja lähti viimeisen
kerran.
8
Kuuntelen kirjeiden suhahtelua luukuista
huoneisiin.
Rauhattomana kierrän huonettani kuin leijona
häkkiä, odotan postiluukkuni kolahdusta.
Mutta turhaan odotan, aina vain turhaan odotan.
Rakastettuni on kuollut kauan sitten. Silti odotan
häneltä kirjettä joka päivä.
9
Minun naiseni makaa toisen miehen alla samalla
lailla voihkien, jalat ristissä ja huulet himosta
paisuneina.
Olen jo kauan tiennyt tämän, etten hänelle riitä.
En syytä häntä, enkä itseänikään.
Hän tarvitsee vain enemmän kuin minä. Mitä
omituista ja tuomittavaa siinä on? Silti minun on
vaikea ymmärtää rakastettuni luonnollisia
oikeuksia.
Mustasukkaisena varjostan häntä ja vihaan sitä
toista miestä.
10
Ei se sen kummempaa ollut. Mies iski naisen
iltansa ratoksi. Hyvän näköinen nuori nainen. He
tanssivat, nainen hieroi kimmoisia rintojaan
miestä vasten.
Ravintolan uusi orkesteriyhtye kiihdytti rytmiä.
He siemaisivat myös pienet ”sievät”, sopivasti
vain.
Mitään tarkoittamatta mies saattoi naisen ja
pyysi - päästä sisälle.
Mitään tarkoittamatta kevyesti mies siitti uuden
ihmisen.
Huomattuaan mitä oli tapahtunut nainen päätti
kevyesti kaivattaa ihmisalun kohdusta
likaviemäriin, mitään tarkoittamatta.
11
Nyt elelen vaatimattomasti yksin. Olen lakannut
keräilemästä ympärilleni naisia.
Sinun veroistasi en ole löytänyt mistään.
12
Niin kului viime yökin. Metsä, vedet, kaupungin
talot nukkuivat, minä en. Istuin kapakassa
pikkutunneille ja ryyppäsin. Yritin pitää iloa.
Nyt päivällä tuskin pysyn hereillä. Työni ei
luista, ajatukseni ei luista, mikään ei luista.
Tällaista on elämäni, ainaisessa hämärässä
olemista, päänkivistystä.
13
Lasken päiviä ja kuukausia ja vuosia. Kunhan
näistä päivistä selviän, kunhan tästä vuodesta
selviän, sitten on kaikki paremmin.
Näin vuodet karkaavat käsistäni, sitten kaikki on
lopussa.
On haikea muistella tyhjiin valuneita päiviä.
14
Rahasta on ainainen puute, se ei riitä mihinkään.
Tuskastuneena lasken pennejä, isoja seteleitä en
ole nähnyt vuosiin.
Kukapa penneillä eläisi hyvin.
Kuka voisi väittää, ettenkö olisi elänyt
vaatimattomasti.
Tässä kuuraisessa vinttihuoneessa olen elänyt
ainakin kaksikymmentä talvea. Minulla on
makuulaveri ja yksi selkänojaton tuoli, sekin
puoliksi rikki, vanhuuttaan.
Sähkölamppu ilman varjostinta ja keittolevy,
asunhan sentään hyvinvointi maassa.
Levylläni keittelen perunoita, joskus kalakeiton,
jos läheisestä joesta olen onnistunut saamaan
jonkun sitikan.
Minulla ei ole työtä. Eipä silti, en sitä
kaipaakaan sillä olen luonnostani laiska. Eikä
työteolla rikastu, olen senkin nähnyt. Naapurini
on aina rehkinyt raskaissa sekatöissä, tuskin
lomapäivää pitänyt ja silti hänellä on myös
rahasta ainainen puute.
15
Mitäpä kuuluu johtaja veliseni? Hyvin pyyhkii.
Kauppa käy, ihmisillä on rahaa, ostavat mitä
vain.
Tietysti olet sitten viime näkemän laajentanut
liiketilojasi, ostanut kolmannen Marcedes
Benzin, hankkinut kolmesataa neliömetriä lisää
asuntopinta-alaa, uima-altaat ja viidennen
huvilan.
Mikäpä tässä, kun jaksaa uurastaa, lujasti.
Yrittävälle kuuluukin, meinaan, niitä pikku etuja.
Ne saakelin radikaalit, ne kyllä kurkku suorana
huutavat jakamista, tekemättä töitä.
Kypsää paistia suuhun odottavat.
Mutta sitä kestää kyllä odottaa, sanon minä,
tyhjästä aloittanut. Minun omaisuutta ei kyllä
jaeta. Tai jos jakavat, se tapahtuu vain ruumiini
yli, minä tyhjästä aloittanut.
Se on miehen puhetta se.
16
Minulla on taipumus ostella tavaroita joita en
tarvitse. Joka nurkassa lojuu tavaroita tiellä.
Jos tätä menoa jatkan, hukun niihin.
17
Siinäpä vasta mies. Hän on kiireinen mies.
Hänellä ei ole aikaa.
Hän on niitä miehiä, jotka jotakin ymmärtävät
maailman menosta. Hän on kysytty mies. Häntä
tarvitaan.
Hän päättää asioista, hän on synnynnäinen
johtaja.
Siinäpä vasta mies, hän on korvaamaton.
Hän istuu päivät pitkät kokous- ja
neuvottelusaleissa. Hän tekee tärkeitä päätöksiä,
meidän kaikkien puolesta, meidän kaikkien
parhaaksi.
Kaikkien on tiedettävä, hän on korvaamaton.
Jonakin päivänä ovat hautajaiset, kukkakummut
kasvavat kuin vuoret pilviin asti, ja puheet.
Tämän jälkeen kaikki jatkuu aivan kuten
ennenkin, kukaan ei edes huomaa että hän on
poissa.
Kokoukset ja neuvottelut jatkuvat aivan kuten
ennenkin, ja lounaat, päivälliset, illalliset, ja
kiireisten miesten puheet.
18
Ryysyinen mies pyysi rahaa leivän ostoon.
Hänen kätensä vapisivat kun tipautin kämmenelle
markan kolikon.
Seuraavassa kadunkulmassa hän vaihtoi markan
viinaryyppyyn eikä puhunut leivästä sanaakaan.
Ajattelin vain, kuka pettää ketä? Silti en sääliäni
ajanut itsestäni pois.
Menin miehen luokse ja kuuntelin hänen
elämäntarinansa. Se ei ollut kaunis. Kipeimmin
hän olisi tarvinnut uskoa ylösnousemukseen,
mutta sitä uskoa ei ollut minulla antaa.
19
Minä ja minun puolueeni, se vasta puolue.
Äänenne takana on maan hyvinvointi, onni, kun
annatte sen minulle.
Ja työttömyyspeikko ajetaan helvettiin, viikossa.
Pistämme maan asiat kuntoon, teidän asianne
kuntoon, hiphei. Minä ja minun puolueeni, se
vasta puolue.
Puhujan otsalla helmeilevät hikipisarat,
nenäliinalla hän niitä pyyhkii. Nämä lupaukset
ovat työn takana.
20
Mistä minä tiedän, mistä kaukaa etelän
ilmansuunnalta he tulevat, Lapin pelastajat. Iso
lentokone kantaa vatsassaan heitä isovatsaisia
hyväntekijöitä, auttajia.
Koneen alla makaa napa piiri, tuo maaginen
napapiiri ja yötön yön. Tämä on romanttinen
maa. Siellä tunturihotellissa on nuoria
elämäniloisia naisia, hyviä antamaan.
Kone rullaa kentälle.
Tämä vasta elämys, porojen ja lappalaisten maa.
Heille on opetettava oikeita elämäntapoja, miten
hankitaan rahaa.
He menestyvät kovanrahan auttajat rullaavat
napapiirin kentälle kuin omistaisivat koko
maailman.
Minä vain muuten olen eksynyt kentälle,
tähyilen heitä koirani kanssa.
Koirani paskantaa lentopaviljongin portaille,
tervetuliaisläjän. Se on hänen tapaistaan
osallistua. Minua kiusaa hänen osallistumisensa.
Että pitikin juuri tuohon. Vielä liukastuvat, he
Lapin köyhyyden pelastajat.
Mutta kun näen isovatsaisten auttajien
pöyhkeyden, lopetan harmittelun. Mitä heidän
tiellään merkitsee pienen koirani pieni paskaläjä.
Aivan kuten arvelinkin, he eivät sitä edes
huomaa tallatessaan sen tuoksuvaksi
muhennokseksi.
Vaellan koirani kanssa köyhään majaani ja
unohdan inisevät sääsket ja pakkoauttajat, nuo
kiusanhenget, iänikuiset verenimijät.
21
Joen toisella puolen asuu veljeni. Aina hän
puuhaa jotakin, ahkerampaa miestä en tiedä.
Mutta hän ei välitä tietää, mitä toisella puolen
jokea tapahtuu.
Hänen satonsa jää aina pienemmäksi muiden
satoa. Tässä hänen köyhyytensä ja
onnettomuutensa.
22
Kuka kylväisi pellot, kuka korjaisi heinän, kuka
hoitaisi karjan?
Nuoret ovat lähteneet maitoauton mukana
kaupunkiin, eivätkä palaa.
Kylän raitilla vanhus odottelee myymäläautoa,
joka ensi viikolla ei enää tule.
23
Metsästä tullut mies huomaa pohjoisen
kaupungin kadulla harvinaisrotuisen koiran, jota
taluttaa hienoon turkkiin pukeutunut nainen.
Pakkasta on yli 30 asetta.
Koira hyppii vitjassa toinen takajalka ilmassa,
viluisena. Koko ruumis tärisee kuin horkassa,
viluisena.
- Siinäpä vasta koira, pieni ja kummannäköinen,
sanoo mies ihmettelevänä.
Sillä on vilu, on kova pakkanen. Paleleehan sitä
etelän rotua näin pohjoisessa, sanoo mies
osaaottavasti.
Mitä rotua tuo koira mahtaa olla. En ole ennen
tuollaista nähnyt, sanoo mies ystävällisesti.
Mutta nainen hienossa turkissa ei ole miestä
näkevinäänkään, kuulevinaankaan. Nainen
kiiruhtaa askeleitaan nenä pystyssä kuin
pakkassavut ja vetää koiransa kadunkulman
taakse.
Metsästä tullut mies pysähtyy totisena,
ihmettelevänä ja sanoo kuin itsekseen:
- Siinäpä oli vasta kumma koira ja kumma
nainen.
24
Lapsiparvi pysäytti minut talon seinustalle
katsomaan kevään ensimmäistä kärpästä.
Siinä auringon paisteessa palasin lapsuuteeni ja
sotaan, joka vei isäni. Kaikki haavat aukenivat ja
kyyneleeni hukkuivat räystäältä juoksevaan
veteen.
25
Kun kaamos pesi sydämessäni, missä olit
silloin? Kun missään en nähnyt valoa, en
revontulia, en tähtiä, en kuuta, vain pilvet
harmaana peittivät maan, tuuli pieksi yksinäisen
mökkini ikkunaa, missä olit silloin?
Sinä et vastannut kutsuuni silloin kun minä
pimeässä kompuroin ja huusin nimeäsi. Nyt
minun rakkauteni on kuollut sinuun. Olet vieras
minulle.
26
Eilen seisoin toisessa joukossa, tänään toisessa.
Mistään en löydä omaa lippuani.
En aio luopua. Jonakin päivänä saavun perille.
Olen varma siitä.
27
En pakene enää. Kaivan puolustuslinjan tähän.
Hankin käsikranaatteja kuin kananmusia ja
taistelen heidän aseillaan. Ja heidän moraalillaan.
Jos olen säälimätön ja kova, älkää syyttäkö
minua.
28
He ovat rakentaneet tonttien rajoja, kuntien
rajoja, läänien rajoja, valtakuntien rajoja,
maanosien rajoja, rajoja.
He ovat rakentaneet rautaesirippurajoja, miesten
ja naisten rajoja, valkoisten ja mustien rajoja,
keltaisten ja valkoisten rajoja, mustien ja
keltaisten rajoja, rikkaitten ja köyhien rajoja,
tyhmien ja viisaitten rajoja, rajoja.
He ovat rakentaneet kulttuuria ymmärtävien ja
ymmärtämättömien rajoja, kapitalistien rajoja,
sosialistisia rajoja, uskon rajoja, rajoja.
Näillä rajoilla he ovat vuosisadasta toiseen
kaatuneet saappaat jalassa.
29
Sotilas kuka päättää sinun kohtalostasi? Kuka
päättää missä taistelussa sinun on kuoltava?
Sotilas etkö tiedä että olet pelkkää tykinruokaa
kenraalien silmissä.
Sotilas kenelle olet myynyt teräskypärän alta
pääsi.
Sotilas etkö tiedä tappajien lopullista kohtaloa,
sankarimerkkien oikeaa nimeä.
Sotilas etkö tiedä ketkä ovat rosvoja ja
murhamiehiä, miten aina heille on lopulta käynyt.
Sotilas koska riisut asetakkisi ja tulet ihmiseksi?
30
Minua ette voi korottaa, ette alentaa. Minulle
ette voi avata ovea, ette sulkea.
Minua ette voi estää näkemästä tai pakottaa
näkemään.
Minua ette voi vangita, ette vapauttaa. Minun
päälleni ette voi sylkeä, ette käyttää nimeäni
oikein tai väärin.
Minulle ette kerta kaikkiaan voi mitään.
En ole tämän maan ja maailman kansalainen.
31
Kirkkaassa auringon paisteessa varjoni on aina
kintereilläni. Harmaina päivinä hän pysyy
piilossa.
En pidä varjoni käyttäytymisestä. Se on tullut
minulle aina vain oudommaksi.
32
Hän on vanha mies. Omaiset ja sukulaiset
odottavat, että hän pääsisi pian pois taivaan
kotiin.
Vanhuus ei ole ilo, he sanovat. Vanhusta on aina
katsottava perään. Hän on hidasliikkeinen ja
kärttyinenkin.
Kunpa hänet vietäisiin pois jaloista pyörimästä.
Kun ikä on tullut eletyksi, olisi parempi, että hän
lähtisi.
Mutta vanhus ei ole kuulevinaankaan omaisten
ja sukulaisten puheita. Hän ei halua lähteä
minnekään. Hän nauttii yhä olemassaolosta,
luonnosta, seuraa valppaana kesän tuloa, syksyn
tuloa, talven tuloa, kevään tuloa.
Hän kävellä käppäilee omaksi ilokseen sinne
tänne, tarkkailee nuorempien joutavia kiireitä,
hermostuneisuutta.
Hänellä on aikaa elää. Ja hän on yhä
elämänhaluinen mies.
33
Pienikin pysähdys, torvet soivat kuin tulipalo
jossakin. Peltilehmien orjilla on kiire ehtiä ajoissa
perille – hautaan.
34
Harhailen pitkissä kiiltävissä käytävissä. Kuin
unessa osun synnytysosastolle. Valkoisen
hoitajan sylissä terhakka tyttölapsi, minun naiseni
lapsi, lapseni. Hän syntyi aamulla kello 04,14.
Kuin unessa harhailen pitkissä kiiltävissä
käytävissä. Minut ohjataan kellariin
ruumishuoneelle, hyvästelemään naiseni. Hän on
kuin enkeli, valkoisissa.
Kuin unessa etsin pitkistä kiiltävistä käytävistä
ulospääsyä.
Kuin unessa kuulen jonkun sanovan: - Olihan se
sentään hyvä ettei lapsi kuollut.
35
Tähyilen virran yli. Mistä ylittäisin sen. Täällä
ovat sillat vielä rakentamatta.
36
takakannen teksti
Pentti Harjumaa
Kyselen kulkijoilta
proosarunoja
Hyvä jumala, eikö täällä mikään ikinä
muutu!
Muuttuu sentään, joitakin on joka
tapauksessa lähtenyt, joitakin tullut.
Hautausmaata on laajennettu, synnytyslaitosta
on laajennettu. Kehitystä. Edistystä.
Nyt elelen vaatimattomasti yksin. Olen
lakannut keräilemästä ympärilleni naisia.
Sinun veroistasi en ole löytänyt mistään.